Ruska-aika alkamassa, kilpailuja riittää ja rokotukset otettu

Ruska-aika on alkamassa. Työmatkallani 95-tien varrella on paikka, pieni laakso, jossa värit ensimmäisenä vaihtuvat. Myös kodin ympäristössä on ensimmäisiä merkkejä havaittavissa. Mielenkiintoista, sillä lämpötilat ovat pysyneet kesäisinä ja jopa yöt ovat olleet +10*C ympärillä. 

Pikku-O:lla oli vapaapaiva tiistaina 23.9. Rosh Hashanahin johdosta ja seuraava edessä jo tulevana torstaina (Yom Kippur). Jakson puolivälin kommentit opettajilta ovat odotettavissa nekin. Alamme myös lähestyä ensimmäisen College-hakemuksen lähettämispäivää. Olen yrittänyt motivoida hakijaa viimeistelemään kirjoituksiaan ym, mutta en usko hänen niin tehneen. 90 sekunnin videokin pitäisi tehdä, ja olen ehdottanut, että hän videoisi itseään, kun olen poissa, mutta sen sijaan hän on käyttänyt samaa strategiaa kuin pikkupoikana saksofonia 'päänsä sisällä' harjoitellessaan. Toisin sanoen, video on 'tehty', mutta mitään evidenssiä siitä ei ole ulkopuolisille. Huokaus.

Kisoja on ollut kahden päivän välein yhteensä kolme kappaletta. Kisa Cambridgessa meni hyvin rankkasateesta huolimatta. Saavuin paikalle hyvissä ajoin ja sain auton parkkiin aivan lähtöalueen lähelle, mikä on Cambridgessa hieno saavutus. Kisa oli Fresh Pond-lammikon ympäristössä ja kirjaimellisesti sen ympäri, pituudeltaan 3 mailia (eli hieman alle 5 k). Kaikki pojat molemmista kouluista (South ja Cambridge High School) juoksivat yhtäaikaa. Pikku-O juoksi matkan ajalla 16:49 min, ja oli Southin kuudenneksi nopein, mikä on hänen normaali sijoituksensa. Juoksu näytti hyvältä ja hänellä oli iloinen mieli sen jälkeen. Minä otin ison osan hänen läpimäristä kamoistaan mukaani, ja pari tuntia myöhemmin hain hänet ja polkupyöränsä Southilta läpimärkänä. Sivumennen sanoen, hän oli ollut koulupäivän juoksusortseissaan, sillä farkut olivat kastuneet läpimäriksi jo aamulla koulumatkalla.

Seuraava kisa, Ocean State Invitational 2025, oli Rhode Islandissa, ja vain valituille juoksijoille. Edellisenä päivänä hän oli lyhytsanainen ja vältti minkäänlaista keskustelua kanssani. Aamulla vein hänet bussille klo 6.15. Poikien joukkue edusti Freshman-kisassa, JV-kisassa, V-kisassa ja Championship-kisassa. Pikku-O juoksi tässä viimeksi mainitussa vasta klo 12.15, joten minä lähdin ajamaan Rhode Islandiin monta tuntia myöhemmin ehtien silti hyvin näkemään sekä poikien että tyttöjen V-kisat ennen tapahtuman pääkilpailua. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, mutta muutaman sadepäivän johdosta ilma oli kostean kuuma, mikä ei tietysti ollut paras mahdollinen juoksusää. Pikku-O:lla meni silti oikein hyvin. Matka oli 5 k, jonka hän juoksi ajalla 17:59.1 min ollen Southin neljäs (Nolan loukkaantui ja Dashieliella meni aikaa kaverin auttamiseen), kokonaisuudessaan 86/119. Voittajan aika oli 15:38.1 min, ja Southin parhaan 17:19.1 min. Koska nopein juoksija loukkaantui, Southin kokonaissijoitus oli 14/16, mikä ei valmentajaa ilahduttanut.  Mutta, Pikku-O alkoi jälleen puhua minulle ja iloisena jonotti kanssani kilpailutakkia (joka oli aivan kivannäköinen, mutta ylihintainen, niinkuin nämä aina ovat, $80). Hän jäi joukkueen kanssa kisapaikalle, kun minä jo lähdin ajamaan takaisin 1.5 tunnin kestoista paluumatkaa. Hain hänet Southilta pari tuntia oman kotiinsaapumiseni jälkeen. 

