Covid 19 - Lomalla

Uutisissa iso juttu oli tietysti Trumpin toisen virkarikossyytteen raukeaminen senaatissa äänin 43-57. Olisi tarvinnut olla 33-67, jotta tulos olisi ollut toinen. Erilaiset haasteet kyllä ovat vireillä eri oikeustasoilla Trumpia vastaan, mutta jotenkin on odotettavissa, ettei mitään suurta tuomiota ole hänelle odotettavissa. Republikaanipuolue on helisemässä, kun se yrittää pysyä kasassa erilaisten voimien vetämänä. Onnea vaan heille. 

Toinen tärkeä uutisaihe oli Perseverance-avaruuskapselin laskeutuminen Marsin pinnalle 18. helmikuuta.  Sekin osui lasten loman ajalle.

Vaikka koronan kanssa onkin tällä hetkellä todella paljon parempi tilanne Massachusettsissa (uusien tapausten määrä meni alle 1000 päivässä ensimmäisen kerran moneen kuukauteen!), en hiihtolomalla halunnut meidän poistuvan Massachusettsista, koska se olisi johtanut karanteeniin ja pakolliseen testaukseen. Piti siis keksiä tekemistä pienellä alueella. Kelit eivät olleet täysin puolellani, mutta onneksi aurinkoakin nähtiin.

Laskettelemassa Wachusettsilla olimme maanantaina etukäteen varatuilla lipuilla. Koronan johdosta hiihtokeskus on jakanut päivät aamupäivä-, iltapäivä- ja iltavuoroihin, jokainen noin 4 tunnin mittainen pitääkseen kävijämäärän kurissa. Toisaalta myös varmistaakseen paremmat lipputulot, sillä liput eivät olleet ilmaisia. Olin varannut liput yli viikko aiemmin ja säätiedotus tuolloin oli aika erilainen todellisuuden kanssa. Matkalla kohti keskusta satoi jäätävää vettä, koko päivän oli raskaat pilvet taivaalla ja pitäessämme taukoa kuuman kaakaon, lämpimän omenasiiderin ja siideridonitsien äärellä satoi rakeita. Muutoin ei satanut enää, mutta loppuaikana pilvet laskeutuivat niin alas, että laskettelulasit jäätyivät välittömästi laskemaan lähtiessä tehden laskemisesta aika ektreemiä. Lopetimme puolisen tuntia ennen määräaikaa. Auto oli parkkeerattuna hieman kauempana olevalle parkkipaikalle, mutta bussikuljetus molempiin suuntiin sujui jouhevasti, eikä odottaa tarvinnut lainkaan. Teinit ovat ihania. Kaikki olivat kelistä huolimatta positiivisella asenteella ja sanoivat päivän jopa olleen tosi hyvä. Minä itse kyllä laskettelen paljon mielummin vain hyvän kelin aikaan. Iso-O:kin totesi laskettelun jälkeen, että hän taitaa tykätä maastohiihdosta enemmän.

Seuraavaksi oli tarkoitus mennä luistelemaan Bostoniin. Tällä seudulla Kelly Outdoor Rink on ainoa koronan johdosta auki oleva ulkorata, jossa on luistinten vuokrausmahdollisuus. Kun saavuimme, olivat kaikki 25 sallittua paikkaa jo täytetty ja seuraava mahdollisuus olisi ollut 2 tuntia myöhemmin. Olin nähnyt tämän mahdollisuuden ennalta, ja ajoin meidät Arnold Arboretumin (Harvardin kasvitieteellinen puutarha) lähelle. Menimme sitten sinne kävelemään. Keli oli tosi hieno. Aurinko paistoi siniseltä taivaalta ja vaikka oli vähän kylmä, ei ketään harmittanut. Kävelimme kasvitieteellisen puutarhan keskellä olevalle mäelle jäisiä polkuja pitkin ja aikaa meni puolisentoista tuntia. Hyvä mieli jäi, vaikka luistelu jäikin ehkä vuoden päähän.

