Aikaerosta toipumassa

Aikaerohankaluus ja matkan rasitus vaikuttivat elämääni koko viikon ajan. Aamut erityisesti olivat suoranaista kidutusta. Pikku-O:n mieli on kuitenkin ollut kivan positiivinen, mikä on auttanut minua sietämään omaan oloani paremmin.

Pikku-O:lla oli kilpailu Acton Boxboro-koululla heti ensimmäisenä päivänä reissun jälkeen. Hän ei juossut lainkaan, mutta osallistui sekä keihäänheittoon että kiekonheittoon. Hän iloisena kertoi olleensa molemmissa "10 parhaan joukossa", jättäen tarkoituksella, omaan huumorintajuunsa sopien, mainitsematta sen pienen yksityiskohdan, että kilpailijoita oli vain juuri tuon verran. Hänellä meni oikein hyvin varsinkin kun huomioi sen, että hän ei ole tekniikkatreenia saanut juuri yhtään. Keihästä hän heitti oman ennätyksensä 70'3" (21 m) ja kiekkokin lensi 53'10" (16 m).

Pikku-O:lla on ollut isoja polkupyöräongelmia. Oma pyörä jäi jo ennen reissua odottamaan uutta jarrupalaa. Lainaamaansa E:n pyörää hän onnistui käyttämään viikon puoliväliin saakka. Koulumatkalla poljin oli pudonnut. Koska hän oli tavoilleen uskollisena menossa kouluun aivan viime minuuteilla (ja koska varaa myöhästymisiin ym poissaoloihin ei hänellä enää ole, kiitos koulun hallinnon), hän jätti polkimen tiensivuun ja ryntäsi pyörän kanssa koululle ajatellen, että ottaa polkimen mukaansa paluumatkalla. Se ei ollut enää putoamispaikalla. Tuli siis hyvin selväksi, että polkupyöräily ei ole enää mahdollista ennenkuin oma pyörä on ajokunnossa. Hän meni siis bussilla ja tarvitsi kyydin treenien jälkeen illalla. Lauantaina me yritimme käydä hakemassa uusia jarrupaloja (ei onnistunut, kun merkki ei ollut tiedossa) ja uuden ketjun (sen saimme). Jarrupalat piti kotona googlata. Pikku-O:n ohjeiden mukaisesti sellaiset tilasin, ja perjantaina selviää, tuleeko oikeanlaiset perille. Koko seuraava viikko (ainakin) tulee Pikku-O:n sietää bussikuljetusta ja äidin odottamista treenien jälkeen.

Perjantai-illasta Pikku-O oli Nathanilla ja lauantaina hän hävisi kotoa vaeltamaan Dashielin kanssa kertomatta suunnitelmistaan mitään. Aamureenit olivat taas jääneet väliin. Hän oli ihmeissään, kun totesin tämän unohduksen olevan rutiinia, kun eihän hän omien sanojensa mukaan ole nukkunut pommiin kuin muutaman kerran vain (*pyöritän silmiäni). Vaellusreissulta hän oli tulossa kotiin, kun golfpallo oli lentänyt ikkunaan sillä seurauksella, että nuori kuljettaja Dashiel joutui hälyttämään vanhempansa selvittämään asiaa, ja minä sain hakea Pikku-O:n Westonista.

Westonista haku sopi kuitenkin hyvin, sillä pyöräasioiden hoitamisen lisäksi kävimme Pikku-O:n kanssa ensimmäisen kerran ajamassa. Tämä tapahtui 27. huhtikuuta samalla parkkipaikalla Wells Park:issa kuin vuosia sitten E:n ja Iso-O:n kanssa. Meni aivan hyvin. Vain kertaalleen kaasu- ja jarrupoljin menivät sekaisin, ja siitäkin selvittiin pienellä kiljahduksella (*minä). Harjoittelimme eteenpäin ajamisen lisäksi peruuttamista ja 3-point-turn käännöstä. Tasku- ja mäkiparkkeeraukset jätimme sunnuntaille. Pikku-O oli aika innoissaan ja luottavainen omiin kykyihinsä. Samalla tavalla luottavainen kuin isoveljensä, mikä huolettaa minua hieman (heh heh).

Iso-O:n ajoasiat etenevät siten, että hänelle on varattuna aika kirjalliseen kokeeseen toukokuun lopulla. Sitä varten on pitänyt laittaa papereita järjestykseen, yhtenä typerimpänä tuoreen Social Security Denial Letterin hakeminen (sen pitää olla alle 30 päivää vanha RMV-käynnillä). Onneksi E:n kanssa tuli opittua moni asia. Homman pitäisi mennä hyvin olettaen, että matami pääsee testistä kerralla läpi.

E oli käymässä perjantai-iltana, sillä hän tarvitsi hiustenleikkuun. Samalla hän pesi pyykkiä ja tyhjensi keittiönkaapeista erilaisia kuivatuotteita ("äitikauppa"). Pyysin häntä vastapalveluna hakemaan pikkuveljen treeneistä. Sen lisäksi, että se antoi minulle 20 minuuttia omaa aikaa, se oli veljillekin lyhyt tapaaminen ilman läsnäoloani, minkä koen tärkeäksi.

E:n yleisurheilukauden toiseksi viimeinen kisa oli meidän reissumme aikaan MIT:llä. E juoksi 5k ajalla 14:50:83 min ollen yhdeksäs yhteensä 26 maaliinpäässeestä. Hänen kautensa viimeiseksi jäänyt kisa oli lauantaina 27. huhtikuuta Northeasternin radalla ja pääsin sitä katsomaan. Hän juoksi 1500 metriä itselleen hitaasti, 4:01:58 min sijoittuen neljänneksi kahdeksasta juoksijasta ja totesi 'hitauden' johtuvan ylikunnosta. Valmentaja oli todennut hänelle saman jo viikolla:"You are running on fumes". Ylikunnon johdosta hän pitää kahden viikon totaalisen juoksutauon ja aloittaa pienemmillä mailimäärillä kohti syksyä. Tämä vuosi onkin ollut hänelle aika, jona hän on juossut enemmän kuin koskaan. Oli kiva huomata, ettei hän ollut aivan hirveän pettynyt. Minun mielestäni hän tietysti juoksi hyvin.

E:lla oli BC:n opiskelijoiden perinteinen senioriasunnossa 14A asuvien tyyppien "Strip show", ja karaokeilta ("kaikki lauloivat"). Oli ollut tosi kivaa. Hän soitti minulle innoissaan, sillä kivan illan lisäksi hän oli saanut Research Assistant paikan kesäksi. Se on minunkin mielestäni tosi hieno asia. Ainoa kesätyötön on enää Iso-O.

Kävin syntymäpäivistäni jäljellä olevalla lahjakorttirahalla kokovartalohieronnassa The Indoor Oasis Spa:ssa, samassa paikassa, jossa kelluin ja tein kaikenlaista muuta höpötystä (*henkilökohtainen mielipide) muutama viikko sitten. Edeltävästi huolehdin sitä mahdollisuutta, että hieroja on naprapaatti (chiropractor), ja vääntelee niskaani dissekaation aikaansaaden (*työni vuoksi olen puolueellinen, liian monta olen nähnyt), mutta hän olikin ihan oikea hieroja. Teki tosi hyvää. Sekä mieli että keho olivat rentoutuneet. Ensi viikolla menen kahteen peräkkäiseen hierontatuolisessioon.

Hillside Road sai viikolla uuden asfaltin ja uusi savupiippu oli valmistunut matkamme aikana. Hommasin multaa sisäkukille ja luonto alkaa viimein näyttää kesäisemmältä. Nukuin 12 tuntia putkeen ja elämä tuntuu hieman helpommalta.

AAN Denverissä sekä hiihtoreissu Kalliovuorille

Lähdimme Pikku-O:n kanssa lentokentälle lauantaiaamuna hyvissä ajoin ja jälleen todella jouhevan lähtöselvityksen johdosta aikaa lennon lähtöön oli ylimäärin. Lentokin meni ilman hankaluuksia ja olimme 20 minuuttia aikataulua aiemmin perillä. Denverin kentällä piti ensin löytää laukun hakemista varten pääterminaalille - sinne mentiin eri terminaalien välillä kulkevalla junalla - ja sitten Uberin lähtöpaikalle.

Matka lentokentältä Denveriin oli tylsä. Maisema on yllättävän tasainen, vaikka toki vuoret taustalla näkyvätkin. Tasaisuuden johdosta oli hankala uskoa, että olimme jo 1600 metrin korkeudessa, joskin olin vakuuttunut, että helppo hengästymiseni oli helteen lisäksi myös korkeuden aiheuttamaa. 

Majoituimme todella pieneen alakerran asuntoon, jossa ei ollut edes keittokomeroa. Jääkaappi, mikrouuni, ja TV/Wifi kyllä löytyivät, joten Pikku-O:n perusjutut oli pelastettu - hänellä ei ollut paikasta mitään pahaa sanottavaa. Asuntoon kuului iso terassi, joka olisi ollut kiva, jos se ei olisi ollut niin meluisa vieressä olevan koulun - jossa Pikku-O kävi laittomasti vierailemassa - kohtuullisen vilkkaan risteyksen ja hellekelien johdosta. 

Aamupalat ja naposteltavat kävimme pariin otteeseen hakemassa läheisestä Ideal Market-kaupasta. Viimeiseksi jääneellä kerralla ehdin juuri avata suuni sanoakseni Pikku-O:lle, että tukee paperipussia kahvojen lisäksi sen pohjasta vain nähdäkseni, kuinka kaikki leviää kaupan lattialle. Siivoussession jälkeen poistuimme paikalta, emmekä enää menneet takaisin. Tähän oli nolouden lisäksi syynä se, että söimme illalliset lähiravintoloissa, eikä lisäruoalle enää ollut tarvetta. 

Illallisia söimme hakemalla ruokaa Good Times Burger-ravintolasta sekä istumalla iltaa ensin Ritual Social House- ja sitten Little Gingko-ravintolassa. Hyviä kokemuksia kaikki.

Vaikka keli oli helteinen koko Denverissä oloaikamme, kävin alkuviikosta parina päivänä juoksemassa. Varsinkin lähtiessä oli todella helposti hengästynyt. Olin ihmeissäni, sillä ei 1600 metrin korkeudessa kai vielä kuuluisi sellaista kokea, mutta on se mahdollista, varsinkin kun elää normaalisti 30 metrin korkeudessa (Newton elevation 100'). Aivan kauniilla seuduilla juoksin, mutta kovin hyvältä se ei tuntunut.

Olin katsonut Pikku-O:lle erilaisia aktiviteetteja viikolle ollessani itse konferenssissä. Hän käveleskeli jonkin verran ympäriinsä, mutta ei tarttunut yhteenkään ehdotukseeni. Ainoastaan siihen hän tarttui, kun tarvitsi kriittisesti shortsit ja muita vaatteita, ja kerroin tulevani hänen kanssaan ostoksille vain siinä tapauksessa, että hän jo tietää, mitä kaupasta hakee. Koska muut ehdotukseni kaikuivat kuuroille korville, päädyin menemään hänen kanssaan University of Denver:in tutustumiskäynnille. Se oli hyvä päätös. Yliopisto teki meihin molempiin melkoisen vaikutuksen. Kierros myös aktivoi Pikku-O:n hieman miettimään koulumenestystään sekä mahdollisia opiskeluvaihtoehtojaan. Se ilahdutti minua.

Konferenssikokemuksia

Pikku-O:n mukanaolon johdosta jätin kaikki iltamenoni pois ja kävin luennoilla aikaisesta aamusta alkuiltapäivään sen sijaan että olisin jatkanut luennoilla niiden normaaliin loppumiseen saakka. Se oli aivan hyvä ratkaisu senkin johdosta, että jaksoin paremmin keskittyä - olihan klo 7-15 jo ihan hyvä setti kuunneltavaa - yleensä ajatus alkaa tuohon aikaan jo harhailla.

Koska olen ollut huolestunut tekoälyn saapumisesta ja omasta kelkasta putoamisestani, valitsin itselleni tänä vuonna useita AI-luentoja. Oloni parani huomattavasti. Vaikka paljon onkin tapahtunut, on kehitys kuitenkin vielä sen verran alkuvaiheessa, että ehdin mukaan.

