Lunta ja kylmää

Huomenna saapuvaa "Bomb Cyclone":a odotellessamme aloitan viime viikonlopun "Once in the Lifetime" lumimyrskyn kuvauksella. Pieniä hiutaleita alkoi tippua sunnuntaina 25. tammikuuta noin klo 10. Aika pian ne muuttuivat isommiksi ja niitä tuli alas noin 2-5 cm tuntivauhdilla aina seuraavaan aamuun saakka. Kokonaislumimäärä (23"=58 cm) Bostonin seudulla ei varsinaisesti ylittänyt mitään elinajan ennätyksiä, mutta paljon sitä tuli. Kävimme Pikku-O:n kanssa tekemässä lumitöitä ensimmäisen kerran sunnuntaina klo 16-18, naapuri näkyi samassa hommassa noin klo 21 aikoihin, ja aamulla näytti siltä kuin mitään ei olisi tehty. Naapuri oli tavoilleen uskollisena aloittanut aikaisin, joten minä sängystä ylös kömmittyäni en voinut tehdä muuta kuin mennä mukaan aamukahvin puutteesta huolimatta. Yöksi Jaken luokse jäänyt Pikku-O saapui pian hänkin ja usean tunnin aikana saimme lumen siirrettyä ajoteiltä ja kävelyteiltä pois. Pikku-O oli iloinen lumenmäärästä, minä en niinkään. Olemattomat yläkropan lihakseni olivat kipeät. Kiitollinen olen Pikku-O:lle siitä, että päivän mittaan lisäksi sataneen noin 20 cm ja aura-auton tekemän vallin hän vielä kävi iltamyöhään poislapioimassa.

Pikku-O:lla oli odotetusti Snow Day 26. tammikuuta lumimäärän, koko osavaltioon jo edeltävästi julistetun etäpäivän, ja maanantaina edelleen jatkuneen lumisateen johdosta. Pienenä yllätyksenä tuli se, että lumipäiviä olikin kaksi peräkkäin, Newtonin kaupungin toivoessa lisää aikaa lumimäärän kanssa. Seniorina hän osaa näitä päiviä erityisesti arvostaa, sillä koulun loputtua ennen alempiluokkalaisia, niitä ei tarvitse kesällä korvata. Minustakin oli kiva, kun satuin olemaan päivystysvapaalla samaan aikaan.

Pikku-O:n neljäs kilpailu oli lumimyrskyn jälkeisessä, kauniissa, mutta kirpeän kylmässä Westonissa. Hänellä meni tavanomaista huonommin säärisäryn johdosta, mutta tuli silti kisan yhdeksänneksi. Koska hän oli tällä kerralla Southin kolmas, minulle kävi pieni hasardi videoidessani vahingossa väärää poikaa - ihmettelin vain pipoa, joka ei näyttänyt tutulta. Kilpailun jälkeen oli Senior Night, jossa juniorit antoivat senioreille tekemänsä julisteet, toinen toistaan hassumpia. Kakkuakin oli, mutta kylmän kelin johdosta se jäi monilla väliin. Pikku-O meni kavereidensa kanssa jatkamaan Dave's Hot Chicken-ravintolaan, josta hänet myöhemmin hain. 

Toisen neljänneksen arvosanat saapuivat. Pientä "Senior Slump"-meininkiä on ilmoilla. Aivan hyvät arvosanat Pikku-O silti sai. A tuli matematiikasta ja biologiasta. A- irtosi Environmental Science-kurssilta, statistiikasta ja Euroopan historiasta. Shakespeare (eli englanti) oli pudonnut A:sta B:hen. Hmm. Hän ei tykännyt, kun huomautin asiasta.

Pikku-O:lle oli varattuna aika RMV:lle keskiviikkoaamulle Learner's Permit-hakemusta ja -testiä varten, mutta vain päivä aiemmin hän keksi, että hänellä onkin tuolloin Courageous Conversations on Race-tilaisuus, mistä ei missään tapauksessa voinut olla pois. Meinasin hermostua, sillä on melkoinen palapeli saada kaikki paperit ja monta viikkoa edessäpäin juoksevat ensimmäiset vapaat ajat RMV-toimistolla logistisesti toimimaan papereiden aikavaatimusten kanssa (*Social Security Denial Letter ei saa olla yli 30 päivää vanha, ykkösluokan postileima ei saa olla yli 60 päivää vanha, koulun todistus pitää olla viimeaikainen jne). Aika tiukkaan sävyyn totesin, että uusi aika pitää varata heti ja että tuolloin testistä käydään pääsemässä läpi. Paineita hänellä ei omaan tyyliinsä sopien taaskaan ole. Sain palautteen:"Sinä äiti aina sanot, että jos voisit, tekisit testin/SAT:n/hakemuksen puolestani, kun se olisi sinulle niin paljon helpompaa". Auts. Mutta siis, meni hyvät riehumiset taas ihan hukkaan - hän sai seuraavan ajan jo aivan helmikuun alkuun melkoisella mäihällä - joku oli sopivasti oman aikansa perunut.

Pikku-O on suunnittelemassa ystäviensä (Dashiel, Oliver, Jake, Rohan, Nathan) kanssa koulun loppumista juhlistavaa matkaa Espanjaan ja Ranskaan kesäkuussa. Pientä logistista hankaluutta suunnitelma aiheuttaa siitä syystä, että hänen pitää jotenkin keksiä, miten hän saa seuraavana vuotena tarvitut kamansa Suomeen, sillä armeija alkaa alle viikon kuluessa matkan päättymisestä. Mutta, rennolla meiningillä, kuten hänelle sopii. Lentoliput on jo varattu. Dashielin äidin kanssa nauroimme, että jonkun ehkä pitää auttaa poikia pienentämään suunnitelmiaan. Pelkkä Mont Blancin ympärikävely veisi helposti heidän koko kahden viikon matkansa ajan. Mutta siis kiva, että hänellä on tuollainen kaveriporukka. Haikeaa, että matkan jälkeen jokainen lähtee omaan suuntaansa.

Aivan liian pitkään jo jatkuneet ja edelleen jatkuvien kylmien kelien aikaan selvästi huomaa, kuinka nykyinenkin kotimme on rakennettu ilman sen suurempia tiivistämisiä. Erityisesti joidenkin ikkunoiden kohdalla käy selväksi, miksi lämpötila niin helposti päivän aikana laskee. Öljykattila on joutunut laittamaan parastaan. Ei ihme, että täydennystä tarvitsee niin usein. Huomattavasti tavanomaista enemmän olen nähnyt eri öljy-yhtioiden autoja pörräämässä ympäriinsä.

Järjestin itselleni tarpeettoman aktiviteetin perjantai-iltana. Ensin puuro kiehui yli. Kun sitä siivosin, tulin hanganneeksi etupanelia sen verran raivokkaasti, että uunin paneli meni sekaisin. Vain väärinpäin oleva C-näkyi ja mikään nappula ei toiminut. Huolestuin, että joudun olemaan vuokraisäntään asian osalta yhteydessä, sillä hajotin edellisen version heti tänne muutettuamme. Otin uunin pois seinästä, ensin muutaman minuutin ajaksi, sitten pidemmäksi, mutta vikailmoitus säilyi. Pyysin Pikku-O:n avukseni asiaa ratkomaan. Mikään ei muuttunut ja Pikku-O menetti kiinnostuksensa. Jatkoin googlaamista, seurasin ohjeita ja tulin lopulta oppineeksi, että olin siirtänyt uunin "Sabath"-moodiin. Tästä pääsi eroon Settings-nappulaa tarpeeksi pitkään painaen. Mietin, että vaikka taas opin uuden asian, olisin oikein mielelläni jatkanut elämääni ilman ko. oppia. Aikaa meni hukkaan helposti tunnin verran.

