Covid 19-merkki tuli takaisin postauksiini. Lähinna siksi, etta asiasta on jotain kerrottavaa. Sekä Pfizerin että Modernan Omicron-spesifit rokotteet hyväksyttiin FDA:ssa ja ovat nyt markkinoilla kaikille yli 12-vuotiaille. Hyvä siis, että satuin keväällä olemaan alle 50-vuotias (50 vuotta oli raja neljännelle rokotteelle). Otan mielelläni tämän uuden version talven edellä. Yhdysvalloissa koronakuolemat ovat tasoittuneet ja olleet lähes samat jo kuukausien ajan, mikä tietysti ei sinänsä ole hyvä uutinen, sillä noin 400-500 ihmistä edelleen kuolee koronan johdosta päivässä maassa, jossa niiden ehkäisyyn olisi kaikki resurssit tarjolla. Pitkään jatkunut sairaalahoitotarpeen lisääntyminen on kääntynyt ja on nyt alle 40000 per päivä. Iso luku edelleen, joten ongelma ei ole ohi. Sairaalassa sen lähinnä huomaa joidenkin potilashuoneiden ovien ollessa kiinni ovessaolevan selityksen kera - sisään saa mennä vain I95-maskin, kasvosuojan, hanskojen ja kaavun kanssa. Maskit ovat edelleen sairaalassa pakolliset.
Uutisissa isona asiana on ollut Mar-O-Lago-resortiin tehty FBI:an ratsia. Joko nyt viimein alkaisi tapahtua? Biden piti puheen demokratian oikeasta uhasta. Iso asia on myös ollut Elisabeth-kuningattaren kuolema 96-vuoden iässä syyskuun 8. päivä 2022, 70 vallassaolovuoden jälkeen. Uutisissa ei sitten tuon päivän jälkeen juuri muuta ole ollutkaan paitsi aivan lyhytkestoisesti huomioita 911-vuosipäivän johdosta, mikä on ollut itselleni aika yllättävää. Aiemmin nimittäin syyskuun 11. päivä on pyhitetty vain muistopäivän kattamiselle. Muita uutisia ovat lamanuhka koko maailmassa sekä Ukrainan sodan tilanne Putinin tulevaisuudenkin kannalta.
Maastojuoksutreenit olivat alkaneet jo ennenkuin saavuimme, joten päivisin oli sitten sellaistakin aktiviteettia. Kapteenirooli Iso-O:lle löytyi kyllä heti jouhevasti, mikä ei minua yllätä. Joukkueen "team-building" yökyläily Alin luona sen sijaan päättyi hänen kohdallaan kotiin saapumiseen klo 1, kun omasta sängystä oli tuolla kerralla sitten mukavampi herätä.
Loman loppu meni Iso-O:lla treenien lisäksi myös lastenhoitajana päivittäin eri paikoissa sekä jopa koirahoitajana yhden perheen kotona sielläkin yön viettäen. Muuten varmaan Iso-O olisi ehdottanut työtä pikkuveljelleen, mutta perhe on Pikku-O:lle ainakin toistaiseksi tuntematon, niin oli selvempi mennä itse, vaikkei hän varsinainen koiraihminen olekaan.
Oikomishoito Invisilign-muoteilla lähenee loppuaan. Hieman liian pitkä tauko arviossa johtui Suomessa olon pituudesta, mutta nyt hän on jälleen aikataulussa, ja lienee valmis syyskuun lopulla.
Pikku-O:lle tuli heti hänen ensimmäisissä treeneissään sisäinen tarve kiivetä puuhun. Seurauksena kapteeni laittoi hänet 2 minuutin lankutukseen. Sen jälkeen on mennyt paremmin ilman sooloilua. Hän juoksi ensimmäisiin kisoihin saakka JV (Junior Varsity) B2-ryhmässä muiden Freshmanien sekä muutaman ylempikurssilaisen kanssa, mutta alkoi kehittyä aika nopeasti tuon ryhmän nopeimpien joukkoon.
Kaikki muu aika, tunti tolkulla, aamusta iltaan, Pikku-O:lla meni tietokoneella pelatessa. Häntä suorastaan harmitti, kun minulle sattui yksi etäpäivä, kun se vei pois tuosta aktiviteetista 4 tuntia. Ei oikeasti edes vienyt, sillä hän nukkui ensimmäisiä päiviä lukuunottamatta helposti puolelle päivälle, jolloin olin jo tietokoneen kanssa valmis.
