Tammikuun lopun tapahtumia

Aikaa on vierähtänyt hieman liikaa edellisestä postauksesta. E lähti takaisin asunnolleen maanantaina 8. tammikuuta, sillä halusi lomailla kaveriensa kanssa yhdessä ennen 11. päivä virallisesti jatkuneita treenejään. Iso-O lähti seuraavana päivänä pienen säätämisen jälkeen (juna peruttiin myrskyn johdosta, mutta bussiin pääsi), ja T päivän perässä lentokoneella. T sittemmin tuli vielä takaisin lähtien Suomeen suunnitellusti 29.1. illasta.

Pikku-O:n hiihtokisoja ja opettajien lakon vaikutuksia

Ensimmäiset kahdet hiihtokisat Westonissa siirtyivät, kun saderintama toisensa jälkeen sekä tuhosi kaiken lumen että piti maan liian lämpöisenä lumetusta varten. Sitten tuli tosi kylmä ja hieman lunta, ja 17. tammikuuta viimein onnistui. Pikku-O hiihti Southin 7. nopeimpana, vaikka menetti yhden kierroksen ajaksi toisen sauvansa. "Minä hiihdin ihan hyvin tänään", hän totesi iloisena. Kisat viikko myöhemmin olivat Southin osalta epäviralliset (kt. opettajien lakko alla), mutta menivat samalla sapluunalla; hän oli jälleen 7. nopein, mikä tarkoittaa sitä, että hän taitaa olla menossa osavaltiotason kisoihin Southin edustajana kauden loppupuolella.

Ennen opettajien lakkoa Pikku-O ehti pitää oman Sophomore Speech-esityksensä aiheenaan jalankulun ja pyöräilyn mahdollisuuksien vahvistaminen autoilun kustannuksella. Hän esitti sen ensin meille illalla ja heti seuraavana päivänä koulussa omassa luokassaan. Se oli mennyt hyvin. Olin aavistuksen ihmeissäni, sillä Pikku-O ei varsinaisesti näytä panostavansa läksyihin mitenkään liikaa, eikä ainakaan kanna minkäänlaista stressiä koulun sujumisesta. Hän oli pyytänyt opettajalta pääsevänsä ensimmäiseen ryhmään, jotta saisi sen alta pois ennen tuossa vaiheessa vielä hieman epävarmaa lakkoa. Hienosti ajateltu!

Opettajat siis menivät lakkoon monivuotisten neuvotteluiden kariuduttua. Koulu ja kaikki kouluun liittyvä (urheilut, klubit, iltapäiväkerhot, lastenhoito ym) menivät kiinni perjantaina 19. tammikuuta, ja lakko sen kuin vaan vielä jatkuu ilman tietoa loppumisesta, vaikka opettajien järjestö on saanut vaikka kuinka monta sakkorangaistusta toiminnastaan. Kaupunginjohtaja Fuller on lähettänyt monia viestejä asiasta tulokulmasta "lakko on laiton", mutta yleinen tunnelma on opettajien puolella. Pikku-O:lle lakko on tarkoittanut ylimääräistä lomaa, tosin siten, että päivät korvataan lumipäivien tapaan ilmeisesti kouluvuoden lopussa, joskin päiviä on jo enemmän kuin perinteinen maksimimäärä viisi. Pienempien koululaisten perheiden kohdalla tämä on tietenkin ollut melkoinen painajainen, sillä perinteisesti koko alakoulun ajan lapset eivät ole itsekseen vaan jonkinlaisessa iltapäiväkerhossa tai aktiviteetissa, jotka nekin ovat olleet lakon johdosta kiinni.

Pikku-O on lakon alkamisen jälkeen käynyt Westonissa hiihtämässä melkein päivittäin, vaikka pakkanen onkin välillä ollut pureva tai keli myrskyisä. Kapteenitreenit ovat olleet arkisin päivittäin, vaikka kaikenlainen koulunjärjestämä toiminta onkin kiellettyä - tämä mm. mahdollisti yhden kisankin (ks. yllä), vaikka ilmeisesti eivät virallisesti voineet listoilla ollakaan. Lumitilanne on jatkanut vaihtelemistaan, mutta hiihtäminen on jotenkuten onnistunut. T:kin meni kertaalleen hänen kanssaan, joskin valitsi päiväkseen ehkä sen kaikkein kehnoimman - vesitihkua ja lumisohjoa - kokemus kai sekin.

