Olen ollut kuusi viikkoa yksin kotona. Alkuun itkeskelin. Kun lopulta sain heihin melko säännöllisen yhteyden erityisesti E:n Instagram:in mutta myös nuorempien sähköpostien kautta, oloni hieman helpotti. Ikävä on kyllä ollut kova, enkä malta odottaa, kun he pian saapuvat.
Ihan kauheasti minulla ei ole kerrottavaa. Suurin osa ajastani on mennyt kotosalla, sillä en päivystysviikkojeni aikaan ole oikein mihinkään viitsinyt lähteä. Vaikka ehkä olisin voinutkin. Vapaita kolmipäiväisiä viikonloppuja minulla on ollut kaksi; ne sentään osasin käyttää mukavasti kuten alta selviää.
Ensimmäisen vapaaviikonlopun perjantaina pääsin lämmitysuunin kolmituntisen kunnostusurakan jälkeen huristamaan UMASS:iin. Siellä tapasin muutaman ystäväni sekä entisen mentorini, jonka kanssa aikaa hurahti yli tunti. Aivan yhtäkkisesti jouduin myös puoliviralliseen työhaastatteluun, johon en ollut henkisesti yhtään varustautunut. Absurdi olo jälkikäteen. Kaikkinensa päivästä jäi tosi hyvä mieli, vaikka autoni Check the Engine-valo jälleen vilkuttelikin.
Samaisena viikonloppuna valmistelin paperit Suomen erikoislääkärioikeuksia varten - halusivat minun lähettävän koko pinkan postitse - sekä kävin kävelemässä ihastuttavan eteläafrikkalaispariskunnan ja heidän 10 kk vanhan, jo kävelemään oppineen Coran kanssa Arnold Arboretumin kasvitieteellisessä puutarhassa, joka on kyllä aika kiva paikka.
Toisena vapaaviikonloppunani todella repäisin ja lähdin New Yorkin osavaltioon Glens Falls:iin muuttaneen Erikin perheen luo. Ajoin ensin Evyn luokse Worcesteriin lauantaiaamuna, otimme Yunisin ja koiransa Xenan kyytiin ja ajoimme 3,5 tuntisen matkan läpi Massachusettsin Albanystä pohjoiseen sijaitsevaan pikkukaupunkiin Glens Fallsiin. Erikillä on perheineen siellä melkoinen linna. Ilta sujui uima-altaalla ja Hot Tubissa grillilammasta syöden ja Erikin kellaribaarin antimia nauttien. Kaupunkikierroksellakin kävimme. Koska mukana oli lapsia, baarien sijaan kävimme ostamassa kaikille jättimäisen jäätelöt. Seuraava aamupäivä sujui jokseenkin samoin amerikkalaisesta aamupalasta ja lounashampurilaisista nauttien, minkä jälkeen ajoimme takaisin Worcesteriin. Aikaa meni enemmän, sillä liikenne käytännössä seisoi paikallaan lähes tunnin verran, paluuruuhkaan kun jouduimme. Hirmuisen hyvä mieli jäi, vaikka varjon päälleni laski autoni, joka vilkuttelun sijaan jätti Check the Engine-valon jatkuvaksi merkikseen. Ja eikun autokorjaamoon, jossa olen viiimeisen kahden kuukauden aikana käynyt jo viidesti. Korjausaika on nyt varattunut huomiselle. Jotta tilanne olisi mahdollisimman epäselvä, valo jälleen sammui viikolla neljäksi päiväksi vain syttyäkseen uudelleen.
Kuuden viikon säätila on ollut stabiilin kesäinen; kuumuusvaroituksia, sateettomuutta, ja vain muutama ukkosmyrsky, jotka eivät ole riittäneet nurmikkoa kastelemaan. Vain nyt aivan lopuksi on sen verran satanut, että jouduin kaivamaan sekä ruohonleikkurin että pensassakset esille; aiemmin niille ei ollut minkäänlaista tarvetta.
Kuumuudesta on ollut haittaakin. Eräänä päivänä töistä saavuttuani odotti minua keittiössä yli 30 kärpästä. Kehityin nopeasti oikein tehokkaaksi tappajaksi, eikä niitä ole sen koommin näkynyt lyhytikäisiä yksittäistapauksia lukuunottamatta.
