Sunday, November 29, 2020

Covid 19 - Ensimmäinen oma Thanksgiving illallinen, adventti sekä paljon muuta niihin liittymätöntä

Kiitospäivä eli Thanksgiving on vietetty, ensimmäistä kertaa pelkän oman porukan kesken, kokonaan omatoimisesti ja meillä kotona. Tarjolla meillä oli kylmäsavulohta, E:n tekemää Chicken Pot Pie:ta, uunikasvisfetapaistosta, Iso-O:n marioimaa tofua, kalkkunaleikkeitä sinapin kanssa, makkaraa, perunamuusia, ruusukaalia, herneitä ja salaattia. Jälkiruoaksi oli amerikkalaista omenapiirakkaa, suomalaista karpalopiirakkaa, suklaakakkua, kurpitsakakkua, suklaapalakeksejä, ja Marthan tuomat karpalositruunatortut. Juomaksi oli karpalo-ja omenasiideriä kuohuviinilaseista. Ja minulle viiniä ruoan kanssa. Kun kaikki oli valmista, osallistuimme ensin Zoom-meetingiin Westboroughn perheiden kanssa nostaen samalla omenasiiderimaljat Kiitospäivän kunniaksi. E söi liikaa, eikä oikein tuntienkaan jälkeen pystynyt osallistumaan jälkiruoan syömiseen. Hän yritti avata paitansa ja housujensa nappeja, mutteihan se auttanut, kun tiukat vatsalihakset estivät vatsan laajenemisen. Ennen ruokaa Iso-O ja Pikku-O pelasivat shakkia siten, että toistuvasti Pikku-O voitti siskonsa lyhytkestoisissa peleissä, E pelasi Pikku-O:n kanssa Magic-korttipeliä ja hävisi, ja yhdessä pelasimme UNOa ennen jälkiruokaa E:n ähkiessä kovaäänisesti. 
 
Ensimmäinen adventti osui samalle viikonlopulle. Pikku-O yritti valvoa puolelle yölle, jotta olisi voinut avata luukun A:n perinteisesti heille kaikille kolmelle lähettämistä adventtikalentereista, mutta nukahti ennen. Adventtikranssien tekoa kirkolla ei ollut, joten tykötarpeet piti löytää omalta pihalta. Pikku-O teki kynttiläkranssin ja E etuverannalle laitetun seinäversion. Jouluvalot ovat jälleen meitä - tai ainakin itseäni - ilahduttamassa talon sisällä. Muut joulukorsteet ja kuusi seuraavat pian perässä; joulukoristelaatikko on jo esillä.

Lapset viettivät vapaata viikonloppua, mutta minun viikonloppuni katkaisivat perjantain työt. Alla erilaisia viikonloppua edeltäviä tapahtumia.

Pikku-O:n hybridipäivät alkoivat
Pikku-O:lla oli ensin kaksi ylimääräistä vapaapäivää loppuviikosta ennen ensimmäistä hybridikouluaamupäivää 16. marraskuuta opettajien koulutuksen johdosta. Hän harmitteli sitä, että muilla oli koulu- ja työpäiviä, minkä vuoksi vapaa pääsy erilaisille elektroisille laitteille (TV ja tietokone) oli rajoitettua ja hänen piti pärjätä kännykkänsä ja perusläppärinsä kanssa. Hohhoijaa! Toisena päivänä sentään hänen piti käydä koululla hakemassa Chromebookinsa sekä muita tavaroita, joten jonkinlaista aktiviteettia hänelle oli tarjolla. Pelasin hänen kanssaan shakkia (hävisin kirkkaasti) sekä laitoin hänet kuorimaan ison kasan perunoita, jotta hänen ajatuksensa olivat edes hieman tietokoneruudun ulkopuolella.

Pikku-O:n ensimmäiset koulupäivät kahdeksaan(!) kuukauteen fyysisesti koululla menivät hyvin. Hän meni viiden muun matkustajan kanssa klo 7:40 lähteneellä bussilla, jossa piti istua tietyllä, merkityllä paikalla, tuli johdetuksi opettajan johdolla luokkaan, jossa oli yhdeksän oppilasta kaukana toisistaan, maskit päällä, kaksi oppituntia putkeen opettajan vaihtuessa aineen vaihtuessa. Sitten oli liikuntaa samalla porukalla toisena päivänä jumppasalissa ja ranskaa toisena päivänä kirjastossa. Kouluaamupäivä loppui bussin lähtiessä 11:40. Lounasajan jälkeen iltapäivät olivat taas etäkoulua. Tätä on nyt takana kaksi viikkoa. Jälkimmäisellä viikolla Pikku-O hyppäsi väärään bussiin koulusta kotiin saapuessaan ja joutui lähes paniikkiin omien sanojensa mukaan. Pienen paniikkireaktion jälkeen hän oli saavuttanut toimintakykynsä, kertoi ongelman kuljettajalle ja sai kyydin kotipysäkille. Ihana, että kuljettaja ymmärsi koululaisen hädän.

