Aktiivista meininkiä

Viileä maaliskuu on vierähtänyt tapahtumarikkaana. Alla joitain huomioita erikseen nostettuina hieman sekalaisessa järjestyksessä.

Pikku-O:n puuhailuja

Pikku-O:n ajokortti saapui postissa 9. maaliskuuta. Se on voimassa vuoden 2030 joulukuun loppuun saakka, mikä oli yllätys. Meidän muiden ajokorteista poiketen se ei toimi henkilöllisyystodistuksena. Jostain syystä johtuen hänelle ei sellaista annettu. Saa nähdä, onko tämä jokin poliittinen muutos - voi olla, ettei meillekään enää sellaisia myönnetä.

Koulua on Pikku-O:lla jäljellä enää hieman yli kaksi kuukautta. Osallistuin vanhemmille tarkoitettuun infotilaisuuteen. Siinä käytiin läpi asioita niin kaikenlaisiin vaatimuksiin kuin hauskanpitoonkin liittyen. Asiaa oli Prom:ista, sen jälkeisestä juhlasta ja valmistujaisista. Tilaisuuden johdosta aktivoiduin ja tilasin Pikku-O:lle valmistumishatun tupsun. Viitta ja hattu meillä jo on isosisarusten jäljiltä.

Talviurheilukausi päättyi Winter Sports Awards Night-tilaisuuteen. Sain edeltävästi tietää, että hänet tullaan palkitsemaan 110% palkinnolla, ja yritin keksiä keinoa, kuinka pääsen hänen mukaansa tilaisuuteen, johon en aiemmin ollut kertaakaan mennyt, ilman, että hän alkaisi asiaa ihmetellä. Hänellä kuitenkin sattui olemaan hiihtoliigan gala-tilaisuus Walthamissa samana iltana, joten Dashielin kanssa hänellä jäi palkintonsa juhlassa saamatta. Gala-tilaisuudessa hän sai toisenlaisen palkinnon oltuaan liigan kymmenen parhaan joukossa.

Olin häntä muutamaan kertaan patistanut olemaan Colgate University:n Admissions-toimistoon yhteydessä armeijavaatimuksensa johdosta. Hän tavoilleen uskollisena jätti patisteluni huomiotta - ja kertoi sitten aivan yllättäen soittaneensa heille, laittaneensa saamiensa ohjeiden mukaisesti lykkäyspyynnön, ja saaneensa sen. Jouduin taas toteamaan, että on monta tapaa hoitaa asiat oikein.

Yleisurheilukausi alkoi kaatosateisena päivänä 16. maaliskuuta siten, että hän 'unohti' mennä treeneihin. Löysin hänet kotoa katsomasta jalkapallopeliä, kun saavuin töistä. Samaisena lauantaina hän jätti menematta, kun eihän sitä voi pitkää lenkkiä juosta, kun on juoksutauko takana. Seuraavana lauantaina hänen piti toipua edellisen illan juhlista. Kausi ei siis ole lähtenyt liian hyvin käyntiin. Huokaus.

Autoni on ollut kovassa käytössä. Etäpäivieni aikaan hän on saanut mennä sillä kouluun. Muina päivinä hän on pyöräillyt kouluun, mutta pyytänyt kyydin takaisin. Iltaisin ja varsinkin viikonloppuisin auto on harvoin ollut tallissa. Positiivisena asiana on se, että tankkausta minun ei ole tarvinnut tehdä hetkeen.

Sosiaalisella puolella on ollut vahvasti liikettä. Hän järjesti perjantaina isot juhlat meillä. Juhlioita saapui lähes 40 ja ääntä riitti. Hän oli raahannut ylimääräiset kalusteet kellariin ja laittoi jouluvaloja ovenpieliin. Oli oikein tunnelmallista. Reipas meininki jatkui puolille öin, mutta sitten rauhoittui. Pikku-O siivosi asunnon aika hyvin jo yön aikana ja viimeisteli lauantaina iltapäivällä herättyään vain muutama tunti ennenkuin lähti seuraaviin juhliin Jake:lle.

