Lämmityksestä, autosta, kilpailuista ja monesta muusta

Lämmitys lähti päälle maanantaina 27. lokakuuta. Laitoin termostaatin ensin ylikuumalle ja ilmasin patterit sitten. Sen jälkeen laitoin aiempien vuosien tavoin viikkoaikataulun siten, että aamut ja illat ovat asunnossa lämpöisempiä kuin yöt nukkuessamme ja päivät poissaollessamme. Huoneiden ovet laitoin ensin kiinni, sillä termostaatti on täkäläiseen tapaan vain yhdessä paikassa. Pikku-O kuitenkin kyseenalaisti tämän, ja googlaamalla aloin kyseenalaistaa itsekin. Ehkä ovien sulkeminen oli tärkeämpää monikerroksisessa talossa kuin yksitasoisessa? No, sen verran vakuutuin, että palasin takaisin ovet-saavat-olla-auki-tilanteeseen varsinkin, kun tykkään kodistamme enemmän näin.

Kylmien kelien saapuessa tuli tuskaisen selväksi, että meiltä on hävinnyt hyviä aktiviteetteihin sopivia hanskoja. Selitystä tähän ei ole, sillä ei niitä poiskaan ole laitettu. Meillä ei myöskään näytä olevan 'sopivia' sadettapitäviä housuja. Oikeasti on, muttei Pikku-O:n mieleisiä johtaen sellaiseen hassuun tilanteeseen, että hän meni sateella shortseissa kouluun ja vaihtoi kuivat housut koululla. Itse en niin vilukissana tekisi. Mutta siis, vaateinventaariolle on tarvetta.

Pikku-O:n opintoihin liittyvää

Ensimmäisen hakemussetin lähtemisen jälkeen olemme Pikku-O:n kanssa työstäneet seuraavia. Vaikka hän aiemmin oli niiden kanssa puuhastellut, kävi aika nopeasti selväksi, että aikamoisista raakileista on vielä kyse. Dartmouth-hakemus piti laittaa pakettiin jo viikko sitten, mutta jatkamme sen parissa tänään aikatauluun aiemmin laitetun Duke-hakemuksen lisäksi. Jotta hän välttäisi isosiskon - ja minun - kriisitilanteen, hänen pitäisi saada yksi per viikko valmiiksi. Toivon, että saamme siis molemmat tänään valmiiksi.

Hakemusten valmistelua edeltävästi hänen kuitenkin pitää hoitaa pois alta toisenlainen asia. Hän nimittäin ilmoittautui spontaanisti STEM-tuutoriksi kahdeksasluokkalaisille, ja ensimmäinen sessio virtuaalisesti on tänään. Hieno asenne! Tietysti aikaa ja energiaa voisi käyttää omaankin opiskeluun, mutta ei tästä voi harmissaan olla.

Harmissaan ei voi olla siitäkään, että vaikka opettajilta ei ehkä jatkuvasti tule täysin positiivista palautetta, on hän saanut upeaa palautetta useammaltakin äidiltä, viimeksi Nolanin äidiltä. Hän sanoi, että aina, kun hän tapaa Pikku-O:n, tämä tervehtii häntä kohteliaasti ja vastaa kysymyksiin kunnon lauseella. Minulla oli taas ylpeä äiti-hetki. 

Pikku-O:n kilpailuja ja urheiluun muuten liittyvää

Coaches Invitational-kilpailu oli Wrenthamissa 1. marraskuuta. Vein Pikku-O:n bussille klo 9.30, mutta lähdin itse noin tunnin ajomatkan päähän vasta puolen päivän aikaan, sillä Pikku-O juoksi seniorikisassa, joka oli klo 14.30. Hänellä meni aivan hyvin, 5k ajalla 17:24.9 min, mikä on puoli minuuttia viime vuoden saman radan ennätystä hitaampi, mutta tuulisessa kelissä oikein hyvä. Hän tuli 18/170 sijalla maaliin. Nolan voitti ajalla 16:22.4 min. Ennen kisaa lyhytsanaisesti minulle ärahtelevä Pikku-O oli oikein iloisella mielellä ja sain siksi meistä jopa muutaman yhteiskuvan.

