Covid 19 - Halloween lähestyy

Halloween on jälleen lähellä ja sitä varten on nyt taas kurpitsa(t) rappusilla. Niiden kaivertamiseen meni tänä vuonna enemmän aikaa, sillä Iso-O otti tilanteen oikein tosissaan ja se innosti Pikku-O:nkin tekemään parhaansa. Pikku-O:n kurpitsassa on kaksi puolta. Iloinen ja surullinen. Hänen mukaansa ne olivat sellaisten ihmisen naamat, joilla oli ja ei ollut lapsia sillä hetkellä kun vaimo kuoli. Aika syvällistä. Iso-O:n kurpitsa sen sijaan katsoi sivulle ja hymyili kaikki hampaat näkyen.

Iso-O lähti yhtäkkisesti kouluiltana Alille spontaaniin karaokeiltaan. Kotiin hän tuli hyväntuulisena klo 22. Hänelle löytyi taas uusi lastenhoitoperhe. Käytyään lauantaina ensin juhlimassa Southin yleisurheilu-ja pelikentän uusia valoja, hän pyöräili suoraan tähän perheeseen. Perheessä oli 4.-luokkalainen tyttö ja 5-vuotias poika. Hyvin meni. Sunnuntai-iltana oli Abbyn ja Alin synttärit Mayan kotona. Mukana oli tyttö, jonka kanssa Iso-O:lla on ollut hankaluuksia (Iso-O on pahastunut tytön vuosia vanhasta nettivideosta, jossa oli rasistisia piirteitä), ja tytön minunkin mielestäni ilkeän kommentin jälkeen kesti vain 10 minuuttia ennenkuin Iso-O lähti juhlista pois. Kotona itketti. Hienoa, että hän kertoi, mitä tapahtui, eikä turhaan märehtinyt itsekseen. Tunnelma jatkui mustana vielä seuraavanakin päivänä, mutta sitten hän taas oli itseään isompi ihminen (vrt. tilanne Valentine-pojan kanssa), ja meni juttelemaan ko. tytön kanssa aloittaen siitä, että ehkä hänellä itselläänkin oli ollut rooli välien tulehtumiseen. Tilanne päättyi siihen, että tyttö pyysi Iso-O:lta anteeksi omaa käyttäytymistään, ja vaikkei edelleenkään ole kyse ystävästä, voivat he nyt sentään olla samassa tilassa ja/tai tilanteessa yhdessä. Ko. tyttö kun on sekä Abbyn että Alin kaveri. Ylpeä olen hänen vahvuudestaan.

Iso-O:lla on ollut muutenkin hieman tunnelmat päällä. Koulussa on jakso loppumassa ja yhtäkkisesti hän keksi, että aika paljon on tehtävää. Tehtävää on ollut niin paljon, että se kaikki muodostui hänelle isoksi henkiseksi palloksi, johon hän ei saanut mitään otetta. Hän tuli minut herättämään klo 23 täysin tunnelmanpalossa. Sanoin, että nyt on tarve aikalisälle ja hyvin nukutulle yölle. Yö auttoi ja seuraavana päivänä hän kertoi ymmärtäneensä jonkin perustavaa laatua olevan matemaattisen asian, ja monet muutkin asiat alkoivat loksahdella kohdilleen.

Ja lisää tunnelmaa. Iso-O sai Invisalign muotit, joita pitää käyttää koko ajan. Hän tuli kotiin myrskynmerkkinä ja pahastui jokseenkin kaikesta. Ensimmäinen harmi liittyi siihen, että puheeseen oli tullut pehmeämpi S-kirjain. Sitten hän pahastui kun mainitsin, että hän itse valitsi ko. tyylin hoitaa hampaansa täydellisen suoriksi. Seuraava harmi ilmaantui, kun muotit eivät meinanneet lähteä suusta ruoan ajaksi. Tunteen palossa pöytään saapumisen jälkeen koko salaatti vieri hänen lautaseltaan pöydälle, tuolille ja lattialle. Tilanne hieman rauhoittui, kun verensokeri nousi, mutta seuraavina päivinä riitti valitusta kipeistä hampaista. Hän motivoi itseään sillä, että puolen vuoden (sen verran se ilmeisesti näillä muoteilla kestää) jälkeen hän on edustava seniori ja valmiina jatko-opintoihin. 

Iso-O piti puheen treeneissä 9 muun juniorin kanssa perustellakseen joukkueelle, miksi juuri hänestä pitäisi tulla joukkueen kapteeni ensi vuonna. Hän totesi, ettei voi suoraan sanoa, että kapteenina olo parantaisi hänen college hakemuksiaan, vaan täytyy keksiä jotain muuta. Kehotin häntä pitämään harjoituspuheen minulle edellisenä iltana. Siitä ei meinannut tulla mitään. Hän vain hassutteli ja oli oma ihana itsensä, muttei oikein saanut mitään koherenttia ulos suustaan. Annoin hänelle ohjeen pistää muutamia ajatuksia paperille. Puhe oli mennyt ihan hyvin. Ainakin yksi freshman sanoi äänestävänsä häntä. Iso-O:sta tulisi oikein hyvä kapteeni. Hän on sellainen synnynnäinen johtaja, mutta samalla helposti lähestyttävä ja sosiaalisesti helppo. Peukut pystyyn, että valitsevat hänet. Harmillisesti hänen kautensa loppui lyhyeen polvivaivan johdosta. Hän on osallistunut kisoihin vain kannustajana. Varasin meille viimein ajan Sports Medicine-erikoislääkärin vastaanotolle, jotta saadaan kotipuoskaria parempi arvio tilanteesta.