Osuuspankki-asia *(vittaaus edelliseen postaukseen) jatkuu. Olen käynyt vahvasävyistä kirjeenvaihtoa OP:n kanssa asian edistymättä. Nyt viimeisenä yrityksenä on yrittää sopia, että Pikku-O:n täti tai veli voisi valtuutettuna pankissa käydä asian ratkaisemassa siten, että Pikku-O olisi samanaikasesti puhelimen välityksellä tavoitettavissa. En pidätä hengitystäni. Mutta äärimmäisen harmistunut olen siitä, että nykyaikana etäyhteyksiä ei mukamas ole olemassa pankkimaailmassa.

Omia juttujani

Minä kävin taas vuosittaisessa mammografiassani. Nyt keksin, että pystyn sen tekemään aivan lähellä sijaitsevassa keskuksessa ja vieläpä mukavan jouhevasti. Aikani oli klo 17. Saavuin paikalle klo 16, pääsin heti tiskille, istuin alas, ja minut kutsuttiin sisään 2 minuutia myöhemmin. Olin kokonaisuudessaan valmis klo 16.30 ja kotona pian sen jälkeen.

Kesäkuussa umpeutuvan New Hampshire-lääkärilisenssini uusiminen tuli ajankohtaiseksi, ja jouduin olemaan lakimiehiin yhteydessä, sillä ko. osavaltio vaatii listaamaan oikeiden lisäksi mahdolliset oikeusjutut. Viittaan siis syyskuussa tietoisuuteeni tuotuun ongelmaan. Sain kuulla, että asiassa ei ole tapahtunut mitään. Se voi tarkoittaa ihan mitä vaan, mutta jopa sitä, ettei se koskaan mihinkään johdakaan, ja olen nyt ainakin hetkellisesti varovaisen helpottunut.

Viisumi pitää muutaman vuoden tauon jälkeen uusia, ja sairaala oli väliaikana vaihtanut lakitoimistoa. Hirveä määrä vanhaa materiaalia piti ladata heidän tiedostoihinsa ja aikaa meni aivan tarpeettoman paljon. Asia on vielä alkutekijöissään, mutta suurta ongelmaa ei pitäisi tulla.

Vuokrasopimuksestakin laitoin kysymyksen ja ilokseni sain kuulla, että saan jatkaa kodissani edelleen. Pikku-O:n lähdön ja isosisarusten Washington DC:ssä olemisen johdosta minulla on mukavasti tilaa vieraille jatkossakin. Tervetuloa!

E:n ja Iso-O:n asioita

E:llakin on kaikenlaista virallista asiaa tehtävänään ja olen kuullut hänestä siksi tavanomaista enemmän. Yhdysvaltain veroilmoituksensa hän sai tehtyä helposti siten, että minä sen täällä printtasin ja postasin. Hänen viisumihakemusasiansa ovat hitaasti etenemässä, ja muutaman viikon päästä olevan Boston maratonin järjestelyt ovat lapsenkengissään. Saa nähdä, pääseekö hän tulemaan. 

Armeija- ja yllä olevien virallisten kiireiden lisäksi E:lla on ollut jotain mukavaakin. Hän teki setänsä kanssa 24 tunnin mittaisen reissun Turkuun isänsä väitöstilaisuuteen, ja on lähdössä kaverinsa luo Pariisiin pääsiäiseksi.

Iso-O on soitellut päivittäin vähemmän virallisilla asioilla. Hän löysi netin kautta, mutta omalta kampusalueeltaan samanikäisen kuubalaistaustaisen soutajapojan, jonka kanssa hän on juuri nyt ihailemassa Washington DC:n kukkaloistoa sekä upealla illallisella jälkikäteen. Hän on myös saanut haettua joitain kesätöitä, joista hassuin on työpaikka keskellä ei mitään Alaskassa. Olen kuulolla - ja suunnittelen omaa matkaani sinne, jos niin tosiaankin pääsisi käymään.

