Kävin Suomessa tentissä, josta teen myöhemmin oman kirjoituksen, sekä minilomalla. Lähdin Bostonista keskiviikkoiltana 27.4. aikataulun mukaan klo 21.20 lähtevällä, mutta oikeasti noin klo 22 lähteneellä Norwegian Airlines-halpalentoyhtiön koneella. Vaihtoaikaa Lontoon Gatwick-lentokentällä oli 1.5 tuntia, joten hieman huoletti. Mikä minulle selvisi vasta takaisintullessani (katso tekstin loppuosa), en ollut osannut ajatella sellaista, joten vaihto sujui hyvin ja lopulta ilman minkäänlaista kiirettä tai ongelmaa pääsin saman lentoyhtiön Helsingin koneeseen.
Helsinkiin saavuin torstaina 28.4. klo 16 aikoihin. Ilman matkatavaroita kun olin, sain puhelinliittymän hankkimisen (DNA Prepaid; maksoi 4,9 euroa ja sisälsi rajattomat puhelut, tekstarit ja netin 7 euroon saakka 0,89 euron päivähintaan eli juuri sille ajalle kuin sen tarvitsin. Melkoinen mäihä) ja juna-asemalle löytämisen jälkeen itseni isotätini luokse Kruununhakaan alle tunnissa. Aikamoista! Ja onhan se hienoa, että lentoasemalta pääsee nykyään kerran 10 minuutissa junalla keskustaan. On sitä odotettukin.
Illan ja yön vietin isotätini luona ja juteltavaa meillä riitti. Hän oli oikein panostanut suomalaistyyppiseen ruokailuun ja sain matkani ensimmäiset ruisleivät. Vatsani ei niistä odotettavasti tykännyt yhtään, mutta sen hinnan olen aina valmis maksamaan (Oululaisen Jalkiuunipalat <3, maailman paras leipä). Nukuin hyvin alkuillasta, mutta keskellä yötä valvoin pari tuntia aikaero-ongelman vuoksi. Sain kuitenkin vielä nukahdettua ennen herätyskellon aikaista pirinää toteamalla itselleni, että tunnit, jotka mahdollisesti vielä nukun ajoittuvat sisäisen kelloni alkuiltaan ja ovat siten virkistävyydeltään niitä parhaita. Se joko toimi tai vakuutteluistani huolimatta nukuin viimeiset 3 tuntia kuin tukki.
Aikaerorasitus toki veti veronsa tentin aikaan, teinhän sen sisäisen kelloni mukaan klo 2-8 aamuyöllä. Välillä tuntui kuin krapulassa olisin ollut. Tentistä ulos tullessani totesin Helsingin säätilan muuttuneen kesäiseksi ja iloitsin siitä, etta olin unohtanut takkini Bostoniin. Tapasin vanhan ystäväni ja työkaverini L:n lounaan merkeissä; muitakin tuttuja näin lyhykäisesti. Kivaa ja nostalgista oli Meilahdessa pyöriä.
Olin varannut 13 euron bussilipun Onni-bussiin, joka tuli aivan täyteen; olihan kyseessä perjantai-iltapäivä juuri ennen vappua. Sain hienon paikan kakkoskerroksen etuikkunan edestä ja pääsin ihailemaan kaunista suomalaista maaseutumaisemaa. Sillä sellaistahan sitä enimmäkseen on tarjolla välillä Helsinki-Jyväskylä.
Bussilla olivat vastassa siskoni L sekä pienemmät lastemme serkkupojat U ja O. Ihania olivat kaikki. Vietimme monta monituista keskustelutuntia siskoni kanssa sekä kaikenlaista touhuten poikien vanavedessä. Sima ja munkit maistuivat vapun kunniaksi. J-veljeänikin pääsimme moikkaamaan enemmän kuin sopivasti juuri heidän keskimmäisensä, E:n viisivuotissyntymäpäivien aikaan. Vastassa meita oli 3 pientä prinsessaa asianmukaisesti pukeutuneena. Pienet tytöt ovat kyllä aika söpöjä!
L oli varannut minulle aamuajan kampaajalle, mutta koska hyppäsin hänen kyytiinsa jo pari tuntia aiemmin, kävin koittamassa onneani T:n kummitädin ovella. Voi, miten ihanan vastaanoton sain sielläkin. Olisihan juttua riittänyt pidemmäksikin ajaksi, mutta onneksi edes tämä mahdollistui. Kampaajalta kävelin kävelykadulle, josta siskon lounasaikaan menimme syömään sushia ja muuta Thai-ruokaa. Hyvää oli. Ja sieltä molemmilla Normaalikouluilla pysähdyttyäni marssin kesäisessä kelissä kohti Keskussairaalaa. Palaveri meni oikein hyvin ja jätti mieleni varsin virkeäksi.
