Covid 19 - Kouluun valmistautumista ja siihen tottumista aika negatiivisten uutisten siivittämänä

Koulu ja uudenlainen arki alkoivat keskiviikkona 16. syyskuuta. Kelit ovat viileneet ja pieni osa puista on alkanut vaihtaa väriään. Ensin palaan koulua edeltäneeseen aikaan, sitten uuden arjen ensihetkiin.

Ennen koulunalkua

Pihafirma aloitti ihan järkyttävän melun suunnilleen joka ikkunan alla eräänä lauantaiaamuna klo 9 ja jatkoi yli tunnin. E oli hauska. Hän oli vain muutama minuutti aiemmin herännyt Iso-O:n ei-niin-hiljaiseen kävelyyn huoneestaan vessaan sekä alakerrasta kuuluneeseen kahvipannun porinaan, ja valitellut niitä isoon ääneen, kun ulkoa alkoi moninkertaisesti pahempi meteli. Se siitä pitkään nukkumisesta. Hän oli alkuun aika harmistunut, mutta sitten nauroimme tilanteen tragikoomisuudelle yhdessä.

 

Teinit ottivat E:n johdolla ilmastointilaitteen pois ikkunasta 12. syyskuuta, sillä kuumia keleja ei ole enää odotettavissa. Sanoivat pärjäävänsa ilman minua, kun olin samanaikaisesti paistamassa ranskanperunoita öljyssä raakaperunoista (tuli hyviä, kahdesti uppopaistettuina). Sellaisia reippaita ovat! Kelit ovat viilenemässä. Yhyy! Annoin periksi ja laitoin jopa lämmityksen päälle vain muutama päivä myöhemmin, 16. syyskuuta, koulunalun kunniaksi, tai ehkä kuitenkin siitä syystä, että olin itse luihin ja ytimiin saakka jäässä sekä päivää ennen että aamulla koulun alkaessa. Kohti isoja kaasulaskuja.

 

Iso-O on jonkin aikaa harmitellut omien hiustensa väriä, koska hän näyttää niissä "republikaanilta". Yritin näyttää hänelle useita kuvia vaaleahiuksista demokraateista, muttei hän ollenkaan vakuuttunut. Hän ryhtyi tuumasta toimeen ja värjäsi hiuksensa tummemmaksi. Poikien mielestä hän näyttää ihan oudolta. Minun mielestäni nätiltä, vaikka nätiltähän hän näytti blondinakin. Itse en ehkä olisi värjännyt. Hassua kyllä hän virkkasi itselleen vaaleanpunaisen cowboy-hatun, joka on täysin yksi-yhteen joidenkin fanaattisten Trumpin kannattajien kanssa, mutta tämä ei aiheuttanut hänelle hankaluutta, hiusten väri vain. Hän haluaisi lisäksi ottaa itselleen nenärenkaan, mutta tässä minä laitoin hänelle rajan, ja kiva kyllä siitä ei tarvinnut vääntää. Martha tosin kuuli hänen toiveensa ja hommasi hänelle feikkiversion. Sen kanssa minulla ei ole ongelmaa.

 

Minä pääsin viettämään sosiaalista aikaa työkaverini Barbaran luokse Lynnfieldiin, jossa hän järjesti grillibileet 13. syyskuuta sunnuntai-iltapäivästä heidän isolla takapihallaan. Keli oli oikein hyvä ja pystyimme viettämään usean tunnin ulkona. Mukana olivat kaikki 5 strokeneurologia (minä, Barbara, Matt, Sid ja uusi Stanfordista juuri valmistunut vahvistuksemme Collin), kaksi strokehoitajaa Elsie ja Maureen sekä Barbaran ja Collinin puolisot. Toivottavasti emme altistuneet koronalle - voisi tulla Laheyssa vähän tiukat paikat.

