Ensilumi - sellainen, joka säilyi maassa muutaman päivän ajan - satoi 2. joulukuuta. Meidän seudullamme oli vain pieni kuorrutus. Lämpötila laski kuitenkin ihan hirveisiin lukemiin, eikä meinaa helpottaa. En tykkää!
Eräänä iltana hän kutsui taas kaverinsa meille iltaa viettämään, vaikka olimme vain vähän aikaa sitten puhuneet kovaäänisten juhlien hankaluudesta talossa, jossa on toinenkin asukas. Juhlat olivat jälleen juuri sellaiset. Ryhmä iloisia, äänekkäitä nuoria miehiä valtasi yhteiset tilat musiikki pauhaten. Nathan, Rohan ja Charley jäivät yön yli levähtämään. Dashiel, Jake, Oliver, Brendan ja Gavin lähtivät koteihinsa puolen yön aikaan. Minulla oli aamulla sellainen olo kuin en olisi nukkunut ollenkaan.
Pienen lumisateen sekä kylmien kelien johdosta Westonissa on pieni hiihtämisen mahdollistava, noin 500 metrin mittainen latu. Pikku-O lähti ensimmäisen kerran hiihtämään tällä kaudella Suomen itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta ja meni heti seuraavana päivänä uudelleen. Hiihtojoukkueen treenitkin siirtyivät 8. joulukuuta eteenpäin Westoniin, ja Pikku-O oli niin innokas, että pyysi kyydin kotiin vasta klo 19 (treenit alkoivat 16.30 ja loppuvat noin kuudelta). Samalla sapluunalla olemme sen jälkeen menneet. Kierrämme hakureissun aikana aina koulun kautta, sillä pyörä löytyy sieltä.
Sormeensa hän sai pienen viiltohaavan polkupyörästään laittaessaan sitä Dashielin autoon. Jotta hän ei aiheuttanut sotkua autoon, hän antoi veren valua College-housuilleen. Ajattelevaista tietysti, mutta housujen osalta harmitti. Opastin hänet puhdistamaan ne oikeaoppisesti heti tuoreeltaan, mikä taisi auttaa ainakin joiltain osin.
Vaatepaketti siis saapui ilman hankaluuksia. Sen sijaan toisen tilauksen kanssa jouduin tariffisodan uhriksi. Tilasin Pikku-O:lle syntymäpäivälahjaksi hänen toivomansa Brentford-paidan. Se oli jo alkujaan kallis. Ostovaiheessa hintaan lisättiin suolainen postitushinta. Ajattelin sen sisältävän kaiken. Vaan eipä sisältänytkään. Sain aggressiivisen viestin UPS:lta. Minun kuului maksaa paidan hintainen lisämaksu ennen paketin saapumista, jotta välttyisin lisäkustannuksilta kotiin toimituspäivänä. Summan suuruudesta johtuen ajattelin ensin sen olevan huijausviesti. Kun selvittelin asiaa, vakuutuin, että ihan oikeasti asiasta oli kyse. Yritin sitten peruuttaa tilauksen, mutta se ei onnistunut - Brentford vain pahoitteli asiaa.
Joulukortit sain postiin joulukuun ensimmäisenä päivänä ja kuulin siskoltani, että ainakin hänen korttinsa oli saapunut perille. Yllättävän nopeasti se tapahtui. Hämmentyneenä kuitenkin ihmettelin sitä, että Tanska lopetti kirjeiden/korttien postittamisen. Mitä niille sitten tapahtuu? Väistämättä joku lähettää jollekin kortin.