Sosiaalisella puolella lakon aikaan Pikku-O on kavereidensa kanssa kokoontunut jonkun kotiin melkein joka ilta, usean kerran meilläkin. Se on kiva, sillä porukka (Nathan, Dashiel, Oliver, Rohan ja Jake) on muutoin tietokoneen välityksellä tekemisissä. Fyysisesti keskenään ollessaan he saattavat pelata jotain lautapeliä tai muuten vain höpöttää, mikä on äidin näkövinkkelistä katsoen tärkeää.

Iso-O:n alkuhässäkkää ja turistina olemista

Iso-O latasi itselleen kurssikirjan jostain epämääräisestä nettiosoitteesta ja sai samalla jonkin haittaohjelman läppäriinsä. Huoh! Hänellä oli muutenkin jälleen kumpareikkoinen alku kurssien alkamisen kanssa. "I am failing Georgetown!" totesi hän dramaattisesti ensimmäisen viikon jälkeen. Tilanne sittemmin helpottui, ja nyt kursseilla on aivan kivaa ja hän kokee oppivansakin jotain. Kirjatkin ovat tavalla tai toisella löytyneet vähemmän hämäräperäisistä paikoista, kuten kirjastosta.

T ja Iso-O viettivät kivan ajan Washington DC:ssa T:n siellä vieraillessaan 10.-13. tammikuuta. Iso-O esitteli yliopistoaan (Georgetown University) ja he kävivät monissa kaupungille ominaisissa paikoissa kuten Library of Congress, Capitol ja Washington Monument. Hain T:n lennoltaan myöhään lauantai-iltana jatkamaan vielä hetkeksi reissunsa Boston-osiota.

Hoitaja soitti minulle dermatologialta ja kertoi, että Iso-O:n selästa otetussa luomessa oli hieman epätyypillisyyttä. Hän ei ehdottanut mitään toimenpiteitä. Pidin sitä kummallisena, ja ehkä kuulostin sellaiselta puhelun aikana, sillä hän soitti jälkikäteen ehdottaakseen 6 kk seurantakäyntiä. Olin siihen mennessä ehtinyt hieman asiaa ajatella ja soittaa Iso-O:lle, ja kysyin, josko mielummin otettaisiin luomi isommalla marginaalilla ja "hieman epätyypillisen" luomen vieressä oleva muutoskin pois. Hoitaja ei ollut ehdotustani vastaan, vaan lähetti meidät ihotautikirurgian puolelle. Sain varatuksi ajan Iso-O:n kevätlukukauden päätöksen jälkeiseen aikaan, päivä hänelle jo varattua ensimmäistä aikuispuolen yleislääkäritarkastustaan. En halunnut jäädä mietiskelemään, mitä "ei-huolta, mutta epätyypillinen" muutos oikein tarkoittaa. Iso-O oli kanssani samaa mieltä.

E:n aktiviteetteja

E kävi T:n kanssa äänestämässä Suomen presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella Cambridgen puolella olevalla Hult International Business School:illa. Minäkin opin, että Leonard Kopelman ei enää ole Suomen kunniakonsuli vaan tehtävää hoitaa Henrik Tötterman. Iso-O yritti päästä tekemään saman Washington DC:ssä, mutta saapui paikalle klo 13.05 vain huomatakseen, että ovet olivat 4 mahdollisen äänestyspäivän jälkeen sulkeutuneet klo 13. Uusi yritys on nyt sitten perjantaina ja lauantaina sekä hänellä että meillä E:n kanssa. Minulta - hieman nolona tunnustan - meni Iso-O:n tavoin ensimmäinen kierros ohi päivystysvuoroni johdosta.

E ja T kohtasivat muutamaan otteeseen Boston College:lla, sillä T kävi sekä kirjastoasioilla että osallistumassa Richard Kearney:n filosofiakonferenssiin. Olivat kaikilla kerroilla vähintään muutaman sanan vaihtaneet.

Yksi syy T:n hieman pidempään reissuun olivat E:n kisat 26. tammikuuta Boston University:n sisäradalla (John Thomas Terrier Classic). E juoksi ensimmäisen kerran ikinä 3k, ja saapui maaliin ajalla 8:27.60, 84. nopeimpana yhteensä 192. maaliin päässeestä. Oli ihana nähdä E tyytyväisenä tulokseensa. Samassa kisassa tehtiin historiaa 5k-juoksussa, jossa usea alitti 13 minuutin rajapyykin - nopein 12:56 ajalla. Aikamoisia ovat.

E tuli syömään sunnuntaina 28. tammikuuta, T:n lähtöpäivää edeltävänä iltana. Pikku-O oli tehnyt Fettuccine Alfredo-pastaa, joka maistui kaikille niin hyvin, että se loppui kesken.