Katsoimme kaksi mustavalkoelokuvaa. Arsenic and Old Lace vuodelta 1944 sekä Some Like It Hot vuodelta 1959. E ei meinannut jaksaa katsoa ensimmäistä, mutta kehui sitä kuitenkin jälkikäteen. Pikku-O:lla oli hankaluuksia kiinnostua toisesta ennen loppukohtauksia, minkä jälkeen hänkin oli myyty. Iso-O tykkäsi molemmista alusta loppuun. Hauskaa. Elokuvat olivat minulle nostalgisia, mutta lisäksi osa elokuvahistoriaa. Kiva oli katsoa ne yhdessä.

 

Yritin motivoida kolmikkoa huomioimaan sukulaisensa lähestyvän syntymäpäivän. E lähestyi asiaa hassusti:"Kuinka usein me olemme huomioineet sinun syntymäpäiväsi?!" Hän sai suoran, paheksuvan palautteen Iso-O:lta. Pikku-O sen sijaan alkoi mietiskellä, että milloin ne äidin syntymäpäivät oikein ovatkaan. Nauratti. 

Koulunalun jälkeen

Newton Public Schools vaihtoi rysäyksellä pitkään toivottuun ja antaumuksella vuosikausien ajan valmisteltuun High Schoolin myöhempään aloittamisajankohtaan (aikaisempi oli klo 7.40). Tai me emme kyllä ole toivoneet, sillä koulu jatkuu nyt tunnin pidempään, mikä taas pidentää koulunjälkeisiä urheiluharjoituksia. Etäkoulun aikaan tällä ei ole niin suurta merkitystä, mutta pitkiä iltoja odotellessa, kun etäkoulu joskus loppuu. Middle School eli yläkoulu eli Pikku-O:n koulu on suunnilleen entisessä aikataulussaan klo 8:30 alkaen ja 15.05 loppuen. High School nyt sitten 9:15 alkaen ja 15.55 loppuen. High Schoolin oppitunnit lisäksi muutettiin oppilaiden vastustuksesta huolimatta 90 minuutin mittaisiksi. E:lla on ollut isoja tunteita ja suuri ääni tähän liittyen, vaikka hän on kaikkein lähimpänä yliopisto-opintoja, jolloin ko. mittaisiin luentoihin olisi ihan hyvä tottua. Yleisenä kouluihin liittyvänä kommenttina totean, että viikon seurattuani kouluilla vaikuttaa nyt olevan homma huomattavasti paremmin hanskassa kuin keväällä. Hyvä niin.

Pikku-O:n kanssa teemme nyt enemmän äiti-poika-yhteistyötä aina siihen saakka, kunnes alan tuntea oloni luottavaisemmaksi (=oppi kevään virheistäni). Ensimmäinen sessiomme oli 50 sähköpostin ja zoom meeting-linkin läpikäyminen. Suurin osa opettajista - mutta eivät kaikki - olivat osanneet laittaa tuntinsa Google-kalenteriin. Se tekee tilanteen hieman helpommin sekä Pikku-O:n että varsinkin minun seurattavakseni. Kun ne muutamat kuitenkin puuttuvat, koordinointi on tärkeää. Sovimme samalla myös selkeät säännöt kännykänkäytölle ja koulunkäynnin strukturoinnille siten, että vaikka oppitunnit tapahtuvatkin omassa huoneessa, erotetaan kouluaika selkeästi kotiajasta. Pikku-O on onneksi aika joustava ja ohjeitaseuraava, kunhan ohjeet ovat selkeät ja eivät liian tiukat. Optimistinen olen ensimmäisen viikon jälkeen. On ollut hienoa, että olen pystynyt olemaan kotona. Hän totesi, että on kiva, kun voi oppituntien välissä tulla alakertaan halaamaan äitiä. <3