Pikku-O on alkanut tehdä lihasvoimaharjoitteita päivittäin, mm. lankuttamalla yläkerran aulassa minuuttitolkulla. Ennen huonoja kelejä hän myös pyöräili kouluun melkein päivittäin, sillä hän on osa "bike gang":iä (ryhmä samalta suunnalta tulijoita). Viime torstaina oli taas kisat Brownilla, jälleen samat urheilukentät jakavaa Oak Hillia vastaan.  Pikku-O juoksi oman parhaansa ajalla 14:35 min. Tänä torstaina oli tarkoitus olla kauden päätöskisat, All City Meet Newtonin neljän Middle Schoolin kesken samalla radalla. Juoksijat jaettiin A-pojat, A-tytöt ja Open Race kisoihin siten, että kahteen ensimmäiseen valittiin 25 nopeinta juoksijaa kustakin koulusta. Pikku-O pääsi ryhmään A-pojat. Harmillisesti kisa peruttiin viime minuuteilla toistaiseksi ajatuksella, että se ehkä toteutuu 1-2 viikon sisään. No, hän myös ilmoittautui Middle School osavaltiotason kisoihin Devensiin. Siellä hän juoksee luokkatasokisassa, ei Championship-kisassa, mutta on silti aika mielissään. Ne kisat ovat viikon päästä viikonloppuna.

Kävimme katsomassa Southin Kolme muskettisoturia-esityksen kolmestaan. Kaikilla katsojilla piti olla maskit päällä. Siitä huolimatta tuntui hetken erikoiselta, että kaikilla näyttelijöilläkin oli. Siihen tottui nopeasti. Näyttelijöillä oli kaikilla henkilökohtaiset mikit, joten dialogin kuulemisessa ei ollut hankaluuksia. Silti aika erilainen kokemus. Kaikkien mielestä oli kiva käydä. Pikku-O ilmoitti, että hän aikoo osallistua näytelmäntekoon Brownilla, mikäli sellainen tapahtuu - olin jostain syystä johtuen ajatellut, ettei hän niin tekisi - ja Iso-O tuli nostalgiseksi hänkin. 

Vaikka kaupankäyntini virkistysrahaston kerryttämiseksi onkin käynyt (summa nyt $363), veimme ison määrän mukanamme Newton Swap Shopiin sen tämän kauden toiseksi viimeisenä aukiolopäivänä. Mukaan sieltä otimme - tai lähinnä Iso-O otti - melkein 300 CD-levyä, jotka ovat/tulevat olemaan osa hänen huoneensa kattoa, useita kymmeniä julisteita, jotka tulevat olemaan hänen kollaasiensa pohjia, lankoja sekä vaatteita, joista purkamalla saa lankoja virkkausprojekteja varten, tauluja, valokuvakehyksiä jne. Takaisinpäin tuli siis normaaliin tapaan paljon enemmän kuin meni pois. Huokaus. 

E:lla oli midterm-testit filosofiassa ("15/14 A+ Excellent work! Keep it up!") ja ekonomiassa ("Economics oli hankalampi mutta ihan hyvällä mielellä sekin" tekstasi hän - ja sai kuulla myöhemmin, että arvosana oli 100%). E:lla oli myös "conflict of interest", kun ilmoitin meidän olevan lähdössä pienelle viikonloppuruskaretkelle New Hamsphireen, johon hänkin olisi ollut tervetullut, kun se sattuu olemaan Halloween. Huonojen kelien johdosta jouduin sittemmin perumaan koko suunnitelman. No, hän oli kuitenkin Iso-O:lle sanonut, että kokee huonoa omatuntoa, jos ei tule kotona käymään viikonloppuisin ja/tai lähde meidän reissullemme mukaan. Vaikka IHAN HIRVEÄSTI toivoisin, että hän tulisi, yritän myös oppia itse, että hänen kuuluukin levitellä omia siipiään, ja kerroin hänelle, että mitään tuollaisia velvotteita ei ole. Haluan, että hän tulee mukaan matkoille ja/tai kotona käymään aina vain silloin, kun hän itse haluaa, mitään pakkoa ei koskaan ole.

No, E tuli sitten sunnuntaina. Siihen oli monta syytä. Yksi hänen tilaamistaan kirjoista oli saapunut ja hän halusi käydä sen hakemassa. Iso-O halusi ottaa kurpitsakuvan kolmikosta Instagram-postausta varten. Ja minäkin tarvitsin apua, kun juoksukelloni ei suostunut viemään update-prosessia läpi ja en itse keksinyt, että aivan helposti sain sen tehtyä yhdistämällä kellon tietokoneeseen sen omalla vaierilla. Samalla söimme yhdessä uunilohta ja -kasviksia perunamuusin kanssa sekä omenakiisseliä jälkiruoaksi. E on ainoa kolmikosta, joka syö omenakiisseliä, joten olin iloinen, että hän tuli sen kanssa auttamaan. Olin nimittäin tehnyt melkein 4 litraa kiisseliä, mikä on yhdelle ihmiselle aika iso määrä. 

