Lumimyrsky ja Pikku-O:n ajokortti

Ihan hirveä lumimyrsky meni ylitsemme maanantaiaamuyöstä myöhäiseen maanantai-iltaan jättäen meidät lumen peittämiksi ja aiheuttaen paljon sähkökatkoksia. Kaikki maanantain potilaskäynnit oli vaihdettu etävastaanotoiksi. Minun 13 potilaastani 7 jäi jäljelle. Se sopi hyvin, sillä päivä jäi mukavan väljäksi. Pikku-O:lla oli Snow Day. Hän kävi tekemässä alustavia lumitöitä myrskyn vielä riehuessa, mutta luovutti pian, haki pulkan sekä laskettelu- ja murtomaasuksensa, ja yritti löytää niistä parhaiten toimivat. Pulkka jäi lumikinoksen alle odottamaan lumen sulamista (*se on siellä vieläkin - vain pätkä narua näkyy, heh heh) ja laskettelusukset olivat liian painavat. Murtomaasuksilla hän lähti hiihtämään pitkin Commonwealth Avenue:ta. Myrsky laantui, ja pari tuntiset lumityöt teimme yhdessä naapurimme kanssa klo 19 alkaen (kuva). Kadun muutkin asukkaat olivat samassa hommassa. Muutama Boston Collegen opiskelijapoika kyseli iäkkäämmiltä asukkailta, josko voisivat olla avuksi. Aika kiva.

Poikkeustilanne jatkui vielä tiistainakin. Lunta oli niin paljon, että sen poissiirtämiseen meni enemmän aikaa kuin seudulla oli resursseja. Koulut, kirjastot, virastot ym jatkoivat kiinniolemistaan. Minun sen sijaan tuli ilmoittautua työpaikalleni. Tämä oli ok, sillä ruuhkaa ei ollut. 

Lumimyrskyn jälkeen

Jostain syystä johtuen minun piti todistaa työpaikalleni, tai oikeammin varmaan vakuutusyhtiöille, että E, Iso-O ja Pikku-O ovat minun jälkeläisiäni ja siten terveydenhuoltovakuutuksessa huomioitavia "dependents". Onneksi satuin löytämään syntymätodistukset ja vanhan virkatodistukseni, jotka sain ladattua systeemiin. Samalla huomasin myös, että Adobe Acrobatin viimeisin update aiheutti vanhan läppärini nikottelun. Läppärin iästä ja käyttöjärjestelmän vanhuudesta johtuen en enää pysty avaamaan pdf-tiedostoja. Asian pystynee kiertämään - googlasin - mutta tämä on itselleni viimeinen niitti aktivoitua uuden hankkimiseksi.

Iso-O allekirjoitti vuokrasopimuksen ajalle kesäkuu-toukokuu ja muuttaa neljän muun tytön kanssa lähelle Georgetown University:n kampusta. Hän löysi itselleen myös alivuokralaisen kesän ajalle, mikä on hieno juttu. Hänen piti maksaa ensimmäisen kuun vuokra sekä samankokoinen vakuusmaksu ennen helmikuun loppua ja ongelmaksi meinasi tulla hänen itsensä asettama päivittäisten rahasiirtojen raja. Tästäkin 'katastrofista' selvittiin.

Olin tilannut Stop and Shopin arki-illalle klo 18-20. Lumitilanteesta johtuen lasti saapui puolen yön jälkeen. Ihmettelen, etteivat peruneet kokonaan. Peruminen olisi sopinut oikein hyvin, sillä lastin myöhäinen saapuminen sotki nukkumaanmenoni täysin. Tuntui kurjalta myös kuljettajan osalta. Hän kertoi, että Stop and Shop oli määrännyt hänet jatkamaan reitillään, vaikka hän oli tuossa vaiheessa jo kuusi tuntia myöhässä ja yö pitkällä. Menimme Pikku-O:n kanssa molemmat kuljetusautolle ottamaan pussit suoraan häneltä, jotta hän säästi edes muutaman minuutin.