V-serkku Bostonissa

Energinen V-serkkuni saapui myöhään torstai-iltana maaliskuun puolivälissä puolentoista viikon mittaiselle Boston-reissulleen. Hän oli viikonloput meillä, mikä tarkoitti erittäin vauhdikkaita viikonloppuja minullekin. Hänellä oli  perjantaina etäpäivä, mikä sopi hyvin, sillä minun piti mennä sairaalalle. Illalla Pikku-O kävi viemässä hänet New Balancelle samalla, kun minä kokkasin meille iltapalaa. 

Lauantaina kävimme aamulenkillä Heartbreak Hill Running Factoryn porukan mukana. Kurvasimme kuitenkin aika nopeasti reitiltä takaisinpäin, sillä ennakkotietojeni vastaisesti reitti lähti aivan toiseen suuntaan. Söimme aamupalan ja lähdimme sitten Blue Hills:ille vaeltamaan. Parituntisen vaelluksen jälkeen ajoimme Wrenthamin Outlet-myymälöihin. Olin henkisesti varautunut siihen, että minä shoppailua karttava ihminen tulen paikassa viettämään aika kauan aikaa. Niin kävikin. Sain itselleni oikean yksityisshoppailijan. Minun piti vain pysyä sovituskopissa, kun V toi sinne vaatteen toisensa jälkeen. Lähdimme kaupasta ison vaatekasan kanssa. Kotimatkalla 'piipahdimme' Sephora:ssa, jossa V:n ja asiantuntevan myyjän avustuksella sain itselleni täyden meikkisetin siten, että ponnahdin heti Sephoran VIP-asiakkaaksi. Nauratti. Illalla menimme Haywards:ille syömään. Näytin niin erilaiselta kuin yleensä, että sain osakseni melkoista huomiota.

Ensimmäisen viikonlopun sunnuntaina Pikku-O heitti meidät Cambridge:n Red Line:lle. Ajoimme sillä keskustaan, josta bussilla South Bostoniin. Red Line:n oli tarkoitus viedä meidät suoraan St. Patrick's Day-paraatiin, mutta ihmispaljouden johdosta se ei pysähtynyt sopivilla pysäkeillä, ja siksi tarjolla oli bussikuljetus. Ihmisiä oli todellakin paljon. Itseasiassa niin paljon, että meitä jo hieman porukkaa vanhempia ihmisiä suorastaan pelotti. Eipä tarvitse mennä uudelleen. Kävelimme takaisin keskustan puolelle ja menimme Mr. Dooley's-irkkupubiin syömään. Matkustimme hitaalla Greenline B-metrolla takaisin. Minä olisin ollut jo valmis hengähtämään, mutta V:n vahvasta kannustuksesta johtuen kävimme pienellä lenkillä Reservoir:in ympäri. Sitten veinkin V:n Cambridgeen. Hänellä oli siellä vuoden mittaisen MIT-koulutuksen loppusessio. Hän valmistui perjantaina.

Toinen viikonloppu käynnistyi iltaruoalla ja iltakävelyllä lähiympäristössä. Keli muuttui sateiseksi. Aivan pahimman kaatosateen ajan olimme mäen alla olevassa jäätelöbaarissa (New City Microcreamery). Huonomminkin olisi voinut olla.

