Lumimyrsky ja Pikku-O:n ajokortti

Ihan hirveä lumimyrsky meni ylitsemme maanantaiaamuyöstä myöhäiseen maanantai-iltaan jättäen meidät lumen peittämiksi ja aiheuttaen paljon sähkökatkoksia. Kaikki maanantain potilaskäynnit oli vaihdettu etävastaanotoiksi. Minun 13 potilaastani 7 jäi jäljelle. Se sopi hyvin, sillä päivä jäi mukavan väljäksi. Pikku-O:lla oli Snow Day. Hän kävi tekemässä alustavia lumitöitä myrskyn vielä riehuessa, mutta luovutti pian, haki pulkan sekä laskettelu- ja murtomaasuksensa, ja yritti löytää niistä parhaiten toimivat. Pulkka jäi lumikinoksen alle odottamaan lumen sulamista (*se on siellä vieläkin - vain pätkä narua näkyy, heh heh) ja laskettelusukset olivat liian painavat. Murtomaasuksilla hän lähti hiihtämään pitkin Commonwealth Avenue:ta. Myrsky laantui, ja pari tuntiset lumityöt teimme yhdessä naapurimme kanssa klo 19 alkaen (kuva). Kadun muutkin asukkaat olivat samassa hommassa. Muutama Boston Collegen opiskelijapoika kyseli iäkkäämmiltä asukkailta, josko voisivat olla avuksi. Aika kiva.

Poikkeustilanne jatkui vielä tiistainakin. Lunta oli niin paljon, että sen poissiirtämiseen meni enemmän aikaa kuin seudulla oli resursseja. Koulut, kirjastot, virastot ym jatkoivat kiinniolemistaan. Minun sen sijaan tuli ilmoittautua työpaikalleni. Tämä oli ok, sillä ruuhkaa ei ollut. 

Lumimyrskyn jälkeen

Jostain syystä johtuen minun piti todistaa työpaikalleni, tai oikeammin varmaan vakuutusyhtiöille, että E, Iso-O ja Pikku-O ovat minun jälkeläisiäni ja siten terveydenhuoltovakuutuksessa huomioitavia "dependents". Onneksi satuin löytämään syntymätodistukset ja vanhan virkatodistukseni, jotka sain ladattua systeemiin. Samalla huomasin myös, että Adobe Acrobatin viimeisin update aiheutti vanhan läppärini nikottelun. Läppärin iästä ja käyttöjärjestelmän vanhuudesta johtuen en enää pysty avaamaan pdf-tiedostoja. Asian pystynee kiertämään - googlasin - mutta tämä on itselleni viimeinen niitti aktivoitua uuden hankkimiseksi.

Iso-O allekirjoitti vuokrasopimuksen ajalle kesäkuu-toukokuu ja muuttaa neljän muun tytön kanssa lähelle Georgetown University:n kampusta. Hän löysi itselleen myös alivuokralaisen kesän ajalle, mikä on hieno juttu. Hänen piti maksaa ensimmäisen kuun vuokra sekä samankokoinen vakuusmaksu ennen helmikuun loppua ja ongelmaksi meinasi tulla hänen itsensä asettama päivittäisten rahasiirtojen raja. Tästäkin 'katastrofista' selvittiin.

Olin tilannut Stop and Shopin arki-illalle klo 18-20. Lumitilanteesta johtuen lasti saapui puolen yön jälkeen. Ihmettelen, etteivat peruneet kokonaan. Peruminen olisi sopinut oikein hyvin, sillä lastin myöhäinen saapuminen sotki nukkumaanmenoni täysin. Tuntui kurjalta myös kuljettajan osalta. Hän kertoi, että Stop and Shop oli määrännyt hänet jatkamaan reitillään, vaikka hän oli tuossa vaiheessa jo kuusi tuntia myöhässä ja yö pitkällä. Menimme Pikku-O:n kanssa molemmat kuljetusautolle ottamaan pussit suoraan häneltä, jotta hän säästi edes muutaman minuutin.

Pikku-O:lla oli perinteinen hiihtojoukkueen juhlatilaisuus, Nordic Banquet, Needhamin Mandarin Cuisine-ravintolassa 25. helmikuuta. Koska päivä sattui olemaan viimeinen ajoharjoitteluiltamme, lähdimme ajamaan ravintolaan niin aikaisin, että pystyimme entisten kotikatujemme alueella treenaamaan taskuparkkeerausta, peruuttamista ja ylipäänsä ajamista. Koska kadut olivat paljon normaalia kapeampia lumimäärän johdosta, kaikkea ei voinut treenata. Esimerkiksi auton kääntäminen 180 toiseen suuntaan ei tullut kysymykseenkään. Ruuhkasta johtuen ajomatka Needhan Streetin läpi kesti, ja kääntyminen ravintolan pihaan monikaistaisen tien yli ei onnistunut. Meidän piti tehdä aikamoinen ylimääräinen kierros. Ilta oli ollut mukava, seuraavat kapteenit ilmoitettu, ja ruokaa Pikku-O toi vielä kotiinkin.