Pikku-O on samassa A-hybridissä (kouluaamut ma ja ti, sitten kun ne alkavat) mutta eri tiimissä lähimpien kavereidensa kanssa. Päivä ennen koulunalkua tiimeillä oli tapaamiset koulun pihamaalla, ja hän meni sinne pyörällä. Kesken etävastaanottoni ovikello soi jatkuvalla syötöllä ja ovea hakattiin isolla nyrkillä, kun hän tuli hiki hatussa puolesta välistä matkaa takaisin maskin jäätyä vahingossa kotiin. Hän ehti koululle ihan hyvin. Tapaaminen oli ollut mukava, kun pitkästä aikaa oli mahdollisuus nähdä koulukavereita sekä kaikki uudet seitsemännen luokan opettajat. Hyvä idea, sillä nyt heitä sitten näkee vain zoomilla marraskuun puoliväliin saakka. Tiimit ja ryhmät on jaettu siten, että sama noin 20 oppilaan porukka tekee kaikki aineet yhdessä, jotta he ovat sitten hybridin alettuakin omana porukkanaan koronan leviämisen hillitsemiseksi. Olettaen siis, että koronatilanne tuolloin sallii hybridin alkamisen.

Pikku-O:lla oli herätys päällä ensimmäisenä kouluaamuna klo 7.30. Olin alakerrassa jo työhommissa, kun kuulin jatkuvan, aika häiritsevän herätysäänen ilman, että mitään muuta tapahtui. Menin yläkertaan. E oli herännyt ja alkoi olla harmissaan. Myös Iso-O toisessa huoneessa oli herännyt. Pikku-O sen sijaan istui sängyllään kädet tiukasti korvillaan, eikä osoittanut elettäkään äänen hiljentämiseksi. Ihana. Pikkuisen pitää tottua uuteen arkeen meidän kaikkien, huomaan.

Maastojuoksutreenit isommilla tapahtuvat päivittäin koulun jälkeen 4.30 alkaen. Tämä on nyt sitten meillekin Suomesta tuttu tapa - treeneihin pitää itse mennä, kun koulu itsessään tapahtuu kotona. Menee varmasti ihan hyvin hyvillä keleillä ja valoisalla, mutta molemmat nämä alkavat muuttua, joten saapi nähdä, millä mielellä pyörä kulkee myöhemmin syksyllä. 

E:n ACT-testi oli 19. syyskuuta Brookline Highschoolilla. Vein ja hain autolla. Kiva, että se onnistui. E:n mukaan se oli mennyt ihan hyvin. Testiaineita olivat englanti, matematiikka, science ja lisäksi aineenkirjoitus. Jälkikäteen hän valitteli kipeää niskaa lihaskramppeineen yläselässä. Nyt on sormet ja varpaat ristissä, että Newtonin koronatilanne sallii SAT-testin 3. lokakuuta Southilla. Henkeä joutuu pidättämään, sillä Massachusettsin liikennevalomallin mukaan Newton siirtyi juuri vihreästä (tapauksia alle 4/100k) keltaiseen (4-8/100k). Jos siirtyy punaiseen (yli 8/100k), ei testiä voida järjestää, koska säännön mukaan kaiken toiminnan pitää tuolloin olla "remote".

 

E:n jatko-opintoasiat alkavat todenteolla olla ajankohtaisia.  Testien lisäksi pitää täyttää kaikenlaisia kyselyjä, käydä 'koulukuraattorin' haastattelussa, valmistella College Letter osana englanninopintoja, ja lopulta laittaa hakemukset menemään. Sekä E:lle itselleen että vanhemmille on tarjolla jos minkälaisia meetingejä ja kokouksia. Yritän motivoida E:a ottamaan armeija-asiat sekä Euroopan opinnot myös työnalle, mutta edistystä ei ole tapahtunut. Annan hänelle aikaa lokakuun alkuun, SAT:n jälkeiseen aikaan. Sitten pitää kyllä alkaa tapahtua näilläkin saroilla.  

Erilaiset koulunalkuun liittyvät maksut alkavat taas painaa päälle. Molempien koulujen vanhempainyhdistyksen 'vapaaehtoinen' jäsenmaksu piti maksaa, seuraavaksi tulevat urheilumaksut, bussimaksu(t?) ja kaikenlaiset materiaalimaksut. Sellaista 'ilmaista' koulua täällä. Field Trip-maksut tosin taitavat jäädä enemmän minimiin koronasta johtuen.