Uutisissa on paljon Minnesotan kaaosmaisista tapahtumista sekä Etelä-Karolinan tuhkarokkoepidemiasta. Viimeksi mainittu johtuu rokotuskattavuuden laskemisesta alle kriittisen 95%. Tuhkarokko on erittäin tarttuva, joskus kuolemaan tai vieläkin pahemmin elämänmittaisiin seuraamuksiin SSPE:n (Subacute Sclerosing Panencephalitis) johtava sairaus, joka on rokotuksilla kokonaan vältettävissä. Harmittaa oikeasti! Tilanne ei mene paremmaksi, kun vallankahvassa on henkilö (RFK Jr), joka kylvää epävarmuutta ja -uskoa rokotuksiin ja luonnontieteisiin ylipäänsä. Tämä samainen henkilö käänsi ruokapyramidinkin päälaelleen painottaen lihatuotteiden tärkeyttä ravinnonlähteinä. Tämä on johtanut siihen, että monessa osavaltiossa, Massachusetts mukaan lukien, on nopeaan tahtiin laitettu kilpailevat, enemmän kasviperäiseen ruokavalioon perustuvat suositukset eteenpäin.

Ennen lumimyrskyä

Kelit ovat olleet todella vaihtelevat. Nyt odotamme "Once in the Lifetime"-lumimyrskyn saapumista sunnuntaista maanantaihin. Sitä ennen kelit olivat ensin hieman lämpimämmät aiheuttaen edellisen lumen häviämisen. Westonissa on ollut joka viikko aivan eri näköistä Pikku-O:n viikottaisten kisojen aikaan. Pienen lämpöpiipahdusten jälkeen mentiin kylmää kohti,  luntakin tuli kunnolla (kuva olohuoneen ikkunasta kadulle 19. tammikuuta) jo ennen yllä mainittua myrskyä, ja nyt on minulle taas ihan liian kylmä. Kaunista ulkona toki on auringon paistaessa siniseltä taivaalta ja kaiken ollessa valkoisen lumen peitossa. Tämä ja kaikki alla oleva siis ennen ennustettua myrskyä.

Pikku-O:n kilpailuja

Pikku-O:n toinen hiihtokilpailu oli 14. tammikuuta vähäisen lumen aikaan. Ehdin paikalle, kun viimeisin poliklinikkapotilas ei saapunut vastaanotolleen. Varsity-pojat hiihtivät ensin. Dashiel voitti, Pikku-O oli taas kahdeksas. Alku oli dramaattinen, kun noin kymmenen poikaa kaatui yhdeksi kasaksi juuri ennen pienen ylämäen alkua. 

Kolmas hiihtokilpailu 21. tammikuuta taas oli niin kylmässä kelissä, että sen jälkeinen "Senior Night" piti siirtää eteenpäin. Lunta sen sijaan oli nyt oikein hyvin, Westonin ladut olivat auki laajalti, koko Golf-kentän alueella. Pikku-O:lla meni hienosti. Hän lähti hirveällä vauhdilla Dashielin kanssa kärkiporukkaan ja vaikka Dashiel taas voittikin aivan ylivoimaisesti, tulivat seuraavat pojat, Pikku-O niiden mukana paljon lähempänä toisiaan maaliin. Pikku-O jäi loppukirissä vain hieman viidenneksi tulleesta ja oli siis kisan kuudes. Hänen hiihtonsakin näyttää ihan oikeanlaiselta kilpahiihdolta. Oli hauska verrata videota hänen elämänsä ensimmäisestä kisasta kolme vuotta sitten ja nyt. Aikalailla erilaiselta näyttää.

Virallisia asioita

Pikku-O:n luottokortti saapui. Hän käytti sitä ensimmäisen kerran tilatessaan joukkueen tämän vuoden hiihtotakin. Minä keksin käyttää sitä ilmoittautuessani seuraavaan AAN-konferenssiin ja sen kalleudesta johtuen, olemme heti lähellä vaadittua $1000 käyttorajaa ylimääräisen $200 ansaitsemiseksi. Pari Stop and Shop-tilausta vaan ja raja ylittyy huomattavasti ennen 90 päivän deadlinea.

Pikku-O:n Social Security Denial Letter saapui noin tunti ennenkuin hänellä oli varattu aika Social Security-toimistoon Cambridgessä. Jotta välttäisimme mitään tarpeetonta viivettä Learner's Permit-hakemuksen kanssa, menimme silti toimistossa käymään. Pikku-O pääsi heti sisään ja tiskille, toisin kuin toimistossa jo yli kaksi tuntia odottanut, aikaa varaamaton henkilö, ja sattui samalle virkailijalle, joka oli hänen postissa tulleen päätöksensä laatinut. Pikku-O pelimiehenä esitti yllättynyttä, kun virkailija totesi päätöksen hänelle jo lähettäneen, ja heidän kommunikaationsa oli positiivissävytteinen virkailijan antaessa hänelle leimatun Denial-letterin, kertoneen sen olevan oikea Learner's Permit-hakemusta varten, ja lopuksi vielä varoitti Bostonin liikenteen olevan Yhdysvaltain pahin (*tämän tietysti jo tiesimme). Odotin häntä autossa toimiston edessä. Hän saapui autoon ennenkuin hänen varattu aikansa edes oli.

Sosiaalista meininkiä

Colin teki kurpitsakeittoa lisukkeineen ja kutsui meidät kaikki syömään. Pikku-O ei lähtenyt mukaan, mutta paikalle saapuivat lapsista talossa asuvan Ettan lisäksi Ava ja Ollie. Colinin ja Marthan lisäksi Julia ja Mike, Kia ja Bill sekä Amy olivat jälleen ison pöydän ääressä nauttimassa kulinaarikokin tarjoamisista. Aika kiva. Minulle ilta oli siksikin kiva, että päivystyspäivä (sunnuntai) oli ollut ihan hirveän kiireinen ja itse asiassa ajoin suoraan sairaalalta heille. Normaalisti pääsen helposti lähtemään alkuiltapäivästä.