Yksinäiset kotipäiväni ja -iltani ovat olleet monen näkövinkkelistä tosi tylsiä. Olen lähinnä lukenut tenttiin tai nukkunut. Jonkin elokuvan olen katsonut. Siinäpä se.
Ihanaa on, kun lapset pian saapuvat. Meillä on niin paljon puhuttavaa. Kymmenen seuraavaa kuukautta tulee menemään nopeasti; halusimme tai emme.
Thursday, September 1, 2016
Vascular Neurology Fellowship - Ensimmäiset kuukaudet
Olen ollut kaksi kuukautta uudessa roolissani. Virallinen tittelini on: Vascular Neurology Fellow eli lyhyemmin Stroke-fellow. Suomalaista vastinetta sille ei ole. Työpaikkani on Beth Israel Deaconess Medical Center, yksi Harvardin yliopiston opetussairaaloista. Harvard Medical School:in päärakennus on parin korttelin päässä ja heidän opiskelijansa suorittavat osan kliinisistä palveluista sairaalalla.
Alkukankeutta
Aloitin perjantaina 1.7. perehdytyspäivän luentojen päätyttyä päivystäjänä. Surkuhupaisaa on, ettei tämä perehdytys millään lailla valmistanut minua omaan työhöni; se oli tarkoitettu kaikkien uusien työntekijöiden virallisten asioiden, kuten vakuutusten ym. läpikäymiseen. Niinpä aloittaessani minulla ei ollut edes voimassa olevaa oikeutta tietokoneohjelmiin, minkä voisi katsoa perustavaa laatua olevaksi ongelmaksi, eikä minkäänlaista opastusta siihen, mitä päivystäjänä eteeni tulee.
No, pitkä viikonloppu (Fourth of July) osoittautui rauhalliseksi ja sain kaiken avun, minkä tarvitsin. Jälkikäteen olin vain iloinen shokkialoituksestani; sen jälkeen oikein mikään ei ole tuntunut hankalta. Vuosi tulee menemään aika lailla seuraavalla kaavalla; viikko päivystäjänä ja viikko hieman vapaammin. Koska meitä on vain kaksi, minä ja minua 11 vuotta nuorempi intialaisnainen Janhavi, ei muunlaiseen aikataulutukseen ole mahdollisuuksia.
Päivystysviikko-ohjelma
Päivystysvuoro alkaa joka toinen viikko torstaina klo 17 ja loppuu siitä viikon päästä samaan aikaan. Viikkotyöpäivät ovat suunnilleen klo 8-17; tarkkaa aikataulua ei ole muutoin kuin kierron alkaminen teho-osastolla klo 8.30. Joskus konsultaatiotiimi haluaa kiertää kanssamme jo ennen tuota, muttei koskaan ennen klo 8. Työviikonloput alkavat noin klo 7 teho-osastokierrolla ja kestävät potilasmäärästä riippuen alkuiltapäivään. Tähän mennessä olen ollut kotona yleensä noin klo 14 mennessä; muutaman kerran jopa klo 11.
Fellown ei oleteta kiertävän teho-osasto- ja konsultaatiopotilaiden lisäksi osastopotilaita lainkaan. Nyt alkuvuodesta olen kuitenkin ollut mukana lähinnä omaksi opikseni, mutta vain erikoislääkärin istuessa erikoistujien kanssa keskustelemassa potilaiden asioista, en itse potilashuoneissa. Paitsi viikonloppuisin, kun olemme kiertäneet kaikki yhdessä.
