Aktiivista meininkiä

Viileä maaliskuu on vierähtänyt tapahtumarikkaana. Alla joitain huomioita erikseen nostettuina hieman sekalaisessa järjestyksessä.

Pikku-O:n puuhailuja

Pikku-O:n ajokortti saapui postissa 9. maaliskuuta. Se on voimassa vuoden 2030 joulukuun loppuun saakka, mikä oli yllätys. Meidän muiden ajokorteista poiketen se ei toimi henkilöllisyystodistuksena. Jostain syystä johtuen hänelle ei sellaista annettu. Saa nähdä, onko tämä jokin poliittinen muutos - voi olla, ettei meillekään enää sellaisia myönnetä.

Koulua on Pikku-O:lla jäljellä enää hieman yli kaksi kuukautta. Osallistuin vanhemmille tarkoitettuun infotilaisuuteen. Siinä käytiin läpi asioita niin kaikenlaisiin vaatimuksiin kuin hauskanpitoonkin liittyen. Asiaa oli Prom:ista, sen jälkeisestä juhlasta ja valmistujaisista. Tilaisuuden johdosta aktivoiduin ja tilasin Pikku-O:lle valmistumishatun tupsun. Viitta ja hattu meillä jo on isosisarusten jäljiltä.

Talviurheilukausi päättyi Winter Sports Awards Night-tilaisuuteen. Sain edeltävästi tietää, että hänet tullaan palkitsemaan 110% palkinnolla, ja yritin keksiä keinoa, kuinka pääsen hänen mukaansa tilaisuuteen, johon en aiemmin ollut kertaakaan mennyt, ilman, että hän alkaisi asiaa ihmetellä. Hänellä kuitenkin sattui olemaan hiihtoliigan gala-tilaisuus Walthamissa samana iltana, joten Dashielin kanssa hänellä jäi palkintonsa juhlassa saamatta. Gala-tilaisuudessa hän sai toisenlaisen palkinnon oltuaan liigan kymmenen parhaan joukossa.

Olin häntä muutamaan kertaan patistanut olemaan Colgate University:n Admissions-toimistoon yhteydessä armeijavaatimuksensa johdosta. Hän tavoilleen uskollisena jätti patisteluni huomiotta - ja kertoi sitten aivan yllättäen soittaneensa heille, laittaneensa saamiensa ohjeiden mukaisesti lykkäyspyynnön, ja saaneensa sen. Jouduin taas toteamaan, että on monta tapaa hoitaa asiat oikein.

Yleisurheilukausi alkoi kaatosateisena päivänä 16. maaliskuuta siten, että hän 'unohti' mennä treeneihin. Löysin hänet kotoa katsomasta jalkapallopeliä, kun saavuin töistä. Samaisena lauantaina hän jätti menematta, kun eihän sitä voi pitkää lenkkiä juosta, kun on juoksutauko takana. Seuraavana lauantaina hänen piti toipua edellisen illan juhlista. Kausi ei siis ole lähtenyt liian hyvin käyntiin. Huokaus.

Autoni on ollut kovassa käytössä. Etäpäivieni aikaan hän on saanut mennä sillä kouluun. Muina päivinä hän on pyöräillyt kouluun, mutta pyytänyt kyydin takaisin. Iltaisin ja varsinkin viikonloppuisin auto on harvoin ollut tallissa. Positiivisena asiana on se, että tankkausta minun ei ole tarvinnut tehdä hetkeen.

Sosiaalisella puolella on ollut vahvasti liikettä. Hän järjesti perjantaina isot juhlat meillä. Juhlioita saapui lähes 40 ja ääntä riitti. Hän oli raahannut ylimääräiset kalusteet kellariin ja laittoi jouluvaloja ovenpieliin. Oli oikein tunnelmallista. Reipas meininki jatkui puolille öin, mutta sitten rauhoittui. Pikku-O siivosi asunnon aika hyvin jo yön aikana ja viimeisteli lauantaina iltapäivällä herättyään vain muutama tunti ennenkuin lähti seuraaviin juhliin Jake:lle.