Massachusettsin itäosan D1-koulujen (isot koulut) kilpailu oli samassa paikassa Wrenthamissa viikko myöhemmin, 8. marraskuuta. Southilta juoksijoina olivat Pikku-O:n lisäksi Nolan, Cody, Gavin, Patrick, Carl ja Harry, näistä kaksi viimeistä alkujaan Pikku-O:a hitaampia. Dashielia ei valittu - valmentaja oli maininnut tälle kapteenille, että hänen mielensä oli selvästi ollut jo tulevassa hiihtokaudessa, ja siksi kilpailunäyttäminen ei ollut jatkoon vakuuttanut. 

Vein Pikku-O:n bussille klo 11.30,  ja lähdin samalla vauhdilla itse ajamaan kohti Wrenthamia, sillä siellä olivat jo pienempien koulujen kilpailut käynnissä ja keli oli vaihtunut pilvisestä tihkusateesta aurinkoiseksi ja lämpimäksi. Olin jo kertaalleen kiertänyt alueen, kun näin Southin poikien raahaavan painavaa telttaa heidän perinteiselle paikalleen, ja pian näin Pikku-O:nkin. Hän oli paremmalla tuulella kuin viikko aiemmin. Heidän kisansa alkoi klo 14. Pikku-O:lla meni aivan hyvin, vaikka aika (17:36.30 min) oli huonompi, eika sijoitus (70/157, Southin seitsemäs) häntä ilahduttanut. Joukkueella meni kuitenkin tarpeeksi hyvin - olivat 6/23 - ja kun 7 parhainta pääsee koko Massachusettsin tason kisaan ensi lauantaina Devens:issä, aukesi ovi heillekin. Se ilahdutti tietysti. Näin kilpailun jälkeen iloisen joukkueen ja Mian, joka oli tullut kaverinsa kanssa Pikku-O:a kannustamaan.

Talvikauden urheiluilmoittautuminen on auki, ja ilmoitin kapteeni-Pikku-O:n joukkueeseen hiihtäjäksi. Olimme aiemmin ilmoittaneet hänet New England Nordic Ski Association:in (NENSA) jäseneksi, sillä hänellä on tavoitteenaan osallistua hieman isompiinkin kisoihin kuin 'vain' Massachusettsin osavaltiotason kisoihin. Sitä varten pitäisi olla sekä luistelu- että murtomaahiihtosukset. Jälkimmäisiä yritin ostaa Dashielin perheeltä, mutta näyttää siltä, että edellisen vuoden tavoin hän saa suksia heiltä lainata, mikä on ostamista parempi vaihtoehto minulle. 

Juhlia ja haavereita

Pikku-O oli 31. lokakuuta perjantaina Halloween-juhlissa. Lauantaille heillä oli tiedossa isommat juhlat, mutta ne peruuntuivat viime minuuteilla bileiden pitäjän sairastumisen johdosta. Pikku-O jovelina miehenä lupasi juhlat meille. He menivat ensin "pre-gaming" Nathanin luokse, ja saapuivat meille vähän ennen klo 22 isoäänisinä musiikki pauhaten. Kaduin, että olin tämän luvannut sekä itseni (nukkumisesta ei tullut mitään ennenkuin juhlat loppuivat, korvatulpista huolimatta) että varsinkin yläkerran naapurimme johdosta. Pidin pienen neuvottelusession hänen kanssaan jälkikäteen ja pyysin naapuriltamme anteeksi.

Viikolla Pikku-O kertoi kaatuneensa pyöränsä kanssa pimeässä. Kun kysyin, sattuiko, totesi hän, että sattuminen ei ollut ongelma. Puhelin oli. Se oli ottanut kontaktin taskussa ollessaan, ja näytön yläosa ei enää toimi. Huokaus. Tämän vain kaksi vuotta vanhan puhelimen oli tarkoitus porskuttaa High Schoolin ja armeijan läpi, mutta niin ei käynyt. Harmittaa, vaikka tietysti olen iloinen, ettei Pikku-O loukannut itseään.

