Aikaerosta toipumassa

Aikaerohankaluus ja matkan rasitus vaikuttivat elämääni koko viikon ajan. Aamut erityisesti olivat suoranaista kidutusta. Pikku-O:n mieli on kuitenkin ollut kivan positiivinen, mikä on auttanut minua sietämään omaan oloani paremmin.

Pikku-O:lla oli kilpailu Acton Boxboro-koululla heti ensimmäisenä päivänä reissun jälkeen. Hän ei juossut lainkaan, mutta osallistui sekä keihäänheittoon että kiekonheittoon. Hän iloisena kertoi olleensa molemmissa "10 parhaan joukossa", jättäen tarkoituksella, omaan huumorintajuunsa sopien, mainitsematta sen pienen yksityiskohdan, että kilpailijoita oli vain juuri tuon verran. Hänellä meni oikein hyvin varsinkin kun huomioi sen, että hän ei ole tekniikkatreenia saanut juuri yhtään. Keihästä hän heitti oman ennätyksensä 70'3" (21 m) ja kiekkokin lensi 53'10" (16 m).

Pikku-O:lla on ollut isoja polkupyöräongelmia. Oma pyörä jäi jo ennen reissua odottamaan uutta jarrupalaa. Lainaamaansa E:n pyörää hän onnistui käyttämään viikon puoliväliin saakka. Koulumatkalla poljin oli pudonnut. Koska hän oli tavoilleen uskollisena menossa kouluun aivan viime minuuteilla (ja koska varaa myöhästymisiin ym poissaoloihin ei hänellä enää ole, kiitos koulun hallinnon), hän jätti polkimen tiensivuun ja ryntäsi pyörän kanssa koululle ajatellen, että ottaa polkimen mukaansa paluumatkalla. Se ei ollut enää putoamispaikalla. Tuli siis hyvin selväksi, että polkupyöräily ei ole enää mahdollista ennenkuin oma pyörä on ajokunnossa. Hän meni siis bussilla ja tarvitsi kyydin treenien jälkeen illalla. Lauantaina me yritimme käydä hakemassa uusia jarrupaloja (ei onnistunut, kun merkki ei ollut tiedossa) ja uuden ketjun (sen saimme). Jarrupalat piti kotona googlata. Pikku-O:n ohjeiden mukaisesti sellaiset tilasin, ja perjantaina selviää, tuleeko oikeanlaiset perille. Koko seuraava viikko (ainakin) tulee Pikku-O:n sietää bussikuljetusta ja äidin odottamista treenien jälkeen.

Perjantai-illasta Pikku-O oli Nathanilla ja lauantaina hän hävisi kotoa vaeltamaan Dashielin kanssa kertomatta suunnitelmistaan mitään. Aamureenit olivat taas jääneet väliin. Hän oli ihmeissään, kun totesin tämän unohduksen olevan rutiinia, kun eihän hän omien sanojensa mukaan ole nukkunut pommiin kuin muutaman kerran vain (*pyöritän silmiäni). Vaellusreissulta hän oli tulossa kotiin, kun golfpallo oli lentänyt ikkunaan sillä seurauksella, että nuori kuljettaja Dashiel joutui hälyttämään vanhempansa selvittämään asiaa, ja minä sain hakea Pikku-O:n Westonista.

Westonista haku sopi kuitenkin hyvin, sillä pyöräasioiden hoitamisen lisäksi kävimme Pikku-O:n kanssa ensimmäisen kerran ajamassa. Tämä tapahtui 27. huhtikuuta samalla parkkipaikalla Wells Park:issa kuin vuosia sitten E:n ja Iso-O:n kanssa. Meni aivan hyvin. Vain kertaalleen kaasu- ja jarrupoljin menivät sekaisin, ja siitäkin selvittiin pienellä kiljahduksella (*minä). Harjoittelimme eteenpäin ajamisen lisäksi peruuttamista ja 3-point-turn käännöstä. Tasku- ja mäkiparkkeeraukset jätimme sunnuntaille. Pikku-O oli aika innoissaan ja luottavainen omiin kykyihinsä. Samalla tavalla luottavainen kuin isoveljensä, mikä huolettaa minua hieman (heh heh).

Iso-O:n ajoasiat etenevät siten, että hänelle on varattuna aika kirjalliseen kokeeseen toukokuun lopulla. Sitä varten on pitänyt laittaa papereita järjestykseen, yhtenä typerimpänä tuoreen Social Security Denial Letterin hakeminen (sen pitää olla alle 30 päivää vanha RMV-käynnillä). Onneksi E:n kanssa tuli opittua moni asia. Homman pitäisi mennä hyvin olettaen, että matami pääsee testistä kerralla läpi.

