Jätin Covid 19-lisän pois otsikosta. Tein sen tarkoituksella, sillä korona ei olemassaolostaan huolimatta näkynyt loma-aikanani Suomessa oikein missään. Maskeja käyttivät vain yksittäiset ihmiset, eikä rajoituksia ollut. Tai en ainakaan huomannut.
Vietin kuukauden Suomessa. Aika meni nopeasti, mutta kotiin saapuessa tuntui kuin olisi ollut ikuisuuden pois. Se on hyvä. Pieniä haasteita palatessa aiheutti puhelimen palveluntuottajan (T-mobile) ongelma puhelimessani - signaalia ei löytynyt lennolta palatessa. Suomessa puhelin oli toiminut moitteettomasti ilman lisäkuluja. No, syyksi paljastui se, että puhelimen käyttöjärjestelmä piti päivittää Android 13. Kun sen teki, puhelinkin ymmärsi, miten T-mobile signaali löytyi.
Sitten asiaan. Päivystysviikon päätyttyä odotin valmiiksi tilaamaani Uber-kyytiä, kun sain soiton. Kuski ei ehdikään paikalle sovittuna aikana! Hän pyysi minua peruuttamaan kyydin, mistä tuli $25 ylimääräinen lasku. Sain tämän kyllä myöhemmin valitukseni jälkeen korvatuksi, mutta harmitti. Hermostuneena tilasin uuden kyydin, ja laskin minuutteja, kun aikatauluni lennolle ehtiäkseni oli jo alkujaankin tarpeettoman tiukka. Kyyti saapui, ja ruuhkasta huolimatta saavuin Loganille vain noin 20 minuuttia aiottua myöhemmin. Enää en huolehtinut siitä, ehdinkö koneeseen. Kun ennakko-odotuksistani poiketen pääsin suoraan luovuttamaan laukun, suoraan turvatarkastuksesta läpi ja aivan sen vierellä olevalle portille kokonaisuudessaan 4 minuutissa(!), huoleni vaihtui harmistukseen siitä, että aikaa oli liikaa. Heh heh. No, se kului kivasti, sillä tapasin kentällä yllättäen työkaverini Barbaran, joka oli matkalla tapaamaan saksalaista, sairaalaan joutunutta äitiään. Juttelimme mukavan tovin. Itse lennot nukuin kokonaan ja saavuin Suomeen aikataulun mukaisesti, ensimmäistä kertaa yli 3 vuoteen. Tuntui hyvältä. Laukunkin sain aivan liian jouhevasti, sillä juna Turkuun lähti vasta 2 tunnin päästä.
Ensin menin siis Turkuun, jossa harmillisesti en tavannut muualla lomaillutta kurssikaveriani S:aa, ja perheenjäseniäkin jouduin odottamaan seuraavaan päivään, kun olivat lähteneet purjehtimaan. Hienoa tietysti, että olivat sellaisen mahdollisuuden saaneet. Minä lopulta hyödyin siitä, että sain rauhassa nukkua kellon ympäri ja juostakin oikein kunnolla ennenkuin saapuivat. Ikävä oli ollut varsinkin Iso-O:lla. Sivumennen sanoen, ikävä kavereita osoittautui hänen pitkän (2 kk) kesämatkansa aikana aika massiiviseksi, huomattavasti äiti-ikävää isommaksi. :)
Turusta matkasin Iso-O:n kanssa Jyväskylään, johon riparilainen, Pikku-O samana iltana lapista saapui. Lomallani olikin lomallaolon lisäksi kolme isoa tapahtumaa tai tavoitetta. Ensimmäinen oli Pikku-O:n ja Iso-O:n rippijuhla. Pikku-O:lle Lapin ripari oli ollut iso kokemus. Hän ilmoittautui jopa isoskoulutukseen käyden päivää ennen kotiinlähtöä ensimmäisessä tapaamisessa - jatko jää kyllä nähtäväksi. Modifioidun aikuisriparin suorittanut Iso-O palautti viimeiset tehtävänsä päivä ennen konfirmaatioharjoitusta, mutta hänellekin jäi positiivinen mieli, sillä hän pääsi osallistumaan Pikku-O:n ryhmän kaupunkipäiviin ja tutustui siten ryhmään jonkin verran. Konfirmaatiotilaisuus Taulumäen kirkossa oli kaunis ja vaikuttava. Tuntui myös kivalta, kun pappi erikseen tuli tervehtimään kaikkia kolmea konfirmoimaansa, E mukaan luettuna, kirkon pihalla. Juhlat oli T järjestänyt ralliviikonlopun haasteista johtuen Vehrytnouka-ravintolaan hieman Jyväskylän ulkopuolella. Paikka oli oikein onnistunut ja juhla sopivan rento. Ruokakin maistui.