Pikku-O:lla oli ensimmäinen Peer Body-tapaaminen muiden mukaanilmoittautuneiden kanssa. Heitä oli yhteensä noin 10, joista kaksi, Pikku-O mukaanlukien, oli poikia.

Pikku-O:n hammastarkastus tuotti arvion kotihoidon tasosta ("Fair") ja kuudesta(!) reiänalusta. Taidan siirtyä yhteiseen hampaidenpesusessioon hänen kanssaan.

Pikku-O paljasti, että hän pienempänä luuli, että High Schooliin meno aiheuttaa tyttöystävän ilmaantumisen E:lle, ja että hän oli hämmentynyt, kun niin ei käynytkään. Ihana.

Iso-O on aktiivinen
Iso-O valittiin kahdelle riparille, Saaristoriparille Turkuun ja Lapin riparille Jyväskylään. Hänellä oli siis positiivinen ongelma, mahdollisuus valita kahdesta hyvästä vaihtoehdosta. Vaikeaa, mutta yritin pysyä valinnan ulkopuolella - kyse on kuitenkin hänen jutustaan. Pohdittuaan hän päätyi Lapin riparille. Kalenteriin voi siis merkitä konfirmaatiopäivän Jyväskylässä elokuun toisena sunnuntaina. Toivottavasti korona ei taas muuta suunnitelmia. Itse, nyt kun valinta on tehty, en voisi olla iloisempi, sillä käytyäni muutama vuosi sitten E:n kanssa Jyväskylän ja viime vuonna Iso-O:n kanssa Turun riparivalmistautumisen etukäteistehtävineen, tiedän Jyväskylän onnistuneen siinä moninkertaisesti paremmin. Erittäin positivinen ja nostattava kokemus. Tämä on sikäli tärkeää, että kielitaidon johdosta minäkin 'valmistaudun' rippikouluun teinin kanssa.

Iso-O oli naapurintytön kanssa 'juoksemassa' 5k. Olivat tulleet viimeisiksi ajalla 51 minuuttia, mutta tyttö oli ollut mielissään ja Iso-O sai positiviisen palautteen tytön äidiltä:"Iso-O is a pure delight and we absolutely love having her around. She's been amazing with M and I commend her flexibility in always meeting M whenever M happens to be in that moment. Iso-O is sophisticated beyond her years and her heart is so genuine". Alakoululaisten urheilukerho ei ole vielä alkanut. Mielenkiinnolla odotan, miltä se tulee näyttämään.

Iso-O sai upean kulttuurikokemuksen. Hänet kutsuttiin Abbyn perheen perjantai-illan sapattiin. Hän oli Abbyn ensimmäinen kaveri, joka mukaan hyväksyttiin. Abbya oli jännittänyt kovasti ja hän oli opastanut Iso-O:aa edeltävästi, mitä oli odotettavissa. Hänen oma kokemuksensa oli ollut hieno. Minusta se kuullosti lähinnä perheillalliselta.

Iso-O:lla on Marthan kanssa menossa uusien ystävien löytämisprojekti ympyröiden laajentamiseksi. Hän ilmoitti aika yhtäkkisesti minulle juoksevansa ranskalaispojan kotiin auttamaan IKEA-laatikoiden kokoamisessa. Tämä oli minulle melkoinen yllätys, joten pysäytin hänet kertomaan pojasta edes jotain. Minulle kerrottiin, että hän on Newtoniin meitä myöhemmin Ranskasta muuttanut poika, joka on hänen ranskanryhmässään ja puhuu englantia hauskalla aksentilla. Sain kuvan pojan huoneesta, jossa todellakin oli laatikoita kasassa. Oli ollut ihan kivaa, kuulemma. Sama poika kutsuttiin meille Marthan ja Iso-O:n seuraksi katsomaan Netflix-sarjaa heidän kanssaan. Varoitin häntä ottamaan huomioon sen, että poika saattaa tulkita tilanteen eri tavalla kuin hän tarkoittaa, mutta varoitukseni kaikui kuuroille korville. Mukavan oloien poika hän on, se täytyy äitinä todeta.

Iso-O ottaa hyödyn irti sisähallikauden siirtymisestä helmikuulle ja osallistuu murtomaahiihtoon Abbyn kanssa. Hienoa, Iso-O! Hiihtoa hän on harrastanut pikkutyttönä ennen 4-vuotissyntymäpäiväänsä sekä kerran täällä 12-vuotiaana ja kerran Suomessa viime joululomalla. Ei hän varmaan edustusjoukkueeseen pääse tällä harrastuneisuudella, mutta ihan tosi upea mahdollisuus tämä on.