Minuun liittyvää

Kävin ensimmäistä kertaa Yhdysvalloissaolon aikana miesgynekologilla (*OK, TMI). Aikaa on vierähtänyt suomalaisesta versiostakin (1990-luvulla!), joten täysin en voi verrata, mutta kokemus oli erilainen ja siten mielenkiintoinen. Vastaanotto alkoi perinteisesti avustajan mittaamilla verenpaineella, pulssilla ja happisaturaatiolla sekä lääkitysten ym perusasioiden tsekkaamisilla. Lääkäri tuli sen jälkeen sisään haastattelemaan minut. Kun tuli tutkimuksen aika, hän pyysi naispuolisen avustajan huoneeseen. Tämä oli selvästi poikkeavaa verrattuna aiempiin kokemuksiini naislääkärin kanssa. Mietin, onko tämä pitkäaikainen käytäntö vai vasta METOO-liikkeen ja monituisten hyväksikäyttösyytosten aikaansaamaa. Mietin myös, tehdäänkö näin nykyään myös Suomessa. En tiedä. Mutta sen tiedän, että aavistuksen ihmettelen, mikä saa miehen valitsemaan tämän erikoisalan. Pahaa sanottavaa minulla ei lääkäristäni tosin ole - vuoden päästä sitten uudelleen.

Olin oikein perinteinen äiti-hahmo sosiaalisen median kanssa. Ensin vahingossa postasin kuvani Snap Chatin kaikille näkyväksi tarinaksi sillä seurauksella, että sain Iso-O:lta välittömästi tunteikkaat viestit asiasta - ja sitten avun, kuinka saada sen pois näkyviltä. Kun kerroin Pikku-O:lle asiasta illalla, hän avasi Instagramin ja näytti minulle, kuinka olin postannut jonkin aivan erikoisen saitin oman sivuni kautta. Nauratti kyllä kovasti.

Kävin nostamassa rahaa, kun käteiselle on edelleen ajoittain tarvetta ja minulla ei sitä spontaanisti ole. Tällaisia tilanteita ovat mm. yllämainitut Cross Country-kisat Wrenthamissa, jossa parkkeeraaminen pitää maksaa seteleillä, ja jotkin koulun tapahtumat, kuten jalkapallopelit tai näytelmät.

Benefits eli terveydenhoito-, hammashoito-, ym. vakuutukset ensi vuodelle piti taas valita. Otin toistaiseksi vielä kattavammat vakuutukset sekä hammashuoltoon että lääketieteellisiin asioihin, mutta ensi vuonna aion harkita alaspäin menemistä varsinkin, kun kustannukset kasvavat hirveällä vauhdilla. Jo nyt jätin näönhuoltoon liittyvän vakuutuksen pois, sillä keksin tämän vuoden aikana, että siitä on hyötyä vain optikkotasolla - silmälääkärit ja niihin liittyvat asiat menevät terveydenhuoltovakuutuksen kautta.

Auto piti katsastaa. Samalla oli edessä myöhästynyt 115k tai liian aikainen 120k tarkastus, mutta maksettavaa tuli hurjasti, sillä huolto isoine korjauksineen oli yli $2000. Auton omistaminen on hirveän kallista ja harmillista, mutta ilman ei pärjää. Koska minun autollani on kohta kolme muutakin käyttäjää Pikku-O:n lähestyvän ajokortin johdosta, auton pitää olla mahdollisimman turvallisessa kunnossa. Maksoi, mitä maksoi.

Autovakuutuskin oli taas kallis, $3360, vaikka kalliit nuoret ajajat ovat poissa maasta. En halunnut heitä kuitenkaan vakuutuksesta pudottaa, sillä jokainen vuosi vakuutuksessa mukana oleminen halventaa heidän ensimmäisiä omia vakuutuksiaan sitten, kun niiden aika joskus on. Kuusi vuotta on vakuutuksissa huomattava korotus. 

Marthan isä Colin on käymässä läpi jonkinlaista tuoreen leivän leipomisvaihetta, ja on itseään "Bread Fairy":ksi kutsuen jo usean viikonlopun ajan, molempina päivinä, tuonut meille uunituoreen patongin. Olemme Pikku-O:n kanssa osanneet tätä isosti arvostaa.