Uutisissa

Ilmastonmuutos on suoraan silmiemme edessä länsirannikon palamisen ja eteläisen osan isojen hurrrikaanien johdosta. Trump jatkaa omaa narratiiviaan, joista Suomikin taas pääsi osalliseksi. Hän nimittain totesi, että eräässä' 'merkittävässä' (=hän ei muistanut missä) eurooppalaisessa maassa tehdään hyvää työtä metsien haravoinnin kanssa, sillä siellä on Kaliforniaa enemmän 'räjähtäviä' ("explosive") puita. Ilmastonmuutos ei ole Trumpille todellinen:"It'll start getting cooler. You just watch".

Vaalit lähestyvät ja yhä useampi republikaani, Trumpin hallinnossakin työskennellyt tulee julkisuuteen erilaisten paljastusten kanssa. Mitään oikeasti uutta ei ole tullut tietoomme, mutta kyllähän hänen hallitsemistapansa aika ainutlaatuinen (ei suinkaan hyvällä tavalla) on. Trump on nimittäin lisääntyvästi pelottava. Hän aivan avoimesti toteaa, että vallanvaihdon rauhanomaisuus ei tule hänen puoleltaan taatuksi. Vallanvaihtoa ei hänen mukaansa myöskään tule, sillä äänestyslipukkeet voi jättää huomiotta. Tätä toteamista hänen hallintonsa vahvistaa kulissien takana mm. postin heikentämisellä, joidenkin vaa'ankieliosavaltioiden äänestyslipukkeiden hylkäämiseen johtavina 'laillisina' muutoksina, suoraan valitsijamiehiin tukeutuvana ääntenlaskuna (ei siis äänestäjien tahdon mukaisesti vaan suoraan tietyt valitsijamiehet valiten - Pennsylvaniassa mm. tälläisestäkin on keskusteltu). Esimerkkejä on ihan hirveästi ja niitä tulee joka päivä lisää. Tosi kamalaa.   

 

Yhdysvallat on virallisesti syyskuun puolivälin jälkeen ylittänyt 200.000 koronavirukseen kuolleen rajan Samat riidanaiheet jatkuvat, mikään ei ole puolessa vuodessa muuttunut. Maski vai ei maskia. Todellinen pandemia vai hoax. Pandemia on ohi vai eipäs ole. Epäselvyyttä ei oikeasti pitäisi olla, mutta Trumpin hallinnon johdosta tähän on ajauduttu. Onnea vaan pandemiasta selviämiseen, kun mennään kohti talvikautta ja oletettavasti jo pelkästään siitä syystä lisääntyviä tartuntoja!

RIP RBG.  Surullista. Monella tasolla. Pahuutta ja vallanhimoa on ihmisten mielissä ihan liikaa. Ei mene tällä maalla hyvin.

Covid 19 - Ajokortti ja vähän lomailuakin

Ajokorttiasiat

Auto jäi parkkiin syyskuun alussa, kun viisumipapereita ei kuulunut, ja ajokortin viimeinen voimassaolopäivä oli elokuun 31. päivä. Varasin monia aikoja ajokorttitoimistoon (RMV) aina lokakuun alkupuolelle saakka ja olin kyllä aika "worked up". Luonnostelin jopa viestin senaattori Elizabeth Warrenille. E oli ihana. Hän silitti kättäni ja sanoi, että kyllä kaikki järjestyy. Ooooh. Ennenkuin kortti oli kädessäni, oli todella vaikea uskoa tähän, varsinkin kun virallisesti en voinut uutta korttia enää saada. Kortti kuitenkin tuli, 9. syyskuuta tapahtuneen Boston-reissun johdosta. Siitä lisää alla. Ensin kuitenkin muuta lomanaikasta toimintaa.