Päivystysvuoro on 24/7. Kotona ollessani hakulaite (kyllä, edelleen hakulaite puhelimen sijaan) piippaa pääosin kahdenlaisista syistä. Joko sairaalalla on Stroke Code eli akuuttiaivohalvausepäily - näitä on keskimäärin 1-3/24 tuntia - tai Telestroke-pyyntö. Tämä viimeksi mainittu on soitto muualla sijaitsevasta sairaalasta, jossa on potilas, jonka epäillään hyötyvän akuutista hoitotoimenpiteestä kuten liuotushoidosta ja/tai trombektomiasta (aivovaltimotukoksen mekaaninen poisto). Minulla on mukanani tietokone, jonka avulla saan videoyhteyden potilaaseen sekä tarvittaviin tietoihin kuten aivokuviin. Näitä olen tähän mennessä tehnyt 15 ja antanut liuotushoidon 10:lle. Kukaan heistä ei tarvinnut toimenpidettä, mutta kaikki liuotetut olen tavannut seuraavana päivänä sairaalalla, johon heidät on sittemmin kuljetettu. Kaukaisimmat potilaat tulevat noin 90 minuutin ajomatkan päästä. Mikäli jollekin harkitaan trombektomiaa, päädytään helikopterikyytiin.
Jonkin verran saan myös soittoja erikoistujilta, jotka ovat siirtämässä potilasta päivystyksestä teho-osastolle sekä muista sairaaloista, joista potilaita on haluttu siirtää Bostoniin monipuolisempaan hoitoon. Pääosin päivystysvuorot ovat olleet enemmän kuin siedettäviä edeltävien kauhukuvien vastaisesti. Kauhukuvani perustuvat UMASS:in vastaavaan fellowshipiin, joka on kyllä moninkertaisesti kiireisempi.
Väliviikko-ohjelma
Väliviikko, joka on käytännössä vain 4 työpäivää pitkä, sillä päivystysviikon jälkeinen perjantai on vapaa. Päivät koostuvat Telestroke-konsultaatioista, TCD (Transcranial Doppler)-ultraäänitutkimusten tekemisestä, kahdesta poliklinikkailtapäivästä sekä vapaavalintaisista hetkistä. Ne saa täysin valita itse. Tarjolla on joko kliinista lisäoppia ihan missä vain (neuroradiologia, neurokirurgia, toimenpideradiologia, Children's Hospital:in aivohalvausyksikkö ym) tai tutkimustyön tekemistä. Tai hohhailua tekemättä mitään erityistä. Kukaan ei varsinaisesti vahdi tai ahdistele. Olemme Janhavin kanssa käyttäneet tämän luppoajan Board Exam-tenttiin valmistautumiseen. Se on pian edessämme - omalla kohdallani 15.9.
Poliklinikalla olemme tiistaisin Aivohalvausyksikön johtaja, Magdy Selimin kanssa ja keskiviikkoisin Stroke-lehden editorin, Marc Fisherin kanssa. Marc Fisherin tiedän vuosien takaa; hän sattui olemaan oman väitöskirjaohjaajani Turgutin väitöskirjaohjaaja, ja piti meille UMASS:issa kuukausittaisen Stroke Journal Clubin. Joka sivumennen sanoen jatkuu nyt hänen kanssaan Beth Israelissa.
Jokaviikkoista
Joka viikko meillä on Stroke Conference, jonka sisällön saamme Janhavin kanssa päättää melko itsenäisesti. Joskin yksi torstai kuukaudessa menee aina Marc Fisherin Journal Clubille ja yksi Louis Caplanin potilastapaukselle, mutta muutoin. Erikoistujille tarkoitettuihin meetinkeihin voimme tietenkin osallistua ja ainakin toistaiseksi olen käynyt neuroradiology meetingissä.
Selimin, Fisherin ja Caplanin lisäksi Stroke-erikoislääkäreitämme ovat Annals of Neurology-lehden editorial boardissa istuva saksalainen Schlaug, minua pari vuotta vanhempi intialainen Kumar, pari vuotta nuorempi Searls ja melkein kymmenen vuotta nuorempi kreikkalainen Vasileios. Kaikki omanlaisiaan persoonia ja erittäin helppoja yhteistyöpareja. Fisher ja Caplan eivät tee varsinaista sairaalatyötä (=inpatient service), mutta kuten aiemmin mainitsin, Fisher on kanssamme poliklinikalla ja Caplan ilmestyy päivä toisensa jälkeen huoneeseemme mitä hassuimmin tarinoin.