Kolmas kisa oli maanantaina Cold Spring Park:issa Acton-Boxboro-koulua vastaan. Valmentaja vaimoineen tervehti minua iloisesti ja jäi juttelemaan niin E:sta kuin Pikku-O:stakin. Hän on yleisesti aika vähäpuheinen mies, joten koin tämän oikein hyvänä. Pikku-O:lla meni hyvin. Hän tuli Southin viidenneksi ja koko kisan kuudenneksi ajalla 18:06 min. Matka oli perinteinen 5k, ensin nurmikenttien ympäri, sitten kaksi kertaa Cold Spring Park:in reitti, ja lopuksi nurmikenttien ympäri tenniskenttien vierellä olevaan maaliin. Lähdin kotiin heti Pikku-O:n juoksun jälkeen päivystysyöni johdosta. Pikku-O sai kyydin kotiin, mutta koska pyörä oli Southilla, kävimme sen sieltä erikseen hakemassa.

Tapasin lakimiehen ja hänen ryhmänsä torstaina 25.9. Tapaaminen oli oikein positiivinen. En saa jakaa asiasta mitään kenellekään, joten jätän tämän nyt tähän, mutta tulen jatkossakin mainitsemaan ympäripyöreästi asiasta. Odotettavissa on nimittäin 3-5 vuoden mittainen prosessi.

Kävin hakemassa rokotukset, influenssa, korona ja vyöruusu (=Shingles) sunnuntaina 28. syyskuuta, kun niistä ensimmäisen tarvitsin työtä varten (on pakollinen), toinen oli toistaiseksi tarjolla, ja viimeisin suositeltu minunikäisilleni. Varasin ajan lähimpään CVS-apteekkiin ysitien varrella, ja kävelin sinne edestakaisin. Vyöruusurokotteen toisen annoksen haen marraskuuun lopulla. Influenssa ja korona (Moderna-versio) annettiin vasempaan olkavarteen, vyöruusu oikeaan. Sain ohjeeksi ottaa rauhassa ja varoituksen siitä, että varsinkin vyöruusurokote voi saada voimaan aika huonosti. Ei saanut, mutta pienen päänsäryn ja kuumeen johdosta otin lääkkeen niin iltapäivästä kuin seuraavana aamunakin. 

Iso-O vietti pitkän viikonlopun Sveitsissä upeissa maisemissa. E juoksi 3850 metriä Cooperin testissä ja aloitti AUK:n. Lokakuu jo alkaa.

Menoa ja meininkiä

Pari tapahtumarikasta viikkoa on vierähtänyt ilman itselleni tärkeitä hengähdystaukoja. Arki on siis vahvasti käynnissä.

Pikku-O:n asioita

Pikku-O:n ensimmäinen kilpailu oli Westonissa, Burkhard Park:issa, 10 syyskuuta kolmen koulun kisana - Weston, Newton South ja Acton-Boxboro. JV-tytöt juoksivat ensin. Sitten seurasivat Varsity-pojat, joukkue, jossa Pikku-O nyt juoksee, ainakin toistaiseksi, ja niin myös kisassa Southin kuudenneksi nopeimpana. Matka oli 3k, niinkuin perinteisesti aina ensimmäinen kisa on. Hänen aikansa oli 10:25 min, voittajan 9:39 min. Hän oli 12/25 Varsity-juoksijasta ja oli iloisella mielellä kisan jälkeen, mikä on minulle aina onnistuneen kisan tärkein merkki.

Koulukin on jatkunut positiivisella asenteella. Melkein joka päivä hän on mennyt edeltävästi punttisalille. Jos punttisali on ollut kiinni, hän on silti herännyt ajoissa syömään aamupalaa. Tämä on iso muutos aiempaan. Iltaisin hän on saapunut kotiin noin klo 18.30, poikkeuksetta hyväntuulisena. Hän on myös huomioinut kaiken pakollisen ja hoitanut ne hyvin apua juurikaan pyytämättä. Eräänä iltana hän mm. lähti noin mailin päässä olevaan Star Market:iin ostamaan itselleen vesigallonan "Environmental Science"-tunnin projektia varten, ja ripotteli kuivalinssit kaikille kukille hoitamaan kukkien typensaantia sillä seurauksella, että purkeissa kasvaa nyt kasvien lisäksi linssejä. Välillä voisi tietysti pyytää apua tai ainakin kysyä mielipidettä...

