Isoja asioita

Nyt on tapahtunut kyllä aika paljon. Listaan heti, jotta jännitys purkautuu alkuunsa. 1. Olemme muuttamassa pois talosta, jossa olemme asuneet 15 vuotta. Se on iso juttu monella tavalla. 2. Iso-O sai ajoharjoitteluluvan (Learner's Permit). Onhan se jo aikakin, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. 3. Southin 5k on ohi ja pärjäsin aivan hyvin ennakko-odotusten vastaisesti. 4. Rahaa on mennyt ihan hirveästi kaikkeen ja lasten ensi vuoden opintomaksut eivät ole edes vielä ajankohtaiset. Pää pyörii kuin väkkärä.

Taloon ja muuttoon liittyvää

Otin lämmityksen pois päältä 14. toukokuuta, vaikka New Englandille tyypillinen sää vielä jatkuikin. Tällä tarkoitan sitä, että lämpötila vaihtelee hellelukemista alle 10*C:n päivän välein, joskus tunneissa. Yöt olivat kuitenkin pääosin yli +10*C, joten laitoimme vaan enemmän peittoa ja vaatetta päälle viileämpinä hetkinä. Olohuone/ruokasalialueen ovet voivat nyt olla auki (lämmitysaikana niiden pitää olla kiinni, sillä koko ison talon ainoa termostaatti on ko. alueella).  Laitoin jopa ikkunat auki heti 14. päivä, sillä lämpötila ulkona oli jo aamusta +20*C ja kiipesi noin +28*C lukemiin.

Tämä lämmityksen poislaitto jää meidän viimeiseksemme tässä talossa. Kuin ihmeen kaupalla muutama asia tapahtui. Vuokraemäntäni ei epätyypilliseen tapaan laittanut minulle uutta vuokrasopimusta allekirjoitettavaksi, eikä kertonut uutta vuokratasoa (se on viime vuosina noussut joka vuosi). Minä taas jostain syystä johtuen siirsin asian kysymistä viikosta toiseen, mikä on sekin epätyypillistä. Moneen viikkoon ensimmäisen kerran keskiviikkona 15. toukokuuta googlasin asuntotarjontaa Newtonissa. Huomasin muita hieman edullisemman tiilitalon alakerran huippuhyvällä asuinalueella. Laitoin puolihuolimattomasti nettisaitin kautta kyselyn ajatellen, ettei kukaan varmaan vastaa (=tyypillistä). Välittäjä kuitenkin vastasi heti seuraavana päivänä, ja sovimme näytön lauantaille 18. toukokuuta. Otin kaikki lapset mukaani E:a myöten. Pidimme asuntoa kaikki varsin käypäisenä, ja laitoin kotiinsaavuttuani viestin vuokraemännälleni ja hakemuksen sisään. Jännitystä kesti kaksi päivää, sillä vuokraemännästäni ei kuulunut mitään. Sitten tuli viesti, joka oli helpotus - hän antaa meidän lähteä ilman ylimääräisten kuukausien vuokranmaksua - ja samalla erittäin tyypillinen häneltä. Viidentoista vuoden jälkeen hän krokotiilihymynsä takaa totesi, että "saamme" jäädä taloon kesäkuun loppuun saakka, mutta vain jos hyväksymme, että myyntiä varten tapahtuvat kunnostukset alkavat samaan aikaan, ja että mahdolliset asunnonkatsojat tulevat meidän vielä täällä ollessa. Hyväksyin tietysti ehdot, mutta samalla ihmettelin hänen pikkumaisuuttaan. Lähdemme ennen kesäkuun loppua. Eikö hän olisi voinut meitä sen verran kunnioittaa, että olisi edennyt asioidensa kanssa vasta tuolloin? 

Vein viimein isot kukat ulos Pikku-O:n avustuksella ja vaihdoin niihin mullat. Vaikka kelit vaihtelevatkin, pakkaselle ei enää pitäisi mennä. Kukat saavat odotella ulkona muuttoa uuden kodin pihalle ja siellä syksyn tullessa sisälle uusiin paikkoihinsa. 

Sima, jonka tein iloisesti muutosta tietämättä ja jonkinlaiseen huomattavan viivästyneeseen vappuun valmistautuen, tuli juomakelpoiseksi (rusinat nousivat viimein pintaan) noin parissa viikossa. Se maistuu - simalta. Osasin siis ensimmäisen kerran elämässäni tehdä oikeanlaista simaa malttamalla odottaa ja sietämällä minikokoista määrää hiivaa. 

