Isoja asioita

Nyt on tapahtunut kyllä aika paljon. Listaan heti, jotta jännitys purkautuu alkuunsa. 1. Olemme muuttamassa pois talosta, jossa olemme asuneet 15 vuotta. Se on iso juttu monella tavalla. 2. Iso-O sai ajoharjoitteluluvan (Learner's Permit). Onhan se jo aikakin, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. 3. Southin 5k on ohi ja pärjäsin aivan hyvin ennakko-odotusten vastaisesti. 4. Rahaa on mennyt ihan hirveästi kaikkeen ja lasten ensi vuoden opintomaksut eivät ole edes vielä ajankohtaiset. Pää pyörii kuin väkkärä.

Taloon ja muuttoon liittyvää

Otin lämmityksen pois päältä 14. toukokuuta, vaikka New Englandille tyypillinen sää vielä jatkuikin. Tällä tarkoitan sitä, että lämpötila vaihtelee hellelukemista alle 10*C:n päivän välein, joskus tunneissa. Yöt olivat kuitenkin pääosin yli +10*C, joten laitoimme vaan enemmän peittoa ja vaatetta päälle viileämpinä hetkinä. Olohuone/ruokasalialueen ovet voivat nyt olla auki (lämmitysaikana niiden pitää olla kiinni, sillä koko ison talon ainoa termostaatti on ko. alueella).  Laitoin jopa ikkunat auki heti 14. päivä, sillä lämpötila ulkona oli jo aamusta +20*C ja kiipesi noin +28*C lukemiin.

Tämä lämmityksen poislaitto jää meidän viimeiseksemme tässä talossa. Kuin ihmeen kaupalla muutama asia tapahtui. Vuokraemäntäni ei epätyypilliseen tapaan laittanut minulle uutta vuokrasopimusta allekirjoitettavaksi, eikä kertonut uutta vuokratasoa (se on viime vuosina noussut joka vuosi). Minä taas jostain syystä johtuen siirsin asian kysymistä viikosta toiseen, mikä on sekin epätyypillistä. Moneen viikkoon ensimmäisen kerran keskiviikkona 15. toukokuuta googlasin asuntotarjontaa Newtonissa. Huomasin muita hieman edullisemman tiilitalon alakerran huippuhyvällä asuinalueella. Laitoin puolihuolimattomasti nettisaitin kautta kyselyn ajatellen, ettei kukaan varmaan vastaa (=tyypillistä). Välittäjä kuitenkin vastasi heti seuraavana päivänä, ja sovimme näytön lauantaille 18. toukokuuta. Otin kaikki lapset mukaani E:a myöten. Pidimme asuntoa kaikki varsin käypäisenä, ja laitoin kotiinsaavuttuani viestin vuokraemännälleni ja hakemuksen sisään. Jännitystä kesti kaksi päivää, sillä vuokraemännästäni ei kuulunut mitään. Sitten tuli viesti, joka oli helpotus - hän antaa meidän lähteä ilman ylimääräisten kuukausien vuokranmaksua - ja samalla erittäin tyypillinen häneltä. Viidentoista vuoden jälkeen hän krokotiilihymynsä takaa totesi, että "saamme" jäädä taloon kesäkuun loppuun saakka, mutta vain jos hyväksymme, että myyntiä varten tapahtuvat kunnostukset alkavat samaan aikaan, ja että mahdolliset asunnonkatsojat tulevat meidän vielä täällä ollessa. Hyväksyin tietysti ehdot, mutta samalla ihmettelin hänen pikkumaisuuttaan. Lähdemme ennen kesäkuun loppua. Eikö hän olisi voinut meitä sen verran kunnioittaa, että olisi edennyt asioidensa kanssa vasta tuolloin? 

Vein viimein isot kukat ulos Pikku-O:n avustuksella ja vaihdoin niihin mullat. Vaikka kelit vaihtelevatkin, pakkaselle ei enää pitäisi mennä. Kukat saavat odotella ulkona muuttoa uuden kodin pihalle ja siellä syksyn tullessa sisälle uusiin paikkoihinsa. 

Sima, jonka tein iloisesti muutosta tietämättä ja jonkinlaiseen huomattavan viivästyneeseen vappuun valmistautuen, tuli juomakelpoiseksi (rusinat nousivat viimein pintaan) noin parissa viikossa. Se maistuu - simalta. Osasin siis ensimmäisen kerran elämässäni tehdä oikeanlaista simaa malttamalla odottaa ja sietämällä minikokoista määrää hiivaa. 

Muuttoon liittyvien isojen kulujen lisäksi auton 95k huolto valitettavasti sisälsi täydellisen jarruremontin ja aiheutti budjettini menemisen uusiksi siltäkin osin. Oikein isolla kädellä. Alkaa olla sellainen fiilis, että alan heiluttaa valkoista lippua.

Terveydenhoidollisia asioita

Täytin 4 litran elektrolyyttejä sisältävän kanisterin vedellä, ja ohjeiden mukaisesti join siitä 2 litraa illalla ennen toimenpidettä ja loput sen päivän aamuna. Onnittelin itseäni, että olin valinnut päiväksi etäpäivän, sillä juoman juominen ja sen aiheuttama tyhjentyminen oli aikamoinen ponnistus - ihmettelen, miten huonokuntoiset vanhukset siitä selviävät. Kävin hakemassa E:n BC:ltä autokuskiksi. Sellainen piti olla, muuten eivät olisi päästäneet lähtemään sairaalalta. Hän pudotti minut sairaalalle ja meni itse pizzalle suunnitellen sen jälkeen istuvansa autossa lukemassa. Minä kuulin tuossa vaiheessa, että oletusarvon mukaisesti minulla menee koko hommaan 1,5 tuntia 2,5 tunnin sijaan, ja ilmoitin E:lle, joka ilahtui asiasta. Tapasin sairaalavaatteiden vaihtamisen jälkeen kaksi hoitajaa, joista toinen haastatteli ja toinen laittoi tipan. Sen jälkeen saapui ensin anestesiologi pyytäen allekirjoitukseni anestesiaosioon. Pian minut jo vietiin toimenpidehuoneeseen. Siellä tapasin todella hyvännäköisen gastroenterologin, joka kävi läpi toimenpiteen kulun ja pyysi sitten allekirjoitukseni lupana suunniteltuun. Tipan kautta alkoi pian tippua propofolia --- ja heräsin puolen tunnin kuluttua heräämöstä. Uusi hoitaja tuli juttelemaan, ja kysyi mitä haluan juotavaksi ja syötäväksi. Ginger ale ja peanut butter crackers maistuivat gourmet illalliselta kahden päivän paaston ja tyhjennyksen jälkeen. E:lle soitettiin, ja tapasin hänet 15 minuutin päästä odotushuoneessa. Homma oli ohi. Minut kutsuttiin 10 vuoden päästä uudelleen. E jutteli hyväntuulisena ja koki hienona sen, että pääsi mukanani "milestone"-tilanteeseen. Ihana <3.  Minä noudatin ohjetta olla ajamatta toimenpiteen jälkeen E:n asunnolle saakka.

