Minua huolettaa arvaamattomaksi muuttunut tilanne Yhdysvaltain nykyhallinnon johdosta. Jouduin muistuttamaan kolmikkoa, etteivät liian äänekkäästi osallistu mielenosoituksiin ja että noudattavat sääntöjä viimeiseen pilkkuun asti, vaikka pilkku tuntuisi typerältä. Sanoin heille myös, etteivät laita sosiaaliseen mediaan mitään liian vahvaa. Minusta ei tuntunut hyvältä niin heille sanoa, mutta tilanne on nyt tämä.
Kapteenivalinnan johdosta hän kävi esittelemässä hiihtojoukkuetta 8.-luokkalaisille eli ensi syksynä High Schoolin aloittaville, ja sai rekrytoitua pari uutta hiihtäjää. Nämä pian High Schoolin aloittavat ovat syntyneet loppuvuodesta 2010 ja alkuvuodesta 2011, mikä on minun hankala ymmärtää. He ovat kaikki syntyneet meidän täällä jo ollessamme. Aikamoista.
Ensi vuoden kurssivalinnat tulivat nekin ajankohtaisiksi. Hän on saanut tarpeekseen ranskankielestä ja koska kolme vuotta kieliopintoja High Schoolissa riittää, hän jätti kielivalinnan vaihtoehtoiseksi. Tähän vaikutti myös se, että hän halusi valita enemmän luonnontieteitä. Valinnat varmistuvat vasta myöhemmin kesällä. Hänellä tulee olemaan 5 AP-tason kurssia, mikä on aika paljon, mutta hän sanoo haluavansa ko. kurssit jokatapauksessa, joten motivaatio kai riittää.
SAT-testi ei sitten kuitenkaan mennyt hyvin. Huokaus. Hän saapui kotiin ja
sanoi jokseenkin ensimmäisenä:"Mom, we need to sign up for the May
SAT". Hän ei ensin halunnut edes sanoa, kuinka huonosti se meni, mutta muutama tunti myöhemmin totesi saaneensa tuloksen, joka alkoi numeroilla 13. Yritin nieleskellä omaa harmistumistani, sillä tiedän, ettei se auta häntä yhtään. ACT-testillä hän pystyy SAT:n korvaamaan, mutta kun ACT-testi on jo kahden viikon kuluttua ja siinä on erillinen luonnontieteen osio, en usko ihmeeseen. Toukokuun SAT-testiin ilmoittauduimme myös.
Juniorivuoteen kuuluu Junior Prom, toiselta nimeltään Semi-Formal tai lyhyempänä Semi, ja se on edessä toukokuussa. Hän on salaperäisenä, kenet hän aikoo kysyä partnerikseen, mutta ei halua tavoilleen uskollisena jakaa mitään sen enempää.
Kesätyöpuolella ei vielä ole läpimurtoa tapahtunut sielläkään, mutta etäyhteydellä järjestetty työhaastattelu Turun kaupungin liikuntapalveluiden kanssa oli hänen mielestään mennyt hyvin. Hän innokkaasti kertoi, mitä kaikkea hän oli puhunut, ja hänen virkkeensä muistuttivat jotain suomenkielen kaltaista puhetapaa. Olisi ollut kiva olla kärpäsenä katossa. Hänen mukaansa haastattelija oli hänestä tykännyt, ja vaikea minun siitä on olla eri mieltä.