Launtaina lähdimme pienelle reissulle. Keli oli ihanan aurinkoinen. Ajoimme Bostonin pohjoispuolelle aina Atlantin rantaan saakka, Halibut Point State Park:iin. Sieltä näkyi kaunis meri ja ei vastarantaa. Ajoimme rantaa pitkin pieneen kylään nimeltään Rockport ja menimme syömään sievään Fleur Cuisine-ravintolaan herkullista merellistä ruokaa.  Paikkakunnalla oli myös Tuck's Candy Factory, jossa oli ehkä maailman huonoin myyjä, mutta suklaata tarttui silti mukaan. Paluumatkalla piipahdimme TikTok:ista (*ei minulle) tutussa Kennedy's Cafe:ssa, jossa  olimme aivan viimeiset asiakkaat. Matka jatkui Burlington Mall-ostoskeskukseen, jossa myyjä kysyi, olenko E:n äiti, ja välittömästi kysymyksen jälkeen tunnistin hänet Alexan äidiksi. Tapaaminen oli sen verran hassu meille molemmille, että hän teki pilkkuvirheen, mikä johti erittäin edullisiin housuihin, sekä unohti poistaa niistä hälyttimen. Täyden päivän jälkeen katsoimme elokuvan illalla kotona.

Viimeinen sunnuntai alkoi aamulenkillä, jatkui V:n pakkaamisella, ja lopuksi aikaisella päivällisellä O'Hara's-ravintolassa. Pikku-O:kin lähti mukaan. Palasimme vielä kotiin ennenkuin V lähti Uberilla kentälle ja takaisin Suomeen. Olipa tosi mukava, että hän kävi! Näitä lisää!

Kohti huhtikuuta jo mennään. Maailmalta ja Suomesta kuuluu vain huolestuttavia uutisia. Taidanpa laittaa Netflixin päälle.

 

Iso-O:n kotonaollessa tapahtui paljon

Iso-O saapui perjantaina 27. helmikuuta yli viikon ajaksi kotiin. <3  Alkaen heti ensimmäisestä päivästä, hän nukkui niin yöllä kuin päivälläkin; vain nenä näkyi sohvapeiton alta. Syy tähän selvisi torstaina, kun kävimme lääkärissä muutama päivä maanantaina alkaneiden oireiden jälkeen. Hänella on mononukleoosi maksa-arvojen nousuineen ja lymfosyyttivoitoisine valkosolujen lisääntymisineen kaikkineen! Ja jotta tilanne olisi vieläkin monimutkaisempi, hänellä kasvoi nieluviljelyssä myös pieni määrä beta-hemolyyttisiä ryhmä C-streptokokkeja.

Aika ennen sairastamista

Paljon onneksi ehti tapahtua ennen sairastumista. ACC Indoor Championship-kilpailu oli tänä vuonna Bostonissa, Boston Collegen isännöimänä. Vaikka E ei enää olekaan rosterissa, ajattelin tilanteen olevan liian hyvä huomiotta jättämiseksi. Päätin siis mennä kolmipäiväisen kisan viimeisenä päivänä, lauantaina, siellä käymään. Iso-O ei ollut innosta soikeana lähdössä mukaan, mutta lähti kuitenkin. Hän sai palkinnoksi sosiaalisen kokemuksen. E:n parhaat juoksukaverit, Fitz ja Fox, monien muiden lisäksi olivat paikalla, ja Iso-O oli oikein elementissään heidän kanssa parveillessaan. Tästä tuli minulle todella hyvä mieli. Fox on toipumassa leukamurtumasta, jonka hän sai lenkillä kaatuessaan, ja nauroi hänen olevan E:n kanssa melkoinen tiimi huhtikuun Boston maratonilla (*selityksenä, E on varmaan ainoa mies, jonka kunto menee armeijassa huonompaan suuntaan). Olimme paikalla puolisentoista tuntia - tarpeeksi 3k-kisojen sekä poikien 4x400 metrin viestikisojen katsomiseksi. Tunnelma oli katossa New Balance:n hallissa erityisesti tiukan viestikisan parhaimpien joukkueiden juostessa. 