Tekoälyn lisäksi kuuntelin kaikenlaista aivohalvauksen ulkopuolista neurologiaa sekä kävin Long Covid-luennolla viime vuoden tavoin. Pidin sitä tärkeänä, sillä törmään ko. potilaisiin edelleen viikottain.

Sosiaalisella puolella rajoituin keskusteluhetkiin luentojen välillä ja vain kongressikeskuksella. Tapasin vanhoja UMASS-tuttujani sekä Tufts-neurologian erikoistujia. Mukavimmat hetket vietin kuitenkin suomalaisten kanssa, niin vanhojen kuin minulle täysin uusienkin tuttujen kanssa. Hassu tilanne oli kahvijonossa, kun jouduin hetken kuulostelemaan, josko kaksi nuorta naista puhui suomea vai englantia - ymmärsin liian hyvin. Suomeahan se. 

Breckenridge ja Rocky Mountains

Luovutimme asunnon klo 10.45, ja kävelimme viilenevässä kelissä kongressikeskukselle kuluttamaan aikaa. Kahden aikaan hyppäsimme Uberiin ja ajoimme Sixt-autovuokraamoon. Siellä minulle vuokrattiin tilaamaani isompi auto ja vakuutukset, jotka olivat jälleen asiallisemmat kuin netistä jo valittu. Sivumennen sanoen, olen nyt oppinut, että autonvuokrauksen voi hoitaa netissä, mutta vakuutus kannattaa hoitaa kuntoon vasta tiskillä. No, saimme hienon nelivedon, ja jäimme odottamaan signaalia Iso-O:lta.

Kauan ei tuota signaalia täytynyt odottaa, ja haimme hänet lähettämänsä karttapisteen luota melko jouhevasti. Lähdimme heti liikkeelle. Koska ruokaa piti heti saada, laittoi Pikku-O karttaan vaihtoehdon, joka osoittautui samaksi kuin mistä olimme aiemmin viikolla burgerimme hakeneet. Vähän hassua siis oli ajaa takaisin Denverin keskustaan, kun suunta oli kuitenkin vuorille, mutta ihan hirveää koukkausta emme tehneet.

Ajoimme jääsateessa ja tuulessa tunnin verran vuorten juurelle. Ensimmäisen kiipeämisen ja noin 9000 jalan (2700 metrin) korkeuden saavutettuamme ja sieltä laskeutuessamme keli parani ja näkymät alkoivat olla melkoisen vaikuttavat. Ajoimme tietä numero 70 lähelle Friscon kylää ja sieltä tietä numero 9 pitkin 9600 jalan (melkein 3 km) korkeudessa olevaan Breckenridgen kylään. Iso-O:lla oli matkapahoinvointi, joten jätimme hänet asunnolle levähtämään, kun menimme Pikku-O:n kanssa käymään Market and Liquer-kaupassa hakemassa ilta-ja aamupalaa.

Kaksi ensimmäistä kokonaista päivää kuluivat Breckenridge Nordic Center:in laduilla. Se on upea paikka. Varsinainen hiihtokausi oli loppunut edellisenä viikonloppuna, mutta osa laduista pidettiin auki vielä lauantaihin 20. huhtikuuta ja hiihtämään pääsi puoleen hintaan. Kaikkialle oli lupa mennä, mutta latu piti sitten tehdä itse. Koska lunta satoi molempina hiihtopäivinä ja öinä, oli hiihtäminen lähinnä suksillä kävelyä. Se ei meitä haitannut. Jaksoimme molempina päivinä hiihtää kolme tuntia. Raskaammalta kuin normaalisti se kyllä tuntui, hiihtäminen tapahtui 10000-11000 jalan (3000-3400 m) korkeudessa.

Iso-O:n opiskelukaveri Jack:in koulukaveri opiskelukavereineen (*monimutkaista) oli laskettelemassa Breckenridgessa. Iso-O oli tämän kaverin nähnyt kertaalleen aiemmin. Pojat opiskelevat Navy University:ssä. Iso-O innostui ajatuksesta lähteä tämän joukon kanssa iltaa viettämään ja meni. Minä yritin olla huolehtimatta ja muistutin itseäni, että en moisesta tempauksesta etukäteen mitään tietäisi, jos se tapahtuisi DC:ssä. En silti saanut nukuttua ennenkuin hän tuli klo 1 yöllä takaisin. Hänellä oli ollut tosi mukavaa ja tarinaa riitti.

Koska viimeisenä kokonaisena päivänä hiihtopaikka oli kiinni ja kukaan ei ollut laskettelufiiliksellä - rinteet olisivat vielä olleet auki - lähdimme vaeltamaan. Googlasin hyviä 'kevät' vaelluksia. Koska lähimmän yli 14000 jalan (4270 m) vuoren, Quandary Peak:in huiputus meidän olemattomilla vaellusvälineillämme ei ollut realistinen vaihtoehto, lähdimme hienoksi reitiksi kehuttua Mohawh Lake-polkua kohti. Lunta oli ihan hirveästi - mistään keväisestä pikkuvaelluksesta ei siis ollut kyse. Menimme polun kohdalla olevaa ja jonkin verran tallustettua polkua pitkin noin 11000 jalan (3400 metrin) korkeuteen, mutta sitten oli pakko luovuttaa. Jälkiä ei enää ollut lainkaan, tilalla oli vain puhdas lumikenttä. Ihailimme hetken maisemia, söimme pikkulounaan, ja lähdimme takaisin alas. Emme siis saavuttaneet Mohawk-järveä, mutta täydellisen kelin, ihanien vuorimaisemien ja mukavan seuran johdosta retkestä jäi pelkästään hyvä mieli.

Iso-O:n illanviettopäivänä söimme asunnolla pastaa. Muina päivinä kävimme ravintoloissa. Italialainen ravintola Michael's Italian Restaurant oli jopa hieman liiankin tehokas. Tarjoilija oli heti kysymässä toiveitamme ja ruokalaji toisensa jälkeen ilmaantui ilman viivettä. Olimme valmiita noin tunnissa. Meksikolainen ravintola Mi Casa Mexican Restaurant ei ollut liian tarkka alkoholitilausten kanssa. Iso-O halusi ottaa alkumaljan, ja se tuotiin hänelle ilman kysymyksiä, vaikka ikä ei täällä hänellä siihen riittäisi vielä kahteen vuoteen. Ruoka oli hyvää ja täyttävää.

Rauhallisen aamun jälkeen noin kymmenen aikaan lähdimme ajamaan Breckenridge:stä maisemareittiä takaisin Denverin suuntaan. Ensimmäinen etappi oli Arapahoe Basin ja sieltä Loveland Pass:in kautta takaisin päätielle. Todella upea ajomatka. Minulla ei ole sanoja kuvaamaan, mutta voinet kuvitella täydellisen auringonpaisteen, sinisen taivaan, puhtaan ja koskemattoman puuterilumen sekä tasamaan tallustajalle käsittämättömät korkeuserot.

Päätieltä numero 70 poikkesimme tielle, joka vei meidät Nederland-kylän kautta Boulderin kaupunkiin. Ajo oli upea toisella tavalla kuin Loveland Pass. Lunta ei ollut yhtään, mutta ajoimme pienissä kanjoneissa kivipaalien välissä mutkitellen. Aivan uudenlainen kokemus. Boulderissa pidimme tauon ja tutustuimme CU Bolder yliopiston alueeseen.

Kello alkoi olla jo sen verran, että ruokaa piti saada ja nokan piti alkaa suuntautua kohti autonpalautusta ja lentokentälle menemistä. Aivan hassusti ajauduimme taas samaan hampurilaispaikkaan kuin jo kahdesti aiemmin. Sieltä sitten ajoimme luovuttamaan auton, ja vuokraamolta sen tarjoamalla minibussilla viereiselle lentoasemalle, jossa tiemme erosivat Iso-O:n kanssa.

Molemmat lennot sujuivat jouhevasti. Iso-O oli DC:ssä siedettävään aikaan puoli kymmeneltä illalla. Me vasta puoliltaöin, mikä on edelleen vaikuttamassa omaan väsymystasooni. Hieno oli reissu, joten otan aikaero-ja matkaväsymykseni sen pienenä maksuna.

Auringonpimennys ja muuta vilkasta

Täydellinen auringonpimennys oli katsottavissa läpi Yhdysvaltain 8. huhtikuuta. Aivan emme osuneet radalle - Bostonin seudulla pimennys oli 93%, mikä tietysti muutti kokemuksen ainutlaatuisesta 'vain' hienoksi, mutta se ei innostusta vähentänyt. Asiaa puitiin yli viikon ajan uutisissa edeltävästi ja hieman sen jälkeen, ja täytyy tunnustaa, että aika vaikuttava se oli minunkin mielestäni, vaikka pääsin sitä vain lyhyiden hetkien ajaksi katsomaan työkavereiden kanssa laseja vaihdellen. Southin koululaiset pääsivät katsomaan yhdessä koko koulun kanssa. Ei siis tarvinnut Pikku-O:n jättää ranskantuntia väliin ilman lupaa. Sopivat lasitkin oli kaikille järjestetty, mikä oli oikein hieno juttu. Hassu asia sen sijaan oli se, että MIAA:n (Massachusetts Intescholastic Athletic Assosication) alaisuudessa olevat urheilujuokkueet - tai siis käytännössä kaikki High School lajit ja joukkueet koko Massachusettsissa saivat määräyksen viivästyttää treenien ja kisojen alkua auringonpimennyksen jälkeiseen aikaan turvallisuussyistä johtuen. En ymmärrä, miksi.

Heräsin paniikissa. Olin nähnyt unen, jossa kuu putosi maahan ja se itsessaan aiheutti muutoksia, mm. vuoroveden puuttumisen ym, mutta huoleksi tuli myös maapallon mahdollinen suistuminen radaltaan kuun iskuvoiman johdosta. Aika pelottava ajatus.

Pikku-O:n puuhailuja

Erityisen huonon kelin aikaan bussilla kouluun matkustanut Pikku-O oli vihainen, kun lähdin häntä hakemaan Southilta vasta kun hän laittoi viestin, joutuen odottamaan kokonaiset 10 minuuttia. Hän puhisi, että olisi pyörällä ollut jo kotona ja "ei keli ollut ollenkaan paha aamulla" (*satoi räntää ja rakeita vaakasuorassa). Tämän reaktion läpikäytyäni en edes tarjonnut automahdollisuutta tänään perjantaina, kun taas oli kamala kaatosadekeli aamusta.  

Kouluviikon jälkeen hän oli kuitenkin hyvällä tuulella ja aika pian kotiin saapumisen ja syömisen jälkeen hän lähti Nathanille iltaa viettämään. Sieltä saavuttuaan pahantuulisuus palasi, sillä olin mennyt nukkumaan huoneeseen, jossa iso pelitietokone on. Totesin vain, että lienee paras hänenkin mennä aikaisemmin nukkumaan, sillä treenit olivat jälleen odotettavissa lauantaiaamuna klo 8. Hetken mutistuaan ja oven hieman liian isolla kädellä suljettuaan hän kolisteli alakertaan, ja valvoi aivan liian myöhään.

Sophomore-tanssit olivat lauantaina 6. huhtikuuta. Hän pääsi molempiin suuntiin ystävänsä Dashielin perheen kyydillä. Tansseissa oli ollut hauskaa. Siinä kaikki minulle jaettu informaatio. Hän saapui kotiin hieman ennen klo 11 illalla mukanaan $50 dollarin lahjakortti pizzeriaan ja kolme pussia sipsejä. 

Pikku-O:n kauden ensimmäinen yleisurheilukilpailu oli Southin radalla. Säärikivun johdosta hän päätyi juoksun sijaan heittämään kiekkoa ja keihästä. Hän oli hyvällä asenteella mukana. Keihäänheitossa hän heitti 52'7" (16 m) ja kiekko lensi 57'5" (17.5 m). Hän oli iloisella mielellä, vaikka keihäässä hän jäi aivan jumboksi. Hän jatkoi heittolajien treenaamista seuravien treenien aikaan ja suunnittelee loppukaudesta sekä juoksevansa mailin että heittävänsä keihästä ja kiekkoa.