Pikku-O:lla oli perinteinen hiihtojoukkueen juhlatilaisuus, Nordic Banquet, Needhamin Mandarin Cuisine-ravintolassa 25. helmikuuta. Koska päivä sattui olemaan viimeinen ajoharjoitteluiltamme, lähdimme ajamaan ravintolaan niin aikaisin, että pystyimme entisten kotikatujemme alueella treenaamaan taskuparkkeerausta, peruuttamista ja ylipäänsä ajamista. Koska kadut olivat paljon normaalia kapeampia lumimäärän johdosta, kaikkea ei voinut treenata. Esimerkiksi auton kääntäminen 180 toiseen suuntaan ei tullut kysymykseenkään. Ruuhkasta johtuen ajomatka Needhan Streetin läpi kesti, ja kääntyminen ravintolan pihaan monikaistaisen tien yli ei onnistunut. Meidän piti tehdä aikamoinen ylimääräinen kierros. Ilta oli ollut mukava, seuraavat kapteenit ilmoitettu, ja ruokaa Pikku-O toi vielä kotiinkin.

Ajokoe, ajokortti ja vakuutus

Hain Pikku-O:n koululta 26. helmikuuta klo 14. Hän ajoi auton Watertown RMV:n taakse, paikkaan, josta ajokoe tyypillisesti alkaa. Kävelimme rakennuksen ympäri, sisään sen pääovesta, ja RMV:n Road Test alueelle odottamaan. Minuutin sisään virkailija tuli tarkastamaan, että meillä oli tarvittavat paperit mukanamme. Nämä olivat ajokoehakemus täytettynä, aiemmin saatu opetuslupa ("Learner's Permit"), testissä käytettävän auton rekisteriote ja minun ("Sponsor" eli ajokokeessa mukana olevan, yli 21-vuotiaan henkilön) ajokorttini. Paperit todettiin asianmukaiseksi ja koska auto oli jo oikeassa paikassa, pääsimme virkailijan ohjaamana heidän ovestaan autoon odottamaan. Ei siis tarvinnut kävellä pitkää rakennuksen kiertävää reittiä enää. 

Noin viiden minuutin päästä hyväntuulinen tummaihoinen mies saapui autolle. Hän pyysi Pikku-O:n ensin laittamaan hätävilkut päälle, sitten valot, vilkut, jarruvalot ja pyyhkimet. Hänen piti näyttää käsimerkit (oikealle, vasemmalle ja pysähdys) aukiolevasta ikkunasta sekä osoittaa, että käsijarru toimii, kun painaa kaasua. Auto oli todettu turvalliseksi ja asianmukaiseksi, ja lähdimme matkaan hänen istuttuaan Pikku-O:n vierelle.

Pikku-O lähti hienosti vilkkua näyttäen ja taaksensa katsoen liikkeelle. Ensimmäisenä hänen piti näyttää taskuparkkeeraus edessämme olleen auton taakse, erikseen testiä varten laitettujen liikennekartioiden sisään. Se meni hienosti. Pihatien päässä oli isolle tielle johtavat liikennevalot. En takapenkillä istuessani nähnyt niiden vaihtuvan vihreäksi ja spontaanisti huusin:"Stop!" Pyysin heti anteeksi, sillä sponsorin ei kuulu sanoa ja/tai osallistua kokeeseen lainkaan sen hylkäämisen uhalla. Hillitsin itseni jatkossa pakottamalla katseen sivuikkunasta ulos. Jälkikäteen käyttäytymiseni tietysti nauratti. Asia oli sen verran iso, että Pikku-O oli sen jakanut siskolleen. 