Yllätin introvertti-itseni ilmoittautumalla Georgetown yliopiston Bostonin seudun vanhempien aamukahvitilaisuuteen Brae Burn Country Club:illa 23. tammikuuta. Arvasin edeltävästi, että yritän keksiä kaikenlaisia tekosyitä, miksi en sinne mene, mutta laitoin vaatteet päälleni ja kävelin autolle antamatta ajatuksilleni liikaa tilaa. Kiva, että en antanut. Tilaisuudessa oli noin 30 ihmista cocktail-tyylillä seisten. Tarjolla oli oikein hyvä aamupala lisukkeineen, mutta harva otti mitään kahvin lisäksi. Yhteinen nimittäjä paikalla olijoille oli se, että rahasta ei ollut puutetta. Kuin ohimennen muutama mainitsi tilanneensa kaiken vietäväksi kotoa tai yliopiston ehdottamasta kaupasta kampukselle - kukaan ei ollut ajanut Bostonista yliopistolle kamojen kanssa. Perheiden Georgetown-nuoret ja vielä kotona olevat olivat yksityiskoulujen oppilaita. Tilaisuus oli jälleen uusi kulttuurikokemus minulle. Pisimpään juttelin meille jo ennalta tutun, Hillside Roadilla asuvan ja Georgetownilla itse asiassa etänä työskentelevän, meidän viimeisen lastenhoitajamme äidin kanssa, mutta juttua riitti myös Southin vieressä asuvan kiinalaisisän kanssa. Sain kuulla, että Georgetownin opiskelijoista noin 100 per vuosi on Bostonin seudulta. Se on aika paljon, kun vuosikoko on 1600 ja DC on kaukana.

Samana iltana minulla oli vuosittainen klinikan Holiday Party Burlingtonin Marriott-hotellilla. Tarjolla oli hyvää ruokaa ja leppoisaa jutustelua. Tänä vuonna minkäänlaista muuta ohjelmaa ei jostain syystä ollut ja ilta loppui aika lyhyeen jo noin klo 20.30. Viihdyin silti hyvin. On kiva nähdä työkavereita leppoisammissa olosuhteissa - kaikki avustajista johtajiin oli kutsuttu.

Päivystysvapaani on vahvasti meneillään ja sopii nyt oikein hyvin, kun lumimyrskyn odottaminen on jo aiheuttanut sen, että maanantai on julistettu etäpäiväksi koko osavaltiossa kuvernoori Maura Healey:n toimesta ja oletan sen olevan Snow Day myös Pikku-O:lla. Minun ei vapaani johdosta tarvitse muuttaa toimintaani lainkaan. Viikon juoksutkin olen jo juossut. Palaamme myrskyn jälkeen.

 

Tammikuun alussa tapahtuvaa

Vuoden ensimmäiset päivät ovat olleet hektisiä. Jaoin ne aikaan ennen Iso-O:n lähtöä, muuttoreissuun ja aikaan perusarjen alkaessa. 

Iso-O:n kotona ollessa

Iso-O:n lyhyt piipahdus kotona oli vauhdikas, kuten tyyliin kuuluu. "Oh, I need to leave soon!" Itkukin ihan hänelle tuli hänen miettiessään fiiliksiään niin Prahassa syksyllä kuin Georgetownilla aiemmin. High School-kavereiden (Jason, Willa, Ian, Marielle, Ben, Sylvie) kanssa hän kävi hengailemassa heti ensimmäisenä iltana, ja hengailu jatkui erilaisilla kombinaatioilla päivittäin lähtöön saakka. Luistelemassakin he kävivät ja sinne pääsi pikkuvelikin mukaan. Haywardseilla hän näki sekä vanhempia että Sarahia huonekavereineen. Joka päivä oli jotakin. Aika kiva.

Pikku-O:n kanssa saimme haettua luottokortin hänen täysi-ikäisyytensä johdosta. Nyt hän pääsee keräämään Yhdysvalloissa tärkeää "luottohistoriaa". Luottorajaksi muodostui $3000 ja ensimmäisen vuoden ajan hän saa valitsemastaan aktiviteetista (*näitä ovat esim online shopping, dining, gas ...) 6% bonuksen normaaalin 3% bonuksen sijaan. Samalla tavalla kuin isosisaruksilla, jos 90 päivän aikana käyttää korttia $1000 verran, saa ylimääräisen $200 bonuksen. Teemme taas siten, että minä käytän hänen korttiaan kaikkeen mahdolliseen (Stop and Shop, tankkaus ym) tuon ajan, ja helposti pitäisi tavoite onnistua lisäämättä omaa kulutusta.

Harmillisesti hän ei ollut saanut Social Security Denial-kirjettä ajoissa, ja jouduimme perumaan jo varatun ajan RMV:lle opetuslupien ("Learner's Permit") hakemista varten. Hän sai uuden ajan tammikuun lopulle. Nyt sitten pitää olla kärppänä ko. letterin kanssa. Jos/kun ei ala kuulua, on parasta mennä toimistoon itse sitä kyselemaan; ajan sitä varten toimistolle sain varatuksi viikko ennen RMV-aikaa.

Ihotautilääkärillä kävimme sekä Iso-O että minä. Iso-O sai tablettien sijaan kasvorasvaa aknen hoitoon. Lääkäri ei selvästi jakanut Iso-O:n huolta aknen ärhakkyydestä (*myönnän olevani lääkärin kanssa samaa mieltä). Samalla yksi luomi poistettiin. Minunkaan kasvoihottumani ei häntä hätkähdyttänyt. Lupus se ei kuulemma ole (*tästä olen helpottunut), ja rosaceakin on epätodennäköinen. Rasvaa sain minäkin seurantakäynnin lisäksi. Hain rasvan ja suunnittelen sen käytön aloittamista.

Silmälääkärikäynnin varasin myös siksi, että sain itselleni kuskin. Tilanne oikean silmäni takaosassa on jonkin verran pahentunut. Operaatiota ei (*vielä) tarvitse harkita, mutta tippoja kannattaa nyt turvotuksen johdosta ryhtya käyttämään. Auts. Tipat hain myös ja alan käyttää kasvorasvan kanssa samaan aikaan.

Pikku-O:n viimeinen koulu-uran lukukausi alkoi maanantaina 5. tammikuuta. Hän saapui kotiin ensimmäisen tunnin jälkeen ja sanoi ottavansa muutaman tunnin verran rennosti antaen minun ymmärtää, että hän skippasi tunnit. Tavoilleni uskollisena otin tosissani. Hän sitten nauroi niiden olevan peruttuja opettajien sairastumisten johdosta

Iso-O:n pakkaamisprojekti eteni hänelle tyypillisellä tavalla. Kun sanoin, että homman tekisi helpommaksi Georgetownin puolella, jos kaikki laatikot ja hyllyköt olisi jo viimeistelty, hän totesi, että kuolinpedillä sitä on kiitollisempi ystävien kanssa vietetystä ajasta kuin hyvin organisoidusta muutosta. Vaikea väittää vastaan. Hän vietti viimeisen iltapäivän Abbyn ja Mayan seurassa. Pakkaus tuli viimeistellyksi ja hänen tapansa osoittautui jälleen aivan toimivaksi.

Iso-O takaisin Georgetowniin

Pikku-O auttoi isosiskoaan täyttämään autonperän saavuttuaan Westonista hiihtotreeneistä. Ajatuksena (*Iso-O:n ehdotus) oli lähteä ajamaan samaisena maanantai-illana. Kun lähdönhetki läheni, löysin Iso-O:n sängystään:"I am so jet-lagged!" Harkitsin hetken omaa, alkuperäistä suunnitelmaani lähteä ajamaan vasta iltaunien jälkeen noin klo 2 yöllä, mutta hylkäsin ajatuksen, sillä olisin joutunut itse ajamaan takaisin pimeällä. Niinpä sanoin, että otan ajovastuun alkuun antaen hänelle mahdollisuuden nukkua matkan silti edetessä. Teimme niin. Ajoin yllättävän kepeästi Massaschusettsin, Connecticutin ja New Yorkin läpi aina New Jerseyn puolelle. Tuolloin joka tapauksessa piti pysähtyä tankkaamaan, joten levähtänyt Iso-O pystyi jatkamaan ajoa. Tämä oli hyvä siksikin, että Delawaren ja varsinkin Marylandin puolella silmänräpsäykseni alkoivat pidentyä. 