Eräänä arki-iltana, treenien jälkeen hän tuli kotiin paljon normaalia myöhemmin. Meinasin jo huolestua. Hän oli ollut kavereidensa kanssa viettämässä Dashielin 18-syntymäpäiviä ravintolassa ja oli maksanut oman osuutensa löytämällään $20 setelillä. Raha oli kuulemma löytynyt maasta, penkin vierestä edellisenä viikonloppuna Mian kanssa aikaa viettäessä. Hmm.

Team dinner oli perjantaina 19. syyskuuta Nathanin kotona. Puolen yön jälkeen olin saanut vasta aamulla huomaamani tekstiviestin:"Nolan nukkuu meidän talolla". Oli ilmeisesti joukkuekaverille tullut väsymys, ja Pikku-O oli pelastanut. Aamulla pojat olivat jo lähteneet lauantain aamutreeneihin ennenkuin minä heräsin. Löysin vain E:n huoneesta petaamattoman sängyn, muutamia vaatteita ja ämpärin. Kun myöhemmin tapasin Pikku-O:n, hän pyysi, etten sanoisi Nolanin vanhemmille mitään. Pojat olivat päätyneet selitykseen, että aikaisten aamutreenien johdosta Nolan oli päätynyt jäämään yöksi, jotta oli sitten helpompi yhdessä lähteä. Alkoholilta haiseva hengitys-ongelmakin oli 'ratkaistu' suuveden avulla. Nauratti poikien uskominen siihen, että selitys menee huolestuneille vanhemmille läpi, varsinkin kun lenkkarit oli kuitenkin pitänyt kotoa hakea.

Yhdessä hetkellisesti sohvalla vierekkäin istuen ilmoittauduimme kaikkiin ensi kevään AP-testeihin, $115 per testi (olivat $105 Iso-O:n aikaan, ja $100 E:n aikaan). Pikku-O:n testeihin kuuluvat: Statistics, Environmental Science, Biology, European History, ja AB-Calculus. Hän oli edeltävästi miettinyt ranskan tekemistä myös, mutta jätti sen nyt kuitenkin pois, mikä on mielestäni hyvä. En usko, että testi menisi kovin hyvin, kun hänellä olisi tuossa vaiheessa jo vuosi aikaa hänelle muutenkin vastenmielisen kielen opiskelusta.

Samalla sohvaistumisella Pikku-O sai myös avattua Seniori-kuvansa ja tietää nyt, miten niistä voi valita itseään eniten miellyttävän Yearbook:ia varten.

Euroopasta kuuluu

Iso-O oli Kroatiassa ja innokkaasti suunnittelee reissuja Sveitsiin, Alankomaihin, Turkkiin, Marokkoon, Irlantiin, Iso-Britanniaan, Puolaan, Unkariin ja Itävaltaan. Tärkeä ystävä Martha on häntä Austraaliasta saakka menossa tervehtimään. Yleisesti hän on ollut iloisella mielellä ja soitellut melkein päivittäin. Olen tosi ylpeä hänestä. Tapa, jolla hän viettää puolen vuoden mittaisen opiskelijavaihtonsa on paras mahdollinen. Hän konkreettisesti näkee paikkoja ja oppii luentosalien ulkopuolella. Euroopan lisäksi hän tulee käväisemään Aasian (Istanbul) ja Afrikan mantereilla (Marokko). Go Iso-O!

E vietti edellisen viikonlopun Turussa ja sai viikolla kuulla tulleensa valituksi aliupseerikouluun. Viimeksi mainittu ei ole varmaan kenellekään yllätys, mutta sain häneltä monen huutomerkin vahvuisen viestin, joten iso asia se oli hänelle ollut. Tämä viikonloppu sujui taas Jyväskylässä, osittain sedän kanssa, ja vaariakin mökillä tavaten.

