Tammikuun alussa tapahtuvaa

Vuoden ensimmäiset päivät ovat olleet hektisiä. Jaoin ne aikaan ennen Iso-O:n lähtöä, muuttoreissuun ja aikaan perusarjen alkaessa. 

Iso-O:n kotona ollessa

Iso-O:n lyhyt piipahdus kotona oli vauhdikas, kuten tyyliin kuuluu. "Oh, I need to leave soon!" Itkukin ihan hänelle tuli hänen miettiessään fiiliksiään niin Prahassa syksyllä kuin Georgetownilla aiemmin. High School-kavereiden (Jason, Willa, Ian, Marielle, Ben, Sylvie) kanssa hän kävi hengailemassa heti ensimmäisenä iltana, ja hengailu jatkui erilaisilla kombinaatioilla päivittäin lähtöön saakka. Luistelemassakin he kävivät ja sinne pääsi pikkuvelikin mukaan. Haywardseilla hän näki sekä vanhempia että Sarahia huonekavereineen. Joka päivä oli jotakin. Aika kiva.

Pikku-O:n kanssa saimme haettua luottokortin hänen täysi-ikäisyytensä johdosta. Nyt hän pääsee keräämään Yhdysvalloissa tärkeää "luottohistoriaa". Luottorajaksi muodostui $3000 ja ensimmäisen vuoden ajan hän saa valitsemastaan aktiviteetista (*näitä ovat esim online shopping, dining, gas ...) 6% bonuksen normaaalin 3% bonuksen sijaan. Samalla tavalla kuin isosisaruksilla, jos 90 päivän aikana käyttää korttia $1000 verran, saa ylimääräisen $200 bonuksen. Teemme taas siten, että minä käytän hänen korttiaan kaikkeen mahdolliseen (Stop and Shop, tankkaus ym) tuon ajan, ja helposti pitäisi tavoite onnistua lisäämättä omaa kulutusta.

Harmillisesti hän ei ollut saanut Social Security Denial-kirjettä ajoissa, ja jouduimme perumaan jo varatun ajan RMV:lle opetuslupien ("Learner's Permit") hakemista varten. Hän sai uuden ajan tammikuun lopulle. Nyt sitten pitää olla kärppänä ko. letterin kanssa. Jos/kun ei ala kuulua, on parasta mennä toimistoon itse sitä kyselemaan; ajan sitä varten toimistolle sain varatuksi viikko ennen RMV-aikaa.

Ihotautilääkärillä kävimme sekä Iso-O että minä. Iso-O sai tablettien sijaan kasvorasvaa aknen hoitoon. Lääkäri ei selvästi jakanut Iso-O:n huolta aknen ärhakkyydestä (*myönnän olevani lääkärin kanssa samaa mieltä). Samalla yksi luomi poistettiin. Minunkaan kasvoihottumani ei häntä hätkähdyttänyt. Lupus se ei kuulemma ole (*tästä olen helpottunut), ja rosaceakin on epätodennäköinen. Rasvaa sain minäkin seurantakäynnin lisäksi. Hain rasvan ja suunnittelen sen käytön aloittamista.

Silmälääkärikäynnin varasin myös siksi, että sain itselleni kuskin. Tilanne oikean silmäni takaosassa on jonkin verran pahentunut. Operaatiota ei (*vielä) tarvitse harkita, mutta tippoja kannattaa nyt turvotuksen johdosta ryhtya käyttämään. Auts. Tipat hain myös ja alan käyttää kasvorasvan kanssa samaan aikaan.

Pikku-O:n viimeinen koulu-uran lukukausi alkoi maanantaina 5. tammikuuta. Hän saapui kotiin ensimmäisen tunnin jälkeen ja sanoi ottavansa muutaman tunnin verran rennosti antaen minun ymmärtää, että hän skippasi tunnit. Tavoilleni uskollisena otin tosissani. Hän sitten nauroi niiden olevan peruttuja opettajien sairastumisten johdosta

Iso-O:n pakkaamisprojekti eteni hänelle tyypillisellä tavalla. Kun sanoin, että homman tekisi helpommaksi Georgetownin puolella, jos kaikki laatikot ja hyllyköt olisi jo viimeistelty, hän totesi, että kuolinpedillä sitä on kiitollisempi ystävien kanssa vietetystä ajasta kuin hyvin organisoidusta muutosta. Vaikea väittää vastaan. Hän vietti viimeisen iltapäivän Abbyn ja Mayan seurassa. Pakkaus tuli viimeistellyksi ja hänen tapansa osoittautui jälleen aivan toimivaksi.