Astianpesukoneenkorjaaja tuli keskiviikkoaamuna laittamaan saapuneen osan paikalleen. Osa meni hyvin paikalleen, mutta vuoto jatkui. Hän sanoi tilaavansa uuden osan, joka sitten tullaan taas parin viikon päästä asentamaan. Seuraavana päivänä minulle tuli ilmoitus sekä puhelimeen että sähköpostiin:"All set. Your repair is complete". Soitin kohtuullisen tunteikkaan puhelun. Sain ihan hyvää palvelua, mutta sävy oli sellainen ikäänkuin minä en ymmärtäisi, että korjaus on tehty. Minulla on nyt kuitenkin uusi korjausnumero ja ajanvaraus tehtynä. Mielenkiintoista nähdä, mitä vielä tulee tapahtumaan. En ole yllättynyt, jos uutta osaa ei olekaan tilattu.

Aikamoinen, monipäiväinen myrsky on mennyt New Englannin yli. Paljon on ollut sadetta ja tuulenpuuskia. Lämpötilatkin ovat laskeneet noin 15 asteella. Alkaa olla aikamoinen haaste minulle mennä ulos juoksemaan. Yhyy. 

Covid 19 - Koronarokotuksen kolmas annos sekä influenssarokotteet

Vaikka FDA ei hyväksynyt kolmatta rokotetta muille kuin yli 65-vuotiaille, CDC pyörsi tämän ja laittoi mukaan terveydenhuollon henkilökunnan sekä opettajat, muiden muassa. Minä kävin noin parin viikon mittaisen mietiskelyjaksoni jälkeen omani ottamassa 8. lokakuuta. Jotta tilanne olisi mahdollisimman haasteellinen, otin samalla myös työni johdosta pakollisen influenssarokotteen. Meni aivan hyvin, vaikka henkisesti valmistauduinkin epämiellyttävään viikonloppuun. En saanut lähellekään samanlaista reaktiota kuin toisen annoksen jälkeen, ja nyt on homma hoidettu.  

Iso-O:lle ja Pikku-O:lle varasin lastenlääkäriaseman kautta influenssarokoteajat sunnuntaiaamulle 17. lokakuuta. Varasin E:llekin, mutta hän olikin varannut itselleen jo ajan maanantaille 18. lokakuuta BC:n kautta. Menin siis kahden nuoremman kanssa, mutta ajoimme aivan E:n asuntolan vierestä, kun rokotteet annettiin aseman toisessa, Newtonin pisteessä 90-tien toisella puolella ja reitti sinne kulki pitkin Center Streetiä. Olimme paikalla 15 minuuttia liian aikaisin, muttei se haitannut, pääsimme heti sisään ja hoitajan huoneeseen. Hoitajan lapsi oli käynyt Southin aikoinaan, ja hänellä riitti juteltavaa Iso-O:n valmentajasta, joka ei ole muuttunut vuosikymmenien aikana yhtään, selvästi.

 

Marraskuun 8. päivä kokonaan rokotetut eurooppalaiset saavat viimein saapua Yhdysvaltoihin. Kanada avasi rajansa kokonaan rokotetuille yhdysvaltalaisille tai viisumilla maassa oleville. Kiva. Valoa tunnelin päässä.

 

Kotiin liittyvää

Virkistysrahastossani on nyt $246. Se on oikein hyvin siihen nähden, että olen oppinut ihmisten olevan kauhean epäluotettavia. He voivat jopa sopia ajan tavaran luovutukselle, mutteivat tule paikalle tai tulevat tunteja myöhemmin. Kyselijöitä ja jos vaikka minkälaisen luovutusprosessin ehdottelijoita on myös paljon. Kysyvät kysymyksen ja sitten heistä ei kuulu mitään. Ihmemeininkiä. No, minä olen iloinen siitä, että olen päässyt isokokoisista tavaroista eroon. Pienillä ei ole niin suurta merkitystä, kun ne saa vietyä kierrätykseen ja/tai luovutettua ilmaiseksi eteenpäin.

Osittain virkistysrahaston kerryttämiseen liittyen, mutta erityisesti ihan vain tarpeesta yksinkertaistaa elämää vähentämällä tavaramäärää, olen käynyt läpi talon hyllyjä. Yksi vaikeimpia oli lasten koulutöitä pullistelleen ylähyllyn tyhjentäminen. Iso-O iloisena kommentoi melkein jokaista nauraen ja todeten, kuinka hän muistaa ko. teoksen tekemisen aina sen äärellä käytyihin keskusteluihin saakka. Kuinka voi laittaa pois pienen ihmisen suurella vaivalla ja ylpeydellä tehtyja taideteoksia? Onnistuin kohtuullisesti, mutta vielä on isot pinot jäljellä. Huokaus.

Pikku-O:lla on ollut pikku-ukosta lähtien taipumuksena aikuisen näkövinkkelistä tuhota, lapsen näkövinkkelistä tutkia perinpohjaisesti tavaroita. Iso-O on sitä mieltä, että se on merkki Pikku-O:n psyykkisestä huonovointisuudesta. En ole samaa mieltä. Oli syy mikä tahansa, käytin taipumusta omaksi hyödykseni pyytämällä häntä paloittelemaan rikkinäisen kovamuovipulkan pienemmäksi, jotta se mahtuisi paremmin kierrätyspönttöön. Itse en ollut siinä onnistunut. Hänellä meni 15 minuuttia. 