Erikoistujat ja heidan ohjelmansa
Erikoistujia on yhtä paljon kuin UMASS:issa, seitsemän per vuosi, mutta palvelut on jaettu hieman eritavoin. Kun UMASS on erittäin etupainotteinen ja muuttuu vuosien mittaan helpommaksi, on BIDMC aika erilainen. PGY 2 vuosi on kiireinen, mutta kiireisyys ei juurikaan vähene. PGY 4-erikoistujat ovat edelleen etulinjassa sairaalayöpäivystyksiä lukuunottamatta. Kaiken muun lisäksi heillä on taakkanaan koko vuoden Home Call-päivystysten hoitaminen.
Itseäni lähinnä työskentelevät Stroke-chief ja kaksi junioria. Chief eli PGY 4 erikoistuja pyörittää osastopalvelua varsin itsenäisesti ja hoitaa öisin General Chiefin kanssa vuorotellen Home Calls vastaten kaikkiin junioriyövuorolaisen puheluihin, jopa aivohalvaukseen liittyviin, mikäli kyseessä ei ole Stroke Code tai teho-osastolle menevä potilas. Tästä syytä johtuen minulla on helpompaa.
Neuro-ICU eli teho-osasto on minun pääpaikkani. Siellä meillä on yleensä 2-5 aivohalvauspotilasta. Neurologian juniorierikoistuja on teho-osastolla ja vastaa sekä näiden että muiden neurologisten teho-osastopotilaiden hoidosta; minä ja stroke-erikoislääkäri keskitymme vain aivohalvauspotilaihin. Minun ei tarvitse tehdä paperitoitä; ne hoituvat erikoistuvan toimesta. Jee.
Yleisneurologiatiimissä työskentelevät General-chief ja kaksi junioria, konsultaatiotiimissä kaksi senioria länsikampuksella ja 1 seniori itäkampuksella.
Päivystysalueella on aina neurologipäivystäjä toisin kuin UMASS:issa. Aamusta yksi, iltapäivästä alkuiltaan kaksi ja yöllä jälleen yksi. Jos oma perehdytykseni oli heppoista, melkoinen juttu oli laittaa juniorit etulinjaan heti ensimmäisestä päivästä lähtien. Courtney aloitti heti ensimmäisenä yönään. Ja kyseessä ei ollut ihan mikä tahansa yö; juniorit aloittivat Yhdysvaltain itsenäisyyspäivänä, maanantaina 4.7. Tämä ei olisi tullut kuuloonkaan UMASS:issa.
Tässä päällisin puolin käytännön juttuja uuteen tyopaikkaani liittyen. Jatkossa toivottavasti hieman henkilökohtaisempaa tarinaa.
Alkukankeutta
Aloitin perjantaina 1.7. perehdytyspäivän luentojen päätyttyä päivystäjänä. Surkuhupaisaa on, ettei tämä perehdytys millään lailla valmistanut minua omaan työhöni; se oli tarkoitettu kaikkien uusien työntekijöiden virallisten asioiden, kuten vakuutusten ym. läpikäymiseen. Niinpä aloittaessani minulla ei ollut edes voimassa olevaa oikeutta tietokoneohjelmiin, minkä voisi katsoa perustavaa laatua olevaksi ongelmaksi, eikä minkäänlaista opastusta siihen, mitä päivystäjänä eteeni tulee.
No, pitkä viikonloppu (Fourth of July) osoittautui rauhalliseksi ja sain kaiken avun, minkä tarvitsin. Jälkikäteen olin vain iloinen shokkialoituksestani; sen jälkeen oikein mikään ei ole tuntunut hankalta. Vuosi tulee menemään aika lailla seuraavalla kaavalla; viikko päivystäjänä ja viikko hieman vapaammin. Koska meitä on vain kaksi, minä ja minua 11 vuotta nuorempi intialaisnainen Janhavi, ei muunlaiseen aikataulutukseen ole mahdollisuuksia.
