Sain mahdollisuuden työskennellä yhden jakson verran Meilahden sairaalan neurologisella osastolla 7A. Kaikki oli uutuuttaan kiiltävää, enkä oikein tunnistanut paikan paikkaa entisekseen muutamaa poikkeusta lukuunottamatta; onhan edellisesta työskentelyjaksostani sairaalassa jo 13 vuotta.
Saavuttuani paikalle sain konkreettisesti kokea, kuinka Suomi sulkeutuu heinäkuuksi. Sihteeri oli kyllä ennen lomalle lähtöään varmistanut minulle kulkuluvat ja salasanat, mutta ne eivät toimineet. Minua ei löytynyt sairaalan tiedostoista, joten en meinannut saada kuvallista henkilökorttiakaan. Siinä vaiheessa selkeästi ilmoitin, ettei minulla ole minkäänlaista halukkuutta setviä asiaa, joten joko poistun paikalta ja kuljen koko jaksoni ajan ilman korttia tai kortti minulle laaditaan. Kortti laadittiin. Salasanojen toimimattomuus ym. tekniset asiat ovat minulle niin arkipäiväisiä, joten niihin en ruutia kuluttanut. Selvisivätkin helposti yhden puhelinsoiton aikana, toisin kuin UMASS:issa.
Alkuhankaluuksien jälkeen itse työ sujui hyvin. Sain kaiken helposti hoidettua työajan kuluessa, ja osasin tätä arvostaa. Paperityön määrä oli vähäinen, kaikki määräykset ym. sujuvasti tietokoneilla ja henkilökunta niin avuliasta ja ystävällistä, ettei valittamista ole mistään. Minulla oli 7 potilasta yhtä aikaa hoidettavanani. Kiersin kahdesti ylilääkärin kanssa ja kolmesti yksin viikossa, osallistuin kuntoutuskokouksiin, röntgenmeetingeihin sekä keskiviikkoaamun koulutukseen. Selkäydinestenäytteitä otin lähes 10, mikä on helposti enemmän kuin koko aikanani Yhdysvalloissa.
Päivystyksiä osui kaksi. Ensimmäinen oli jo kolmantena työpäivänäni. Perehdytystä ei ollut juuri lainkaan, minkä ymmärsin huomattuani keskellä yötä, ettei minulla ole pienintäkään käsitystä, miten aivohalvauspotilaan liuotushoito on Helsingissa järjestetty. Seuraavan päivystyksen aikana tiesin tämän, mutta silloin huomasin Helsingin osallistuvan Telestroke-systeemiin (=auttaa muita sairaaloita heidän akuuttien aivohalvauspotilaidensa kanssa tietokonemonitorien kautta), eikä minulla ollut harmainta aavistusta edes siitä, kuinka monitorit laitetaan päälle, kuinka niitä ohjaillaan ym. Kumpikaan tilanne ei tullut ajankohtaiseksi, joten hyvin selvisin, mutta toivon perehdytyksen olevan hieman parempi nuoremmille, uusille erikoistujille. Niinkuin varmaan onkin. Ehkä minun oletettiin tietävän kaiken, kun olen "vanha työntekijä".
Viimeisena työpäivänäni oli klinikan vs. ylilääkärin 50-vuotiskahvitilaisuus, mikä toimi samalla kaikkien vanhojen naamojen tapaamismahdollisuutena. Ilokseni huomasin, että tunnen edelleen käytännössä kaikki minun iästäni ylöspäin olevat neurologit, joten juteltavaa riitti.
Hyvä mieli jäi jaksosta. Mikäli elämä sallisi, palaisin mielelläni Meilahteen. Sen aika näyttää.
No comments:
Post a Comment