Sadepäivä muodostui yhteiseksi leivontapäiväksi. Perunarieskoja, porkkanasämpylöitä, falafeleja, pitaleipää, ja brownies-suklaakakkuaa syntyi monituntisen session tuloksena. Söimme tosi hyvin, eikä keli enää haitannut ollenkaan. 

E:n haastattelu University College Londonin kanssa meni hyvin. Yliopistolla 50 vuotta opettajana toiminut iäkäs brittimies haastatteli E:n sekä englannin että ranskankielellä todeten puolen tunnin session lopuksi, että hänen ranskankielentaitonsa on "fine" ja että hänen haastattelunsa sekä hakupaperinsa ylipäänsä ovat "adequate". E:lle jäi näistä sanoista vähän halju mieli, mutta muistutin häntä kulttuurieroista maiden välillä. Hän saa kuulemma jo lähiaikoina kuulla, miten hänen tämän hakemuksensa kanssa kävi. Jännää. Peli jatkuu muutenkin. Duke lähestyi E:a haastattelutarjouksella. Sellainen on edessä nyt tulevalla viikolla.

Vain päivä ennen haastattelua hän sai tietää LNAT-testinsä tuloksen. Se oli 30/42. Testin keskiarvo oli kuulemma 20/42, ja referenssiksi Oxfordiin olisi riittänyt 27/42. Hän oli vähän pettynyt, eikä jotenkin yhtään osannut ottaa huomioon sitä, että hän ei valmistautunut testiin lainkaan. Hän väitti, ettei siihen olisi voinutkaan valmistautua, mutta minä osoitin tämän vääräksi googlaamalla "LNAT", ja suunnilleen ensimmäisenä tuloksena tuli "LNAT practice test". Hyvähän tuo tulos oli ja selvästi riitti University College Londonin haastatteluvaiheeseen.

Iso-O jatkoi hiihtämistä vielä alkuviikosta ja treenaamista juosten samojen tyttöjen kanssa koko loman ajan. Keskiviikkona he kokoontuivat Alin luo tekemään porkkanakakkua, ja torstaina kuuntelemaan yhdessä Indoor-valmentaja Stevenin 40 minuutin mittaista monologia (hän on kova puhumaan).

Iso-O, joka yleisestikin on "illan virkku", valvoi yhtenä yönä melkein viiteen asti, koska halusi virkata Marthalle ystävänpäivähatun saaden sen valmiiksi, vaikka aloitti ihan nollasta. Tuli hieno. 

Minullakin oli oma sosiaalinen aktiviteettini. Marthan vanhemmat pitivät takaterassillaan "Adults Only"-iltapäivätapahtuman ystävänpäivänä. Mukana olivat Marthan, Tierneyn ja Soleilin vanhemmat. Joimme kuohuviinia ja napostelimme kuumia sormiruokia seisoskelemalla melkein 4 tuntia isolla terassilla. Huomasin taas sosiaalisen aikuistyhjiöni, vaikka elämäni onkin niin täynnä ihmisiä sekä kotona että töissä. Minä, joka olen introvertti, kaipaan aikaa ystävien kanssa. 

Minun lomani loppui torstaiaamuna 18. helmikuuta, mutta onneksi etäpäivänä ja vain normitorstain tapaan klo 13 saakka. Iso-O oli menossa paikasta toiseen, ja E:kin kävi Adelen ja Talian kanssa hakemassa Bubble Tea-kupposet Bostonista viettäen heidän kanssaan monituntisen sosiaalisen hetken. Perjantaina minun piti mennä fyysisesti sairaalalle, mutta lapset eivät sitä juuri huomanneet. Kaikenlaista olivat keksineet jälleen uuden lumisateen aikaan. Illasta katsoimme Star Wars-elokuvasetin viimeisimmän. Oli itseasiassa aivan kiva käydä ne kaikki läpi jopa minun. 