Saavuimme Georgetown University:n porteille klo 4 aamulla. Jätimme auton parkkiin (*kahden tunnin parkkiaika alkoi vasta klo 7 ja paikkoja oli tuolloin paljon tarjolla) ja menimme Iso-O:n asunnolle kantaen mukanamme vain yöpymiseen tarvittavia kamoja. Pääsimme sisään rakennukseen ja sen kolmanteen kerrokseen helposti Iso-O:n elektronisella avaimella. Huoneen 307 edessä kuitenkin töppäsi; olisi tarvinnut olla fyysinen avain ja asunnossa jo nukkunut huonekaveri Sara ei ollut tätä huomioinut. Iso-O meinasi hermostua, mutta keksi sitten, että joka yö rakennuksissa on henkilö (RA=resident assistant), jolle voi soittaa hätätilanteissa. 45 minuuttia myöhemmin pääsimme paikalle saapuneen RA:n avustuksella asuntoon. Iso-O meni huoneeseensa, minä jäin olohuoneen sohvalle, ja molemmat nukuimme 3,5 tuntia. 

Nukkuminen teki ihmeitä ja koin oloni varsin hyväksi päivän takaisinajoa ajatellen. Ensin kuitenkin kävelimme autolle ja ajoimme sen kampusalueelle sisään, aivan rakennuksen etuoven eteen. Purimme auton. Iso-O:n jatkaessa tavaroiden siirtämistä sisään ja kolmanteen kerrokseen, minä kävin ajamassa auton takaisin 2 tunnin paikalle kadunvarteen, etsien paikkaa yötä enemmän kellon ollessa jo yli 9. Kun tulin takaisin, saimme kamat hissin viereltä asunnonovelle ja edelleen sisään huonekaverin vielä nukkuessa. Lähdimme syömään aamupalan.

Aamupalalta saapuessamme huonekaveri oli herännyt. Mukava ruotsalaisjuurinen Sara tuli minuakin halaamaan. Pääsin katsomaan asunnon paremmin. Tytöillä on korkea huone ja pohjaltaankin se on aiempien vuosien huoneita huomattavasti isompi. Asunnon toiseen huoneeseen tulee kaksi italialaistyttöä. Heidän sänkynsä ovat korkean huoneen puolivälissä, ikäänkuin toisessa kerroksessa. Asuntoon kuuluu lisäksi melko tilava keittiö/olohuone sekä iso pesuhuone ja erillinen lavuaariosasto peileineen. Iso-O tyhjensi ison matkalaukun vaatteistaan antaen sen minulle takaisin kotiin tuotavaksi. Tämän jälkeen kävelimme yhdessä autolle, jolla ensin ajoin noin 200 metrin matkan hänen kanssaan ennenkuin sanoimme heipat Georgetownin porteilla. Lyhyeksi jäi taas aikani hänen kanssaan. :( Kotimatkani alkoi.

Lähdin ajamaan noin klo 10.30. Se osoittautui jokseenkin täydelliseksi ajoitukseksi. En joutunut ruuhkaan Washington DC:ssä, New Yorkissa, enkä missään muuallakaan pois luettuna Connecticutin tie numero 15, jossa kolarin johdosta matkaan tuli 5 minuutin lisäys. Ajoin kaksi tankkaustaukoa (Delaware ja Connecticut) pitäen yhtä soittoa Westoniin, johon saavuin hieman klo 18 jälkeen. Olin siis edellisen illan tavoin hakemassa Pikku-O:n treeneistään ikäänkuin pikkupyrähdystä 450 mailin (=725 km) päässä olevaan Yhdysvaltain pääkaupunkiin ei olisi tapahtunut. Varsin jouhevasti sujunut matka sinänsä sai kyllä pienen lisäjännitysmomentin, kun huomasin auton kännykkälataussysteemin olevan rikki. Olin vielä kaukana New Yorkin 'väärällä' puolella,  ja akun lataustaso oli pikavauhtia vähenemässä alle kriittisen 20%. Kävin aika monta erilaista tunnetta läpi, kun mietin, miten ihmeessä navigoin itseni yhden maailman suurimmista kaupungeista läpi ilman ohjeita. Pysähdyin hetkeksi Service Area:lle katsomaan isot linjat selviksi. Viimeisemmäksi tunteeksi jäi painokelvoton ajatus ja jatkoin ajamista pelaamalla upporikasta ja rutiköyhää antaen kännykän karttaohjelman jatkaa opastusta niin pitkään kuin virtaa riittää. Kuin ihmeen kaupalla lataus alkoi hetkellisesti toimia ja loppujen lopuksi kännykkä sammui vasta Pikku-O:ta Westonin parkkipaikalla odottaessani. Opin asiasta kuitenkin sen, että pelkkään auton kännykkälataukseen ei pidä luottaa; normilaturi pitää aina ottaa mukaan.

Iso-O:n kevätlukukausi alkoi keskiviikkona 7. tammikuuta. Hänellä oli ensimmäisenä yhteiskuntatieteisiin kuuluva poliittisten puolueiden asioita käsittelevä kurssi. Hän soitti minulle heti se jälkeen kertoakseen, että ei ole yhtään kiinnostunut siitä ja harkitsi siksi koko yhteiskuntatieteiden pudottamista pois pääaineistaan. Harmittelin asiaa itse, mutta annoin hänen tietysti marinoida asiaa itsekseen, sillä onhan hänellä toinenkin pääaine (historia). Sen verran hänelle kyllä sanoin, että ennen suuria muutoksia suunnitelmissa kannattaa hieman miettiä, mitä seuraavat askeleet valmistumisen jälkeen voisivat olla, minkälainen työ voisi sekä kiinnostaa että varsinkin mahdollistaa jonkinlaisen turvatun toimeentulon ym. Tämä ohjeeni toimi. Hän oli selvästi keskustellut asiasta ystäviensäkin kanssa, ja vain vaihtamalla itsensä pois ko. kurssilta, hän oli päätynyt jatkamaan aiemmalla kahden pääaineen suunnitelmalla. Hän oli lisäksi löytänyt oikein hyvän ja kiinnostavan korvikkeen alkuperäiselle kurssille. Kun hän soitti minulle uudelleen muutama tunti myöhemmin, hän oli iloisena tekemässä itselleen lukujärjestystä.

Perusarkea nykykokoonpanolla

Iso-O:n lyhyen pyrähdyksen jälkeen me Pikku-O:n kanssa olemme takaisin perusarjessamme.  Ensimmäinen hiihtokilpailukin on jo ohi. Keskiviikkona 7. tammikuuta kurjassa, harmaassa, suojakelissä se hiihdettiin, mutta aivan hyvä lenkki Westonissa sitä varten oli. Kolme kierrosta hiihtämällä kilpareitistä tuli noin viiden kilometrin pituinen. Hän oli vähän kipeänä, joten liian hyvältä kilpahiihto ei tuntunut. Kisan 8. sija Southin toiseksi nopeimpana oli kuitenkin hieno suoritus, joten hyvin lähti kausi käyntiin.