Hänen kolmannen neljänneksensä arvosanat jatkoivat samaa ei-niin-hohdokasta linjaa. Olemme hänen kanssaan niin erilaisia oppijoita ja työskentelijoitä, että todella kamppailen hänen auttamisensa kanssa. Häneltä tuntuu puuttuvan kaikenlainen huoli koulumenestyksen vaikutuksesta jatkoon. Ainoa A tuli International Cuisine:sta. A- tuli kemiasta ja matematiikasta. Historia oli pudonnut B+:ksi. Englanti oli B ja ranska putosi B-:ksi. Huokaus. Kirsikkana kakun päälle hän ei saanut mistään aineista 'credits' sillä poissaoloja oli liikaa. Tämän syynä oli koulun poissaolopolitiikan muuttuminen ja asianmukaisesti ilmoitettujen poissaolojen huomioiminen "unexcused"-katekoriassa. Näen punaista, sillä olen asiasta täysin eri mieltä koulun kanssa. Isovelikin totesi minulle, kun kerroin asiasta, että tulee mielellään minun kanssani Southin toimistoon "selvittelemään asiaa".

Polkupyöräilijänä Pikku-O on kyllä aika reipas. Kelissä kuin kelissä valittamatta hän pyöräilee. Koska pyörää on käytetty niin paljon, alkavat sen kuluvat osat kaivata vaihtamista. Yksi niistä on varsin tärkeä, jarrupalat. Koska hän ei saanut uusia nopeasti hankittua, otti hän käyttöönsä E:n pyörän. Viime minuutilla kouluun lähtiessään näin hänen pumppaavan aivan tyhjäksi mennyttä pyöränkumia. Kun kysyin, tarvitseeko hän kyydin, minut hätistettiin takaisin sisälle. Oli ilmeisesti ehtinyt, sillä en saanut asiasta automaattista huomatusta koululta.

Pikku-O:n sai tarjouksen kahden viikon "Tutustu ja tienaa"-kesätyörekryssä paikasta Turun Wiklundin Herkussa. Pienimuotoiseksi ongelmaksi muodostui se, että sinne pitäisi menna henkilökohtaisesti käymään paikalla huhtikuussa. Pienen säätämisen jälkeen saimme sovituksi niin, että T käy nyt ja Pikku-O ennen työnalkua heinäkuussa. Hieman erikoinen pyyntö työpaikalta nykyaikana, kun videoyhteys on niin helppo järjestää, mutta pelaamme peliä ja olemme iloisia mahdollisuudesta. Tämä on Pikku-O:n ensimmäinen virallinen työpaikka.

Kun muistutin, että huomenna lauantaina lähdemme Koloradoon, hän sanoi:"Pitääkö?" No, pitää! Kysyin asiaa syksyllä ja hän oli mielellään lähdössä mukaan. Nyt sitten ei enää haluakaan. Iloista matkaa meille.

College-opiskelijoiden kuulumisia

Iso-O:n toinen kesätyöhaastattelu oli pesulatyöntekijän tehtävään. Pidimme pienen pre-haastattelupalaverin todennäköisiä kysymyksia varten - hän kirjoitti joitain vastauksia ylös - ja niitä oli kysyttykin. Haastattelu oli perjantaiaamuna klo 5 - eivät osanneet ottaa aikaeroa huomioon. Palaverissa kävimme läpi mm. sellaisia kysymyksiä kuten "mikä on pesula". Iso-O totesi minulle myös puolitosissaan, että hän voisi sanoa osaavansa pestä itse pyykkinsä. Ehdotin, että jättää tämän mainitsematta. Haastattelun jälkeen sain viestin:"meni tosi hyvin!!!" Siitä huolimatta hän soitti 2.5 tuntia myöhemmin hyperventiloiden:"äiti, minä luulen, että nukuin pommiin!!" Herättyään puhelun aikana, hän rauhoittui ja muisti, että haastattelu oli tosiaan jo ollut. Nyt peukut pystyyn - olisi kiva, jos tärppäisi.

E ei päässyt Kaliforniaan, mutta pääsi Providence College:n Friar Invitational-kisaan. Kisa alkoi vasta klo 17, ja E:n 3k juoksu oli jo pimeän tultua klo 20.50. Liian myohään minulle, mutta halusin mennä, kun siihen oli mahdollisuus. Ajamisen kannalta tietysti parempi, sillä ruuhkat olivat jo menneet. Keli oli aamusta vielä ihan hirveä, mutta parani siedettäväksi, joskin tuulenpuuskat aiheuttivat omat haasteensa ja oli tosi kylmä. Maaliinpäässeitä juoksijoita oli yhteensä 27, joista E oli 14. nopein. Juoksu ei mennyt hyvin, eikä aika, 8:39:86 min, häntä tyydyttänyt, mutta tuli hän silti kanssani juttelemaan. Hän vielä soitti jälkikäteen bussista pettyneenä, kun halusi ventiloida asiaa jonkun kanssa. Ihana, että se "joku" oli äiti. <3

Minun puuhailujani

Meinasin jättää väliin illanvieton Soleilin perheen kotona päivystyksen ja väsymykseni johdosta, mutta pakotin itseni menemään. Hyvä, että pakotin. Perinteisesti minulla oli taas oikein mukavaa. Paikalla olivat Soleilin vanhemmat ja naapurinsa, Marthan vanhemmat, ja Tierneyn vanhemmat. Istuimme ensin olohuoneessa alkupalojen äärellä pari tuntia, sitten toisen mokoman ruokapöydässä syömässä. Jouduin yhden puhelun hoitamaan, mutta muutoin pystyin osallistumaan ilman häiriöitä. Virkistävää.

Päivystysviikon päätteeksi kävin lenkin jälkeen tuplasession hierontatuolissa. Sen jälkeen jalkani tuntuivat niin kevyiltä, että jouduin sitä kommentoimaan lapsille. Konkreettisesti sain kokea, että venyttely ja rentoutus ovat tärkeä osa urheilua. Kunpa uskoisin tämän nyt. Pakkaamisen jälkeen lähdin ajamaan kohti Rhode Islandia E:n yllämainittua iltakilpailua varten. 

Iso asia. Aloitin uuden aikakauden ja chattasin ensimmäisen kerran elämässäni AI:n kanssa kysymällä kysymyksiä Loganille menosta ja sain sekunnin murto-osassa aivan järkeenkäyviä vastauksia. Juttelin nuoren huonekaverini kanssa muutoinkin AI:sta viikolla, sillä olen lisääntyvästi huomannut, että olen putoamassa kehityksen kärryltä. Hän on käyttänyt AI:ta mm. suosituskirjeiden kirjoittamiseen, ja sanoi, että on erittäin todennäköistä, että muutaman vuoden sisällä kaikki potilastekstit syntyvät AI:n avulla. Sitä vastaan minulla ei ole mitään, mutta pitää oikeasti alkaa ryhdistäytyä, jotta ymmärrän, mitä on tapahtumassa.

Huomenna alkavaan Koloradon matkaan olen valmistautunut hieman heppoisesti, mutta jonkinlaista runkoa kuitenkin kehittelin päivystyksen lomassa. Olihan minulla toki jo majoitukset, autonvuokraukset, lentoliput ym hommattuna, mutta niistä on jo aikaa ja välissä on ollut niin paljon kaikenlaista muuta, että tuntuu kuin olisimme lähdössä matkaan aivan extempore. Ja kun matkakumppanini on niin vastahankainen, ei tässä kyllä lähtötunnelmaan ole oikein päässyt.

Alicen yllättävä savupiipun kunnostusremontti alkoi telineiden ilmestymisellä ja savupiipun purkamisella tiistaina, ja jatkui savupiipun muuraamisella sen jälkeen. Tänään perjantaina kukaan ei tullut, joten kysyin asiaa työnjohtajalta, joka vastasi projektin olevan valmis maanantaina. Alice toivoi kuvia etenemisestä ja pystyin niitä hänelle lähettämään, kun olin itsekin tarpeeksi kiinnostunut ja niitä ottanut.

Stubb oli CNN:lla haastateltavana aiheista Venäjä, Ukraina ja Trumpin mahdollinen paluu. Vaikka en varsinainen fani olekaan, täytyy sanoa, että hänen englanninkielentaitonsa sekä kansainvälinen kokemuksensa huokuivat hänen esiintymisestään positiivisella tavalla. Hyvä Suomi!

Pääsiäislomalla ja hieman sen jälkeen

Pääsiäisen aika oli tänä vuonna aiemmasta poikkeava siten, että Iso-O ei tullut lomalle ollenkaan ja E:kaan ei viettänyt öitään meillä. Iso-O:n kohdalla päätökseen vaikuttivat matkan pituus, loman lyhyys sekä tietoisuus siitä, että tapaamme pian Koloradossa. E:lla taas oli kisa lauantaina ja juoksukaverit siten myös paikalla läpi loman. Näin häntä kuitenkin päivittäin, mikä oli kiva tietysti.

Pitkäperjantaina hain E:n meille pesemään pyykkiä, syömään, pelaamaan tietokoneella(!), ja täyttämään juomapussinsa lauantai-illan kaverin syntymäpäivää varten minun juhlistani ylijääneillä juomilla. Pikku-O oli samaan aikaan kaverinsa syntymäpäivillä (Boston Paintball), joten ajoitus oli täydellinen pelisession kannalta. Poikien ei tarvinnut taistella tietokoneajasta. Hassua, mutta tietokoneaika edelleen aiheuttaa heidän välilleen 'keskustelua'.

Lauantaina Pikku-O:lla oli treenit heti aamusta. Minä lähdin myös aikaisin liikkeelle, sillä E:n juoksu Tufts Snowflake Classic-kisassa oli jo klo 9.30. Sprintterit olivat Teksasissa kilpailemassa. Valmentaja laittoi vain muutaman juoksemaan 1500 metriä - kaikki loput juoksivat saman kuin E, 10k, mutta siten, että iso osa suunnitellusti juoksi lyhyemmän matkan. Ensimmäiset pudottautuivat pois 4 mailin jälkeen, seuraavat 5 mailin kohdalla ja vain 3 juoksi koko matkan. E:n tavoitteena oli aika alle 31 minuuttia, mutta se ei toteutunut mm. tuuliolosuhteista johtuen. Hyvin hän juoksi - aika oli 32:05:77 min ja sijoitus kolmas 13 maaliin päässeestä. Aika oli kuitenkin liian hidas Kaliforniaan suuntautuvaa kilpailumatkaa ajatellen, mikä tuotti E:lle suuren pettymyksen.

Sunnuntaina heräsin aikaisin laittamaan lampaan marinoitumaan. Tai oikeammin, poistamaan siitä ensin luun, sillä tiesin, että monituntiseen ruoanlaittosessioon ei ollut varaa E:n jo sopiman oman kaveri-illallisen johdosta. Luun poistaminen ei onnistunut aivan yhtä sievasti kuin YouTube-videossa, joten syömme jossain välissä soppaa, joka on tehty luun ympärille jääneistä lihapaloista. No, marinadi onnistui kyllä oikein hyvin, joten herääminen ei mennyt hukkaan. Klo 9.10 herätin Pikku-O:n, joka oli valmiina lähtemään 5 minuuttia tuon ajankohdan jälkeen ilman valituksen häivää. Ajoimme E:lle, josta poimimme hänet mukaamme, ja olimme kirkolla 10 minuuttia etuajassa. Pääsiäismessu oli kiva ja perinteinen. Kaksi virsistä toi mieleeni puuttuvan Iso-O:n ja hänen "urge to sing". Hauskaa, sillä ihan hirveän usein emme kirkossa käy. Kirkosta ajoimme suoraan kotiin ja yhdessätuumin valmistimme aterian. Pikku-O teki salaatin, E paistoi lampaan pannulla, ja minä lämmitin edellisenä päivänä valmistetut valkosipuliperunat, ja tuoreena toiselle uunipannulle ladotut ruusukaalit ja pitkät pavut. Rosmariinilla maustetut snapsit alkuun, punaviinilasit ruoan kanssa, ja maistui kyllä! Lihaa jäi ihan hirveästi yli. Ei tarvitse Pikku-O:n valittaa proteiininpuutosta lähiviikkojen aikana. Pienen lepohetken jälkeen E lähti takaisin, ja me Pikku-O:n kanssa jäimme kotiin sulattelemaan. Koska ateria oli niin aikaisin, Pikku-O:lle mahtui vielä uusi, vieläkin isompi satsi, kunhan hän ensin kypsytti lampaan uunissa itselleen paremmin maistuvaksi. Lihakimpale, jonka hän imuroi sisäänsä, oli noin kilon painoinen. 

