Lunta tupaan

Viimeinen kuukausi on tuonut lunta useaan otteeseen sekä Newtonin piha-alueille, New Englannin vuorille että elämäämme. Ensin lunta satoi President's Dayn kunniaksi helmikuun puolivälissä. Kun lapsilla oli loma, ei koulua tietysti peruttu. Seuraavalla viikolla lapset saivat kahden tunnin viiveen öisen lumisateen vuoksi, ja vuoden ensimmäinen "snow day" lumipäivä osui kohdalle 4. maaliskuuta. Pikku-O:n kohdalla suurin harmi lumesta osui State Chorus-konserttipäivalle osunut myrsky, jonka johdosta emme vieläkään tiedä, toteutuuko konsertti lainkaan. Rahaa on jo palanut tähän aktiviteettiin yli 100 dollaria (25 x 3 pyrkimismaksuna, rekisteröintimaksuna ja esintymisasumaksuna sekä 30 dollaria lippuihin).

Lumen sadellessa olemme käyneet päivittäisiä keskusteluja tulevaisuuden toiveistamme ja yrittäneet saada ne yhteensopiviksi. Se ei ole ollut aivan helppoa, kun toiveet ovat olleet toisistaan poikkeavat. Ratkaisuun oli kuitenkin päästävä, sillä yhteishaku keskiasteen opintoihin oli auki vain rajallisen ajan. Käytimme yhteiset illallishetkemme keskusteluihin, joissa tuli hyviä pointteja kultakin, mutta ajatuksemme eivät lähentyneet. Valitsin toisen taktiikan. Viiden tunnin matka autossa kohti Killingtonin laskettelukeskusta perjantairuuhkassa ei päästänyt ketään pois keskustelusta - ja päädyimme ratkaisuun. Keskustelu oli tunteikas, eikä kyyneleiltä säästytty. Loppujen lopuksi jokainen jousti jossain toiveessaan ja kaikille löytyi jotain hyvää. Lapset vaikuttavat helpottuneilta, mikä on tärkeintä.

Lumesta oli meille myös iloa. Kävimme ensin lasten hiihtoloman aikaan Cannonilla laskemassa ja sitten pari viikkoa myöhemmin Killingtonilla Vermontissa. Cannonille lähdimme keskiviikkona illasta oman työpäiväni jälkeen ja majoittauduimme Air B&B:n kautta löytyneeseen kahden makuuhuoneen asuntoon. Asunto sijaitsi Lincolnissa, ja toimi tarpeisiimme hyvin. Ikkunasta avautui hieno näkymä vuorille, mitä tietysti emme jääneet ihailemaan vaan lähdimme katsomaan maisemaa paikan päälle. Torstaina oli kylmää ja tuulista, perjantaina vähän aurinkoa, mutta onneksi lauantai korvasi kaiken ja saimme täydellisen auringonpaisteen. Iso-O:n ystävän Marthan perhe oli myös Cannonilla, osittain kanssamme samaan aikaan ja kutsuimme heidät meidän asunnollemme illanviettoon. Hauskaa oli, vaikka tilaa ei juuri tälläiseen ollutkaan. Vaikka Marthan perhe lähti jo perjantain laskupäivän jälkeen, jäi Martha meidän kanssamme vielä yhdeksi ylimääräiseksi päiväksi sillä seurauksella, että hän sai aivotärähdyksen vain parin tunnin laskemisen jälkeen. Siitä meinasi seurata melkoinen spektaakkeli - ei niinkään meidän tai Marthan perheen puolelta vaan hiihtokeskuksen - ja tietysti lyhensi meidänkin hiihtopäiväämme olennaisesti. Kun Martha koki voivansa istua autossa, lähdimme ajamaan kotia kohti. Matka sujui hyvin - ja jo seuraavana päivänä hän oli täysin entisessä kunnossaan. E ei ollut mukanamme kisojensa vuoksi, vaan jäi yksin kotiin kolmeksi yöksi - ja nautti täysin rinnoin vapaudestaan ja itsenäisyydestään. Vain yhtenä päivänä oli hieman pelottanut, kun alakerrasta oli kuulunut jokin ääni. Samana iltana hän oli sitten päättänyt mennä ystävänsä Adelen luokse jääden sinne yöksi lupaa minulta kysymättä.