Lomailua  

Lomani meni osittain omasta mielialastani johtuen hieman pipariksi. Oli vaikea jättää ajokorttiasiat taustalle ja vain tyytyä odottamaan. Odottaminen oli melkein pahinta, enkä kovin hyvin siinä sitten onnistunutkaan. Ehdin käydä läpi mielessäni aivan tarpeettoman monta skenaariota. Voi kunpa nyt olisin kasvanut ihmisenä! On olemassa oikeasti isoja asioita - ja sitten niitä paljon pienempiä, joihin energiaa ei yhtään kannattaisi tuhlata. Näillä opeilla toivottavasti nyt eteenpäin. 

Jotain arjesta ja kotona odottamisesta erottuvaa sentään teimme. Auto oli käytössäni lomani ensimmäiset päivät. Olimme ensin lenkkareita ostamassa New Balance:n tehtaanmyymälässä Bostonin Brightonissa. Pikku-O:n ja Iso-O:n lisäksi minäkin sain hienot uudet, kun en antanut itselleni liikaa aikaa kyseenalaistaa, tarvitsenko oikeasti niin kalliit. Nyt hävisi viimeinenkin syy olla jatkamatta lenkkeilyä. Hyvä, sillä syksyä ja sen pimeyttä ja kylmyyttä kohti tässä mennään. Molemmat kun ovat itselleni syitä olla jatkamatta. E halusi tietyt lenkkarit (Nike Pegasus), mutta niistä oli tullut uusi malli, muttei sopivaa kokoa, ja jouduimme lähtemään hänen kohdallaan tyhjin käsin Heartbreak Hill-kaupasta. Menimme polkupyörällä muutama päivä myöhemmin, kun kengät olivat saapuneet testattavaksi - ja ostettavaksi.  

Menimme uudelleen juoksemaan Northille Cooperin testin. Minä ja Iso-O juoksimme suunnilleen samat matkat kuin viimeksi. Pikku-O juoksi 2250 m. E otti taas aikaa. Seuraavalla kerralla laitan hänet juoksemaan. Kiinnostava nimittäin nähdä, kuinka paljon hän on kahdessa vuodessa kehittynyt. Tuolloin, 15-vuotiaana, hän juoksi 3300 m. 

Kävimme melomassa (Paddle Boston), tällä kertaa lähtien lähempää Bostonin keskustaa, Allston/Brighton-lähtöpaikasta. Pojat olivat yhdessä ja Iso-O minun kanssani toisessa kajakissa, mikä toimi paremmin kuin edellisen kerran E/Iso-O-kombinaatiolla. Meloimme Harvardilta aina Museum of Sciencelle saakka. Pojat meloivat jopa Bostonin merkki-sillalle nimeltään Leonard P.Zakim Bunker Hill Memorial Bridge ennen käännöstään takaisin. Yhteensä melomista tuli lisäkierrosten johdosta 11 mailia pojille, joista ehkä 5 mailia molemmillle ja loput 6 mailia pelkästään E:lle, ja noin 10 mailia meille enemmän suoraviivaisesti melojille. Mukava reissu ja upeita maisemia aina Harvardin kävelysillalta MIT:n kautta Bostonin Downtownin näkemiseen. Pojat kävivät lisäksi isossa viemärissä, meillä ei ollut tarvetta moiselle.

Menimme Marthalle taas syömään. Noloa, kun todellakin olisi meidän vuoromme. Ei vaan ole ollut energiaa järjestää. Lupaan itselleni parantaa tapani, kunhan elämä ensin vähän helpottaa. Keli oli hyvä, joten pystyimme istumaan koko ajan ulkona. Colin grillasi hampurilaisia, lihaversioita, kalaversioita ja vegaaniversioita. Me veimme jälkiruoan, Pikku-O:n leipomia muffinsseja ja minun tekemääni omenapiirakkaa sekä jätskiä. Mukavaa oli jälleen. Ajokortin puutteesta johtuen epäamerikkalaisesti kävelimme molempiin suuntiin. 

Laitoimme kenkiä pois ison määrän. Osa oli mennyt pieneksi kaikille, osa taas niin loppunkäytettyjä, että oli parasta todeta tilanne. Iso-O tosin kieltäytyi laittamasta pois yhtä kenkäparia, koska ne ovat niin mukavat jalassa, vaikka ne ovat ihan hirveässä kunnossa. Kengistä vapautuneiden vanhojen kengännauhojen avulla korjasin maskit, joiden korvan taakse tarkoitetut lenkit olivat vääränpituisia. Tuli aika hyviä. 