Muuttoon liittyvien isojen kulujen lisäksi auton 95k huolto valitettavasti sisälsi täydellisen jarruremontin ja aiheutti budjettini menemisen uusiksi siltäkin osin. Oikein isolla kädellä. Alkaa olla sellainen fiilis, että alan heiluttaa valkoista lippua.

Terveydenhoidollisia asioita

Täytin 4 litran elektrolyyttejä sisältävän kanisterin vedellä, ja ohjeiden mukaisesti join siitä 2 litraa illalla ennen toimenpidettä ja loput sen päivän aamuna. Onnittelin itseäni, että olin valinnut päiväksi etäpäivän, sillä juoman juominen ja sen aiheuttama tyhjentyminen oli aikamoinen ponnistus - ihmettelen, miten huonokuntoiset vanhukset siitä selviävät. Kävin hakemassa E:n BC:ltä autokuskiksi. Sellainen piti olla, muuten eivät olisi päästäneet lähtemään sairaalalta. Hän pudotti minut sairaalalle ja meni itse pizzalle suunnitellen sen jälkeen istuvansa autossa lukemassa. Minä kuulin tuossa vaiheessa, että oletusarvon mukaisesti minulla menee koko hommaan 1,5 tuntia 2,5 tunnin sijaan, ja ilmoitin E:lle, joka ilahtui asiasta. Tapasin sairaalavaatteiden vaihtamisen jälkeen kaksi hoitajaa, joista toinen haastatteli ja toinen laittoi tipan. Sen jälkeen saapui ensin anestesiologi pyytäen allekirjoitukseni anestesiaosioon. Pian minut jo vietiin toimenpidehuoneeseen. Siellä tapasin todella hyvännäköisen gastroenterologin, joka kävi läpi toimenpiteen kulun ja pyysi sitten allekirjoitukseni lupana suunniteltuun. Tipan kautta alkoi pian tippua propofolia --- ja heräsin puolen tunnin kuluttua heräämöstä. Uusi hoitaja tuli juttelemaan, ja kysyi mitä haluan juotavaksi ja syötäväksi. Ginger ale ja peanut butter crackers maistuivat gourmet illalliselta kahden päivän paaston ja tyhjennyksen jälkeen. E:lle soitettiin, ja tapasin hänet 15 minuutin päästä odotushuoneessa. Homma oli ohi. Minut kutsuttiin 10 vuoden päästä uudelleen. E jutteli hyväntuulisena ja koki hienona sen, että pääsi mukanani "milestone"-tilanteeseen. Ihana <3.  Minä noudatin ohjetta olla ajamatta toimenpiteen jälkeen E:n asunnolle saakka.

Iso-O:n ensimmäinen yleislääkärikäynti aikuispuolella oli 14. toukokuuta. Hänen lääkärinsä on intialainen Kolachalama. Hän oli käynnin jälkeen aivan tyytyväinen. Verinäytteet otettiin käynnin jälkeen ja tavoilleen uskollisena hän dramaattisena meuhkasi, kuinka paljon verta otettiin. Kun saavuimme kotiin, tuli jo ilmoitus tulosten valmistumisesta. Vaan sisäänloggaaminen ei onnistunutkaan lukuisista yrityksistä huolimatta. "Miksi tämä on aina näin vaikeaa?" kysyi Iso-O. Laitoin oman portaalini kautta viestin, ja sain seuraavana päivänä vastauksen, että Iso-O:n tiedoista puuttui sähköposti, siksi ei toiminut. Korjauksen jälkeen se toimi hyvin, ja hän pääsi toteamaan, että kaikki laboratorioarvot (CBC, CMP, TSH, A1C, ja rasvat) olivat hyviä, vain D-vitamiini oli hieman alhainen ja kalsium normaalin alarajoilla muistuttaen häntä siitä, että maitotuotteita ottamattomana on hyvä ottaa päivittäinen D-vitamiinipilleri. Hän sai lisäksi lähetteen ortopedille valitettuaan polviaan - sinne hän menee kesäkuun alussa.