Pulkkailemassa Death Hillilla olimme alkuperäissuunnitelman vastaisesti vasta lomaviikonloppuna, kun tiistaina oli kaatosade. Tämä sopi hyvin, sillä torstai-illasta aina lauantaiaamuun saakka satoi lunta. Ei mitenkään hirveän paljon, mutta sopivasti tuoreen pinnan muodostumiseksi. Pieni pettymys oli se, että ison mäen keskellä oli melkein mäen levyinen rajattu alue melkein tuhoten koko laskumahdollisuuden. Tästä lannistumatta E:n johdolla lasku toisensa jälkeen puhtaaseen pumpulilumeen muodostui ura, joka kerta kerralta vei pulkkaa yhä nopeammin alas. Martha oli Iso-O:n kaverina, ja laski reisi edellä rajatun alueen tolppaan. Onneksi ei käynyt pahemmin. Minäkin menin alas useita kertoja. Oli kyllä oikein hauskaa. Punaposkisina oli kiva tulla edeltävästi siivottuun kotiin ja illalla painaa pää puhtaaseen tyynyliinaan. Talvi on hienoa aikaa, kun on lämpimästi päällä.

Loma on ohi. Viimeisistä lomanaikaisista talvimaisemista ja auringonpaisteesta kävin Pikku-O:n kanssa nauttimassa Cold Spring Parkin epävirallisilla poluilla melkein kahden tunnin ajan. Iso-O oli Marthalla. E siirsi ja siirsi hakemustensa viimeistelyä Ranskan yliopistoihin. Maanantaina 22. helmikuuta alkaa taas koulu. Siirtynyt sisähallikausikin alkaa siten, että kaikki aktiviteetti on ulkona ja kilpailut saattavat tapahtua nekin ulkona huhtikuussa keleistä ja koronasta riippuen. Sisähallit pysyvät kaikki ainakin toistaiseksi kiinni.

Covid 19 - Lunta useaan otteeseen ennen hiihtolomaa

Tämän setin ensimmäinen lumimyrsky saapui heti helmikuun alkuun. Koulupäivä, joka sattui olemaan E:n ja Iso-O:n ensimmäinen koululla fyysisesti ollut, lyheni hieman ja tiistaina oli jo lumipäivä (Snow Day). En oikein ymmärrä tätä logiikkaa nyt kun infrastruktuuri etäopetukseen on olemassa, mutta E on iloinen. Seniorina hänen koulunsa loppuu muita aiemmin ja yhtään lumipäivää ei tarvitse lukuvuoden päätteeksi korvata. Lumityöt olivat raskaita ja ottivat monta tuntia, silla keli muuttui plussalle ja lumi loskaksi. E ja Iso-O aloittivat ensin Snowman-Bobin lumitöillä ja Iso-O vielä lasten-ja eläintenhoitoperheensä lumitöillä ennenkuin minä ja Pikku-O menimme ulos yhteisiä, palkattomia töitä tekemään. Saatiin homma haltuun muutamaksi päiväksi. Sunnuntaina, tiistaina ja taas perjantaina sitten satoi lisää ilman, että edelliset katosivat minnekään. Ihan on talvista meilläkin. Mikä on kiva, sillä hiihtoloma alkoi juuri. Ennen lomalle astumista alla sitä edeltävät tapahtumat. 

 

E:n juttuja ensin

E:n UPenn-haastattelu puhelimitse myöhään keskiviikkoiltana meni aivan hyvin. Haastattelijana oli tällä kerralla nuorehko nainen, joka UPennin jälkeen on tekemässä tohtoriopintojaan Harvard Business Schoolissa. E:n Princeton-haastattelu oli vuorossa perjantai-iltapäivänä. Se oli vähemmän strukturoitu, enemmän vain kepeää keskustelua (haastattelija oli traumaterapeutti), mikä oli ihan mukavaa, mutta jätti E:lle vähän epävarman olon. Nyt takana ovat haastattelut Yale:in, Harvardin, Darthmouthin, Stanfordin ja näiden kahden viimeisimmän kanssa. Ei se vielä mitään muuta tarkoita kuin sitä, että E on päässyt askeleen eteenpäin näiden kuuden kanssa. Paras kokemus hänellä oli Stanfordin haastattelijan kanssa. Siihen hän on palannut useaan otteeseen jälkikäteen.

