"Äiti on pettynyt" ja kaikenlaista muuta

Ensimmäiset kaksi adventtia ja Suomen 106. itsenäisyyspäivä on vietetty. "Holiday Season" on vahvasti meneillään. Paljon on taas tapahtunut. 

E:n kilpailu ja juhlat

E:n ensimmäinen sisäkauden kisa oli Boston University:n radalla joulukuun 2. päivänä (Sharon Colyear-Danville Season Opener). Boston College:lla meni todella hyvin. Yliopiston koko historian aikaisista ennätyksistä rikkoontui viisi; miesten 5k (Fox 14:07 min), miesten 600 m (Kelly 1:19 min), miesten 300 m (Frabotta 34:11 s), naisten 600 m (Yalysovetska 1:30 min), ja naisten 300 m (Benard 39:16 s). E:llakin meni hyvin. Hän juoksi mailin (1609 m) omalla ennätyksellään 4:11 min, ja tuli kokonaiskisan 26. sijalle 57 maaliin päässeestä. Ihana oli nähdä hänen iloaan.

Kilpailun jälkeen heillä oli perinteinen koko joukkueen (tytöt ja pojat) "Formal". Se tarkoittaa pukuun ja iltapukuun pukeutumista ja yhdessä juhlimista. Tällä kerralla juhla järjestettiin E:n talon kellarissa. E ei halunnut käyttää omaa pukuaan vaan päätyi jälleen pyytämään pikkuveljensä tumman puvun takin käyttöönsä. Aiemmasta oppineena sanoin hänelle, että takki pitää sitten palauttaa siistinä. Lupasi. Sen verran reipashenkiset juhlat jälleen olivat, että sekä E:n huoneen että yhteisen tilan matto piti pestä nuorempien juoksijapoikien oksennuksesta. Ja, meiltä lainassa oleva keittiöntuoli pitää liimata kasaan ainakin viidestä kappaleesta.  

Iso-O:n lompakko katosi

Iso-O hukkasi lompakkonsa, jossa oli luottokortti, pankkikortti, terveysvakuutuskortti, ja kaikki mahdollinen identiteettivarkauteen ja rahojen menettämiseen tarvittava kapistus. Jouduin taas nielemään harmistustani, kun hän soitti asiasta. Hän sai lukittua korttinsa ostaakseen hieman aikaa lompakon löytämiseksi, mutta pliiiiiiz, voitko huolehtia kamoistasi paremmin!!! Lompakko löytyi vuorokausi myöhemmin kaverin pyykkien joukosta. Tarina ei kerro, miten se sinne joutui, mutta olemme iloisia. Iso-O soitti klo 22.30 informoidakseen minua. Hänen suurin huolensa oli ollut se, että "äiti on pettynyt".

 

Pikku-O on ollut kiireinen

Samanlaiseen "äiti on pettynyt" tilanteeseen koki joutuneensa myös Pikku-O. Sain automaattisen viestin Pikku-O:n saapumattomuudesta historiatunnilleen. Kun lähetin hänelle kuvan viestistä ison kysymysmerkin kanssa, hän laittoi vastaukseksi, että oli nukkunut pommiin, puhutaan kotona, ja anteeksi äiti. Hän oli järjestämässä keittiötä ja tuli halaamaan, kun tapasimme, molemmat hyvin epätyypillisiä toimintoja. Nauratti. Hänelle oli käynyt perinteinen "ummistan silmäni 10 sekunniksi" puhelimen herätyksen jälkeen. Hän oli herännyt klo 10.35, ihmetellyt hetken kuinka valoisaa on, hypännyt ajan näkemisen jälkeen ylös pedistään, ja saapunut luokkaan vauhdikkaan pyöräilyn johdosta klo 10.45. Googlemaps antaa puhtaaksi pyöräilyajaksi 12 minuuttia; Pikku-O:n 10 minuuttia heräämisestä luokassa istumiseen pitää tietysti sisältää itse pyörailyn lisäksi vaatteiden pukeminen, pyörän esilleottaminen, kypärän päähän laittaminen, pyörän lukitseminen koululla, ja luokkaan juokseminen. Aika lujaa hän siis meni.

