Joululomalla tapahtuu

Pikku-O pääsi joululomalleen 22.12. iltapäivästä. Vain päivää ennen E oli käynyt Owenin lisäksi Emory yliopistossa opiskelevan ja juoksevan High School aikaisen kaverinsa JO'n kanssa juoksemassa pitkän lenkin lähtien Southilta, täysin unohtaen, että koulu oli vielä käynnissä. Parkkipaikkoja oli ollut vaikea löytää.

Holly-koira saapui samaisena iltapäivänä jopa ennen hoitajaansa, ja asettautui heti taloksi tavalla, mikä on harmittanut aivan. Koiralle on osoitettu paikaksi kahden istuttava sohva vuorattuna sen omilla peitoilla. Silti se aina löytyy isommalta sohvalta, jonka irtopäällysen ja kaikki peitot olin joulun kunniaksi pessyt. 

Minulla alkoi heti ensimmäisenä päivystysyönäni huimaus, joka äityi todella pahaksi jouluaaton aattona siten, että mietin jopa työkuntoani. Huimaus oli tyypillinen asentohuimaus; nopean vasemmalle kääntymisen jälkeen, pienen viipeen jälkeen alkoi hirveä pyöritys ja silmien nystagmus, mikä vaimeni alle minuutissa, jos pysyin paikallani. Ongelma oli se, että pienikin liike sai tunteen provosoitumaan. Ja minä en ole kovin hidasliikkeinen. Piti nopeasti opetella sellaiseksi. Onnekseni pahimpana päivänä työskentelin todella pätevän ja empaattisen erikoistujan kanssa, joten kierto oli nopeasti ohi, ja pääsin kotiin lepäämään. Kieltäydyin sekä hänen että päivystäjänä myös olleen pomoni Jayashrin tarjouksesta tehdä minulle Epley maneuver, sillä ajatuskin olon provosoimisesta kauhistutti. Levähdin iltapäivän, söin ja join hyvin, nukuin melkein tauotta (muutama lyhyt puhelu vain) yön yli, ja jouluaattona voin jo paremmin, vaikka täysin kunnossa en ole vieläkään.

E teki Iso-O:n ohjeiden mukaisen Power Point-esityksen itsestään. Se on tarkoitus käydä läpi lähimpien kavereiden kanssa illanvietossa. Osa sen dioista on äidille sopimattomia. "I need healthy boundaries. If I show them to you, it will open another can of worms". Ennen joulupyhiä hän ehti käydä Saylorin, Kritin ja Alexan kanssa syömässä ja elokuvaa Saylorin luona katsomassa.

Iso-O oli kollaasiprojektiensa lomassa hiihtäjien kanssa illanvietossa Brennereilla. Siellä kaikki esittivät diaesityksen aiheesta: "First Semester" eli mitä puolen vuoden aikana oli kullekin tapahtunut. Hauska idea ja hauska oli ollut iltakin.

E:n ja Iso-O:n syyslukukauden arvosanat saapuivat. E sai neljä A-arvosanaa ja yhden A--arvosanan. Tämä viimeinen tuli kaikkein hankalimmasta, siitä, jonka hän mietti vaihtavansa pois siitä syystä, että "kukaan ei voi saada korkeampaa kuin B". Hyvä E! Iso-O sai kolme A-arvosanaa, yksi oli A- ja yksi B+. A- tuli historiasta ja B+ yhteiskuntatieteistä (Government Class), mikä on Georgetownilla huippuluokkaa ja myös hankala. Hieno suoritus häneltäkin. Olen ylpeä, niinkuin tietysti aina. 

Jouluaatto ja -päivä

Olin varannut jouluaaton ja -päivän perheaktiviteeteille, mikä oli tietysti hieman epäreilua siksikin, että tiesin itse olevani vähintäänkin aamut poissa. En kuitenkaan saanut kovaa kritiikkiä, ja toisaalta monilla kavereilla oli itsellään samansorttinen tilanne. Jouluaattona oli pilvinen, hieman plussalla ollut keli. Lähdin ensin kiertämään sairaalalle. E kävi juoksukaverinsa Owenin kanssa lenkillä. Sain hommat kasaan sairaalalla, ja pääsimme aloittamaan joulun yhdessä joulupuuron, taatelikakun, joulutorttujen ja glögin äärellä klo 13. Ehdotin Turun joulurauhan julistusta, mutta ehdotukseni ei saanut tulta alleen.

Aika pian joulupuuron jälkeen E laittoi marinoimansa possun uuniin. Minä sillä välin valmistelin laatikot, pikkuperunat, rosollin, herneet, leikkeleen ja kalat, ja pääsimme syömään suunnitellusti klo 17. Muutaman soiton sain erikoistujilta valmisteluaikana, mutta jouluaterian saimme nauttia ilman häiriöitä. Ennen ruokaa luimme jouluevankeliumin vaihtaen lukijaa joka kappaleen välillä.