Iso-O:n ensimmäinen yleislääkärikäynti aikuispuolella oli 14. toukokuuta. Hänen lääkärinsä on intialainen Kolachalama. Hän oli käynnin jälkeen aivan tyytyväinen. Verinäytteet otettiin käynnin jälkeen ja tavoilleen uskollisena hän dramaattisena meuhkasi, kuinka paljon verta otettiin. Kun saavuimme kotiin, tuli jo ilmoitus tulosten valmistumisesta. Vaan sisäänloggaaminen ei onnistunutkaan lukuisista yrityksistä huolimatta. "Miksi tämä on aina näin vaikeaa?" kysyi Iso-O. Laitoin oman portaalini kautta viestin, ja sain seuraavana päivänä vastauksen, että Iso-O:n tiedoista puuttui sähköposti, siksi ei toiminut. Korjauksen jälkeen se toimi hyvin, ja hän pääsi toteamaan, että kaikki laboratorioarvot (CBC, CMP, TSH, A1C, ja rasvat) olivat hyviä, vain D-vitamiini oli hieman alhainen ja kalsium normaalin alarajoilla muistuttaen häntä siitä, että maitotuotteita ottamattomana on hyvä ottaa päivittäinen D-vitamiinipilleri. Hän sai lisäksi lähetteen ortopedille valitettuaan polviaan - sinne hän menee kesäkuun alussa.

Iso-O:n luomenpoisto oli vuorossa seuraavana päivänä BIDMC:llä Longwood:issa, samassa paikassa, jossa vietin vuoden 2016-2017 Stroke Fellowshipiä suorittaen. Menimme metrolla. Iso-O sai käteensä rannekkeen, ja seurasi hetken kuluttua hoitajaa sisään operaatioalueelle. Minä jäin odotustilaan odottamaan noin tunnin ajaksi. Häneltä oli kysytty, josko hän haluaisi äidin mukaansa, mutta oli vastannut siihen, että äiti haluaa, että "opin itsenäisemmäksi". Nauratti, kun kuulin. Hän saapui hyväntuulisena, mutta toki hieman dramaattisena näyttäen, kuinka suuri alue selästä oli poistettu (not). Tikit poistuvat itsekseen 10-14 päivän kuluessa. Sinä aikana pitäisi olla olematta liian aktiivinen selän venytyksen kanssa. Kahden päivän suihkutauon jälkeen minua pyydettiiin auttamaan sidoksen vaihdossa. Minut hyväksyttiin siihen toimeen siitä kritiikistä huolimatta, että olen liian lääkärimäinen ja liian vähän äiti - olisi pitänyt olla hellempi ja ymmärtäväisempi hänen 'suurta' leikkaushaavaansa aiheuttamaa sielun kolhua kohtaan. Olemme nyt hoitovaiheen ja päivittäisten sidosvaihdosten loppupuolella. Hyvin on mennyt.

Iso-O:n hammastarkastuskin meni hyvin. Hän tuli ylpeänä kotiin ja kertoi menevänsä heti seuraavalla viikolla yhden kolon paikattavaksi, ja meni. Hän varasi jo 6 kuukauden puhdistuskäynnin, ja totesi menevänsä oikomishoidon viimeiselle käynnille parin viikon päästä ("Retainer fitting").

Muiden kuin omaan terveydentilaan liittyen tyopaikallani on aikamoinen hulina monesta asiasta johtuen. New Hampshiren lääkärilisenssin hakuprosessi etenee hitaasti. Kaksi erillistä shekkiä(!) piti lähettää - tai meidän tilanteessamme antaa Stroke-hoitajalle, joka lähettää meidän kaikkien kuuden hakemukset samalla. Poliklinikka on muuttamassa pois sairaalarakennuksesta tilanpuutteen johdosta. Potilastietojärjestelmiä yhtenäistetään BIDMC:n kanssa (siirtyvät Epic-ohjelmaan - se sama, joka Suomessa aiheuttaa niin paljon meteliä ja tunnetaan nimellä Apotti), mikä aiheuttaa aivan hirveän määrän kaikenlaista sälää ja ylimääräistä tehtävää kaikille.

Iso-O:n asioita muita asioita

Isoin asia hänen kohdallaan on tietysti ajoluvan saaminen. Sitä varten olin kerännyt kaikenlaisia papereita ja todistuksia jo ennenkuin hän saapui paikalle, sillä ajanvaraaminen RMV:lle juoksee viikkojen päässä. 23. toukokuuta aika viimein koitti. Olin kertonut hänelle, että paperiosion jälkeen testi on heti, jotta hän valmistautuisi siihen lukemalla 150 sivuisen liikennesääntöihin ja rangaistuksiin liittyvän nivaskan venyttämättä asiaa viikkojen päähän. Hän teki monia harjoitustestejä 1-2 päivää aiemmin. Ne menivät hyvin paitsi aivan viimeinen juuri ennen lähtöä ei. Se sai hänet aika hermostuneeksi. Ajaessamme Watertownin RMV:lle kysyin, onko hänellä passin ja viisumin lisäksi viisumiin liittyvä I-20 lomake mukanaan. Ei ollut. Ajoimme silti paikalle - eihän sitä ollut vaatimuksissa erikseen mainittu. Hän meni sisään RMV:lle ja minä jäin autoon odottamaan. Ensimmäinen ongelma oli se, että häneltä kysyttiin ID. Emme kumpikaan heti keksineet, mikä se oli, mutta sähköposteja plaraamalla selvisi, että se oli ajanvarauksen numero. Hänet otettiin odotustilaan sen näytettyään. Olin varautunut noin kahden tunnin odotukseen, mutta sainkin jo noin 30 minuutin kuluttua viestin:"I need I-20". Hengittelin hetken. Jos hänet olisi poistettu tilasta lomakkeen puuttumisen johdosta, koko paperisotaruljanssi olisi alkanut jälleen uudelleen Social Security Denial Letterin pyytämisestä lähtien. Olisimme helposti puhuneet aikajaksosta elokuun loppu ennenkuin olisimme tulleet paikalle uudelleen. Hän kuitenkin sai virkailijan printtaamaan itselleen I-20 lomakkeen, sillä se oli hänellä sähköisenä puhelimensa kautta mukanaan. Tässä täytyy kyllä sanoa, että hän hyötyi "white privilage"-tilanteesta näyttäessään, no, itseltään sinisine silmineen ja valkoisine hiuksineen. Tilanne ei ehkä olisi toiminut edes veljien kohdalla samoin. Mutta siis, hän sai asian järjestykseen ja luvan mennä testiin. 