Sähkövatkain sanoi sopimuksensa irti vain 2 vuoden käytön jälkeen, kun Pikku-O vatkasi liian kylmää voita sokerin kanssa vaahdoksi. Harmi. Kukaan meistä yrittäneistä ei keksinyt, mikä siinä pamahti (ei ollut sulake, oli kytketty seinään, oli päällä, eikä koneistossa ollut selkeästi mikään osa palanut tai irronnut). Viimeisenä yrittäjänä oli Pikku-O, joka lopulta palasteli koneen pikkuosiin.

Grillikin on vetelemässä viimeisiään. Liekit iskivät grillin ulkopuolelle ja sulattivat säätönappulan siten, ettei kaasua saa enää pois päältä muuta kuin pullosta vääntämällä. Pojat olivat aika innoissaan, itse en niinkään. Sain kuitenkin grillattua, kun liekit hieman rauhoittuivat. Oli kiva, sillä pian varmaan loppuu grillikausi - tai ainakin sellainen kausi, jolloin on mukava syödä ulkona. 

Ja sitten viimein siihen lomani ja ajokortittomuuteni päättäneeseen reissuun Bostoniin. Kaikki lähtivät ihan mielellään mukaan. Kiva. Pieni huoli meinasi tulla heti alkuunsa, kun metro ei kulkenutkaan. Se oli juuri juuttunut asemalle ja korvaavaa bussikuljetusta järjestettiin tyyliin "about an hour from now". Tilasin Uber-kyydin. Koska koronan johdosta etupenkille ei saa mennä, ahtauduimme kaikki neljä takapenkille, minä ja Pikku-O samaan turvavyöhön kytkettyinä. En voinut välttyä ajatukselta, että kyseessä oli "bad sign". Koska menimme autokyydillä metron sijaan, oli aikaa ennen varattua RMV-tapaamistani sen verran, että kävelimme Freedom Trailia ihan hyvän matkan kohti Charlestownille johtavaa siltaa kauniissa North Endissä. Sitten asettauduin jonoon RMV-toimiston edessä noin 45 minuuttia ennen aikaani ja kaikkien välietappien jälkeen pääsin tiskille noin 15 minuuttia ennaltasovittua aikaani myöhemmin, noin tunnin jonoon asettumiseni jälkeen. Olin varustautunut tapaamiseeni siten, että minulla oli todistukset jokseenkin kaikesta, mistä todistuksia voisi kuvitella hankkivansa sekä printit erilaisista tilanteista, joissa tyyppi samankaltaisessa tilanteessa oli tullut ajokortin saaneeksi. Aloitin minimaalisesti tarjoten vain viisumipaperini, esitäytetyn hakemukseni sekä passini. Eteni hyvin. Sitten tuli lyhyt pysähdys. Missä onkaan viisumitarra? Tarjosin vanhan tarran ja sanoin, että paperi on sen jatko. Aloin samanaikaisesti kerätä todistuksiani pinoon ja valmistauduin taisteluun. Ei tarvinnut taistella. Tuli vain kehotus astua kuvattaksi, näkötestattavaksi sekä allekirjoituksen antajaksi. Sen jälkeen maksoin $10 korttimaksun ja sain paperilappusen, mikä toimii väliaikaisena korttinani ennenkuin oikea saapuu postitse. Olin niin helpottunut, että vuolaasti kiittelin virkailijaa, joka otti kiitoksenni vaastaan varsin ilmeettömästi. Melkein pompin ulos toimistosta. Lapset olivat sillä välin käyneet Quincy Market:illa katsomassa, mistä ravintoloista kukakin halusi ruokaa tilata. Iso-O, Pikku-O ja minä otimme intialaista ruokaa ja E japanilaista. Kaikilla oli todella herkulliset annokset. Söimme ne Quincy Marketin ulkopuolella. Pikku-O:lla meni annoksensa mausteisuuden johdosta muita kauemmin, ja E kävi sillä välin ostoksilla. Ostosten maksamisen jälkeen kävelimme Atlantin rantaan ja kävelimme hetken Boston Harbor Walk:ia pitkin. Kävelymatkalla Goverment Centerin kautta Boston Commonille kulki isojen jäätelötöttöreiden siivittämänä. Hetken kävelimme BLM-kulkueen mukana ennenkuin hyppäsimme metroon ja takaisin Newtoniin väliaikainen ajokortti kassissa.