 

Vähän jännempi haastattelu on odotettavissa ensi keskiviikkona University College Londonin kanssa. Se on oletettavasti paljon virallisempi kuin yksikään Yhdysvaltain vastaavista ja sisältää osittain haastattelun ranskaksi. Häntä ei tunnu jännittävän tämä yksityiskohta ollenkaan - oli vain nauranut sitä ranskanryhmansä ja opettajansa kanssa. Hienoa E! Upea asenne. 

Ja vielä yksi takapakki. USC ei ota E:a huomioon stipendejä jakaessaan. Olivat saaneet 41000 hakemusta, joista 1000 on mennyt jatkoon, kuuli E eilen, eikä hän kuulunut heihin. Hän on edelleen arvioitavana sisäänpääsyn kannalta, mutta ilman stipendiä. Mikä tietysti on ollut odotusarvoni mukaista ihan alusta saakka.

Iso-O:n juttuja seuraavaksi

Ensimmäinen koulupäivä koululla melkein vuoteen sai Iso-O:n todella miettimään vaatetustaan ja varustustaan. Hän päätyi itsevirkattuun liiviin poolokauluspaidan päällä, farkkutakkiin, mustiin löysiin farkkuihin, roikkuviin korvakoruihin, kaulakoruun sekä 10 sormukseen. Jalkaan hän mietti tarkasti eriväriset tennarit ja kasvoilleen kaksi maskia. Hänen koulupäivänsä oli lyhyt, sillä jo toinen tunti oli etänä ja kaksi viimeistä peruttu. Hän käveli kotiin.

Iso-O:n viimeiset kaksi viikkoa hiihtokautta olivat täynnä muutoksia lumimyrskyjen johdosta. Treenit oli aina peruttu niinä päivinä, ja tytöt erilaisilla kombinaatioilla (aina vähintään Iso-O ja Maya) olivat usein ihan keskenään, kun hiihtopaikkakin oli virallisesti kiinni. Lauantaina Iso-O meni Mayan kanssa kahdestaan hiihtämään. Hän ei edes halunnut kertoa muille, kun ovat Mayan kanssa niin tasaväkisiä. He saivat hiihdettyä melkein 8 mailia, osittain ilman sauvoja, silla hassua kyllä Iso-O huomasi vasta Westonissa, että hänellä oli yksi oma ja yksi paljon lyhyemmän Abbyn sauvoista mukanaan. Viimeiset hiihtokisat olivat keskiviikkona 10. helmikuuta, ja kausi loppui seuraavana päivänä hassuja asuja käyttäen. Autooni tulivat Iso-O sammakkohattuineen ja Abby yksisarvishaalaareineen.

 

Illasta yhden lumisateen sakeutuessa Iso-O käveli Mayalle katsomaan elokuvaa. "Minulla ei ole enää juoksukavereita vaan kavereita, joiden kanssa juoksen". Virallisena lumipäivänä hiihtämisen jälkeen Abby tuli autokyydillä meille alkuiltaa viettämään. Kömpelösti en pystynyt hänelle mitään tarjoamaan, kun ortodoksijuutalaisena kaikki pitäisi olla "Kosher", enkä minä oikeasti osaa ruoanlaittoa siten miettiä. Miten ruusukaali tai paistettu kala voisi olla olematta "kosher"? Kulttuuriasioissa ja -eroissa minulla on vielä paljon opittavaa.