Isolta tieltä Pikku-O sai ohjeeksi kääntyä pienemmalle. Siellä hänen kuului näyttää muutaman kymmenen metrin mittainen peruutus, kolmen pisteen käännos, ja parkkeeraus ylä- ja alamäkiin. Matka jatkui takaisin isolle tielle ja sitä useiden liikennevalojen kautta ostoskeskuksen ympäri aloituspisteeseen. Pihatiekäännöksessä Pikku-O otti liian loivasti ja kääntyi vastaantulijoiden kaistan kautta. Se oli hänen ainoa virheensä. Koska niin oli, pienen opastuspuheen jälkeen arvioija totesi hänen läpäisseen kokeen, kirjoitti opetuslupapaperin taakse "Pass", ja kertoi oikean kortin saapuvan parin viikon sisään. 

Iloisella mielellä istuimme autossa hetken tapahtunutta makustelemassa. Sen jälkeen uuden ajokortin haltija ajoi meidät Needham Streetin AAA-toimistoon. Siellä hänet liitettiin autovakuutukseeni ja autolla-ajo virallisesti sai alkaa. Koska polkupyörä oli jäänyt Southille, hän ajoi meidät ensin sinne. Satuimme takaisin koulupäivän loppumisen aikoihin, mikä oli aavistuksen harmillista ruuhkan johdosta, mutta ilo uudesta ajokortista oli harmia isompi. Samalla, kun Pikku-O nosti pyörän autoon, hän poisti auton takana olleen "Student Driver"-magneetin, ja ajoi meidät kotiin.

Hänen ensimmäinen oma autoreissunsa ilman vieressä kiljuvaa äitiä tapahtui jokseenkin heti kotiin saavuttuamme. Yksi hänen kavereistaan ei ollut koskaan elämässään hiihtänyt, ja kavereiden yllyttämänä aikoi niin tehdä. Pikku-O ajoi Westoniin kannustamaan. Sieltä matka oli jatkunut vielä Dave's Hot Chicken-ravintolaan. Tietäen äitinsä hän laittoi viestin:"En elossa. On Dave's hot chicken" (*vapaasti suomennettuna:"Olen elossa. Olen Dave's Hot Chicken-ravintolassa"). Luonnollisesti olin jo alkanut miettiä kaikenlaisia skenaarioita, sillä aikaa hänen lähdöstään oli kulunut jo useampi tunti.

Nyt on kaikilla kolmella ajokortti ja jonkintasoinen ajotaito. Heidän ajouransa alku on hyvin erilainen omastani. Itse aloitin Jyväskylän 'ruuhkassa', he aloittivat yhdessä maailman kaaoottisimmassa paikassa, Bostonissa. Pikku-O lisäksi aloitti pahimpaan lumi-, liukkaus- ja pimeysaikaan. Kaikella tällä on toivottavasti taitoja nopeasti parantava vaikutus. Vakuutuksessani mukana oleminen auttaa heitä jatkossa, sillä kuuden ensimmäisen vuoden aikana vakuutusmaksut ovat huomattavasti korkeampia. Kun aikaa saa 'kulutettua' ennen oman auton hankkimista, tulee vakuutusmaksu heille tuossa vaiheessa siedettävämmäksi.

Iso-O saapui viikon mittaiselle lomalleen perjantaina. <3 Ajasta lisää jatkossa.

Hiihtokausi loppui ennen hiihtolomaa

Pikku-O:n hiihtokausi loppui säärikipujen johdosta juuri ennen hiihtolomaa, vaikka kelit olisivat hiihtämiseen olleet erittäin optimaaliset. Alla ajasta ennen hiihtolomaa ja sen aikana. Siskolle kuitenkin heti alkuun ison syntymäpäivän johdosta onnittelut!