 

Testin olisi voinut tehdä paikan päällä, mutta hän valitsi korona-ajalta mahdolliseksi tulleen virtuaalitestaamisen, ja ajoimme kotiin. Kotona hän vielä noin tunnin verran luki ja treenasi ennenkuin päätyi testaamiseen. Testin aloittaminen ei mennyt liian jouhevasti. Ensin hän töppäsi tilanteeseen, jossa SSN olisi pitänyt antaa. Autoin häntä eteenpäin. Sitten hän pääsi melkein alkuun. Ohjelma kysyi, millä kielellä hän haluaa testin tehdä. Hän valitsi englannin. Ohjelma kysyi samaa uudelleen. Ja uudelleen. Noin 40 yrityskerran jälkeen hän kolisteli dramaattisesti alakertaan. Oli tauon paikka. Söimme välissä illallisen. Hän meni uudella energialla takaisin huoneeseensa, vaihtoi selaimen, ja 10 minuuttia myöhemmin alkoi kuulua iloista huutoa:"Iso-O, Iso-O, Iso-O!" Hän oli päässyt läpi. Kannustushuuto tarttui minuunkin, ja vuorotellen huutelimme toisillemme. Hän oli ihanalla tuulella monen tunnin ajan. Seuraavana on sitten vuorossa ajokoe. Sen menemme (sillä minun pitää olla takapenkillä istumassa) elokuussa Suomi-reissun jälkeen.

Iso-O lähti heti ensimmäisenä kokonaisena kotipäivänään tapaamaan Jasonia House of Tandoor-ravintolaan, ja on ollut muutenkin menossa päivittäin erilaisilla kombinaatioilla. Yksi kivoimpia kokemuksia oli Southin näytelmä, jossa Marthan sisko Sarah oli pääosassa, ja jota hän niinikään oli Jasonin kanssa katsomassa. "Slide Show" eli edellisen lukukauden tapahtumat videoesityksenä muille hiihdosta tutuille kavereille oli jälleen menestys. Iso-O:n 40 minuuttia kestäneestä esityksestä johtuen vain noin puolet kavereista ehtivät omansa esittää pitkän illan aikana. Hän lisäksi kutsui itsensä Marhalle illalliselle, vaikka Martha itse on toisella puolella maapalloa. Sieltä tullessaan hän oli tunteen vallassa. Hän oli käynyt Marthan huoneessa ja ikävä ystävää oli ottanut valtaansa. Hieman ikävää helpotti melko pian tapahtunut videopuhelu 14 tuntia edellä olevan ystävän kanssa.

Iso-O sai kolmannen työhaastattelukutsun viikolla. Saa nähdä, mitään ei ole vielä kuulunut hänen vastaviestinsä lähettämisen jälkeen. Ihan paras työntekijä hän ei olisi, sillä aika Suomessa on jo lyöty lukkoon ja on vain 4 viikkoa. Tietynlainen 'työ' hanelle on kollaasien tekeminen. Niitä varten tarvitsee materiaaleja. Hän lähetti useisiin lähikuntien kirjastoihin kysymyksen poistettavista lehdistä ja motivoi minut lähtemään kanssaan Newtonin Swap Shop:iin. Tähän viimeiseen päädyin itse viemään auton takaosan verran poismenevää kamaa.

Georgetown vastaan Boston College Baseball-ottelu oli 14. päivänä aivan E:n asunnon vierellä. Ensin Iso-O totesi minulle, että haluaisi mennä sinne E:n kanssa ilman minua. Sitten E, joka ensin oli kysynyt minua mukaan, kuultuaan Iso-O:n toiveen totesi, että minun EI TARVITSE tulla mukaan, voin vain hakea Iso-O:n pelin jälkeen. Teimme niin. Heillä oli ollut mukavaa keskenään. Iso-O heti suunnitteli menevänsä vielä samana iltana uudelleen hengailemaan isoveljen ja kämppisten - heitä on kesän ajan 5, E:n huoneessa ylimääräisenä Fox. Pieneksi ongelmaksi osoittautui se, että Iso-O:n pyörä on ollut ja on edelleen E:lla lainassa, ja luonnollisesti Iso-O haluaisi sen takaisin. "I am not mentally ready", totesi E, ja minä ehdotin sellaista, että Iso-O kunnostaa vanhan pyöränsä, ajaa sillä ja tekee vaihdoksen siten, että E kulkee ko. menopelillä kesän ajan. Pyörä tarvitsi ison kunnostuksen (kokonaan tyhjät kumit, kuivat ketjut, ja muutama hämäkinseitti), eikä hän aloittanut sitä ennenkuin tuli pimeää (kun piti yhtäkkiä käydä tapaamassa naapurinpoika Gabe:ä), ja lopulta hän päätyi lainamaan pikkuveljen juuri huollettua menopeliä. Selityksenä oli se, että vanhassa on vain yksi vaihde.