Joulukuusen hain tänä vuonna Boston Christmas Trees-myyntipaikasta 3. joulukuuta. Käteisellä piti maksaa, maksoi $100, eli aika paljon enemmän kuin aikaisempina vuosina. Kuusi kannettiin minulle autoon. Ajoin kotiin ja sain sen juuri ja juuri autosta itse ulos. Se olikin ihan hirveän painava. Laitoin sen nojaamaan autoa vasten ja menin sisälle valmistelemaan sille paikan. Ajattelin, että kannamme sen sitten yhdessä sisälle, kun Pikku-O saapuu. Puolisen tuntia myöhemmin etuovelta kuului tervehdys. Huusin takaisin, että hän odottaa kengät jalassaan, jotta saamme puun kannettua sisään. Vaan hänpä oli sen jo tuonut - ja jatkoi yksinään sen kantamista sille asetettuun paikkaan. Puun jalka oli sen verran lyhyt että kolme alaoksaa piti ensin poistaa. Pikku-O haki oman linkkuveitsensä ja sahasi ne sillä poikki. Sitten saimme sen paikalleen avautumaan. Se tuoksuu tosi hyvältä. Usean päivän ajan tuon jälkeen Pikku-O tuli halaamaan ja toteamaan, että kuusi näyttää kivalta. Koristelimme sen yhdessä maltillisesti; vain valot, tontut ja muutama yksittäinen, kivannäköinen koriste vain - pallot jäivät laittamatta.
Tilasin pojille uudet puhelimet. Sain kaksi tekstiviestiä parin tunnin välein perille saapuneista paketeista. Kun itse tulin kotiin, löysin vain toisena tuodun. Aiemmin tuotua ei ollut missään! Kävelin hermostuneena ympäri tyhjää asuntoa toivoen, että Pikku-O olisi käynyt välillä kotona ja ottanut sen talteen. Soitin hänelle melkein kymmenen kertaa saamatta hänta kiinni; aina meni vastaajalle. Hän laittoi hieman myöhemmin viestin ystävänsä kännykästä, kun omasta oli mennyt virta, onnellisen tietämättömänä minun puheluistani ja viesteistäni, ja kertoi tulevansa myöhemmin kotiin. Laitoin heti takaisin viestin, että minulle täytyy soittaa. Hän teki niin, ja kävi nopeasti selväksi, ettei hän ollut käynyt kotona. Aloitin tunteikkaan chattaamisen Applen kanssa. Sen tuloksena meille luvattiin uusi setti. Oloni helpotti hieman.
Seuraavana päivänä sain kuitenkin viestin, jossa minun kerrottiin pyytäneen puhelimen vaihtamisen ("replacement"), ja että minun pitäisi siksi viedä puhelin liikkeeseen tai postittaa takaisin, jotta saisin rahani takaisin. Hermostukseni tuli takaisin. Vastasin viestiin aika vauhdikkaasti. Yllätys oli iso, kun saavuin kotiin; meille oli saapunut sekä alkuperäinen paketti että uusi paketti. Pikku-O otti käyttöönsä tämän uudemman - alkuperäinen odottaa vielä sitä, että sovin Applen kanssa sen oikeaoppisen palauttamisen. Tarina ei kerro, mitä alkuperäiselle tapahtui sillä välillä, kun sen väitettiin saapuneen meille ja kun se viimeinen päivä myöhemmin ilmestyi. Eikä myöskaan sitä, mikä ihmeen vaatimus tuo "replacement" oli.
Illasta meillä meni tuntitolkulla aikaa puhelimen kanssa värkkäämiseen (*tämä on se syy, miksi puhelimen, tietokoneen ja kannettavan vaihtaminen on minulle vastenmielistä jopa siten, että olen jatkanut fyysisesti hajoavan kannettavani kanssa aivan liian pitkään), mutta viimein onnistuimme. Nyt on hieno! Sanoin hänelle, että tämän puhelimen täytyy kestää 5,5 vuoden ajan eli High School loppuun, armeija-ajan läpi sekä koko opiskeluajan, mutta historia ei ole hänen puolellaan. Muutaman ensimmäisen päivän aikana on ollut jo kaikenlaisia tilanteita, joissa puhelin olisi voinut ottaa iskun (*huokaus).
Helpottuneena olen siitä, että typerällä (*kiitos OP:n!) maakoodin vaihtamisella edestakaisin saimme kuin saimmekin OP-mobilen Pikku-O:n puhelimeen. Siitä johtuen hänellä on nyt vahva tunnistautumismahdollisuus, mitä tarvitsee jokseenkin kaikkialla Suomessa virallisia asioita hoitaessa. Puolustusvoimien sivuille logattuamme saimme myös selville, että hänellä on palvelukseen astumismääräys Säkylään 6. heinäkuuta ensi vuonna. Olisi tietysti ollut ihan kiva kuulla tästä suoraan - mitään ilmoitusta asiasta ei Pikku-O:lle ole saapunut.