E:n juttuja
E:n hakemukset etenevät tuskaisen hitaasti. Selvästi äidillä ja E:lla on ihan erilainen aikatauluajatus. E tekee niitä todella hartaasti ja antaumuksella. Hänellä on nyt kaksi päivää per hakemus, jos haluaa ehtiä kaikki 15 lähettää ajoissa. Hän on koko ajan luullut, että aikaa on vaikka kuinka paljon, ja äidin sanat ovat menneet toisesta korvasta ulos samalla vauhdilla kuin millä ne ovat menneet sisään. Viimeisin hassuus hakemusten kanssa kävi Boston Universityn hakemuksen äärellä, kun tuli ilmi, etta E:n pitäisi virallisesti todistaa englanninkielentaitonsa. Hän hakee siihen helpotusta vedoten koulunkäyntiinsä ko. kielellä. Ensimmäinen oikea haastattelu tapahtui 24.11. Yalen kanssa puhelimitse. E oli valmistautunut videohaastatteluun, joten se oli ensimmäinen pettymys. Toinen pettymys oli se, etta se kesti vain 18 minuuttia (hän oli mitannut) ja kolmas se, että kysymykset olivat olleet niin "Straight-shooting", joista ei jäänyt hyvä mieli. Puhelu oli kuitenkin loppunut positiivisiin tunnelmiin, joten katsomme, mitä tapahtuu. Joulukuun puolivälissä pitäisi kuulua. Ainakin haastattelusta oppi jotain mahdollisia seuraavia varten - pitää olla aika selvänä, mitä kulloisessakin opinahjossa haluaisi opiskella ja mihin tähdätä. Ongelma on se, että juuri nämä ovat E:lle vielä ihan tosi epaselviä.
 
Maastojuoksukausi on ohi ja E palkittiin DCL All Star:illa saamansa 110%-palkinnon lisäksi. Hän lähti puukon kanssa koululle viikonloppuna ja sanoi oman hauskan perusvirkkeensä:"Don't worry about it". Joukkueen parhaimmilla oli perinteinen kaudenjälkeinen tapaaminen, jossa he kaiversivat johonkin Southin läheiseen puuhun omat nimikirjaimensa. Emme muut tiedä, mihin. Hän ei aio tehdä mitään tarjolla olevista vaihtoehdoista talvikaudella toisin kuin siskonsa, vaan aikoo harjoitella omin toimin ennenkuin sisähallikausi alkaa helmikuun lopussa.

E kävi taas Blue Hillsilla vaeltamassa tyttöporukassa Thanksgiving tauon aikana ja kävi katsomassa Borat 2-elokuvan Saylorin pihalla peittoon kääriytyneenä. Kotona hän sai korjattua alakerran vessan hitaasti täyttyvän säiliön ja aivan mielissään totesi minulle tehneensä "manly" teon.

Hammastarkastuksessa hänelle annettiin melko hyvä tunnustus kotihoidosta:"Hampaat ovat hyvät, ikenien kanssa pitää tehdä enemmän töitä". Ihan joka kerta E saa kuulla, että pitää "floss" enemmän, ja ihan joka kerta E toteaa, ettei tule niin tekemään. :)

Minulla on taas ollut kaikenlaista; huolta ja toisaalta iloa
Olen valmistautunut jouluun lasten ja Suomessa olevien läheisten osalta ja se tuntuu hyvältä. Postissa ei yllättäen ollut jonoa lainkaan ja nettiostokset voi tehdä mukavasti kotisohvalta. Niin minunnäköistäni shoppailua. Aiempina vuosina olen halunnut antaa lapsille 'kokemuksen' pakettien sijaan, mutta pandemiasta johtuen jouduin keskittymään materiaaliin. Avuksi tähän sain kaikilta kolmelta yksityiskohtaiset toivomislistat. Nyt enää odotan pakettien saapumisia ja yritän saada ne huomaamattomasti kuljetettua vaatekaappini perukoille.

