Koulun alkuaikaa

Koulua on nyt kolme viikkoa takana. Niistä jokainen on ollut neljä päivää pitkä. Ensimmäinen viikko alkoi tiistaina perinteisesti Labor Day:n jälkeen, toisen viikon maanantaina oli juutalaisten uusivuosi Rosh Hashanah, ja kolmannen viikon keskiviikkona juhlittiin Yom Kippuria. Tai ei kai me juhlittu, mutta lapsilla oli vapaata.

Arkirutiinit alkavat muodostua. Olen päässyt kevyemmän aikatauluni vuoksi joko viemään tai hakemaan alakoululaisemme päivittäin. Muuten tietysti hienoa, mutta hyvää tunnelmaani on hieman varjostanut kahden pienimmän kesken käynnissä oleva jatkuva riita, jota on sitten jouduttu setvimään isoäänisestikin. Mutta elämäähän sekin. Lapset ovat pyöräilleet, minä juossut. Ihan sopiva pikkupyrähdys siitä tulee, n. 3,5 km yhteensä.

Iso-O:n lukujärjestykseen kuuluu päivittäisen englannin ja matematiikan lisäksi maanantainen kirjasto, tiistainen liikunta, keskiviikkoinen kuoro, torstainen taideopetus, perjantainen liikunta, musiikki ja orkesteri. Opettajana on E:n vanha 5.luokan opettaja, 26-vuotias Ms. Webb, jonka Iso-O toivoikin opettajakseen. Sosiaaliset ympyrät ovat aktiiviset ja kaikenlaista on tapahtunut sekä koulussa, afterschoolissa että koulun ulkopuolellakin. Iso-O kävi torilla (Farmer's Market) ostamassa kukkia äidille, Hale Reservation-luokkaretkellä keinumassa jättimäisellä keinulla sekä teki vanhoista farkuistaan niin hienon laukun, että afterschool-opettaja ehdotti hänelle ryhmänjohtajan roolia yhteen projektiinsa. Kotona hän on aktiivisesti osallistunut keittiöhommiin ja teki meille omena-ja puolukkapiirakat sekä lihamurekkeen.

Pikku-O:n opettajaksi tuli niinikään E:n vanha opettaja, nyt tietenkin alemman luokan eli 2.luokan opettaja. Hänelläkin on päivittäin matematiikkaa ja englantia. Muut aineet ovat järjestäytyneet hieman epätasaisemmin: maanantaisin on liikuntaa ja taideaineita, keskiviikkona kirjastokäynti ja musiikkia, ja perjantaina jälleen liikuntaa. Ensimmäinen syysflunssa on iskenyt, eikä millään meinaa hellittää, mutta koulusta ei ole toistaiseksi tarvinnut olla pois. Ruotsalaiskaverin poismuutto vielä hieman surettaa, mutta uusia kavereita on onneksi löytynyt ja ensimmäisille playdateillekin hänet on kutsuttu.

E:lla jatkuu kuuden päivän rotaatio; joka kuudes arkipäivä on samanlainen, joten viikot ovat toisistaan poikkeavia. Luokanvalvojana on "kalju mies", joka opettaa historiaa ja "on ollut armeijassakin", ilmeisesti ei kuitenkaan ihan kaikkein pahimmissa paikoissa. Ranskan lisäksi E aloitti latinan opiskelun. Viimevuotinen Coral-team vaihtui Green-teamiksi, mutta samat vanhat ystävät pysyivät. E nimittää tätä ryhmää:"Unsocial Social-group", ja siihen kuuluu hänen lisäkseen 3 poikaa ja 5 tyttöä. Ihan hirveän epäsosiaalinen hän ei kotonaviihtymisestään huolimatta tunnu olevan, sillä kutsuja syntymäpäiville satelee ja viikonloppuna tuli jopa kutsu ensimmäiseen Bar Mitzvahiinkin. Viimeksi mainittuun haluaisin itse mennä kulttuurikokemuksena, mutta hienoa, että E pääsee. Koulupäivän jälkeen jatkuvat erilaiset urheilumahdollisuudet. E valmistautui kamojen hankkimisella, juoksutreeneillä, pallottelulla lähikentällä sekä selaamalla muutaman jalkapallokirjan, muttei läpäissyt kaksipäiväistä testiä joukkueeseen päästäkseen. Hän oli vain saanut tylyn kirjekuoren, jossa todettiin amerikkalaisen kermakuorrutusaloituksen jälkeen, ettei häntä valittu. Tuon hetken olisin mielelläni elänyt hänen puolestaan. Yli hän pettymyksestään pääsi ainakin ulkoisesti varsin hyvin. Ehkä pettymystä helpotti se, ettei joukkueeseen valittu kahdeksasluokkalaisten lisäksi kuin 3 seitsemäsluokkalaista. Ensi vuonna sitten uusi yritys.