Samaan aikaan Iso-O oli ystävänsä  Izzyn luona New Jersey:ssä. He olivat käyneet kirkossa hekin. Koska ystävä on katolinen, oli kyseessä pääsiäislauantain 3 tunnin mittainen messu. Kulttuurikokemus, niinkuin meillä on tapana todeta. Hänella oli kaiken kaikkiaan ollut oikein onnistunut reissu, mistä tuli hyvä mieli, sillä koin vahvasti hänen puuttumisensa pääsiäispöydästä.

Maanantaina Pikku-O meni kouluun ja minä menin avoimin mielin vaihtoehtohoitoihin (The Indoor Oasis) saamani lahjakortin turvin. Auliisti myönnän, että pidän niitä jokseenkin hulipulina erilaisia terveyshyötyjä toitottaessaan, mutta rentoutuminen ja hyva olo eivat ole pieni asia nekään ja tuovat vähintäänkin mielenterveyttä, jos ei muuta. Tai niin ajattelin edeltävästi. Jouduin allekirjoittamaan vastuunpoistolomakkeita, joissa todettiin jokseenkin kaikki mahdollinen sivuvaikutus, kuoleman lisäksi, mutta aika harmittomana niitä pidin. Hieman kyllä mietiskelin Halo-terapiaa, jossa hengitellään mineraaleja, mutta luotin keuhkorakkulani sietävän niitäkin 20 minuutin ajan. 

Rentoutumissessioni alkoi 4D Massage Pods-tuolissa. Se oli kiva ja olisin jatkanut mielelläni pidempään. Siitä siirryin Halo-terapiaan. Sekin oli aivan miellyttävä, mutta en kyllä kokenut mitään maata mullistavaa. Ainoat asiat, josta tiesin osallistuneeni sessioon, olivat suolan maku huulillani sekä hieman karhea iho. Infrared sauna oli aivan kuin sähkösauna ilman löylynheittoa, eritasoisia lauteita sekä viilentymismahdollisuutta. Lämpötila oli mittarin mukaan vain 153 Fahrenheitia (67*C), mutta hikoilin todella paljon. Alkoi olla hieman hutera olo, vaikka join vettä kaikkien hoitojen väleissä. Lopuksi menin 90 minuutin ajaksi suolavesisammioon kellumaan (Float Therapy). Tai oikeasti pystyin sinnittelemään vain 75 minuuttia, sillä kärsin lisääntyvästi merisairaudesta. Jälkikäteen oli tosi huono olo pitkään. Vieläkin vähän, kun mietin millaista sammiossa oli. Minulla on lahjakortistani vielä hyvä summa jäljellä, mutta toisin kuin edeltävästi ajattelin, en pystynytkään varaamaan seuraavaa aikaa samaan settiin. Päädyin siihen, että vaihtoehtohoidot ovat jatkossakin muiden kuin minun apunani. Minä aion panostaa perinteiseen hierontaan ja hierontatuoliin. Tosin pahoinvoinnin lisäksi kärsin myös vieläkin jatkuvasta alaselkäkivusta, ja mietin, oliko se sittenkin se hierontatuoli, mikä tämän aiheutti.

Tiistaina oli hampaiden vuoro. Olin ajatellut mennä lenkille ennen klo 13 ollutta hampaiden puhdistamis-ja tarkastusvuoroani, mutta selkäsäryn johdosta päädyin kävelemään juoksukamppeet päälläni hammashoitolaan ja köpötin - kirjaimellisesti - vasta sen jälkeen kirjaston ja lähipuiston kautta kotiin. Kirjastosta hain Liz Cheney:n Oath and Honor-kirjan, ja taapersin se kainalossani näyttäen varmasti aika hassulta, eikä vähintään siksi, että jouduin varomaan tiettyjä asentoja selän johdosta.

Iso-O:lla oli syntymäpäivä, ja puhelun perusteella se oli mennyt mukavasti ystävien kanssa, vaikka päivä oli tietysti ollut täynnä opiskeluja ja keliltäänkin suboptimaalinen. Minä kävin omassa lääkärintarkastuksessani, pitkällä lenkillä selkäkipuni johdosta vain lähiympäristössä pyöriskellen, ja tein puolivahingossa Suomen veroilmoituksen. Sen tarkastaa vero.fi:n mukaan tänä vuonna AI (tekoäly). Pikku-O pyöräili myrskysäässä Wegmansiin yrittäessään löytää laseja, joilla huhtikuun 8. päivän täydellistä auringonpimennystä voisi ihailla. Hän sanoi aikovansa skipata ranskantunnin, jos löytää lasit. Ehdotin avoimuutta ja opettajalle jo etukäteen asiasta ilmoittamista, mutta hän ei lämmennyt. "Opettaja ei ymmärrä! Palautin tehtävän 24 tuntia deadlinen jälkeen ja sain 0 pistettä", sanoi hän tuohtuneena. Hmm. Meillä taitaa olla erilainen käsitys deadlinen merkityksestä.

Ihan kamala myrsky siis meni ylitsemme keskiviikkona ja tänään torstaina, ja toi meille lunta! Onneksi minulla oli etäpäivä. Kävin herättämässä Pikku-O:n hieman liian aikaisin ja sanoin, että kannattaa harkita bussikyytiä polkupyöräilyn sijaan, sillä räntää ja rakeita tulee vaakasuorassa vastaan. Hän suostui ilman sen suurempaa meteliä. Lupasin hakea treeneistä, mikä taisi vaikuttaa sekin tähän tavanomaista helpompaa äidin ehdotusten hyväksymiseen. Keli oli myös syynä siihen, että Pikku-O:n kauden ensimmäinen yleisurheilukilpailu siirtyi keskiviikolta viikonlopulle.

Päivystysvapaani on ohi, ja seuraava päivystysviikko alkamassa tänään suoraan etäpäiväni jälkeen. Huh. Melkein kuin olisin Fellow uudelleen. Saan syyttää tästä päivystysaikataulumme tekijää eli minua. Halusin optimoida vapaani siten, että saan helposti suoraan konferenssin jälkeen jatkaa Koloradon vuorille. Saatan olla optimoinnistani toisenlaista mieltä muutaman päivän kuluttua.

Juhlan ja Alicen käynnin ympärillä

Reissusta saapumisen jälkeen hengähdysaikaa ei juuri ole ollut. Joka päivä on ollut jotain puuhailua ja tavallisuudesta poikkeavaa. Härdellin keskellä minulla alkoi suoraan päivystysviikko loppuen kiirastorstaihin. Eikä pääsiäisen aikakaan tule olemaan tapahtumaköyhä. Apua.  

E:n erilaisia

E teki Yhdysvaltain veroilmoituksensa ja laittoi menemään hyvissä ajoin ennen deadlinea. Se oli vielä aika helppoa, kun tuloja ei juuri ole. Tulojen puute tuntuu muutenkin jatkuvan. Kesätyöhakemuksia on lähtenyt vaikka kuinka paljon, mutta aika laiha on ollut niiden tulos - vielä ei ole mitään plakkarissa.

 

Jyväskylän kenttäurheilijoilta tuli kysely hänen tämän hetken tilanteestaan. Hän vastasi lähettäen omat parhaat tuloksensa, ja niiden perusteella hän pääsisi suoraan tämän vuoden Kalevan kisoihin juoksemaan pidempää matkaa (5k). Lyhyimmissäkin hän on lähellä ja jo sekundaarisen rajan alapuolella. Ylpeä äiti tässä kirjoittelee. Saa nähdä, josko häntä nähdään Suomessakin juoksemassa vähintäänkin armeija-aikana. 

E oli innokkaasti tuonut minulle ison kaiuttimen juhliani varten. Se oli viritetty paikalleen, ladattu täyteen ja testattu tietokoneeni kanssa sopivaksi. Koska se ei ollut hänen, tuli sille epäsopivasti tarve juuri samana viikonloppuna kuin alla olevat juhlani. Vein sen siis takaisin vain muutama päivä ennen juhlaa. E oli pettyneempi kuin minä. Sain yhteensä 10 viestiä asiasta hän ventiloidessaan harmiaan. Otin yläkerran ison tietokoneen subwooferin ja kajarit, ja mielestäni homma toimi aivan hyvin. E ei ollut samaa mieltä. Muistutin häntä, että kyseessä eivat olleet opiskelijabileet, joten musiikin ei tarvinnut olla ylilujalla.

E laittoi SnapChatiin videon syntymäpäiväyllätyksestä ystävälleen Talialle. Kävi ilmi, että hän oli pyöräillyt sateessa Bentley University:lle juhlia varten. Kun erehdyin reagoimaan viestiin itselleni aivan liian myöhäisenä ajankohtana, huomasin pian lupautuneeni hakemaan hänet ja pyöränsä pitkään oman normaalin nukkumaanmenoaikani jälkeen. Joku voisi sanoa, että tulin hyväksikäytetyksi. Itse kuitenkin ajattelen, että nämä hetket ovat nopeasti ohimeneviä, ja haluan niistä kaikista nauttia. Lähdin siis arki-iltana kylmään ja sateiseen keliin autoilemaan klo 22. Kotona olin takaisin klo 23. Sain pienen hetken esikoispojan kanssa jutella. Hän myös vuolaasti kiitteli itselleen tyypillisesti:"Arvostan!"

E valittiin Boston Collegen International Clubin varapresidentiksi. Mitä se käytännössä tarkoittaa, on minulle ainakin toistaiseksi epäselvää. Mutta kuulostaa hienolta.

Iso-O:n puuhailuja

Iso-O valmisteli ensimmäistä kesätyöhaastatteluaan. Se meni hyvin, mutta ei poikinut työtä maalarina todennäköisesti siksi, että häneltä puuttuivat jokseenkin kaikki kysytyt turva- ym kortit. Haastattelija oli hänen ikäisensä nuori poika, joten muutama termin ymmärtämättömyys ei juuri haitannut. Kun hän kuuli, ettei tullut valituksi, häntä oikeasti vähän harmitti - maalarihomma olisi siis kiinnostanut. Hänkin on lähettänyt vaikka kuinka monta hakemusta, mutta isoveljen tavoin tärppääminen odottaa tapahtumistaan.

Iso-O osallistui Hoya Saxation tilaisuuteen oppiakseen jotain veroilmoituksen tekemisestä ja sai hänkin oman ilmoituksensa lähtemään pienen säätämisen ja muutaman äiti- ja velipuhelun jälkeen. Helppo se oli hänelläkin.

Hän sai aggressiivisen viestin opiskelijaterveydenhuollosta jätettyään huomiotta useita sähköposteja koskien hänen rokotusstatustaan. Uhkana oli, ettei kursseja saa valita ennenkuin homma on hoidettu. Oli taas aika turvautua äidin apuun. Asia järjestyi, mutta annoin kyllä palautetta omien asioiden hoitamisesta ajallaan. Oppiminen vastuuntuntoiseksi aikuiseksi on ajoittain aika kumpareikkoista, huomaan.

Hänen polvivaivansa jatkuu, ja on estänyt hänelle tärkeän juoksuharrastuksen jo pitkään. Aina, kun hän yrittää, polvi kipeytyy, ja johtaa itkunsekaisiin puheluihin vaivan laadusta. Hän hieman rauhoittui, kun totesin, että hänellä on lääkärikäynti jo varattuna ja juoksun sijaan voisi yrittää vaikka uintia, kun siihen(kin) on yliopistolla oikein hyvät mahdollisuudet.

Viime viikonlopuksi hän lähti Delawaren Wilmingtoniin tapaamaan Marthan äitiä ja Sarah-siskoa, ja pääsiäiseksi hän päätyi hommaamaan junaliput New Jersey:hin, kaverinsa kotiin. Delawaressa hän vietti sunnuntaipäivän itsekseen, sillä matkakaverit lähtivät aivan aamusta ja hänen junansa vasta myöhään illalla. Päivä oli ollut aurinkoinen ja pääosin ulkona sillä seurauksella, että hänen kasvonsa olivat aivan punaiset. Tämä oli hänelle iso asia, sillä hän yleensä laittaa aurinkovoidetta jopa niinä päivinä, kun hän on kokonaan sisällä.