E:n iso syntymäpäivä ja tietokoneen tuhoutuminen

E:lla oli viimeisen paperin palautus 13. toukokuuta. Hänellakin ovat opinnot ohi. Enää vuosi valmistumiseen - Graduation Day on maanantaina 19. toukokuuta 2025. Apua! Aika menee liian nopeasti. Kahden viikon totaalinen juoksutaukokin päättyi. Hän aloitti 'vähäisestä' 30 mailia (45 km) per viikko nostaen nopeasti siten, että loppukesästä juoksumäärät ovat taas 90 (145 km).

E:n jo ohitettu 21-vuotissyntymäpäivä on iso juttu monessa mielessä. Hän on nyt kaikkien täkäläisten mittarien mukaan aikuinen. Hän järjesti juhlan Foster Street:llä eli asunnossa, jossa hän on viimeisen vuoden ajan asunut ja jatkaa asumistaan kesän yli. Iso-O sai kutsun yli 20 muun kutsunut mukana ja vei mukanaan sekä oman että Pikku-O:n tekemän kortin ja leipomansa hienon kakun, johon hän kävi hankkimassa matkan varrelta kynttilät. Kävin hakemassa Iso-O:n noin yhden aikaan, kun yli 21-vuotiaat jatkoivat alaikäisiltä kielletyille alueille.  Mukavaa oli ollut. He eivät edes menneet baareihin, kun menoa oli riittänyt muutenkin.

E oli Talian ja Adelen kanssa iltaa viettämässä ja osallistui illan lomassa kesätyöhönsä liittyvään Zoom-tapaamiseen. Tapaamisen aikana Adele huitaisi Talian punaviinilasin kumoon sillä seurauksella, että viiniä meni E:n läppärin sisään. Tapaaminen sujui silti hyvin ja E laittoi tietokoneen laukkuunsa vain huomatakseen tunnin päästä, ettei se enää mennyt päälle. Korjaaminen maksaisi $1000. Olen yrittänyt nieleskellä harmiani, sillä eihän tämä kenenkään syy ole, ja vahinkoja sattuu itsellenikin aivan riittävästi, mutta vaikeaa on ollut. 

Hän joutui jättämään tietokoneen asunnolleen ja siihen liittyvän säätämisen taakseen, sillä ennalta sovittu matka Koloradoon alkoi. Hän on nyt siellä juoksukavereidensa kanssa - ensin muutaman päivän Foxin perheen kotona Denverin lähellä, ja nyt jo vuorilla paikassa, johon pääsee vain moottorikelkalla tullen takaisin vasta ensi viikon lopulla. Saa nähdä, miten hän tulee, sillä vaikka lentolippu hänellä onkin, saattavat pojat ajaa sieltä takaisin.

Pikku-O:n koulu jatkuu ja kausi on ohi

Pikku-O yritti todeta, että omakin loma voisi alkaa, kun molempien isosisarusten opinnot ovat ohi. Hänellä on vielä 1,5 kuukautta jäljellä, joten hyvä yritys. Viimeinen koulupäivä on aivan kesäkuun lopussa. Vasta juuri julkaistiin viimeisen neljänneksen väliarviot.

Pikku-O sai hänkin uuden kesätyöhaastattelukutsun. Hesburgeriin olisi saattanut päästä. Hän laittoi kohteliaan kieltäytymisviestin, kun työ Wiklundilla on jo sovittu. Harmi, että kyseessä oli alle 18-vuotiaille tarkoitettu työ. Muuten sen olisi voinut tarjota kesätyöttömälle Iso-O:lle.

Pikku-O:n yleisurheilukausi loppui JV-DCL kilpailuun Concord-Carlisle HighSchoolin alueella. Ensin hän heitti kiekkoa ja keihästä koulun viereisellä kentällä, molemmissa omat ennätyksensä (kiekko 64'7" [19,5m] ja keihäs 72'11" [22 m]), ja harmillisesti myöhästyin näistä, ja sitten aivan koko kisan lopussa olleessa 4x100 m viestissä hassutellen luovutti kapulan polvistumalla seuraavan edessä. Minulla oli tylsin kisa ikinä, mutta Pikku-O:n iloisuus hänen tullessaan minua tervehtimään viestin jälkeen sai koko tuntien mittaisen tylsyyden hälventymään.

Southin kolmas vuosittainen 5k oli E:n syntymäpäivänä, pienessä sadetuhnussa. Vain minä ja Pikku-O menimme. Juoksijoita oli 341. Olin edeltävästi alentanut tavoitettani ja realistisesti ajattelin, etta olen iloinen, jos 30 min alittuu. Onnekseni juoksemassa oli minua 5 vuotta nuorempi ahkerasti juokseva, Pikku-O:n kaverin (Jake) äiti, jonka vanavedessä pääsin helposti tavoitteeseeni. Aikani oli kahta edellistä vuotta hitaampi, mutta se ei minua haitannut. Pikku-O oli kaikkinensa koko kilpailun 13. nopein, ja minun sijoitukseni oli 189. Pikku-O:n aika oli 18:38.04 min, ja minun 28:10.01 min. Hyvä me!

Kävimme kaikki E:n syntymäpäivän, Iso-O:n aiemman syntymäpäivän sekä lähestyvän muuton kunniaksi syömässä O'Hara's-ravintolassa maanantai-iltana. Siitä tulee aina aika hyvä mieli. Kantapaikaksemme se jää, vaikka aivan vieressä emme jatkossa asukaan.

Menossa olevan pitkän viikonlopun (maanantaina on Memorial Day) lauantaina kävimme Iso-O:n kanssa Marthan kotona illanvietossa. Pikku-O jäi kotiin pienen flunssan johdosta. Iso-O ajoi, ja heti parkkeeraamisen jälkeen otti puhelimensa esiin ja videoi hyvin tunteikkaan, mutta hyväntuulisen viestin ystävälleen maapallon toiselle puolelle. Ilta oli mukava ja lämmin - pystyimme istumaan koko illan terassilla. Paikalla olivat kaikki minun ystäväpiiriini kuuluvat aikuiset sekä Tierney, siskonsa Ava, ja Soleilin sisko. Iso-O ajoi meidät takaisin todeten, että on kummallista, että hänen näin vain annetaan laillisesti ajella.