College-hakukausi lähestyy ja kävimme sen johdosta parilla tutustumiskäynnillä. Olin varannut meille kiertokäynnin New Havenin Yale-yliopistoon 15. maaliskuuta. Yale ei ole samalla tavalla ollut Pikku-O:lle mieleen kuin isosisaruksille, mutta koska itse tykkään sen konseptista, halusin hänelle käynnin tarjota. Ajoimme melko jouhevasti päiväseltään edestakaisin hakien lounaspizzan mukaan paluumatkalle Costa Pizzeria-ravintolasta. Päivä oli tuhnuinen, mutta Yale:n kampus näytti Pikku-O:llekin parastaan. Hän oli paikasta jonkin verran vaikuttunut ja piti sen vielä listallaan. Joskin viikko myöhemmin hänen listansa kutistui 25 yliopistosta alle kymmenen mittaiseksi. Yale ei enää tälle typistetylle listalle mahtunut. Mietin, että tilanteeseen saattoi vaikuttaa käynnin jälkeen selvinnyt SAT-tulos. Kotimatkalla piipahdimme Providence:n Brown University:n alueella, vaikka ko. yliopisto ei hänen listalleen kuulunut edes edeltävästi.
Vermontiin matkustimme 22. maaliskuuta. Siellä oli Pikku-O:n listalla aika korkealla sijainnut UVM (University of Vermont). Se on osavaltioyliopisto, johon on huomattavasti helpompi päästä sisään. UVM sijaitsee upealla alueella vuorten välissä ja suuren järven (Lake Champlain) rannalla aivan New York-osavaltion rajalla, ja opiskelijaporukka on perinteisesti ulkoilmaihmisiä. Luulen, että Pikku-O löytäisi sieltä paikkansa. Vaikka hänellä ei aivan isoin into ollutkaan päällä kierroksen jälkeen, jäi UVM silti hänen kutistuneelle listalleen. Haimme jälleen hänen toivomuksestaan pizzan automatkalle Folino's Pizza-ravintolasta. Hänen mielestään pizzeriassa näytti suomalaiselta. Kun totesin hänelle, etteivät ihmiset minun silmääni näyttäneet suomalaisilta lainkaan, hän pysyi kannassaan. Vihdoin ymmärsin, mitä hän tarkoitti. Tarjoilija, joka otti tilauksemme vastaan oli hymytön nuori nainen, joka ei liikaa puhunut, ja tämä yhdistettynä siihen, että ravintolassa oli "outo"(*suora lainaus) tunnelma, oli tämä Pikku-O:lle tarpeeksi muodostamaan Suomi-mielikuvan. Nauratti, kun keksin. Pizzaa syöden ajoimme noin 30 minuutin päässä sijaitsevan Middlebury Collegen alueelle. Olemme siellä aiemmin pysähtyneet parikin kertaa, joten läpiajo oli Pikku-O:lle riittävä. Tämä College pysyy listalla sekin.
Pikku-O:lla on yleisurheilukausi käynnistynyt. Hän luulee juoksevansa kisoissa ainakin alkuun mailin, todennäköisimmin JV-sarjassa, ja jatkaa heittouraansa vähintään keihään jos ei kiekonkin kanssa. Vaikka hänellä oli usean viikon mittainen totaalinen juoksutauko, ei hän ole juoksemista kokenut hankalana.
E:lla on Yale:n lisäksi tullut ainakin Harvardilta ja University of Michican lakikouluista hylkäyskirjeet sekä Boston University:ltä maininta, että hän on varasijalla. Ensimmäinen positiivinen signaali tuli Georgetown University Law School:ilta, kun hän sai haastattelukutsun. Haastattelijana oli ollut vuonna 2021 BC:lta Georgetown Law School:iin suoraan mennyt ja siten 2024 jo valmistunut nuori mies, jonka kanssa E:lla oli synkannut hyvin. Hänelle oli jäänyt hyvä mieli asiasta, mutta tulosta hän ei vielä ole kuullut.
Opiskelupuolella isoihin asioihin kuuluu se, että hänen Undergrad Thesis (vastaa suunnilleen Suomen gradua) valittiin BC:n seminaariin pieneksi esitykseksi. Se ei ole vielä kokonaan valmis, mutta on edennyt odotusten mukaisesti. Esitys on huhtikuun alussa.