Pikku-O:n kanssa tapahtunutta

Pikku-O luopui muletistaan (Jee!!) hiihtokauden päätyttyä, ja näyttää suorastaan komealta nuorelta mieheltä. Hän sai kauden päätteeksi ensimmäisen Varsity Letter:insä, mutta ei isoa kangaskirjainta, kun valmentaja luuli, että hänellä oli sellainen jo.

Sain yhteensä pariviikkoisen projektin Pikku-O:n "unexcused" poissaoloista selviteltyä koulun kanssa maanantaina 18. maaliskuuta - ja sain samana päivänä automaattisen ilmoituksen Pikku-O:n poissaolosta. Hän oli nukkunut pommiin! Sanoin hänelle illalla, että hän joskus tekee äitinä olemisen vaikeaksi. Hän oli pahoillaan ja on sen jälkeen huolehtinut melko hyvin aamuheräämisistään. Joskin testiaamuna, kun mitään ei meinannut huoneesta kuulua, ja kun koputin oveen, hän harmistuneena totesi:"I am slow-cooking".

Pikku-O:n yleisurheilukausi alkoi maanantaina 18. maaliskuuta. Hän oli koko viikon hieman puolikuntoisena ja itseasiassa jätti kahdet ensimmäiset treenit kokonaan väliin. Lauantain treenien kanssa hänellä meinasi käydä samalla tavalla kuin syksyllä. Hän pitää niitä ikäänkuin vapaaehtoisina, vaikkeivat ne sellaisia lainkaan ole. Pidin hänelle pienen motivaatiopuheen toteamalla, ettei työelämässäkään voi todeta joidenkin päivien olevan viitteellisiä.

Pikku-O:n jääräpäisyys on aika ärsyttävää. Hän teki lasagnea ja meinasi tehdä sen liian pieneen vuokaan. Annoin hänelle lasagnevuoan, jota hän valitti liian isoksi. Sanoin:"Usko minua nyt vaan, please!" ja lähdin pois keittiöstä ajatellen, että pikkuvuokaa hän tulee käyttämään. Seuraavana aamuna löysin herkullisen lasagnen tehtyna lasagnevuokaan. Tuntui hyvältä. Kiitin häntä siitä, että hän kuunteli.

Jääräpaisyyteen kuuluu myös se, että hän lähtee kouluun ja kavereidensa luokse juuri niissä kamppeissa, joissa hän haluaa, oli siinä järkeä tai ei. Lauantaina hän mm. lähti kaatosateessa puuvillaiset pyjamahousut jalassaan. Varmaan tosi kiva ilta oli niissä housuissa.

Pienistä kumpareista huolimatta meillä on Pikku-O:n kanssa kuitenkin mennyt aika mukavasti. Hän kysyi eräänä aamuna:"Miten sinun yö meni?" Se oli miellyttävää vaihtelua yksisanaiselle örähtelylle. Toinen kiva asia oli se, että pyytämättä koko sen ajan, kun Alice pörräsi Newtonissa, hän petasi sänkynsä, tyhjensi ja täytti astianpesukoneen, ja siivosi ruoanlaittosotkunsa. 

Pikku-O valitsi ensi vuoden kurssinsa. Niihin kuuluvat kaksi AP-kurssia (AP-US History ja AP-Chem), 3 Honors kurssia (Precalculus, Biology ja French[!] - viimeinen opettajavalinnan johdosta), neljä ACP-kurssia (English, Intermediate International Cuisine, Architecture 2, Woodworking 2) ja pakollinen Wellness. Vaihtoehtoisina hän valitsi Healthy Cooking ja Sports Nutrition jos International Cuisine ei onnistu, ja Engineering 1 ja Graphic Design jos Architecture 2 ei sovi lukujärjestykseen.

Pikku-O:n koulu-uran viimeiset englannin MCAS-testit olivat tiistaina 26. ja keskiviikkona 27. maaliskuuta. Matematiikka vielä jossain välissä myöhemmin keväällä, ja sitten MCAS on kokonaan historiaa meidän perheessämme. On niitä muutama ehtinut ollakin keväästä 2010 lähtien.

Juhlat St. Patrick's Day sunnuntaina 

Joka ilta juhliani edeltävästi otin yhden kohteen siivouksen alaiseksi lyöden kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Tiesin nimittäin, että Alice oli saapumassa vain 2 päivää juhlien jälkeen. Aloitin kellarista, sitten menin ullakolle ja yläkerran huoneeseen, seuraavaksi keskikerran lakanakaappiin, Iso-O:n huoneeseen, vessoihin ja keittiöön. Päivä ennen juhlia imuroin ja pyyhin pölyt. Koti oli oikein hyvässä juhlakunnossa.

Arki-iltojen lisäksi minulla meni koko viikonloppu juhliin valmistautumisessa ja niissä ollessa. Lauantain imuroinnin jälkeen kävin tuoretuotteet hakemassa WholeFoodsista. Sunnuntaina heräsin seitsemältä ja aloitin listan mukaisesti valmistautumaan. Pikku-O:n urakka alkoi klo 12, ja jatkui hovimestarina juhlien läpi. Maksoin hänelle pienen palkan 10 tuntisesta uurastuksestaan.

Juhlat alkoivat klo 14, mutta ensimmäiset tulivat vasta lähempänä puoli kolmea. Siitä se lähti nopeasti lisääntymään, ja lopulta meille tuli noin 50 ihmistä, enimmillään ehkä 30 yhtä aikaa. Reipasta oli meininki. Olin tyhjentänyt jääkaapin pelkille juomille. Ylähyllyllä olivat alkoholittomat, keskimmäisellä muut kuin oluet, alahyllyllä oluet, ja ovessa valko- ja kuohuviinit. Keittiönpöydällä olivat kaikki lasit, punaviinit ja vesi. Ruokasalinpöydällä olivat suolaiset, ja sivupöydällä makeat ja jälkiruoat. Viimeiset vieraat poistuivat klo 20.30. E:kin kävi juoksukavereineen, ja Pikku-O:lla olivat hänen kaverinsa seuranaan. Oli tosi mukavaa. Olin ilmoittanut, että en toivo lahjoja - ja sain ihan hirveästi viiniä, lahjakortteja ja kukkia. Minulla on nyt enemmän alkoholia kuin ennen juhlaa. Huoh! 

Alkoholin lisäksi minulla on ihan hirveän paljon Ritz-keksejä. Olemme juhlien jälkeen syöneet erilaisia Ritz-pohjaisia ruokia.  Ensin söimme aavistuksen liian makeaa Pineapple Casserole-paistosta. Seuraavana päivänä vuorossa oli Ritz Mac and Cheese, mikä oli tosi hyvää, kun laitoin Velveeta-juuston tilalle Philadelphia juustoa ja jauhojen sijaan Ritz-murskaa. Viimeisimpänä tein Pikku-O tyyliin lopuista kekseistä piirakkapohjan, ja laitoin sen täytteeksi muuta juhlista ylijäänyttä. Kutsuin sitä nimellä "Weird-ass piirakka" ja "Miracle mess" sillä seurauksella, että muutoin niin kritiikittömästi kokkaileva Pikku-O ei suostunut sitä maistamaan lainkaan.

Alicen vierailua ennen ja sen aikana

Uusi uuni saapui ja odotti keskellä keittiönlattiaa putkimiesten (jotka ovat samalla kaasumiehiä) saapumista kahden päivän ajan. Asennuksen jälkeen he ottivat vanhan mukaansa, joten juuri ennen juhliani, sain keittiön siedettävään kuntoon.

Alice saapui keskiviikkona 20. toukokuuta ja oli käynyt talolla heti samana päivänä pöydältä hävinneistä kuiteista pääteltynä. Odotin saavani häneltä uunin kustannuksiin liittyvän shekin samana päivänä, mutta jouduin odottamaan seuraavaan päivään. Hän saapui silloin etäpäiväni aikaan remonttimies-Fredin ja miehensä kanssa, kiertelivat mm. kellarissa, ja nyt näyttää, että mitään suurta remonttia ei ole talon sisällä tiedossa. Savupiippu pitää kuulemma uusia; sitä varten kadun varteen on ilmaantunut kattofirman kyltti, alkanee siis pian. Kyltti on sama, joka oli kadun varressa ensimmäisenä täälläolo kesänämme. Alicen käynnin aikana kävi myös ilmi, että hän myy talon aikaisintaan vuoden päästä, ehkä jopa kahden.

Olin siis kuullut hieman aiemmin, mutta sain vahvistuksen hänen käyntinsä aikaan, että Alice todellakin aikoo laittaa talon myyntiin. Aikajana ennen hänen käyntiään oli epäselvä. Otin tämän tuossa vaiheessa kuitenkin itselleni kimmokkeeksi oikeasti aktivoitua uuden asunnon löytämiseksi. Kävin katsomassa useaa asuntoa ja olin monen välittäjän kanssa tekemisissa joko suoraan tai viestien välityksellä. Harmillisesti asunnot ovat joko ihan liian kalliita (vai mitä sanoisit kuukausivuokrasta $22000?) tai ihan kamalia. Jostain pitää siis joustaa. Joko maksan selvästi enemmän tai tyydyn paljon vaatimattomampaan. En haluaisi tehdä kumpaakaan. Enkä varsinkaan muuttaa huonommalle alueelle. Niinpä otan nyt ilolla vastaan sen tiedon, että voimme vielä jatkaa tässä talossa. Muutaman hirveän luukun nähtyäni, arvostan taloa ihan uudella tavalla.

Uutisissa on jatkettu Trumpin rikos- ja muiden syytteiden puimista. Maanantaina 25. maaliskuuta hänellä tuli $464M vakuuden maksaminen ajankohtaiseksi, eikä hänellä ollutkaan siihen rahavaroja toisin kuin hän oli julkisuudessa pullistellut. Tuomari alensi summan $179M tasolle ja antoi 10 päivää lisäaikaa, mikä oli hänelle voitto. Toisena isona asiana on puitu Baltimoren pitkän sillan romahtamista. Se osui sillä tavalla omallekin kohdalle, että olemme ainakin kertaalleen sen yli ajaneet. Taas hyvä muistutus elämän arvaamattomuudesta. Ikäänkuin sellaisia muistutuksia oikeasti itse tarvitsisin.

Hyvää pääsiäisen aikaa kaikille! Minulla alkoi päivystysvapaa täynnä kaikenlaista liian ahkeraa.

Roomassa

Hain Iso-O:n DC-Boston lennoltaan perjantai-iltana puoli tuntia aikataulua aiemmin. Hän hyppäsi autoon, halaili ja pulputti hyväntuulisena koko matkan E:n asunnolle. Siellä hän hyppäsi veljensä kaulaan samalla meiningillä ja jatkoi koko matkan. Pikkuveli sai saman kohtelun saavuttuaan kotiin omasta illanvietostaan. Minulta hän kysyi, onko kiva, kun kaikki "chickens" (suora lainaus) ovat takaisin kotona. On. Itse menin kyllä aika pian nukkumaan edessä olevaan aikaerorasitukseen valmistautuen.

Lauantaina heräsin ennen muuta porukkaa, sillä Bostonin Sumner-tunnelin viikonlopun sulku huoletti mahdollisine ruuhkineen kentälle. Minkäänlaista ruuhkaa ei ollut ja olimme kentällä liian aikaisin. Turvatarkastus meni jouhevasti ja portti New Yorkin lennolle oli aivan sen vieressä. Odotusaikaa siis oli. Lentokin lähti ajoissa ja aikaa vaihtoon JFK:lla oli jopa enemmän kuin lipussa luki. Se oli kuitenkin aivan liian vähän. Onneksi ITA Airways otti meidät turvatarkastusjonosta ja vei pitkän jonon ohi aina portille saakka. Ehdimme New York-Rooma yön yli lentoon. En silti ikinä vapaaehtoisesti buukkaa lentoa JFK:n kautta, jos muita vaihtoehtoja on tarjolla

Ensimmäinen Rooma-päivä

Olimme Rooman lentokentällä (Aeroporto di Roma Fiumicino, Leonardo da Vinci) klo 6.50 aamulla. Aikataulun mukaan ensimmäinen Terravision-bussi Roomaan lähti klo 8, ja varasimme siihen liput. Löysimme bussin helposti ja astuimme sisään klo 7.20. Se lähtikin heti, kun istuimme alas. Nauratti italialainen aikataulujen suhteellisuus, johon törmäsimme muutoinkin matkallamme. Bussilla pääsimme läpi Rooman ympäröimän maaseudun, Vatikaanin muurien ja monien historiallisesti tärkeiden rakennelmien vierestä Roma Termini-asemalle. Kello oli tuolloin 8, mikä on sunnuntaiaamuna aika vähän, mutta olin edeltävästi katsonut meille tuohon aikaan auki olevan kahvilan, Neapolis Caffe, josta saimme kömpelön italiankielen ja englannin sekoituksella itsellemme aivan kelpoisen aamupalan.