Iso-O:n luomenpoisto oli vuorossa seuraavana päivänä BIDMC:llä Longwood:issa, samassa paikassa, jossa vietin vuoden 2016-2017 Stroke Fellowshipiä suorittaen. Menimme metrolla. Iso-O sai käteensä rannekkeen, ja seurasi hetken kuluttua hoitajaa sisään operaatioalueelle. Minä jäin odotustilaan odottamaan noin tunnin ajaksi. Häneltä oli kysytty, josko hän haluaisi äidin mukaansa, mutta oli vastannut siihen, että äiti haluaa, että "opin itsenäisemmäksi". Nauratti, kun kuulin. Hän saapui hyväntuulisena, mutta toki hieman dramaattisena näyttäen, kuinka suuri alue selästä oli poistettu (not). Tikit poistuvat itsekseen 10-14 päivän kuluessa. Sinä aikana pitäisi olla olematta liian aktiivinen selän venytyksen kanssa. Kahden päivän suihkutauon jälkeen minua pyydettiiin auttamaan sidoksen vaihdossa. Minut hyväksyttiin siihen toimeen siitä kritiikistä huolimatta, että olen liian lääkärimäinen ja liian vähän äiti - olisi pitänyt olla hellempi ja ymmärtäväisempi hänen 'suurta' leikkaushaavaansa aiheuttamaa sielun kolhua kohtaan. Olemme nyt hoitovaiheen ja päivittäisten sidosvaihdosten loppupuolella. Hyvin on mennyt.

Iso-O:n hammastarkastuskin meni hyvin. Hän tuli ylpeänä kotiin ja kertoi menevänsä heti seuraavalla viikolla yhden kolon paikattavaksi, ja meni. Hän varasi jo 6 kuukauden puhdistuskäynnin, ja totesi menevänsä oikomishoidon viimeiselle käynnille parin viikon päästä ("Retainer fitting").

Muiden kuin omaan terveydentilaan liittyen tyopaikallani on aikamoinen hulina monesta asiasta johtuen. New Hampshiren lääkärilisenssin hakuprosessi etenee hitaasti. Kaksi erillistä shekkiä(!) piti lähettää - tai meidän tilanteessamme antaa Stroke-hoitajalle, joka lähettää meidän kaikkien kuuden hakemukset samalla. Poliklinikka on muuttamassa pois sairaalarakennuksesta tilanpuutteen johdosta. Potilastietojärjestelmiä yhtenäistetään BIDMC:n kanssa (siirtyvät Epic-ohjelmaan - se sama, joka Suomessa aiheuttaa niin paljon meteliä ja tunnetaan nimellä Apotti), mikä aiheuttaa aivan hirveän määrän kaikenlaista sälää ja ylimääräistä tehtävää kaikille.

Iso-O:n asioita muita asioita

Isoin asia hänen kohdallaan on tietysti ajoluvan saaminen. Sitä varten olin kerännyt kaikenlaisia papereita ja todistuksia jo ennenkuin hän saapui paikalle, sillä ajanvaraaminen RMV:lle juoksee viikkojen päässä. 23. toukokuuta aika viimein koitti. Olin kertonut hänelle, että paperiosion jälkeen testi on heti, jotta hän valmistautuisi siihen lukemalla 150 sivuisen liikennesääntöihin ja rangaistuksiin liittyvän nivaskan venyttämättä asiaa viikkojen päähän. Hän teki monia harjoitustestejä 1-2 päivää aiemmin. Ne menivät hyvin paitsi aivan viimeinen juuri ennen lähtöä ei. Se sai hänet aika hermostuneeksi. Ajaessamme Watertownin RMV:lle kysyin, onko hänellä passin ja viisumin lisäksi viisumiin liittyvä I-20 lomake mukanaan. Ei ollut. Ajoimme silti paikalle - eihän sitä ollut vaatimuksissa erikseen mainittu. Hän meni sisään RMV:lle ja minä jäin autoon odottamaan. Ensimmäinen ongelma oli se, että häneltä kysyttiin ID. Emme kumpikaan heti keksineet, mikä se oli, mutta sähköposteja plaraamalla selvisi, että se oli ajanvarauksen numero. Hänet otettiin odotustilaan sen näytettyään. Olin varautunut noin kahden tunnin odotukseen, mutta sainkin jo noin 30 minuutin kuluttua viestin:"I need I-20". Hengittelin hetken. Jos hänet olisi poistettu tilasta lomakkeen puuttumisen johdosta, koko paperisotaruljanssi olisi alkanut jälleen uudelleen Social Security Denial Letterin pyytämisestä lähtien. Olisimme helposti puhuneet aikajaksosta elokuun loppu ennenkuin olisimme tulleet paikalle uudelleen. Hän kuitenkin sai virkailijan printtaamaan itselleen I-20 lomakkeen, sillä se oli hänellä sähköisenä puhelimensa kautta mukanaan. Tässä täytyy kyllä sanoa, että hän hyötyi "white privilage"-tilanteesta näyttäessään, no, itseltään sinisine silmineen ja valkoisine hiuksineen. Tilanne ei ehkä olisi toiminut edes veljien kohdalla samoin. Mutta siis, hän sai asian järjestykseen ja luvan mennä testiin. 