E:n loman loppua 

Penkkiurheilija E:n illat hieman kärsivät, kun Bruins putosi jatkosta, muttei hän ole sen antanut iltojaan liikaa haitata. Aamuisin hänelle on tarjolla Ranskan ympäriajo, ja pian alkaa taas Euroopan jalkapallo (Mestarien liiga), kuulin. On aika söpöä, kun hän yrittää jakaa innostustaan meille muille, eikä kukaan oikein lämpene.

Koulunalun lähestymisen huomaa mm. siitä, että ACT-testi lähestyy - ja SAT on kaksi viikkoa sen jälkeen. College Letterin ensimmäinen versio valmistui. Sain kunnian olla sen kuuntelijana ja arvioijana. Hän on tosi hyvä kirjoittamaan, mutta osasin antaa hänelle sisältöön liittyvää palautetta. Hänellä oli Zoom-meeting Johns Hopkins-yliopiston yleisurheiluvalmentajan kanssa 10 muun "potential recruites" kanssa. Aivan viime päivinä hän on alkanut tehdä matematiikasta annettuja ennakkotehtäviä ja päätyi jättämään huomiotta suositellun kesälukemisen. Kurssijaot ym tulivat viimein tietoomme 11. syyskuuta mikä on hyvä, sillä koulu alkaa 16.9.

Adelen ja Talian kanssa hän kävi taas istuskelemassa Crystal Laken rannalla ja tuli kotiin keskeneräistä ristipistotaulua kantaen. Illan jääkiekko-ottelun lomassa hän pisteli sen loppuun ja ylpeänä esitteli tulosta pikkusisaruksilleen, joista molemmat ovat taiteellisesti huomattavasti hänen edellään. Tai no, oikeammin sanottuna, paljon häntä kiinnostuneempian kädentaidoista. 

Iso-O:n loman viimehetket 

Joka päivä hänellä on ollut jotain ystävien kanssa, erityisesti Marthan mutta myös Abbyn ja Cathrinen (uudehko ystävä Auburndalessa). Uimassakin vielä kävivät. Ja uudelleen pyöräilemässä 30 mailin lenkin, nyt Abbyn äidin kyydissä molempiin suuntiin, kun omalla äidillä ei ollut tuolloin ajolupaa. Melomassa hän kävi Marthan kajakilla Crystal Lakella ja auttoi etsimään Tierneyn kissaa, joka oli kadoksissa Marthan ollessa siitä vastuussa. Marthan isoveli Ethan ajoi tytöt Second Hand-kauppaan. Sekä minua että Iso-O:aa jännitti edeltävästi mutta hyvin olivat ajomatkat nuoren kuljettajan autossa sujuneet. Viimeisimpänä aktiviteettina hänellä oli matka Cape Codille Abbyn perheen naisten mukana. 

Varsinaista kotiintuloaikaa en ole kummankaan teinin kanssa noudattanut muuuten kuin pyytämällä edeltävästi arvioimaan, milloin ovat tulossa ja ilmoittamaan, mikäli menee pidempään. Tämä on sujunut mukavasti. Pimeän tullessa aina toki vähän jännittää. Iso-O:lle sanon aina ennen hänen lähtöään puoliksi vitsillä, että mikäli joku lähestyy:"Lyö ensin, kysy sitten" ja molemmille kokonaan vitsillä:"Jos et ole kotona klo xx mennessä (=noin tunti sen jälkeen, kun hän on arvioinut olevansa), soitan poliisille". Ei ole tarvinnnut soittaa.