Päivystysviikko-ohjelma
Päivystysvuoro alkaa joka toinen viikko torstaina klo 17 ja loppuu siitä viikon päästä samaan aikaan. Viikkotyöpäivät ovat suunnilleen klo 8-17; tarkkaa aikataulua ei ole muutoin kuin kierron alkaminen teho-osastolla klo 8.30. Joskus konsultaatiotiimi haluaa kiertää kanssamme jo ennen tuota, muttei koskaan ennen klo 8. Työviikonloput alkavat noin klo 7 teho-osastokierrolla ja kestävät potilasmäärästä riippuen alkuiltapäivään. Tähän mennessä olen ollut kotona yleensä noin klo 14 mennessä; muutaman kerran jopa klo 11.
Fellown ei oleteta kiertävän teho-osasto- ja konsultaatiopotilaiden lisäksi osastopotilaita lainkaan. Nyt alkuvuodesta olen kuitenkin ollut mukana lähinnä omaksi opikseni, mutta vain erikoislääkärin istuessa erikoistujien kanssa keskustelemassa potilaiden asioista, en itse potilashuoneissa. Paitsi viikonloppuisin, kun olemme kiertäneet kaikki yhdessä.
Päivystysvuoro on 24/7. Kotona ollessani hakulaite (kyllä, edelleen hakulaite puhelimen sijaan) piippaa pääosin kahdenlaisista syistä. Joko sairaalalla on Stroke Code eli akuuttiaivohalvausepäily - näitä on keskimäärin 1-3/24 tuntia - tai Telestroke-pyyntö. Tämä viimeksi mainittu on soitto muualla sijaitsevasta sairaalasta, jossa on potilas, jonka epäillään hyötyvän akuutista hoitotoimenpiteestä kuten liuotushoidosta ja/tai trombektomiasta (aivovaltimotukoksen mekaaninen poisto). Minulla on mukanani tietokone, jonka avulla saan videoyhteyden potilaaseen sekä tarvittaviin tietoihin kuten aivokuviin. Näitä olen tähän mennessä tehnyt 15 ja antanut liuotushoidon 10:lle. Kukaan heistä ei tarvinnut toimenpidettä, mutta kaikki liuotetut olen tavannut seuraavana päivänä sairaalalla, johon heidät on sittemmin kuljetettu. Kaukaisimmat potilaat tulevat noin 90 minuutin ajomatkan päästä. Mikäli jollekin harkitaan trombektomiaa, päädytään helikopterikyytiin.
Jonkin verran saan myös soittoja erikoistujilta, jotka ovat siirtämässä potilasta päivystyksestä teho-osastolle sekä muista sairaaloista, joista potilaita on haluttu siirtää Bostoniin monipuolisempaan hoitoon. Pääosin päivystysvuorot ovat olleet enemmän kuin siedettäviä edeltävien kauhukuvien vastaisesti. Kauhukuvani perustuvat UMASS:in vastaavaan fellowshipiin, joka on kyllä moninkertaisesti kiireisempi.
Väliviikko-ohjelma
Väliviikko, joka on käytännössä vain 4 työpäivää pitkä, sillä päivystysviikon jälkeinen perjantai on vapaa. Päivät koostuvat Telestroke-konsultaatioista, TCD (Transcranial Doppler)-ultraäänitutkimusten tekemisestä, kahdesta poliklinikkailtapäivästä sekä vapaavalintaisista hetkistä. Ne saa täysin valita itse. Tarjolla on joko kliinista lisäoppia ihan missä vain (neuroradiologia, neurokirurgia, toimenpideradiologia, Children's Hospital:in aivohalvausyksikkö ym) tai tutkimustyön tekemistä. Tai hohhailua tekemättä mitään erityistä. Kukaan ei varsinaisesti vahdi tai ahdistele. Olemme Janhavin kanssa käyttäneet tämän luppoajan Board Exam-tenttiin valmistautumiseen. Se on pian edessämme - omalla kohdallani 15.9.
Poliklinikalla olemme tiistaisin Aivohalvausyksikön johtaja, Magdy Selimin kanssa ja keskiviikkoisin Stroke-lehden editorin, Marc Fisherin kanssa. Marc Fisherin tiedän vuosien takaa; hän sattui olemaan oman väitöskirjaohjaajani Turgutin väitöskirjaohjaaja, ja piti meille UMASS:issa kuukausittaisen Stroke Journal Clubin. Joka sivumennen sanoen jatkuu nyt hänen kanssaan Beth Israelissa.