 

Testin olisi voinut tehdä paikan päällä, mutta hän valitsi korona-ajalta mahdolliseksi tulleen virtuaalitestaamisen, ja ajoimme kotiin. Kotona hän vielä noin tunnin verran luki ja treenasi ennenkuin päätyi testaamiseen. Testin aloittaminen ei mennyt liian jouhevasti. Ensin hän töppäsi tilanteeseen, jossa SSN olisi pitänyt antaa. Autoin häntä eteenpäin. Sitten hän pääsi melkein alkuun. Ohjelma kysyi, millä kielellä hän haluaa testin tehdä. Hän valitsi englannin. Ohjelma kysyi samaa uudelleen. Ja uudelleen. Noin 40 yrityskerran jälkeen hän kolisteli dramaattisesti alakertaan. Oli tauon paikka. Söimme välissä illallisen. Hän meni uudella energialla takaisin huoneeseensa, vaihtoi selaimen, ja 10 minuuttia myöhemmin alkoi kuulua iloista huutoa:"Iso-O, Iso-O, Iso-O!" Hän oli päässyt läpi. Kannustushuuto tarttui minuunkin, ja vuorotellen huutelimme toisillemme. Hän oli ihanalla tuulella monen tunnin ajan. Seuraavana on sitten vuorossa ajokoe. Sen menemme (sillä minun pitää olla takapenkillä istumassa) elokuussa Suomi-reissun jälkeen.

Iso-O lähti heti ensimmäisenä kokonaisena kotipäivänään tapaamaan Jasonia House of Tandoor-ravintolaan, ja on ollut muutenkin menossa päivittäin erilaisilla kombinaatioilla. Yksi kivoimpia kokemuksia oli Southin näytelmä, jossa Marthan sisko Sarah oli pääosassa, ja jota hän niinikään oli Jasonin kanssa katsomassa. "Slide Show" eli edellisen lukukauden tapahtumat videoesityksenä muille hiihdosta tutuille kavereille oli jälleen menestys. Iso-O:n 40 minuuttia kestäneestä esityksestä johtuen vain noin puolet kavereista ehtivät omansa esittää pitkän illan aikana. Hän lisäksi kutsui itsensä Marhalle illalliselle, vaikka Martha itse on toisella puolella maapalloa. Sieltä tullessaan hän oli tunteen vallassa. Hän oli käynyt Marthan huoneessa ja ikävä ystävää oli ottanut valtaansa. Hieman ikävää helpotti melko pian tapahtunut videopuhelu 14 tuntia edellä olevan ystävän kanssa.

Iso-O sai kolmannen työhaastattelukutsun viikolla. Saa nähdä, mitään ei ole vielä kuulunut hänen vastaviestinsä lähettämisen jälkeen. Ihan paras työntekijä hän ei olisi, sillä aika Suomessa on jo lyöty lukkoon ja on vain 4 viikkoa. Tietynlainen 'työ' hanelle on kollaasien tekeminen. Niitä varten tarvitsee materiaaleja. Hän lähetti useisiin lähikuntien kirjastoihin kysymyksen poistettavista lehdistä ja motivoi minut lähtemään kanssaan Newtonin Swap Shop:iin. Tähän viimeiseen päädyin itse viemään auton takaosan verran poismenevää kamaa.