Iso-O:lla oli yhden kurssityön deadline samaisena lauantaina klo 12 yöllä. Hän oli sen äärellä aivan viimeiseen saakka. Valmiiksi tuli. Viikolla oli muutenkin kaikenlaisia käytännönasioiden hoitoa, joista tärkein, Yhdysvaltain veroilmoituksen tekeminen tuli hänellä tehdyksi ja postitetuksi. Hän tulee saamaan $250 takaisinpäin, mikä on tietysti kiva. Listalla oli myös CV:n päivittäminen, kesätöiden hakeminen, ja vuoden päästä tapahtuvan valmistumisen jälkeisen ajan alustava suunnitteleminen, mutta nämä jäivät taka-alalle sairastumisen hidastettua muutenkin aavistuksen vastahankaista prosessia. 

Kävimme O'Hara's:issa ensimmäisenä Iso-O:n lomasunnuntaina. Onneksi teimme niin, sillä jälkimmäisen viikonlopun suunnitelmat piti sairastumisen johdosta selkeästi kutistaa alkuperaisistä. Pikku-O ajoi meidät viereisen kadun varteen ylpeästi ajotaitojaan siskolle esitellen, ja kävelimme sisään tuttuun ravintolaan. Pöydän saimme heti. Meillä oli kaksi tarjoilijaa, mikä saattoi olla syy siihen, että ruokien koordinointi meni pieleen. Olimme häthätää saaneet alkupalat, kun pääruoat jo saapuivat. Pöytä oli täynnä lautasia. Positiivinen ongelma. Herkullista oli ja tunnelma kolmenhengen porukassamme mukavan leppoisa ja hyväntuulinen. Nämä ovat parhaita hetkiä.

Iso-O:n kotonaolo ei olisi perinteinen, ellei hänen elämänsä leviäisi koko asuntoon. Maanantaina kotiin töistä saavuttuani näin heti ensimmäisenä kollaasit, jotka olivat olohuoneen pöydällä, sohvilla ja lattialla. Niiden äärellä hän työskenteli jopa sairastamisen alettua. Ilmeisesti sen verran valmista tuli, että hän spontaanisti keräsi ne pois ennen jälkimmäistä viikonloppua.

Iso-O:n paikalliset kaverit ovat muualla, osa ulkomailla vaihdossa, osan kevätloma vasta tuloillaan, joten sosiaalinen aktiviteetti oli tavanomaista vähäisempää. Benin kanssa hän kävi kuulumisia vaihtamassa, mutta siihen se jäi.  Oli hyvä, ettei houkutuksia ollut liikaa, jotta aikaa levähtämiselle oli.

Sairastamisen aikaan

Hän tuli kipeäksi maanantain ja tiistain valisenä yönä. Sain viestin hänen huoneestaan:"mom i have a fever i think i'm dying Pikku-O:n pitää löytää uusi kyyti". Aloin kiinnittää asiaan lisääntyvästi huomiota, ja torstaina totesin nielurisojen olevan sen verran turvonneet, että laitoin hänet soittamaan yleislääkärilleen (Beth Israel Needham Primary Care). Hän sai ajan samalle iltapäivälle. Tarjouduin menemään mukaan, minkä hän otti vastaan helpottuneena. Yleislääkärinsä sijaan hän tapasi NP:n (Nurse Practitioner), joka minun tavoin ajatteli taudin olevan streptokokkitonsilliitti. Iso-O:sta otettiin pikanäytteet, jotka olivat negatiiviset tuolle sekä koronalle ja influenssalle että labrat, jotka illan aikana varmistivat niin mononukleoosin kuin sen komplikaationkin (maksa-arvojen selvä nousu). Hän oli saanut antibioottireseptin, ehtinyt yhden annoksen jo ottaa, ennenkuin laboratorioarvot varmistuivat. Seuraavana päivänä hänelle oli soitettu, kehotettu lopettamaan antibiotin (minkä hän oli jo tehnyt), sekä informoitu laboratoriotuloksista ja jatkosuunnitelmasta. Olin varsin tyytyväinen hänen saamaansa hoitoon. Tosin tilanne mutkistui nieluviljelyn tuloksen saapuessa sunnuntai-iltapäivänä. EBV:n lisäksi viljelmässä kasvoi pieni määrä beta-hemolyyttisiä ryhmä C-streptokokkeja. Nämä taitavat olla ns. kolonisaatiota vain ja sellaisena niitä kohtelemme, sillä antibioottihoito samanaikaisen mononukleoosin kanssa on melkoisen haastavaa.