Lähikirkkomme syyskauden aloitukseen kuuluu päivällinen kirkolla. Sinne voi mennä ilman mitään, mutta yleensä kaikki tuovat jotain - jopa olutta. Nälkäisenä ei tarvitse tilaisuudesta poistua. Nälkäiseksi emme myöskään jääneet viikko sitten, kun tänne vuodeksi saapunut O sekä Quebec City:stä Harvardissa vierailulla ollut T kävivät meillä syömässä. Ilta oli hauska ja hyvätunnelmainen. Naapuruston perinteiset juhlat jäivät itseltäni väliin, mutta pojat piipahtivat ja Iso-O vietti siellä pari tuntia ystäviensä kanssa kirmaillen.

Uutisia on hallinnut paavin vierailu itärannikolla, aivan käsittämättömät republikaanikommentit Trumpilta ja Carlsonilta vaaliväittelyissään sekä pienen kuolleena löytyneen bostonilaistytön henkilöllisyyden selviäminen laajan kampanjan ansiosta. Yöt ovat jo sen verran viileitä, että pienemmät kasvimme piti siirtää sisään; palmu vielä jatkaa ulkoilua - lähipäiville on jälleen mukavan lämmintä tiedossa.

Neurologia (PGY 4): Poliklinikalla

Vietin erikoistumiseni viimeiset neljä poliklinikkaviikkoa yltiöystävällisen Beth:in ja lopuksi vähemmän ystävällisen, syyrialaisen Firasin kanssa. Ensimmäiset kolme olivat löysääkin löysemmät potilasvarausepäselvyyksien vuoksi, mitä osasin arvostaa. Sain paljon aikaa itselleni omassa hiljaisessa huoneessani, ja pääsin oikein hyvään aikaan lähtemään päivä toisensa jälkeen. Ei siis valittamista. Viimeinen viikko oli kiireisempi, mutten silti myöhästynyt kotoa kuin kerran, ja senkin päivänä, jolloin lapsia ei tarvinnut vapaapäivän vuoksi hakea.

Poliklinikka on perinteisesti järjestetty siten, että aamupäivisin tapaamme 3 yleisneurologista potilasta kumpikin ja iltapäivällä saman määrän jotain suppeaa erikoisalaa. Maanantai-iltapäivällä ovat vuorossa dementia- tai unihäiriöpotilaat, tiistaina lihassairauspotilaat, keskiviikkona epilepsiapotilaat, torstaina MS-potilaat ja perjantaina liikehäiriöpotilaat. Tiistaiaamupäivänä toiselle on buukattu selkäydinnestenäytteidenottoa, toiselle ei mitään, ja keskiviikkona minulla oli epilepsiapotilaiden sijaan oma viikottainen klinikkani, joka tänä vuonna sisältää liikehäiriöitä, MS-tautia tai yleisneurologiaa, joten epilepsiapotilaita en tavannut. Vuotta nuorempien klinikkailtapäivä on torstai, sisältää lihassairauksia, demetiaa tai yleisneurologiaa, ja antaa meille viimeisen vuoden klinikkajaksoa tekeville vapaan iltapäivän. Junioreiden klinikkailtapäivä on tiistaisin, ja he tapaavat yleisneurologisten potilaiden lisäksi epilepsiapotilaita sekä päänsärky/unihäiriöpotilaita. Mutta, koska he eivät tee klinikkajaksoa juniorivuotenaan, ei heidän aikataulullaan ole klinikkaerikoistujien aikatauluun vaikutusta.