Georgetown vastaan Boston College Baseball-ottelu oli 14. päivänä aivan E:n asunnon vierellä. Ensin Iso-O totesi minulle, että haluaisi mennä sinne E:n kanssa ilman minua. Sitten E, joka ensin oli kysynyt minua mukaan, kuultuaan Iso-O:n toiveen totesi, että minun EI TARVITSE tulla mukaan, voin vain hakea Iso-O:n pelin jälkeen. Teimme niin. Heillä oli ollut mukavaa keskenään. Iso-O heti suunnitteli menevänsä vielä samana iltana uudelleen hengailemaan isoveljen ja kämppisten - heitä on kesän ajan 5, E:n huoneessa ylimääräisenä Fox. Pieneksi ongelmaksi osoittautui se, että Iso-O:n pyörä on ollut ja on edelleen E:lla lainassa, ja luonnollisesti Iso-O haluaisi sen takaisin. "I am not mentally ready", totesi E, ja minä ehdotin sellaista, että Iso-O kunnostaa vanhan pyöränsä, ajaa sillä ja tekee vaihdoksen siten, että E kulkee ko. menopelillä kesän ajan. Pyörä tarvitsi ison kunnostuksen (kokonaan tyhjät kumit, kuivat ketjut, ja muutama hämäkinseitti), eikä hän aloittanut sitä ennenkuin tuli pimeää (kun piti yhtäkkiä käydä tapaamassa naapurinpoika Gabe:ä), ja lopulta hän päätyi lainamaan pikkuveljen juuri huollettua menopeliä. Selityksenä oli se, että vanhassa on vain yksi vaihde.

E:n iso syntymäpäivä ja tietokoneen tuhoutuminen

E:lla oli viimeisen paperin palautus 13. toukokuuta. Hänellakin ovat opinnot ohi. Enää vuosi valmistumiseen - Graduation Day on maanantaina 19. toukokuuta 2025. Apua! Aika menee liian nopeasti. Kahden viikon totaalinen juoksutaukokin päättyi. Hän aloitti 'vähäisestä' 30 mailia (45 km) per viikko nostaen nopeasti siten, että loppukesästä juoksumäärät ovat taas 90 (145 km).

E:n jo ohitettu 21-vuotissyntymäpäivä on iso juttu monessa mielessä. Hän on nyt kaikkien täkäläisten mittarien mukaan aikuinen. Hän järjesti juhlan Foster Street:llä eli asunnossa, jossa hän on viimeisen vuoden ajan asunut ja jatkaa asumistaan kesän yli. Iso-O sai kutsun yli 20 muun kutsunut mukana ja vei mukanaan sekä oman että Pikku-O:n tekemän kortin ja leipomansa hienon kakun, johon hän kävi hankkimassa matkan varrelta kynttilät. Kävin hakemassa Iso-O:n noin yhden aikaan, kun yli 21-vuotiaat jatkoivat alaikäisiltä kielletyille alueille.  Mukavaa oli ollut. He eivät edes menneet baareihin, kun menoa oli riittänyt muutenkin.

E oli Talian ja Adelen kanssa iltaa viettämässä ja osallistui illan lomassa kesätyöhönsä liittyvään Zoom-tapaamiseen. Tapaamisen aikana Adele huitaisi Talian punaviinilasin kumoon sillä seurauksella, että viiniä meni E:n läppärin sisään. Tapaaminen sujui silti hyvin ja E laittoi tietokoneen laukkuunsa vain huomatakseen tunnin päästä, ettei se enää mennyt päälle. Korjaaminen maksaisi $1000. Olen yrittänyt nieleskellä harmiani, sillä eihän tämä kenenkään syy ole, ja vahinkoja sattuu itsellenikin aivan riittävästi, mutta vaikeaa on ollut. 

Hän joutui jättämään tietokoneen asunnolleen ja siihen liittyvän säätämisen taakseen, sillä ennalta sovittu matka Koloradoon alkoi. Hän on nyt siellä juoksukavereidensa kanssa - ensin muutaman päivän Foxin perheen kotona Denverin lähellä, ja nyt jo vuorilla paikassa, johon pääsee vain moottorikelkalla tullen takaisin vasta ensi viikon lopulla. Saa nähdä, miten hän tulee, sillä vaikka lentolippu hänellä onkin, saattavat pojat ajaa sieltä takaisin.