Kotona ja lähiseudulla tapahtuu

Järjestimme Pikku-O:n kanssa juhlat meillä. Hain juomia ja ruokaa Wegmansilta, ja Stop and Shop toi lastin päivä aiemmin. Mukaan saapuivat Pikku-O:n kaverit Dashiel, Nathan, Rohan, Charlie, Oliver ja Mia sekä Dashielin ja Oliverin molemmat vanhemmat (Neil ja Jenn sekä Bob ja Beatriz) sekä Rohanin äiti Prita, Charlien äiti Amy ja Mian äiti Renata. Nathan tuli ilman vanhempiaan. Pojat ja Mia ahtautuivat meidän keittiösyvennyksen pöydän ympärille. Siihen oikeasti mahtuu mukavasti kolme, tiiviisti viisi, mutta heitä mahtui 7. Vanhemmat ottivat olohuoneen haltuun. Koska tapojeni vastaisesti olin pystynyt pitämään kutsulistan hallittuna, kaikille löytyi istumapaikka. Syötävää ja juotavaa oli taas aivan liikaa. Juhla alkoi kuudelta, vanhemmat poistuivat noin puolikymmenen aikaan, mutta nuoriso jatkoi puolille öin, välillä liian äänekkäästi ottaen huomioon, että meillä on naapuri.

Sunnuntai alkoi hitaasti juhlasta toipuen. Noin puoli neljän aikaan lähdin hakemaan Kian kotoaan ja menimme yhdessä West Newton Cinema:ssa olleeseen, näyttelijä Marianne Leone:n julkaiseman kirjan lukutilaisuuteen, jossa lukijoina toimivat sekä hän itse että miehensä, näyttelijä Chris Cooper. Olimme tilaisuuden nuorimpia osaanottajia. Hauska kulttuurikokemus itselleni se oli kyllä. Aivan oli elokuvista tuttu kirjailijatapaaminen.

Kävin heittämässä Kian kotiin ja tulin kiireellä valmistelemaan illanviettoa meillä. Alle tunnin sisään saapuivat Colin, Bill, ja Kia. Amy, Mark, Julia ja Mike tulivat hieman myöhemmin. Naurua ja meteliä jatkui aivan teinipoikien tyyliin yli kymmeneen asti illalla, mikä oli yläkerran naapurille varmaan vähän harmillista, vain päivä edellisten kekkereiden jälkeen.

Aktiivisen viikonlopun ja kiireisen arkiviikon jälkeen sain itselleni yhden laiskan lauantain. Se oli tarpeen, sillä tänään sunnuntaina olin jo klo 8.30 liikkeellä Colinin ja Marthan kanssa kohti Springfieldiä ja siellä ollutta Big E (Eastern States Exposition) parin viikon mittaista, vuosittain tapahtuvaa jättimäistä messutapahtumaa. Porukkaa oli ihan hirveästi, ja pelkkä alueelle pääseminen otti aikaa. Tapasimme alueella Kian ja Billin. Näimme eläimiä, esityksiä - mm. hypnoosiesityksen - lukemattomia ruokakojuja, ja kaikenlaista tarpeetonta myynnissä. Paikalla olivat kaikkien New Englannin alueen osavaltioiden, Maine, New Hampshire, Vermont, Massachusetts, Rhode Island ja Connecticut, edustusta. Paikalla on myös kaikkien ko. osavaltioiden historiaa rakennuksineen ym. Vaikuttava ja jotenkin tosi amerikkalainen kokemus. Kotiin saavuin vasta noin klo 19, sillä ruuhkan johdosta noin 1,5 tunnin matka venyi tunnin verran pidemmäksi.

Kelit ovat jatkuneet mukavan lämpöisinä. Yöt kuitenkin alkavat laskea +10*C alapuolelle, joten laitoin suuren osan asunnon ikkunoista kiinni pesuhuonetta lukuunottamatta. Otin myös kaksi peittoa käyttööni, joskin yhdellä olen pääosin vielä pärjännyt. Sisälämpötila on liikuskellut +20*C tietämillä jopa aamulla, joten öljykattilan päällelaittamista olen pystynyt siirtämään. Viime vuonna aloitin 7. lokakuuta. Saa nähdä, pystynkö venyttämään pidemmälle. Kaikki hinnat, öljy, kaasu ja sähkö ovat nousussa. Talvesta ennustetaan kallista.

