Ruska on saapunut ja ajoittain yön aikana käväisee pakkasella. Muutama lumihiutalekin nähtiin tänään 18.10., muttei lunta maahan saakka jäänyt. Hyvä niin. Talvelle on oma aikansa, eikä se ole vielä.
Kävimme E:n kaveriporukan ja muutaman aktiivisen vanhemman kanssa poimimassa omenoita Honey Pot Hill-omenatarhalla. Iso-O ei meinannut pysyä housuissaan, niin innostunut hän oli tapaamaan E:n kaverit, joihin kuuluvat Emi (puoliksi ruotsalais-, puoliksi korealaisjuurinen), Ebba (ruotsalainen), Jayla (tummaihoinen), Talia (aasialainen), Adele (muuttanut juuri Kaliforniasta), Willem (belgialaisjuurinen) ja Jock (suomalainen äitinsä puolelta). Paikalliset Collin ja Claire eivät päässeet mukaan. Iso-O oli niin jännityksessä, ettei hän oikein uskaltanut kavereille mitään sanoa, mutta puhisi innostusta jälkikäteen. "E has friends!!"
E oli tyytyväinen itsekin. On ollut hauska huomata, kuinka kiinnostuneena hän seuraa murrosikään liittyviä muutoksia kehossaan ja ystävissään. Eräänä päivänä hän oikein juoksi luokseni näyttämään:"Katso, viikset!" No, kirkkaassa auringonvalossa näkyy ehkä muutama vaalea karva.
Iso-O järjesti ensimmäiset yökyläilynsä meillä. Edeltävästi hän oli hyväntuulinen ja jatkuvasti kysymässä, miten voisi auttaa. Saimme koko talon kepeästi siivottua, kun jokaiselle löytyi oma vastuualue. Tytöt, 3 kaveria (Naomi, Talia ja Maya) saapuivat seitsemään mennessä. Apua, miten huonosti jotkut käyttäytyvät! En meinannut päästä harmistuksestani yli koko aikana. Onneksi ei juuri tarvinnutkaan; Iso-O piti huolen lähes kaikesta. Teema 'Yökyläily' jatkui seuraavana viikonloppuna Tierneyn kotona hänen 11-vuotissyntymäpäiviään juhlien. Aika väsyneen tyttösen kävin sieltä hakemassa.
Juokseminen ei ole Iso-O:lle ollut koskaan mieluista. Niinpä onkin ollut hyvin kummallista, miten mielellään hän liittyi kaverinsa Mian isosiskon ja hänen kaverinsa järjestämään juoksukouluun. Treenejä on nyt takana kahdet, ja molempien jälkeen hän on ollut täynnä hyvää energiaa. Varsinaista tavoitetta juoksukoululla ei kai ole, mutta onpahan Iso-O:lla mahdollisuus saada vähän liikuntaa, jota on muuten niin hirveän vähän tarjolla.
Pikku-O kävi kaverinsa Charleyn luona leikkimässä samassa talossa, jossa ruotsalaiskaveri Vilgot asui viime vuoden ja oli siitä hirmuisen iloinen. Koulussa hän sen sijaan kokee joutuneensa sekä luokkakaverinsa että afterschoolissa kolmasluokkalaisen pojan kiusaamaksi. Luokkakaveri kuulemma aina etuilee ja kolmasluokkalainen sanoo:"Shut up!" tai oma henkilökohtainen suosikkini:"Your mom has a fat butt". Täytyypi näistä kysellä opettajatapaamisessa, mikäli vielä ovat ajankohtaisia. Tilanteet vaihtuvat nopeasti.
Itse jouduin niin kauas mukavuusalueeni ulkopuolelle kuin ikinä on mahdollista. Auto ei yhtäkkiä inahtanutkaan. Hinauspalvelu täytyi pyytää paikalle, kun vakuutusyhtiön mies kävi toteamassa, ettei akusta ole kyse. Starttimoottori oli rikki. Eikä taas maksanut paljon! Hienoa omistaa auto.
Ruskan ja syksyn kunniaksi kävimme alkuun hyvin epämotivoituneen porukan kanssa ulkoilemassa Millennium-parkissa ja leivoimme kurpitsasta piirakkaa sekä kuivakakkua. Kyllähän niitä aina palan syö, muttei minkäänlaista tarvetta ole sosetta myöhempää käyttöä varten pakastaa; se on tullut opittua. Pian onkin aika siirtyä glögin pariin.