Me siis muutamme pois talosta, jossa olemme asuneet 15 vuotta. Se on pisin aika meille kaikille, minä mukaanluettuna, koko elämämme aikana samassa paikassa. Iso juttu. Jokainen meistä on käymässä mentaalista prosessia omalla tavallaan. Minä laitoin ylimääräistä kamaa Craigslistin (ja Swap Shopin) kautta poisannettavaksi, Pikku-O alkoi siivota vaatekaappiaan ja huonettaan todeten moneen otteeseen kuinka erikoiselta ajatus tuntuu, ja Iso-O on alkanut miettiä kollaasitaideteoksiensa kohtaloita. Erityisesti hänen ensimmäisensä hänen omassa huoneessaan tulee tuhoutumaan, sillä se on valmistettu suoraan seinään.

Iso-O:n hakureissu

Lähdin ajamaan klo 7.30 aamusta. Matka meni hyvin aina Marylandiin saakka. Sitten alkoi sataa ja autoja ilmestyä hurjia määriä. Joku muukin oli siis hakemassa College-opiskelijaansa. GoogleMaps alkoi lisätä aikaa ja tarjota uusia reittejä siten, että kokonaisajaksi muodostui 10 tuntia ajoa vain yhden tankkaus- ja yhden lyhyen jaloittelutauon kanssa.

Etenin etananvauhtia aivan Georgetown-yliopiston vierellä yli puoli tuntia autossa kuluttaen ennenkuin tapasin Iso-O:n, joka seurasi hidasta etenemistäni SnapChatin avulla ihmetellen. Sain auton kyllä helposti parkkiin aivan yliopiston kylkeen. Kävimme nopealla illallisella ruokalassa ja ajoimme samaa tuttua kävelyvauhtia sillan yli Virginian puolelle. Minulla oli Arlingtonin puolella varattuna AirB@B-asunto. Asunto oli muutoin oikein kelpoinen, mutta sohva oli omistajalla unohtunut siivota. Se oli täynnä koirankarvoja ja nukkaa sen verran paljon, että istuimme pyyhkeiden päällä. Nukuin yli 10 tuntia putkeen ja heräsin spontaanisti klo 8 aivan virkeänä. Iso-O:n uni jatkui melkein klo 11 saakka, sillä hänellä oli ollut hankaluuksia saada unta.

Lähdimme aika pian Iso-O:n heräämisen jälkeen kampukselle. Minulla oli liput Air and Space-museoon, mutta jätimme väliin, sillä en halunnut häntä tarpeettomasti hoputtaa. Keli oli kiva. Koska ihmisiä oli ihan hirveästi - yllätys, sillä oli viimeinen tenttipäivä ja ison osan ulosmuuttopäivä - pyörimme ensin ympäriinsä Georgetownissa parkkipaikkaa löytämättä ennenkuin luovutimme ja yritimme ajaa kampusalueelle ja asuntolan eteen. Meidät määrätietoisesti ohjattiin takaisinpäin ja yliopiston parkkihalliin. Se toimikin oikein hyvin (olisi ollut tietysti kiva tietää edeltävästi - *huokaisee, sillä olin pyytänyt Iso-O:ta ottamaan asiasta selvää). Saimme lapun auton ikkunaan ilmaisesta parkkeeraamisesta kahden tunnin ajan - vietimme 4.5 tuntia, mutta ilmaisena se pysyi. Kävelimme hallista asuntolaan. Sen ala-aulassa oli pitkä jono odottamassa vapaita muuttokärryjä. Aika nopeasti keksimme, että paras ratkaisu on jakautua. Minä jäin jonoon ja Iso-O, jonka olin opastanut pakkaamaan kaiken valmiiksi jo edellisenä päivänä ja joka ei ollut niin tehnyt, meni huoneeseensa pakkaamaan tehokkaasti, jotta 1,5 tuntia jonotettuani viimein saamani kärry olisi hyödyksi. Tämä järjestely toimi loistavasti. Iso-O, joka edeltävästi sanoi, että meillähän on koko päivä aikaa, sai kuin saikin kaiken kasaan. Kärry tuli täydelliseen käyttöön. Lastasimme sen täyteen ja tarvitsimme vain yhden reissun huoneesta parkkihalliin (noin 300 metrin ja kahden hissimatkan vaativa toimenpide), ja kaikki paitsi viimeistä kampuksella vietettyä yötä varten tarvitut peitot ym oli lastattu autoon. Rytäkässä tärähtelyn johdosta iso peili tosin meni palasiksi, mutta kaikki muu tuli sen suuremmitta vaurioitta pakattua.

Pakkaamisen jälkeen kävimme ostamassa Iso-O:lle hupparin ja paidan, kävelimme ympäriinsä ja istuimme rauhallisella kattoterassilla mukavasti aikaa viettäen. Tuossa vaiheessa oli käynyt selväksi, että muutama kaverikin oli Iso-O:n tavoin epäjärjestelmällinen, ja pyysi apuamme heidän tavaroidensa säilyttämiseen tai siis mukaan ottamiseen, kun heidän lentomatkatavaroihin ei enää mahtunut. Meille tuli kaksi patjanpäällystä, kolme tyynyä, kaksi Lacrosse-mailaa sekä pikkusälää. Vaikea sanoa ei, kun autoon helposti mahtui. Lisäkamojen viemisen jälkeen sanoin Iso-O:lle heipat, ja jätin tytön kampukselle yöksi. Hän tarjosi majapaikan kaverilleen Jaydenille "for the plot", niinkuin hän asian minulle kertoi. Itse ajoin takaisin Arlingtonin puolelle, vietin hiljaisen Netflix-illan, ja menin aikaisin nukkumaan toiveenani saada yhtä hyvä yö kuin edellinen oli ollut.

Yöstä ei muodostunut hyvä. Ukkonen ja salamointi sai minut muistamaan New Yorkin vedestä täyttyneet kellariasunnot. Tienvarteen parkkeerattu auto huoletti DC:ssä tapahtuneiden autovarkauksien johdosta. Ja kaikesta muustakin tuli elämää suurempaa saaden uneni katkeamaan läpi yön. Aamulla oli onneksi upea auringonpaiste, mikä helpotti heräämään hyvällä mielellä. Luovutin asunnon hieman klo 8 jälkeen, ajoin yliopistolle, josta pääsimme lähtemään liikkeelle klo 8.45 eli suunnilleen aiottuun aikaan. Iso-O:n yö oli ollut hyvä ja hän oli haikeuden lisäksi oikein hyvällä tuulella, mikä levisi minuunkin. 