Toinen iso asia liittyi viisumin uusimiseen. Sain paperit postiin ohjeiden mukaisesti 1. elokuuta ja jo 2. elokuuta sain viestin niiden saapumisesta arvioon. Siihen loppui ongelmattomuus. Postitse uusiminen ei onnistunutkaan, kun lähetystöllä ei ollut mitään tietoa Iso-O:sta tai Pikku-O:sta. Heitä ei ikäänkuin ollut olemassa heille. Sillä ei ollut merkitystä, että heidän viisuminsa oli uusittu ko. paikassa 13 vuoden ajan, ja että heidän sormenjälkensä oli kahteen otteeseen otettu Bostonin siirtolaistoimistossa, viimeksi viime syksynä. Sain viestin, että minun pitää ajanvarauksen kautta varata heille haastatteluaika - ensimmäiset vapaat ohjelman mukaan joulukuulla. Yritin, mutta ohjelma ei antanut minun niin tehdä, kun sama ohjelma oli meidät postitse uusittaviin hyväksynyt, eikä antanut sitä muuttaaa. Laitoin viestin takaisin, mutta en saanut mitään vastausta. Niinpä soitin heille torstaina 4.8. Palvelua puhelimitse oli tarjolla sekä englanniksi että suomeksi; jos hyväksyi englannin, oli odotusaika noin 30 minuuttia, suomenkielisellä huomattavasti enemmän. Valitsin tietysti englanninkielisen. Sain hyvää palvelua, joskin jälkikäteen jäin ihmettelemään, miten vähän talon sisällä kommunikoivat viesteihin ja puheluihin vastaavat asiakaspalvelijat. Puhelimen välityksellä nimittäin meidät 'erotettiin' digitaalisesti toisistamme, jotta olisin päässyt seuraavana päivänä varaamaan haastatteluajan - se olisi asiakaspalvelijan mukaan mennyt kuulemma elokuun lopulle (parempi kuin joulukuu, ajattelin). Viestitse kuitenkin päivä myöhemmin, ennenkuin ehdin mitään varata, sain meille osoitetun ajan seuraavalle keskiviikolle. Menimme siis silloin, vaikka se oli kaikkein epäsopivin aika - olin nimittäin varannut pakettiauton, majoituksen Ouluun ja tavarahakijat juuri tuolle päivälle. No, koska meille tuli Oulu-matkan sijaan Helsinki-matka, halusin tehdä siitä mukavamman. Varasin meille hotellihuoneen Scandic Grand Marinaan Katajanokalle, jonka aamupala teki meihin kaikkiin suuren vaikutuksen, sekä menimme Linnanmäelle viettämään hauskan päivän (minäkin menin kaikkiin laitteisiin) haastatteluajan jälkeen. Haastattelu itsessään oli aivan helppo. Sormenjälkien ottamisen jälkeen molemmilta teineiltä kysyttiin lähinnä koulussa viihtymisestä ja urheilusta. Matkassa (ei haastattelussa) mukana ollutta E:a ilahdutti korkean tason jalkapallo-ottelun tapahtuminen Helsingissä (joskin häntä harmitti se, että lähdimme pois juuri ennenkuin se oikeasti alkoi), Iso-O ihasteli aurinkoista Helsinkiä ja minä pääsin tapaamaan väitöskirjaohjaajaani Cafe Engeliin. Avoautoajelullekin pääsimme äitini serkun kyydillä ennenkuin tapasimme isotätini. Passit uusine viisumeineen saapuivat kahdessa päivässä. Niiltä osin siis olisi voinut hypätä E:n kanssa samaan lentokoneeseen. Iso-O:n kohdalla se olisi ollut aika toivottu muutos. Minun osaltani ei, sillä lomani kolmas tavoite, varaston purkaminen, oli vielä lapsenkengissään.
Sain jouhevasti vaihdettua pakettiauton ja majoituksen, mutta en tavaroidenhakijoiden aikataulua. Hain pakettiauton aikaisin torstaiaamuna. Vuokraaja esitteli minulle pakettiauton. Kiinnitin ensimmäisenä huomioni vaihdekeppiin. Olin pitkään vaihdekeppiauton ajaja, aina vuoteen 2017 saakka, mutta sen jälkeen en, joten tämä oli ensimmäinen huoleni. Keksin vasta hetken kengurulähtöjä yrittäessäni, että pakki ei mene vahingossa päälle, huoletta voi siirtää kepin vasemmalle. Ykkösvaihteella on nimittäin aika paljon helpompi lähteä kuin kolmosella. Ajoin Pertti Prutkuna siskon kotiin, jossa minua odottivat ronskit nuoret miehet, E ja Pikku-O. Poikien kanssa siitä sitten lähdimme kohti Oulua. Matka meni mukavasti. Tankata ei tarvinnut ja ruokaa saimme Kärsämäeltä. Ajoin meidät suoraan varastolle, jossa aloitimme tavaran setvimisen. Aika kivasti saimme jaettua kamat mukaan lähteviin ja pois meneviin. Poismeneviä oli paljon. Niihin kuului mm. iso ruokasalin pöytä 8 tuolin kanssa, kirsikkapuinen vitriini, kirsikkapuinen lipasto, työpöytä oheislipastoineen