Isoja ja pieniä juttuja

Isoja juttuja on elämässämme tapahtunut. Isoin on oivallus itseeni liittyen, minkä johdosta koen koko maailmankatsomukseni muuttuneen. Ei sitä ulkoisesti juuri huomaa - samaa arkea täällä on jatkettu - mutta minulle sillä on suuri merkitys. En siihen pureudu sen enempää. Arki on paljon kiinnostavampaa.

Autojuttuja
Arjessa nimittäin on tapahtunut isoja asioita siinäkin. Ostin elämäni ensimmäisen auton. Koska autot eivät ole minua koskaan kiinnostaneet, jouduin aloittamaan melkein alusta. Olen oppinut paljon. Nyt osaan neuvoa, jos joku suunnittelee ostavansa tai myyvänsä auton Massachusettsissa. Ei se ihan hirveän vaikeaa ole, mutta asioiden pitää mennä tietyssä järjestyksessä. Ostin auton poismuuttavalta suomalaisperheeltä perjantai-iltana, hoidin vakuutuksen seuraavana päivänä vakuutusyhtiössä usean tunnin viettäen, sain rekisterikyltit pari päivää myöhemmin, minkä jälkeen ajoin auton pihallemme. Seuraavan päivän katsastuksen jälkeen olin sillä viimein valmis virallisesti ajamaan. Kepeästi kulkee. Tosin pieni harmi tuli heti ensimmäisellä työmatkallani. Matalasta rengaspaineesta ilmoittava varoitusvalo syttyi palamaan. Ulkoilma oli kylmentynyt huomattavasti pakkasen puolelle, olin jättänyt kaikki ulkovaatteeni kotiin, tuuli kylmästi ja oli pimeää, kun auton kanssa asemalle ajoin. Kun en vielä ole kovin tottunut silmälasienkäyttäjä, ei minulla ollut niitä mukanani, ja jouduin pyytämään ohikävelleeltä silmälasipäiseltä mieheltä apua oikean rengaspaineen selvittämisessä. En nähnyt kyltistä taaskaan yhtään mitään. No, renkaisiin sain ilmaa, sormet olivat kylmästä turvonneet ja mieli lähes yhtä musta, kun tankaaminenkin piti hoitaa samalla matkalla. Mutta, pieniä harmeja. Iso ilo, kun pääsin kotiin, ja tapasin iloisen, vapaapäivää viettäneen kolmikon (Veteran's Day). Ja minulla on uusi, ihan itse hommaamani auto.

Toinen autoihin liittyvä iso asia on, että pikkuautoni meni kaupaksi, vaikka viheliäinen Check the Engine-light syttyi jälleen viimeisenä käyttöpäivänäni. Auton tuli pienellä rahalla ostamaan yksinhuoltajaäiti lukioikäiselle pojalleen. Osti tietäen sen hankaluudet. Todella miellyttävä nainen. Toivon, että Hyttynen jatkaa porskuttamistaan vielä pitkään heidän huushollissaan läntisessä Massachusettsissa.

Koulujuttuja
Kouluun liittyviä isoja asioita ovat viime keväisten MCAS-tulosten saapuminen. Niistä oli edeltävästi kohistu, kun olivat menneet niin paljon huonommin kuin aiempien vuosien testit. Kyseessä oli uusi testikonsepti, joten kovasti yritettiin vakuuttaa, etteivät tulokset ole vertailukelpoisia edellisten vuosien tulosten kanssa. No, olivat tai eivät, ehkä nämä testit mittasivat enemmän osaamisen tasoa, kun niihin ei ollut voinut valmistautua samalla tavoin kuin edellisinä vuosina. Ehkä edellisinä vuosina testit olivat mitanneet testiosaamista oikean osaamisen sijaan. Mene tai tiedä. Kaikki kolme olivat englannissa "Meeting Expectations", matematiikassa "Meeting Expectations" (Pikku-O) tai "Exceeding Expectations" (Iso-O ja E), ja tiedeaineissa "Advanced" (E; muilla ei sitä ollutkaan). Kaikki kolme olivat pisteineen selvästi osavaltion keskiarvon yläpuolella, matematiikassa ja tiedeaineissa huomattavasti koulukavereitakin edellä, isommat englannissakin. Vain Pikku-O jäi englanninkielessä, erityisesti "reading responses" hieman koulukavereidensa keskiarvon alapuolelle. Olen ylpeä.