Killingtonille menimme kaikki. Pikku-O:lla on Vermontin alueelle 10 dollaria maksanut passi, jolla saa käydä missä vain osavaltion hiihtokeskuksista laskemassa minimaalisella summalla. Siksi siis Killington, mihin on meiltä hieman pidempi matka ajaa. Varsinkin ruuhkassa, mihin perjantai-iltana jouduimme. Killingtonilla majoituimme hotelliin (Hillside Inn), joka oli tuttu vuosien takaa. Aamupalan söimme vauhdikkaasti, sillä halusimme olla rinteissä ensimmäisten hissien auetessa. Olimme. Päivä ei olisi voinut olla parempi. Aurinko paistoi siniseltä taivaalta, eikä yhtään ollut kylmä. Minunlaiseni laskupäivä. Olimme koko päivän ulkona, aina hissien sulkeutumiseen saakka. E ja Iso-O laskivat kahdestaan, minä Pikku-O:n kanssa. Muutaman hissimatkan jaoimme. Illalla ei unta tarvinnut odotella. Koska tiedossa oli ihan hirveä keli sunnuntaille, olin jo edeltävästi tehnyt ratkaisun, että laskemme vain päivän - mikä on tietenkin suboptimaalista, kun ajomatka on pitkä - mutta ratkaisu ei olisi voinut olla oikeampi. Keli oli hirveä! Otimme aamun rauhassa, söimme hotellissa aamupalan ja lähdimme kotimatkalle. Kelin vuoksi kotimatka jälleen kesti. 

Matkan jälkeen lumen määrä on vähentynyt dramaattisesti ja vaikka lämmin ei vielä olekaan, ovat lumivallit muisto vain. Lumesta muihin kuulumisiimme.

E:

E:n sisähallikausi on ohi ja huipentui koko New Englannin alueen kisoihin ja niissä yhdeksänteen sijaan viestijoukkueen kanssa. 4 x 400 m viestijoukkue olisi päässyt koko Yhdysvaltain tasollekin, mutta E:a lukuunottamatta kaverit hannasivat. Se harmitti häntä aika paljon. Oma aika 600 metrin 1 min 25 s ei riittänyt eteenpäin Massachusettsin tasolta, mutta riitti kuitenkin sille tasolle (verrannollinen Suomen mestaruuskisoihin, sillä väkiluku Massachusettsissa on noin 7 miljoonaa).

E:n Sophomore Speech eli puhe kaurapuurosta antoi hänelle ensin paikan 6 parhaan joukossa (6/500) englanninopettajille esittämisen jälkeen. Finaalissa irtosi toinen sija ja palkinto sekä paljon kehuja. Ylpeys.

Sosiaalisella puolella E liikkuu pääosin tyttöjen kanssa, varsinkin jos juoksusta on taukoa, kuten nyt on ollut. Lauantaina hän mm. hän oli koko päivän Adelen ja neljän muun tytön kanssa mm. elokuvissa ja vielä Adelen kotonakin tullen kotiin vasta kahdeltatoista. En pystynyt nukkumaan, ennenkuin hän tuli. Luotan, mutta silti.

Iso-O:

Iso-O:lla on ollut liikaa kaikenlaista (minun tulkintani), sillä aiemmasta poiketen useiden kouluaineiden kohdalla tekemiset ovat siirtyneet aivan viime tippaan. Siis aivan viimeiseen pisaraan. Jokainen essee ym pitää lähettää "NYT" ja illat ovat venyneet pitkiksi. Kaikki on tullut kyllä tehdyksi, mutta jonkinlaiseen ryhdistäytymiseen on tarvetta.

Onhan kaikenlaista tietysti ollutkin. Mary Poppins-musikaali x 2, siirtyi päivällä, sillä yksi lumisateista torpeedoi ensi-illan. Pojat olivat eturivissä, minä rivilla Q. Toisena päivänä Pikku-O ja minä olimme rivilla 2 ja E ei tullut. Pikku-O oli tosi ylpeä siskostaan - hän pääsi näkemään esityksen kolme kertaa, sillä viidesluokkalaiset tekivät retken tulevaan yläkouluunsa näytelmää katsomaan. Tunteet olivat esiintyjillä pinnassa ja kyyneleilta ei vältytty. JP Licks jäätelobaariin piti päästä tunteita purkamaan ja hain matamin sieltä yhdeltätoista illalla. Kuulostaa myöhäiseltä (ja onkin), mutta näytelmä itsessään loppui vasta hieman ennen klo 22.

High School valinnat ovat myös työllistäneet. Ensin hän valitsi kaikenlaista kivaa ja omannäköistaan, mutta käytyään informaatiotilaisuudessa, päätyi lopulta täsmälleen samoihin valintoihin kuin E kaksi vuotta aiemmin. Tiivistä tulee olemaan.