Joulukirkkoon menimme yllättäen Iso-O:n toiveesta. Pojatkaan eivät vastustaneet. Kirkko oli melko täynnä ja tunnelmallinen. Minulla harmillisesti tuli yksi paljon aikaa vaatinut puhelu, minkä vuoksi jouduin jättämään nuorison keskenään noin puoleksi tunniksi, mutta pääsin vielä sopivasti osallistumaan "Silent Night"-fiilistelyyn. Kuulin jälkikäteen heitä naurattaneesta välikohtauksesta. Olin antanut E:lle shekin kolehtia varten. Hän otti sen ryppyisenä taskustaan ja laittoi virsikirjan väliin suoristumaan sillä seuraksella, ettei se heti löytynytkään.

Kotiin saavuttuamme kompleksisen aivohalvauspotilaan hoidon järjestämisestä johtuen suunniteltu luumujälkiruoka ja sen ympärille toivottu lautapelisessio venyi itselleni hieman liian myöhäiseksi. Ilmeisesti hieman Iso-O:llekin, sillä päädyimme pelaamaan vain Afrikan tähti-peliä, ja sitäkin vain yhden, melko nopean erän.

Joulupäivän aamuna sain vietyä kaikki lahjat kuusen alle ennenkuin Holly-koiran hoitaja Pikku-O saapui alakertaan omien sisaruksille suunnittelemiensa lahjojen kanssa. Jouluaattoyö oli ollut sairaalalla niin kiireinen, että minuakin odotti 14 potilaan tapaaminen. Kaikkinensa tapasin 16 ennenkuin pääsin lähtemaan klo 13. Varsinaista kiirettä ei tuntunut olevan kenelläkään, ja kello taisi olla lähempänä klo 15 ennenkuin lahjat olivat avattuina.

Välipäivinä

Iso juttu oli täällä arkipäiväksi luetun Tapaninpäivän aamuna hammasklinikalla (Wellesley Oral Surgery & Implant Center) varattuna ollut Iso-O:n viisaudenhammasleikkaus. Lähdimme klo 7.30 ja olimme paikalla hyvissa ajoin ennen klo 7.50, mikä oli hänelle ilmoitettu saapumisaika. Jännitystä oli ilmoilla. Minä jäin aulaan odottamaan, kun Iso-O lähti hoitajan perässä kohti toimenpidehuonetta. Noin puoli tuntia myöhemmin hoitaja tuli hakemaan minut Iso-O:n seuraksi. Toimenpide oli ohi. Iso-O oli hieman hilpeällä tuulella anestesian jälkimainingeissa ja meidät jätettiin huoneeseen noin 15 minuutiksi oleilemaan. Sitten hoitaja tuli takaisin, opasti Iso-O:lle hoitotoimenpiteet, kertoi reseptien (amoksisilliini ja opioidilääkitys!) löytymisestä lähiapteekistamme, ja kertoi odotettavissa olevasta toipumisajasta. Iso-O kuunteli hyväntuulisena - eikä sitten oikein muistanut jälkikäteen mitään. Kotiin saavuttuamme hän vaihtoi kangaspalaset toisiksi, ja silloin tuntui ensimmäisen kerran kurjalta. Koko päivä hanella oli mennyt kangaspaloja vaihtaen, kipulääkettä (ibuprofeeni ja parasetamoli) ottaen, ja vain hieman jotain juoden. Minä saavuin työn jälkeen antibiootit (maksoi kokonaiset $1.76) mukanani. Opioidit (Oxycodone) jätin apteekkiin. Vasta illasta hän söi hieman poikien tekemää kasvissosekeittoa. Seuraava päivä oli aavistuksen helpompi, mutta syöminen oli hankalaa. Eikä tilanne tietysti ole vieläkään täysin ohi.

E kävi Saylorin ja Alexan kanssa Singing Beach:illa Manchester-by-the-Sea-kaupungissa ja pulahti kaksi kertaa jääkylmään Atlanttiin. Adelea hän lähti uudelleen tapaamaan pakkauskiireidensä keskellä, ja kävi pitkällä lenkillä Owenin, JO:n ja Middlebury Collegessa juoksevan Will:in kanssa. Sitten hän lähti BC-joukkuekavereidensa, Pikku-O:n ja isänsä (ks. alla) kanssa sateiseen Fenway Park:iin, jossa oli Winter Special, ja sieltä melko suoraan kohti Pennsylvanian Scrantonia, ja edelleen Philadelphiaa, jossa hän aikoo vuotensa vaihtaa.