Pikku-O:n puuhailuja ennen hiihtolomaa

Heti ensimmäisenä päivänä ajoluvan saamisen jälkeen Pikku-O törmäsi pieneen hankaluuteen. Hänelle annettu tunnistenumero ei toiminut ja nettiyhteys RMV:n tilille ei siten auennut. Tämä johti siihen, että hän ei päässyt varaamaan itselleen ajokoeaikaa. Onneksi olin varannut meille ylimääräisen Learner's Permit-hakuajan seuraavalle viikolle (*alan olla aikamoinen ekspertti byrokratian nikottelujen kanssa vuosien kokemuksen johdosta), ja menimme uudestaan. Hän sai uuden tunnistenumeron, jonka avulla yhteys alkoi toimia. Olisi tietysti ollut kiva saada sellainen ensimmäisellä yrittämällä. Mutta siis, käynnin jälkeen hänellä oli nettiyhteys ja samalla heti ajokoe ensi viikolle varattuna. Hupsis. Siihen valmistautuen hän on ajanut kaikki mahdolliset matkat, myös moottoritiellä, ja tuli mukaani vaihdattamaan palaneen takavalon, tarkistamaan rengaspaineen ja tankkaamaan. Lisäksi hän sai ohjeeksi siivota auton sekä sisältä että ulkoa - asia, mikä on tarpeen joka tapauksessa, mutta erityisesti tarpeen ajokokeen positiivisen tuloksen optimoimiseksi.

Super Bowl LX oli 8. helmikuuta Los Angelesissa. Vastakkain olivat meidän alueemme New England Patriots ja Washington Staten Seahawks. Pikku-O hyödynsi minun poissaoloni ko. pelin aikaan ja kutsui kaverinsa meille. Peli oli vielä käynnissä, kun saavuin. Tunnelma ei ollut katossa, silla Patriots hävisi.

Lähestyvää osavaltiokilpailua edeltävästi kävimme Westonissa luovuttamassa kilpasukset valmentajalle voideltavaksi ja kisaan erikseen kuljetettavaksi. Pikku-O otti treenisuksensa sekä mononsa mukaan. Meidän kontribuutiomme kilpailuun oli kaksi taitettavaa pöytää. Ne olivat E:n jäämistöä college-ajalta. Maanantaina oli vielä joukkueen tapaaminen ja voitelun viimeistely Westonissa ennen tiistain 10. helmikuuta edessä ollutta Massaschusettsin osavaltion hiihtokilpailua Vermontin Prospect Mountain:illa. 

Pikku-O ajoi meidät Southille aamulla klo 5.40. Bussi siellä jo odotti molempien Newtonin koulujen, Southin ja Northin, joukkueita, ja lähti kohti Vermontia klo 6. Minä tulin vielä hetkeksi kotiin aamupalalle ennenkuin lähdin klo 7.15 matkaan minäkin. Ajomatka oli noin 3 tunnin mittainen ja keli kivan aurinkoinen. Perillä oli busseja ympäri Massachusettsia mukanaan osavaltion parhaat nuoret hiihtäjät. Löysin Southin joukkueen aivan lähtöalueen tuntumasta hyvällä mielellä valmistautumasta. 

Ehdin ennen kisaa kävellä hieman ympäriinsä, ja löysin hyvät kisanseuraamispaikat. Pojat hiihtivät ensin, rivi kerrallaan, minuutin välein lähtien. Ensin oli noin 15 metrin ladunpätkä lykkien ennenkuin vapaa tyyli alkoi. Parinkymmenen metrin sisään oli jo edessä ylämäki. Dashiel lähti ensimmäisessä lähdössä Southin nopeimpana ja oli koko kisan neljäs. Pikku-O lähti minuutin myöhemmin toisessa lähdössä. Hänellä ei mennyt aivan putkeen säärikipujen johdosta, mutta sijoitus 42/128 osavaltiotason kilpailussa ei ole huono; hän oli kolmanneksi nopein Southin pojista. Southin joukkueen kokonaissijoitus oli 9/18, juuri ennen Northia. Matka oli noin 7 kilometriä sisältäen monia ylä- ja alamäkiä Prospect Mountainin rinteillä. Tytöt hiihtivät tunti poikien jälkeen viiden kilometrin matkan. Oli aikamoista seurata kotikisoistakin tuttua Leigh Niedeck:ia, joka aivan ylivoimaisesti voitti kisan. Southin tyttöjen joukkueen sijoitus oli 8/18, Northin 15/18.