Ajokoe, ajokortti ja vakuutus

Hain Pikku-O:n koululta 26. helmikuuta klo 14. Hän ajoi auton Watertown RMV:n taakse, paikkaan, josta ajokoe tyypillisesti alkaa. Kävelimme rakennuksen ympäri, sisään sen pääovesta, ja RMV:n Road Test alueelle odottamaan. Minuutin sisään virkailija tuli tarkastamaan, että meillä oli tarvittavat paperit mukanamme. Nämä olivat ajokoehakemus täytettynä, aiemmin saatu opetuslupa ("Learner's Permit"), testissä käytettävän auton rekisteriote ja minun ("Sponsor" eli ajokokeessa mukana olevan, yli 21-vuotiaan henkilön) ajokorttini. Paperit todettiin asianmukaiseksi ja koska auto oli jo oikeassa paikassa, pääsimme virkailijan ohjaamana heidän ovestaan autoon odottamaan. Ei siis tarvinnut kävellä pitkää rakennuksen kiertävää reittiä enää. 

Noin viiden minuutin päästä hyväntuulinen tummaihoinen mies saapui autolle. Hän pyysi Pikku-O:n ensin laittamaan hätävilkut päälle, sitten valot, vilkut, jarruvalot ja pyyhkimet. Hänen piti näyttää käsimerkit (oikealle, vasemmalle ja pysähdys) aukiolevasta ikkunasta sekä osoittaa, että käsijarru toimii, kun painaa kaasua. Auto oli todettu turvalliseksi ja asianmukaiseksi, ja lähdimme matkaan hänen istuttuaan Pikku-O:n vierelle.

Pikku-O lähti hienosti vilkkua näyttäen ja taaksensa katsoen liikkeelle. Ensimmäisenä hänen piti näyttää taskuparkkeeraus edessämme olleen auton taakse, erikseen testiä varten laitettujen liikennekartioiden sisään. Se meni hienosti. Pihatien päässä oli isolle tielle johtavat liikennevalot. En takapenkillä istuessani nähnyt niiden vaihtuvan vihreäksi ja spontaanisti huusin:"Stop!" Pyysin heti anteeksi, sillä sponsorin ei kuulu sanoa ja/tai osallistua kokeeseen lainkaan sen hylkäämisen uhalla. Hillitsin itseni jatkossa pakottamalla katseen sivuikkunasta ulos. Jälkikäteen käyttäytymiseni tietysti nauratti. Asia oli sen verran iso, että Pikku-O oli sen jakanut siskolleen. 

Isolta tieltä Pikku-O sai ohjeeksi kääntyä pienemmalle. Siellä hänen kuului näyttää muutaman kymmenen metrin mittainen peruutus, kolmen pisteen käännos, ja parkkeeraus ylä- ja alamäkiin. Matka jatkui takaisin isolle tielle ja sitä useiden liikennevalojen kautta ostoskeskuksen ympäri aloituspisteeseen. Pihatiekäännöksessä Pikku-O otti liian loivasti ja kääntyi vastaantulijoiden kaistan kautta. Se oli hänen ainoa virheensä. Koska niin oli, pienen opastuspuheen jälkeen arvioija totesi hänen läpäisseen kokeen, kirjoitti opetuslupapaperin taakse "Pass", ja kertoi oikean kortin saapuvan parin viikon sisään. 

Iloisella mielellä istuimme autossa hetken tapahtunutta makustelemassa. Sen jälkeen uuden ajokortin haltija ajoi meidät Needham Streetin AAA-toimistoon. Siellä hänet liitettiin autovakuutukseeni ja autolla-ajo virallisesti sai alkaa. Koska polkupyörä oli jäänyt Southille, hän ajoi meidät ensin sinne. Satuimme takaisin koulupäivän loppumisen aikoihin, mikä oli aavistuksen harmillista ruuhkan johdosta, mutta ilo uudesta ajokortista oli harmia isompi. Samalla, kun Pikku-O nosti pyörän autoon, hän poisti auton takana olleen "Student Driver"-magneetin, ja ajoi meidät kotiin.

Hänen ensimmäinen oma autoreissunsa ilman vieressä kiljuvaa äitiä tapahtui jokseenkin heti kotiin saavuttuamme. Yksi hänen kavereistaan ei ollut koskaan elämässään hiihtänyt, ja kavereiden yllyttämänä aikoi niin tehdä. Pikku-O ajoi Westoniin kannustamaan. Sieltä matka oli jatkunut vielä Dave's Hot Chicken-ravintolaan. Tietäen äitinsä hän laittoi viestin:"En elossa. On Dave's hot chicken" (*vapaasti suomennettuna:"Olen elossa. Olen Dave's Hot Chicken-ravintolassa"). Luonnollisesti olin jo alkanut miettiä kaikenlaisia skenaarioita, sillä aikaa hänen lähdöstään oli kulunut jo useampi tunti.

Nyt on kaikilla kolmella ajokortti ja jonkintasoinen ajotaito. Heidän ajouransa alku on hyvin erilainen omastani. Itse aloitin Jyväskylän 'ruuhkassa', he aloittivat yhdessä maailman kaaoottisimmassa paikassa, Bostonissa. Pikku-O lisäksi aloitti pahimpaan lumi-, liukkaus- ja pimeysaikaan. Kaikella tällä on toivottavasti taitoja nopeasti parantava vaikutus. Vakuutuksessani mukana oleminen auttaa heitä jatkossa, sillä kuuden ensimmäisen vuoden aikana vakuutusmaksut ovat huomattavasti korkeampia. Kun aikaa saa 'kulutettua' ennen oman auton hankkimista, tulee vakuutusmaksu heille tuossa vaiheessa siedettävämmäksi.

Iso-O saapui viikon mittaiselle lomalleen perjantaina. <3 Ajasta lisää jatkossa.