Pikku-O halusi tehdä erityistä kakkua (Buche de Noel). Sitä varten piti tilata vaikka mitä Stop and Shopilta. Sopivasti ilmestynyt uunin erikoinen virheilmoitus oli aika hermostuttava. Vain päivä ennen kakunleipomista uuni alkoi pitää piipitystä ja siinä vilkutti virheilmoitus "FO", joka E:n mielestä oli lyhennys sanonnasta "Fuck Off". Oikeasti se kertoi paneelin toimimattomuudesta, hän googlasi. Jouduin napsauttamaan sulakkeen kokonaan pois päältä, jotta se hiljeni. Se auttoi, mutta uunin lisäksi porrasvalot sekä aulan pöytävalo, ruokasalin takan yllä olleet valot, olohuoneen sohvan valot ja keskikerran yhden pistokkeen takana olevat valot sammuivat. Kuulostaa vähaiseltä harmilta, mutta kummallista on se, etteivät nämä pistokkeet ole lähelläkään toisiaan uunista puhumattakaan. No, kun sulakkeen napsautti uudelleen päälle, uuni toimi tarpeellisen ajan, ja Pikku-O sai kuin saikin kakkunsa tehtyä. Siitä tuli hieno. Hän laittoi sen etuverannalle ilman suojaa. Holly-koira pääsi Iso-O:n avattua oven livahtamaan kakun luo ja nuolaisemaan sitä isolla kielellään oikein kunnolla. :( No, uskaltauduimme maistamaan jättäen kielilipaisukohdan olemaan.

Astianpesukonemies tuli uudelleen 29.12. ja koneen pitäisi olla nyt kunnossa. Maksoin $172.61. Aikamoinen kustannus siis jälleen uudehkosta pesukoneesta.

Minulla oli veljeni J:n psykoterapiaopintoihin kuuluva haastattelu vapaapäivänäni kukonlaulun aikaan. Juttelimme yli tunnin. Hän siitä leikkaa noin 30 minuutin pätkän soveltuvaksi heidän keskusteluihinsa. Mielenkiintoista olisi päästä kuulemaan, minkälaiseksi meidän suhteemme toisten puolesta arvioidaan.

Iso yllätys tapahtui, kun T saapui 27.12. illasta koputtamaan etuoveamme. Määräsin vieressäni istuvan Pikku-O:n avaamaan "E:lle, hän varmaan on unohtanut avaimen". Hän siis yllätti meidät kaikki.

Taloon saapuu lisääntyvästi porukkaa

Jouluun valmistautumista

Iso-O:n lähtöpäivä 14.12. ei mennyt kaikilta osin liian jouhevasti. Ensin sain soiton National Mall:ilta, jossa hän oli juoksemassa polven kipeytyessä niin pahasti, että hänen piti kävellä takaisin. Tunnelma ja syy kipuun olivat taas hänen mielessään suuret ja dramaattiset. Hän soitti uudelleen, kun vaatekuivaaja ei ollutkaan toiminut normaalisti, ja "olen ollut kaksi päivää ilman sukkia". Hän pääsi matkaan. Bussiasemalta hän soitti, että passi oli unohtunut. Bussista tuli ensin viesti "lähdetiin", ja sitten "my phone's going to die and there's no chargers on the bus .... so what's the plan". Niin, äidillähän on tietysti suunnitelma valmiina kaikkeen. No, suunnitelmia tai ei, sain haettua hänet Brooklinesta seuraavana aamuna klo 8.30, ja poimin mukaani väsyneen, mutta hyväntuulisen pulputtajan. Saavuimme kotiin juuri sopivasti näkemään Pikku-O:n ontumassa kohti autotallia. Pikkuveli yritti kiirehtiä karkuun, mutta isosisko ei antanut mahdollisuutta välttää halailua.

Joulua edeltävästi Iso-O:n aika on kulunut kollaaseja (yksi on jo valmis) tehden. "Minulla on sinulle pre-joululahja, siivosin yläkerran", hän sanoi. Paperit olivat pinoissa. Pinoja oli paljon. Hän on ollut melkein päivittäin joko Marthan tai Jasonin kanssa liikkeellä, ja kotona hän on valittanut "näkevänsä nälkää". Syynä tähän väitteeseen on se, että hän on tottunut marssivansa yliopiston ruokalaan vähintään viisi kertaa päivässä, ja kotona ruoka ei olekaan keittiöön saapuessa valmiina poimittavaksi.

Sunnuntaiaamuna herätessäni ihmettelin, kun vaatehuoneen ovi oli kinni. Sängyltä löytyi E. Hän oli ollut juhlimassa kaverinsa 21-vuotissyntymäpäivää ja ajautunut Iso-O:n ohjaamana meille. Ehdin vaihtaa muutaman sanan ennenkuin hän lähti takaisin. Hänellä oli vanhan High School aikaisen kaverinsa, Colgate University:ssa juoksevan Owenin kanssa treffit BC:llä, josta he lähtivät muiden BC-poikien kanssa juoksemaan pitkää 16 mailin (26 km) lenkkiään. Hän jatkoi opintojensa parissa vielä keskiviikkoon 20.12. saakka. Tuona iltana sain hänetkin hakea lomalleen. Hän saapui nälkäisenä iso pyykkikassi mukanaan.