Meillä oli tietysti mukanamme kaikki viikon matkatavaramme, joten olin kysynyt, josko niiden vieminen majapaikkaamme ennen virallista check in-aikaa (klo 14) olisi mahdollinen. Sain sovittua tapaamisen asunnolle klo 11. Meillä oli siis aamupalan jälkeen muutama tunti aikaa aistia tunnelmaa. Tunnelmassa riitti aistimista, sillä käytännössä jokainen tie ja pikkukuja sai ihastuneita huudahduksia aikaan. Matkamme varrelle osuivat jo tuolloin mm. Fontana di Trevi ja Pantheon.

Kello 11.15 tapasimme vain italiaa puhuvan Carolinan talon ulkopuolella, ja seurasimme häntä pienen (siis aivan minikokoisen) sisäpihan läpi jyrkille kiviportaille, joita kiertämällä kolmen kerroksen verran pääsimme asunnon ovelle. Sisällä oli siivousporukka, mutta saimme jätettyä kamamme jo siivotulle parvelle, saimme wifi-salasanan ladattua sekä avaimet käteemme. 

Tavaroiden pudottamisen jälkeen oli helpompi kävellä ja lähdimme kohti Colosseumia. Matkan varrella näkyi pitkiä jonoja eri paikkoihin, minkä selitti se, että kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina joka paikkaan on vapaa pääsy. Kiersimme aika pitkän lenkin ja näimme mm. Piazza Venezian ja sen Altare della Patrian, Circus Maximuksen, Roman Forumin,  ja lopulta Colosseumin. Jono sinne oli yli 2 tuntia pitkä, mikä tuntui aikaerorasituksen ja pitkän matkan johdosta meille kaikille liialliselta. Kävelimme siis sen ympäri ulkopuolelta.  

Saavuimme majapaikkaamme klo 13.45 toivoen, että se on ok. No, olimme liian aikaisin. Siivous oli vieläkin meneillään. Saimme silti jäädä ja lopulta viimeinenkin siivooja poistui klo 14.15. Oli aika ja tarve pienelle siestalle sen jälkeen kun olimme syöneet herkullista leipää pestolla, mozzarellalla, leikkeleillä, tomaatilla ja rucolalla tuunattuna. Nukuimme kaikki, jopa edeltävästi toista mieltä ollut Pikku-O noin 3 tuntia.

Illallinen syödään Italiassa myöhään. Ravintolat tyypillisesti aukeavat oman siestansa jälkeen aikaisintaan klo 19. Tuossa vaiheessa meillä oli jo aika nälkä, ja valitsimme ravintolan, joka oli aukeamassa 'jo' klo 19, eikä 19.30 tai 20 niinkuin useat. Melko läheltä löysimme matkamme parhaan (ja kalleimman) ravintolan, Clotilde, ja söimme neljän ruokalajin illallisen juomineen. Yö sen jälkeen oli hieman katkonainen pullean mahan ja sekaisin olevan sisäisen kellon johdosta.

Toinen Rooma-päivä

E lähti aamulenkille, Iso-O jäi nukkumaan, ja Pikku-O tuli kanssani hitaasti kävellen kohti Roma Termini-asemaa. Siellä tapasimme siskoni, joka saapui lentokenttäjunalla hyväntuulisena. Mukanaan hänellä oli lentoasemille tarkoitettu, mutta Rooman mukulakiviteille sekä kapeille kaduille aivan epäsopiva matkalaukkunsa. Pikku-O herrasmiehenä kantoi sitä tätinsä kanssa vuorotellen yli pahimpien paikkojen. Matkalla pysähdyimme muutaman kerran hengähtämään, myös mm. Italian pääministerin talon edustalle katsomaan televisiokameroita, vartijoita ja poliiseja ohjaamassa liikennettä, kun Giorgia Meloni saapui autosaattuessaan. 

Siskon majoittumisen jälkeen lähdimme kaikki kävellen kohti Espanjalaisia portaita (Scalinata di Trinità dei Monti), ja Villa Borghese-puistoa. Sitten oli tarve pienelle välipalalle, jota varten tarpeet olivat valmiina asunnolla (samat kuin yllä). Lisäenergialla varustettuina kävelimme suoraan  Pantheonille, johon menimme tällä kerralla sisälle. Kävimme myös monissa upeissa kirkoissa sisällä, ja kiersimme Piazza Navonan, joka on kaiken muun muassa ollut vanha yleisurheilurata. Illalliselle menimme lähiravintolaan, Old Bear, joka oli oikein hyvä, mutta E:n mielesta liian turisteille tarkoitettu. Annokset olivat isoja ja hinnat siedettävämmät kuin edellisen illan ravintolassa. Jaksoimme juuri ja juuri kolme ruokalajia.

Autoreissu lähiseudulle

Olin varannut meille auton tiistaille. Sitä varten piti olla Roma Termini-asemalla klo 8, mikä oli meille kaikille aikamoinen ponnistus. Mutta olimme. Ensimmäisenä kävi ilmi, että netistä varaamani vakuutus oli täysin hyödytön (tämän sain jälkikäteen valittamalla takaisin, mutta sitä en tuossa vaiheessa tiennyt), ja meinasin pahantuulistua. No, otin uuden vakuutuksen heidän kauttaan, ja pääsimme kävellen vieressä olevan autoparkkihallin kolmanteen kerrokseen, jossa meitä odotti varaamani valkoinen automaattivaihteinen hybridi Toyota Yaris. Melko pian pääsimme liikkeelle. Ajoin kieli keskellä suuta ulos Roomasta melko nopeasti oppien, että kaistat ja liikennesäännöt ovat viitteelliset. Ajaminen helpottui, kun Rooma jäi taaksemme.

Ensimmäinen etappimme oli Marino-kylä viiniviljelmien ympäröimänä. Sieltä jatkoimme ylös vuorelle (Castelli Romani), ja jouduimme alaspäin viettävälle, talojen välissä puikehtelivalle ja jyrkälle tielle, jonka kokonaisleveys oli 2 metriä. Siinä oli kieli keskellä suuta meillä kaikilla. Tien kääntyillessä odotin mutkan takana vieläkin pahempaa ja mielessäni kävi sekin mahdollisuus, että joudun peruuttamaan, mikä olisi kyllä ollut minulle melkoinen katastrofi. Ei tarvinnut. Kukaan ei myöskään tullut vastaan :). Nälkä alkoi vaivata, ja pidimme matkamme ehdottomasti hauskimman tauon Albano Laziale-kylän Barra Pescheria con Cucina-ravintolassa. Olimme ainoat asiakkaat. Tarjoilija oli hyväntuulinen nainen, joka ei osannut yhtään englantia. Menut olivat vain italiaksi. E totesi tarjoilijalle "turisti", ja hetken menulle ja sen tarjonnalle nauraen, tilasimme fiiliksen mukaan. E onnistui tässä "Menu roulette"-pelissä, niin kuin hän sitä kutsui, parhaiten. Hän söi lehmänhäntää.

Tuhdin lounaan jälkeen ajoimme Välimeren rannalle ja siellä kylään nimelta Anzio. Kylä on historiallisesti tärkeä jo muinaisen Rooman ajalta, mutta liittyy myös toiseen maailmansotaan ja liittoutuneiden Italiaan rantautumisen aloittamiseen. Anziossa on lisäksi upea hiekkaranta, jonka vierellä olevassa ravintolassa (Baia di Ponente) söimme jälkiruoat.

Rannikkotietä pitkin matkasimme kohti Ostia Antican kylää, mutta luovutimme aivan sen vierellä ruuhkan johdosta, ja käännyimme takaisin Roomaan. "Kulttuurikokemus" oli yksi takapenkin kommentti, kun kanssani samalle kaistalle mahtui 3 autoa. Aivan vuokraamon vierellä sain auton tankattua Full Service-tyyliin, ja ajettua takaisin parkkihalliin vuokraamon vielä auki ollessa juuri ennenkuin kello oli 18 ja aurinko laski.

Olin edeltävästi ajatellut, että tulemme takaisin myöhemmin illalla. Kun olimmekin niin paljon aiemmin perillä, tuli minulle mahdollisuus ehtiä hakemaan seuraavan päivän liput paavin tapaamiseen. Lähdin E:n kanssa reipasta rientokäyntiä muun porukan jälkeeni jättäen. GoogleMaps:in mukaan olisin saapunut lippujen hakupaikkaan klo 19.06, mikä oli 6 minuuttia liian myöhään. Niinpä menimme pikakävelyn ja hölkkäämisen välimuotoa aina asuntomme ovelle, johon E jäi lenkkiään varten, ja minä jatkoin loppumatkan juoksuvauhtia kohti Vatikaania. Juoksin kuin mielipuoli täysin juoksuun sopimattomissa vaatteissa Marimekon käsilaukku heiluen sisään Vatikaanin alueelle ja siellä kohti varauksessa mainittua pronssiovea (Portone di Bronzo). Kasvoni olivat aivan punaiset ja hiki tippui noroina. Läähättäen totesin ovella seisoneille vartijoille (Swiss Guard) "tickets for tomorrow" ja tulin ohjatuksi huoneeseen, josta sain kirjekuoren, jossa oli nimeni ja viisi numeroitua lippua. Tulin ulos ovesta ja otin kuvan kirjekuoresta klo 18.46. Olin siis aika nopealiikkeinen (vertaa GoogleMapsin arvio). Jäin hetkeksi hengähtämään Pietarin aukiolle (Piazza San Pietro), mikä oli iltavalaistuksessaan suorastaan taianomainen.

Samaan aikaan minun suunnittelemattoman lenkkini aikaan Iso-O ja tätinsä kävivät heittämässä kolikot toivomuslähteeseen (Fontana di Trevi) ja istumassa lasillisella Lemoncelloa lähiravintolassa. E oli käynyt juoksemassa. Ja Pikku-O teki hieman kouluhommia - häneltä kun jäi viikko koulua väliin tämän meidän reissumme johdosta. Illalliselle menimme Il Bacaro-ravintolaan, jossa olimme sen ainoat asiakkaat. Saimme hyvää palvelua ja oikein maistuvaa ruokaa.

Vatikaani-päivä

Koska meillä oli liput käsissämme, pystyimme lähtemään liikkeelle suunniteltua myöhemmin. Olimme kaikki kuitenkin sen verran innokkaita, että olimme kävelemässä kohti Vatikaania klo 7.45. Se oli hyvä, sillä ihmisiä oli jo pitkiksi jonoiksi saakka. Ensin piti läpäistä turvatarkastus aivan lentokenttätyyliin. Sitten pääsi valitsemaan paikkaansa. Pääsimme muutaman kymmenen metrin päähän paavin istuimesta. Vieläkin lähemmäksi, samalle tasolle hänen kanssaan olisi päässyt, jos olisi toivonut henkilökohtaista audienssia. En sitä osannut toivoa, sillä luulin sen olevan hieman erilainen. Mutta siis, meillä oli tosi hyvät paikat ja tunnelma ylipäänsä Pietarin aukiolla oli hieno. Kelikin oli täydellinen.

Paavi saapui omassa kärryssään ihmisten joukkoon klo 8.45, ja kiersi kaikki istuma-alueet ihmisiä tervehtien ja siunaten. Pikku-O huomasi työntyä alueemme laitamalle kahteen eri otteeseen ja sai sekä todella hienot kuvat ja videon sekä mielettömän kokemuksen oltuaan vain metrin päässä tästä katolisille tärkeästä miehestä. Kiertelyn jälkeen paavi ajettiin istuimelleen, josta hän flunssansa johdosta antoi avustajansa ensin puhua pitkän tekstin italiaksi, ja sen jälkeen siihen tulivat vastaamaan ranskan-, englannin-, espanjan-, saksan-, puolan-, ja arabiankieliset pastorit. Yleinen tilaisuus päättyi paavin itsensä latinaksi laulamaan Isä meidän-rukoukseen ja puhumaan Herran siunaukseen. Sen jälkeen hän lähti henkilökohtaisesti tapaamaan jokaisen sellaista toivoneen. Me lähdimme tässä vaiheessa hitaasti alueelta pois.