Sosiaalisuus tietenkin vie veronsa. Kun kaverit ovat tärkeitä ja heidän kanssaan on kaikenlaisia kouluunliittyvia projekteja ihan vain hengailun lisäksi, on hänellä kovasti vientiä. Esimerkiksi lauantaina hän soitti pahantuulisena matkalta Soleilin luota kotiin tullessaan, että tarvitsee kyydin NYT toiseen paikkaan, kun polkupyörän kumi oli tyhjänä. Aikataulun hän oli ihan itse arvioinut väärin, mutta syy oli hetkellisesti minun. Ihanasti hän kuitenkin pyysi anteeksi meluamistaan, kunhan perille toiseen paikkaan pääsimme.

Uinnista on tullut hänelle tärkeä juttu. Pikku-O:n aloittaessa uimakoulun Newton North High Schoolin altaalla, tuli hän mukaan selvittämään, josko sinne olisi mahdollista päästa ilman ohjausta uimaan. Kyllä, näin on. 75 dollarin perhelipulla hän sai mahdollisuuden käydä 2.5 kuukauden ajan lauantaisin ja sunnuntaisin tiettyyn aikaan uimassa. Perhelipulla ovat hänen kanssaan käyneet sekä E että adoptiosisarukset Martha ja Soleil.

Aivan loppuviikko edellisellä viikolla meni sairastaessa. Hoitaja soitti kesken päivän, että Iso-O oli tullut kuumehorkassa hänen luokseen. Harmittelin omaa löysyyttäni - aamulla olisi pitänyt ymmärtää jättää hänet kotiin, kun hän valitti huonoa oloa. Luulimme molemmat, että se johtui huonosti nukutusta yöstä. Eipa johtunut. Kiireellä sitten kaahasin töistä renkaat ulvoen matamia hakemaan.

Pikku-O:

Pikku-O:kin on ollut aktiivinen monella saralla. Yllä mainittu uimakoulu jatkuu huhtikuun puoliväliin saakka vieden jokaisen sunnuntaiaamupäivän. Koulun Talent Show-esitystä on hierottu 4 muun pojan kanssa lähes päivittäin. Viimeinen Nashoba laskettelureissu ikinä on ohi, mutta Charleyn synttäreitä hän pääsi viettämään samaan paikkaan teemalla "Tubing". Edellisen vuoden tavoin N.E.W (Newton Educational Workshop) alkoi E:n koululla vieden seuraavat 5 lauantaiaamua. Han pääsi toivomiinsa aktiviteetteihin kokkousryhmään ainoana poikana ja jalkapallotreeneihin ryhmässä, jossa on vain yksi tyttö. State Chorus konsertti Bostonissa peruttiin - ja vielä ei ole tietoa korvaavasta päivästä. Suuri pettymys, jos sita ei tulekaan. Opettaja-vanhempitapaamisessakaan ei uutta huolta ilmennyt. Lukemisen syvällisen ymmärtämisen kanssa on vielä vähän töitä, mutta kaikki muu sujuu mukavasti ja siirtyminen yläkouluun syksyllä ei opettajaa huoleta.

Kävimme syömässä Little Big Diner-ravintolassa Newtonin keskustassa. Jouduimme jonottamaan pöytää 45 minuuttia, minkä vietimme viereisessä Starbucksissa. Oli odottamisen arvoinen. E söi lihaisan nuudeliannoksen, me muut päädyimme erilaisiin kokojyväriisiannoksiin, joista minun tuoretonnikala vei kyllä voiton. Suussa sulavaa. Menemme varmasti uudelleen.

Syömisteemaan kuuluu myös jokaviikkoinen kirkon "Lenten Supper" keskiviikkoiltaisin.  Meidän vuoromme oli heti alkuun. Emme koskaan saaneet viestiä siitä, mitä meidän odotettiin vievän, joten veimme keittoa ja kekseja. Se sopi oikein hyvin. Ruokaa oli yllin kyllin. Seuraavat 4 kertaa voimme mennä paikalle vain syömään. Menemme. Yksi ilta vähemmän päivallisen valmistamista sopii minulle erittäin hyvin.

USA-verot lähtivat eteenpain 11.3. Olivat muuttuneet hieman edellisvuodesta, joten vertailu on hankalaa. Onneksi ei tullut maksettavaa, mikä olisi aivan hyvin voinut olla mahdollista Trumpin verouudistuksen myötä. Samalla sain omat asiani jonkinlaiseen jarjestykseen Suomen verotusta varten, kunhan se aukeaa huhti-toukokuussa.

Näillä taas mennään. Elämä jatkaa kulkuaan lumen sulaessa. Aloitin juoksukauden pitkän tauon jälkeen. Viisasta isotätiäni siteeraten:"Niin kauan kun on elämää, on myös toivoa vaikka mihin".