Pikku-O:sta on kuoriutunut oikea leipuri. Melkein viikottain on jotain tekeillä. Yleensä jotain todella sokerista ja suklaista. The Great British Baking Show:n ohjeella hän teki piparminttusuklaaminirullia, jotka onnistuivat oikein hyvin. Hänellä jäi aika paljon ylimääräistä suklaakuorrutusta, piparminttutäytettä ja tummasuklaatäytettä, ja tein sitä varten sitten peruskakkupohjan. Tai sellainen oli tarkoitus. Koska kananmunat olivat päässeet loppumaan, tein ensimmäistä kertaa ikinä vegaanikakkupohjan. Ei se oikein onnistunut. Koska täytteitä oli niin paljon, ei sillä onneksi ollut kauhean suurta merkitystä. Jälkiruokaa oli taas yli viikon ajaksi. Ei sillä, että meillä muutenkaan olisi jälkiruoista pulaa. Korona-aikana herkuttelu on lisääntynyt, eikä ole palannut koronaa edeltävälle tasolle, vaikka elämä ulkoisesti muistuttaakin entistä.

Astianpesukonemies tuli viimein, ja totesi, että astianpesukoneen yksi viemäritiiviste oli mennyt rikki. Sen voi korjata, tarvitsee vain uuden osan. Se on nyt tilattu, joten varmaan 1-3 viikon kuluttua meillä on toimiva astianpesukone. Suunnilleen samaan aikaan tuli putkifirman mies huoltamaan lämmityskattilan sekä kuivausrummun ulosmenoputken. Olen ylpeä itsestäni. Pystyin koordinoimaan näiden kahden äijan kanssa kommunikoinnin samalla kuin tein etäpäivän yläkerrassa. Etukäteen kyllä jännitti. Asiaa auttoi se, että kaikki potilaani olivat seurantakäyntejä, ja jostain syystä kaikilla meni paremmin tehden vastaanotoista tavanomaista lyhyempiä.

Juoksukisoja

Iso-O on jättänyt nyt kolmet kisat väliin polvivaivan ja/tai ylähengitystieinfektion johdosta. Ensimmäinen niistä oli Concord-Carlisle High Schoolilla. Siitä huolimatta menin hänen kanssaan sinne kannustamaan joukkueita. Tähän on tultu; minä olen oikea "Soccer Mom".  On kiva, kun tunnistaa kilpailijoita kaikilta tasoilta (pojat ja tytöt, JV ja V). Sain Iso-O:n kautta palautetta, kuinka kiva oli, kun "your mom" oli niin monessa paikassa reitin varrella kovaan ääneen kannustamassa. Hassu tilanne oli myös, kun Iso-O:n kanssa kävellessäni reitillä, tulivat kaksi CC-koulun kilpailijaa luoksemme aloittamalla keskustelun:"Hi, are you Newton South runners?" Toinen väliin jäänyt kisa oli Westford Academylla. Ne menivät oikeastikin ohi, sillä kumpikaan meistä ei mennyt paikalle. Kolmansien väliin jääminen harmitti kovasti. Twilight Cape Codilla lauantai-iltana on tyypillisesti tosi kiva kisa. Sinne hän lähti kannustamaan ja saapui kotiin vasta klo 24 jälkeen.

Pikku-O:lla ovat jatkuneet viikottaiset kisat. Ne ovat yleensä torstaisin, mikä on minulle tosi hyvä etäpäiväni johdosta, mutta torstaisen tavanomaista lyhyemmän päivän johdosta ne siirtyivät perjantaille. En siis päässyt niihin, kun alkoivat jo kli 15.30. Hän oli hienosti juossut saman 2 mailin matkan nyt ajalla 14:47 eli puoli minuuttia nopeammin tullen sijalle 39. melkein 100 juoksijasta. Seuraaviin kisoihin torstaina taas pääsin. Hänellä meni oikein hyvin melkein hellekelissä. Hän pysyi Cooperin perässä ja tuli maaliin hänen kanssaan samalla ajalla 14:55.

Olin Iso-O:n kanssa E:n New Englannin alueen kisoissa Franklin Parkissa pukeutuneina Boston Collegen varusteisiin niiltä osin kuin mahdollista. Minulla oli pipo päässäni, vaikka oli kuuma, ja Iso-O:lla oli lippis ja paita. Upea kokemus! Tytöt juoksivat ensin 5k. BC voitti sekä Varsity että Subvarsity-kisat aivan ylivoimaisesti, vaikka mukana oli 24 yliopistoa New Englannin alueelta. Pojat tulivat 10. sijalle eli aivan hyvin hekin, vaikka moni ei juossut. E juoksi 32. sijalle 118 subvarsity juoksijasta ajalla 27:11, mikä on keskimäärin 5:28 min per mile, ja melkein minuutin nopeammin kuin Attleborossa, jossa hän viimeksi juoksi ko. matkan. Aikoja ei tietysti voi suoraan verrata ratojen erilaisuuden johdosta, mutta voin todeta, että hän juoksi kovaa.