Osuuspankki-asia *(vittaaus edelliseen postaukseen) jatkuu. Olen käynyt vahvasävyistä kirjeenvaihtoa OP:n kanssa asian edistymättä. Nyt viimeisenä yrityksenä on yrittää sopia, että Pikku-O:n täti tai veli voisi valtuutettuna pankissa käydä asian ratkaisemassa siten, että Pikku-O olisi samanaikasesti puhelimen välityksellä tavoitettavissa. En pidätä hengitystäni. Mutta äärimmäisen harmistunut olen siitä, että nykyaikana etäyhteyksiä ei mukamas ole olemassa pankkimaailmassa.

Omia juttujani

Minä kävin taas vuosittaisessa mammografiassani. Nyt keksin, että pystyn sen tekemään aivan lähellä sijaitsevassa keskuksessa ja vieläpä mukavan jouhevasti. Aikani oli klo 17. Saavuin paikalle klo 16, pääsin heti tiskille, istuin alas, ja minut kutsuttiin sisään 2 minuutia myöhemmin. Olin kokonaisuudessaan valmis klo 16.30 ja kotona pian sen jälkeen.

Kesäkuussa umpeutuvan New Hampshire-lääkärilisenssini uusiminen tuli ajankohtaiseksi, ja jouduin olemaan lakimiehiin yhteydessä, sillä ko. osavaltio vaatii listaamaan oikeiden lisäksi mahdolliset oikeusjutut. Viittaan siis syyskuussa tietoisuuteeni tuotuun ongelmaan. Sain kuulla, että asiassa ei ole tapahtunut mitään. Se voi tarkoittaa ihan mitä vaan, mutta jopa sitä, ettei se koskaan mihinkään johdakaan, ja olen nyt ainakin hetkellisesti varovaisen helpottunut.

Viisumi pitää muutaman vuoden tauon jälkeen uusia, ja sairaala oli väliaikana vaihtanut lakitoimistoa. Hirveä määrä vanhaa materiaalia piti ladata heidän tiedostoihinsa ja aikaa meni aivan tarpeettoman paljon. Asia on vielä alkutekijöissään, mutta suurta ongelmaa ei pitäisi tulla.

Vuokrasopimuksestakin laitoin kysymyksen ja ilokseni sain kuulla, että saan jatkaa kodissani edelleen. Pikku-O:n lähdön ja isosisarusten Washington DC:ssä olemisen johdosta minulla on mukavasti tilaa vieraille jatkossakin. Tervetuloa!

E:n ja Iso-O:n asioita

E:llakin on kaikenlaista virallista asiaa tehtävänään ja olen kuullut hänestä siksi tavanomaista enemmän. Yhdysvaltain veroilmoituksensa hän sai tehtyä helposti siten, että minä sen täällä printtasin ja postasin. Hänen viisumihakemusasiansa ovat hitaasti etenemässä, ja muutaman viikon päästä olevan Boston maratonin järjestelyt ovat lapsenkengissään. Saa nähdä, pääseekö hän tulemaan. 

Armeija- ja yllä olevien virallisten kiireiden lisäksi E:lla on ollut jotain mukavaakin. Hän teki setänsä kanssa 24 tunnin mittaisen reissun Turkuun isänsä väitöstilaisuuteen, ja on lähdössä kaverinsa luo Pariisiin pääsiäiseksi.

Iso-O on soitellut päivittäin vähemmän virallisilla asioilla. Hän löysi netin kautta, mutta omalta kampusalueeltaan samanikäisen kuubalaistaustaisen soutajapojan, jonka kanssa hän on juuri nyt ihailemassa Washington DC:n kukkaloistoa sekä upealla illallisella jälkikäteen. Hän on myös saanut haettua joitain kesätöitä, joista hassuin on työpaikka keskellä ei mitään Alaskassa. Olen kuulolla - ja suunnittelen omaa matkaani sinne, jos niin tosiaankin pääsisi käymään.

V-serkku Bostonissa

Energinen V-serkkuni saapui myöhään torstai-iltana maaliskuun puolivälissä puolentoista viikon mittaiselle Boston-reissulleen. Hän oli viikonloput meillä, mikä tarkoitti erittäin vauhdikkaita viikonloppuja minullekin. Hänellä oli  perjantaina etäpäivä, mikä sopi hyvin, sillä minun piti mennä sairaalalle. Illalla Pikku-O kävi viemässä hänet New Balancelle samalla, kun minä kokkasin meille iltapalaa. 