Pikku-O haluaa huomioida suosituskirjeidensä kirjoittajat, mikä on minusta kiva ele. Itselleen sopien hän suunnitteli leipovansa suklaakeksejä ja brownies-kakkua, mutta onneksi kysyi edeltävästi ohjeita - yksi kirjoittajista on keliaakikko. Hänelle Pikku-O suunnitteli nyt hankkivansa gluteenitonta suklaata.

Oma lomanjälkeinen työni alkoi mukavasti kotisohvalla puolikkaalla etäpäivällä 8. tammikuuta. Nämä etäpäivät ovat aivan huippujuttu.  Erityisesti päivä oli mieleeni, sillä ulkona oli kaunis, aurinkoinen, ei-liian-kylmä päivä ja kun muutama potilas oli perunut vastaanottonsa, minulla oli mukavasti aikaa hoitaa lomani ajalta kertyneet paperityöt ("In-Basket messages") alta pois ennen vastaanottoaikojen päättymistä. Iltapäivä, joka on varsinaisesti varattu paperitöille, jäi siis taas kokonaan minulle ihan muuhun käyttöön.

Poliklinikalle menin perjantaina. Siellä minua oli odottamassa monta joulupakettia työkavereilta sekä tieto siitä, että meilla on nyt kolmas telestroke-sairaala, Exeter New Hampshiressa Massachusettsin Beverly ja Addison Gilbert sairaaloiden lisäksi vastuullamme. Telestroke-palvelu on kaikkein epämieluisin osa päivystysviikkoa. Hälytyksen tullessa on oltava videon päässä muutaman minuutin sisään, mikä on aikamoinen haaste esimerkiksi työmatkojen aikana keskellä ruuhkaista tietä ja ei-niin-kivaa keskellä yölläkään. Mutta, itsepä olen erikoisalani valinnut. Erikoisalasta sivumennen sanoen, tein hauskan erikoisalani.fi-valintakoneen saamalla parhaimmiksi aloikseni neurologian ja geriatrian. Meni siis valinta aikoinaan ihan oikein, joten valitukset pois!

Parin viikon huomattavasti vähäisemmän lenkkeilyn jälkeen motivaatiota varsinkin nyt pimeän ja kylmän kelin aikaan piti haeskella. Lähdin juoksemaan ajatuksella "hölkkään kunnes en jaksa" ja tulin juosseeksi elämäni tähän asti pisimman lenkin, 16 mailia (26 km) pysähtymättä kertaakaan. Vauhtini ei päätä huimannut, mutta onhan se melkoista, että tämän ikäinen, aktiiviurheilua koskaan harrastamaton ihminen pystyy tuon verran etenemään ilman sen suurempia hankaluuksia. Go me!

Colin toi meille taas leivän ("bread fairy"). Sen lisäksi "beer fairy" (*suora lainaus) toi minulle neljä isoa Cloud Candy-olutta. Luulen, että hänellä on suora yhteys Mighty Squirrel-panimoon, sillä tämä ei suinkaan ollut ensimmäinen kerta. Sen tiedän, että Colin itse ei ko. oluesta tykkää, joten taidan siksi olla yksi hyötyjistä. Kiva yllätys pitkän lenkin jälkeen. Hauskasti hän ko. faktan todettuani vastasi:"Remember: drink them all immediately to fight of dehydration". Tämä muistuttaa minua Panimoliiton sponsoroiman tutkimuksen tuloksesta:"Olut on paras palautusjuoma". Heh heh.

Joulukuusi oli pärjännyt kotona hyvin parin viikon ajan ja edelleen tuoksuu hyvältä. Joulu on kuitenkin ohi ja koska Newton tarjoaa vain kahden viikon ikkunan kuusen poisvientiin, piti se laittaa pois. Pikku-O:n nukkuessa pitkälle iltapäivään, minä otin koristeet pois, ja hän vei sen sitten herättyään tienviereen.  Joulu on ohi ja arki vahvasti alkanut.

Chamonix ja Geneve joulusta 2025 uuteen vuoteen 2026

Meillä oli hyvä matka, monella tavalla arvioituna. Tärkeimpänä asiana oli saada kaikki kolme eripuolilla maailmaa syksynsä viettäneet sisarukset samaan paikkaan. Vaikkei se onnistunut ihan koko matkan ajaksi, oli E:n pitkä loma armeijasta iso juttu ja mahdollisti sen, että viiden yön ajan hänkin oli osa yhteistä aikaamme.

E:n ja Iso-O:n reissu oli alkanut päiviä aiemmin Prahasta, jatkunut sieltä Salzburgiin ja edelleen Münchenin kautta Geneveen, johon he saapuivat tiistaiaamuna 23.12. Me Pikku-O:n kanssa lähdimme matkaan maanantaina 22. joulukuuta illalla, sillä Pikku-O:lla oli vielä koulua (*viimeinen koulupäivä olisi ollut 23.12., joten yksi päivä tuli otettua omaa lomaa). Koulupäivän jälkeen kävin hakemassa Pikku-O:n Westonista sovitusti hieman aikaisemmin. Kotona oli ruoka odottamassa. Kasasimme loput kamat kasseihin, ja lähdimme Uberilla kohti Logania, jossa lähtöselvittelyt sujuivat Loganille tyypilliseen tapaan ilman hankaluuksia. 

Alkuun Genevessa

Lensimme British Airways:illä huvittuneena kuunnellen lentoemäntien hauskaa brittiaksenttia ensin Lontooseen ja sieltä pienen odottelun jälkeen huomattavasti pienemmällä koneella Geneveen. Lento oli aavistuksen myöhässä. Bussin löytäminen otti oman aikansa, sillä se oli hassusti kerros ylempänä kuin loogisesti olisi arvellut. Meillä oli hotellin tarjoamat ilmaiset, rajattomat julkisen liikenteen liput sekä tulo- että lähtöpäiville. Bussi nro 5:n reitti oli mutkitteleva, mutta meni melko lähelle ensimmäistä hotelliamme, Ibis Geneve Centre Nations, jossa E ja Iso-O jo odottelivat. 

Saimme meille jo valmiiksi laitetun huoneen. Olin varannut sen alkujaan vain kolmelle, mutta E:n matkan varmistuttua, kysyin isompaa huonetta. Useista viesteistäni huolimatta en koskaan saanut vastausta, ja niinpä meillä todellakin oli vain kolme sänkyä. Ylimääräisen peiton sentään meille toivat ja eivät laskuttaneet ylimääräisestä henkilöstä matkustusveroa.