Epämiellyttävää

Sain toisen viestin potilasasiamieheltä koskien toista potilasta, nyt suoraan minua syyttäen aivohalvauksensa aiheuttamisesta. Tällä kerralla minulle osoitettiin Laheyn oma lakimies, joka asiaa lähtee kanssani hoitamaan. Olen aika pitkään päässytkin ilman näitä Amerikalle tyypillisiä hankaluuksia. Asia etenee nyt siten, että lakimies laatii vastineen potilaan lakimiehen kirjeeseen, joka joko johtaa asian viemiseen eteenpäin tai ei. Jos menee, prosessi kestää kuulemma vuosia. Riippumatta ensimmäisistä kontakteista, tässä vaiheessa mitään isoa ei tapahdu, mutta kurjalta tuntuu.  

Alkujärkytyksen jälkeen tunnelmani ovat olleet hieman paremmat, kun olen voinut jutella parinkin sellaisen työkaverini kanssa, jotka ovat samankaltaisessa tilanteessa olleet. Olen myös aivan tietoisesti jättänyt asiaa taka-alalle palaten siihen vain sille varattuina aikoina, kuten tulevan viikon torstaina, kun minulla on etätapaaminen lakimiehen kanssa. Siitä lisää jatkossa.

Aivan hyvällä mielellä siis olen uutta viikkoa aloittamassa. Edessä on mm. kaksi Pikku-O:n kisaa, toinen Rhode Islandissa saakka sekä toivottavasti Pikku-O:n ensimmäisen College-hakemuksen lähettäminen. 

Päivä New Yorkissa

Vietin päivän New Yorkissa tiistaina 9. syyskuuta. Rahaa kului kaikkinensa noin $130, ja sain sillä rahalla kyllä melkoisen kokemuksen. Ainoa miinuspuoli oli se, että toipumiseen tarvitsi aikaa. Onneksi olin sen huomioinut, ja minulla oli vielä yksi päivä vapaata reissun jälkeen.

Lähdin kotoa klo 6.30 kävelemään kohti metroa, joista lähin on meiltä nyt Greenline B. Kävelyä sinne on noin 800 metriä. Metro lähti melko pian ja hitaasti körötteli pitkin Commonwealth Avenueta kohti Bostonin alle menevää tunnelia. Hynes Convention Centerillä jäin pois, ja kävelin OurBus-pysäkille 177 Huntington Avenuella. 

Bussimatka meni aivan hyvin, vaikka bussi narisi ja kilisi jatkuvasti päällä olevan varoitusvalon ja äänen kanssa. Nukuinkin hetken. Viimeinen melkein tunti meni Manhattanille yrittäen ja siellä kävelyvauhtia edeten kohti 34th streetin tasolla olevaa pysäkkiä. Keli oli aurinkoinen ja lämmin. Kello oli tuossa vaiheessa noin 13.15.

Kävelin tunnelmaa aistien hitaasti Manhattania ylöspäin ja saavutin Ed Sullivan Theaterin edessä jo muodostuvan jonon, vaikka lipussa oli kielletty saapumasta paikalle ennen klo 14.15. Tunnelma jonossa oli hilpeä ja vaikka itsekseni olinkin, aika meni kuin siivellä. The Late Show with Stephen Colbert:in työntekijät ilmestyivät ulos noin klo 14 aikoihin ja johdattelivat jonon sille erikseen tuossa vaiheessa aidatulle alueelle. Alkoi lippujen ja henkilötodistusten tarkastus. Ranteeseen kiinnitettiin huvipuistotyylinen ranneke. Tuon jälkeen oli mahdollista hakea ruokaa ja juomaa jonoon, jos yksi porukasta jäi pitämään paikkaa. Minulla ei tuota luksusta ollut.

Sisään aulaan meidät päästettiin noin klo 16 aikoihin. Tuossa vaiheessa, erittain koordinoidusti, meidät päästettiin käymään vessassa ennenkuin noin 16.30 pääsimme sisään itse studioon. Minä sain oikein hyvän paikan toisesta rivistä, josta näin kaiken todella hyvin kameroista ja kameramiehistä huolimatta.  Valmistautuminen oli jostain syystä johtuen myöhässä, joten perinteinen Stephen Colbert:in kysymys-vastaussessio jäi väliin. Itseasiassa lattiaa oltiin vielä puhdistamassa ja lavasteita lavan takana justeeramassa, kun kaiken olisi jo pitänyt alkaa. 