Kotona ja kaikenlaista sekalaista

Vahvistin meni rikki ja siitä johtuen minulta ja Pikku-O:lta meni elokuvailta pipariksi. Olin nimittäin hakenut Barbie-elokuvan (joo, Pikku-O:kin suostui sen kanssani katsomaan) kirjastosta vain huomatakseni, etteivät äänet kuulu.  Pöh! Vahvistin on niin vanha, ettei sellaisia enää oikein ole liikkeellä. Ja, uudentyyppistä ei voi hankkia, kun kaikki muut pelit ja vehkeet ovat aikakaudelta nappi ja kivi.

Uuni oli suorastaan pelottava. Vaikka se toimiikin yhden lämmityksen verran kerrallaan, ihan joka kerran sen jälkeen alkaa piipitys, minkä johdosta sulake on oletettava irti, jottei uuni puhaltele kaasua taloon kontrolloimattomasti. Laitoin viimein viestin Alicelle siitä(kin), ja prosessi on alkanut uunin vaihtamiseksi. Ongelma on se, että uuni on upotettu seinään ja kaasulla lämpeävä. Ei siis ihan yksinkertainen prosessi.

Etelä-Afrikkalainen Frances tuli käymään ilman perhettään - hänellä on kolme lasta (Cora 8, Hart 5 ja Isaac 2) - sunnuntaina päivystysviikonloppunani, jottei missannut T:n tapaamista. Alkuperäisenä suunnitelmana oli tavata koko perhe meidänkin kolmikon kanssa, mutta se meni pipariksi. T oli laittanut tyylikkään teekattauksen, kun saavuin kiertämästä, ja löysin aina niin ihastuttavan Francesin olohuoneestamme juttelemasta. Edellisesta kerrasta on vierähtänyt liikaa aikaa (1.5 vuotta!).

Kävimme T:n kanssa Buttonwood-ravintolassa illallisella. Ravintola on hieman kalliimpi, Bostonin seudun yhtenä hyvistä ravintoloista pidetty ("Best in Boston"), ja sattuu sijaitsemaan noin 400 m päässä meiltä. Söimme kolmen ruokalajin illallisen juomineen ja vietimme aikaa sen verran pitkään, että useat jo odottivat pöytämme vapautumista - ravintolat laskevat, että seurueet vaihtuvat 1.5 tunnin välein. Illasta jäi hyvä mieli.

Pikku-O:n pitkistä unista ja toisaalta omista töistäni johtuen söimme yhdessä aamupalaa vain muutaman kerran. Pari viimeistä päivää yhdessä syöminen onnistui, ja sisälsi tuoreita bageleita ja seuraavana päivänä American Pancakes. Pikku-O toki piti niihinkin herättää, vaikka ajallisesti tämä tapahtui selvästi yhdentoista jälkeen aamulla.

Sunnuntaina kävimme Harvard Art Museums:issa kiertämässä teoreettisesti monessa museossa mutta käytännössä yhdessä isossa talossa nähden monenlaista taidetta tuhansien vuosien takaa aina nykypäivään saakka. Siihen nähden että kyseessa on vain yliopiston taidemuseo, oli tarjonta aika vaikuttavaa. Tietenkin on huomioitavaa, että yliopisto sattuu olemaan Harvard. Kaikkinensa kyllä suositeltava ja ei varsinkaan kenenkään kukkaroa kuormittava - sinne on vapaa pääsy.

T:n lento takaisin lähti illalla 29. tammikuuta. Tärkeää ja hyvää aikaa oli hänen kuukauden mittainen vierailunsa. Minulla on vielä hetkonen päivystysvapaatani jäljellä, ja Pikku-O jatkaa lakon loppumisen odottamista.

 

Pikku-O 16 vuotta ja vuodenvaihteen tapahtumia

Vuosi 2023 päättyi ja 2024 alkoi. Hämmentävää, miten nopeasti aika kuluu. 

Pikku-O 16 vuotta

Vuoden lopun isoihin asioihin kuului Pikku-O:n 16-vuotissyntymäpäivä. Otin pakkasessa jo valmiina olleen porkkanakakkupohjan sulamaan ja valmistin Pancake-taikinan valmiiksi ennenkuin lähdin pikkuiseen vesitihkuun juoksemaan kolmannen kerran Heartbrake Running Long Run tapahtumaan. Kun saavuin takaisin, T oli herännyt, laittanut Peacock:in kautta Brentford (Pikku-O:n suosikkijoukkue) pelin valmiiksi. Paistoin pannukakut, T teki sipuli-tomaattisössön, ja laitoimme kaiken valmiiksi. Iso-O:kin heräsi. Menimme laulamaan syntymäpäivälaulun perinteiseen tapaan suomeksi ja englanniksi, ja menimme lautasinemme kaikkinemme katsomaan ottelua, jonka kohderyhmään minä ja Iso-O emme kuuluneet. E olisi kuulunut, mutta hän oli Pennsylvaniassa.