Tein jonkinsorttisen joulusiivouksen viikko ennen joulua. Noin vuosi sitten laitoin viiden sohvatyynyn päälliset pesuun. Neljä tuli takaisin. Nyt laitoin samat neljä pesuun, ja viisi tuli takaisin. Olin laittanut kaikkien vetoketjut kiinni, joten selitys 'yksi oli toisen sisällä', ei oikein toimi. Kummallista. Lopuksi Pikku-O koristeli kuusen ja minä laitoin valot takan ja sohvan päälle. 

Jouluvalmisteluiden kanssa yritin taiteilla sen faktan kanssa, että aloitin päivystysviikon torstaina 21.12. ja päätän sen vasta selvästi joulupyhien jälkeen 28.12. Koska jouluaatto - mikä yleensä täällä ei ole vapaa - sattuu olemaan sunnuntai, on minulla teoreettinen mahdollisuus aivan kivaan jouluaattoon ja -päivään, sillä aamukierron jälkeen voin lähteä sairaalalta. Tämä tietysti voi tuhoutua täysin, jos potilaita on paljon ja epästabiileja aivoinfartipotilaita saapuu jonona. Siksi siis olen käyttänyt jonkin verran aikaa ennakointiin ja miettinyt, mitkä asiat voin jättää nuorison valmisteltaviksi. Laatikot (porkkana ja lanttu), kakut (taatelikakku ja porkkanakakku) sekä joulutorttujen taikinan ja hillon sain valmiiksi. Viimeksi mainitut pitää jossain välissä valmistaa, samoin kuin kaikki muu. Glögin korviketta (Winter Wassail) kävin hakemassa kuusi pulloa ja piparkakut ostin valmiina.  

Kolmantena adventtina menin Iso-O:n kanssa Marthan kotiin, jossa oli pieni aamupala tarjolla klo 11, noin 30 minuuttia ennen Southin Newtones-yhtyeen saapumista ovelle. He lauloivat Christmas Carols (4 joululaulua) meidän kuunnellessa etuverannalla. Kiva pieni tilaisuus. Mukana olivat Marthan perheen lisäksi Amy, Mark, Kia, ja naapurin äiti poikansa kanssa. Newtones jatkoi heidän oveltaan seuraavalle kiertäen Newtonia aina klo 18.30 saakka. 

Arjessa jouluun liittymätöntä

Terveydenhuollon tilanne on aikamoisessa kriisissa Yhdysvalloissa. Se on tietysti ollut tiedossa jo pitkään, mutta rannikkoseudulla huippuyliopistojen alueella ja ympäristössä työskennellessäni ja Massachusettsissa asuessani en sitä ole varsin huomannut. Vähitellen kriisi alkaa löytää tämänkin kulmauksen - rahaa vaan ei ole rajattomasti. Sen lisäksi että työntekijoiden terveydenhuoltovakuutusten ehdot ja hyödyt ovat tiukentuneet, kävi ilmi, että olemme menettämässä henkilökohtaiset työkännykkämme. Ymmärrän, että kustannus on hirmuinen, kun jokaisella työntekijällä on iPhone täysin oikeuksin, mutta samalla kauhistelen sitä mahdollisuutta, että omaa puhelinta pitää käyttää mihinkään potilasasiaan tietoturvariskikin huomioiden. Saa nähdä. Jonkinlainen ratkaisu ainakin päivystystyöhön on löydyttävä, vaikka henkilökohtainen työpuhelin menisikin.

Maskit tulivat uudelleen pakollisiksi kaikissa potilaskontakteissa 18. joulukuuta koronan, influenssan ja RSV:n johdosta. Henkilökohtaisesti harmittelen sitä, että en ole vielä toipunut maski-ihottumasta, ja nyt pitää taas hautoa. Olen toistaiseksi ratkaissut asian siten, että laitan maskin päälle juuri huoneeseen mennessäni ja otan heti pois sieltä pois astuessani.

Pikku-O:n toisen neljänneksen väliarviot saapuivat. Muuten menee aivan hyvin, mutta ranskassa edelleen on parantamisen varaa:"Is trying, but would benefit from more frequent review of content. Is encouraged to participate more in class". Matematiikassa sen sijaan tuli oikea yllätys:"Has earned a low grade on multiple assessments". Pikku-O:n mukaan 'vain' yksi meni huonosti (D+) - ja joo, kuulostaa todella huonolta - mutta mielenkiintoista, että opettaja ajattelee selvästi eri tavoin. Pikku-O, ryhdistäyminen on tarpeen!