Sunday, October 18, 2015
Neurologia (PGY 4): EMG ja EEG
Koska tenttejä varten täytyy, eikä kai niiden osaamisesta mitään haittaakaan ole, päädyin tekemään yhdistetyn EMG/EEG-vapaavalintaisen jakson meidän neurofysiologiafellowmme, Bretan kanssa. Yhdistetyn siksi, että molemmat ovat niin hidastempoisia, että sain ikäänkuin kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Lisäksi päädyin välttämään sellaisia erikoislääkäreitä, joista en niin kovin pidä tai joilta en koe oppivani. Kaiken sen ajan käytin lukemiseen; työn alla on virallinen oppikirjamme Adams and Victor's Principles of Neurology.
Jaksosta EMG:n osalta jäi tärkeimpänä käteen ollennaisten lihasryhmien ja niiden hermotuksen oppiminen. En edelleenkään osaa jokaista pikkuista hermohaaraa, mutta osaan piirtää tärkeimmät sekä erottaa olennaisimmat hermojuuriongelmat perifeerisimmistä vaivoista. Hyvä minä!
EEG on alkanut kuin vaivihkaa avautua minulle paremmin ilman tätä jaksoakin. Melko hyvin tunnistan normaalin epileptisestä, unen valveesta sekä yleistyneen ongelman paikallisesta. Pikkulasten EEG:t ovat haastavampia, mutta ehkä niistäkin jotain on jäänyt muistiin, ainakin tenttiteknisesti, jos ei muuten.
Seuraavaksi siirryn konsultaatioiden pariin. EEG:n kertailusta tulee olemaan hyötyä; teho-osastopotilaiden osalta kun sen tulkinta on jokapäiväistä hommaa.
Jaksosta EMG:n osalta jäi tärkeimpänä käteen ollennaisten lihasryhmien ja niiden hermotuksen oppiminen. En edelleenkään osaa jokaista pikkuista hermohaaraa, mutta osaan piirtää tärkeimmät sekä erottaa olennaisimmat hermojuuriongelmat perifeerisimmistä vaivoista. Hyvä minä!
EEG on alkanut kuin vaivihkaa avautua minulle paremmin ilman tätä jaksoakin. Melko hyvin tunnistan normaalin epileptisestä, unen valveesta sekä yleistyneen ongelman paikallisesta. Pikkulasten EEG:t ovat haastavampia, mutta ehkä niistäkin jotain on jäänyt muistiin, ainakin tenttiteknisesti, jos ei muuten.
Seuraavaksi siirryn konsultaatioiden pariin. EEG:n kertailusta tulee olemaan hyötyä; teho-osastopotilaiden osalta kun sen tulkinta on jokapäiväistä hommaa.
Wednesday, October 7, 2015
Kuunpimennyksestä syysmyrskyn kautta leppeämpään syksykeliin
Täydellinen kuunpimennys sattui kirkkaan tähtitaivaan aikaan 27.9.2015 alkaen klo 21 illalla, tullen täydelliseksi klo 22 aikaan ja ollen kokonaan ohi klo 2 mennessä. Lapset eivät täysin asiaa osanneet arvostaa sen myöhäisen ajankohdan johdosta; erityisesti Pikku-O kritisoi olleensa "yli kolme tuntia vaan paikoillaan", mutta kyllä "Blood Moon" aika hienolta ja odotuksen arvoiselta näytti. En uskonut siihen etukäteen. Edellinen täydellinen oli kuulemma vuonna 1982, seuraavaa joutuu odottamaan aina vuoteen 2033. Saa nähdä, missä ja millä porukalla sitä silloin olen ihmettelemässä.
Kesäinen säätyyppi vaihtui koleaksi ja erittäin märäksi. Hurrikaani Joaquin aiheutti pahaa tuhoa Bahamalla ja osallistui jonkin toisen säätapahtuman kanssa osittain South Carolinan tuhoamiseen. Siellä satoi viidessä päivässä yli 27 tuumaa vettä (69cm). Ei ihme, että kokonaisia kaupunkeja jäi veden alle. Täälläkin satoi ihan hirveästi. Niin hirveästi, että töihin ajaessani jouduin äkillisesti muutamaan reittiäni alikulkuväylän kirjaimellisesti täytyttyä vedellä. Yllätyksekseni lasten koulua ei peruttu. Mikä on tietenkin hyvä, sillä on odotusarvon mukaista, että talvella päästään taas vähän kolailemaan.
