Taloon saapuu lisääntyvästi porukkaa

Jouluun valmistautumista

Iso-O:n lähtöpäivä 14.12. ei mennyt kaikilta osin liian jouhevasti. Ensin sain soiton National Mall:ilta, jossa hän oli juoksemassa polven kipeytyessä niin pahasti, että hänen piti kävellä takaisin. Tunnelma ja syy kipuun olivat taas hänen mielessään suuret ja dramaattiset. Hän soitti uudelleen, kun vaatekuivaaja ei ollutkaan toiminut normaalisti, ja "olen ollut kaksi päivää ilman sukkia". Hän pääsi matkaan. Bussiasemalta hän soitti, että passi oli unohtunut. Bussista tuli ensin viesti "lähdetiin", ja sitten "my phone's going to die and there's no chargers on the bus .... so what's the plan". Niin, äidillähän on tietysti suunnitelma valmiina kaikkeen. No, suunnitelmia tai ei, sain haettua hänet Brooklinesta seuraavana aamuna klo 8.30, ja poimin mukaani väsyneen, mutta hyväntuulisen pulputtajan. Saavuimme kotiin juuri sopivasti näkemään Pikku-O:n ontumassa kohti autotallia. Pikkuveli yritti kiirehtiä karkuun, mutta isosisko ei antanut mahdollisuutta välttää halailua.

Joulua edeltävästi Iso-O:n aika on kulunut kollaaseja (yksi on jo valmis) tehden. "Minulla on sinulle pre-joululahja, siivosin yläkerran", hän sanoi. Paperit olivat pinoissa. Pinoja oli paljon. Hän on ollut melkein päivittäin joko Marthan tai Jasonin kanssa liikkeellä, ja kotona hän on valittanut "näkevänsä nälkää". Syynä tähän väitteeseen on se, että hän on tottunut marssivansa yliopiston ruokalaan vähintään viisi kertaa päivässä, ja kotona ruoka ei olekaan keittiöön saapuessa valmiina poimittavaksi.

Sunnuntaiaamuna herätessäni ihmettelin, kun vaatehuoneen ovi oli kinni. Sängyltä löytyi E. Hän oli ollut juhlimassa kaverinsa 21-vuotissyntymäpäivää ja ajautunut Iso-O:n ohjaamana meille. Ehdin vaihtaa muutaman sanan ennenkuin hän lähti takaisin. Hänellä oli vanhan High School aikaisen kaverinsa, Colgate University:ssa juoksevan Owenin kanssa treffit BC:llä, josta he lähtivät muiden BC-poikien kanssa juoksemaan pitkää 16 mailin (26 km) lenkkiään. Hän jatkoi opintojensa parissa vielä keskiviikkoon 20.12. saakka. Tuona iltana sain hänetkin hakea lomalleen. Hän saapui nälkäisenä iso pyykkikassi mukanaan.

Tein jonkinsorttisen joulusiivouksen viikko ennen joulua. Noin vuosi sitten laitoin viiden sohvatyynyn päälliset pesuun. Neljä tuli takaisin. Nyt laitoin samat neljä pesuun, ja viisi tuli takaisin. Olin laittanut kaikkien vetoketjut kiinni, joten selitys 'yksi oli toisen sisällä', ei oikein toimi. Kummallista. Lopuksi Pikku-O koristeli kuusen ja minä laitoin valot takan ja sohvan päälle. 

Jouluvalmisteluiden kanssa yritin taiteilla sen faktan kanssa, että aloitin päivystysviikon torstaina 21.12. ja päätän sen vasta selvästi joulupyhien jälkeen 28.12. Koska jouluaatto - mikä yleensä täällä ei ole vapaa - sattuu olemaan sunnuntai, on minulla teoreettinen mahdollisuus aivan kivaan jouluaattoon ja -päivään, sillä aamukierron jälkeen voin lähteä sairaalalta. Tämä tietysti voi tuhoutua täysin, jos potilaita on paljon ja epästabiileja aivoinfartipotilaita saapuu jonona. Siksi siis olen käyttänyt jonkin verran aikaa ennakointiin ja miettinyt, mitkä asiat voin jättää nuorison valmisteltaviksi. Laatikot (porkkana ja lanttu), kakut (taatelikakku ja porkkanakakku) sekä joulutorttujen taikinan ja hillon sain valmiiksi. Viimeksi mainitut pitää jossain välissä valmistaa, samoin kuin kaikki muu. Glögin korviketta (Winter Wassail) kävin hakemassa kuusi pulloa ja piparkakut ostin valmiina.  

Kolmantena adventtina menin Iso-O:n kanssa Marthan kotiin, jossa oli pieni aamupala tarjolla klo 11, noin 30 minuuttia ennen Southin Newtones-yhtyeen saapumista ovelle. He lauloivat Christmas Carols (4 joululaulua) meidän kuunnellessa etuverannalla. Kiva pieni tilaisuus. Mukana olivat Marthan perheen lisäksi Amy, Mark, Kia, ja naapurin äiti poikansa kanssa. Newtones jatkoi heidän oveltaan seuraavalle kiertäen Newtonia aina klo 18.30 saakka. 

Arjessa jouluun liittymätöntä

Terveydenhuollon tilanne on aikamoisessa kriisissa Yhdysvalloissa. Se on tietysti ollut tiedossa jo pitkään, mutta rannikkoseudulla huippuyliopistojen alueella ja ympäristössä työskennellessäni ja Massachusettsissa asuessani en sitä ole varsin huomannut. Vähitellen kriisi alkaa löytää tämänkin kulmauksen - rahaa vaan ei ole rajattomasti. Sen lisäksi että työntekijoiden terveydenhuoltovakuutusten ehdot ja hyödyt ovat tiukentuneet, kävi ilmi, että olemme menettämässä henkilökohtaiset työkännykkämme. Ymmärrän, että kustannus on hirmuinen, kun jokaisella työntekijällä on iPhone täysin oikeuksin, mutta samalla kauhistelen sitä mahdollisuutta, että omaa puhelinta pitää käyttää mihinkään potilasasiaan tietoturvariskikin huomioiden. Saa nähdä. Jonkinlainen ratkaisu ainakin päivystystyöhön on löydyttävä, vaikka henkilökohtainen työpuhelin menisikin.

