Ennen Trumpin virkaanastumista ja reissu Hanoveriin

Uutisissa on ollut Kalifornian tuhoiset maasto-ja asuinaluepalot, Trumpin lehdistökonferenssin jälkipuinti (Panama, Greenland ja Canada) sekä tietenkin 20.1. tapahtunut virkaanastuminen niin kylmässä kelissä, että se oli tarpeen siirtää sisätiloihin. Minulla kaikki tämä on vain vahvistanut tunnetta siitä, kuinka vähän tavaraa kannattaa olla ja miten paljon tärkeämpää on lämmin ja turvallinen paikka ympärillä itselle tärkeät ihmiset riippumatta omasta sijainnista. Olen tosi kiitollinen juuri tästä hetkestä.

Pikku-O:n asioita

Pikku-O:n kanssa yritän löytää itsestäni rauhallisen, luottavaisen äidin - jota ei ole olemassa - ja sietää sitä, että hänellä on oma tyylinsä hoitaa asiansa. Ajauduimme sanaharkkaan, kun keksin, että SAT-testiin on enää 7 viikonloppua (eli 7 kokonaisen harjoitustestin verran) aikaa, enkä yhtään tiedä, miten hänen valmistautumisensa on edennyt, varsinkin kun jatkuvasti kuulen häneltä, kuinka se tai tämä asia koulussa ei ihan mennytkään suunnitellusti. Vahvasävyisen keskustelun tuloksena hän teki ensimmäisen kokonaisen harjoitustestin myöhään viikko sitten sunnuntai-iltana ja tuli minut herättämään keskellä yötä kertoakseen, että hän oli saanut matematiikasta 780/800 ja englannistakin 660/800, kokonaispistemäärä 1440/1600, mikä ei ole huono lainkaan. Ei sillä IVY League-yliopistoihin pääsisi, mutta esimerkiksi Aalto yliopiston Economics-ohjelmaan se aukaisisi ovet. Hieman rauhotuin, mutta jatkoin toki tyylilleni uskollisena seuraavana päivänä sanomalla:"Nyt kannattaa sitten keskittyä englantiin". Hän ei tykännyt.

Pikku-O:n keskiviikkokisat menivat minulta ohi. Se oli harmi, sillä hänellä meni oikein hyvin. Kokonaissijoituksessa hän oli kuudes ja Levinin puuttumisen johdosta Southin toiseksi nopein. Hän kertoi minulle, että hän on kilpailuliigansa 10. nopeimman joukossa, mikä tarkoittaa sitä, että hänet kutsutaan johonkin ylimääräiseen juhlatilaisuuteen kauden päätteeksi.

Iso-O:n asioita

Iso-O:n kanssa vietimme 1,5 tunnin mittaisen asioidenhoitosession, jonka aikana saimme erilaisia virallisia asioita, kesätyöasioita ja kevään liikkumisia eteenpäin. Itselleni tuli hyvä mieli, ja Iso-O:kin säilyi rauhallisena.  Muutama päivä myöhemmin hän kuitenkin soitti:"Pahin asia tapahtui!" Hän oli unohtanut muutaman tärkeän paperin kotiin. Aivan noin dramaattisesta asiasta ei onneksi ollut kyse ja muutamalla ottamallani valokuvalla tilanteesta selvittiin.

Iso-O soitti minulle informoidakseen, että oli saanut kirjeen Lobster Boy:lta, joka sivumennen sanoen opiskelee Dartmouth College:ssa (ks alla). Kirje aiheutti sen, että sain luvan tervehtiä häntä, jos tapaan käyntimme aikana (en tavannut). 

E:n asioita

E kävi valmistelemassa lakikouluhakemuksiaan, mutta siirsi lähettämisen maanantaihin, silla ainakin yksi suosituskirje viela uupui systeemista.  Hänen pitäisi saapua myöhemmin tänään hakemuksiaan lähettämään. Jokainen hakemus maksaa, joten siksi hän haluaa tehdä sen kanssani yhdessä.

E on takaisin harjoituksissaan täysillä, mutta vielä on epävarmaa, pääseekö hän loppuviikosta kilpailemaan. Häntä ei tunnu hirveästi harmittavan, mutta minua kyllä niin tekee, sillä kysessä on hänen viimeinen kilpailukeväänsä.