Kävelimme Trasteveren alueelle, joka on kaunis alue ylipäänsä. Menimme ensin Fontana dell' Acqua Paola-suihkulähteelle, joka sijaitsee aivan Espanjan suurlähetystön vierellä, ja josta on kaunis näkymä Rooman yli. Paksut pilvet alkoivan muodostua ja pieni saderipotus aiheutti tarpeen alkaa suunnitella aikaisempaa lounastaukoa. Olimme liian hitaita liikkeessämme ja jäimme aivan hirveän raekuuron uhreiksi ilman minkäänlaista suojaa. Rakeet olivat jopa 1 cm halkaisijaltaan ja suorastaan sattuivat. Vähintäänkin ne kastelivat meidät läpimäriksi, mikä on minulle jokseenkin pahin kidutusmetodi (kylmä ja märkä). Harkitsin palaamista majapaikalle, mutta annoin kelille pienen mahdollisuuden korjata tilanne, ja sehän korjaantui. Aurinko aika nopeasti kuivasi meidät. Olimme tässä vaiheessa kävelleet jo kohti Peppo al Cocimato-ravintolaa, jonka tiesimme aukeavan klo 12. Olimme oven ulkopuolella klo 11.40, mutta pääsimme sisään tavattuamme omistajan, jonka kanssa meillä ei jälleen ollut yhteistä kieltä, mutta jo hyvä kokemus kommunikoinnista ilman tätä luksusta. Saimme pöydän ja menun, jossa oli englanninkieliset selitykset, joten tilaaminen oli astetta helpompaa kuin edellisen päivän kokonaan italiankielisen kokemuksen aikaan. Olimme jo toki oppineet useita italiankielisiä fraaseja, mikä helpotti asiaa. Söimme tuhdisti alkupalat, pizzat ja jälkiruoat. Hyvä mieli jäi.

Lounaan jälkeen palasimme Vatikaaniin, jossa liityimme pitkään jonoon päästäksemme Pietarin kirkkoon (Basilica Papale di San Pietro in Vaticano) sisälle. Jälleen piti mennä läpi turvatarkastuksesta. Kirkko oli vaikuttava ja siellä olisi voinut viettää aikaa vaikka kuinka pitkään, jos olisi käynyt läpi kaikki freskot, patsaat ja syvennykset. Näimme Pyhän Pietarin haudankin, syy kirkon rakentamiselle, sekä listan kaikista kirkkoon haudatuista paaveista, viimeisimpänä vuonna 2022 kuollut edellinen paavi. Nykyinen paavi Francis on edellisistä poiketen pyytänyt tulla haudatuksi Santa Maria Maggiore Basilicaan, jonka näimme senkin heti ensimmäisenä päivänä aamupalalle mennessämme.

Pietarin kirkon jälkeen kävelimme Vatikaanin ulkopuolella muuria seuraten Vatikaanimuseoiden ovelle päästäksemme sisään näihin kilometrejä pitkiin eri aihealueiden museoihin ja Sikstuksen kappeliin. Näkemistä oli liikaa, mutta useita upeita ja historiallisia taideteoksia tuli huomioiduksi. Asiasta teki erityisen kiinnostavan se, että E oli niin innostunut ja jakoi tietämystään meille muille omien taidehistoria- ja vatikaanikurssiensa johdosta. Puolentoista tunnin kävelyn ja taidehyökyaallon jälkeen saavutimme Sikstuksen kappelin (Cappella Sistina). Se oli aivan liian täynnä ihmisiä täydellisen kokemuksen saamiseksi, mutta vaikutuksen se teki sellaisenaankin. Kuvia ei saanut ottaa, mutta salaa niitä tuli ainakin Pikku-O:n ja siskoni otettua, muista ihmisistä puhumattakaan.

Päivä oli kokonaisuudessaan pitkä ja intensiivinen, minkä vuoksi päädyimme syömään illallisen asunnolla sinne ensimmäisenä päivänä hommatusta "Emergency Pasta"-tarvikkeista. Eihän se mitään ravintolatason ruokaa ollut, mutta maistui ja toimi helppoudessaan.

Syntymäpäiväni

Sisko oli lasten kanssa suunnitellut ja toteutti upean aamupalan asunnolla. Sain nukkuakin hieman muita pidempään ennenkuin minut herätettiin laulaen suomeksi, englanniksi ja ranskaksi - italia jäi uupumaan.

Päivän teemana olivat maanalaiset hautapaikat ja tunnelit jonkin matkan päässä. Tilasin meille taksin, kun keksin, miten se Roomassa tehdään. App on aivan identtinen Uberin kanssa, mikä oli hieman hämäävää, sillä Uber on (ilmeisesti edelleen) laiton Italiassa. Pääsimme siis oikein mukavasti katakombeille (Le Catacombe di San Callisto). Jälleen italialaiseen ajansuhteellisuuteen sopien olin varannut meille liput klo 12 lähtevään englanninkieliseen kierrokseen, mutta se lähtikin klo 11.30 - seuraava olisi ollut klo 14. Olimme paikalla juuri sopivasti, joten ongelmaa ei syntynyt. Meidän oppaamme, Don Sam, oli hauska Intiasta monen muun maan kautta Italiaan vuonna 2006 kotiutunut psykologian PhD, joka kierroksen jälkeen meidät uudelleen tavatessaan halusi ottaa meistä kanssaan selfien, kun olimme niin kauniita.

Taksin tilaaminen takaisinpäin olikin hieman haastavampaa, sillä nettini oli aivan käsittämättömän hidas ja välillä suorastaan toimimaton. Onneksi keli oli upea ja maisemat viihdyttävät, joten pieni viive ei juuri haitannut. Viiveestä johtuen oli kuitenkin tarve hakeutua lounaalle asuntoon (jälleen samalla yllä mainitulla menulla), minkä jälkeen virtaa oli tuliaisten hankkimiseen. Näihin kuuluivat Vatikaanin postista lähetetyt kortit (Iso-O), E:lle hommattu juliste sekä hieman ulkopuolelta ostettu Lemocello-pullo, ja Pikku-O:n toivoma AS Roma:n pelipaita. Iloisella mielellä kävelimme takaisin asunnolle, jossa aloimme valmistautua juhlaillalliseen.

E yritti löytää meille sopivaa ravintolaa käyden läpi useita kymmeniä. Niitähän toki löytyi. Mutta koska olimme löytäneet jo täydellisen aivan kotinurkilta, päädyimme lopulta siihen samaan. Clotilde-ravintolassa siis nautimme täyden neljän ruokalajin illallisen alkudrinkeistä jälkiruokaan saakka. Lasku oli sen mukainen. E järjesti vielä tarjoilijoiden kanssa minulle syntymäpäiväyllätyksen - miehet saapuivat italiaksi onnittelulaulun laulaen jättimäisen tulikynttilän mukanaan tuoden. Aika vaikuttavaa, vaikken yleisesti tämänkaltaisesta huomiosta välitäkään. Hyvä mieli jäi kaikkinensa.

Viimeinen Rooma-päivä

Sisko lähti aamutuimaan kohti kenttää ja Suomea. Meidän muiden alkuperäinen, tai siis matkan alussa kehittynyt suunnitelma lasten toiveesta johtuen oli mennä päiväksi Firenzeen. Kun aloin katsoa junalippuja, kävi ilmi, että juuri tuolle päivälle oli suunniteltu mahdollinen junalakko. En uskaltanut ottaa riskiä tuottaen siten pienen pettymyksen vähintään E:lle. 

 

Kun minireissua ei sitten tapahtunut, E kävi aamulenkillä ja me muut otimme hitaamman aamun. Pikku-O laittoi päälleen AS Roma-paidan, mikä aiheutti monia hauskoja kohtaamisia päivän aikana. Lähdimme brunssin jälkeen yhdessä kohti Castel Sant' Angelo-linnaa. Koska oli naistenpäivä, iloisena yllätyksenä lipputiskillä selvisi, että minä ja Iso-O pääsimme ilmaiseksi sisään alaikäisen Pikku-O:n lisäksi. Koska E oli EU-kansalainen ja alle 25-vuotias, hänenkin sisäänpääsymaksunsa oli vain 2 euroa. Paljon isomman kustannuksen sijaan saimmekin lähes ilmaisen kulttuurikokemuksen aivan loman loppuun. Linna oli hieno ja käymisen arvoinen sekä historiansa että näkymiensä johdosta. 

Sitten oli taas nälkä. Menimme melko lähellä olevaan pizzeriaan nimeltään Locanda dell' Angelo. Pizzat olivat isoja ja maittavia. Alkoi olla aika pyöristynyt olo viikon mättämisestä. Menimme silti ravintolasta vielä yhdessä heittämään kolikkoja Trevi-suihkulähteeseen tietäen, että jos toiveet eivät ehkä toteudukaan, menevät rahat Katolisen kirkon hyväntekeväisyysjärjeston kautta vähävaraisten auttamiseen. Tilaston mukaan vuonna 2022 lähteeseen oli heitetty yhteensä 1,4 miljoonaa euroa.

Vaikka sekä minä että E olimme jo käyneet edellisinä päivinä Vatikaanin iltavaloja katsomassa, lähdimme vielä koko porukalla uudelleen. Aikaa meillä meni melkein tunti, kun kolmikko otti itsestään ja toisistaan erilaisia kuvia. Lähdimme kohti majapaikkaa, johon Iso-O halusikin mennä suoraan. Poikien kanssa sen sijaan päädyimme hakeutumaan 'pienelle' illalliselle ajatuksella pikkupasta tai vastaava. Meille kävi kuitenkin hassummin. Menimme kurkistamaan ravintolaa nimeltään Dar Bottarolo, ja ennenkuin huomasimmekaan, istuimme poydässä viinikannun kanssa odottamassa kolmen ruokalajin illallisen alkamista. Olisin ollut tyytyväinen alkupalojen (kuusi erilaista) jälkeen. Niitä seurasi kolme erilaista pastaa ja viisi erilaista pääruokaa. Viiniäkin olisi saanut juoda niin paljon kuin maistui. Meitä nauratti aika paljon. Sellainen pieni iltapala.

Matkapäivä

Aamusta satoi. Olin jo edeltävästi hylännyt ajatuksen jo valmiiksi maksetulla bussilla matkustamisesta, sillä olisimme joutuneet lähtemään aivan hirveän aikaisin kävelemään asemalle. Sateen johdosta ajatukseni vain vahvistui. Otimme taksin kentälle, jälleen taksiappia (FreeNow) käyttäen. Näppärä on. Kaikki sujui oikein jouhevasti, pitkä (melkein 10 tuntia kestänyt) lento meni nyt suoraan Bostoniin, ja vain pikkuinen ylimääräinen laukkujen odottaminen meinasi tuhota aika siedettävän paluumatkan. Taksilla pääsimme kotiin. Hyvä matka oli ohi. Ja juuri sopivan mittainen, sillä Iso-O:n velikiintio alkoi tyypilliseen tapaan täyttyä päivän numero 5 aikana.

Illasta Iso-O kävi vielä tapaamassa ystäviään. Me muut hyydyimme paljon aiemmin. Kesäaika alkoi sopivasti aikaerosta toipumisen aikana 10. päivä aamuyöstä. Siitä ei ollut suurta haittaa, sillä spontaanisti heräsin jo klo 5. 

Leppoisan toipumispäivän illalla Iso-O:n lento lähti takaisin DC:hin, E lähti omalle asunnolleen, ja Pikku-O lähti tapaamaan ystäviään. Olin yhtäkkisesti itsekseni hiljaisessa talossa. Tästä taas kohti uusia seikkailuja.

Aika ennen reissua

Päivystysvuoroni on ohi ja ensimmäinen vapaapäivä meneillään. Olin siihen buukannut pari asiaa. Pakollinen kaasumittarin vaihtaminen joka 7 vuoden välein piti tehdä; mittarimies saapui, laittoi lämmityksen pois, vaihtoi talon ulkopuolella olevan mittarin, laittoi lämmityksen takaisin päälle ja tarkasti kaiken kaasulla toimivan - paitsi uunin, sillä odotan vielä uutta - ja lähti pois. Kokonaisuudessaan asiaan meni 20 minuuttia, mutta jotta se onnistui, oli täytynyt löytää mittarimiehen kanssa aika, jolloin olen kotona. Ensimmäisen huomautuksen sain asiasta jo 3 kuukautta sitten.