Kävin hakemassa hiihtäjäpojat, Pikku-O:n, Nathanin ja Dashielin, ja seuraavana päivänä Oliverin Westonista. Ihania, kohteliaita nuoria miehiä! Ajanotot ovat takana - ensimmäinen kisa on heti uuden vuoden jälkeen keskiviikkona 3. tammikuuta. Pikku-O ilmeisesti kilpailee edustusjoukkueessa. Aikamoinen motivaatio hänellä on, kun hiihti täysillä nilkkavammastaan huolimatta.

Putkimiehet saapuivat vuotoa katsomaan viime viikon perjantaina. Kävi ilmi, että vuotokohta olikin taas astianpesukoneessa. Se ei kuitenkaan ollut joko ongelma. Heidän täällä ollessaan nimittäin kellarissa olevan vaatepesukoneen poistoputki alkoi tulvia. Koko iso poistoviemäri oli mennyt tukkoon. He eivat osanneet minulle selittää, miksi viemäri meni tukkoon käytännössä samaan aikaan, kun astianpesukone oli alkanut vuotaa. No, viemärin he saivat avattua koko kellarin mitalta jättäen jälkeensä $840 maksun. Astianpesukone sen sijaan meni käyttökieltoon ja siihen menevä putki suljettiin. 

Soitin astianpesukoneen korjaajalle. Viimeksi prosessi otti kaikkinensa melkein kaksi kuukautta. Nyt ei oikein olisi sellaiseen varaa - talo on täynnä astioita isosti käyttävää porukkaa. Tiskasin ison, monen päivän verran pöydälle kerääntyneen tiskin ja totesin jokaisen astioita käyttävän ottavan tiskiharjan käteensä aina syötyään. Tämä on toiminut hyvin kaikkien muiden paitsi - yllätys, not - Iso-O:n kanssa. No, positiiviseksi yllätykseksi astianpesukonemies saapui alle viikko myöhemmin. Hän velotti käynnistään $169. Pesukonetta ei edelleenkään voi käyttää. Pitää odottaa osan saapumista ainakin joulun yli. Vuokraemäntäni Alice on ottanut tilanteen yllättävän rauhallisesti.

Osallistuin uudelleen lauantain Heartbreak Long Run-treeneihin. Tällä kerralla minulla ei ollut juoksukaverinani Marthaa. Lähdin itselleni sopivassa juoksuvauhtiporukassa alkuun itsekseni. Tierneyn isä ensin ja Colin sitten menivat aika nopeasti ohi vaihtaen molemmat muutaman sanan kanssani. Ensimmäisen ylämäen loppupuolella seuraani valikoitui kahdesti maratonin noin 3,5 tuntiin juossut 56-vuotias mies, Eric, joka oli ilmoittautunut huhtikuun Boston Marathoniin vain hetki ennenkuin sai kuulla sairastavansa syöpää. Ainoa mahdollisuus siirtää juoksuilmoittautumistaan seuraavaan vuoteen Bostonin erittäin eksklusiivisessa kilpailussa on raskaus - syöpä ja sen aktiivihoidot eivät kelpaa. Niinpä hän päätti sytostattihoitojensa keskellä, sädehoitoa vielä odottaen, alkaa uudelleen juosta, tavoitteenaan tällä kerralla toki vain maaliinpääseminen. Juoksimme yhdessa koko 7,5 mailin matkan minun vauhtiani, mikä on hänen nykyinen vauhtinsa myös. Oli kiva, vaikka tietysti aikamoinen realiteettitestaus - minun vauhtini on siis aktiivisyöpähoitopotilaan vauhti.  Juoksin edestakaisin kotoa, joten matkaa minulle tuli jälleen 10 mailia (16 km), mikä on edelleen minulle pitkästi. 

Minulla alkoi siis viikon mittainen päivystysviikko päättyen vasta 28.12. illasta, sitten on viikko vapaata. Pikku-O:lla on vielä 22. päivä koulua ennen hänen samanmittaista taukoaan. Opiskelijat sen sijaan lomailevat lähelle tammikuun puoliväliä. Talossa on jälleen enemmän ääntä ja vauhtia.

Harmillista

Ok. Arvostaisin aikaa ilman harmeja. En ole sellaista hetkeen kokenut, varsinkaan tällä viikolla. Aina tuntuu jotakin tapahtuvan. Isoin juttu tällä viikolla oli se, että Pikku-O taittoi nilkkansa Nathanin trampoliinilla oikein kunnolla, pyöräili kotiin, kääri jalan itse - aika hienosti, täytyy sivumennen todeta - meni nukkumaan, ja kertoi minulle vasta aamulla. Vähintään nivelsiteet näyttävät olevan revenneet, eikä pientä murtumaa pysty kuvatta poissulkemaan. Kyllä hänen syntymäpäivälle ajateltu maratonjuoksusuunnitelmansa ja lähiajan hiihtotreeninsa ovat nyt uhattuina. Harmillista tämä on erityisesti hänelle itselleen. Hän on tavoilleen uskollisena säilynyt positiivisena, ja vaikkei treeneihin olekaan varsinaisesti osallistunut, hän aloitti kuntosaliharjoittelun toisena päivänä, ja kolmantena hän jo pyöräili Westoniin opastamaan aloittelevia hiihtäjiä - hänhän on jo kokenut :).