Iso-O takaisin Georgetowniin

Pikku-O auttoi isosiskoaan täyttämään autonperän saavuttuaan Westonista hiihtotreeneistä. Ajatuksena (*Iso-O:n ehdotus) oli lähteä ajamaan samaisena maanantai-illana. Kun lähdönhetki läheni, löysin Iso-O:n sängystään:"I am so jet-lagged!" Harkitsin hetken omaa, alkuperäistä suunnitelmaani lähteä ajamaan vasta iltaunien jälkeen noin klo 2 yöllä, mutta hylkäsin ajatuksen, sillä olisin joutunut itse ajamaan takaisin pimeällä. Niinpä sanoin, että otan ajovastuun alkuun antaen hänelle mahdollisuuden nukkua matkan silti edetessä. Teimme niin. Ajoin yllättävän kepeästi Massaschusettsin, Connecticutin ja New Yorkin läpi aina New Jerseyn puolelle. Tuolloin joka tapauksessa piti pysähtyä tankkaamaan, joten levähtänyt Iso-O pystyi jatkamaan ajoa. Tämä oli hyvä siksikin, että Delawaren ja varsinkin Marylandin puolella silmänräpsäykseni alkoivat pidentyä. 

Saavuimme Georgetown University:n porteille klo 4 aamulla. Jätimme auton parkkiin (*kahden tunnin parkkiaika alkoi vasta klo 7 ja paikkoja oli tuolloin paljon tarjolla) ja menimme Iso-O:n asunnolle kantaen mukanamme vain yöpymiseen tarvittavia kamoja. Pääsimme sisään rakennukseen ja sen kolmanteen kerrokseen helposti Iso-O:n elektronisella avaimella. Huoneen 307 edessä kuitenkin töppäsi; olisi tarvinnut olla fyysinen avain ja asunnossa jo nukkunut huonekaveri Sara ei ollut tätä huomioinut. Iso-O meinasi hermostua, mutta keksi sitten, että joka yö rakennuksissa on henkilö (RA=resident assistant), jolle voi soittaa hätätilanteissa. 45 minuuttia myöhemmin pääsimme paikalle saapuneen RA:n avustuksella asuntoon. Iso-O meni huoneeseensa, minä jäin olohuoneen sohvalle, ja molemmat nukuimme 3,5 tuntia. 

Nukkuminen teki ihmeitä ja koin oloni varsin hyväksi päivän takaisinajoa ajatellen. Ensin kuitenkin kävelimme autolle ja ajoimme sen kampusalueelle sisään, aivan rakennuksen etuoven eteen. Purimme auton. Iso-O:n jatkaessa tavaroiden siirtämistä sisään ja kolmanteen kerrokseen, minä kävin ajamassa auton takaisin 2 tunnin paikalle kadunvarteen, etsien paikkaa yötä enemmän kellon ollessa jo yli 9. Kun tulin takaisin, saimme kamat hissin viereltä asunnonovelle ja edelleen sisään huonekaverin vielä nukkuessa. Lähdimme syömään aamupalan.

Aamupalalta saapuessamme huonekaveri oli herännyt. Mukava ruotsalaisjuurinen Sara tuli minuakin halaamaan. Pääsin katsomaan asunnon paremmin. Tytöillä on korkea huone ja pohjaltaankin se on aiempien vuosien huoneita huomattavasti isompi. Asunnon toiseen huoneeseen tulee kaksi italialaistyttöä. Heidän sänkynsä ovat korkean huoneen puolivälissä, ikäänkuin toisessa kerroksessa. Asuntoon kuuluu lisäksi melko tilava keittiö/olohuone sekä iso pesuhuone ja erillinen lavuaariosasto peileineen. Iso-O tyhjensi ison matkalaukun vaatteistaan antaen sen minulle takaisin kotiin tuotavaksi. Tämän jälkeen kävelimme yhdessä autolle, jolla ensin ajoin noin 200 metrin matkan hänen kanssaan ennenkuin sanoimme heipat Georgetownin porteilla. Lyhyeksi jäi taas aikani hänen kanssaan. :( Kotimatkani alkoi.

