Kiitospäivä-viikonloppua kohti, sen aikaan ja pikkuisen jälkeenkin

Yksi vuoden mukavimmista juhlista ja pitkähkö tauko koulusta, Thanksgiving Break, on lapsilla ohi. Itse jouduin päivystysviikkoni viimeisen päivän osuessa juhlapäivälle käymään kiertämässä aamupäivällä, mutta sen jälkeen olen saanut nauttia tauosta itsekin - ja itseasiassa jatkoin useamman päivän pidempään, sillä saan päivystysviikon jälkeen aina pe-ke välisen ajan vapaaksi. Palaan kuitenkin kirjoituksessani ensin ajassa pari viikkoa taaksepäin ja liikun kohti Kiitospäivää ja sen jälkeistä aikaa.

Hyttynen lähti pihasta 14.11. viiden tunnin odotuksen jälkeen klo 22 AAA-vakuutusyhtiön hinausauton lavalle nostettuna erikseen samalle ostajalle myydyt talvirenkaat sisälle pakattuina. Tunsin pientä haikeutta. En halunnut kuitenkaan liikaa haikeuttani hehkuttaa, sillä Pikku-O oli lähellä kyyneleitä autonmyynnistä edellisinä päivinä puhuessamme. Koska auto pitää katsastaa viikon sisään ostohetkestä ja nyt on yli kaksi viikkoa kulunut, enkä ole kuullut mitään, lienemme kaikki tilanteeseen tyytyväisiä. Koska olin saanut koko summan seteleinä, kävin ne tallettamassa. Hetken koin huimausta, kun huomasin sadan dollarin setelien olevan erinäköisiä keskenään. Huijattiinko minua kuitenkin? Muistin pian, että satasen seteli on pari vuotta sitten uusittu, mutta helpotuin vasta, kun pankkiautomaatti hyväksyi kaikki setelit nurisematta.

E:lla oli syyskauden urheilujen päättäjäisjuhla samaan aikaan, kun jouduin odottamaan autonhakua kotona, enkä päässyt mukaan. Tilaisuus oli ollut melko tylsä paitsi ihan lopussa, jolloin eri urheilulajien joukkueet olivat kokoontuneet keskenään. E sai ison kangas N-kirjaimen (N tarkoittaa Newtonia), johon hän sai kiinnittää ensimmäisen edustusjoukkuepinssinsä. E kertoi, että hän oli koko Massachusettsin 22. paras Freshman. Sivumennen mainittakoon, että tyttöjen maastojuoksujoukkueen paras juoksija, High Schoolin viimeisellä luokalla oleva tyttö sai opiskelustipendin Boston Collegeen. Se tarkoittaa sitä, että opinnot tulevat olemaan hänelle ilmaiset; "vastapalveluna" hän juoksee Boston Collegen joukkueessa. Hänen vanhemmilleen se tarkoittaa suoraan noin 270000 dollarin säästöä (4 vuotta * 68000 dollaria).

Iso-O on käynyt kolmessa Peer Training sessiossa High Schoolin puolella tullakseen tukioppilaaksi. Hänet ja kaksi kaveriaan (Martha ja Tierney) sekä noin 10 muuta koko yli 700 oppilaan koulusta valittiin tähän koulutukseen opettajien suositusten perusteella. Piti olla oppilas, jonka koulu menee hyvin, joka osallistuu kaikenlaiseen ylimääräiseen ja josta yleisesti pidetään. Koulutuksen tavoitteena on varmistaa, ettei ketään syrjitä ja kiusata oman taustansa tai yhtään minkään muun syyn vuoksi. Koulutukset ovat jokainen olleet koko koulupäivän mittaisia. Iso-O on ollut ihastunut myös mahdollisuuteen päästä High Schoolin puolelle. Joka kerta hän on maininnut nähneensä jonkun E:n juoksukavereista. 

Pikku-O:n hampaiden oikomishoito alkoi 16.11. Sen kokonaiskustannus on 5600 dollaria, josta vakuutus maksaa 1000 dollaria. Jonkinlaisten keskitysalennusten jälkeenkin maksettavaksi jää siis melkoinen summa. Asia ei ole kokonaan vielä tässä. Meidän täytyi nimittäin käydä vedätyttämassa 4 maitohammasta pois - ja koska sekin vaati kaksi käyntiä, on summa usean satasen suurempi. Kallista on. Mutta tuloksena sitten on täydellinen amerikkalainen hymy - ja sivutuotteena parempi purenta. Pikku-O oli tosi reipas. Toisin kuin äitinsä, hänen hampaansa vedettiin pois puudutuksen avulla, eikä hän valittanut yhtään. Totesi vain jälkikäteen, että sattui vähän. Ja että leuka tuntuu pullealta. Ei hän edes valittanut verenvuotoa; vaihtoi vain tuppoja melkein tunnin ajan ennenkuin totesin, että katsotaanpa, josko selviäisi jo ilman. Lounaaksi hän valitsi jäätelön ja kädenlämpöisen teen. Sitten hän olikin valmis menemään kouluun.

AAR-konferenssin vuoksi meillä oli T:n lisäksi Kanadan Quebec City:ssa pitkään jo asunut suomalainen T majoittumassa. Päivät olivat pitkiä, aamusta iltaan, ja lopulta näin vierastamme vain hänen saapumisiltanaan perjantaina. Kaikkina muina päivinä menimme ristiin, vaikka hän oli meillä yhteensä neljä yötä.