Kävimme pikaisesti kaupasta hakemassa joitain perustarpeita, sillä joulupyhien johdosta oli pieni, joskin tarpeeton pelko siitä, että kaupat eivät ehkä olisi auki. Sen jälkeen lähdimme kohti ensimmäisen illan ravintolaa ja reissun alkamisen juhlintaa. Sveitsissa kun olimme, ehdotin alueelle sopivaa ravintolaa. Muutamasta vaihtoehdosta kaikki hyväksyivat yksimielisesti Auberge de Saviese-ravintolan. Saimme pöydän, kun lupasimme olla valmiita klo 20 mennessä, muuten ei asiaa olisi ollut - sen verran suosittu oli paikka. Aloitimme Prosecco-lasien nostamisella. Pikku-O:kin sai omansa jo tässä vaiheessa - papereita ei missään vaiheessa matkan aikana kysytty. Pojat söivät juustofonduen, minä racletten ja Iso-O lasagnen. Vaikka juustofondue oli oikein hyvän kokoinen, pojilla oli vielä nälkä, ja he tilasivat toisen samanlaisen. Koska keskustelu tarjoilijan kanssa oli tapahtunut ranskaksi, hän oli sen verran ihastunut meihin, että saimme sen ilmaiseksi. Vieressä olevaa yksin syövää miestäkin lasten ranskanpuhuminen selvästi huvitti. Illasta jäi todella hyvä mieli meille kaikille vatsan täyteisyydestä puhumattakaan.

Olimme lähellä Geneve-järven rantaa ja siellä olleita joulumarkkinoita, joihin seuraavaksi suuntasimme. Keli oli kostean sumuinen ja kylmä, mutta Geneveen jo päivän ajan tutustuneet Iso-O ja E näyttivät meille helpot reitit osin sisätiloja hyödyntäen takaisin hotellille, jossa matkalle mukaan tullut T jo odotteli.

Check out oli vasta klo 12, joten rauhallisen aamun jälkeen kävelimme hitaasti kamojemme kanssa kohti Geneve-järven rantaa ja sen läheisyydessa sijaitsenutta pientä bussiasemaa. Iso-O halusi tuossa vaiheessa jäädä asemalle lukemaan kirjaansa, ja me muut lähdimme vielä noin tunnin ajaksi järven rantaan. Keli jatkui vielä pilvisenä, tuulisena ja koleana, joten oli mukava päästä lämpöiseen bussiin ja sillä kohti Chamonixin kylää.

Chamonix

Pilvet alkoivat revetä lähestyessämme Chamonoxin kylää. AirB@B-asuntomme oli aivan Chamonix Sud-bussiaseman vieressä ja asunto heti meille valmiina, joten asettuminen tapahtui melko kivuttomasti. Nälkä oli jo iso; pian oli aika jouluaaton alkupaloille. Pienen kyläkävelyn ja lyhyen kadulla tapahtuneen joululaulusession jälkeen söimme asunnolle jääneiden Iso-O:n ja Pikku-O:n valmistaman pääruoan. Illalla menimme kaikki paitsi Iso-O lähibaariin (South Bar) iltaolueille, myös Pikku-O.

Luonnonlunta ei ollut paljon. Chamonixin noin kilometrin korkeudessa sijaitsevassa kylässä näkyi vain joitain parin viikon sisään sataneen lumen jämiä, mutta pääosin maisema oli lähinnä keväinen. Lumiraja oli helposti  noin 1,6 kilometrin korkeudessa, eikä sielläkään lunta ollut ihan hirveästi. Jäätiköiden alarajat olivat nousseet edellisen 16 vuoden takaisen käynnin jälkeen selvästi. Niinpä viikon aktiviteetit piti suunnitella olosuhteiden mukaisesti. Maastohiihdon hylkäsimme lumenpuutteen vuoksi kokonaan. Laskettelemaan menimme vain päiväksi. Muu aika kului vaeltaessa tai turistina joko Aiguille du Midille tai läheiseen italialaiskylään, Courmayeriin, tutustuen. Näistä kaikista alla joitain huomioita.

Aktiviteetteja

Laskupäiväksi muodostui tapaninpäivä. Keli oli tuolloin pilvetön auringonpaiste, niinkuin aivan kaikkina muinakin päivinä tuon jälkeen. Laskettelukamat piti vuokrata. Mahdollisuuksia on paljon. Me haimme omamme Intersportista. Online-varauksesta ei tuntunut olevan juuri mitään apua - kaikki piti aloittaa aivan alusta ja aikaa kului. Kamojemme kanssa kävelimme sitten 750 metrin päässä olevalle hissille, joka nosti meidät lumirajan yläpuolelle, Breventin alueelle. Rinteet siellä olivat hyvässä kunnossa ja vaikka meillä oli vuosia aikaa edellisestä kerrasta - Pikku-O:lla jopa ensimmäinen kerta pikkulapsikamojen jälkeen - nopeasti lähti homma kaikilla luistamaan. Lounaan jälkeen menimme laskemisen ja kabiinien yhdistelmillä hieman alempana sijaitsevan Flegeren alueelle. Siellä lumitilanne oli huonompi ja kaikki laskivat vähintään kerran kivien päältä. Loppuajaksi palasimme takaisin Breventin alueelle, jossa Iso-O ja minä vain nousimme kabiinalla ylös hengailemaan kauniisiin maisemiin. Miesväki laski vielä pitkän laskun, nousi uudelleen ylös ja sitten alas väliasemalle, josta yhdessä kaikki otimme kabiinin takaisin alas - laskeminen ei tullut lumenpuutteen johdosta kuuloonkaan. Kävelimme takaisin Intersportiin, jossa kamojen palautus meni paljon aamua jouhevammin ja kivikosketuksista huolimatta lisäseuraamuksia ei tullut.

Lumenpuutteen vuoksi päädyimme siis vaeltamaan pääosin vaelluskelpoisia reittejä pitkin. Sanon pääosin, sillä ajoittain ajauduimme lumisille alueille, joihin varusteemme (*lenkkarit) eivät olleet tarkoitetut.  Joulupäivän vaelluksen piti olla helppo fiilistely laaksoa pitkin kävellen, mutta Iso-O:n ehdotuksesta lähdimme noin tunnin kävelyn jälkeen ylöspäin ajatuksena mennä niin pitkälle kuin mahdollista ja turvallista. Turvallisuudesta voi olla monta mieltä, mutta saavutimme ravintola-alueen Mer de Glace-jäätikön reunalla, noin 1900 metrin korkeudessa. Ravintolaan pääsee vuorenrinnettä kiipeävällä junalla, joten ihmisiä oli paikalla muitakin. Söimme päivänkeitot ja lähdimme aika pian takaisin alas. Alkuosa oli minulle jännittävää ja kävelytyylini siitä syystä nuorisoa huvittavaa, mutta alas pääsimme. Pimeä alkoi tulla, mutta tuossa vaiheessa kylän valot olivat jo avuksi. Kepeästä laaksokävelystä muodostui koko reissun haastavin vaellus yli 900 metrin korkeuseroineen ja 5,5 tunnin liikkumisineen. 

Toinen puolipäivävaellus tapahtui iltapäivästä E:n lähdön jälkeen. Kävelimme polkua ylöspäin Brevent-hissialuetta kohti. Lumelle jouduttuamme, kellon tuossa vaiheessa jo pitkällä iltapäivällä kolkutellen, käännyimme alas. Maisemat olivat upeat, vastapuolella näkyvä Mont Blanc ja sen ympäristö auringossa kylpien. Korkeuseroa vaellukselle tuli noin 660 metriä noin 2,75 tunnin aikana.

