Etenin etananvauhtia aivan Georgetown-yliopiston vierellä yli puoli tuntia autossa kuluttaen ennenkuin tapasin Iso-O:n, joka seurasi hidasta etenemistäni SnapChatin avulla ihmetellen. Sain auton kyllä helposti parkkiin aivan yliopiston kylkeen. Kävimme nopealla illallisella ruokalassa ja ajoimme samaa tuttua kävelyvauhtia sillan yli Virginian puolelle. Minulla oli Arlingtonin puolella varattuna AirB@B-asunto. Asunto oli muutoin oikein kelpoinen, mutta sohva oli omistajalla unohtunut siivota. Se oli täynnä koirankarvoja ja nukkaa sen verran paljon, että istuimme pyyhkeiden päällä. Nukuin yli 10 tuntia putkeen ja heräsin spontaanisti klo 8 aivan virkeänä. Iso-O:n uni jatkui melkein klo 11 saakka, sillä hänellä oli ollut hankaluuksia saada unta.
Lähdimme aika pian Iso-O:n heräämisen jälkeen kampukselle. Minulla oli liput Air and Space-museoon, mutta jätimme väliin, sillä en halunnut häntä tarpeettomasti hoputtaa. Keli oli kiva. Koska ihmisiä oli ihan hirveästi - yllätys, sillä oli viimeinen tenttipäivä ja ison osan ulosmuuttopäivä - pyörimme ensin ympäriinsä Georgetownissa parkkipaikkaa löytämättä ennenkuin luovutimme ja yritimme ajaa kampusalueelle ja asuntolan eteen. Meidät määrätietoisesti ohjattiin takaisinpäin ja yliopiston parkkihalliin. Se toimikin oikein hyvin (olisi ollut tietysti kiva tietää edeltävästi - *huokaisee, sillä olin pyytänyt Iso-O:ta ottamaan asiasta selvää). Saimme lapun auton ikkunaan ilmaisesta parkkeeraamisesta kahden tunnin ajan - vietimme 4.5 tuntia, mutta ilmaisena se pysyi. Kävelimme hallista asuntolaan. Sen ala-aulassa oli pitkä jono odottamassa vapaita muuttokärryjä. Aika nopeasti keksimme, että paras ratkaisu on jakautua. Minä jäin jonoon ja Iso-O, jonka olin opastanut pakkaamaan kaiken valmiiksi jo edellisenä päivänä ja joka ei ollut niin tehnyt, meni huoneeseensa pakkaamaan tehokkaasti, jotta 1,5 tuntia jonotettuani viimein saamani kärry olisi hyödyksi. Tämä järjestely toimi loistavasti. Iso-O, joka edeltävästi sanoi, että meillähän on koko päivä aikaa, sai kuin saikin kaiken kasaan. Kärry tuli täydelliseen käyttöön. Lastasimme sen täyteen ja tarvitsimme vain yhden reissun huoneesta parkkihalliin (noin 300 metrin ja kahden hissimatkan vaativa toimenpide), ja kaikki paitsi viimeistä kampuksella vietettyä yötä varten tarvitut peitot ym oli lastattu autoon. Rytäkässä tärähtelyn johdosta iso peili tosin meni palasiksi, mutta kaikki muu tuli sen suuremmitta vaurioitta pakattua.
Pakkaamisen jälkeen kävimme ostamassa Iso-O:lle hupparin ja paidan, kävelimme ympäriinsä ja istuimme rauhallisella kattoterassilla mukavasti aikaa viettäen. Tuossa vaiheessa oli käynyt selväksi, että muutama kaverikin oli Iso-O:n tavoin epäjärjestelmällinen, ja pyysi apuamme heidän tavaroidensa säilyttämiseen tai siis mukaan ottamiseen, kun heidän lentomatkatavaroihin ei enää mahtunut. Meille tuli kaksi patjanpäällystä, kolme tyynyä, kaksi Lacrosse-mailaa sekä pikkusälää. Vaikea sanoa ei, kun autoon helposti mahtui. Lisäkamojen viemisen jälkeen sanoin Iso-O:lle heipat, ja jätin tytön kampukselle yöksi. Hän tarjosi majapaikan kaverilleen Jaydenille "for the plot", niinkuin hän asian minulle kertoi. Itse ajoin takaisin Arlingtonin puolelle, vietin hiljaisen Netflix-illan, ja menin aikaisin nukkumaan toiveenani saada yhtä hyvä yö kuin edellinen oli ollut.
Yöstä ei muodostunut hyvä. Ukkonen ja salamointi sai minut muistamaan New Yorkin vedestä täyttyneet kellariasunnot. Tienvarteen parkkeerattu auto huoletti DC:ssä tapahtuneiden autovarkauksien johdosta. Ja kaikesta muustakin tuli elämää suurempaa saaden uneni katkeamaan läpi yön. Aamulla oli onneksi upea auringonpaiste, mikä helpotti heräämään hyvällä mielellä. Luovutin asunnon hieman klo 8 jälkeen, ajoin yliopistolle, josta pääsimme lähtemään liikkeelle klo 8.45 eli suunnilleen aiottuun aikaan. Iso-O:n yö oli ollut hyvä ja hän oli haikeuden lisäksi oikein hyvällä tuulella, mikä levisi minuunkin.