Myönnän olevani hieman hidas AI:n käyttöönotossa - sain perjantaina mm. huomautuksen, että "Heidi" (AI potilastekstikirjoittaja)-koulutukseni on overdue. Olen kuitenkin löytänyt sen suoman huomattavan edun suosituskirjeiden kirjoittamisessa. Laittamalla sisään erikoistujan tai lääketieteen opiskelijan CV:n ja saatekirjeen, saan nopeasti hyvän pohjan, jonka editoimiseen ei mene juurikaan aikaa. En koe tätä epäeettisenä, sillä editoin kirjeen aina omannäköisekseni. Aikaa menee murto-osa siitä, mikä aiemmin, eikä enää tarvitse pyytää luonnosta hakijalta itseltään (minkä voi ajatella enemmän epäeettiseksi kuin tämän toiminnan).

Kaasumittari piti vaihtaa; se pitää kuulemma tehdä joka 7. vuosi. Sain 4 tunnin aikaikkunan, mikä oli ok, sillä minulla oli etäpäivä ja olin potilastyön jo saanut alta pois hoidettua. Mittarinvaihtaja tuli aikaikkunan alkupuolella, joten pystyin paremmin nauttimaan vapaasta torstai-iltapäivästäni itsekseni kotona. Mutta yleisesti ottaen jatkan sen asian ihmettelemistä, että jotkin työalat voivat toimia näin, antaen käsittämättömän pitkän aikaikkunan - joskus koko päivän mittaisen - kun itse pitää tiukasti yrittää pysyä poliklinikka-aikataulussa.

Euroopasta kuuluu

Iso-O:n kanssa soittelimme videopuhelun Marthan lähdön jälkeen. Jack oli saapunut vierailulle samana päivänä, viikonlopuksi oli tiedossa reissu Amsterdamiin (*jossa hän hassusti totesi välttävänsä "Srooms"-nauttimista), ja sitten olikin jo neljän päivän ohjelmaan kuuluva Unkari-reissu edessä. Asuinkaverien (huonekaveri Elon-yliopistosta ja pojat Georgetownista ja George Washingtonista) kanssa on ollut hauskaa ja sama sävel löytynyt. Huonekaverin sanoin:"Being a blond is an outfit itself".

E jäi juuri rannalle RUK-valinnoissa. Kolme oli valittu, ja hän sai samat, korkeat kokonaispisteet kuin viimeisin valittu, mutta jäi silti ulkopuolelle. Asia oli hänelle iso, sillä hän on tottunut menestymään kovan työn tuloksena. Hän soitti minulle pitkän, tunteikkaan puhelun. On hirveän vaikea sietää oman lapsen pettymystä ja tuskaa. Paljon helpompi on läpikäydä omaansa.  Onneksi hänellä alkoi heti vapaa, ja hän pääsi pitkäksi viikonlopuksi Turkuun ollen paljon paremmalla mielellä viikonlopun puheluiden aikaan.

Uutisia

Yllättävä uutinen saapui sähköpostiini Newtonista. Kaupunginjohtaja Setti Warren (kaupunginjohtajana 2010-2018) kuoli yllättäen 2. marraskuuta vain 55-vuoden iässä. Ajoittain olin miettinyt, josko hänestä joskus kuullaan vähän isommassa postissa Yhdysvaltain tasolla. Vaan eipä nyt sitten kuullakaan. Elämä on arvaamatonta ja sen pituus selviää joskus yllättäen.

Yhdysvaltain Government Shutdown jatkuu. Se on jo reippaasti yli kuukauden mittainen ja ei näytä päättyvän ihan pian. Tämä on vaikea käsittää, mutta alkaa jo henkilökohtaisestikin huolettaa. Yritän nimittäin päästä viikon mittaiseen reissuun parin viikon päästä ja varsinkin takaisin kotiin, mutta lisääntyvät lentojen perumiset voivat tämän torpeedoida. Huoleni on tietenkin eritasoinen kuin palkattomasti työskentelevien oikeat huolet rahan riittämisestä ruokaan tai miljoonien ruokakupongeista riippuvien perheiden hätä, joten lopetan valitukseni tähän.