Pieni tai itseasiasssa aika isoksi muodostunut alkuhankaluus ja tarve pikaiselle vessatauolle johtui minun aamukahvistani, mutta tätä kiertoajelua lukuunottamatta pääsimme etenemään mukavasti aurinkoisesta rankkasateeksi muuttuneessa kelissä aina New Jerseyn pitkälle moottoritielle saakka. Sitten alkoi GPS taas lisäillä minuutteja ja lopulta ehdotti meille perinteiseen tyyliin George Washington sillan välttämistä ja pohjoisen kautta kiertämistä. Teimme niin. GPS jatkoi ehdottelujaan, ja huomasin meidän ajelevan kyläteillä mutkitellen ennen The Governor Mario M. Cuomo-siltaa. Kylätie-reiteillä on aina riskinsä, ja se tuli jälleen huomattua; seisoimme pitkään jonossa odottaen sopivaa väliä kääntyä vilkkaan tien yli vasemmalle. Se viimein onnistui ja kokemus unohtui, kun liikennevirta lähti etenemään, olimme takaisin päätiellä, ja pääsimme tavoitteeseemme ruokailemaan. 

The Stamford Diner on muodostunut kantapaikaksemme helppouden, nopeuden ja hassuutensa johdosta. Olimme unohtaneet sen pienen seikan, että kyseessä sattui olemaan äitienpäivä, ja paikka oli aivan täynnä. Saimme kuitenkin pöydän helposti ilman suurta odotusta, ja söimme perinteisen Diner-aterian. Iso-O, jonka vaatetukset ovat hyvin erilaisia minun valintoihin verrattuna, koki erittäin epätyypillisesti itselleen olevansa alipukeutunut jopa sen verran pahasti, ettei hän meinannut kehdata kulkea ravintola-alueen läpi vessaan. Meni kuitenkin. 

Ruokapaikasta lähdimme ensin tietä numero 95 eteenpäin. Normaalisti sieltä on noin 20-30 minuuttia nopeampaa tulla kotiin 15-91-84-90 tieyhdistelmää käyttäen, ja sen valitsimme. Olisi kuitenkin pitänyt kiinnittää hieman enemmän huomiota siihen, että reitti tietä 95 kotiin asti jatkaen oli GPS:n mukaan vain 9 minuuttia hitaampi. Jos olisin kiinnittänyt, olisimme todennäköisesti voineet ajaa suorilta kotiin. Koska en, juutuimme ruuhkaan, valitsin taas GPS:n ehdottaman kiertotien vain huomatakseni, että muutkin tekivät niin, ja hyöty oli luultavasti negatiivinen. Kun mainitsin Iso-O:lle, että ehkä nyt voisi oppia välttämään kiusausta näiden ehdotusten kanssa, hän nauroi ja sanoi, että olen "a real comedian". Minuakin alkoi naurattaa.

GPS:n ehdotuksiin saattoi olla vaikuttamassa auringon selvästi lisääntynyt aktiivisuus. Revontulet (Strong Geomagnetic Storm) olivat - tai olisivat olleet näkyvissä, jos ei olisi ollut myrsky-yö - niinkin etelässä kuin Washington, DC. Meidän kokemuksemme niistä rajoittui ainoastaan ajoittaiseen GPS-signaalin katoamiseen ja aivan outojen ehdotusten antamiseen. Ajoin karttaohjelmassa välillä aivan keskellä peltoja ja jokia.

Toinen vieläkin ärsyttävämpi asia oli ja on nopeusvalvonta DC:n alueella ja lähiympäristössä. Saatuani sakot kahden viimeisen käynnin aikana yritin parhaani mukaan noudattaa nopeusrajoituksia sillä seurauksella, että aiheutin äkäisiä ohittelijoita ynnä muuta harmillista ja vaarallistakin liikennekäyttäytymistä kanssa-ajajieni joukossa. Itseänikin harmitti oikein kunnolla. Lisäksi menin muutamaan otteeseen hieman yli sallitun, ja jos nyt saan taas sakon, muutun kyllä isoksi keskisormeksi koko ihminen. Sen verran asia minua nyppii. Miksi laittaa nopeusrajoitus 35 mailia tunnissa alueelle, jossa ei ole mitään?!?

Pääsimme kotiin 10 tuntia lähdön jälkeen. Iso-O totesi, että hänen käsityksensä pitkästä automatkasta on muuttunut. Ennen sellainen oli hänelle 3 tuntia. Nyt 3 tuntia tuntuu kuin olisi jo kotona. Kiva niin. Kotona pikkuveli tuli auttamaan ja saimme auton tyhjennettyä pikavauhdilla alakerran aulaan. Siihen ne jäivät odottamaan seuraavaa päivää. Ja kuin ihmeen kaupalla, seuraavana päivänä Iso-O sai ne vietyä ullakolle.

Annoin Iso-O:lle palautetta. Siitä huolimatta, että hän on monessa mielessä täysi vastakohtani asioiden hoitamisen nopeudessa ja organisoitumisessa, ja siksi moneen otteeseen haastanut minua kasvamaan ihmisenä, hän on upeasti mennyt elämässään eteenpäin omalla tyylillään. Matami on yhdessä maailman parhaimmista yliopistoista ja pärjää oikein hyvin. Hän on saanut hyviä ystäviä ja on löytämässä omaa polkuaan. Kaikki tämä hänen omilla ansioillaan ja tyylillään. En voisi olla ylpeämpi! 

Polkupyörä, sima ja kilpailuja

Varasin viimein meille kaikille lentoliput kesälle. Kaksi nuorinta saapuu heinäkuun alussa, minä ennen puoliväliä ja E puolivälin jälkeen. Tulossa ollaan. :)  Sitä ennen kuitenkin viime aikojen tapahtumiin.