Iso-O:lla oli perjantai-iltana teamdinner Auburndalessa poikien joukkueen Ryanin kotona. Hän tuli kotiin hiuslatvat vaaleanpunaisina hyvällä mielellä.

Kouluihin liittyvää

Viime kevään MCAS-tulokset saapuivat. Maksimipistemäärä molemmissa aineissa (englanti ja matematiikka) ja molemmilla (Iso-O ja Pikku-O) oli 560.

Iso-O:n sophomorevuoden MCAS:

- 543 englannista (exceeding expectations - koulu 522, alue 521, osavaltio 507) 

- 560 matematiikasta (exceeding expectations - koulu 523, alue 520, osavaltio 501)

Pikku-O:n seitsemännen luokan MCAS

- 522 englannista (meeting expectations - koulu 512, alue 508, osavaltio 494)

- 530 matematiikasta (exceeding expectations - koulu 512, alue 509, osavaltio 492)  

Iso-O sai ensimmäisestä juniorivuoden matematiikankokeestaan D+. Aihe oli trigonometria. Se on hänen huonoin arvosanansa ikinä. Juttelimme. Olen aina sanonut ja jatkan sanomalla, että arvosanalla sinänsä ei ole merkitystä. Se vain kertoo testin tekijälle, millä tasolla sillä hetkellä mennään. Jos omalla sen päivän parhaalla yrittämisellä tulee D+, voi sen ottaa ylpeänä vastaan. Jos kuitenkin on mennyt vähän liikaa aikaa puhelimessa tuntitolkulla höpöttäessä iltamyöhille saakka (köh, köh!), voi ehkä hetkeksi istahtaa miettimään, josko oma paras olisi jäänyt antamatta. Seuraavan viikon matematiikkatestin jälkeen sain sitten töihin tekstiviestin:"mina luulen etta minulla meni matematiikan testi hyvin". Ihana Iso-O. 

 

Iso-O:n PSAT oli lauantaiaamupäivänä 16. lokakuuta. Hän ei valmistautunut siihen lainkaan. Nelituntinen testi meni kuulemma ihan hyvin, vaikka aluksi hänellä olikin ongelmaa ajankäyttönsä kanssa. Aika oli yhden englantiosion kanssa loppunut kesken ja hän oli kiirellä vastannut aivan sattumanvaraisesti viimeisiin monivalintatehtäviin. Hyvä oppimiskokemus sekin.

 

Koululaisilla oli edellisen viikon torstaina lyhyt päivä opettajien koulutusiltapäivien johdosta. Pikku-O käytti sen yläkoululaisille tyypillisellä tavalla menemällä kaverien kanssa Newton Centeriin hengailemaan ja uskalsi ensimmäisen kerran itsekseen käyttää pankkikorttiaan. Iso-O meni Marthan kanssa bussillä heille.

Tämän viikon maanantainen koululaisten vapaapäivä kului Iso-O:lla kotona sairastaessa samaa tautia, mikä oli E:lta siirtynyt Pikku-O:n ja minun kauttani häneen. Päivä oli entiseltä nimeltään Columbus Day, nyt Indigenous Peoples Day, ja toimi kahdelta edelliseltä huhtikuulta perutun Boston Maratonin juoksupäivänä. Olin unohtanut tämän ja sain sen huomata kiireessä bensa-asemalle viimeisillä höyryillä ajaessani; reittini oli poikki. Jouduin palaamaan takaisin kohti kotia ja tankkaamaan kalliilla lähiasemalla. Maratonreitti menee perinteisesti Newtonin läpi ja katkaisee ison tien pitkältä matkalta. E oli ollut BC:llä muiden opiskelijoiden kanssa kannustamassa. Samalta kohdalta oli juoksijat otettu pois reitiltä 2013 pommi-iskujen aikaan.

Sekalaista

Olin ensimmäistä kertaa erikoistujien klinikan erikoislääkärinä Laheyn uudessa tilassa tien toisella puolella, 50 Mall Road rakennuksessa. Se on tosi kiva paikka. Kaikki oli ihan uutta seinistä, lattiasta, tietokoneista ja kalusteista lähtien. Vuonna 1980 rakennettu ja sisustettu varsinainen työhuoneeni vaikuttaa nyt aika nukkavierulta. 

Iso-O:lla on ollut töitä jälleen uudessa, kolmilapsisessa (esikoispoika 6. luokalla, tytöt alakoulussa) perheessä parin sadan metrin päässä meiltä ja oli aika hyvällä tuulella kotiin saapuessaan. "Very nice family!" Hän oli saanut kyydin kotiin, vaikka todellakin olisi voinut kävellä. Seuraavan illan keikka peruuntui, kun perheen tytöillä oli "sniffles". Iso-O oli tosi huolissaan, josko hän oli tytöt tartuttanut. Rauhoitin häntä ja sanoin, ettei se ollut kovin todennäköistä.

Iso-O löysi itsestään yllättäen henkilön, joka haluaa kaivertaa kurpitsan. Koska Pikku-O:kin haluaa ja sisarusten taiteellinen taso ja ambitiot ovat aivan erilaiset, minun piti ostaa kaksi isoa. Aiemmin olen ostanut yhden ison ja yhden pienemmän leipomista varten. Tänä vuonna päädyin kahden ison jo kököttäessä ostoskärryssä paljon helpompaan ratkaisuun ja otin 4 purkkia kurpitsasosetta. 