En jäänyt palkintojenjakoa seuraamaan, joten olin kotona pari tuntia ennenkuin Pikku-O laittoi viestin heidän lähestyessaan koulua. Otin koululta mukaani pöydät, sukset, Pikku-O:n kamat, ja ajoin ne kotiin sillä välin, kun Pikku-O meni joukkueensa kanssa Bill's Pizzeria:an juhlimaan. Pari tuntia myöhemmin sain viestin:"Ottan kyydin 15 minuttia". Jouduin tarkistamaan, että hän kysyi minulta kyytiä (*kyllä), sillä aivan ei viestistä selvinnyt. 

Hiihtokausi loppui torstaina hassuttelukilpailuun Westonissa erilaisiin pukuihin pukeutuen. Pikku-O oli kapteenin roolissa mukana, vaikkei enää hiihtänytkään, ja tuli kotiinkin vasta yhdeksän aikoihin.

Hieman yllättäen Pikku-O halusikin jatkaa urheilua High Schoolin loppuun, ja ilmoitin hänet siten toiveensa mukaisesti yleisurheilukaudelle. Tämä oli yllättävää siksikin, kun hiihtokausi oli mennyt vähän pipariksi jalkakivuista johtuen. Onneksi kausien välilla on tauko, joten ehkä hän ehtii toipua?

Pikku-O:n hiihtoloma

Pikku-O on nyt lopettelemassa viikon mittaista hiihtolomaasa. Loma alkoi perjantaina 13. helmikuuta kutsumalla kaverinsa meille hengailemaan, sillä iso osa heistä lähti johonkin reissuun ja ei tuon jälkeen enää ollut seurana. Hauskaa riitti puolille öin. 

Hänen lomansa on pääosin kulunut kotona pitkälle nukkuen ja tietokoneella pelaten. Päivittäin meillä on kuitenkin ollut söpö Sophie-tyttö Pikku-O:n seuralaisena. Sophie on Iso-O:llekin tuttu juoksija ja hiihtäjä, joka kiinnitti Pikku-O:n huomion tällä hiihtokaudella.

Olin varannut Pikku-O:lle sekä hammaspuhdistus/tarkistuksen että oikomishoitoarvion. Ensin mainittuun hän meni itsekseen ja sai yllättäen aivan hyvän huomion hampaidensa kunnosta. Jälkimmäiseen menimme yhdessä. Hän ajoi meidät Wellesley Oral Surgery and Implant Center:ille - sama paikka, jossa Iso-O:n viisaudenhampaat poistettiin - ja saimme kuulla, että aikamme oli peruttu. Onneksi toinen hammaskirurgi oli vapaana, Pikku-O sai arvionsa (*yksi hammas kurkistaa, kolme luun sisällä, kaikki poistettavissa), ja varasimme leikkauksen maaliskuun alkuun.

Hiihtoloma loppuu tänään, mutta kouluun ei ole huomenna asiaa. Taas on jokin iso lumimyrsky tulossa. Yhyy. Saa nähdä, mennäänkö yhden vai kahden lumipäivän taktiikalla. Lunta on tiedossa jopa 60 cm jatkuen maanantai-iltaan. Toivon ennusteiden olevan vääriä.

Minuun liittyvää

Vaikka olinkin vapaalla, lupauduin parin tunnin ajan huolehtimaan päivystyshakulaitteista, jotta työkaverini sai vietyä autistisen poikansa sisäoppilaitokseen rauhassa. Mielelläni niin tein - tarvetta on ollut toisinpäinkin muutamaan otteeseen, viimeksi Pikku-O:n maastojuoksukisan aikaan. Meillä on kiva kuuden hengen porukka, jossa autetaan puolin ja toisin. 