Minun juttujani

Minä jouduin taas uusimaan Massachusettsin lääkärilisenssini. Kahden vuoden välein pitää maksaa $600 ja käydä läpi prosessi, joka on onneksi nettiversiona aika paljon helpompi kuin ensimmäisellä kerralla paperiversiona. Vastaamalla kysymyksiin 'oikein' saa lisenssin pitää seuraavan kahden vuoden ajan. Koska minulla on lisenssi nyt myös New Hampshireen ja virtuaalisesti Floridaan, tulee uusintapyyntöjä ihan jatkuvasti. Lisäksi lääkkeidenmääräyksiin on omat lisenssinsä, ja juuri sain pyynnön uusia yhden niistä. Niin paljon byrokratiaa!

Menin yhtenä päivänä töihin unohtaen lukulasit kotiin. Huomasin, etten näe mitään näytöllä tai paperilla. Kierron jälkeen jouduin käymään autolla hakemassa autossa olevat toiset lasini. Onneksi minulla on laseja joka paikassa! Tähän on tultu.

Ensimmäisenä vapaapäivänäni juoksin puolimaratonin. Tällä kerralla ei tullut motivaation lopahtamista viime metreillä, tunnelinäköä tai yhtään mitään muutakaan syytä lopettaa kesken. Jalat olivat pökkelöt, mutta siirtelin niitä vain eteenpäin. Aika oli huono, mutta etenin koko ajan. Olen siis ylpeä itsestäni. Vain pari päivää myöhemmin huomasin katsovani itselleni kaksi kertaa pidempää reittiä. No, katseluksi jää ainakin toistaiseksi. Ensin pitää selvitä talvikeleistä.

Reissu Hanoveriin

Lähdimme Pikku-O:n kanssa ajamaan klo 8.15 lauantaiaamuna kohti pohjoista. Matka meni hyvin 93-tien alkuun saakka. Sitten pysähtyi kokonaan. GoogleMapsin ajoaika hyppäsi eteenpäin ja minua alkoi harmittaa, että olin päätynyt lähtöaikaan, joka otti vain pienen viiveen huomioon. Pysähtymisen syy oli kolari, joka onneksi siivottiin nopeasti, ja tie avautui jo 10 minuuttia myöhemmin. 

Saavuimme Hanoveriin puolisen tuntia ennen klo 11.30 alkanutta Dartmouth College:n esittelysessiota ja kiertokävelyä. Koska parkkipaikka oli aika kaukana, tulimme kävelleeksi kampuksen läpi jo edeltävästi. Olimme molemmat aika ihastuneita. Dartmouth on kirjaimellisesti keskellä ei mitään - lähin iso kaupunki on Boston - kahden vuorialueen välissä (White Mountains New Hampshiren ja Green Mountains Vermontin puolella) aivan Connecticut-joen rannalla.

Esittelysessiossa oli helposti 50-60 ihmistä. Esittelijänä oli viimeisen vuoden opiskelija, joka innokkuudellaan sai Pikku-O:nkin lämpenemään. 30 minuutin jälkeen lähdimme ulos, jossa 4 nuorempaa opiskelijaa jakoi porukan jokseenkin samankokoisiin ryhmiin 90 minuutin kävelyä varten. Meidän esittelijämme oli kolmannen vuoden opiskelija, boheemi sukunsa ensimmäinen yliopistoon opiskelemaan lähtenyt tyttö, joka hyväntuulisen sosiaalisesti veti kaikki mukaansa. Näimme tärkeimmät rakennukset ulkoa ja sisältä, ja kuulimme tärkeimmät aspektit opinnoista ja opintojen ulkopuolisesta elämästä opiskelijan näkökulmasta. Takaisin autolle kävellessämme olimme molemmat sitä mieltä, että Pikku-O:n yliopisto on löytynyt. Tämän sanon tietysti kieli poskessa, sillä kyseessä on IVY League yliopisto, johon pitäisi olla aika paljon paremmat arvosanat ja laajemmat koulun ulkoiset aktiviteetit kuin tällä huolettomalla nuorimmallani on, mutta aikaa on vielä hieman korjata tilanne ...

Meillä oli kahdet sukset mukanamme, mutta minulla ei ollut hiihtofiilis, joten pudotin Pikku-O:n itsekseen Dartmouthin hiihtoalueelle, Oak Hill Outdoor Center:ille. Hän hiihti mäkisessä maastossa 15 mailia (24 km) ennenkuin laittoi viestin, että voisin tulla hänet hakemaan. Minä olin sillä välin ajanut majapaikkaamme (Sunset Motor Inn), jossa meitä odotti erittäin perustasoinen motellihuone upealla näköalalla Connecticut-joelle ja sen yli Vermontin puolelle. Huone oli tuolloin vielä kylmä, joten laitoin lämmityksen täysille sillä seurauksella, että Pikku-O:n saapuessa siellä oli oikein sopivaa. Hän ei silti puhkunut innosta huoneen nähtyään. 