Sophomore Speech on Pikku-O:lla edessä keväällä. Hän mietiskeli aiheita. Ensimmäisenä hän ajatteli kirjoittavansa Yhdysvaltain terveydenhuollon eriarvoisuudesta. Kun totesin aiheen olevan aika haastava, hän hermostui, mutta tuhahtelun jälkeen ajatteli niin itsekin. Melkein heti hän keksi aiheekseen autottomuuden edut. Yön yli mietittyaan aihe kuitenkin muotoutui kävely/pyöraily-yhteiskunnan etujen pohdiskeluksi. Luulen, että siitä hänellä saattaa jotain sanottavaa ollakin. Hankala silti. E aikoinaan kirjoitti kaurapuurosta ja sen eduista, ja sai hopeamitalin. Epäilen, että Pikku-O:n valitsema aihe on sen verran 'tylsä', ettei mitalisijoille ole asiaa. Nolona totean, etten muista, mikä Iso-O:n aihe oli. 

Pikku-O ei ole käyttänyt hampaiden oikomishoidon jälkeistä yömuottia usean kuukauden ajan. Hän jäi kiinni, kun sattumalta huoneessaan vieraillessani en nähnyt muottia missään ja kysyin. Syy käyttämättömyyteen oli kuulemma se, että se oli alkanut haista niin pahalta. Niin. Siitä olisi pitänyt pitää hieman parempi huoli. Hän laittoi sen likoamaan, mutta pahaa pelkään, ettei siitä enää käyttökelpoista tule.

Aiempien klubiyritystensä (shakkiklubi, ranskaklubi, frisbeeklubi) sijaan Pikku-O liittyi Hiking Club:iin ja kävi ensimmäisellä vaelluksella Blue Hills:illä heti saman viikon lauantaina. Hyvä valinta. Hänen toinen klubinsa on edelleen jatkuva Red Cross Club, jossa hän on jo toista vuotta putkeen klubin sihteeri. Reipasta meininkiä.

Pikku-O tuli salaperäisenä (=normaali tilanne) alakertaan ja kertoi lähtevänsä Rohanin luo. "Asuu vähän kauempana, saan kyydin", sanoi hän, eikä osannut taas yhtään sanoa illan suunnitelmista tai aikatauluista. Seuraavana päivänä asiasta erikseen kysyttyäni hän kertoi, että oli mennyt Oliverin kanssa ja oli ollut kivaa. Informaation määrä on tämän kaverin kanssa aika paljon vähäisempi kuin isosiskon kanssa. Ei sillä, että minulla olisi oikeita huolia hänen kanssaan.

Hänellä oli saman viikon aikana kaksi lyhyttä päivää (päivät loppuivat normaalin klo 16 sijaan jo puolelta päivin) opettajien koulutustilaisuuden ja jonkun muun aktiviteetin johdosta. Toisen aikaan kaverit tulivat meille. Huomasin tämän kotiin saapuessani levällään olevien ovien ja normaaliakin kaaosmaisemman keittiön johdosta. Pikku-O oli tarjonnut pojille munakasta.

Toisen lyhyen päivän aikana hän oli käynyt taas kavereiden kanssa syömässä. Hänen käyttötilinsä saldo on pitkään ollut erittäin matala. Kun ihmettelin asiaa, hän totesi veljensä tavoin "don't worry about it", mutta sanoin, että haluan vain varmistaa, ettei mitään mahdollisesti haitallista ole menossa. Hän oli lainannut Oliverilta rahaa, luvannut maksaa joulun aikaisen palkan saatuaan (Holly-koira tulee taas meille hoitoon). Ehdotin, että sovitaan kuitenkin meidän välillä kuinka toimitaan ja jätetään kavereilta lainaaminen tekemättä. Sain taas uuden tuhahduksen.