Pian tuon jälkeen Colin tuli minua Sarahin kanssa hakemaan, ja ajoi meidät ensin South Stationille, josta Sarahin Middlebury College:n bussi lähti. Sen jälkeen ajoimme auton parkkiin Lafayette-parkkihalliin. Meilla oli varaus Estella-ravintolaan, jossa saimme pöydän puolisen tuntia etuajassa. Aikaa oli siis mukavasti syödä pitkän kaavan mukaan. Otimme ensin alkupalat, Estella Calamari-lautasen sekä Burrata-salaatin maukkaan Aeronaut Hop Hop Away-oluen kanssa. Pääruoaksi valitsin Salmon and Shrimp Mosambique:n. Tuossa vaiheessa oli vatsa sen verran täynnä, että jätimme jälkiruoan väliin ja nappasimme cappucinot Starbucks:ista.

Some Like It Hot-musikaali, johon minun siis oli tarkoitus mennä Pikku-O:n kanssa, mutta yllä mainitun Super Bowl-pelin johdosta sainkin kumppanikseni Colinin, oli oikein hauska kokemus. Se noudatteli samannimisen elokuvan tarinaa muutamin muutoksin. Boston Opera House oli vain neljänneksen täynnä. Tämä johtui pelistä - en ole koskaan nähnyt vastaavaa. Tunnelma oli silti iloinen. Illasta jäi kokonaisuudessaan oikein hyvä mieli. 

Laskiaissunnuntain johdosta kutsuin meille ihmisiä syömään hernekeittoa, pannukakkua ja laskiaispullia. Koko päivä meni valmistellessa, mikä ei ole minulle epätyypillistä, huoh. Yliarvioin tapojeni mukaisesti ruoan kulumisen. Paikalle saapuivat Colin, Martha, Kia, Bill, Nathan vanhempineen, ja Rohan äitinsä kanssa. Tiesin vieraiden määrän edeltävästi, mutta valmistin ruokaa noin kolminkertaiselle porukalle. Viikolla tulikin sitten syötyä aika monta kertaa hernekeittoa. Ei tarvitse taas hetkeen niin tehdä.

Seuraavana lauantaina eli eilen meillä oli yllätysillallinen Haywardseilla. Meitä oli yhteensä vain viisi, Colin, Martha, Bill ja Kia minun lisäkseni. Söimme hyvin, pelasimme hassuja korttipelejä, ja lopetimme illan jälkiruokaan.

Pitkällä lenkillani ennen lumimyrskyä olin laittanut päälleni Southin oranssin takin. Se näyttää hieman samalta kuin "Dreamfar"-juoksukoulun varusteet. Dreamfar on eritasoisille High School-ikäisille tarkoitettu aktiviteetti, joka tähtää maratonin juoksemiseen. Takkivalintani johti muutamaan hassuun tilanteeseen, jossa vastaani juosseet kannustivat minua:"Good job! You can make it! You got this!" Nauratti.

Yhdysvaltain vuosittaisen veroilmoituksen sain tehtyä 11. helmikuuta. Olin aloittanut siihen valmistautumisen erilaisia, edellisiltä vuosilta kopioituja taulukoita modifioiden pari viikkoa aiemmin. Käytän TurboTax-ohjelmaa, joka on yksinkertainen, joskin myös kömpelö tapa hoitaa asia kuntoon. Tänä vuonna sain lähetettyä sekä liittovaltion että osavaltion ilmoitukset sähköisesti. Liittovaltiolle jouduin maksamaan, osavaltiolta sain vähän takaisin. 

Uutta lumimyrskyä odotellessa.