Kun kehuin Pikku-O:ta spontaanista astianpesukoneen tyhjennyksestä, hän innostui kehuista niin, että keksi hänelle ja Iso-O:lle seuraavan haasteen: Joka päivä toisen kuului hoitaa keittiönsiivous ja toisen huolehtia vaatehuollosta (pesu ja järjestely). Jos se ei jomman kumman kohdalla tapahtuisi, täytyisi tämän henkilön maksaa toiselle $5. Jos tapahtuisi, kummankaan ei olisi tarvinnut maksaa. No, isosisko ei tainnut lämmetä, sillä molempien tapahtuminen on sen jälkeen ollut vähemmän organisoitua. Täytyy tosin myös todeta, että illallinen on valmistunut, astianpesukone tyhjennetty, ja pyykinpesukone laitettu päälle jomman kumman toimesta usean kerran viikossa tänne palattuamme ilman kehotustani <3.
E oli jo kampuksella, kun saavuimme. Hänen täälläolostaan oli merkkeinä vain päällä oleva jääkaappi sekä tyhjentämätön roskis. Opinnot hänellä alkoivat 29.8. Hän ei kilpaile maastojuoksukauden aikana lainkaan, vaan valmistautuu suoraan mid-distance juoksioiden kanssa sisähallikauteen. Minua itseäni hieman harmittaa, kun olisi kiva päästä kisoja katsomaan.
Iso-O kävi jo heti ensimmäisenä kokonaisena päivänä E:n huoneistoa katsomassa jollain verukkeella. Minä pääsin Pikku-O:n kanssa 5. syyskuuta O'Hara'sissa viettämämme "Koulu alkaa, loma loppuu"-illallisen jälkeen. Kiva on huoneisto ja siellä asustavat pojat. E:n huonekaverina on ranskalaispoika, jonka kanssa E on nostamassa EU-lippua heidän ovensa ulkopuolelle. E itse ripusti seinälleen Suomen lipun, ja yhteisiin tiloihin Iso-O:n yhden kollaasin (toinen on hänen huoneessaan).
Minulla on töissä ollut kiireistä. Kaikilla tuntuu olevan ihan hirveästi asiaa. Tuntuu kuin kaikkien olisi pitänyt päästä juuri minua tapaamaan elokuussa, kun olin poissa. Ensimmäinen päivystysviikkokin on jo ohi. Arki on tosiaan alkanut.
Auto piti viedä huoltoon, 75k mailia on jo täynnä, vaikka mitään ihan hirveän mahdotonta - tai no, onhan sillä ajettu Atlantaan ja Kanadaan ja New Jerseyhyn ja vaikka mihin - mutta siis periaatteessa vain töihin. Bensan hinta on Massachusettsissa tullut yli $5 per gallona nyt alle $4 per gallona tasolle, mikä on tietysti vielä aika paljon korkeampi kuin pahimpaan korona-aikaan ($1.6 per gallona taisi olla minun alhaisimpani).
Iso-O ja Pikku-O menivät Marthalle uudelleen illalliselle jo seuraavana iltana. Minä olin silloin jo New Jerseyssä, jossa ystäväni Yunis meni naimisiin ihanan kanadalaisnaisen, Jessican, kanssa. He löysivät toisensa Sioux Falls-kaupungissa South Dakotassa työskennellessään, molemmat Green Card:in saadakseen J1-viisumin jälkeen. Olin Jessin tavannut aiemmin noin vuosi sitten Worcesterissä, mikä oli tietysti kiva. Häät olivat viinitilalla (Renault Winery & Resort), ja minun ensimmäiset amerikkalaiset hääni - tosin eivät tietysti ihan kokonaan amerikkalaiset, kun kyseessä oli maahanmuuttajapari sekä heidän erittäin kansainvälinen juhlaväkensä.