E oli käymässä perjantai-iltana, sillä hän tarvitsi hiustenleikkuun. Samalla hän pesi pyykkiä ja tyhjensi keittiönkaapeista erilaisia kuivatuotteita ("äitikauppa"). Pyysin häntä vastapalveluna hakemaan pikkuveljen treeneistä. Sen lisäksi, että se antoi minulle 20 minuuttia omaa aikaa, se oli veljillekin lyhyt tapaaminen ilman läsnäoloani, minkä koen tärkeäksi.

E:n yleisurheilukauden toiseksi viimeinen kisa oli meidän reissumme aikaan MIT:llä. E juoksi 5k ajalla 14:50:83 min ollen yhdeksäs yhteensä 26 maaliinpäässeestä. Hänen kautensa viimeiseksi jäänyt kisa oli lauantaina 27. huhtikuuta Northeasternin radalla ja pääsin sitä katsomaan. Hän juoksi 1500 metriä itselleen hitaasti, 4:01:58 min sijoittuen neljänneksi kahdeksasta juoksijasta ja totesi 'hitauden' johtuvan ylikunnosta. Valmentaja oli todennut hänelle saman jo viikolla:"You are running on fumes". Ylikunnon johdosta hän pitää kahden viikon totaalisen juoksutauon ja aloittaa pienemmillä mailimäärillä kohti syksyä. Tämä vuosi onkin ollut hänelle aika, jona hän on juossut enemmän kuin koskaan. Oli kiva huomata, ettei hän ollut aivan hirveän pettynyt. Minun mielestäni hän tietysti juoksi hyvin.

E:lla oli BC:n opiskelijoiden perinteinen senioriasunnossa 14A asuvien tyyppien "Strip show", ja karaokeilta ("kaikki lauloivat"). Oli ollut tosi kivaa. Hän soitti minulle innoissaan, sillä kivan illan lisäksi hän oli saanut Research Assistant paikan kesäksi. Se on minunkin mielestäni tosi hieno asia. Ainoa kesätyötön on enää Iso-O.

Kävin syntymäpäivistäni jäljellä olevalla lahjakorttirahalla kokovartalohieronnassa The Indoor Oasis Spa:ssa, samassa paikassa, jossa kelluin ja tein kaikenlaista muuta höpötystä (*henkilökohtainen mielipide) muutama viikko sitten. Edeltävästi huolehdin sitä mahdollisuutta, että hieroja on naprapaatti (chiropractor), ja vääntelee niskaani dissekaation aikaansaaden (*työni vuoksi olen puolueellinen, liian monta olen nähnyt), mutta hän olikin ihan oikea hieroja. Teki tosi hyvää. Sekä mieli että keho olivat rentoutuneet. Ensi viikolla menen kahteen peräkkäiseen hierontatuolisessioon.

Hillside Road sai viikolla uuden asfaltin ja uusi savupiippu oli valmistunut matkamme aikana. Hommasin multaa sisäkukille ja luonto alkaa viimein näyttää kesäisemmältä. Nukuin 12 tuntia putkeen ja elämä tuntuu hieman helpommalta.

AAN Denverissä sekä hiihtoreissu Kalliovuorille

Lähdimme Pikku-O:n kanssa lentokentälle lauantaiaamuna hyvissä ajoin ja jälleen todella jouhevan lähtöselvityksen johdosta aikaa lennon lähtöön oli ylimäärin. Lentokin meni ilman hankaluuksia ja olimme 20 minuuttia aikataulua aiemmin perillä. Denverin kentällä piti ensin löytää laukun hakemista varten pääterminaalille - sinne mentiin eri terminaalien välillä kulkevalla junalla - ja sitten Uberin lähtöpaikalle.

Matka lentokentältä Denveriin oli tylsä. Maisema on yllättävän tasainen, vaikka toki vuoret taustalla näkyvätkin. Tasaisuuden johdosta oli hankala uskoa, että olimme jo 1600 metrin korkeudessa, joskin olin vakuuttunut, että helppo hengästymiseni oli helteen lisäksi myös korkeuden aiheuttamaa. 

Majoituimme todella pieneen alakerran asuntoon, jossa ei ollut edes keittokomeroa. Jääkaappi, mikrouuni, ja TV/Wifi kyllä löytyivät, joten Pikku-O:n perusjutut oli pelastettu - hänellä ei ollut paikasta mitään pahaa sanottavaa. Asuntoon kuului iso terassi, joka olisi ollut kiva, jos se ei olisi ollut niin meluisa vieressä olevan koulun - jossa Pikku-O kävi laittomasti vierailemassa - kohtuullisen vilkkaan risteyksen ja hellekelien johdosta. 

Aamupalat ja naposteltavat kävimme pariin otteeseen hakemassa läheisestä Ideal Market-kaupasta. Viimeiseksi jääneellä kerralla ehdin juuri avata suuni sanoakseni Pikku-O:lle, että tukee paperipussia kahvojen lisäksi sen pohjasta vain nähdäkseni, kuinka kaikki leviää kaupan lattialle. Siivoussession jälkeen poistuimme paikalta, emmekä enää menneet takaisin. Tähän oli nolouden lisäksi syynä se, että söimme illalliset lähiravintoloissa, eikä lisäruoalle enää ollut tarvetta. 