Urheilupuolella sen sijaan on tullut joitain takapakkeja. Häntä ei ollut valittu Raleighin, yleisurheilukauden ensimmäiseen isompaan kisaan, mikä tarkoittanee sitä, että hänen kautensa kisat ovat lähiseudulla. Se harmitti häntä sen verran paljon, että hän soitti minulle ventiloidakseen. Minuakin harmitti hänen puolestaan. Tämän vuoden aikana hänet on muutaman kerran syrjäytetty kisoista valmentajan toimesta, vaikka hänen aikansa ovat olleet kilpailukykyisiä. Isoimpana esimerkkina oli maastojuoksukauden Regionals, jossa hänen ehdottomasti olisi pitänyt pystyä juoksemaan. E:lla meinasi aivan into treenaamiseen lopahtaa, kun kerran seniorikevätkin on menossa ja treeniajan voisi käyttää hauskanpitoon. Muistutin häntä kuitenkin siitä, että vaikka hän ei ehkä Yhdysvaltain tasolla kärkikastiin kuulukaan, on hän edelleen Suomessa erittäin varteenotettava juoksija. Luulen, että hän koki olonsa hieman paremmaksi, sillä asiaan ei ole enää palattu ja treenaus on jatkunut.
Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä klo 1.40 hän soitti minulle, koska SnapChat:in mukaan olin matkalla johonkin. En tiedä, miksi SnapChat niin luuli - tilanne oli sama vielä aamulla - mutta E:n osalta se oli tarkoittanut mahdollisuutta saada kyyti Bostonin keskustasta, kun oli niin kylmä. No, hän osasi pyytää anteeksi herättämistäni syvästä unesta, ja tuli jopa sitä varten erikseen pistäytymään kotona matkallaan tsemppaamaan Alexaa ja kaveriaan heidän valmistautuessaan puolimaratonille.
Jättimäisen iso asia, joka meni hieman vähäisin huomioin ohi, oli Iso-O:n sosiaaliturvanumeron saapuminen. Kirje Social Security Administration:ilta oli odottamassa, kun saavuimme Pikku-O:n kanssa Vermontin matkaltamme. Jätin kirjeen hetkeksi odottamaan, kun ajattelin sieltä taas paljastuvan jotain harmillista, mutta yllätyksekseni siellä oli hänen korttinsa. Joskus asiat, jotka ovat ensin todella monimutkaisia, järjestyvät ilman fanfaareja. Sellainen tunnelma minulle jäi, kun kirjeen avasin ja siitä Iso-O:lle ilmoitin. Hän otti uutisen vastaan epäuskoisena ja ilman itselleen tyypillistä ylimitoitettua tunnelmaa.
Marthan perhe juhli 20-vuotta sitten kotiinsa muuttamistaan perjantaina 21. maaliskuuta. Menin myöhässä, kun annoin auton lainaan E:lle, joka sopimuksen vastaisesti palautti sen melkein 45 minuuttia sovittua myöhemmin. En päässyt asiasta suoraan hänelle mainitsemaan, sillä autonpalautushetkellä hänellä olivat kaverit Max ja Ian mukanaan, mutta annoin hänelle kyllä toisten huomioimattomuudesta palautetta jälkikäteen. Oikeasti mitään suurta haittaa ei tapahtunut. Illanvietto oli intiimi. Mukana keittiösaarekkeen ympärillä erilaisia sormiruokia ja juomia maistellen olivat Colinin ja Marthan lisäksi vain Bill ja Kia - Julia ja Mike tulivat vasta klo 22 aikaan. Mukavaa oli. Colin ja Martha ovat nyt matkalla entisen Neuvostoliiton alusmaihin kolmen viikon ryhmämatkalla.
Kevät on virallisesti saapunut, mutta kelit ovat vielä aivan liian viileät. Aamulla oli pakkasella. Olen valmis jättämään lämmityskauden taakseni, mutta ennuste siihen ei lupaa hyvää.