Learner's Permit ja lunta riittää

Isoin asia ensin. Pikku-O pääsi läpi Learner's Permit-testistä ja saa nyt virallisesti ajaa kanssani. Hain hänet koulusta perjantaina 6. helmikuuta klo 14.50 ja ajoin meidät Watertown RMV:lle, johon saavuimme aivan liian aikaisin. Tämä aiheutti sen, ettei hän heti päässyt ilmoittautumaan, vaan joutui odottamaan hetken ennenkuin pääsi tiskille paperipinonsa kanssa. Logistiikan hankaluudesta oli todisteena se, että tiliote, yksi asumispaikan todistuksista, oli liian vanha. Virkailija sanoi, että hänen täytyy käydä printtaamassa uusi. Ilmeisesti hän kuitenkin unohti tämän määräyksen, sillä jatkoi hänen papereidensa, viisumin ja passin käsittelyä, ja Pikku-O pääsi odottamaan itse testiä. Testissä on 25 kysymystä, erityisen paljon alle 18-vuotiaiden rikkeisiin liittyvää, ja niistä 18 pitää saada oikein. Pikku-O oli aavistuksen hermostunut siinä vaiheessa, kun virheitä oli jo tullut ja vielä 3 piti mennä oikein. Ne menivät, ja hän tuli iloisena ulos RMV:lta kädessään Learner's Permit. 

Ulkona satoi lunta, oli perjantairuuhka, kadut edellisen lumisateen johdosta tavanomaista kapeampia ja näkyvyys alentunut lumipenkkojen johdosta. Oli siis 'optimaaliset' ensimmäisen ajokerran olosuhteet. Olen ylpeä itsestäni, että annoin hänen silti ajaa. Vanhempien sisarusten kohdalla en olisi uskaltanut, joten olen siis kasvanut ihmisenä.  Hän ajoi hienosti ja minä käyttäydyin melko hyvin. Toki metelöin muutaman kerran lähestyvistä perävaloista tai liian lähellä parkkeerattuja autoja ajamisesta, mutta pääosin olin kannustava. Jännittävin kohta hänen mielestään oli kääntyä pihatiellemme, joka kieltämättä on aika haastava lumipenkkojen ja kapeutensa johdosta. 

Lumesta kylmään ja keleihin ylipäänsä. Punxsutawney Phil ennusti talven jatkuvan. Niin näyttää valitettavasti tapahtuvan. Taas sataa lunta, ja lämpötila säilyy sitkeästi pakkasella siten, että edellinenkään lumimäärä ei ole, eikä tule vähentymään lainkaan. Kylmät kelit näyttävät pysähtyneen alueelle ja helpotusta ei ole hetkeen luvassa. Yhyy.

Pikku-O:n muita puuhailuja

Edellisenä perjantaina Pikku-O meni koripallo-ottelun kautta yleisurheilujoukkueen Team Dinner:ille ja sieltä vielä kaverille. Kotiin noin puolelta öin saavuttuaan hän tuli huoneeseeni kertomaan, että oli nyt kotona. Aika söpöä. Lauantaina sen sijaan kierrolta jo alkuiltapäivänä saavuttuani häntä ei löytynyt mistään. Colinin tuoma patonki oli kyllä puoliksi syöty, ja Amazonilta saapuneet paketit avattu ja todettu tylsiksi käytännönkamoiksi ja äidin uusiksi lenkkareiksi. Hän saapui tunteja myöhemmin, ja kertoi käyneensä sekä luistelemassa että jääkiekkopeliä katsomassa.

Viimeinen hiihtokisa ennen ensi viikon osavaltiokilpailua oli 4. helmikuuta. Keli oli hieman siedettävämpi kuin parin edellisen viikon aikaan, vain pari astetta miinuksella. Ehdin katsomaan päivystyksestäni huolimatta. Hänellä meni aivan hyvin siitä huolimatta, että hänellä on ollut lisääntyvästi säärikipuja, ja tuli kilpailun kymmenenneksi, Southin kolmanneksi. Kaikkinensa Pikku-O oli Mass Bay East League:ssä (South, North, Wellesley, Brookline, Waltham-Weston, Arlington, Dover Sherborn, ja Natick) kahdeksas ja viime vuoden tavoin tulee siitä erikseen huomioiduksi. South oli sekä poikien että tyttöjen puolella toinen; pojilla Wellesley ja tytöillä Brookline kiilasivat kärkeen. Sivumennen sanoen Brookline:ssa hiihtää tyttö (Leigh Niedeck), joka on Yhdysvaltain tasolla huomioitu.