Kolmas ja viimeinen vaellus Chamonixin laakson alueella oli Pikku-O:n varsinaisena syntymäpäivänä. Nuoret eivät lähteneet mukaan lainkaan. Hyppäsimme bussiin, joka eteni hyvin hitaasti aivan käsittämättömästä ruuhkasta johtuen kohti Argentieren hiihtoaluetta. Vaellus oli käytännössä koko ajan lumella, joten jouduin omalta osaltani jättämään sen hieman lyhyeksi melkein sileäpohjaisten lenkkareideni johdosta. Minullekin kuitenkin tuli korkeuseroa 450 metriä ja kävelyä 2,5 tuntia. Hirveä määrä ihmisiä yritti tunkea alueelta 10-15 minuutin välein kohti pääkylää kulkeviin busseihin. Lopulta meillekin saapui yksi, joka muista poiketen olikin ns. suora linja. Koska autoja oli edelleen hurjan paljon, oli matka kestoltaan niin pitkä, että lopulta hyppäsimme bussin kyydistä noin kilometri liian aikaisin ja varmasti olimme perillä nopeammin.

Aiguille du Midi on kahden gondolihissin voimin yli 3800 metrin korkeuteen ja aivan Mont Blanchen viereen nostava systeemi. Laskettelijoille se mahdollistaa legendaarisen Vallee Blanche-laskun. Suurin osa on kuitenkin turisteja, jotka haluavat päästä helposti korkealle näkemään henkeäsalpaavia maisemia. Maisemia riittää joka suuntaan (*postauksen kuva on Vallee Blanchen suuntaan). Me lähdimme rauhallisen aamun jälkeen klo 12.20 lähdollä ylös. Aikaa kului melkein kolme tuntia. Alas tullessamme pysähdyimme puolivälin kahvilaan kuumille juomille päivän viimeisimmistä auringonsäteistä terassilla nauttimaan.

Päiväreissulla Italian puolella 1200 metrin korkeudessa sijaitsevassa Courmayerin kylässä kävimme E:n lähdön jälkeen. Sinne pääsee bussilla vuorien läpi menevän, 12 kilometria pitkän tunnelin kautta. Pienen vanhassa kaupungissa käveleskelyn jälkeen lähdimme nousemaan kohti Ristorante Baita Ermitage:lle ja sieltä vielä rinnettä ylemmäksi siten, että korkeuseroa kylästä tuli noin 340 metriä ja maisemat henkeäsalpaavat. Ajatus oli syödä lounas ravintolassa, mutta se oli aivan täynnä, eikä ottanut meitä edes jonoon. Ulkona olisi voinut syödä ja moni niin tekikin, mutta halusimme kunnollisen ravintolakokemuksen, joten lähdimme takaisin alas kylään.

Ravintolakokemuksia

Söimme loman aikana muutaman kerran ravintoloissa aina jollain teemalla. Ensimmäisen illan ravintolan mainitsin jo yllä (Auberge de Saviese). Joulupäivänä kävimme T:n ehdottamana kellariravintolassa Le Caveau, jossa kaiken - ruoan valmistamisen, tilausten vastaanottamisen, ja tarjoilun - hoiti yksi mies hyvin jouhevasti ja asiasta numeroa tekemättä myös silloin kuin pöytäseurueemme halusi lisää syötävää. Ravintola oli aivan täynnä ja moni joutui kääntymään kannoillaan. 

E:n viimeisen illan ja Pikku-O:n etukäteissyntymäpäivän kunniaksi yritimme päästä La Tablee-ravintolaan sen saamien hyvien arvioiden johdosta. Emme mahtuneet. Menimme sen vieressä olevaan Le Boccalatte-ravintolaan, joka oli aivan ok, mutta jäi omalta osaltani hieman täydellisen kokemuksen alapuolelle. Hyvän kolmen ruokalajin illallisen kyllä saimme ja nälkä ei jäänyt.

Courmayerissa kävimme syömässä La Buvette-ravintolassa. Saimme rauhassa syödä myöhäisen lounaamme, vaikka olimmekin normaaliajan ulkopuolella, ja hyvin söimme. Pikku-O söi kaksi pääruokaa, muille riitti yksi. Tarjoilija kannusti italianpuhumisessa ja korjasi Pikku-O:n sanontoja hauskalla tavalla.

Afterski- ja muita baarikokemuksia ei varsin tullut muille kuin nuorisolle Pikku-O:n oikeana syntymäpäivänä, mutta lähibaareissa, South Bar ja The Beckett and Wilde, sentään käväisimme muutaman juoman verran.

Genevessa takaisintulomatkalla kävimme Iso-O:n ehdotuksesta intialaisessa ravintolassa, Indian Bites. Siitä lisää alla.

E:n mutkikas kotimatka

E:n piti lähteä klo 7 bussilla kohti Geneven kenttää ja sieltä aikataulun mukaan noin klo 10 eteenpäin kohti Helsinkiä. Vaan lento olikin peruttu. Suomessa oli ollut jonkinlainen talvimyrsky päivä aiemmin, ja Finnairin kone ei koskaan saapunut Geneveen. Hänet oli sijoitettu 9 tuntia myöhemmin lähtevään koneeseen. Koska hänen kuitenkin kuului ilmoittautua takaisin palvelukseen Tikkakoskella klo 22 mennessä, ei tämä tullut kyseeseen. Hirveän värkkäyksen, lukuisien yhteydenottojen, googlauksien ja puheluiden jälkeen hänelle järjestyi lento Tukholman kautta Helsinkiin. Sekin kuitenkin siten, että ilmoittautuminen klo 22 mennessä ei onnistunut. Hän otti yhteyttä ylimpiin mahdollisiin henkilöihin ja sai kyydin serkultaan Jyväskylän Matkakeskukselta keskellä yötä. Asia tietysti huomioitiin asianmukaisesti, mutta suoraselkäisyytensä johdosta hänen virallisesti todettiin rangaistuksensa suorittaneen. 

 

Pikku-O:n syntymäpäivän juhlintaa 

Perheen nuorin saavutti matkan aikana täysi-ikäisyyden. Matkan tarkoitus oli tämän faktan ulkopuolella, mutta se ei vähentänyt itse päivänsankarin omien ajatusten kehittymistä - hänelle kyseessä oli nimenomaan Pikku-O 18 juhlareissu. 

Juhlimme päivää ensin koko porukalla 27. joulukuuta (*E:n viimeinen ilta) minun ehdotuksestani, sillä kävi aika selväksi, että ikää ei missään tarvinnut erikseen todistaa ja oli kiva, että kaikki olivat paikalla. Nuoret kävivät illallisen päätteeksi juomilla. Iso-O:lla oli kuitenkin pikkuveljelle paljon isompia suunnitelmia, ja oikeana päivänä he juhlivat oikein pitkän kaavan mukaan.

Oikeana syntymäpäivänä meillä oli myöhäinen kuohuviiniaamupala asunnolla, mutta sen jälkeen päivänkulku oli täysin isosiskon hallussa ja jatkui pitkälle yöhön, mikä aiheutti pientä logistista hankaluutta siitä johtuen, että seuraavana aamuna meillä oli lähtö eteenpäin. Mutta, kaksikolla oli hauskaa ja on aika söpöä, että isosisko halusi pikkuveljelle kokonaisen päivän ja illan tarjota. <3

Genevessä uuden vuoden yli

Takaisin Geneveen lähdimme uuden vuoden aattoaamuna klo 10 lähteneellä bussilla, mikä sopi hyvin siksi, että majapaikka piti myös luovuttaa tuohon aikaan. Jälkikäteen ajatellen olisi ollut kiva mennä suoraan lentoasemalle ja palata kotiin; busseja menee useita päivässä Chamonixin ja Geneven lentokentän välillä, joten helppoa se olisi ollut. Mutta, onneksi keli oli kaunis ja Geneve siten antoi itsestään aikalailla kauniimman kuvan kuin ennen joulua. 