Jokaviikkoista
Joka viikko meillä on Stroke Conference, jonka sisällön saamme Janhavin kanssa päättää melko itsenäisesti. Joskin yksi torstai kuukaudessa menee aina Marc Fisherin Journal Clubille ja yksi Louis Caplanin potilastapaukselle, mutta muutoin. Erikoistujille tarkoitettuihin meetinkeihin voimme tietenkin osallistua ja ainakin toistaiseksi olen käynyt neuroradiology meetingissä.
Selimin, Fisherin ja Caplanin lisäksi Stroke-erikoislääkäreitämme ovat Annals of Neurology-lehden editorial boardissa istuva saksalainen Schlaug, minua pari vuotta vanhempi intialainen Kumar, pari vuotta nuorempi Searls ja melkein kymmenen vuotta nuorempi kreikkalainen Vasileios. Kaikki omanlaisiaan persoonia ja erittäin helppoja yhteistyöpareja. Fisher ja Caplan eivät tee varsinaista sairaalatyötä (=inpatient service), mutta kuten aiemmin mainitsin, Fisher on kanssamme poliklinikalla ja Caplan ilmestyy päivä toisensa jälkeen huoneeseemme mitä hassuimmin tarinoin.
Erikoistujat ja heidan ohjelmansa
Erikoistujia on yhtä paljon kuin UMASS:issa, seitsemän per vuosi, mutta palvelut on jaettu hieman eritavoin. Kun UMASS on erittäin etupainotteinen ja muuttuu vuosien mittaan helpommaksi, on BIDMC aika erilainen. PGY 2 vuosi on kiireinen, mutta kiireisyys ei juurikaan vähene. PGY 4-erikoistujat ovat edelleen etulinjassa sairaalayöpäivystyksiä lukuunottamatta. Kaiken muun lisäksi heillä on taakkanaan koko vuoden Home Call-päivystysten hoitaminen.
Itseäni lähinnä työskentelevät Stroke-chief ja kaksi junioria. Chief eli PGY 4 erikoistuja pyörittää osastopalvelua varsin itsenäisesti ja hoitaa öisin General Chiefin kanssa vuorotellen Home Calls vastaten kaikkiin junioriyövuorolaisen puheluihin, jopa aivohalvaukseen liittyviin, mikäli kyseessä ei ole Stroke Code tai teho-osastolle menevä potilas. Tästä syytä johtuen minulla on helpompaa.
Neuro-ICU eli teho-osasto on minun pääpaikkani. Siellä meillä on yleensä 2-5 aivohalvauspotilasta. Neurologian juniorierikoistuja on teho-osastolla ja vastaa sekä näiden että muiden neurologisten teho-osastopotilaiden hoidosta; minä ja stroke-erikoislääkäri keskitymme vain aivohalvauspotilaihin. Minun ei tarvitse tehdä paperitoitä; ne hoituvat erikoistuvan toimesta. Jee.
Yleisneurologiatiimissä työskentelevät General-chief ja kaksi junioria, konsultaatiotiimissä kaksi senioria länsikampuksella ja 1 seniori itäkampuksella.
Päivystysalueella on aina neurologipäivystäjä toisin kuin UMASS:issa. Aamusta yksi, iltapäivästä alkuiltaan kaksi ja yöllä jälleen yksi. Jos oma perehdytykseni oli heppoista, melkoinen juttu oli laittaa juniorit etulinjaan heti ensimmäisestä päivästä lähtien. Courtney aloitti heti ensimmäisenä yönään. Ja kyseessä ei ollut ihan mikä tahansa yö; juniorit aloittivat Yhdysvaltain itsenäisyyspäivänä, maanantaina 4.7. Tämä ei olisi tullut kuuloonkaan UMASS:issa.
Tässä päällisin puolin käytännön juttuja uuteen tyopaikkaani liittyen. Jatkossa toivottavasti hieman henkilökohtaisempaa tarinaa.
Subscribe to:
Posts (Atom)