Lähdin ajamaan noin klo 10.30. Se osoittautui jokseenkin täydelliseksi ajoitukseksi. En joutunut ruuhkaan Washington DC:ssä, New Yorkissa, enkä missään muuallakaan pois luettuna Connecticutin tie numero 15, jossa kolarin johdosta matkaan tuli 5 minuutin lisäys. Ajoin kaksi tankkaustaukoa (Delaware ja Connecticut) pitäen yhtä soittoa Westoniin, johon saavuin hieman klo 18 jälkeen. Olin siis edellisen illan tavoin hakemassa Pikku-O:n treeneistään ikäänkuin pikkupyrähdystä 450 mailin (=725 km) päässä olevaan Yhdysvaltain pääkaupunkiin ei olisi tapahtunut. Varsin jouhevasti sujunut matka sinänsä sai kyllä pienen lisäjännitysmomentin, kun huomasin auton kännykkälataussysteemin olevan rikki. Olin vielä kaukana New Yorkin 'väärällä' puolella,  ja akun lataustaso oli pikavauhtia vähenemässä alle kriittisen 20%. Kävin aika monta erilaista tunnetta läpi, kun mietin, miten ihmeessä navigoin itseni yhden maailman suurimmista kaupungeista läpi ilman ohjeita. Pysähdyin hetkeksi Service Area:lle katsomaan isot linjat selviksi. Viimeisemmäksi tunteeksi jäi painokelvoton ajatus ja jatkoin ajamista pelaamalla upporikasta ja rutiköyhää antaen kännykän karttaohjelman jatkaa opastusta niin pitkään kuin virtaa riittää. Kuin ihmeen kaupalla lataus alkoi hetkellisesti toimia ja loppujen lopuksi kännykkä sammui vasta Pikku-O:ta Westonin parkkipaikalla odottaessani. Opin asiasta kuitenkin sen, että pelkkään auton kännykkälataukseen ei pidä luottaa; normilaturi pitää aina ottaa mukaan.

Iso-O:n kevätlukukausi alkoi keskiviikkona 7. tammikuuta. Hänellä oli ensimmäisenä yhteiskuntatieteisiin kuuluva poliittisten puolueiden asioita käsittelevä kurssi. Hän soitti minulle heti se jälkeen kertoakseen, että ei ole yhtään kiinnostunut siitä ja harkitsi siksi koko yhteiskuntatieteiden pudottamista pois pääaineistaan. Harmittelin asiaa itse, mutta annoin hänen tietysti marinoida asiaa itsekseen, sillä onhan hänellä toinenkin pääaine (historia). Sen verran hänelle kyllä sanoin, että ennen suuria muutoksia suunnitelmissa kannattaa hieman miettiä, mitä seuraavat askeleet valmistumisen jälkeen voisivat olla, minkälainen työ voisi sekä kiinnostaa että varsinkin mahdollistaa jonkinlaisen turvatun toimeentulon ym. Tämä ohjeeni toimi. Hän oli selvästi keskustellut asiasta ystäviensäkin kanssa, ja vain vaihtamalla itsensä pois ko. kurssilta, hän oli päätynyt jatkamaan aiemmalla kahden pääaineen suunnitelmalla. Hän oli lisäksi löytänyt oikein hyvän ja kiinnostavan korvikkeen alkuperäiselle kurssille. Kun hän soitti minulle uudelleen muutama tunti myöhemmin, hän oli iloisena tekemässä itselleen lukujärjestystä.

Perusarkea nykykokoonpanolla

Iso-O:n lyhyen pyrähdyksen jälkeen me Pikku-O:n kanssa olemme takaisin perusarjessamme.  Ensimmäinen hiihtokilpailukin on jo ohi. Keskiviikkona 7. tammikuuta kurjassa, harmaassa, suojakelissä se hiihdettiin, mutta aivan hyvä lenkki Westonissa sitä varten oli. Kolme kierrosta hiihtämällä kilpareitistä tuli noin viiden kilometrin pituinen. Hän oli vähän kipeänä, joten liian hyvältä kilpahiihto ei tuntunut. Kisan 8. sija Southin toiseksi nopeimpana oli kuitenkin hieno suoritus, joten hyvin lähti kausi käyntiin.