Ennen Thanksgiving-lomaa lapsilla oli vain 2,5 päivää koulua. E tavoilleen uskollisena ilmoitti myöhään maanantai-iltana, että hänen pitää viedä ranskantunnilleen jotain tarjottavaa. Hän kysyi pikkusisaruksiltaan:"Do you still have any of your cookies left?" Senkin E! Sanoin, että vaikka olisikin, niitä ei saa viedä. Onneksi pakasteesta edelleen löytyi aiemmin leipomaani Pumpkin Bread:iä. Iso-O oli sentään ilmoittanut päiviä aiemmin, että myös hänen oletetaan vievän jotain oman Advisary-ryhmänsa kokoontumiseen, mutta molemmille siis täytyi jotain löytyä.

E:sta täytyy kyllä sanoa, että vaikka ennakointi ei ehkä olekaan hänen vahvuutensa, on hän muutoin alkanut olla vapaaehtoisesti ja innokkaasti mukana keittiössä toteuttamassa koulussa "International Cuisine"-tunneillaan oppimiaan ruokia. En todellakaan vastusta! Aivan ykkönen on ollut itsetehty Pita-leipä itsetehdyn Hummuksen ja Falafel-pullien kanssa. Sitä olemme saaneet jo kahdesti. Saa nähdä, josko E saisi reseptit sähköisenä. Voisin ladata ne osaksi blogia. 

Puolikkaan päivän kanssa meillä oli ongelma, sillä en millään ehtinyt kolmeksi Pikku-O:n Afterschool-ohjelman sulkeutuessa häntä sieltä hakemaan. Google Map:sin mukaan työmatkaani olisi tuolloin kulunut 1,5 tuntia normaalin puolen tunnin sijaan. Olimme alustavasti sopineet E:n kanssa, että saatan tarvita apua ja hän lopulta haki Pikku-O:n kaatosateessa polkupyörällä laittaen Pikku-O:n juoksemaan vierellään. Ajattelin kohtaavani kotoa kaksi kohtuullisen vihaista nuorta miestä. Vaan enpä kohdannutkaan. Molemmat olivat iloisia ja Pikku-O itseasiassa todella tyytyväinen, kun oli saanut juosta kaatosateessa. Upea asenne!

Kuten alussa totesin, olin päivystysviikkoni viimeisenä päivänä, Thanksgiving-päivänä töissä aamun ja varalla aina klo 17 saakka. Jouduimme siis sanomaan ei perinteiselle kutsullemme Westborough:n perheiden luokse. Olin aika pahoillani, sillä tiesin, että oma juhlamme tulee olemaan huomattavasti karumpi. Vaan eipä ollutkaan. Työkaverini Barbara, saksalainen Brasiliassa kasvanut, kutsui meidät seka kaksi muuta työkaveriperhettä luokseen juhlimaan. Paikalla olivat hänen paikallinen miehensä ja 9-vuotiaat kaksospojat, tsekkiläinen pariskunta kolmen isomman lapsensa kanssa (14-, 12- ja 11-vuotiaat), saksalainen mies norjalaisen vaimonsa ja kolmen pienemmän lapsensa kanssa (10-, 7- ja 5-vuotiaat), ja perheen saksalainen aupair. Pikku-O oli kuin kotonaan, koska suurin osa lapsista oli hänen ikäisiään ja isossa talossa oli kaikenlaista juuri hänenikäiselleen sopivaa. E ei oikein löytänyt paikkaansa ja Iso-O tuli kipeäksi nostaen korkean kuumeen. Ruoka ei ollut lähellekään yhtä hyvää kuin Westboroughssa, sillä se oli kokonaisuudessaan tilattu, alkupaloja ja jälkiruokia myöten, mutta maha meillä kaikilla tuli täyteen ja matkaamme saimme vielä ruoan seuraavallekin päivalle.

Black Friday kului asianmukaisesti ostoksilla. Onneksi valitsemassamme liikkeessä ei ollut ihan hirveää ryysistä. Aikaa silti meni aivan liikaa. Ostokset jatkuivat vielä Cyber Mondayna netissä. Ja vaikken onnistunutkaan alennuksia oikeastaan ollenkaan hyödyntämään, sain hommattua talvirenkaat vanteineen uuteen autooni. Olipahan tuskallinen prosessi!

Pikku-O on onnistunut pitämään aiemmassa kirjoituksessani mainitsemani 7 kohdan listan mielessään ja toimimaan sen mukaisesti yli neljän viikon ajan. Niinpä hän sai lunastaa palkintonsa ("tehdään jotain kivaa yhdessä") ja valitsi elokuvakäynnin. Saimme AMC-teatterin kaksi viimeistä paikkaa, ja ne olivat eturivissä. Hieman huolestutti, kun näin, kuinka edessä ne ovat, mutta tuolit - tai oikeammin sohvat - sai melkein vaakatasoon ja päässä olleet 3D-lasit veivät kankaan kauemmaksi, ja hyvin selvisimme. Coco-elokuva oli katsomisen arvoinen. 

Iso-O lähti samaan aikaan kaverinsa Marthan luokse hengailemaan. Kävimme hakemassa hänet elokuvista tullessamme kotona piipahtamaan, ja sitten hän taas lähti. Yökylään saman kaverin luo.

Loman päätteeksi - ja uuden perinteemme mukaisesti ("eri ravintolaan jokaisen päivystysviikkoni jälkeisenä viikonloppuna") - kävimme syömässä Cheesecake Factory:lla. Juustokakkupalat piti ottaa mukaan, kun ei millään enää jaksanut.