Kuusi viikkoa yksin

Olen ollut kuusi viikkoa yksin kotona. Alkuun itkeskelin. Kun lopulta sain heihin melko säännöllisen yhteyden erityisesti E:n Instagram:in mutta myös nuorempien sähköpostien kautta, oloni hieman helpotti. Ikävä on kyllä ollut kova, enkä malta odottaa, kun he pian saapuvat.

Ihan kauheasti minulla ei ole kerrottavaa. Suurin osa ajastani on mennyt kotosalla, sillä en päivystysviikkojeni aikaan ole oikein mihinkään viitsinyt lähteä. Vaikka ehkä olisin voinutkin. Vapaita kolmipäiväisiä viikonloppuja minulla on ollut kaksi; ne sentään osasin käyttää mukavasti kuten alta selviää.

Ensimmäisen vapaaviikonlopun perjantaina pääsin lämmitysuunin kolmituntisen kunnostusurakan jälkeen huristamaan UMASS:iin. Siellä tapasin muutaman ystäväni sekä entisen mentorini, jonka kanssa aikaa hurahti yli tunti. Aivan yhtäkkisesti jouduin myös puoliviralliseen työhaastatteluun, johon en ollut henkisesti yhtään varustautunut. Absurdi olo jälkikäteen. Kaikkinensa päivästä jäi tosi hyvä mieli, vaikka autoni Check the Engine-valo jälleen vilkuttelikin.

Samaisena viikonloppuna valmistelin paperit Suomen erikoislääkärioikeuksia varten - halusivat minun lähettävän koko pinkan postitse - sekä kävin kävelemässä ihastuttavan eteläafrikkalaispariskunnan ja heidän 10 kk vanhan, jo kävelemään oppineen Coran kanssa Arnold Arboretumin kasvitieteellisessä puutarhassa, joka on kyllä aika kiva paikka.

Toisena vapaaviikonloppunani todella repäisin ja lähdin New Yorkin osavaltioon Glens Falls:iin muuttaneen Erikin perheen luo. Ajoin ensin Evyn luokse Worcesteriin lauantaiaamuna, otimme Yunisin ja koiransa Xenan kyytiin ja ajoimme 3,5 tuntisen matkan läpi Massachusettsin Albanystä pohjoiseen sijaitsevaan pikkukaupunkiin Glens Fallsiin. Erikillä on perheineen siellä melkoinen linna. Ilta sujui uima-altaalla ja Hot Tubissa grillilammasta syöden ja Erikin kellaribaarin antimia nauttien. Kaupunkikierroksellakin kävimme. Koska mukana oli lapsia, baarien sijaan kävimme ostamassa kaikille jättimäisen jäätelöt. Seuraava aamupäivä sujui jokseenkin samoin amerikkalaisesta aamupalasta ja lounashampurilaisista nauttien, minkä jälkeen ajoimme takaisin Worcesteriin. Aikaa meni enemmän, sillä liikenne käytännössä seisoi paikallaan lähes tunnin verran, paluuruuhkaan kun jouduimme. Hirmuisen hyvä mieli jäi, vaikka varjon päälleni laski autoni, joka vilkuttelun sijaan jätti Check the Engine-valon jatkuvaksi merkikseen. Ja eikun autokorjaamoon, jossa olen viiimeisen kahden kuukauden aikana käynyt jo viidesti. Korjausaika on nyt varattunut huomiselle. Jotta tilanne olisi mahdollisimman epäselvä, valo jälleen sammui viikolla neljäksi päiväksi vain syttyäkseen uudelleen.

Kuuden viikon säätila on ollut stabiilin kesäinen; kuumuusvaroituksia, sateettomuutta, ja vain muutama ukkosmyrsky, jotka eivät ole riittäneet nurmikkoa kastelemaan. Vain nyt aivan lopuksi on sen verran satanut, että jouduin kaivamaan sekä ruohonleikkurin että pensassakset esille; aiemmin niille ei ollut minkäänlaista tarvetta.

Kuumuudesta on ollut haittaakin. Eräänä päivänä töistä saavuttuani odotti minua keittiössä yli 30 kärpästä. Kehityin nopeasti oikein tehokkaaksi tappajaksi, eikä niitä ole sen koommin näkynyt lyhytikäisiä yksittäistapauksia lukuunottamatta.

Yksinäiset kotipäiväni ja -iltani ovat olleet monen näkövinkkelistä tosi tylsiä. Olen lähinnä lukenut tenttiin tai nukkunut. Jonkin elokuvan olen katsonut. Siinäpä se. 

Ihanaa on, kun lapset pian saapuvat. Meillä on niin paljon puhuttavaa. Kymmenen seuraavaa kuukautta tulee menemään nopeasti; halusimme tai emme.