Viikonlopun jälkeen maanantaiaamuna Iso-O kiukutteli ja oli vihainen itselleen (oikeasti minulle), että tuli valinneeksi HyFlex-mallin. Hänen elämänsä on etäkoulun aikaan ollut paljon mukavampaa, kun syömään ja vessaan voi mennä juuri silloin, kun tarve on ja vaatetus voi olla kotoisan mukava. Nukkuakin voi pidempään. Kaikki oli huonosti. Kiukuttelu provosoitui uudelleen illalla, kun otin aiheen esille, mutta kun hän sitten keksi, että vain maanantait tulevat olemaan hänelle pitkiä (ensin koulupäivä, sitten urheilu), hän rauhoittui. Tiistaisin nimittäin hänellä on loppupäivästä kaksi 90 minuutin oppituntia etänä, kun niiden tuntien opettajat ovat kotona, joten hän aikoo itsekin kävellä kotiin ennen lounasta. Se helpotti häntä.

 

Pikku-O:n juttuja

Pikku-O leipoi taas leipää. Se onnistui kaikilta muilta osin hyvin, mutta paloi pohjasta, sillä pizzakivi uunin pohjalla oli päässyt liian kuumaksi. Hän meinasi menettää hermonsa tämän johdosta, mutta rauhoittui, kun leikkasin pohjan pois. Pizzakiven kuumuus johtui siitä, että olin laittanut sen uuniin jo juustokakun ja omenapiirakan kanssa, mikä osoittautui leivän kannalta vääräksi ratkaisuksi. Pizzan kanssa on vähän eri juttu.

 

Kävin hänen kanssaan laskemassa pulkalla Cold Spring Parkissa ja muistin jälleen, miksen koskaan ole tykännyt pulkalla laskemisesta. Sitä on mahdoton ohjata. Hän oli hirmu iloinen ja muutamaan otteeseen toi esiin, että kiva, kun minäkin laskin. Jälkikäteen oli tietysti hyvä olo, posket punaiset. Suunnitelmissa on mennä uudelleen laskemaan kaikkien kanssa loman aikana Death Hillille, paljon isommalle mäelle. Edelleenkään en varsin itse sitä odota, mutta ehkä yllätän itseni.

Pikku-O:lle kävi vähän köpelösti, kun bussi oli niin myöhässä, että hän luovutti ja saapui kotiin hakemaan polkupyöräänsä vain nähdäkseen, kun bussi ajoi ohi. Hänen piti siis mennä pyörällä, vaikka jo ripotteli lunta ja oli aika kylmä. Toinen 'kävi köpelösti'-tilanne kävi ranskanopettajan kanssa. Sain soiton opettajalta, että Pikku-O ei ollut tehnyt tunnilla tehtäväksi annettua tehtävää, eikä myöskään ollut kertonut opettajalle, miksei. Selvittelin asiaa. Hän oli tehnyt väärän tehtävän (miten on mahdollista?!?). Laitoin tekemään oikean, mutta myöhässähän se oli. 

Hän pyöräili tapaamaan kavereitaan, jotka asuvat jonkinlaisen matkan päässä Wabanissa, eikä ottanut hanskoja mukaansa. He olivat olleet koko ajan ulkona. Kotiin tullessaan hänen sormensa olivat niin jäässä, että niitä oli vaikea liikuttaa. Opimmekohan tästä mitään.

 

Minun juttujani

Sain varattua ajan silmälääkäriin. Tai optikko hän taitaa olla. Silmälääkäreitä näyttää olevan tarjolla huomattavasti vähemmän. Oletan saavani uudet lukulasit ja ehkä muutenkin käytettävät, mutta katsotaan. Tällä kerralla pitää vähän panostaa lasien ulkonäköön. Olen siinä ihan tosi huono, kun en silmälaseihin osaa kiinnittää mitään huomiota muidenkaan osalta. 

 

Minulla oli ensimmäinen oma esitykseni etänä Stroke Meetingissa helmikuun 9. päivä. Aika pitkään olen siis pystynyt sitä välttämään. Sain vain päivää ennen työtietokoneelleni videokameran ja mikrofonin. Esitys meni ihan hyvin, mutta huomaan hyötyväni yleisön fyysisestä läsnäolosta ikäänkuin visuaalisesti kompensoimaan omaa englanninkielentaitoani.