Töissä olen joutunut kurjaan tilanteeseen erään nuorehkon potilaan vaimon kanssa. Potilas itse hyötyi hoidostamme lähes täydellisesti, mutta vaimo, ammatiltaan NP (=nurse practitioner) koki jääneensä informaation osalta huomiotta. Tämä on totta siinä mielessä, että kiertojen aikaan vaimo ei ollut paikalla. Koska mies itse oli täysin kommunikaatiokykyinen, emme ymmärtäneet, että informaatio ei kulkenut mieheltä vaimolle vaimon toivomalla tavalla. Yksi asia johti toiseen, ja jouduin käymään 90 minuutin pituisen keskustelun hänen kanssaan. Tämä olisi muuten ollut täysin ok, mutta harmillisesti suurin osa ajasta meni hänen huutamiseensa, huonoon käyttäytymiseensä ja oman itsensä tietotasonsa korostamiseen, eikä hänen miehensä asioiden läpikäymiseen, mutta loppui jonkinlaiseen rauhaan. Luulin kaiken jo olevan selvää. Olin väärässä. Liekit syttyivat uudelleen, kun emme ilmoittaneet heille heti yhden tutkimustuloksen viiterajojen ulkopuolella olemisesta. Emme ilmoittaneet, sillä tulos ei ollut hänen tilaansa millään muotoa uhkaava ja olisi keskusteltu vastaanotolla kaksi viikkoa myöhemmin. No, vaimo uhkasi minua suoraan rikosilmoituksella. Ei tunnu kivalta, vaikka tiedänkin, etten tehnyt mitään väärin. Minulla oli pitkä puhelu potilasasiamiehen (oikeasti naisen) kanssa. Kävimme läpi koko sairaalassaolon ja sen tapahtumat, ja sen päätteeksi hän laati kirjelmän, minkä mukaisesti hoidollisesti mikään ei mennyt väärin. En silti vielä tiedä, mikä lopputulos tulee olemaan. Aika paljon asia on minua vaivannut, huomaan. Ehkä jälleen siksi, kun omaa kontrollia ei ole sen osalta, miten tämä päättyy.

Kurja asia oli myös se, etta jouduin maksamaan ylihinnan renkaidenvaihdosta, kun en kiinnittänyt asiaan tarpeeksi huomiota. Normaalin 20 dollarin sijaan maksoin melkein 70 dollaria (ensin pyysivat yli 80 dollaria, mutta laskivat hieman). Laitoin reklamaation menemään, mutten pidätä hengitystäni, että se johtaisi mihinkään. Lisäksi huomasin vasta kotona, etten saanut kesärenkaiden pultteja takaisin ja olen nyt joutunut niitäkin peräämään takaisin. Kävin jo paikallakin, muttei niitä löytynyt mistään. Ylimääräistä!

Mukava asia elämässäni oli se, että islantilainen Anna järjesti meille yhteisen Zoom-illan. Tunnin verran juttelimme ja tuntui kuin vuosia ei olisi kulunutkaan. 

Katsoimme minisarja Musta kuningatar (The Queen's Gampit) Netflixiltä perjantai-iltana puolivahingossa kokonaan. Iso-O oli aloittanut, liityin mukaan ruoan jälkeen ensimmäisen jakson lopulla. E teki yläkerrassa omia hommiaan noin yhdeksään saakka, Pikku-O harmistuneena ensin istui sohvalla kännykkänsä kanssa, mutta lopulta seurasimme kaikki sarjan viimeiset tapahtumat. Vahva suositus. 

Uutisissa taas kaikenlaista
Raketinlaukaisu kansainvaliselle avaruusasemalle tapahtui 15. marraskuuta. Meni hyvin.

Koronavirus kiihtyy kiihtymistään Yhdysvalloissa ja valitettavasti meilläkin Massachusettsissa. Massachusettsin päivittäinen tapausluku on ollut viimeisen viikon aikana 2000-3000. Koko Yhdysvalloissa mennään reippaan melkein 200000 uuden päivittäisen tapauksen vauhtia, eikä loppua näy.

Rokotteita on Yhdysvalloissa alkuun tulossa tarjolle kaksi, Pfizer ja Moderna. AztraZenega joutunee jatkamaan tutkimuksiaan epäselvyyksien johdosta. Kiinalais-ja venäläisrokotteet jäänevät Yhdysvaltain rajojen ulkopuolelle. Jännä nähdä, miten rokotteet lopulta jakautuvat. Ensimmäiset rokotukset alkanevat joulukuun puolivälissä, mikäli FDA hyväksyy.

Vaalien jälkeinen pelleily jatkuu. Republikaaneilla kestää todellisuuden kohtaaminen. Stop the Steal-salaliittoteoria kukoistaa ja Trump jatkaa pävittäistä twitterimyrskyään väitteillä lukemattomista vaalivilpeistä. Marraskuun 23. päivä, 16 päivää sen jälkeen, kun Biden oli julistettu voittajaksi, GSA (General Services Administration) viimein antoi vallanvaihdon alkaa normaalien protokollien mukaisesti. Trump ei tietenkään tästäkään ajatuksiaan muuttanut - hän on edelleen voittamassa.


No comments:

Post a Comment