Toinen asia oli viisumipapereihin liittyvä. Huomasin vain muutama päivä sitten, etten koskaan saanut Pikku-O:n virallista viisumiin liittyvää I-797A paperia, sillä se oli tullut lakifirman toimistoon kesäreissumme aikana. Laitoin pikaisen viestin lakimiehille. Se pitäisi olla matkustaessa mukana. No, oli minulla sentään kopio, joka oli viimeksi riittävä takaisin tullessa. Mutta, asia menikin kohtuullisen jouhevasti. FedEx ilmoitti tuovansa paperit perjantaina klo 12 mennessä. Ei tuonut. Harmittelin asiaa, sillä näin on käynyt ennenkin - paperit on itse täytynyt hakea toimistosta, joka ei ole ihan lähellä. Päätin kuitenkin yrittää toisenlaista taktiikkaa. Lenkille alkuiltapäivästä lähtiessäni jätin etuverrannalle lapun, jossa pyysin kauniisti FedEx:in kuljettajaa jättämään paperit verannalle siitä huolimatta, että en ollut kotona. He eivät virallisesti niin saisi tehdä, joten olin positiivisesti yllättynyt, kun takaisin saapuessani paperit olivat kuin olivatkin odottamassa. 

Ennen päivystysviikkoani kävin viimein tallettamassa 'virkistysrahastoni' (eli ylimääräiseksi jääneen tavaramäärän myynnistä koostuneen summan) koko saldon, $1631. Jouduin kävelemään aina Newtonin keskustaan saakka, sillä Highlandin automaatti olikin muuttunut jonkin muun pankin alaisuuteen. Harvoin tulee käteistä laitettua automaattiin, mutta joka kerran se hieman jännittää. Automaatti ottaa pinon rahaa, laskee ja kertoo summan. Se meni oikein, mutta mitä jos ei menekään? Kuinka sen voisi todistaa? "Laitoin automaattiin 4000 tuhatta dollaria, mutta automaatti väittää sen olleen 400", ei taitaisi aivan helpolla mennä pankkivirkailijalle läpi, vaikka olisi tottakin. 

Vain pari päivää virkistysrahastoni rahatalletuksen jälkeen sain kyselyn myyntiin laittamistani subwooferista, kaiuttimista ja rikkinäisestä vahvistimesta, ja myin koko setin 40 dollarilla. Se on 40 dollaria enemmän kuin mitä niihin oli aikoinaan laitettu kiinni. Ja se on nyt sitten lisä minun virkistysrahastooni, jolle tulee varmasti Roomassa käyttöä.

Aloin myös hieman valmistella musiikkia juhliini, tilasin itselleni Spotify Premiumin (=Spotify ilman mainoksia), ja laitoin erilaisia settejä tarjolle. Näyttää siltä, että musiikkivalinta tulee olemaan aika 1980- ja 1990-lukupainotteista; ne tuntuivat omaan korvaan kaikkein tutuimmilta. Tämän selittänee se, että en ole täyttämässä 20 vuotta.

Vuoden hautomisen ja käsittämättömän hitaan prosessin jälkeen Lahey lähetti 23. helmikuuta minun ja lasten paperit Yhdysvaltain maahanmuuttoviranomaisten arvioitavaksi prosessissa, jonka odotusarvoinen kesto on 18-36 kuukautta. No, nyt ei voi tehdä mitään, joten ehkä stressiä on vähemmän itselläni. Vastaus on joko positiivinen tai negatiivinen. Tiedämme sen sitten kun tiedämme.

Sain viralliset sormenjälkeni valokopioituna 20 cm x 20 cm kokoisella valkoisella kartonkipalalla tai oikeammin kahdella. Näyttävät ihan hirveän vanhanaikaisilta. Toisen vein töihin New Hampshire-lisenssihakemusta varten. Toisen jätin kotiin, jos joskus vaikka tarvitsen uudelleen. En kyllä yhtään usko, että näiden avulla minua voidaan yhdistää yhtään mihinkään.

Kun karkauspäivänä sain Iso-O:lta viimein yliopistomaksuihin liittyvän lomakkeen, sain viimeisteltyä Yhdysvaltain verotuksen ja lähetettyä sen sekä liittovaltion että Massachusettsin käsiteltäväksi. Jouduin liittovaltiolle maksamaan, mutta saan hieman tätä enemmän osavaltiolta takaisin, joten aivan hirveästi ei harmita. Nyt se on tehtynä. Pidän kuukauden taukoa ja sitten teen saman Suomen kanssa. Molempien yliopisto-opiskelijoiden ilmoitukset vielä odottavat, mutta murehdimme sitä hieman myöhemmin - aikaa on huhtikuun puoliväliin saakka.

Pikku-O:n asioita

Pikku-O kävi koulussa perutun loman aikana viime viikolla, mutta läksyjä ei ollut. "Niitä ei voi olla", hän vain totesi, kun jotkut ovat poissa. En ymmärrä logiikkaa. Päivittäin hän kävi hiihtämässä, mikä on aika reipasta, sillä hän pyöräili edestakaisin. 

Hänen Red Cross Club:insa järjesti verenluovutussession koululla, ja hän osallistui elämänsä ensimmäistä kertaa itsekin - yli 16-vuotiaat saivat niin tehdä vanhemman luvalla. Siita sai palkinnoksi $20 Amazon-lahjakortin.

Pikku-O kävi hiihtämässä vielä perutun hiihtolomansa jälkeenkin, nyt osallistuen hiihtoklubin treeneihin. En vielä tiedä, mihin tämä johtaa. Huoleni hieman kasvoi, sillä hän sanoi haluavansa osallistua klubiin virallisesti läpi koko ensi kauden, ja minua huolettaa sen aiheuttamat lisävaatimukset niin ajankäyttöön kuin mahdollisiin kuljetustarpeisiinkin liittyen. Pieni asia ei myöskään ole klubiin liittyvät kustannukset. Se maksaa $3000/vuosi (Pikku-O ehtisi osallistua 2 vuoden ajan = $6000), suksipaketteja pitäisi olla vähintään neljä (kahdet murtomaa- ja kahdet luisteluvälineet), rullasuksipaketteja kaksi (murtsikka ja vapaa) ym. Puhutaan siis noin $10000 kustannuksesta. Se on paljon.  Sanoin, että mietin asiaa, mutta taidan olla perinteinen: "No one lies more than a mom that says we'll see cause we ain't about to see nothing". Haimme sukset pois karkauspäivänä - luulen, että kausi on nyt hänelläkin ohi.

Pikku-O pyöräili kotoa Westoniin samaan aikaan kuin minä olin tulossa kotiin. Hän meni aivan valoissa odottavan autoni vierestä, väärällä puolella tietä, mutta ei huomannut. Yritin avata ikkunaa onnistumatta, sitten koputin etulasiin, mutta sain vain vieressä kävelevän miehen ja sähköpyorätuolissa istuvan isänsä ihmettelemään. Pikku-O ei minua huomannut.

Pikku-O:lla on nyt valittavanaan juniorivuoden kurssit. Hän suunnittelee ottavansa AP-Chem, AP-US History, Honors Math - ja niin kepeän kuin mahdollista ranskan ja englannin:"CP-French ja CP-English" hän vitsaili. No, olisi hyvä, jos hän pystyisi jatkamaan ranskaa, kun yliopistossa jokin kieli pitää olla plakkarissa, mutta olen samaa mieltä, että AP-testin tekeminen ranskan kohdalla ei ole realistinen vaihtoehto hänellä. Erittäin harmillisesti kylläkin hänen tämän vuoden opettajansa, jonka kanssa hänellä ei mene hyvin, opettaa alemman tason ranskaa juniorivuonna, ja paljon mukavampi viime vuoden opettaja Honors-ranskaa. Sovimme, että odotamme opettajien suositusta ja vasta sitten päätämme, mitä teemme. Opettajan vaikutus on pelottavan suuri nuoren intoon ja innottomuuteen.

Iso-O:n asioita

Iso:lla oli kevätlukukauden puolivälin ("Mid Term") testit ja paperit juuri ennen lomaa. Hän soitti päivittäin erilaisilla tekosyillä. Ihana. Käyn hakemassa hänet tänään illalla Loganilta.

Hän informoi minua, ettei hän enää "keskustele" (suora lainaus) Lobster Boy:n kanssa ja jatkoi, että hän on jättänyt Snap Chatin avaamatta "4 päivän ajan putkeen" (jälleen suora lainaus) sen jälkeen, kun poika ei laittanut hänelle viestiä useaan päivään sen jälkeen kun hänellä itsellään oli snapissa kuva North Carolina-pojasta. Iso-O kuitenkin heti jatkoi ajattelevansa laittaa kortin pojalle Roomasta. Luulen, että meillä on erilainen käsitys keskustelusta tai sen puutteesta.

Sain häneltä myös pyynnön laittaa valkoiset Nike-tennarit pesuun. Lupasin, laitoin, ja ilmoitin, että jos ajatuksena on saada ne puhtaaksi ennen reissua, siirrymme seuraavaan ajatukseen. Ne ovat ihan hirveännäköiset. Kävimme pienen tekstiviestienvaihdon asiasta, sillä Iso-O:n mielestä ne ovat "tyylikkäät" ja "so cool", ja halusin varmistaa, että puhumme samoista kengistä.

E:n asioita

E:n kisat (ACC Indoor Track and Field Championships) olivat kolmen päivän aikana New Balance-radalla, joka on Boston Collegen kotirata. E juoksi perjantain alkuerissä mailin joukossa, jossa aivan jokainen oli edeltävästi juossut häntä nopeammin. Hänellä meni oikein hyvin, vaikkei aivan omaa ennätystään saavuttanutkaan. Virallinen aika 4:12:71 min mailin matkalla (1500 metrin matkalle väännettynä se olisi ollut 3:53 min, jos tuo on tutumpi matka) tullen 31. sijalle 45 maaliin saapuneesta, mikä on hieno asia tässä korkeatasoisessa kilpailussa. Kisan jälkeen sain kuvan säärestä, jossa oli pitkä viiltohaava - jonkun piikkari oli sen viiltänyt.

E:lla oli International Clubin Formal eli virallinen illanvietto hienosti pukeutuneena. Sain SnapChat:in hassun silmämaskin kanssa keskellä yötä. Toisissa juhlissa kaveri oli ruiskuttanut kuohuviiniä hänen puvulleen, ja sain viestin kuivapesulatarpeesta - niin. ACC-kisan epäviralliset juhlat pojat järjestivät heidän talonsa kellarissa.

E:n ulkoratakauden kilpailuohjelma on viimein selvillä. Paljon kisoja on odotettavissa eri puolella Yhdysvaltoja. E ei varmasti mene niihin kaikkiin mukaan, mutta jonkin verran matkustamista on hänelläkin tiedossaan. On aivan selvää, ettei hän pääse meidän muiden mukaamme Koloradon matkalle, mutta niin edeltävästi jo osasin arvata.

Ajoin hieman eri reittiä töihin, sillä auto piti tuona päivänä tankata. Näin E:n kavereineen juoksemassa Commonwealth Avenuella. Päiväni kirkastui heti. Hassu olen.

Huomenna siis lähdemme matkaan. Pyysin matkakumppaneitani kertomaan omia Rooma-toiveitaan. Mitään muuta ei kuulunut kuin "I'm excited!". Tulossa on jälleen "Mom Travels", minunnäköinen matkani, sellainen, joita perhematkamme ovat jo pitkään olleet. Oletan tietysti, että paikan päällä alkaa jonkinlaista omaakin näkemystä ilmaantua, kun ajatukset keskittyvat vain matkaan itseensä. Joitain pakollisia edeltäviä asioita on tietysti pitänyt varata, kuten lennot, majoitus, liput tärkeimpiin kohteisiin ja epämiellyttävin osioni, auton vuokraus päiväksi, jolloin on tarkoitus mennä Rooman ulkopuolelle. Meillä on jopa tapaaminen paavin kanssa varattuna, mutta saa nähdä onnistuuko, sillä harmillisesti hän joutui sairaalaan 28.2. Palaamme matkan jälkeen. Pitäisi kai pakata.