Nilkkavammaa henkisesti vieläkin harmillisempi asia oli/on keittiössä ja sieltä kellariin TAAS alkanut vedenvuotaminen. Vuokralaisena tietenkin huoli on pienempi, mutta asia pitää hoitaa kuntoon, ja ei minulla ole sellaiseen helposti mahdollisuutta, kun olen jatkuvasti virka-aikaan ihan muualla. No, soitin putkimiehelle, laitoin viestin vuokraemännälle, otin vastaan hänen tunnelmansa, ja laitoin keittiön lavuaarin/hanan, astianpesukoneen ja lopulta myös vaatepesukoneen käyttökieltoon. Päivän myöhemmin nimittäin keksin, että ongelma on putkessa, jota pitkin vesi menee keittiön lisäksi ainakin vaatepesukoneeseen. Keksin tämän aika pian pitkän pesuohjelman alussa, kuitenkin vasta sitten, kun vaatteet olivat jo läpimärät. Jouduin vaihtamaan pikapesuun, ottamaan vastaan pienen vesisateen, ja päättämään sitten, että vaatepesukonekin odottaa putkimiesta. Onneksi nykyään sellainen on aiempaa helpompaa, kun vaatteita pitää päivittäisen käytön sijaan pestä vain noin kahdesti viikossa.

Iso-O lähetti videon pienestä lumikuorrutuksesta kampuksella. Meillä satoi tuolloin kaatamalla vettä. E taas on soittanut päivittäin purkaakseen mielipahaansa liialliseen työmäärään. 

Vähemman harmillista on se, että paketoin jo kaikki lasten joululahjat ja Pikku-O:n syntymäpäivälahjan valmiiksi kaappiin sekä kannoin joulukoristelaatikon valmiiksi alakertaan. Kohti vähemmän harmillisia aikoja - Iso-O tulee jo huomisaamuna ja E:kin ensi viikolla.

"Äiti on pettynyt" ja kaikenlaista muuta

Ensimmäiset kaksi adventtia ja Suomen 106. itsenäisyyspäivä on vietetty. "Holiday Season" on vahvasti meneillään. Paljon on taas tapahtunut. 

E:n kilpailu ja juhlat

E:n ensimmäinen sisäkauden kisa oli Boston University:n radalla joulukuun 2. päivänä (Sharon Colyear-Danville Season Opener). Boston College:lla meni todella hyvin. Yliopiston koko historian aikaisista ennätyksistä rikkoontui viisi; miesten 5k (Fox 14:07 min), miesten 600 m (Kelly 1:19 min), miesten 300 m (Frabotta 34:11 s), naisten 600 m (Yalysovetska 1:30 min), ja naisten 300 m (Benard 39:16 s). E:llakin meni hyvin. Hän juoksi mailin (1609 m) omalla ennätyksellään 4:11 min, ja tuli kokonaiskisan 26. sijalle 57 maaliin päässeestä. Ihana oli nähdä hänen iloaan.

Kilpailun jälkeen heillä oli perinteinen koko joukkueen (tytöt ja pojat) "Formal". Se tarkoittaa pukuun ja iltapukuun pukeutumista ja yhdessä juhlimista. Tällä kerralla juhla järjestettiin E:n talon kellarissa. E ei halunnut käyttää omaa pukuaan vaan päätyi jälleen pyytämään pikkuveljensä tumman puvun takin käyttöönsä. Aiemmasta oppineena sanoin hänelle, että takki pitää sitten palauttaa siistinä. Lupasi. Sen verran reipashenkiset juhlat jälleen olivat, että sekä E:n huoneen että yhteisen tilan matto piti pestä nuorempien juoksijapoikien oksennuksesta. Ja, meiltä lainassa oleva keittiöntuoli pitää liimata kasaan ainakin viidestä kappaleesta.  

Iso-O:n lompakko katosi

Iso-O hukkasi lompakkonsa, jossa oli luottokortti, pankkikortti, terveysvakuutuskortti, ja kaikki mahdollinen identiteettivarkauteen ja rahojen menettämiseen tarvittava kapistus. Jouduin taas nielemään harmistustani, kun hän soitti asiasta. Hän sai lukittua korttinsa ostaakseen hieman aikaa lompakon löytämiseksi, mutta pliiiiiiz, voitko huolehtia kamoistasi paremmin!!! Lompakko löytyi vuorokausi myöhemmin kaverin pyykkien joukosta. Tarina ei kerro, miten se sinne joutui, mutta olemme iloisia. Iso-O soitti klo 22.30 informoidakseen minua. Hänen suurin huolensa oli ollut se, että "äiti on pettynyt".