Päivällinen oli sankarin toiveesta tänä vuonna pestopasta. Mutta koska pestopasta on pikainen arkiruokamme (pesto suoraan purkista), tuli siitä nyt hieman enemman gourmet-versio, kiitos T:n. Täytin porkkanakakun sekä siihen kuuluvalla täytteellä että Pikku-O:lta jäljelle jääneellä jouluoksakakun täytteellä. Kakun jälkeen pelasimme Pikku-O:n valitsemaa peliä, "Aikajana", mikä sopi kaikille. Se oli kiva, sillä pojilla on taipumuksena ärsyttää siskoaan valitsemalla jonkin niistä peleistä, joita Iso-O ei missään tapauksessa halua pelata. Päivä loppui sankarilla tietokoneen äärellä. Nuorimmainenkin on nyt 16.

Vuodenvaihde

Uudenvuodenaattona kävimme pitkällä 9 mailin (14.5 km) lenkillä, ja söimme jämäruoista uudelleenbrandattuja pasteijoita. Iso-O ja Pikku-O tulivat kaulimaan ja valmistamaan pasteijat aika vähäisen innostuksen kera, mutta hauskalla tavalla jakoivat tunteen ja tilanne osoittautuikin oikein hauskaksi. Päivällisen jälkeen ensin Pikku-O ja sitten Iso-O lähtivät kukin omiin bileisiinsa. Vuosi vaihtui rauhallisissa tunnelmissa.

Uudenvuodenpäivänä kävimme pienellä kävelyllä. Holly-koira lähti sillä välin, minkä jälkeen olikin mahdollista imuroida ja siivota alakerta. Koirasta muistutti vain joulukuusen pieni koriste "Christmas Dog", tuliaisena Kööpenhaminasta koiran perheeltä.

Tein perunarieskoja jämämuusista. Ja kun uunia on minun vaikea laittaa päälle vain yhtä asiaa varten, tein jämäriisipuurosta karjalanpiirakoita. Huomasin, että ne eivät olekaan vaikeita tehdä. Huomasin myös, että 16 karjalanpiirakkaa ja 32 perunarieskaa eivät riitä kovin pitkään, kun talo on täynnä porukkaa. 

Kaikki jälleen paikalla

E:n matka Philadelphiasta takaisin ei mennyt aivan viimeisen päälle. Ensimmäisenä hänelle ilmoitettiin, että bussi New Yorkiin on 5 tuntia myöhässä, ja että hän ei ehdi vaihtoyhteyteensä. Hän sai vaihdettua sellaiseen, joka lähti kahden tunnin kuluttua ja olisi aiheuttanut 2,5 tunnin odotuksen New Yorkissa. No, New Yorkissa ollessa tuli ensin ilmoitus, että jatkoyhteys lähteekin 4,5 tunnin, sitten 6,5 tunnin, ja lopulta ei ollenkaan. E soitti tulikivenkatkuisen puhelun ja totesi:"This is why I hate New York so much!" Yritin piipittää, että eihän New Yorkilla ollut asian kanssa mitään tekemistä, mutta hän oli mielipiteensä jo valinnut. Hän asettui jonoon saadakseen uuden matkan. Minä samaan aikaan googlasin, soitin takaisin ja kysyin, ehtiikö hän 30 minuutissa aivan toiseen paikkaan. Sanoi ehtivänsä, varasin toisen firman bussin, ja sillä hän saapui. Haimme hänet nälkäisenä ja uupuneena Riverside:n asemalta. Tunnelmaa hieman helpotti Domino:sta haetut pizzat.

E:lla meni T:n kanssa melkoisesti aikaa ja energiaa korjatessaan aivan palasiksi menneen tuolin. Siitä tuli melkein parempi kuin ennen hajoamistaan. Hän kävi juoksemassa BC:lla juoksukavereidensa kanssa useina päivinä ennen takaisinmuuttoaan 8. tammikuuta illasta. Kavereita on heillä ollut iso määrä yöpymässä treenien alkaessa niin monta päivää ennenkuin asuntoloihin pääsee. 