Olin saanut edeltävästi viestin, että hotellihuoneemme on valmiina, kun saavumme paljon ennen normaalia check in aikaa. Hotelli (Tor Hotel) olikin aivan täydellisellä paikalla heti bussiaseman vieressä. Pieni yllätys oli, kun kolmannessa kerroksessa olevan hotellin oven eteen saapuessani löysin lapun, jossa todettiin hotellin olevan kiinni 21.12.-1.1. Näin vain pimeän aulan ja lukossa olevan oven. Menin takaisin bussiasemalla odottavien luo, rauhallisesti totesin pienimuotoisen ongelman ja kaivoin puhelimeni esiin vaihtoehtoisen ratkaisun löytääkseni. Sähköpostistani löytyi kuitenkin hotellin lähettämä ohje, kuinka sisään pääsee ja kuinka siellä toimia. Pääsimme siis majoittumaan ja jättämään tavaramme huoneeseemme. Olimme 12 huoneisen hotellin ainoat asiakkaat.

Ensimmäisenä haimme kaupasta ruokaa lähinnä seuraavaa päivää varten, mutta myös varmuudeksi, jos vaikka ravintoloiden kanssa olisi käynyt köpelösti. Kyseessä oli nimittäin uuden vuoden aaton lisäksi Geneven Ranskan vallan vapautumisen vuosipäivä aiheuttaen sekä hirveän määrän ihmisiä että monien paikkojen kiinniolemisen.

Iso-O jäi levähtämään, kun me muut lähdimme kohti Geneven vanhaa kaupunkia. Yleisen patsastelun lisäksi menimme Pikku-O:n toiveesta katetraalin alla olevia arkeologisia kaivauksia katsomaan. Ne olivat vaikuttavat siksikin, että osa löydöksistä oli reippaasti yli 2000 vuotta vanhoja.

Monissa ravintoloissa oli Euroopalle tyypillinen tauko lounasajan ja päivällisen/illallisen välillä meneillään, joten nälästä huolimatta jouduimme muutaman tunnin verran odottamaan. Saimme varattua pöydän Geneven kuuluisaan intialaisravintolaan, Indian Bites, jonka kaikki pöydät olivat varattuina. Ruoka oli tosi hyvää ja sitä oli riittävästi. 

Useampi tunti myöhemmin muu porukka lähti katsomaan meininkiä Geneve-järven rannalla, jossa oli kaikenlaista vuoden vaihteen juhlameininkiä ja puolelta yön hienot ilotulitukset. Minä luovutin ja näin ilotulitukset vain hotellin ikkunasta.

Aamulla puoli kymmenen aikaan alkoi kuulua kolistelua, kun hotellin työntekijät (*mahdollisesti perhettä keskenään) saapui hotellia avaamaan ja aamupalaa valmistamaan. Saimme mukavan hitaan aamun ja hyvän huoneaamupalan ennenkuin meidän piti huone klo 12 luovuttaa.

Kotimatka

Lähdimme hotellilta suoraan hitaasti kamojemme kanssa kävellen kohti muutaman korttelin päässä olevalle pysäkille, josta pystyi valitsemaan joko bussin nro 5 tai 10. Ensin mainittu saapui ja köröttelimme hieman pidemmän matkan kentälle. T jäi tuossa vaiheessa vielä muutaman tunnin ajaksi Geneveen ennen oman koneensa lähtöä.

Iso-O:n laukku painoi 23,5 kg (*raja on 23 kg). Blondina hänen ei tarvinnut tyhjentää laukusta tavaraa pois, eikä maksaa ylimääräistä. Minun laukkuni, joka sisälsi paljon hänen tavaraansa myös, painoi 22,5 kg, ja Pikku-O:n (*myös paljon siskon kamaa), vain 17 kg. Vain Iso-O sai itsensä tsekattua molemmille lennoille. Virkailija ei toistuvista yrityksistä huolimatta onnistunut saamaan minulle ja Pikku-O:lle paikkoja Lontoosta eteenpäin. Meinasin hermostua, sillä meidät laitettiin odottamaan paikkoja ns. "Stand by"-asiakkaina, mikä minulle - historiasta johtuen - tarkoitti sitä, ettemme pääse Bostoniin samana iltana. 

No, asialle ei voinut tehdä mitään. Pääsimme hyvin Lontooseen, jonka kiireisellä Heathrow-kentällä oli ihan hirveän hiljaista - meillä oli kokonainen terminaalin osa kokonaan käytössämme ja valaistus oli himmennetty. British Airways-virkailijan pienen vääntämisen jälkeen meillekin järjestyi paikat. En itse vielä huomannut, mutta Pikku-O kyllä niin teki, että kuuluimme hänen kanssaan ns. Priority Group -ryhmään. Pääsimme siis lentokoneeseen sisään huomattavasti ennen Iso-O:aa, ja löysimme paikkamme ensimmäisestä luokasta. Pikku-O:n hymy oli korvasta korvaan, kun hän ensin ymmärsi tämän mutta varsinkin, kun ymmärsi Iso-O:n paikan oleva kaukana takanamme. Siemailimme juomiamme, kun Iso-O kulki ohitsemme ja ilo Pikku-O:n naamalla entisestään parani. Minulla oli asiasta syyllinen olo ja yritin kysyä paikkaa Iso-O:llekin siinä onnistumatta, sillä kone oli viimeistä paikkaa myöten täynnä.

Loganilla oli jälleen huomattavasti aikakauteen sopien lyhyempi ulkomaalaisten jono, mutta myös vain yksi virkailija jonoa purkamassa. Aikaa silti meni vain noin 15 minuuttia, mikä on iso muutos aiempaan. Virkailija pyysi minua asettumaan kameran eteen - ja heti sen jälkeen, ennenkuin sai minun passini, hän sanoi nimeni. Kamera oli siis minut tunnistanut. Aivan helposti pääsimme kaikki tarkastuksesta läpi; kenenkään puhelimia tai yhtään mitään muutakaan ei tarkistettu tai kyseenalaistettu.

Taksin saa nykyään Loganilla uudesta paikasta - sen keksiminen otti pienen hetken. Keli oli kirpeä ja kirkas. Koti odotti viileänä, joten heti piti tehdä järjestelyjä lämmityksen, sähköjen ja vedenlämmön optimoimiseksi. Kamojen paikalleen laittaminen kuuden pyykkikoneellisen verran sai odottaa seuraavaan päivään, mutta tuli yhteistoimin tuolloin tehtyä. 

Hyvä oli matka. Kiva kuitenkin olla kotona. Ajatukset suuntautuvat nyt Pikku-O:n viimeiseen High School kevääseen, Iso-O:n juniorivuoden toiseen puolikkaaseen takaisin kampuksella ja E:n armeija-ajan loppuosaan.