Pikku-O:n loma vetelee viimeisiään  

Pikku-O menetti yöunensa kun oli liian pelottava elokuva. E halusi niin kovasti, että kaikki jaamme hänen elokuvakokemuksensa, että hän huijasi meidät katsomaan Get Out-elokuvan. Syy on tietysti minun - olisi pitänyt ymmärtää. Hän ei nukkunut juuri ollenkaan seuraavana yönä ja soitti minulle klo 3 yöllä kaverikseen vessaan. Juttelimme ja työstimme elokuvan pois mielestä seuraavana päivänä ja sen jälkeen uni on taas maittanut. 

Harmillisesti viimein tuli varmistus, ettei hänellä tule olemaan maastojuoksukautta. Sovimme, että meidän oma kautemme jatkuu kuitenkin samalla tavalla, 4 lenkkiä viikossa, sillä sellainenhan se kausikin olisi ollut. Tästä saan itsellenikin kimmokkeen jatkaa.

Takaisin töihin 

Lomani loppui torstaiaamuna 10. syyskuuta etäpoliklinikkapäivällä. Olimme ylilääkärin kanssa sopineet, että vaihdamme kaikki klinikkapäiväni etäpäiviksi tyyliin toistaiseksi, mutta koska erikoistujien klinikan valvomista on vaikea lyhyellä varoitusajalla vaihtaa, menin 11. syyskuuta fyysisesti sairaalalle. Tämä tietysti sujui hyvin, sillä ajolupa irtosi kaksi päivää aiemmin, mutta mikäli ei olisi irronnut, olisin mennyt Uberilla. Nyt minulla on 24. syyskuuta saakka pelkkiä etäpäiviä, enkä ajatellut pyytää niiden vaihtamista takaisin. Mukava olla kotona, kun lapsetkin ovat.

 

Uutisissa 

Lähestyvät vaalit aiheuttavat kaikenlaista puheenaihetta. Trumpin parhaat liittyvät rokottamisen aloittamiseen juuri ennen vaaleja, kehotukseen äänestää kahdesti (postitse ja henkilökohtaisesti), väitteet anarkian ja tuhoamisen lisääntymiseen Joe Bidenin alaisuudessa, vaikka kaikki tämä on tapahtumassa hänen hallintonsa aikaan, kansakunnan jakautumisen korostaminen (me versus muut), FDA:n, CDC:n ja NIH:in erimielisyydet Trumpin hallinton jatkuvasta puuttumisesta johtuen (tutkimustiedot vs politiikka) ja kirsikkana kakun päälle hänen sotilaita vähättelevät kommenttinsa (losers and suckers), koronaviruksen tarkoituksenmukainen vähättely (jäi kiinni, kun oli itse antanut haastattelunsa nauhoittaa), puhumattakaan Venäjän vaikutusvallan jatkuvasta vähättelystä mm. kieltäytymällä kommentoimasta venäjän myrkyttämän oppositiojohtajan tilannetta.

Massachusettsin Covid 19-tilanne on tasainen, mutta päivittäinen uusien positiivisten määrä ei ole painunut olennaisesti 400 alapuolelle. Positiivisuusprosentti (eli kuinka monta tehdyistä testeistä antaa positiivisen tuloksen) liikkuu 1% tienoilla, mikä on tietysti hyvä ja kertoo yleisesti Massachusettsin hyvin hoidetusta koronapolitiikasta. Loppua ei silti ole näkyvissä. Viimeisimpien mallien mukaan vuoden vaihteessa Yhdysvalloissa on yli 400000 kuollutta. Surullista, sillä niin moni olisi estettävissä aivan yksinkertaisin metodein (maski, pidä turvaväli ja pese käsiä), mutta jotka tuntuvat olevan ihan todella vaikeita ihmisille toteuttaa.

Yhdysvalloissa vietetään tänään 9/11-vuosipäivää koronaviruksen ja kansan historiallisen vakavan jakautumisen varjostamana.