Iso-O lähti High School aikaisen kaverinsa ("side character", suora lainaus) Benin kanssa Loon Mountain:ille päiväksi laskettelemaan kominaatiolla E:n sukset ja hänen omat mononsa. T auttoi laittamaan siteet kuntoon. He lähtivät meiltä kello 7 aamulla ja saapuivat noin 9 illalla. Alkuun oli satanut vähän lunta, lopulta aurinko paistoi. Jonoja ei ollut lainkaan, ja juteltavaa oli riittänyt. Sosiaalista aktiviteettia riitti hänellä muutenkin. Martha oli meillä useaan otteeseen, Iso-O kävi luistelemassa Jasonin ja Aidenin kanssa ja hakemassa Marthan työpaikaltaan Bostonista metrolle.

Pikku-O sai kimmokkeen vaihtaa huoneensa järjestystä siten, että hyllykön selkämys näkyy huoneeseen saavuttaessa. Tämä taas aiheutti hänelle tarpeen maalata se omannäköisekseen. Siinä on nyt maiseman lisäksi kaikki Premier League:n logot.

Nordic Team Dinner meillä oli perjantaina 5. tammikuuta, ja silloin oli helpointa poistua paikalta. Alkuperäinen tarkoitus oli mennä istuskelemaan johonkin ravintolaan, mutta ajomatkalla T:n mieleen tuli melkein matkan varrella ollut elokuvateatteri. Olimme paikalla klo 19.10. Seuraava alkava elokuva oli 19.30 American Fiction. Autolle pikaisesti löydetyn paikan jälkeen olimme ostamassa lippuja klo 19.20, ja teatterissa juuri sopivasti elokuvan alkaessa. Viihdyttävä se oli, ja hauskasti sijoittui Bostonin seudulle, jopa Newtoniin.

Kuusi lähti ulos ja joulukoristeet ylimääräisiä valoja lukuunottamatta laitettiin pois loppiaisena 6. tammikuuta. Iloinen yllätys tänä vuonna oli se, että kaksiviikkoinen Newtonin järjestämä joulukuusien keräys oli vielä menossa - yleensä keräys alkaa heti joulupäivän jälkeen ja loppuu vuoden ensimmäisen viikon aikana, ennen loppiaista, ja aina ennenkuin meidän kuusemme on ollut valmis poistettavaksi. 

Ensilumi satoi tänä talvena niinkin myöhään kuin 7. tammikuuta. Iso-O sai hyödynnettyä tämän käymällä Westonissa hiihtämässä vain päivä ennen lahtöaan, ja Pikku-O treeneissään pääsemällä viimein aivan oikeasti hiihtämään (7 mailia maanantaina ja 8 mailia tiistaina). Pari päivää näyttikin kivalta. Sitten tuli jälleen melkoinen säärintama rankkasateineen, mikä vei käytännössä kaiken lumen. Myrsky myös peruutti sekä Iso-O:n junamatkan että T:n lentomatkan Washingtoniin - molemmille löytyi kyllä sitten korvaavat. 

Olin varannut molemmille opiskelijoille ihotautilääkäriajat luomien tarkastamista varten. E:n luomet arvioitiiin silmämääräisesti vaarattomiksi. Iso-O:nkin arvioitiin, mutta hän ilmoitti haluavansa päästä yhdesta eroon, ja itselleni yllättäen niin tapahtui saman käynnin aikana. Parin viikon kuluttua kuulemme, onko syytä huoleen.

Molemmat opiskelijat saivat useita kesätyöhakemuksia lähtemään, mikä on kiva ja tarpeen, sillä kahden maan välillä ollessaan he aina ovat hieman vääränlaisia hakijoita. Iso-O:n hassuin hakemus oli kesätyö roudarina. Sitä pystyi hakemaan joko valmiin hakemuslomakkeen tai pelkän sähköpostihakemuksen kautta. Valmiissa lomakkeessa oli monta kohtaa erilaisiin kortteihin ja taitoihin liittyen, ja jokseenkin jokaiseen niistä hän totesi, ettei niitä ole. Hän lopulta laittoi vain sähköpostin, ja hauskaa kyllä se on ainoa, josta kiinnostusta on hänen suuntaansa ollut. Pikku-O:n on vieläkin hankalampi hakea töitä alaikäisenä, mutta yhden sai hänkin liikkeelle.

Kävimme syömässä O'Hara's:issa koko porukalla viimeisenä yhteisenä viikonloppupäivänä ennen opiskelijoiden takaisinmuuttoa. Talo on jälleen hiljentynyt. Paikalla olemme vain minä ja Pikku-O. Jokin kolmesta infektiopöpöstä hyokkäsi ensin Pikku-O:n ja sitten minun kimppuuni, mutta toipumassa olemme.