Maskit tulivat uudelleen pakollisiksi kaikissa potilaskontakteissa 18. joulukuuta koronan, influenssan ja RSV:n johdosta. Henkilökohtaisesti harmittelen sitä, että en ole vielä toipunut maski-ihottumasta, ja nyt pitää taas hautoa. Olen toistaiseksi ratkaissut asian siten, että laitan maskin päälle juuri huoneeseen mennessäni ja otan heti pois sieltä pois astuessani.

Pikku-O:n toisen neljänneksen väliarviot saapuivat. Muuten menee aivan hyvin, mutta ranskassa edelleen on parantamisen varaa:"Is trying, but would benefit from more frequent review of content. Is encouraged to participate more in class". Matematiikassa sen sijaan tuli oikea yllätys:"Has earned a low grade on multiple assessments". Pikku-O:n mukaan 'vain' yksi meni huonosti (D+) - ja joo, kuulostaa todella huonolta - mutta mielenkiintoista, että opettaja ajattelee selvästi eri tavoin. Pikku-O, ryhdistäyminen on tarpeen!

Kävin hakemassa hiihtäjäpojat, Pikku-O:n, Nathanin ja Dashielin, ja seuraavana päivänä Oliverin Westonista. Ihania, kohteliaita nuoria miehiä! Ajanotot ovat takana - ensimmäinen kisa on heti uuden vuoden jälkeen keskiviikkona 3. tammikuuta. Pikku-O ilmeisesti kilpailee edustusjoukkueessa. Aikamoinen motivaatio hänellä on, kun hiihti täysillä nilkkavammastaan huolimatta.

Putkimiehet saapuivat vuotoa katsomaan viime viikon perjantaina. Kävi ilmi, että vuotokohta olikin taas astianpesukoneessa. Se ei kuitenkaan ollut joko ongelma. Heidän täällä ollessaan nimittäin kellarissa olevan vaatepesukoneen poistoputki alkoi tulvia. Koko iso poistoviemäri oli mennyt tukkoon. He eivat osanneet minulle selittää, miksi viemäri meni tukkoon käytännössä samaan aikaan, kun astianpesukone oli alkanut vuotaa. No, viemärin he saivat avattua koko kellarin mitalta jättäen jälkeensä $840 maksun. Astianpesukone sen sijaan meni käyttökieltoon ja siihen menevä putki suljettiin. 

Soitin astianpesukoneen korjaajalle. Viimeksi prosessi otti kaikkinensa melkein kaksi kuukautta. Nyt ei oikein olisi sellaiseen varaa - talo on täynnä astioita isosti käyttävää porukkaa. Tiskasin ison, monen päivän verran pöydälle kerääntyneen tiskin ja totesin jokaisen astioita käyttävän ottavan tiskiharjan käteensä aina syötyään. Tämä on toiminut hyvin kaikkien muiden paitsi - yllätys, not - Iso-O:n kanssa. No, positiiviseksi yllätykseksi astianpesukonemies saapui alle viikko myöhemmin. Hän velotti käynnistään $169. Pesukonetta ei edelleenkään voi käyttää. Pitää odottaa osan saapumista ainakin joulun yli. Vuokraemäntäni Alice on ottanut tilanteen yllättävän rauhallisesti.

Osallistuin uudelleen lauantain Heartbreak Long Run-treeneihin. Tällä kerralla minulla ei ollut juoksukaverinani Marthaa. Lähdin itselleni sopivassa juoksuvauhtiporukassa alkuun itsekseni. Tierneyn isä ensin ja Colin sitten menivat aika nopeasti ohi vaihtaen molemmat muutaman sanan kanssani. Ensimmäisen ylämäen loppupuolella seuraani valikoitui kahdesti maratonin noin 3,5 tuntiin juossut 56-vuotias mies, Eric, joka oli ilmoittautunut huhtikuun Boston Marathoniin vain hetki ennenkuin sai kuulla sairastavansa syöpää. Ainoa mahdollisuus siirtää juoksuilmoittautumistaan seuraavaan vuoteen Bostonin erittäin eksklusiivisessa kilpailussa on raskaus - syöpä ja sen aktiivihoidot eivät kelpaa. Niinpä hän päätti sytostattihoitojensa keskellä, sädehoitoa vielä odottaen, alkaa uudelleen juosta, tavoitteenaan tällä kerralla toki vain maaliinpääseminen. Juoksimme yhdessa koko 7,5 mailin matkan minun vauhtiani, mikä on hänen nykyinen vauhtinsa myös. Oli kiva, vaikka tietysti aikamoinen realiteettitestaus - minun vauhtini on siis aktiivisyöpähoitopotilaan vauhti.  Juoksin edestakaisin kotoa, joten matkaa minulle tuli jälleen 10 mailia (16 km), mikä on edelleen minulle pitkästi. 

Minulla alkoi siis viikon mittainen päivystysviikko päättyen vasta 28.12. illasta, sitten on viikko vapaata. Pikku-O:lla on vielä 22. päivä koulua ennen hänen samanmittaista taukoaan. Opiskelijat sen sijaan lomailevat lähelle tammikuun puoliväliä. Talossa on jälleen enemmän ääntä ja vauhtia.