Lauantaina kävimme aamulenkillä Heartbreak Hill Running Factoryn porukan mukana. Kurvasimme kuitenkin aika nopeasti reitiltä takaisinpäin, sillä ennakkotietojeni vastaisesti reitti lähti aivan toiseen suuntaan. Söimme aamupalan ja lähdimme sitten Blue Hills:ille vaeltamaan. Parituntisen vaelluksen jälkeen ajoimme Wrenthamin Outlet-myymälöihin. Olin henkisesti varautunut siihen, että minä shoppailua karttava ihminen tulen paikassa viettämään aika kauan aikaa. Niin kävikin. Sain itselleni oikean yksityisshoppailijan. Minun piti vain pysyä sovituskopissa, kun V toi sinne vaatteen toisensa jälkeen. Lähdimme kaupasta ison vaatekasan kanssa. Kotimatkalla 'piipahdimme' Sephora:ssa, jossa V:n ja asiantuntevan myyjän avustuksella sain itselleni täyden meikkisetin siten, että ponnahdin heti Sephoran VIP-asiakkaaksi. Nauratti. Illalla menimme Haywards:ille syömään. Näytin niin erilaiselta kuin yleensä, että sain osakseni melkoista huomiota.

Ensimmäisen viikonlopun sunnuntaina Pikku-O heitti meidät Cambridge:n Red Line:lle. Ajoimme sillä keskustaan, josta bussilla South Bostoniin. Red Line:n oli tarkoitus viedä meidät suoraan St. Patrick's Day-paraatiin, mutta ihmispaljouden johdosta se ei pysähtynyt sopivilla pysäkeillä, ja siksi tarjolla oli bussikuljetus. Ihmisiä oli todellakin paljon. Itseasiassa niin paljon, että meitä jo hieman porukkaa vanhempia ihmisiä suorastaan pelotti. Eipä tarvitse mennä uudelleen. Kävelimme takaisin keskustan puolelle ja menimme Mr. Dooley's-irkkupubiin syömään. Matkustimme hitaalla Greenline B-metrolla takaisin. Minä olisin ollut jo valmis hengähtämään, mutta V:n vahvasta kannustuksesta johtuen kävimme pienellä lenkillä Reservoir:in ympäri. Sitten veinkin V:n Cambridgeen. Hänellä oli siellä vuoden mittaisen MIT-koulutuksen loppusessio. Hän valmistui perjantaina.

Toinen viikonloppu käynnistyi iltaruoalla ja iltakävelyllä lähiympäristössä. Keli muuttui sateiseksi. Aivan pahimman kaatosateen ajan olimme mäen alla olevassa jäätelöbaarissa (New City Microcreamery). Huonomminkin olisi voinut olla.

Launtaina lähdimme pienelle reissulle. Keli oli ihanan aurinkoinen. Ajoimme Bostonin pohjoispuolelle aina Atlantin rantaan saakka, Halibut Point State Park:iin. Sieltä näkyi kaunis meri ja ei vastarantaa. Ajoimme rantaa pitkin pieneen kylään nimeltään Rockport ja menimme syömään sievään Fleur Cuisine-ravintolaan herkullista merellistä ruokaa.  Paikkakunnalla oli myös Tuck's Candy Factory, jossa oli ehkä maailman huonoin myyjä, mutta suklaata tarttui silti mukaan. Paluumatkalla piipahdimme TikTok:ista (*ei minulle) tutussa Kennedy's Cafe:ssa, jossa  olimme aivan viimeiset asiakkaat. Matka jatkui Burlington Mall-ostoskeskukseen, jossa myyjä kysyi, olenko E:n äiti, ja välittömästi kysymyksen jälkeen tunnistin hänet Alexan äidiksi. Tapaaminen oli sen verran hassu meille molemmille, että hän teki pilkkuvirheen, mikä johti erittäin edullisiin housuihin, sekä unohti poistaa niistä hälyttimen. Täyden päivän jälkeen katsoimme elokuvan illalla kotona.

Viimeinen sunnuntai alkoi aamulenkillä, jatkui V:n pakkaamisella, ja lopuksi aikaisella päivällisellä O'Hara's-ravintolassa. Pikku-O:kin lähti mukaan. Palasimme vielä kotiin ennenkuin V lähti Uberilla kentälle ja takaisin Suomeen. Olipa tosi mukava, että hän kävi! Näitä lisää!

Kohti huhtikuuta jo mennään. Maailmalta ja Suomesta kuuluu vain huolestuttavia uutisia. Taidanpa laittaa Netflixin päälle.