Ilmoitin Pikku-O hänen toivomuksensa mukaisesti Mainin Sugarloaf-vuoren lähistöllä toukokuun puolivälissä tapahtuvalle maratonille. Itse juoksen 15k, kun maratoni ei minulle (vielä :)) ole mahdollinen. Iso-O lähtee mukaan kannustamaan. Pyysin Pikku-O:a informoimaan kavereitaan, jos vaikka joku lähtisi hänelle juoksukaveriksi.
Pikku-O:n ajokorttiasia etenee sekin. Sain hänelle ajan kirjalliseen (Learner's Permit) testiin tammikuun alkuun. Laitoimme myös typerän Social Security Denial Letter-hakemuksen menemään. Sen pitää olla alle 30 päivää vanha kirjallisen testin aikaan. Opin kantapään kautta E:n ajokorttihässäkässä, kuinka vaikeaa kaikkien paperiasioiden koordinointi on, kun ajat RMV:llekin (Registry of Motor Vechicles) juoksevat viikkojen päässä.
Yhdysvaltain verottaja lähetti sekä Iso-O:lle että minulle selvityspyynnön ns. Dependent-statuksesta. Kirje oli yllättäen ihan ystävällissävyinen ja antoi ohjeet, miten siihen pitää reagoida. Iso-O täytti uuden lomakkeen, ja minä sitten ne valmistelin postitettavaksi Atlantin tällä puolella. Pikku-O vei kirjekuoren postiin samalla, kun vei oman, yllä mainitun Social Security Denial Letter-hakemuksensa.
Olin viettämässä pikkujoulujuhlaa Haywardsilla. Pakkasin pakettini, tein minulta pyydetyt alkupalat ja laitoin päälleni "Ugly Christmas"-paitani sekä tonttulakin. Hyppäsin Amyn ja Markin kyytiin. Paikalla olivat meidän kolmen lisäksi Colin ja Martha, Kia ja Bill, Julia ja Mike sekä naapurin Becka (jonka olen tavannut useita kertoja aiemminkin) ja Ian (alunperin Englannista, hauska mies). Heti ovesta sisään saapumisen jälkeen kädessäni oli kuohuviinilasi. Hetken napostelujen ja jutustelun jälkeen pelasimme nopeatahtisen pelin, jotta järjestys Yankee Swap-lahjojen vaihtamiseen selvisi. Sen jälkeen menimme pöytään ja söimme perinteiseen tapaan todella herkullista ruokaa. Ennen jälkiruokaa oli lahjojen vaihtaminen ja varastaminen. Naurua riitti. Jälkiruoka oli syöty noin klo 23 mennessä, ja ilta alkoi olla paketissa. Pääsin mukavasti kotiin jälleen Nicolsien kyydillä.
Pienen Praha-reissulta mukaan nappaamani flunssan johdosta siirsin Shingles-rokotuksen toisen annoksen viikolla eteenpäin ja kävin sen kävellen otattamassa edelliseltä kerralta tutusta paikasta, noin 1,5 kilometrin päässä sijaitsevasta CVS-apteekista. Seuraava yö ja pari päivää olo oli aika kurja ja ibuprofeenilla buustasin itseni työkykyiseksi, mutta kolmantena päivänä muistona oli vain aavistuksen arka olkapää. Nyt on sitten elämänmittainen esto vyöruusua vastaan otettu. Suosittelen muillekin. Ei ole kiva tauti.
Aloitan päivystysviikkoni tänään. Sitten onkin aika valmistautua seuraavaan matkaan. Lähdemme juuri ennen joulua Geneven kautta Chamonixiin. Työpaikkani lähetti meille ulkomaalaistaustaisille viestin, kuinka tärkeää on välttää tarpeetonta matkustamista maan rajojen ulkopuolelle. Jätin huomiotta. Minulla on vain yksi elämä. Ja minun lapseni ovat ympäriämpäri maailmaa.
No comments:
Post a Comment