Koulu on jatkunut rutiinilla. Erityisen iloinen olen E:n sosiaalistumisesta. Hän on todella löytänyt paikkansa aiemmin mainitsemassani porukassa. Useammin kuin kerran hän on mennyt koulusta suoraan jonkun kaverinsa luo hengailemaan, ja eräänä iltana hän vaihtoi vaivaiset 89 tekstiviestiä ruotsalaistyttö Ebban kanssa. Näinköhän se on lopulta E, jonka lähtö Suomeen on vaikeinta. Iso-O on ihan hirmuisen kiinnostunut E:n kaveriporukasta ja on monenlaisin keinoin toivonut heistä lisää kuulevansa ja näkevänsä:"E, please take a picture of them!"
Iso-O kävi poimimassa omenoita afterschoolin kanssa. Applepicking on erittäin tyypillinen aktiviteetti ainakin tällä kulmalla Yhdysvaltoja juuri tähän vuoden aikaan. Omenoista hän halusi tehdä Amerikkalaisen omenapiirakan, ja siitä tuli suussasulava. Kannattaa kokeilla. Yhdet syntymäpäivät ovat takana, seuraavat pian edessä, ja sitten vielä ainakin yhdet Halloween-kekkerit. Koululäksyjen kanssa on pitänyt opetella nopeammaksi, ettei ihan hirveästi jäisi iltaan. Sen verran enemmäin niitä on. Kun lisäksi pitää joka päivä ehtiä lukea vähintään puoli tuntia ja harjoitella kertolaskuja 10 minuttia, on sitä aikaa aika paljon löydettävä. Helposti hieman suurpiirteinen matamimme on ainakin toistaiseksi skarpannut mainiosti.
Pikku-O:n ensimmäinen pöytäpaikka oli mielestäni täydellinen. Se oli eturivissa kasvot suoraan opettajaan päin. Koska he vaihtavat pöytiä kuukausittain, siirtyi hän nyt taaimmaiseen pöytään, jossa täytyy hieman kääntyä nähdäkseen opettajan. Tuleekohan nyt enemmän kiusauksia keksiä jotain 'hassua'? Varsinkin, kun nykyisessä pöydässä on hänen uusi ystävänsä Jules. Jules on kolmilapsisen perheen nuorin hänkin ja varsin vauhdikkaan oloinen kaveri. Ensimmäinen opettaja-vanhempitapaaminen on n. kuukauden kuluttua. Saa nähdä, päästäänko sinne saakka ilman välimainintoja. Jokapäiväiset rutiinit tuntuvat olevan melko mukavasti hallussa; tosin muutaman kerran viikossa on hakureissun aikaan etsiskelty juomapulloa tai hupparia.
Vanhempainillat sekä Brownissa että Mason Ricella ovat ohi. Yläkoulun jätin väliin sen huonon ajankohdan vuoksi, mutta alakouluun halusin ehdottomasti mennä. Ilta alkoi tapaamisella Pikku-O:n luokassa, jatkui rehtorin puheella juhlasalissa ja päättyi tapaamisella Iso-O:n luokassa. Iso-O:n luokkalaisten vanhemmista olen jossain välissä tavannut lähes kaikki. Pikku-O:n vanhemmissa oli enemmän vieraita naamoja. Varsin paljon uutta informaatiota en saanut, mutta olihan se taas virkistävää tulla muistutetuksi, kuinka hyvässä koulussa lapset ovat. Toisinkin voisi olla.
E:n valokuvaus oli viikkoa aiemmin hyvän sään aikaan ulkona, pienemmillä kaatosateen aikaan sisällä. Mikä on vähän harmi; ulkokuvauksissa on oma viehätyksensä. Influenssarokotukset ovat ohi alakoululla, yläkoululla ne ovat edessä parin viikon päästä. Iso-O otti aiemmista vuosista poiketen pistoksen nenäsuihkeen sijaan, ja valitti sitten pari päivää dramaattiselle tyylilleen sopien kipua olkavarressa.
Lämmitys lähti päälle viikolla yölämpötilojen laskiessa +5 Celsius-asteen tietämille. Nyt on jälleen käänne parempaan, ja lapsia koulusta hakiessani pitkähihainen paita oli liikaa. Ruska on alkanut ja toivon sen kestävän. En ole vielä lainkaan valmis talveen.
Kesäinen säätyyppi vaihtui koleaksi ja erittäin märäksi. Hurrikaani Joaquin aiheutti pahaa tuhoa Bahamalla ja osallistui jonkin toisen säätapahtuman kanssa osittain South Carolinan tuhoamiseen. Siellä satoi viidessä päivässä yli 27 tuumaa vettä (69cm). Ei ihme, että kokonaisia kaupunkeja jäi veden alle. Täälläkin satoi ihan hirveästi. Niin hirveästi, että töihin ajaessani jouduin äkillisesti muutamaan reittiäni alikulkuväylän kirjaimellisesti täytyttyä vedellä. Yllätyksekseni lasten koulua ei peruttu. Mikä on tietenkin hyvä, sillä on odotusarvon mukaista, että talvella päästään taas vähän kolailemaan.