Lähdin aamusta noin klo 8 ajamaan. Matkaa oli 340 mailia suuntaansa, ja epämiellyttävin osuus oli läpäistä New York City. Mutta säilytin hermoni, pysyin kaistalla ja etenin kuin juna liikaa muista autoista välittämättä. Olin perillä jo noin 14 aikaan. Onneksi islantilaisystäväni Anna oli miehensä kanssa jo paikalla, joten aika kului kuin siivillä ennenkuin seremonia viinitilan puutarhassa klo 17 alkoi. Tuolloin paikalla oli muitakin ystäviäni (kyproslainen Evy ja hänen jordanialaismiehensä Anas, intialaiset Jatinder ja vaimonsa, pennsylvanialainen Breta, saksalainen Nils, libanonilainen Wissam ja hänen massachusettsista kotoisin oleva miehensä, iranilainen Mehdi, neurologian professori Paydarfar nykyään Teksasista vaimonsa kanssa, UMASS-ohjelman sihteeri Naomi sekä professori Silver). Seremonian jälkeen oli alkupalat aulassa, sen jälkeen illallinen ohjelmineen, tanssia, kakunleikkaus, ja iltapala, loppuen noin klo 23. Ajoin yötä myöten takaisin kotiin, johon saavuin klo 4. Olisin jäänyt yöksi, jos olisin osannut suunnitella aiemmin - kaikki hotellihuoneet olivat menneet, kun heräsin asialle, ja muutaman tunnin nukkuminen AirB@B:ssa kymmenien kilometrien päässä ei houkuttanut varsinkin, kun tiesin maanantain (Labor Day) olevan erittäin kiireinen matkustuspäivä. Ei ehkä maailman paras ratkaisu ollut ajaa takaisin, mutta kun puolelta päivin heräsin omasta sängystä, oli kiva olla kotona, kun ensimmäinen kouluaamu oli seuraavana päivänä.
Iso-O:n kaveri Ben on elvyttämässä koronan tuhoamia perinteitä Southilla ja ilmoitti ensimmäisen perjantain olevan:"Free Cookie Friday". Molemmat koululaiset innostuivat leipomaan. Pikku-O teki suklaapalakeksejä itsekseen ja sai niiden koosta erityismaininnan; Iso-O leipoi kahden kaverinsa kanssa meidän keittiössämme siten, että naurua riitti iltamyöhälle saakka.
Pikku-O:n lukujärjestyksessä on erilaisia aineita kuin isosisaruksilla vastaavassa vaiheessa. Pakollisten englannin, matematiikan, historian, hyvinvointi/terveystiedon ja fysiikan (joskin tässäkin hän on hieman erilainen, kun se on yhdistetty insinööriopintojen kanssa) lisäksi hän opiskelee arkkitehtuuria, robotiikkaa ja vielä erillistä insinööriainettakin. Mielenkiintoista. Tällä hetkellä arkkitehtuuri on hänen lempiaineensa, mikä tuntuu minusta ihan hassulta, kun hän ei ole Minecraftia lukuunottamatta aiemmin tämän suunnan kiinnostusta osoittanut. Hän on hauskalla tavalla ottamassa High Schoolista muutenkin kaiken irti. Kavereiden kanssa mm. ilmoittautuivat Ball Room Dancing kurssille vitsillä. Hän myös ilmoittautui shakkikerhoon sekä on ollut menossa kaikenlaisessa ylimääräisessä, kuten perjantai-illan amerikkalaisen jalkapallon ottelussa.
Iso-O on viimein alkanut kartoittaa opiskelumahdollisuuksia sekä täällä että Euroopassa, ja jonkin verran alkaa hahmoittaa, mikä voisi kiinnostaa. Hän myös keskusteli yhden taideopettajan kanssa portfolion tekemisestä osaksi hakemuksiaan. College Essay on vielä lapsenkengissään, mutta sentään suunnittelun alla. Koulu tuottaa työtä ja toistaiseksi onneksi vain lyhytkestoisia ahdistuneisuuspuuskahduksia ajan loppumisesta. Hän on ollut organisoidummin koulupöytänsä äärellä arki-iltaisin, enkä ole hänen huoneestaan kuullut maratonpuheluita koulunalun jälkeen kertaakaan.
Ensimmäinen poikien ja tyttöjen yhteinen Team Dinner oli Benin kotona. Sitä edeltävästi oli sapattiateria, johon Iso-O osallistui. Toisin kuin aiemmin, jolloin isäntäperheen piti huolehtia kaikille pizzat (ja "kaikille" tarkoittaa monia kymmeniä teinejä), tänä vuonna kapteenit muuttivat päivälliset siten, että jokainen (paitsi seniorit, niinkuin historiallisesti on ollut) tuo jotain syötävää noin 3 ihmiselle siten, että tarjolla on pääruokaa, jälkiruokaa ja juotavaa. Pikku-O teki pastan.
Team Dinnerin jälkeen Iso-O kiirehti kotiin klo 22, sillä hän oli kutsunut hiihtokavereitaan meille. Minä yritin nukkua päivystäjänä kun olin, kun seinän toiselta puolelta kuului naurunrämäkkää ja kovaäänistä kommentointia. No, yllätyksekseni tosiaan nukahdin, enkä kuullut, kun viimeiset poistuivat noin klo 2.