Pikku-O on monin tavoin ahkerana

Pikku-O jatkaa kaikenlaista puuhailua. Eräänä iltana keittiöön mennessäni löysin pöydältä marinoitumassa olevan ison pihvin - 2 kg naudanpaistia oli odottamassa Pikku-O:n pikkuista iltapalaa. Mainitsin hänelle, ettei hänen kanssaan ole tylsää hetkeä. Pari päivää myöhemmin kuulin Pikku-O:n siivoavan keittiötä. Ajattelin, että onpa hienoa. Hän jopa toi minulle keittiöön unohtaneeni paperin. Välittömästi tosin kävi ilmi, että kaverit olivat jo matkalla, aikaa kamojeni keräämiseen olohuoneesta oli noin 3 minuuttia. Hän kyllä kysyi, että sopiihan, että kaverit tulevat. Tietysti sopii! Minä vain vahvan sisäisen mallini kanssa kaipaisin hieman enemmän aikaa valmistautumiseen ja oman suunnitelmani vaihtamiseen.

Pikku-O:lla oli kilpailu Southilla CC-koulua vastaan. Hän juoksi JV-mailin ajalla 5:24 min. Ensimmäiset kaksi kierrosta menivät hyvin, sitten vauhti hyytyi. Heitotkaan eivät häntä tyydyttäneet. Syyksi hän kertoi jonkinlaisen vatsavaivan, joka meni nopeasti ohi.

Viikko myöhemmin Westford Academya vastaan kisa ensin siirtyi kaksi tuntia eteenpäin ukkosmyrskyn johdosta. En olisi ehtinyt näkemään hänen juoksuaan, joten menin kotiin. Kotona ollessani sain Pikku-O:lta viestin, että hän juokseekin vasta 20 minuuttia kotiinsaapumiseni jälkeen. Lähdin iloisena paikalle vain nähdäkseni, että juoksu oli jo ohi. "Juoksimmekin aiemmin", hän sanoi hyväntuulisena, sillä tulos oli ollut hänen oma parhaansa 5:14 min. Team Dinner oli Sakakeeny perheen kotona.

Herätin Pikku-O:n klo 8:10 lenkiltä saavuttuani. Bussi lähtee 8:25. Hän ei kuulemma nukkunut pommiin. Koska sama toistui seuraavina päivinä, lienee uskottava, että hän tosiaan suunnitteli asian näin. Hän kertoi minulle, että kävely kouluun kestää 24 minuuttia. Huomautin, että hän tietää aika tarkkaan.

Pikku-O:n polkupyörän jarrupalat saapuivat. Ne eivät olleet aivan oikeanlaiset, mutta Pikku-O:n mielestä se ei haitannut; hän sai ne paikoilleen. Seuraavana hän justeerasi ketjua paikalleen. Meiltä kuulemma puuttui oikeanlainen työväline. Sanoin, että voi olla edullisempaa todeta, että emme onnistuneet korjauksen kanssa itse ja viedä se huoltoon, mutta sain melko äänekkään vastineen takaisin sen tarpeettomuudesta. Kehotin silti tietämään omat rajansa, sillä joskus tekeminen voi aiheuttaa kalliimman korjauksen. Tätä kommenttia hän ei ottanut hyvin. 

Seuraavana päivänä hän kuitenkin totesi käyneensä korjaamolla, jossa hän oli ilmaiseksi saanut ketjun laitatettua paikalleen. Kotona homma jatkui jarrujen kanssa. Pari tuntia värkättyään hän tuli sisälle ja totesi, että vika todennäköisesti on hydrauliikassa. Tuossa vaiheessa hän suostui ajatukseen siitä, että pyörä viedään viralliseen huoltoon. Toivoin, ettei hän ollut jo saanut aikaiseksi isompaa ongelmaa.

Päivä myöhemmin Pikku-O oli uudelleen mennyt korjaamolle. Hän oli tilannut kesähuollon, kertonut kulkupelinsä ongelmista, ja saanut korjausarvion ja -aikataulun. Olin positiivisesti yllättynyt hänen toimeliaisuudestaan. Korjaamo soitti minulle ja totesi, että jarrut olivat menneet niin huonoon kuntoon, että molempiin renkaisiin oli tullut vaurioita. Tuli siis vähän kalliimpi korjaus. Mutta tärkeä sellainen! Hän sai pyöränsä takaisin torstaina. Siihen saakka jatkoimme koulubussi-äiti hakee yhdistelmää.

Pikku-O sai lyhyen esikesätyön naapurin ("Snowman-Bob") pihan hoitajana. Hänen kuuluu kastella kukkia ja kasveja päivittäin viikon ajan. Hän kävi kuuntelemassa ohjeet ja tuli takaisin itsetehdyn suklaan kanssa, niinkuin joka kerta muutenkin. Päivittäin hän on käynyt kastelemassa. Jopa ukkosmyrskypäivänä, tosin silloin hän kävi katsomassa, ettei vaurioita ollut.

E:n asioita

E:n kaveri, pitkänmatkan juoksija Peter Fox, kutsui lähimmät kaverinsa mukaansa Kalliovuorilla olevaan perheensä mökkiin. Lentolippujen hankkiminen oli hänelle prosessi, mutta jonkinlaisella halpalentovaihtoyhdistelmällä hän menee edestakaisin Philadelphian kautta (hän kertoi minulle suunnittelevansa vaihtoa JFK:llä, mutta luopui suunnitelmastaan, kun muistutin, miten mahdotonta sillä kentällä on ehtiä jatkoyhteyteen 1.5 tunnissa). Hieno mahdollisuus pojille! 

E kävi lainaamassa autoani eräänä iltana mennessään Wellesley Collegeen tapaamiseen. Vastapalveluna hän lupautui ajamaan minut edestakaisin ensi viikolla sairaalalle tutkimukseen (alla lisää) mennessäni. Hän myos näytti minulle ihottumaa, ja kysyi, mistä se johtui. Huomaan olevani kaikkien alojen asiantuntija - not - lasteni mielestä.

Iso-O opiskelee, huolestuu ja hassuttelee

Iso-O soitti minulle jo nukkumaan mennessän löytämästään paukamasta. Minun olisi taas täytynyt tietää, mikä se on. Kehotin näyttämään paukamaa lääkärille ensi viikolla, ja asiaan ei ole enää palattu.

Muun ajan hän on ollut opiskelemassa tai sosiaalisena. Viimeinen tentti oli tänään torstaina 9.5., ja Freshman on vuosi ohi. Hän soitti minulle aamulla; ei ollut nukkunut ollenkaan, kun oli tentti ilmeisesti hieman jännittänyt. Kun toivotin onnea tenttiin tyyliin:"Oma tämän päivän paras riittää", hän totesi, että ei se niin vaikea voi olla:"I am living in this world". Kyseessä oli nimittäin ilmastonmuutoksiin ja väestöasioihin liittyvä tentti. Nauratti. Ehkä testissä pitää tietää jotain muutakin kuin kokemusasiantuntijuutta.