 

Pikku-O on ollut kiireinen

Samanlaiseen "äiti on pettynyt" tilanteeseen koki joutuneensa myös Pikku-O. Sain automaattisen viestin Pikku-O:n saapumattomuudesta historiatunnilleen. Kun lähetin hänelle kuvan viestistä ison kysymysmerkin kanssa, hän laittoi vastaukseksi, että oli nukkunut pommiin, puhutaan kotona, ja anteeksi äiti. Hän oli järjestämässä keittiötä ja tuli halaamaan, kun tapasimme, molemmat hyvin epätyypillisiä toimintoja. Nauratti. Hänelle oli käynyt perinteinen "ummistan silmäni 10 sekunniksi" puhelimen herätyksen jälkeen. Hän oli herännyt klo 10.35, ihmetellyt hetken kuinka valoisaa on, hypännyt ajan näkemisen jälkeen ylös pedistään, ja saapunut luokkaan vauhdikkaan pyöräilyn johdosta klo 10.45. Googlemaps antaa puhtaaksi pyöräilyajaksi 12 minuuttia; Pikku-O:n 10 minuuttia heräämisestä luokassa istumiseen pitää tietysti sisältää itse pyörailyn lisäksi vaatteiden pukeminen, pyörän esilleottaminen, kypärän päähän laittaminen, pyörän lukitseminen koululla, ja luokkaan juokseminen. Aika lujaa hän siis meni.

Sophomore Speech on Pikku-O:lla edessä keväällä. Hän mietiskeli aiheita. Ensimmäisenä hän ajatteli kirjoittavansa Yhdysvaltain terveydenhuollon eriarvoisuudesta. Kun totesin aiheen olevan aika haastava, hän hermostui, mutta tuhahtelun jälkeen ajatteli niin itsekin. Melkein heti hän keksi aiheekseen autottomuuden edut. Yön yli mietittyaan aihe kuitenkin muotoutui kävely/pyöraily-yhteiskunnan etujen pohdiskeluksi. Luulen, että siitä hänellä saattaa jotain sanottavaa ollakin. Hankala silti. E aikoinaan kirjoitti kaurapuurosta ja sen eduista, ja sai hopeamitalin. Epäilen, että Pikku-O:n valitsema aihe on sen verran 'tylsä', ettei mitalisijoille ole asiaa. Nolona totean, etten muista, mikä Iso-O:n aihe oli. 

Pikku-O ei ole käyttänyt hampaiden oikomishoidon jälkeistä yömuottia usean kuukauden ajan. Hän jäi kiinni, kun sattumalta huoneessaan vieraillessani en nähnyt muottia missään ja kysyin. Syy käyttämättömyyteen oli kuulemma se, että se oli alkanut haista niin pahalta. Niin. Siitä olisi pitänyt pitää hieman parempi huoli. Hän laittoi sen likoamaan, mutta pahaa pelkään, ettei siitä enää käyttökelpoista tule.

Aiempien klubiyritystensä (shakkiklubi, ranskaklubi, frisbeeklubi) sijaan Pikku-O liittyi Hiking Club:iin ja kävi ensimmäisellä vaelluksella Blue Hills:illä heti saman viikon lauantaina. Hyvä valinta. Hänen toinen klubinsa on edelleen jatkuva Red Cross Club, jossa hän on jo toista vuotta putkeen klubin sihteeri. Reipasta meininkiä.

Pikku-O tuli salaperäisenä (=normaali tilanne) alakertaan ja kertoi lähtevänsä Rohanin luo. "Asuu vähän kauempana, saan kyydin", sanoi hän, eikä osannut taas yhtään sanoa illan suunnitelmista tai aikatauluista. Seuraavana päivänä asiasta erikseen kysyttyäni hän kertoi, että oli mennyt Oliverin kanssa ja oli ollut kivaa. Informaation määrä on tämän kaverin kanssa aika paljon vähäisempi kuin isosiskon kanssa. Ei sillä, että minulla olisi oikeita huolia hänen kanssaan.

Hänellä oli saman viikon aikana kaksi lyhyttä päivää (päivät loppuivat normaalin klo 16 sijaan jo puolelta päivin) opettajien koulutustilaisuuden ja jonkun muun aktiviteetin johdosta. Toisen aikaan kaverit tulivat meille. Huomasin tämän kotiin saapuessani levällään olevien ovien ja normaaliakin kaaosmaisemman keittiön johdosta. Pikku-O oli tarjonnut pojille munakasta.