Nälkä oli melkoinen. Ravintolatarjontaa alueella on hyvin, kiitos ison yliopiston, joten piti vain päättää, minkälaista ruokaa haluaa. Pikku-O mietti ensin Thai-ruokaa, mutta vaihtoi sitten kuubalaiseen, kun ravintola näytti ulkopuolelta niin kivalta. Little Havana oli hyvä valinta. Emme olleet varanneet pöytää, mikä meinasi olla ravintolan suosion johdosta ongelma, mutta pienen järjestelyn jälkeen meille löytyi kahden hengen tynnyripöytä. Hetken siinä juteltuamme ja ruoan tilattuamme vieressämme olleen pariskunnan vaaleatukkainen nainen tuli kysymään, mistä olemme ja mitä kieltä puhumme. Hän arvasi Virosta ja yllättyi, kun sanoimme Suomen. Hän oli itse lähtenyt Suomesta 1970-luvulla, naimisissa yhdysvaltalaisen kanssa, ja pystyi kommunikoimaan kanssamme hyvin suomeksi, kun kielen vaihdoimme. Minä koen oloni hieman hankalaksi vuosikymmeniä aiemmin Suomesta poismuuttaneiden kanssa, sillä tuossa ajassa kieli on aika paljon kehittynyt, ja huomaan valitsevani sanani tarkasti. Hänen olemassaolonsa muistutti myös siitä, että koskaan ei voi täysin luottaa siihen, etteivät muut ymmärrä puhettamme. Jopa keskellä ei mitään, aivan pienessä ravintolassa, olisi voinut kuvitella olevansa turvassa. No, emme me mitään epäasiallisuuksia puhuneet. Me söimme kolmen ruokalajin illallisen. Se oli herkullinen, mutta annokset olivat aika pieniä, varsinkin aktiiviselle nuorelle miehelle.

Nukuimme molemmat noin 12 tuntia. Sunnuntaina piti olla lumimyrsky, mutta se olikin siirtynyt myöhemmäksi, ja Pikku-O:lla oli hyvä mahdollisuus toiseen pitkähköön hiihtohetkeen. Samaan aikaan hänen kanssaan oli Dartmouthin hiihtojoukkue treenaamassa. Hän ei ollut uskaltanut käydä juttelemassa, vaikka pojat olivat ilman valmentajaansa. Minä kävin väliaikana katsastamassa Dartmouthin oman laskettelukeskuksen (Dartmouth Skiway). Paikka oli niin täynnä, että isohkon parkkipaikan lisäksi parkkeerattujen autojen jono jatkui pitkalle, enkä päässyt fyysisesti paikkaa sen tarkemmin arvioimaan. Kivalta kukkulalta se vaikutti. Ajoin takaisin tietä pitkin, joka kiemurteli aivan Connecticut-joen rantaviivaa seuraten. Melkein henkeäsalpaavan kaunista oli, varsinkin kun aurinko kurkisteli pilvien takaa. 

Pikku-O laittoi viestin hetken joen rannassa istuskeltuani, ja kävin hänet hakemassa. Lähdimme suorilta kohti kotia ottaen viime näkymät kampuksesta ja ympäristöstä ylipäänsä. Matkan varrella haimme hampurilaiset ja pääsimme kotiin paljon ennen lumimyrskyn saapumista. Tulihan se lopulta. Yöllä oli satanut noin 15 cm.

Minulla on vielä muutama päivä vapaata. Pikku-O:llakin tämä päivä on aikaa nauttia puhtaasta uudesta lumesta Westonissa. Hän ilmoittautui ylimääräiseen hiihtokisaan ensi viikonloppuna tavoitteenaan kvalifioitua Massachusettsin hiihtotiimiin. Luulen, että tavoite on aika korkea siitäkin huolimatta, että kausi on mennyt hyvin. Mutta, ehkä motivaatiota lisäsi yllä mainittu reissu?

Vuoden 2025 alkua

Uuden vuoden aatto alkoi upeassa auringonpaisteessa. Vedin samanlaisen setin kuin jouluaattona. Minun ei tarvinnut lähteä töihin lainkaan, kun uusia konsultaatiopotilaita ei ollut, akuutteja tapahtumia ei tullut, ja iltapäivän potilaat olin itse muuttanut virtuaalisiksi. Pääsimme siis pienelle lenkille ennen puolta päivää ja virtuaalivastaanottojani.