Pikku-O:lla on ollut menossa moni-iltainen rahanpesuprojekti. Konkreettisesti. Pesuhuoneessa oli purkissa kolikoita suuvedessä likoamassa. Seuraavina iltoina hän hankasi niitä tops-tikuilla. Mitähän seuraavaksi?

Pikku-O kävi Jaken luona lauantai-illallisella ja lähti sunnuntaina Codyn ja Cooperin perheen kanssa omenoita poimimaan ("Apple Picking"). Hän tuli kotiin ison omenapussillisen sekä omenasiideridonitsien kanssa. Leivoin niistä sekä omenapiirakkaa että omenakaurapaistosta, ja Iso-O nauroi, etten osaa tehdä uunissa vain yhtä asiaa (totta).

Kuukausisiivouksen jälkeisissä hyvissä tunnellimissa kohti uutta viikkoa ja sen mahdollisuuksia.

 

Covid 19 - Uutisista tapahtumiin kotona

Yhdysvallat on poistamassa eurooppalaisten matkustusrajoitukset marraskuun alkupuolella 20 kuukauden rajoituksen jälkeen. Iso uutinen. Samana päivänä Yhdysvallat ylitti 675000 kuolleen rajan. Kuolleista yli 90% on rokottamattomia. Kuolleita on nyt jo yli 700000 ja lisää vain tulee. Mutta hienoa, että matkustusrajoitus on poistumassa, koska se on aiheuttanut niin paljon hallaa eri maissa asuvien perheiden välille, me mukaan luettuina. Matkustamiseen Euroopan ja Yhdysvaltain välillä liittyy edelleen vaatimus testaamisesta, minkä koen hankalana. Mitä jos yksi esimerkiksi neljästä matkustajasta on positiivinen? Jääkö tämä mahdollisesti alaikäinen yksinään odottamaan vai tarkoittaako se kaikkien matkan peruuntumista? Ei houkuttele ottaa riskiä.

Isojen uutisten viikko on ollut muutenkin. "Week from Hell" niinkuin CNN sitä on kutsunut. Yhdysvallat on taas vaarassa kaatua velkataakkansa alle. Republikaanit äänestivat, etteivat anna nostaa velkakattoa, mikä tämän aiheuttaisi. Demokraateilla on ollut sitten tämän huolehtimisen lisäksi ongelmanaan se, että heidän on pitänyt päästä sopuun infrastuktuuri- sekä isommasta Bidenin ohjelman rahoitussuunnitelmista. Kaikki samaan aikaan. Kaksipuoluejarjestelmä on ihan mahdoton.

Haasteisiin kotona on kuulunut astianpesukonevuodon ympärille kietoutunut säätäminen. Putkimies tuli torstaina ja totesi, että ongelma on astianpesukoneessa itsessään, eivätkä he voi sitä korjata. Piti siis soittaa astianpesukoneen toimittaneelle firmalle. Ensimmäinen ongelma oli se, että firma oli mennyt konkurssiin ja kaikki entiset asiakastiedot olivat kadonneet. Tämä selvisi pitkän puhelinsoiton aikana. Sitten piti saada joku kiinni (=useita puhelinsoittoja ja odottamista hissimusiikin soidessa), jotta korjaaja tulisi paikalle joko toteamaan, että se voidaan korjata tai että tarvitsemme uuden. Veikkaan jälkimmäistä, mutta tämän saan kuulla vasta viikon päästä, kun hän viimein tulee. Vuokraemännän vakuutustarkastaja tuli hänkin toteamaaan, että kosteutta on kellarin lisäksi yllin kyllin keittiön kammottavan muovilattian allakin. Jännä nähdä, mikä tulee olemaan vuokraemäntäni ratkaisu. Onko edelleen tärkeää vaihtaa lieden sytytin vai olisiko viimein aika ihan oikealle keittiöremontille. Villi arvaus, että edelleen vaihdamme sytyttimen.

Laitoin lämmityksen päälle pitkin hampain 30. syyskuuta. Varmasti voisi vielä hetken venyttää, mutta toisaalta lämmityksen johdosta homeongelma pesuhuoneessa oletettavasti vähenee. Yläkerran pesuhuoneen katto ja seinät ovat nimittäin olleet homekerroksen peittämiä. Eivät ole enää. Googlasin ohjeen niiden poistamiseen ja onnistuin. Kurkkua tosin kirveltää vieläkin, vähintäänkin ajatuksen johdosta. Homma meinasi olla ihan liian iso, kun samalla tuli käytyä läpi 12 vuoden aikana kerääntyneitä purnukoita ja tuubeja. Tavaramäärä meinaa ihan minut tyrmätä. 