Pikku-O:n koulu jatkuu ja kausi on ohi

Pikku-O yritti todeta, että omakin loma voisi alkaa, kun molempien isosisarusten opinnot ovat ohi. Hänellä on vielä 1,5 kuukautta jäljellä, joten hyvä yritys. Viimeinen koulupäivä on aivan kesäkuun lopussa. Vasta juuri julkaistiin viimeisen neljänneksen väliarviot.

Pikku-O sai hänkin uuden kesätyöhaastattelukutsun. Hesburgeriin olisi saattanut päästä. Hän laittoi kohteliaan kieltäytymisviestin, kun työ Wiklundilla on jo sovittu. Harmi, että kyseessä oli alle 18-vuotiaille tarkoitettu työ. Muuten sen olisi voinut tarjota kesätyöttömälle Iso-O:lle.

Pikku-O:n yleisurheilukausi loppui JV-DCL kilpailuun Concord-Carlisle HighSchoolin alueella. Ensin hän heitti kiekkoa ja keihästä koulun viereisellä kentällä, molemmissa omat ennätyksensä (kiekko 64'7" [19,5m] ja keihäs 72'11" [22 m]), ja harmillisesti myöhästyin näistä, ja sitten aivan koko kisan lopussa olleessa 4x100 m viestissä hassutellen luovutti kapulan polvistumalla seuraavan edessä. Minulla oli tylsin kisa ikinä, mutta Pikku-O:n iloisuus hänen tullessaan minua tervehtimään viestin jälkeen sai koko tuntien mittaisen tylsyyden hälventymään.

Southin kolmas vuosittainen 5k oli E:n syntymäpäivänä, pienessä sadetuhnussa. Vain minä ja Pikku-O menimme. Juoksijoita oli 341. Olin edeltävästi alentanut tavoitettani ja realistisesti ajattelin, etta olen iloinen, jos 30 min alittuu. Onnekseni juoksemassa oli minua 5 vuotta nuorempi ahkerasti juokseva, Pikku-O:n kaverin (Jake) äiti, jonka vanavedessä pääsin helposti tavoitteeseeni. Aikani oli kahta edellistä vuotta hitaampi, mutta se ei minua haitannut. Pikku-O oli kaikkinensa koko kilpailun 13. nopein, ja minun sijoitukseni oli 189. Pikku-O:n aika oli 18:38.04 min, ja minun 28:10.01 min. Hyvä me!

Kävimme kaikki E:n syntymäpäivän, Iso-O:n aiemman syntymäpäivän sekä lähestyvän muuton kunniaksi syömässä O'Hara's-ravintolassa maanantai-iltana. Siitä tulee aina aika hyvä mieli. Kantapaikaksemme se jää, vaikka aivan vieressä emme jatkossa asukaan.

Menossa olevan pitkän viikonlopun (maanantaina on Memorial Day) lauantaina kävimme Iso-O:n kanssa Marthan kotona illanvietossa. Pikku-O jäi kotiin pienen flunssan johdosta. Iso-O ajoi, ja heti parkkeeraamisen jälkeen otti puhelimensa esiin ja videoi hyvin tunteikkaan, mutta hyväntuulisen viestin ystävälleen maapallon toiselle puolelle. Ilta oli mukava ja lämmin - pystyimme istumaan koko illan terassilla. Paikalla olivat kaikki minun ystäväpiiriini kuuluvat aikuiset sekä Tierney, siskonsa Ava, ja Soleilin sisko. Iso-O ajoi meidät takaisin todeten, että on kummallista, että hänen näin vain annetaan laillisesti ajella.

Me siis muutamme pois talosta, jossa olemme asuneet 15 vuotta. Se on pisin aika meille kaikille, minä mukaanluettuna, koko elämämme aikana samassa paikassa. Iso juttu. Jokainen meistä on käymässä mentaalista prosessia omalla tavallaan. Minä laitoin ylimääräistä kamaa Craigslistin (ja Swap Shopin) kautta poisannettavaksi, Pikku-O alkoi siivota vaatekaappiaan ja huonettaan todeten moneen otteeseen kuinka erikoiselta ajatus tuntuu, ja Iso-O on alkanut miettiä kollaasitaideteoksiensa kohtaloita. Erityisesti hänen ensimmäisensä hänen omassa huoneessaan tulee tuhoutumaan, sillä se on valmistettu suoraan seinään.