Koulu on jatkunut rutiinilla. Erityisen iloinen olen E:n sosiaalistumisesta. Hän on todella löytänyt paikkansa aiemmin mainitsemassani porukassa. Useammin kuin kerran hän on mennyt koulusta suoraan jonkun kaverinsa luo hengailemaan, ja eräänä iltana hän vaihtoi vaivaiset 89 tekstiviestiä ruotsalaistyttö Ebban kanssa. Näinköhän se on lopulta E, jonka lähtö Suomeen on vaikeinta. Iso-O on ihan hirmuisen kiinnostunut E:n kaveriporukasta ja on monenlaisin keinoin toivonut heistä lisää kuulevansa ja näkevänsä:"E, please take a picture of them!"
Iso-O kävi poimimassa omenoita afterschoolin kanssa. Applepicking on erittäin tyypillinen aktiviteetti ainakin tällä kulmalla Yhdysvaltoja juuri tähän vuoden aikaan. Omenoista hän halusi tehdä Amerikkalaisen omenapiirakan, ja siitä tuli suussasulava. Kannattaa kokeilla. Yhdet syntymäpäivät ovat takana, seuraavat pian edessä, ja sitten vielä ainakin yhdet Halloween-kekkerit. Koululäksyjen kanssa on pitänyt opetella nopeammaksi, ettei ihan hirveästi jäisi iltaan. Sen verran enemmäin niitä on. Kun lisäksi pitää joka päivä ehtiä lukea vähintään puoli tuntia ja harjoitella kertolaskuja 10 minuttia, on sitä aikaa aika paljon löydettävä. Helposti hieman suurpiirteinen matamimme on ainakin toistaiseksi skarpannut mainiosti.
Pikku-O:n ensimmäinen pöytäpaikka oli mielestäni täydellinen. Se oli eturivissa kasvot suoraan opettajaan päin. Koska he vaihtavat pöytiä kuukausittain, siirtyi hän nyt taaimmaiseen pöytään, jossa täytyy hieman kääntyä nähdäkseen opettajan. Tuleekohan nyt enemmän kiusauksia keksiä jotain 'hassua'? Varsinkin, kun nykyisessä pöydässä on hänen uusi ystävänsä Jules. Jules on kolmilapsisen perheen nuorin hänkin ja varsin vauhdikkaan oloinen kaveri. Ensimmäinen opettaja-vanhempitapaaminen on n. kuukauden kuluttua. Saa nähdä, päästäänko sinne saakka ilman välimainintoja. Jokapäiväiset rutiinit tuntuvat olevan melko mukavasti hallussa; tosin muutaman kerran viikossa on hakureissun aikaan etsiskelty juomapulloa tai hupparia.
Vanhempainillat sekä Brownissa että Mason Ricella ovat ohi. Yläkoulun jätin väliin sen huonon ajankohdan vuoksi, mutta alakouluun halusin ehdottomasti mennä. Ilta alkoi tapaamisella Pikku-O:n luokassa, jatkui rehtorin puheella juhlasalissa ja päättyi tapaamisella Iso-O:n luokassa. Iso-O:n luokkalaisten vanhemmista olen jossain välissä tavannut lähes kaikki. Pikku-O:n vanhemmissa oli enemmän vieraita naamoja. Varsin paljon uutta informaatiota en saanut, mutta olihan se taas virkistävää tulla muistutetuksi, kuinka hyvässä koulussa lapset ovat. Toisinkin voisi olla.
E:n valokuvaus oli viikkoa aiemmin hyvän sään aikaan ulkona, pienemmillä kaatosateen aikaan sisällä. Mikä on vähän harmi; ulkokuvauksissa on oma viehätyksensä. Influenssarokotukset ovat ohi alakoululla, yläkoululla ne ovat edessä parin viikon päästä. Iso-O otti aiemmista vuosista poiketen pistoksen nenäsuihkeen sijaan, ja valitti sitten pari päivää dramaattiselle tyylilleen sopien kipua olkavarressa.
Lämmitys lähti päälle viikolla yölämpötilojen laskiessa +5 Celsius-asteen tietämille. Nyt on jälleen käänne parempaan, ja lapsia koulusta hakiessani pitkähihainen paita oli liikaa. Ruska on alkanut ja toivon sen kestävän. En ole vielä lainkaan valmis talveen.
Subscribe to:
Posts (Atom)