Ensimmäisenä lavalle saapui stand up-koomikko tunnelmaa nostamaan ja yhdessä ohjaajan kanssa ohjeita meille antamaan. Sen jälkeen bandi saapui paikalle vauhdikkaasti lavan takaa ja nauhoitus alkoi. Stephen Colbert saapui heti hänkin, ja alkoi monologinsa jokseenkin suoraan. Se meni melkein yhdellä otolla sisään. Vain kerran hän joutui aloittamaan lauseen alusta sotkeutuessaan sanaan, mutta se vain lisästi tunnelmaa studiossa. Naurua riitti.

Ns. mainostauon aikana hän kävi ohjaajan kanssa läpi kysymyksiä ym vieraita varten oman pöytänsä äärellä. Musiikki soi koko ajan. Pienen johdantopuheen jälkeen saapui ensimmäinen vieras, korkeimman oikeuden tuomari, Sonya Sotomayor, mikä sattui olemaan erityisen sopiva ajankohta, sillä juuri samana päivänä korkein oikeus oli päättänyt, että ulkomaalaisviranomaisten on ok kohdentaa etsintänsä etnisen taustan, puhutun kielen, ja vähäpalkkaisen työn mukaisesti. Sonya Sotomayor oli nimittäin jättänyt tähän eriävän mielipiteensä. Keskustelun seuraaminen oli minulle, uutisia tiiviisti seuraavalle, antoisa ja mielenkiintoinen.

Toisena vieraana oli kanadalainen näyttelijä Eugene Levy. Kahden koomikon dialogia oli viihdyttävää seurata, vaikken varsinainen fani ole ollutkaan. Kaksi vierasta täytti koko nauhoitusajan, ja kaikki oli ohi klo 18.45. Tuolloin hieman harmittelin, etten ollut uskaltanut ottaa riskiä klo 19.30 lähtevään bussiin tai klo 19 alkavaan Broadway musikaaliin. Harmini ei kuitenkaan kestänyt kauan, kun astuin ulos vielä valoisalle Broadwaylle ja lähdin kävelemään kohti Central Park:ia.

Ehdin tehdä pienen kävelyn tässä itseäni kovasti viehättävässä puistossa ennenkuin päivänvalo vaihtui kaupunginvaloihin. Nämä valot ovat aivan riittävät puistossakin, mutta päädyin kuitenkin käveleskelemään sen alapuolisella alueella nähden mm. Louis Vuitton-laukkutalon.

Olin varannut lipun Broadway Comedy Club:in klo 21 näytökseen. Se sijaitsi hieman hämärällä osalla katua, ja sen aula oli nukkavieru ja melkein huijaukselta vaikuttava. Uskaltauduin kuitenkin sisään nähtyäni, etten ollut ainoa. Klo 20.45 meidät ohjattiin klubin alakertaan. Se oli siistimpi. Tarjoilijat ohjasivat meidät pöytiimme, ja ottivat tilaukset vastaan ensimmäisten kahdesta vaaditusta juomasta osalta ("Two drink minimum"). Tämä oli minulle uusi kokemus, mutta toimi hyvin, ja oli tavallaan osa erittäin edullista lippua. Puolentoista tunnin ajan koomikko toisensa jälkeen nauratti noin 30 hengen yleisöä, minä lukuunottaen, lähes tauotta. Esiintyjinä olivat: Juju Fevry, Steve Marshall, Brian Scott McFadden, Sharon Simon, Julio Diaz, Audrey Mora, ja yksi puoliksi "native american" (en löytänyt hänen nimeään jälkikäteen).

Esityisen jälkeen kävelin Times Squeare:lle ja istuin siellä oleville portaille tarkkailemaan meininkiä, mikä oli yleisesti hyväntuulinen. Takkia ei tarvinnut, niin mukavan lämmin vielä oli. Vietin lopun aikani siellä, ennenkuin noin klo 00.15 lähdin kohti Port Authority-bussiasemaa, ja sieltä klo 1 kohti Bostonia lähtenyttä Greyhound-bussia. Tuossa vaiheessa olin todella valmis olemaan omassa pedissäni.