Pikku-O:n Team Dinner - nyt virallisesti Nordic Team:in - oli Nathanilla 6. helmikuuta, ja koska kyseessä sattui olemaan juuri Nathan, jatkoivat pojat siellä puolille öin. Heräsin niin kovaääniseen puheeseen, että luulin juhlien jatkuneen meillä. Hän oli kuitenkin vain siskonsa kanssa puhelimessa, iloisena kertoen ajoluvastaan ja haastavasta ensimmäisestä ajostaan.

Pikku-O sai viimein postitse palveluunastumismääräyksensä. Säkylässä heinäkuun alussa se alkaa. Se oli lähetetty kirjattuna kirjeenä. Itse kirje saapui 2 päivää ennenkuin siihen liittyvä postin ilmoitus. Homma ei toimi samalla tavalla tällä puolen Atlanttia - kirjeen kirjaamisesta ei ole mitään hyötyä.

Minuun liittyvää

Olen taas päivystysvapaalla, minkä johdosta on kivasti aikaa kaikenlaiseen, kuten yllämainittuun Pikku-O:n ajokorttiprosessiin sekä edessä olevaan osavaltiotason hiihtokilpailuun. Kaikenlaista käytännönasiaakin on helpompi vapaalla hoitaa. Kävin mm. taas hammastarkastuksessa, ja tulin kuulleeksi, kuinka minun pitäisi alkaa käydä puhdistuksessa neljän kuukauden välein normaalin puolivuosipuhdistuksen sijaan, kun värjaymiä oli niin paljon. Huoh! Pitänee oikeasti alkaa käyttää sähköhammasharjaa, jotta käynnit olisivat miellyttävämpiä - neuvostoliittotaustainen puhdistaja ei säästänyt sanojaan. Sain myös huomautuksen siitä, että oikomishoitoa kannattaisi harkita, jos ei ulkonäön niin purennan ja tulevaisuuden ongelmien välttämiseksi. Sellaista.

Olin varannut meille liput Broadway-musikaaliin "Some like it hot" tälle sunnuntaille. Pikku-O ei alkujaankaan ollut älyttömän innostunut kavaljeeri, mutta kun kävi ilmi sen olevan täsmälleen samaan aikaan kuin Super Bowl-peli, hän alkoi todenteolla yrittää keksiä keinoja, miten päästä pälkähästä. No, yön yli nukuttuani tulin siihen johtopäätokseen, etten voi häntä musikaaliin raahaata, kun vaihtoehtona on kavereiden kanssa Patriots:in (tämän alueen joukkue) Super Bowl-peli. Laitoin viestin ystäväporukalleni ja hassua kyllä Colin tarttui tähän. Menen siis hänen kanssaan. Pikku-O oli huomattavan helpottunut saatuani seuraa.

Töissä oli päivystykseni aikaan sen verran rauhallisempaa, että sain tehdyksi meidän kevään 2027 päivystysaikataulun. Erikoista on suunnitella jotain niin pitkälle eteenpäin, mutta sellainen toive nykyään on, kun poliklinikka-aikojen pitäisi olla auki 13 kuukautta eteenpäin. Keväällä 2027 on edessä Iso-O:n valmistuminen. Jos sukulaisia kiinnostaa Washington DC-matka, kannattaa se ajoittaa 20.-23. toukokuuta 2027 ympäristöön. Silloin näkisi myös hassua hattua kantavan ja viittaan kietoutuneen matamin, ja pääsisi kokemaan elokuvista tutun valmistumisseremonian. Washington DC on muutenkin kiva kaupunki kokea; paljon nähtävää aivan ilmaiseksi. Aikataulua tehdessäni hämmentävää oli se, että Newton Public Schools-kalenteria ei enää 17 edellisen vuoden tavoin täydy ottaa huomioon lainkaan. Aikamoista.

Talviolympialaiset ovat alkaneet Milanon ja Cortinan seuduilla aikamoisessa maailmantilanteessa. Mielenkiintoista nähdä, miten se näkyy.