Toisen lyhyen päivän aikana hän oli käynyt taas kavereiden kanssa syömässä. Hänen käyttötilinsä saldo on pitkään ollut erittäin matala. Kun ihmettelin asiaa, hän totesi veljensä tavoin "don't worry about it", mutta sanoin, että haluan vain varmistaa, ettei mitään mahdollisesti haitallista ole menossa. Hän oli lainannut Oliverilta rahaa, luvannut maksaa joulun aikaisen palkan saatuaan (Holly-koira tulee taas meille hoitoon). Ehdotin, että sovitaan kuitenkin meidän välillä kuinka toimitaan ja jätetään kavereilta lainaaminen tekemättä. Sain taas uuden tuhahduksen.

Lunta ei ole, mutta pikkupakkasesta johtuen Pikku-O kävi ensimmäisen kerran Westonissa hiihtämässä 8. joulukuuta. Saavuin kotiin sopivasti näkemään reppuunkiinnitetyt sukset ja sauvat selässään pyörää esiinkaivavaa poikaa. Ehdotin, että heitän hänet Westoniin. Hän ensin vastusti, sillä sitten hänen "pitää odottaa, että haet", mutta suostui, kun ehdotin, että ottaa pyörän mukaan ja pyöräilee takaisin - hiihtokamat nimittain pystyy jättämään Westoniin. Teimme niin. Parkkipaikka oli melkein täynnä. Hänellä oli ollut niin mukavaa, että meni jo heti seuraavana päivänä uudelleen.

Hiihtojoukkueen ensimmäinen Team Dinner oli 8. joulukuuta. Han saapui hiihtämästä klo 18.45, valmisti pikaisesti pastan, ja lähti klo 19.15. Paikalla olivat olleet lähes kaikki yli 40 hiihtäjää. Tunnelma siis ei ole laskenut, vaikka iso kantava voima, Iso-O:n ikäiset, eivät enää mukana olekaan.

Kotona ja ympäristössä

Joulukuusessa on aivan pienet minivalot, jotka näyttävät kivoilta. Muut joulukoristeet odottanevat vielä viikon verran. Tänä vuonna aiempi jouluihminen, Pikku-O, on yllättävän passiivinen koristelun kanssa. Tilanne toki voi vielä muuttua, kun joulu lähenee, mutta takana näyttävät olevan ajat, jolloin joulupalloja löytyy huonekasveistakin.

Newtonin kaupungin vaatima vesimittarin vaihto oli ajankohtainen. Mittarinvaihtaja kävi, kun olin etäpäivävastaanottoa pitämässä. Kiirehdin potilaiden välissä alakertaan, ja vasta sitten muistin, että jalassani oli verkkarit, joiden pyllyssä oli iso reikä. Jouduin sitten housuineni kaikkineni opastamaan miehen kellariin ja siellä olevan vesimittarin luokse. Jälkikäteen nauratti. Nolo tilanne, mutta kun asialle ei voinut mitään, päätin vain pelata mukana.

Aloin jo monta kuukautta sitten miettiä liittymistä juoksuklubiin. Ongelma on kuitenkin ollut se, että Heartbreakhill Running Company:n torstaitreenit ovat illalla, tähän vuoden aikaan kylmässä ja pimeässä, ja en ole saanut aikaiseksi osallistua myöskään lauantain pidempään lenkkiin (long run), kun se alkaa jo klo 8. Martha, Iso-O:n kaveri, on ollut tietoinen asiasta, ja juostuaan oman ensimmäisen maratoninsa viikko aiemmin Californiassa hienolla alle 4 tunnin ajalla, hän aikoi osallistua lauantaijuoksuun ilman minkäänlaista aikatavoitetta. Sain häneltä viestin, jossa hän kauniisti kysyi, josko haluaisin tulla juoksemaan hänen kanssaan. Eihän siihen voinut sanoa ei! Kyseessä sattui lisäksi olemaan ns. "First Firehouse", 20 viikon mittaisen Boston Marathonin treenauksen ensimmäinen virallinen treenisessio. Mukaan oli ilmoittautunut yli 100 ihmistä - oli helppo hukkua joukkoon. Juoksin Marthan kanssa. Päädyimme 7.5 mailin reittiin, mikä lopulta oli minulle yli 10 mailin lenkki, kun juoksin kotoa lähtöpaikalle ja takaisin. Oikein sopiva pitkä lenkki siis minulle. Keli oli alkuun kirpeä, mutta aurinkoinen, ja juoksin ilman takkia, hattua ja hanskoja, mikä osoittautui toimivaksi ratkaisuksi. Hyvä oli kokemus, menen uudelleen.

Äiti ei ole oikeasti pettynyt. Mutta sanotaan nyt vaikka niin, että omista asioista huolehtimisessa on kaikilla meillä vielä oppimisen varaa. Näillä tunnelmilla taas kohti uutta viikkoa.