Uusi vuosi alkoi yhteisesti kotona syömällä. Nakkien ja perunasalaatin sijaan meillä oli tonnikalapihvejä, kookosriisiä, ja kaalisalaattia. Pian sen jälkeen veimme E:n Talian luo aloittelemaan juhlintaa yhdessä Adelen kanssa ja Pikku-O:n Jaken talolle, jossa he viihtyivat juuri puolen yön jälkeiseen aikaan. E sen sijaan oli tyttöjen kanssa matkustanut metrolla Bostoniin, liittynyt hollantilaisten lääketieteenopiskelijoiden bileisiin ennenkuin he olivat kolmestaan lähteneet kävelemään kohti jotain baaria. Baariin saakka he eivät kuitenkaan päässeet, vaan hain koko kolmikon jo ennen puoltayötä Bostonin Downtownista kotiin levähtämään.

Vuoden ensimmäinen päivä oli yli viikon mittaisen talvimaisen kelin jälkeen sateisen harmaa ja tuhnuinen. T kävi Pikku-O:n kanssa seuraamassa BC:n koripallo-ottelua, joskin tulivat takaisin ennen televisiosta näkynyttä Brentword-Arsenal-peliä.  Iso-O:n kone saapui kymmenen aikaan illalla, ja kävimme hänet sieltä hakemasta. Hän saapui iloisena onnistuneelta matkaltaan.

Arki alkoi minun lisäkseni Pikku-O:lla, kun ensimmäinen koulupäivä oli heti 2. tammikuuta hyytävän kylmässä ja tuulisessa säässä. Iso-O kävi hänet hakemassa Westonista. Hakureissu venähti aiottua pidemmäksi, kun isosiskon piti tapailla vanhoja tuttujaan ja Jasonkin oli lähtenyt mukaan. Holly-koira lähti kotiinsa iloisena. Meille se jätti pienen tyhjiön; tykätty on kovin tämä meidän joulukoiramme. Iso-O:n kamat ja kollaasi levisivät jälleen olohuoneen puolelle.

Viikonloppuna minä jatkoin töissä, Iso-O lähti Marthan kanssa Sarahia saattamaan Middlebury Collegeen Vermontiin, T kävi Pikku-O:n kanssa hiihtämässä, ja E levähti kotona. Pikku-O teki pizzaa, E valmisteli Senior Thesis-tutkimuksensa ensimmäistä osaa saaden sen lähtemään, ja Iso-O saapui Middleburysta sunnuntai-iltaan mennessä.

Viimeisten parin päivän aikana Iso-O oli enimmäkseen Marthan kanssa monesta syystä johtuen. Yksi isoimmista oli se, että Martha lähtee pian takaisin Austraaliaan, eikä tämän hetken suunnitelmien mukaan tule takaisin ennenkuin kahden vuoden päästä. Se on iso asia, vaikka eihän yhteydenpito kirjekyyhkyjen varassa ole.

Tiistaina 7.1. aamusta Iso-O lähti aamutuimaan viemään minua töihin, jotta auto oli käytettävissä ensin hänen junalleen 128-tien varteen Dedhamiin ennen puolta päivää ja pari tuntia myöhemmin T:n lennolle Loganille. E, joka oli toiminut autonkuljettajana eri suuntiin, haki minut töistä ajaen ruuhkassa melkein tunnin. Menimme suoraan hakemaan Pikku-O:n Westonista hiihtämästä siten, että E:lla kului tähän reissuun melkein kaksi tuntia. 

E viipyi perjantaihin, jolloin paluu kampukselle oli mahdollinen. Hän tosin tuli tänään lauantaina vielä pitkän kaavan mukaan vierailemaan tarvittuaan autoa kauppakäynnilleen ja kamojensa viemiseen. Minä hyödynsin hänen autoiluaan pyytämällä Pikku-O:lle kyydin Westoniin ja auton tankkauksen. Quid Pro Quo, niinkuin meillä E:n kanssa usein on.

Pikku-O:lla on jo kahdet hiihtokisat ohi. Molemmissa hän on ollut Southin kolmanneksi nopein hiihtäjä - ja South on ollut sekä tyttöjen että poikien voittaja. Ensimmäisiin kisoihin pääsivat katsojiksi minun lisäkseni T ja molemmat isosisarukset. Toiseen menin minä saapuen paikalle juuri Varsity-poikien lähdön aikaan.

Pikku-O:lla oli Team Dinner Nathanilla ja minulla työpaikkani Holiday Party Tuscan Kitchen-ravintolassa perjantai-iltana. Joulukuusi ja -koristeet laitettiin pois lauantaina 11. tammikuuta. Valot jätin vielä paikalle, sillä iltojen pimeys vielä jatkuu. Lunta satoi hieman ja maisema on jälleen talvisen kaunis. Kohti uutta.