Iso-O:n sairastaessa Pikku-O on ollut menossa päivittäin, luonnollisesti koulussa, mutta vapaa-aikanaan myös autolla. Autonkäyttö on aktivoinut hänet optimoimaan sen toimintaa ja hän vaihtoi avaimen patterin toimivaksi. Minä en edes tiennyt, että avaimessa oli vaihdettava patteri (*noloa tunnustaa, mutta auto-asiatkaan eivät kuulu kiinnostuksenkohteisiini). Sain myös luennon auton huonosta tehosta ja bensankäytöstä, johon vastasin olevani niistä tietoinen ja jatkavani tällä kärryllä niin pitkään kuin se kuljettaa. Erityisesti koska se toimii mm. hänenkin autouransa alkumenopelinä.

Televisiota katsoessani katseeni nousi sen yläpuolella olevalle hyllylle ja siellä olleeseen uuteen kuvakehykseen. Menin katsomaan sitä lähempää. Kuvassa oli Nathan. Kaveriporukka oli tulostanut useita kuvia Nathanista ja laittanut niitä jokaisen kotiin testatakseen, kuin nopeasti Nathan huomaa. Kuva on edelleen esillä, sillä pojat eivät ole meillä sen saapumisen jälkeen vielä vierailleet. 

Seniorivuoden kevät etenee. Pikku-O:n Prom-lippu tuli ostettavaksi ja promiin liittyvä suostumuslomake allekirjoitettavaksi. Mielenkiintoista, että lomake pitää edelleen allekirjoittaa minun toimestani, vaikka juhlija itse on täysi-ikäinen.

Jotta elämä ei olisi liian helppoa, Pikku-O sai ilmoituksen, että hänen OP-tiliyhteytensä oli lukittu. Sen pystyy uudelleen avaamaan menemällä konttoriin henkilöllisyystodistuksen kanssa. No mepä piipahdamme! Laitoin oman OP-mobiilini kautta viestin ehdottaen, että hän voisi korjata asian sähköisesti esim Teamsin tai What'sApp:in kautta. On melkoisen invalidisoivaa menettää yhteys, joka toimii vahvana tunnistautumisena ja jonka kautta hän on ajatellut hoitaa raha-asiansa Espanjassa ja Ranskassa ennen Suomeen saapumistaan matkustaessaan. Yksiselitteisen vastauksen mukaan pelkästään paikalle saapuminen ratkaisee asian. Voisiko tämä kiusanpito loppua?!?

Jouduin pyytämään toipumassa olevan Iso-O:n avukseni työpäiväni johdosta, ja hän meni Pikku-O:n seuralaiseksi viisaudenhammasleikkaukseen (Wellesley Oral Surgery & Implant Center). Pikku-O otti leikkaukseen valmistautuminen ja sen jälkeisten ohjeiden seuraamisen vakavasti. Edellisenä päivänä hän joi ananasmehua, jonka oli googlannut auttavan turvotukseen. Leikkauspäivänä hän ei syönyt, eikä juonut mitään ennen toimenpidettä ja sen jälkeen kaikenlainen nieleminen oli todella hankalaa. Häneltä poistettiin kaikki neljä kerralla, kolme luusta kaivamalla, joten toipumista riittää. Hänelle määrättiin opioideja kipuun - jälleen annoin niiden jäädä apteekkiin - sekä antibiootti endokardiitin estoon. Kipua on tietysti ollut jonkinverran, mutta sitä enemmän häntä on harmittanut se, että syöminen on niin hankalaa.