Lunta ei ole, mutta pikkupakkasesta johtuen Pikku-O kävi ensimmäisen kerran Westonissa hiihtämässä 8. joulukuuta. Saavuin kotiin sopivasti näkemään reppuunkiinnitetyt sukset ja sauvat selässään pyörää esiinkaivavaa poikaa. Ehdotin, että heitän hänet Westoniin. Hän ensin vastusti, sillä sitten hänen "pitää odottaa, että haet", mutta suostui, kun ehdotin, että ottaa pyörän mukaan ja pyöräilee takaisin - hiihtokamat nimittain pystyy jättämään Westoniin. Teimme niin. Parkkipaikka oli melkein täynnä. Hänellä oli ollut niin mukavaa, että meni jo heti seuraavana päivänä uudelleen.

Hiihtojoukkueen ensimmäinen Team Dinner oli 8. joulukuuta. Han saapui hiihtämästä klo 18.45, valmisti pikaisesti pastan, ja lähti klo 19.15. Paikalla olivat olleet lähes kaikki yli 40 hiihtäjää. Tunnelma siis ei ole laskenut, vaikka iso kantava voima, Iso-O:n ikäiset, eivät enää mukana olekaan.

Kotona ja ympäristössä

Joulukuusessa on aivan pienet minivalot, jotka näyttävät kivoilta. Muut joulukoristeet odottanevat vielä viikon verran. Tänä vuonna aiempi jouluihminen, Pikku-O, on yllättävän passiivinen koristelun kanssa. Tilanne toki voi vielä muuttua, kun joulu lähenee, mutta takana näyttävät olevan ajat, jolloin joulupalloja löytyy huonekasveistakin.

Newtonin kaupungin vaatima vesimittarin vaihto oli ajankohtainen. Mittarinvaihtaja kävi, kun olin etäpäivävastaanottoa pitämässä. Kiirehdin potilaiden välissä alakertaan, ja vasta sitten muistin, että jalassani oli verkkarit, joiden pyllyssä oli iso reikä. Jouduin sitten housuineni kaikkineni opastamaan miehen kellariin ja siellä olevan vesimittarin luokse. Jälkikäteen nauratti. Nolo tilanne, mutta kun asialle ei voinut mitään, päätin vain pelata mukana.

Aloin jo monta kuukautta sitten miettiä liittymistä juoksuklubiin. Ongelma on kuitenkin ollut se, että Heartbreakhill Running Company:n torstaitreenit ovat illalla, tähän vuoden aikaan kylmässä ja pimeässä, ja en ole saanut aikaiseksi osallistua myöskään lauantain pidempään lenkkiin (long run), kun se alkaa jo klo 8. Martha, Iso-O:n kaveri, on ollut tietoinen asiasta, ja juostuaan oman ensimmäisen maratoninsa viikko aiemmin Californiassa hienolla alle 4 tunnin ajalla, hän aikoi osallistua lauantaijuoksuun ilman minkäänlaista aikatavoitetta. Sain häneltä viestin, jossa hän kauniisti kysyi, josko haluaisin tulla juoksemaan hänen kanssaan. Eihän siihen voinut sanoa ei! Kyseessä sattui lisäksi olemaan ns. "First Firehouse", 20 viikon mittaisen Boston Marathonin treenauksen ensimmäinen virallinen treenisessio. Mukaan oli ilmoittautunut yli 100 ihmistä - oli helppo hukkua joukkoon. Juoksin Marthan kanssa. Päädyimme 7.5 mailin reittiin, mikä lopulta oli minulle yli 10 mailin lenkki, kun juoksin kotoa lähtöpaikalle ja takaisin. Oikein sopiva pitkä lenkki siis minulle. Keli oli alkuun kirpeä, mutta aurinkoinen, ja juoksin ilman takkia, hattua ja hanskoja, mikä osoittautui toimivaksi ratkaisuksi. Hyvä oli kokemus, menen uudelleen.

Äiti ei ole oikeasti pettynyt. Mutta sanotaan nyt vaikka niin, että omista asioista huolehtimisessa on kaikilla meillä vielä oppimisen varaa. Näillä tunnelmilla taas kohti uutta viikkoa.