Erilaisia tapahtumia lasten elämässä

E:lla oli viikko sitten yliopiston perheiden viikonloppu, mutta emme päässeet mukaan minun töideni ja Iso-O:n kilpailujen johdosta. Meidän poissaolomme ei ollut häntä hidastanut. Lauantai oli alkanut normaaliin tapaan 12 mailin lenkillä joukkueen kanssa klo 7 ja jatkunut aamupalan jälkeen yhtä soittoa aina pikkutunneille saakka. Viikonlopulle oli jarjestetty BC:n ensimmäinen kotipeli (amerikkalainen jalkapallo) ja sen ympärille melkoinen karnevaali. BC voitti tiukan pelin, keli oli täydellinen ja vauhtia riitti. E oli nukkunut melkein puolelle päivin sunnuntaina. Illasta hän tuli meille päin, söimme yhdessä Iso-O:n kokonaan tekemän päivällisen, Pikku-O:n leipomat suklaakeksit, ja katsoimme pesukoneen ja kuivausrummun pyöriessä The Great Brittish Baking Show uuden kauden ensimmäisen jakson. 

E kävi uudelleen perjantaina kotona hakemassa rautatabletteja, joita valmentaja oli suositellut koko joukkueelle heidän "aneemisen" (suora lainaus) suorituksensa johdosta. Hommasin paketin, vaikka rautaa voi saada liikaakin, sillä E:n hurjat treenimäärät ovat vaikuttaneet hänen painoonsa ym, vaikka hän onkin syömistään lisännyt. Toisin sanoen, en ole huolissani raudan liikasaamisesta, jos nyt en ehkä pitkäaikaiseksi suosittelekaan. Hän sai lisäksi syödä kanssamme tuhdisti, silitti paitansa seuraavan illan joukkueen bileisiin ja otti mukaansa joitain papereitaan.

Lasten viisumiasiat etenevat etanavauhtia, mutta todistetusti etenevät. Keskiviikkoaamuna kävimme taas Reveren ulkomaalaistoimistossa, jossa jokainen heistä antoi sormenjälkensä, kuvan silmästään ja kasvokuvan. Luulisi, että samat tiedot olisi Yhdysvalloilla jo systeemeissään, kun ihan samalla asialla olimme loppukesasta 2020. Iso-O:n hikisormista tuli tällä kerralla onnistuneet mittaukset kahdeksasta, kaksi enemmän kuin vuosi aiemmin. Sellaista monen ihmisen ajankäytön hukkaamista. Minä jouduin ottamaan vapaata töistä, E:lla meni muutama luento ohi, Iso-O ja Pikku-O menivät kouluun tunteja myöhässä, ja oletettavasti lasten asioita toimistolla työstäneiden virkamiesten lisäksi heidän papereitaan arvioidaan monen muunkin ihmisen toimesta. Ei ihme, että Yhdysvaltain maahanmuuttopolitiikka on kriisissä.

Pikku-O:lla on koulukuvaus ohi, mutta Iso-O:n vastaava siirtyy koko ajan eteenpäin milloin mistäkin syystä johtuen. Kuvat otetaan jokatapauksessa, sillä niitä käytetään koulun virallisissa tiedoissa, halusivat vanhemmat tilata niitä tai ei.

Pikku-O on mennyt kouluun paljon pyörällä, mikä sinänsä on hieno juttu. Ihmettelin tosin, miksi hän valitsi niin myös huonojen kelien aikaan, ja lopulta minulle selvisi, että hänellä oli ollut jonkinlainen sekaannus paluubussin kanssa, ja hän oli tuona päivänä joutunut kävelemään kotiin. Kävin pitkähkön keskustelun koulutoimiston kanssa ja ongelma selvisi. Pikku-O oli mennyt väärän bussin luo. Helpommalla hän olisi päässyt, kun olisi heti kysynyt apua. Ehkä hän nyt oppi sen.

Iso-O:n oikomishoito alkoi mittauskäynnillä. Hän saa muotit lähitulevaisuudessa ja siitä se sitten lähtee. Pikku-O on onneksi nyt päässyt siitä vaatimuksesta, että muotteja pitää käyttää koko ajan. Ne ovat ihmetyksekseni edelleen ehjät, ja nyt niitä tarvitsee käyttää vain öisin. 

Iso-O kävi Lights to South iltamissa ja on ollut perustamassa virkkausklubia Southille muutaman muun innokkaan kanssa. Pienen ongelman asiaan on tuonut se, että virkkaava poika Ben on ollut Abbyn kanssa jonkinlaisessa sanaharkassa, mikä on vienyt Iso-O:n hankalaan välikäteen. Hän mietti, mitä hän voi sanoa Abbylle, kun hän on Benin kanssa tekemisissa. Teiniongelmia.

Holly-koira oli taas meillä viikonloppulomalla, kun perhe matkasi Mainiin Ethanin collegen perheviikonloppuun. Pikku-O päätyi nukkumaan sen kanssa alakerrassa, vaikka Holly onkin täysin tottunut tekemään niin itsekseen. Minä taas tapasin toisen koiravieraamme Codyn Iso-O:n kisoissa Cold Spring Parkissa. Se oli tosi iloinen minut tavatessaan.  