Kaikki potilaat pitää tavata erikoislääkärin kanssa, mistä en henkilökohtaisesti tykkää yhtään. Joidenkin erikoislääkäreiden kanssa menee hyvin, ja he käytännössä vain käväisevät tervehtimässä potilasta lyhyesti, mutta jotkut kokevat tarpeelliseksi kysellä koko anamneesin ja tehdä koko neurologisen tutkimuksen uudelleen. Näiden kanssa aikaa menee ihan hirveästi, ja pahimmillaan olen ollut 2 tuntia myöhässä aikataulustani. Ja sellaisen sietämisessä minulla on opettelemista.

Nyt minun klinikkajaksoni on ohi, ja vaikka periaatteessa poliklinikkatyöskentelystä tykkäänkin, olen erittäin valmis tämän jakson taakseni jättämään. Jokaviikkoisista keskiviikkoiltapäivistäni en toki ole pakoon pääsemässä, joten homma ja tarinat jatkuvat. Nyt siirryn opiskelemaan EEG- ja EMG-tutkimuksia neurofysiologian fellown, juuri ohjelmastamme valmistuneen Bretan kanssa. 

Viimeisimmät

Blogin kuvassa oleva kurpitsa on meidän ensimmäinen itsekasvattamamme. Se on hirveän pieni, vain noin nyrkin kokoinen, mutta jotenkin hurjan lohdullinen. Olen siitä ylpeä. Kasvimaassa on samanaikaisesti kasvanut kolme tomaattia, yksi peruna sekä kaikenlaista pientä tunnistamatonta. Mitään ei ole istutettu, vain komposti on siihen säännöllisesti tyhjennetty.

Lapset palasivat eilen kouluun lämpöaallon hehkuttaessa seudun lähes sietämättömiin lukemiin. E lähti varttia vaille kahdeksan vain varmistaakseen, että on paikalla koulubussin saapuessa parin sadan metrin päässä olevalle pysäkille. Taisi takana olla myös halu tavata kavereitaan pitkän kesän jälkeen. Alakoululaiset olivat niinikään valmiita jo paljon ennen lähtöaikaa. Iso-O oli sitä ennen vaihtanut vaatteensa ja miettinyt kenkävalintaansa useita kertoja. Tunnelma koululla oli innokkaan odottava, ja koululaiset jopa huusivat yhteen ääneen:"Jee!", kun koulun kello soi. Hassuja ovat.

Parin viikon ajan ennen koulun alkua lapset ovat lähinnä löhöilleet kotona, mikä on ajoittain johtanut kahakkaan kahden nuorimman kesken. Tätä asiaa hieman auttoivat Iso-O:n tapaamiset kavereidensa kanssa, illallinen yhden hänen kaveriperheensä kotona sekä telttareissu Mainiin. Viimeksi mainittu tapahtui puolispontaanisti Labor Day-viikonloppuna. Saimme leirintäalueen viimeisen telttapaikan, ja nousimme seuraavana päivänä Little Jackson-vuorelle. Hiki valui solkenaan osittain rasituksesta, osittain kuumuudesta johtuen kadoten vain hetkeksi Tumbledown Pond:iin sukeltamisen jälkeen. Retkikeitin kiehautti hernekeiton, jonka ihanuutta Pikku-O ainoana ei ymmärtänyt.

Eteläafrikkalainen, viimeisillään raskaanaoleva Frances väitteli, ja minutkin kutsuttiin heidän kotiinsa sitä juhlistamaan. Lämminhenkinen tilaisuus. Lapsia oli samanaikaisesti ensimmäistä kertaa katsomassa lähinaapurin 14-vuotias Molly, joka lupautui tulemaan jatkossakin. Eihän hän tietenkään kaksi vuotta nuorempaa E:a varten meille tullut - vain lähinnä ikäänkuin isosiskon korvikkeeksi erityisesti Pikku-O:lle. Mutta mukavaa ja tärkeää, että hän löytyi.

Näillä eväin eteenpäin, päivä kerrallaan.