Osa kavereista on jo poistunut kampukselta. Viimeiset poistuvat sunnuntaina 12. toukokuuta, mikä on viimeinen päivä luovuttaa huone. Hän soitti minulle innokkaana, josko olisi mahdollista viettää la-su yö vielä kampuksella "for the plot". Jayden laittaa kamansa lauantaina säilytykseen ja tarvitsee yösijan. Iso-O tarjoaa hänelle sellaisen omassa huoneessaan, jonka hän myös on lauantaina tyhjentänyt. "Final sleepover". Hän oli innoissaan tästä suunnitelmasta. Saa nähdä, millä mielellä hän on sunnuntaina.

Iso-O:n ajokorttiprosessiin tarvittava Social Security Denial Letter - tai luulen, että se on sellainen - saapui ja on päivätty 4/30/2024. Pitäisi siis olla ok, kun käynti RMV:llä on 5/23/2024. Se näyttää kovin epäviralliselta, mutta on siinä sentään leima.

Minun juttujani ennen päivystysviikkoa ja sen aikana

Reissusta jäänyt kamala väsymykseni senkun jatkui. Menin Pikku-O:n hakemisen jälkeen heti nukkumaan, klo 18.30. Muinakin iltoina olin nukkumassa huomattavasti ennen klo 21, ja jatkoin onnistuneesti aina viimeiseen päivystysyöhön saakka. Tilannetta paransi myös juuri ennen päivystysviikon alkua hierontatuolisessiot.

Eräänä yönä en tosin saanut unta, kun mietin, mitä kaikkea olen jättänyt opettamatta aikuistuville lapsilleni. Asia paisui mielessäni niin suureksi, että kirjoitin E:lle pitkän viestin yhden tärkeän asian tiimoilta. Lähetin sen aamulla, ja sain vastauksen:"OMG mom. I'll read this in a bit". Viestin luettuaan hän soitti, ja lopulta nauroin asialle itsekin. Kerroin asiasta myöhemmin Iso-O:lle, joka soitti veljelleen, joka sitten soitti minulle uudelleen, ja lopulta kaikki pidimme asiaa aika koomisena. E oli sanonut siskolleen, ettei hän voi kertoa minulle mitään, kun "mom gets a heart attack". Pyysin, että jatkaa kertomistaan - minäkin vielä kasvan ihmisenä.

Poliklinikkaviikkojen torstaiset etäpäiväni ovat jatkuneet olohuoneessa. Ensimmäisen kerran tein näin joululoman aikaan, jolloin yläkerran huone oli varattuna, ja jatkoin. Se sotii omaa työpäivä vs vapaa jaotteluani, jonka kanssa tein töitä pandemian alkuvaiheessa onnistuneesti, mutta on lisännyt elämänlaatuani. Olen lempipaikallani sohvannurkassa jo valmiiksi, kun edellinen potilasvastaanotto päättyy ja ennenkuin seuraava alkaa.

Laitoin siman porisemaan 4. toukokuuta ajatuksena, että se on valmista, kun Iso-O saapuu kotiin. Noudatin ohjetta parhaani mukaan. Ainoastaan hiivan kanssa laitoin vähän enemmän, sillä en voi uskoa, että melkein 5 litraan menisi vain 1/4 teelusikallista kuivahiivaa. Pullotimme yhdessä Pikku-O:n kanssa paljon viime vuotta jouhevammin ja siistimmin, ja laitoin pullot jääkaappiin. Haluan katsoa, josko hidas käyminen toimisi paremmin. Saatan kyllä laittaa hieman ärmäkämmän satsin vielä, sillä tämä ei yhtään pihissyt ennen pullotusta. Aikaisempina vuosina kymmenkertaisia hiivamääriä käyttäessäni satsi pihisi heti alusta lähtien. E totesi, että kuulostaapa tylsältä. Sain peukutuksen, kun kerroin, että taidan laittaa seuraavan "äiti"-reseptillä.

Vuonna 2014 hankittu läppärini on murtunut yhdestä kulmastaan, ja sen lisäksi, että se alkaa muutenkin olla aika vanha, olen alkanut olla huolissani siitä, että minun pitää pian hommata uusi. En yhtään tykkää. Hirveän iso prosessi saada uusi toimimaan, tiedostot siirrettyä, ym. Sarjassamme mukavuusalueen ulkopuolista hommaa. jonka mieluusti delegoisin jollekin.

Kävin apteekista hakemassa paperireseptin avulla kolonoskopiaan tarvittavan tyhjennyshoidon (*pahoittelut hieman liiallisista yksityiskohdista). Koska kyseessä oli paperiresepti ja tuote, jota heillä ei ollut, sain sen vasta seuraavana päivänä. Minulle kommentoitiin, että näin massiivinen tyhjennys ei ole nykyään enää käytössä. Taitaa tulla aika mielenkiintoiset pari päivää ensi viikolla.

Uutisissa

Columbia University:stä lähtenyt ja ympäriinsä levinneet Israelin sodan kamaluuksia vastustavat mielenosoitukset ovat olleet mielenkiintoista seurattavaa historialliseltakin kannalta. Bernie Sanders kutsui tilannetta Bidenin Vietnamin sodaksi. Tuolloinkin mielenosoitukset alkoivat Columbiasta ja aiheuttivat lopulta Lyndon Johnsonin luopumisen presidenttikisasta. Mietin, voisikohan nyt käydä samoin, ja kuka voisi korvata Bidenin. 

Korvaaja olisi tärkeä löytää, sillä kamala vaihtoehto Trump istuu nyt New Yorkin oikeudessa kampanjarahojen väärinkäytöstä syytettynä ("Hush Money Payments"), ja hänen uudelleen valintansa on liian pelottava.

Pieni hassu yksityiskohta uutisissa oli NPR (National Public Radio)-uutisissa mainittu Euroviisujen Suomen edustaja. Windows95Man:ista kerrottiin hänen nimensä, kuinka esitys alkoi munasta ym.

Aamusta lähden kohti Georgetownia. Mukavaa matkaa minulle!