 

Yhdysvaltain veroilmoitukseni on minulla työn alla. Suomesta joudun joka vuosi pyytämään erikseen omat tietoni, sillä pankit eivät anna minun niitä kokonaisuudessaan nähdä, kun asun Yhdysvalloissa. Ketä tämä palvelee? Verotuksen tekemiseen menee aina moninkertaisesti enemmän aikaa kuin Suomen vastaavaan, mutta parasta se on tehdä oikein, ettei joudu auditoitavaksi. Tai varsinkin, jos joutuisi.

 

Virallisiin asioihin kuuluvat myös viisumiasiat. Sen lisäksi, että lapset eivät ole vieläkään saaneet edellisiä viisumeitaan, meidän pitää ryhtyä hakemaan uusia. Laitoin viestiä lakimiehelle, mitkä mahdollisuutemme jatkossa ylipäänsä ovat. En enää koskaan halua kokea samaa kuin viime kesänä.  

Palkkani laski vuodenvaihteessa ja johdolta tuli ilmoitus, että vuodenkaan päästä sairaalalla ei ole varaa nostaa palkkojamme aiemmin sovitun mukaisesti. Harmittaa aika paljon. Ei niinkään rahan vuoksi vaan periaatteen. Palkan laskeminen aikana, jolloin oma työ on aiempaa haastavampaa, tuntuu demoralisoivalta. Pääsen tästäkin harmista yli, kunhan hetken mutisen. Tiedostan kyllä hyvin, että olen aika etuoikeutettu.

 

Yhteisiä juttuja lopuksi

Meillä oli perheneuvottelu, kun usean viikon ajan pojilla on ollut kahakkaa meneillaan päivittäin. Tilanne alkoi molempien huutamisella ja oman loukkaantumisensa esiintuomisella, eikä oikein meinannut edetä, ennenkuin erotuomarina määräsin molemmat puhumaan omalla ajallaan ja kuuntelemaan toista. Suurin ongelma tuntuu olevan Pikku-O:n kasvukipuilu, kun hän ei oikein itsekään tiedä, pitäisikö olla iso vai pieni. Hän haluaisi isojen oikeudet, mutta ei mitään velvollisuuksia. Keskustelun jälkeen hän taisi ymmärtää tämän ongelman, sillä hän oli se, joka spontaanisti meni halaamaan isoveljeään. Isoveljellä on toki itsellään omat ongelmansa ja stressinsä, mutta toivon tilanteen nyt etenevän mukavammin. Hirveästi toivon, että kolmikko säilyttäisi läheiset välinsä aikuisinakin. Jos niin käy, olen onnistunut äitinä.

Superbowl-ottelu oli helmikuun 7. päivä. Meillä oli TV-dinner, johon kuului nakkeja, mustapapupihvejä, riisiä, salaattia, leipää ja sipsejä. Jälkiruoaksi oli suomalaista suklaata. Iso-O ja minä emme kuulu kohderyhmään ja itseasiassa katsoimme elokuvan ottelun alun aikaan ennenkuin E liittyi joukkoon tehtyään Shakerspeare-esseetään Athellosta tuntitolkulla. Pojat jatkoivat ottelun loppuun. Sen voitti Floridan joukkue Tom Bradyn johdolla. Jos kiinnostaa.

Star Wars-elokuvien katsominen porukalla jatkuu pienen tauon jälkeen. Minulle ne edelleen vaikuttavat saman kertaukselta elokuva toisensa jälkeen, mutta kaikki muut ovat ihan innoissaan odottamassa seuraavaa. Kun olemme saaneet nämä käytyä läpi, seuraavana on kuulemma Iso-O:n ehdottamana(!) Pirates of the Caribbean-elokuvat. 

Siirryn lomamoodiin. Kylmää ja lumista on. Ulos menemme. Siitä lisää seuraavalla kerralla.