Pikku-O haluaa huomioida suosituskirjeidensä kirjoittajat, mikä on minusta kiva ele. Itselleen sopien hän suunnitteli leipovansa suklaakeksejä ja brownies-kakkua, mutta onneksi kysyi edeltävästi ohjeita - yksi kirjoittajista on keliaakikko. Hänelle Pikku-O suunnitteli nyt hankkivansa gluteenitonta suklaata.

Oma lomanjälkeinen työni alkoi mukavasti kotisohvalla puolikkaalla etäpäivällä 8. tammikuuta. Nämä etäpäivät ovat aivan huippujuttu.  Erityisesti päivä oli mieleeni, sillä ulkona oli kaunis, aurinkoinen, ei-liian-kylmä päivä ja kun muutama potilas oli perunut vastaanottonsa, minulla oli mukavasti aikaa hoitaa lomani ajalta kertyneet paperityöt ("In-Basket messages") alta pois ennen vastaanottoaikojen päättymistä. Iltapäivä, joka on varsinaisesti varattu paperitöille, jäi siis taas kokonaan minulle ihan muuhun käyttöön.

Poliklinikalle menin perjantaina. Siellä minua oli odottamassa monta joulupakettia työkavereilta sekä tieto siitä, että meilla on nyt kolmas telestroke-sairaala, Exeter New Hampshiressa Massachusettsin Beverly ja Addison Gilbert sairaaloiden lisäksi vastuullamme. Telestroke-palvelu on kaikkein epämieluisin osa päivystysviikkoa. Hälytyksen tullessa on oltava videon päässä muutaman minuutin sisään, mikä on aikamoinen haaste esimerkiksi työmatkojen aikana keskellä ruuhkaista tietä ja ei-niin-kivaa keskellä yölläkään. Mutta, itsepä olen erikoisalani valinnut. Erikoisalasta sivumennen sanoen, tein hauskan erikoisalani.fi-valintakoneen saamalla parhaimmiksi aloikseni neurologian ja geriatrian. Meni siis valinta aikoinaan ihan oikein, joten valitukset pois!

Parin viikon huomattavasti vähäisemmän lenkkeilyn jälkeen motivaatiota varsinkin nyt pimeän ja kylmän kelin aikaan piti haeskella. Lähdin juoksemaan ajatuksella "hölkkään kunnes en jaksa" ja tulin juosseeksi elämäni tähän asti pisimman lenkin, 16 mailia (26 km) pysähtymättä kertaakaan. Vauhtini ei päätä huimannut, mutta onhan se melkoista, että tämän ikäinen, aktiiviurheilua koskaan harrastamaton ihminen pystyy tuon verran etenemään ilman sen suurempia hankaluuksia. Go me!

Colin toi meille taas leivän ("bread fairy"). Sen lisäksi "beer fairy" (*suora lainaus) toi minulle neljä isoa Cloud Candy-olutta. Luulen, että hänellä on suora yhteys Mighty Squirrel-panimoon, sillä tämä ei suinkaan ollut ensimmäinen kerta. Sen tiedän, että Colin itse ei ko. oluesta tykkää, joten taidan siksi olla yksi hyötyjistä. Kiva yllätys pitkän lenkin jälkeen. Hauskasti hän ko. faktan todettuani vastasi:"Remember: drink them all immediately to fight of dehydration". Tämä muistuttaa minua Panimoliiton sponsoroiman tutkimuksen tuloksesta:"Olut on paras palautusjuoma". Heh heh.

Joulukuusi oli pärjännyt kotona hyvin parin viikon ajan ja edelleen tuoksuu hyvältä. Joulu on kuitenkin ohi ja koska Newton tarjoaa vain kahden viikon ikkunan kuusen poisvientiin, piti se laittaa pois. Pikku-O:n nukkuessa pitkälle iltapäivään, minä otin koristeet pois, ja hän vei sen sitten herättyään tienviereen.  Joulu on ohi ja arki vahvasti alkanut.