Bussimatka sujui melko jouhevasti jonkin verran nukkuen, ja saavutimme Boston South Station:in klo 5. Kävelin hiljaisia, ja New Yorkin jälkeen taas puhtailta vaikuttavia Bostonin katuja kohti Bowdoin metropysäkkiä. B-line lähti sieltä noin 10 minuuttia saapumiseni jälkeen, ja saavuin sen päätepysäkille Boston College:lle noin klo 6.30, suunnilleen 24 tuntia sieltä toiseen suuntaan lähtemiseni jälkeen.

New York on upea kaupunki käydä. Asua siellä en kuitenkaan haluaisi. Boston <3

Ensimmäinen viikko koulua takana

Labor Day ja koululaisten kesäloma on ohi. Viikko koulua, Pikku-O:n viimeistä, on takana, ja rutiinit kehittyvät vauhdilla ja toistaiseksi positiivisesti. Opettajat tuntuvat kaikki mukavilta ja motivaatiota hoitaa homma kunnolla tuntuu hänellä olevan. Jopa niin, että lauantaiaamuna hän heräsi hyvissä ajoin valmistautumaan maastojuoksutreeneihin.

Pikku-O:n juttuja

Koulutavaroiden hankkiminen meni kalkkiviivoille ja niiden yli. Itseasiassa koulu oli jo ehtinyt alkaa, kun kysyin, tarvitseeko mitään hommata. Aika hyvin hänellä tuntui kaikkea olevan, mutta vihkoja ja kansioita uupui. Laitoin tilaukseen ja saapuivat viikonloppuna. Tilasin myös koulun Yearbookin, mikä on tänä vuonna tietysti tärkeä, kun nuorin on seniori. Se ilmestyy vasta loppukeväästä, mutta sen sai nyt jo tilaamalla 30% edullisemmin. Pikku-O tästä minua muistutti tekstiviestin koulusta lähettäen.

Senior Sunrise eli auringonnousun yhdessä ihaileminen tapahtui jo nyt, kouluvuoden aivan alussa. Pikku-O lähti kotoa klo 5.30 kaverin kyydillä. Iso osa noin 500 seniorista oli paikalla, kaikki toivat jotain ruokaa, ja mukavaa oli ollut. Koska koulu alkoi tunteja myöhemmin, Pikku-O oli hyödyntänyt ajan koulun punttikselle mennen, ja on mietiskellyt tätä vaihtoehtoa jatkossakin. Saa nähdä. Aika pitkiä päiviä tulee, jos aloittaa punttisalilla ennen koulua ja jatkaa treenien loppuun päivittäin. Itse en tähän kannusta.

Maastojuoksujoukkueiden ensimmäinen Team Dinner oli Jaken luona perjantaina 5. syyskuuta. Perinteiden mukaisesti senioreiden ei tarvitse tuoda mukanaan mitään; nuoremmat huolehtivat ruoista ja juomista. E:n aikana isäntäperheen vastuulle jäi pizzojen tilaaminen kaikille, mikä oli iso asia (molemmat tyttöjen ja poikien joukkueet on kutsuttu), mutta tämä perinne jäi historiaan korona-aikana ja jatkui sellaisenaan sen jälkeen tehden isännöinnin helpommaksi.

Vuosittaista lääkärintarkastusta varten hain Pikku-O:n koulusta klo 13.45, ja vein takaisin klo 15.15. Ajoimme Newton Corner-poliklinikalle, nyt (ehkä) viimeistä kertaa perheemme lastenlääkärin, Eileen Kramerin, siellä tavaten. Nostalgista. Annoin Pikku-O:n mennä itsekseen vastaanotolle. Lopuksi minut kutsuttiin mukaan mahdollisia kysymyksiä varten sekä henkiseksi tueksi, kun hän sai Meningokokki B- ja influenssa-rokotukset. Pituutta oli kertynyt vain hieman, ollen 173 cm, mutta paino 65 kg oli selvästi mennyt ylöspäin vuodessa pelkästään lihasmassasta johtuen.