sekä pyörien päällä oleva avohyllykkö. Ihanat V ja N tarjosivat meille kotonaan päivällisen; saavuimme pahanhajuisina ja sotkuisina, mutta kiitollisina. Oli hieno hetki pysähtyä hetkeksi keskustelemaan ja syömään hyvin. Jatkoimme siitä vielä varastolle, jossa setviminen jatkui aina klo 23 saakka. Linnanmaan kierrätyspisteen kautta ajoin meidät AirB@B-majoituspaikkaamme lähelle Oulun kotiamme, jossa sitten vierailimme seuraavana päivänä asennettuja lasikatoksia katsomassa. Majapaikassamme iltapalan, suihkun ja hyvin nukutun, joskin lyhyen yöunen jälkeen menimme takaisin varastolle. Varastolle tuli yksi osto-ja myyntiliikkeen edustaja, joka otti isosta tavaramäärästämme kaksi banaanilaatikollista tavaraa :( Mikään ei kuulemma mene eteenpäin, kun isojen ikäluokkien siirtyessä isoista pienempiin asuntoihin kaikesta on ylitarjontaa. No, pakkasimme kaiken jäljelle jääneen huonekaluja lukuunottamatta pakettiautoon. Ajoin meidät Oulun kierrätyskeskukselle, jossa ottivat niistä ison osan vastaan (*kiitollinen). Sitten ajoimme elektroniikan sekä lääkiskirjojeni kanssa Ruskon jäteasemalle, johon ne jätimme (*surullinen). Kirjat ovat nekin nykyään aikamoinen hankaluus. Opiskeluajan kirjoille ei ole mitään markkinaa, ja muistakin kirjoista lähinnä vain lastenkirjat kiinnostavat. Antikvariaatit pursuavat kirjoja, eivätkä ota edes ilmaiseksi, huomasin. No, varastolla pakkasimme sitten kaiken mukaan tulevan pakettiauton perälle, siivosimme varastohuoneen, ja palautimme avaimen sille osoitettuun postilaatikkoon. Laitoin viestin vakuuden palautuksesta, mutta mitään ei ainakaan vielä ole tapahtunut. Varastoaika on kuitenkin nyt osaltamme ohi.
Matka Jyväskylään sujui sekin aivan hyvin. Poikien kannustuksella ohitin muutaman kerran. Jyväskylässä odotti innokas Iso-O, joka poikien avustuksella halusi heti alkaa tavaroiden setvimisen. Minulle riitti se, että laatikot saatiin kannettua sisään ja aseteltua kasoihin siskon saunatilaan. Sen jälkeen koin oloni aivan ylitunteikkaaksi ("overwhelmed"), ja ilmoitin poistavani itseni paikalta. Hyvin nukutun yön, pakettiauton tankkaamisen ja palauttamisen sekä pitkän lenkin jälkeen koin oloni huomattavasti paremmaksi, ja selvittely onnistui minullakin. Selvittely jatkui aivan viimeiselle viikolle saakka, mutta olen ylpeä itsestäni. Sain lasten muistojenkirjat ja omat valokuvakansioni mahtumaan kahteen banaanilaatikkoon, jotka siskoni suosiollisella avustuksella löysivät paikan heidän varastostaan. Kaikki muu meni eteenpäin joko siskolle käyttöön, tori.fi:n kautta myyntiin/annettavaksi tai aivan suoraan kierrätykseen. Rikkimenneiden korujen kanssa kävimme kultasepänliikkeessä, jossa kultaa sisältävät jäivät romukultana heille korvausta vastaan. Hopea- ja korumetalli ei heitäkään kiinnostanut. Mutta siis, minä tavaroihin takertuja olen onnistunut supistamaan maallisen omaisuuteni hyvin pieneksi, mistä olen todella ylpeä. Hyvä minä! Samalla meiningillä tulen jatkamaan Newtonissakin.
Yllä olevien kolmen ison asian (rippikoulu ja juhla, viisumi, sekä varastonpurku) lisäksi oli onneksi aikaa vielä paljon tärkeämpäänkin, ihmisten kohtaamiseen. Siskon kanssa sain viettää yhteensä melkein kolme viikkoa (<3) lenkkeillen, dioja katsellen, uudella veneellä Päijänteellä veneillen sekä ihan vain ollen. Ihanaa oli käydä Karhulassa viettämässä hetki itselleni tärkeän parin kanssa. Ystäväni K esitteli minulle Jyväskylässä hienon uuden kotinsa kuulumisia vaihtaessamme. Ja, ystäväni H antoi Helsingissä sekä yösijan että mahdollisuuden oikeaan kohtaamiseen; samalla reissulla pääsin tapaamaan myös muita lääkiskavereitani Wellamo-ravintolassa, isotätiäni hänen kotonaan Kruununhaassa ja Meilahden minun kannaltani jo aika supistunutta tuttua porukkaa. Ja ehdimme lyhyesti tavata Helsingin ystäviä vahvistettuna North Carolinan S:lla sekä kokkolalaisia. Ihan tosi tärkeää oli tavata myös T.
Loma on ohi. Seuraavaa suunnitellaan. Kolmea vuotta ei sovi enää kulua. Suomi antoi meille kyllä parhaansa. Minua ei palellut kertaakaaan.