Olen itsekin ollut tavanomaista sosiaalisempi. Tapasin paragualaisystäväni Alfredon pitkäksi venähtäneessä illanvietossa ensin Envoy hotellin Lookout Rooftop-ravintolassa drinkkien äärellä, sen jälkeen tosi kalliissa italialaisravintolassa (Davio's Northern Italian Steakhouse) ja lopuksi yöllisessä kävelyssä pitkin Bostonin rantamia.  Tutustuin häneen 10 vuotta sitten Martinos Centerillä tutkimustyössä ollessani ja olemme sen jälkeen tavanneet harvakseltaan, 2014 Bostonissa ja 2019 Philadelphiassa. Aina yhtä helppo nähdä ja jatkaa siitä, mihin jäimme. Olin kotona klo 1 yöllä, mikä on minulle selvästi ihan liian myöhään, sillä seuraava päivä meni toipuessa. Onneksi oli tämä välipäivä, sillä lauantaina minulla oli sitten Marthan äidin vain aikuisille tarkoitetut 50-vuotisjuhlat teemalla 80-luku. Apua. 

Nämä 80-lukuteemalla olleet juhlat olivat tosi hauskat. Kaikki mukaan saapuneet olivat ottaneet teeman tosissaan ja näyttivät toinen toistaan hassummilta. Iso-O oli meikannut minut räikeillä väreillä, kiharsin tukkani isoksi ja pukeuduin Jane Fonda-tyyppiseksi aerobic-ohjaajaksi. Ruoka oli tilattua ja baarimikko teki erilaisia drinkkejä. Juhlat kestivät puolen yön tienoille. Saavuin kotiin samaan aikaan lastenvahtina olleen Iso-O:n kanssa. 

Kaikkien kolmen kisoja  ja minun juoksujani

Pikku-O:n ensimmäiset kisat olivat Brownin ympärillä, noin 1 mailin matka kaksi kertaa, yhteensä siis 2 mailia (3.2 km). Hän juoksi oman parhaansa 15:23 min ja oli oikein tyytyväinen itseensä, vaikkei kärkisijoille asiaa ollutkaan. Se on tärkeää.

Iso-O:lla oli kauden toiset kisat Franklin Parkissa Bostonissa, johon oli ihan hirveä painajainen ajaa ruuhka-aikaan. Onneksi kisa oli myöhässä, ja ehdin nähdä sen kokonaan. Matkalla meinasi vähän harmittaa. South kilpaili Boston Latin ja Cambridge kouluja vastaan. Iso-O juoksi Southin 4. sijalle. Kaveri Ali voitti hänet tällä kerralla selvästi hieman yllättäen. Seuraavat kisat olivat jo heti lauantaina Rhode Islandissa. Sinne en päässyt mukaan. Hänellä oli mennyt taas oikein hyvin. Ensimmäistä kertaa ikinä hän oli alittanut 22 min 5k-kilpailussa (21:59), ja oli jälleen Southin 4. paras samojen juoksijoiden Lilyn, Margotin ja juoksukaveri Alin jälkeen. Tämän postauksen kolmannet kisat olivat kotiradalla Cold Spring Parkissa Acton-Boxboro koulua varten. Ehdin mukaan. Tällä kerralla Lilyn, Margotin, ja Alin lisäksi Sophia ja freshman Molly menivät hänen ohitseen, mutta hän oli heistä ja itsestään pelkästään ylpeä. Upea asenne, kateutta ei ole lainkaan. Hänen aikansa 2.7 mailin matkalle oli 17:41, mikä antaa nopeudeksi noin 6:30 min/mile. Se oli myös 1.5 minuuttia nopeampi aika samalle matkalle verrattuna edellisten vuosien vauhtiin. Abbylla putosi yksi piikkareista ja hän juoksi loppukisan sukalla. Hassuja kommelluksia. Kisan jälkeen seniorit saivat kukat, sillä kyseessä oli heidän viimeinen kotikisansa.

E:lla oli kisat Franklin Parkissa (Battle in Beantown, 20 huippukoulun kisat, joissa BC oli järjestäjänä) kaksi päivää Iso-O:n Franklin Parkin kisojen jälkeen juosten saman 5k radan. Hän oli pysynyt joukon mukana ja oli siihen tyytyväinen, vaikka juoksikin "hitaasti" (suora lainaus). Hänen aikansa oli 16:49 vauhdilla 5:25 minuuttia per maili. Joukkueen nuoremmat pojat juoksivat tämän 5k matkan, huippuporukka 8k. E tuli oman kilpailunsa 70 osallistujasta sijalle 43. Hyvä E!

Minä olen juossut omaa vauhtiani reippaasti yli 200 mailia (320 km) kesäkuun puolivälin jälkeen. Hidas juoksemiseni on nopeutunut siten, että menin alle 10 minuuttia per maili. Eli edelleen melkein kävelyvauhtia. Mutta kun sanoin tämän teineille, sain spontaanit "äiti, äiti, äiti!!" huudot. Ihania kannustajia. Kannustusta tarvitaan, sillä talviaika, pimeys ja kylmyys ovat minulle hankalia ja lenkkeily aina jää. Tänä vuonna yritän taistella itseäni vastaan, jotta ei jäisi, ja jatkan haastettani 10 mailia per viikko. Jos laiskottaa tai keksin tekosyitä, tarkoittaa se sitten pahimmillaan yhtä 10 mailin (16 km) lenkkiä ko. viikon aikana. Teineille tuo ei ole paljon, mutta minulle on. Totesin sen konkreettisesti eilen, kun jouduin tuon matkan taapertamaan. Jaksoin kuin jaksoinkin. Jee!

Jatkan päivystysvapaastani nauttimista omalla lempipaikallani sohvannurkassa.