Pikku-O on jatkanut saksofonin ahkeraa soittamista. Ensin hankimme lisää "reeds" eli suukappaleen puuosia - ja vain muutama päivä myöhemmin veimme sen jo ensimmäiseen huoltoon. Yhtä nappulaa piti kiristää. Saksofoni oli huollossa yli viikon. Koska opettaja on sanonut, että joka päivä pitää harjoitella 15 minuuttia, hän suunnitteli ottavansa huoltoajan viikonloppuna huomioon harjoittelemalla 2 tuntia 45 minuuttia. No, ihan siihen hän ei päässyt, mutta sitkeä on kaveri. Sitkeydestä on selkeää hyötyä. Hän on oppinut soittamaan siten, että melodian tunnistaa, eikä sumutorvi enää tule samalla tavalla mieleen. Hän piti minulle olohuoneessa spontaanin, viiden kappaleen konsertin.

Olemme kaikki saaneet influenssa rokotukset, E viimeisenä. Kaikkien valokuvaus on takanapäin, Pikku-O peränpitäjänä. Kävin Pikku-O:n opettaja-vanhempitapaamisessa ja kuulin - niinkuin kuvioihin kuuluu - vaan hyviä asioita hänen nuorelta opettajaltaan. Ensimmäinen jakso on lopuillaan sekä koulussa että koulunjälkeisurheiluissa. Viimeiset CrossCountry-kisat ovat takana sekä E:llä että Iso-O:lla. Iso-O tuli kahdeksanneksi All City Meet - eli Newtonin yläkoulujen juoksukilpailussa. Koulu, Brown, voitti kaikki molemmat sarjat. Sitä sitten juhlittiin eräänä iltapäivänä perinteisellä kaudenlopettajaisella, "Dinner Party", johon vanhemmat veivät tarjottavat. Matami järjesti pientä jännitystä hukkaamalla avaimensa. Millään hän ei muistanut, milloin oli käyttänyt sitä viimeksi. Jouduin käymään hänen kanssaan mielikuvaharjoitteen käyden läpi muutaman viime viikon - ja sitten hän keksi, että oli irrottanut avaimen (joka on tarkoituksella kiinnitetty pitkän narun avulla reppuun) ranskantunnilla, jossa piti esitellä ranskaksi laukkunsa sisältöä. Tämä tietenkin lisäsi jännitystä; matami oli esitellyt avaimensa isohkolle porukalle, josta kauhuelokuvan tavoin joku olisi voinut sen ottaa talteensa. Niin ei onneksi käynyt. Avain on opettajalla.

E oli koulunsa kolmanneksi paras ajalla 17:31 Franklin Parkissa, kolmanneksi paras 17:18 ajalla Wrenthamissa, juosten tuolloin Sophomore-kilpailussa, ja viimeisessä kisassa samassa paikassa State Meet-kilpailussa viideksi paras koulukavereistaan täsmälleen samalla ajalla. Tänään hän vetäisi koulun uuden ennätyksen Chocolate Milk Mile-kilpailussa, jossa pitää juoda iso lasillinen kaakaota ennen juoksua ja joka 400 metrin jälkeen. Hänen aikansa, 6:36, oli 20 sekuntia parempi kuin edellinen ennätys. Hän ei ollut oksentanut, vaikka pahalta olikin tuntunut. Pari kaveria sen sijaan oli - ja yksi jopa ripuloinut housuihinsa. Hmm. Kaikenlaista.