Pikku-O täytti pyöränkumiaan ja sai venttiilin vääntymään juuri sen verran, että sen juureen tuli pieni reikä. Paikkaaminen ei tullut kyseeseen, päättelimme yhdessä. Niinpä hän kävi ostamassa uuden ja vaihtoi renkaan itse. Olen ylpea. Enkä vähiten siksi, että näiden arkisten hankaluuksien aikaan tunnen oloni aina hieman riittämättömäksi.
Edellisen harmin lisäksi Pikku-O hukkasi pankkikorttinsa käytyään Whole Foodsissa ostamassa leipomistarvikkeita. Hän penkoi koko kodin (hieman ehkä suurieleisesti ja vähemmän metodologisesti), kävi jopa Whole Foodissa kysymässä korttiaan, ja pyysi minulta yhden lisäpäivän ennenkuin sulkisimme kortin. Olen ylpeä itsestäni, että otin tilanteen ulkoisesti todella rauhallisesti, vaikka aika paljon kyllä harmitti. Seuraavana päivänä kortti löytyi omalta poydältä, vihkon alta.
Sitten hukkui huppari. Hän vakuutti sen olevan kotona. Sanoin, että minäkin toivon niin, mutta on parempi kuitenkin toivomisen sijaan miettiä elämää taaksepäin, milloin on oikeasti muistanut sen olemassaolon. Hän ihan hermostui, kun en hänen mielestään uskonut sen olevan kotona. Löytyihän se sitten. Kotona oli. Itse asiassa aivan näkyvillä alakerran ala-aulassa.
Ensimmäinen syksyn maastojuoksukisa oli Cambridgessa. Ajoin paikalle, harmittelin parkkipaikan puutetta, pysäytin sivutielle, ja huomasin olevani aivan lähtöpaikan vieressä. Ehdin siis katsomaan molempien juoksut. Tänä syksynä juoksujärjestys on JV-pojat, V-tytot, V-pojat, ja JV-tytot (JV=junior varsity, ja V=varsity). Pikku-O juoksee ainakin toistaiseksi JV-pojissa ja Iso-O V-tytöissä. Niinpä minulla on töistä aina ihan hirveä kiire ja oikeasti ihan mahdotonta ehtiä näihin kisoihin, kun ovat ensimmäisinä, tyypillisesti alkaen klo 16.30. Molemmilla meni oikein hyvin ja olivat iloisia. Pikku-O juoksi noin 3 km ja Iso-O noin 4,5 km. Pikku-O oli joukkueensa 8. ja Iso-O joukkueensa 4. paras. Muita kouluja olivat Cambridge ja Boston Latin.
Hyvin menneen juoksun johdosta Pikku-O nostettiin B2-treeniryhmästä B1-treeniryhmään, mikä on JV-joukon paras. Hän ylpeänä totesi, että viime vuoden hitaimmasta on nyt tullut tämän vuoden yksi nopeimmista saman luokkatason juoksijoista. Kesätreeneillä oli siis vaikutus.
E on juoksukiireidensä lisäksi etsinyt itselleen ja 3 kaverilleen asunnon juniorivuoden ajalle (omakotitalon alakerta BC:n lähellä on todennäköisin) sekä edistänyt ajokorttihakemustaan. Aika kirjalliseen on varattu. Hän kerää nyt papereita, joista kaikkein oudoin on sosiaalitunnuksen epäämiskirje, joka pitää olla alle 30 päivän ikäinen. Koska kirjallisten varaaminen menee aina 4 viikon päässä, on oikeasti aika hankala koordinoida asiaa. Kehotin häntä varaamaan toisilla tunnuksilla (yksillä tunnuksilla tai siis yhdellä sähköpostiosoitteella ja puhelinnumerolla saa varattua vain yhden slotin) toisen ajan, jotta on sitten mahdollisuus saada asiaa eteenpäin, jos epäämiskirjeen kanssa tulee viivettä.
Kelit ovat vielä aika kivoja. Tarkkailen kuitenkin tarkasti tulevia päiviä ja erityisesti öitä, sillä pian on taas pakko laittaa lämmöt päälle. Harmillista. Jotenkin aina käy näin. Pitkään on melkein liian kuuma, ja sitten yhtäkkiä täysi tarve lämmitykselle. Pöh!