Pieni tai itseasiasssa aika isoksi muodostunut alkuhankaluus ja tarve pikaiselle vessatauolle johtui minun aamukahvistani, mutta tätä kiertoajelua lukuunottamatta pääsimme etenemään mukavasti aurinkoisesta rankkasateeksi muuttuneessa kelissä aina New Jerseyn pitkälle moottoritielle saakka. Sitten alkoi GPS taas lisäillä minuutteja ja lopulta ehdotti meille perinteiseen tyyliin George Washington sillan välttämistä ja pohjoisen kautta kiertämistä. Teimme niin. GPS jatkoi ehdottelujaan, ja huomasin meidän ajelevan kyläteillä mutkitellen ennen The Governor Mario M. Cuomo-siltaa. Kylätie-reiteillä on aina riskinsä, ja se tuli jälleen huomattua; seisoimme pitkään jonossa odottaen sopivaa väliä kääntyä vilkkaan tien yli vasemmalle. Se viimein onnistui ja kokemus unohtui, kun liikennevirta lähti etenemään, olimme takaisin päätiellä, ja pääsimme tavoitteeseemme ruokailemaan.
The Stamford Diner on muodostunut kantapaikaksemme helppouden, nopeuden ja hassuutensa johdosta. Olimme unohtaneet sen pienen seikan, että kyseessä sattui olemaan äitienpäivä, ja paikka oli aivan täynnä. Saimme kuitenkin pöydän helposti ilman suurta odotusta, ja söimme perinteisen Diner-aterian. Iso-O, jonka vaatetukset ovat hyvin erilaisia minun valintoihin verrattuna, koki erittäin epätyypillisesti itselleen olevansa alipukeutunut jopa sen verran pahasti, ettei hän meinannut kehdata kulkea ravintola-alueen läpi vessaan. Meni kuitenkin.
Ruokapaikasta lähdimme ensin tietä numero 95 eteenpäin. Normaalisti sieltä on noin 20-30 minuuttia nopeampaa tulla kotiin 15-91-84-90 tieyhdistelmää käyttäen, ja sen valitsimme. Olisi kuitenkin pitänyt kiinnittää hieman enemmän huomiota siihen, että reitti tietä 95 kotiin asti jatkaen oli GPS:n mukaan vain 9 minuuttia hitaampi. Jos olisin kiinnittänyt, olisimme todennäköisesti voineet ajaa suorilta kotiin. Koska en, juutuimme ruuhkaan, valitsin taas GPS:n ehdottaman kiertotien vain huomatakseni, että muutkin tekivät niin, ja hyöty oli luultavasti negatiivinen. Kun mainitsin Iso-O:lle, että ehkä nyt voisi oppia välttämään kiusausta näiden ehdotusten kanssa, hän nauroi ja sanoi, että olen "a real comedian". Minuakin alkoi naurattaa.
GPS:n ehdotuksiin saattoi olla vaikuttamassa auringon selvästi lisääntynyt aktiivisuus. Revontulet (Strong Geomagnetic Storm) olivat - tai olisivat olleet näkyvissä, jos ei olisi ollut myrsky-yö - niinkin etelässä kuin Washington, DC. Meidän kokemuksemme niistä rajoittui ainoastaan ajoittaiseen GPS-signaalin katoamiseen ja aivan outojen ehdotusten antamiseen. Ajoin karttaohjelmassa välillä aivan keskellä peltoja ja jokia.
Toinen vieläkin ärsyttävämpi asia oli ja on nopeusvalvonta DC:n alueella ja lähiympäristössä. Saatuani sakot kahden viimeisen käynnin aikana yritin parhaani mukaan noudattaa nopeusrajoituksia sillä seurauksella, että aiheutin äkäisiä ohittelijoita ynnä muuta harmillista ja vaarallistakin liikennekäyttäytymistä kanssa-ajajieni joukossa. Itseänikin harmitti oikein kunnolla. Lisäksi menin muutamaan otteeseen hieman yli sallitun, ja jos nyt saan taas sakon, muutun kyllä isoksi keskisormeksi koko ihminen. Sen verran asia minua nyppii. Miksi laittaa nopeusrajoitus 35 mailia tunnissa alueelle, jossa ei ole mitään?!?
Pääsimme kotiin 10 tuntia lähdön jälkeen. Iso-O totesi, että hänen käsityksensä pitkästä automatkasta on muuttunut. Ennen sellainen oli hänelle 3 tuntia. Nyt 3 tuntia tuntuu kuin olisi jo kotona. Kiva niin. Kotona pikkuveli tuli auttamaan ja saimme auton tyhjennettyä pikavauhdilla alakerran aulaan. Siihen ne jäivät odottamaan seuraavaa päivää. Ja kuin ihmeen kaupalla, seuraavana päivänä Iso-O sai ne vietyä ullakolle.
Annoin Iso-O:lle palautetta. Siitä huolimatta, että hän on monessa mielessä täysi vastakohtani asioiden hoitamisen nopeudessa ja organisoitumisessa, ja siksi moneen otteeseen haastanut minua kasvamaan ihmisenä, hän on upeasti mennyt elämässään eteenpäin omalla tyylillään. Matami on yhdessä maailman parhaimmista yliopistoista ja pärjää oikein hyvin. Hän on saanut hyviä ystäviä ja on löytämässä omaa polkuaan. Kaikki tämä hänen omilla ansioillaan ja tyylillään. En voisi olla ylpeämpi!
No comments:
Post a Comment