Olen Pikku-O:n luvalla järjestämässä meillä seniorivuoden aloitusjuhlat hänen kavereilleen ja heidän perheilleen viikon päästä lauantaina. Moneen otteeseen pyysin häntä kysymään Mialtakin yhteistietoja saadakseni hänen perheensä mukaan myös. Pikku-O:n mielestä se oli kummallinen ajatus, sillä kaikki muut ovat poikia. En kuulemma ymmärtänyt. En niin. No, kun Mia tuli meillä käymään, kysyin häneltä suoraan. Hän ilahtui kovasti, ja sain heidän perheeltään heti vastauksen, että ovat mielellään tulossa. Pikku-O:kin alkoi ymmärtää ja on nyt asiasta oikein iloinen.

Minun juttujani

Minulla oli töitä maanantai-aamusta torstai-iltaan. Ashley tuli kierrolle mukaan tiistaina, ja totesi sen jälkeen tykänneensä poliklinikasta enemmän. Potilaiden tilanne oli hänen mielestään "depressing" (*suora lainaus). Kieltämättä niin oli. Hyvin kiireiseen viikkoon mahtui tavanomaista enemmän nuoria (30-50-vuotiaita), erittain monimutkaisia aivoverenvuotopotilaita. Viikko oli muutenkin tosi kiireinen. Useina päivinä potilasmäärä oli sairaalassa niin kriittinen, että aivan johtoporrasta myöten asiaan yritettiin löytää ratkaisua.   

Kausi on alkanut College-urheilun puolella myös. Boston College vastaan Harvard-juoksukilpailu Reservoirin ympäri oli 5. syyskuuta. Kiirehdin paikalle vietyäni Pikku-O:n takaisin kouluun lääkärintarkastuksen jälkeen ja ehdin näkemään sekä poikien että tyttöjen kisat. Koska keli oli helteisen kostea, oli pettymyksekseni päädytty vain yhteen kierrokseen. Kiva oli silti päästä tunnelmaa aistimaan, vaikka kyseessä olikin ns. compliance meet (=joukkueiden saapuminen kampuksille ennen kauden alkua on ok, jos tarpeeksi pian on kisa). Tunnelmaa riitti.

Varasin matkan Prahaan kiitospäiväviikolle - ja vasta varauksen jälkeen googlasin, onko laitonta jättää alle 18-vuotias itsekseen kotiin. Ei ole. Aina se vähän hirvittää, kun poistuu kotoa kauemmaksi, varsinkin maan rajojen ulkopuolelle, mutta olen päättänyt olla elämättä pelon vallassa, vaikka poliittinen tilanne siihen suuntaan puskeekin. Pikku-O selviää kyllä. 

Samalla matkojen varaus vauhdilla varasin itselleni bussit ja lipun Broadway Comedy Clubin iltatilaisuuteen ensi tiistaille, siellä olevan Stephen Colbert-nauhoituksen lisäksi. Olin ensin ajatellut ajavani edestakaisin, mutta tullien, parkkeeraamisen ja bensan kanssa hinta oli melkein tuplat, joten päädyin bussikyytin, vaikka se toki onkin hieman monimutkaista siitä syystä, että Bostonissa pitää ensin päästä bussille ja bussilta takaisin kotiin. Nykyään emme enää asu aivan metron naapurissa. Mutta siis, NYC, tulossa ollaan.

Euroopasta kuuluu

Iso-O:lla on ollut murhetta kasvonäppylöiden johdosta, ja ruokamyrkytys aiheutti yön kestävän oksentamisen. Kuulin hänestä siis päivittäin. Tänään hän oli hyvällä mielellä suunnittelemassa pian tapahtuvaa reissua Wienin ja Berliinin kautta Kroatiaan (*halvemmat liput tällä tavalla) tapaamaan kavereitaan. Opinnoissa on ollut aika kiireistä ja huomenna on edessä tsekinkielen koe.

E:lla oli vauhdikas viikonloppu inttikaverinsa uuden työpaikan juhlinnan johdosta. Tädiltään hän oli saanut hyvää palautetta upean armeija-asenteensa johdosta. Saman asenteen olen huomannut itsekin. Innokkaasti hän on ollut uutta oppimassa.

Minä vietän päivystysvapaaviikkoani. Edessä on sosiaalisesti ja muutenkin vilkas viikko. Sen verran vilkasta on, että jätimme väliin tälle päivälle suunnitellun "Welcome Back"-illallisen kirkolla. Palaamme.