Teinielämää
E on jatkanut teinielämäänsä kaikenlaisella muutenkin. Yhtenä iltana klo 21, jolloin täällä on tosi pimeää (et pysty kuvittelemaan, kuinka pimeää, koska Suomessa katuvaloja on varmaan kaksi kertaa tiheämmässä), hän lähti juoksijaporukkansa kanssa Cold Spring Park-metsään kynttilöiden kanssa juttelemaan ringissä omista tavoitteistaan loppukaudella. Joka viikonloppu hän on käynyt Dinner Party:ssa, ja nyt viimeksi Bertucci-ravintolassa. Sitten kävivät puukoilla kaivertamassa nimikirjaimensa puuhun päivällä ja illalla jälleen kynttilöiden kanssa kautta lopettelemassa. On ollut niin hassua, miten nopeasti tämä nuorimies on muuttunut kotihiirestä menijäksi. Rahanmenon kanssa olen edelleen helisemässä. Joka kilpailusta on pitänyt ostaa paita hinnaltaan 25-30 dollari/kpl, Patagonia-takki maksoi 80 dollaria jne. Iso-O:n 35 dollarin Brown-verkkarit tuntuvat suorastaan ilmaisilta.

Isommat ovat aloittaneet oman rahan ansaitsemisen talvella kolaamalla lumet pois naapureiden teiltä. Iso-O aloitti nyt ensimmäistä kertaa lastenhoitajana, ja on ollut kahdessa eri perheessä parin viikon sisään. E on tästä hieman kateellinen. Ja onhan se epäreilua, kuinka paljon helpompi tyttöjen on päästä lastenhoitajiksi kuin poikien.

Halloweenkin on ohi. Iso-O oli lehmä ja liikkui Marthan ja Talian kanssa. E meni bileisiin, eikä käynyt lainkaan kiertämässä. Minä kiersin Julius Ceasariksi pukeutuneen Pikku-O:n ja kaverinsa Averyn kanssa lähiseudulla. Karkkia on taas ihan hirveästi. Pikku-O laski, että hänen säkissään oli 112 erilaista karkkipussia, suklaalevyä ym.

Alice
Vuokraemäntämme oli käymässä. Minulla menee hänen kanssaan ihan hyvin. En kyseenalaista mitään, teen vaan niinkuin pyydetään, ja hän on tyytyväinen. Vaihdoin mm. palmumme alle hänen tuomansa posliinilautasen meidän paljon tukevamman ja paremman posliinilautasemme tilalle. "Jotta lattia pysyisi hyvänä". Kellarissa on rottapyydyksiä, koska keittiössämme oli käynyt jokin hiirtä isompi. Itse veikkaan maaoravaa, mutten kysele. Tarkistan vain hänen toiveidensa mukaisesti pyydykset parin päivän välein. Hän kävi teippaamassa yläkerran huoneemme pienen kurkistusluukun, jottei tiiviste tule huoneen puolelle. Ei se kyllä ole aiemminkaan tullut. Ja suunnitteli ensin sulkevansa ullakon oven pysyvästi, mutta huomattuaan, että meillä on siellä tavaraa (jonka kyllä voisimme helposti siirtää pois), päätyi tiivistyttämään oven. Ja kaikenlaista muuta.   

New York
Viimeisenä, muttei vähäisempänä totean, että pääsin käymään New Yorkissa serkkuani tapaamassa. Menin ja tulin bussilla ja sain yöpyä hänen hotellihuoneessaan Times Squarella (Crowne Plaza). Lenkkeilimme kaatosateessa Central Parkissa, kävelimme High Line:n auringonpaisteessa ja pääsimme Stephen Colbert-shown nauhoitukseen. Viimeksi mainittu oli tietysti minulle suurempi kokemus kuin serkulleni, kun olen ko. showta aktiivisesti pitkään seurannut. Kasvoni olivat typerännäköisessä virneessä koko parin tunnin ajan, todella upeaa oli. Lapsetkin jakoivat innostukseni. Kun heti ulospäästyäni tekstasin, että sain High Five-läpsyt sekä Stephen Colbertilta että pianistilta, sain takaisin SUURIN KIRJAIMIN kirjoitettuja tekstiviestejä tyyliin "OMG!!!!!!", "YOU HIGH FIVED STEPHEN COLBERT!!!!!", ja "THAT'S COOL DUDE!!!!". Saavuttuani takaisin Bostoniin, kuulin kahdeksan ihmisen kuolleen lähtöpäivänäni lähellä paikkaa, jossa vain hetki aiemmin kävelin. Erikoista, että olin edellisenä päivänä ihmismassan keskellä kulkiessani miettinyt terrori-iskun mahdollisuutta. Elämä on pienestä kiinni.