Toipilastalossa juhlallisuudet jäivät minimiin. Jouduin itseasiassa perumaan syntymäpäiväaamupalani, johon olisivat meidän lisäksemme osallistuneet ystäväporukkani. Sain lahjaksi Pikku-O:n hankkiman ja isosiskon hyväksymän lompakon. Hän oli kuullut, kun olin asiasta puhunut kuukausia sitten. Hän oli miettinyt, minkälainen minulle sopisi ja harkinnut muutaman vaihtoehdon välillä. Sain sen kaupan ruskeassa pussissa ilman sen suurempia seremonioita maaoravaksi turvonneelta Pikku-O:lta ja kalpeana taustalla hiippailevalta Iso-O:lta. Ihan paras oli lahja! Colin toi meille lisäksi suoraan uunista ottamansa Foccacio-leivän, joka oli niin herkullinen, että molemmat toipilaat osallistuivat sen tuhoamiseen siten, että seuraavana aamuna herätessäni löysin vain tyhjän leipätason.

Ismo Leikola Perseverance Tour pysähtyi Bostonissa 8. maaliskuuta ja olin meille liput hankkinut, kun tiesin Iso-O:nkin olevan paikalla. En tietysti tiennyt, että seuralaiseni ovat suboptimaalisessa kunnossa. Olin ajatellut meidän menevän ravintolaan ennen näytöstä Haywardsien kanssa, mutta sen suunnitelman peruin. Pääsimme heidän kyydillään Bostonin Chinatowniin ja kävelimme siellä Wilbur-teatterille. Teatteri oli lähes loppuunmyyty keski-iästä ylospäin olevalle yleisolle. Iso-O bongasi joukosta ystävänsä Abbyn vanhemmat. Meillä oli Haywardsien kanssa liput siten, että he istuivat täsmälleen takanamme, vaikka olimme ostaneet liput erikseen. Hauska niin. Esitys alkoi paikallisen nuoren naiskoomikon esityksellä. Noin 15 minuuttia myöhemmin Ismo aloitti. Se oli aikamoista tykitystä klo 19.30-21, ja nauratti melkein koko ajan. Suosittelen harkitsemaan, kun mahdollisuus siihen aukeaa - hän esiintyy myös Suomessa säännöllisesti.

Samaan aikaan toipilastalon kanssa E:lla oli seikkailu itsellään. Hän haki ja sai viikon vapaata armeijasta ja käytti sen matkustamalla Espanjaan. Siellä hän tapasi ystävänsä Ashleyn opiskelukavereineen jakaen ajan Marbellassa ja Malagassa. Ilmeisen hauskaa oli ollut. Herätin hänet iltapäiväuniltaan hänen saavuttuaan Jyväskylään tänään sunnuntaiaamuna ennen varuskuntaan uudelleen ilmoittautumista.

Kelit ovat viikon aikana vaihdelleet lumisateesta toisensa jälkeen alijäähtyneeksi vedeksi, sitten vedeksi ja lopulta aurinkoiseksi ja melko lämpimäksi. Lumet ovat vauhdilla sulamassa. Sulamisesta ja uudelleenjäätymisestä aiheutui ajoittoin todella vaarallisen liukas juoksukeli. Kaaduin, vaikka olin ihan ylivarovainen, saaden molempiin polviin hurjannäkoiset asfaltti-ihottumat ja housuihin samalle kohdin isot reiät. Onneksi ei käynyt pahemmin. Vaihtuvien kelien lisäksi kello siirtyi tunnilla eteenpäin ja aamut ovat jälleen pimeitä. :( Ja, Iso-O lähti tänään toipilaana takaisin opintojensa pariin. Vein hänet Loganille aamupäivällä. Nyyhkis.

Uutiset eivät ole olleet kovin positiivisia viime aikoina. Israel ja Yhdysvallat hyökkäsi Iraniin ja koko Lähi-Itä on kaaoksessa. Sodalla on jo aivan lyhyessä ajassa ollut iso vaikutus hintoihin. Secretary of Homeland Security (sisäministeri?) erotettiin. Ja Epstein-saga jatkuu. Sellaista.