Tiistaiaamuna hyppäsin jälleen L:n kyytiin ja keskustaan, jossa tyhjensin S-marketin leipähyllyt jälkiuunipaloista. Kokonaista 5 euroa maksanut bussimatkani Karhulaan lähti kymmeneltä ja oli aivan ajallaan Karhulassa klo 14.25. Bussimatkan aikana sain juteltua pitkään Oulun ajan työkaverini, nykyään hallintoylilääkärinä toimivan T:n kanssa sekä tekstailtua muiden ystävieni kanssa. Matka sujui kuin huomaamatta maalaismaisemia ihaillen täydellisessä auringonpaisteessa. Vastassa minua oli T:n toinen kummitäti A, jonka kanssa sain viettää ihanan, elämänmakuisen illan. Tapasin myös S:n ja hänen poikiansa A:a unohtamatta, mutta M oli harmillisesti työmatkallaan. Iso-O oli lähettänyt matkassani pienet tuliaiset; vaaleanpunaisen helmikäärmeen A:lle ja sinisen M:lle, "jottei hänelle tule paha mieli".
Kotimatka sujui Lontooseen saakka suunnitellusti tai jopa paremmin. A kyyditsi minut pikkutunteina neljän aikaan Karhulan bussiasemalle, josta bussi kulki ajallaan lentoasemalle ollen siellä aikataulun mukaisesti klo 6.20. Check in ja kaikki siihen liittyvä sujui kuin tanssi ja minulla oli erittäin mainiosti aikaa isolle kahvikupilliselle ja viimeiselle ruisleivälleni ennen koneenlähtoä klo 8.10. Kone lensi 25 minuuttia aikatauluaan nopeammin, joten jo siitä syystä minulla oli vielä enemmän aikaa Lontoon Gatwick-kentällä. Aikaa todella olikin. Alustavan suunnitelman mukaan minulla oli 6 tuntia luppoaikaa. Luppoajan loppuvaiheessa selvisi, että kone lähtee 2 tuntia myöhemmin. Ok, tästähän vielä selvitään. Pienehkön epämukavuuden aiheutti se, että satuin olemaan se N's matkustaja, jonka laukku pengotaan. Jouduin siis tyhjentämään koko reppuni kaikkine likaisine alusvaatteineen - ja laittomine ruisleipineen - viranomaisten ja muiden matkustajien ihmeteltäviksi. Ei kiva! Sain pitää ruisleipäni, kun totesimme yhteisesti, että ne ovat evääni, jotka syön ennen Yhdysvaltain tullia (joopa joo, 4 x 8 paria ruispaloja). Mutta, melkein itketti harmista. Harmi ei kauheasti vähentynyt, kun jo tässä vaiheessa 2 tuntia myöhästynyt lento seisotti meitä koneeseen jo siirrettyjä matkustajia 6 tuntia kentällä liikkumatta mihinkään. Ensimmäinen ongelma oli vessojen toimimattomuus, sen jälkeen molempien moottorien savuttaminen, sitten jatkolennoiltaan myöhästyneiden matkustajien ja heidän laukkujensa poistaminen koneesta, sen jälkeen uuden pilotin odottaminen "Duty Hour"-säännösten vuoksi ja lopuksi koneen uudelleentankkaus sekä lähtöluvan hakeminen. Lentoyhtiö tarjosi harminpalkaksi yhden juoman ja perunalastupussin. Ei paljon naurattanut, kun lennon saavuttua Bostoniin olivat metrot ja bussit jo lopettaneet ajamisensa ja maksoin normaalista 2 dollarin metromatkastani 62 dollaria taksikuskille. Tosin täytyy sanoa, että tuossa vaiheessa matkani kestettyä jo 29 tuntia, olisin päätynyt taksiin muutoinkin.
Vaikka paluumatkani oli kuoppainen, jäi matkastani todella hyvä mieli. Ja hirveä ikävä! En myöskään melkein uskalla ajatella, miten olisin pärjännyt, mikäli matkani Suomen suuntaan olisi ollut paluumatkani kaltainen. Tenttiä en takuuvarmasti olisi ehtinyt suorittaa. Aikamoisen riskin olin siis tiedostamattomasti ottanut. Nyt tiedän, etta lennot voivat oikeastikin myöhästyä aivan tolkuttomasti. Onneksi olin niin onnekas!