Illallisia söimme hakemalla ruokaa Good Times Burger-ravintolasta sekä istumalla iltaa ensin Ritual Social House- ja sitten Little Gingko-ravintolassa. Hyviä kokemuksia kaikki.

Vaikka keli oli helteinen koko Denverissä oloaikamme, kävin alkuviikosta parina päivänä juoksemassa. Varsinkin lähtiessä oli todella helposti hengästynyt. Olin ihmeissäni, sillä ei 1600 metrin korkeudessa kai vielä kuuluisi sellaista kokea, mutta on se mahdollista, varsinkin kun elää normaalisti 30 metrin korkeudessa (Newton elevation 100'). Aivan kauniilla seuduilla juoksin, mutta kovin hyvältä se ei tuntunut.

Olin katsonut Pikku-O:lle erilaisia aktiviteetteja viikolle ollessani itse konferenssissä. Hän käveleskeli jonkin verran ympäriinsä, mutta ei tarttunut yhteenkään ehdotukseeni. Ainoastaan siihen hän tarttui, kun tarvitsi kriittisesti shortsit ja muita vaatteita, ja kerroin tulevani hänen kanssaan ostoksille vain siinä tapauksessa, että hän jo tietää, mitä kaupasta hakee. Koska muut ehdotukseni kaikuivat kuuroille korville, päädyin menemään hänen kanssaan University of Denver:in tutustumiskäynnille. Se oli hyvä päätös. Yliopisto teki meihin molempiin melkoisen vaikutuksen. Kierros myös aktivoi Pikku-O:n hieman miettimään koulumenestystään sekä mahdollisia opiskeluvaihtoehtojaan. Se ilahdutti minua.

Konferenssikokemuksia

Pikku-O:n mukanaolon johdosta jätin kaikki iltamenoni pois ja kävin luennoilla aikaisesta aamusta alkuiltapäivään sen sijaan että olisin jatkanut luennoilla niiden normaaliin loppumiseen saakka. Se oli aivan hyvä ratkaisu senkin johdosta, että jaksoin paremmin keskittyä - olihan klo 7-15 jo ihan hyvä setti kuunneltavaa - yleensä ajatus alkaa tuohon aikaan jo harhailla.

Koska olen ollut huolestunut tekoälyn saapumisesta ja omasta kelkasta putoamisestani, valitsin itselleni tänä vuonna useita AI-luentoja. Oloni parani huomattavasti. Vaikka paljon onkin tapahtunut, on kehitys kuitenkin vielä sen verran alkuvaiheessa, että ehdin mukaan.

Tekoälyn lisäksi kuuntelin kaikenlaista aivohalvauksen ulkopuolista neurologiaa sekä kävin Long Covid-luennolla viime vuoden tavoin. Pidin sitä tärkeänä, sillä törmään ko. potilaisiin edelleen viikottain.

Sosiaalisella puolella rajoituin keskusteluhetkiin luentojen välillä ja vain kongressikeskuksella. Tapasin vanhoja UMASS-tuttujani sekä Tufts-neurologian erikoistujia. Mukavimmat hetket vietin kuitenkin suomalaisten kanssa, niin vanhojen kuin minulle täysin uusienkin tuttujen kanssa. Hassu tilanne oli kahvijonossa, kun jouduin hetken kuulostelemaan, josko kaksi nuorta naista puhui suomea vai englantia - ymmärsin liian hyvin. Suomeahan se. 

Breckenridge ja Rocky Mountains

Luovutimme asunnon klo 10.45, ja kävelimme viilenevässä kelissä kongressikeskukselle kuluttamaan aikaa. Kahden aikaan hyppäsimme Uberiin ja ajoimme Sixt-autovuokraamoon. Siellä minulle vuokrattiin tilaamaani isompi auto ja vakuutukset, jotka olivat jälleen asiallisemmat kuin netistä jo valittu. Sivumennen sanoen, olen nyt oppinut, että autonvuokrauksen voi hoitaa netissä, mutta vakuutus kannattaa hoitaa kuntoon vasta tiskillä. No, saimme hienon nelivedon, ja jäimme odottamaan signaalia Iso-O:lta.

Kauan ei tuota signaalia täytynyt odottaa, ja haimme hänet lähettämänsä karttapisteen luota melko jouhevasti. Lähdimme heti liikkeelle. Koska ruokaa piti heti saada, laittoi Pikku-O karttaan vaihtoehdon, joka osoittautui samaksi kuin mistä olimme aiemmin viikolla burgerimme hakeneet. Vähän hassua siis oli ajaa takaisin Denverin keskustaan, kun suunta oli kuitenkin vuorille, mutta ihan hirveää koukkausta emme tehneet.

Ajoimme jääsateessa ja tuulessa tunnin verran vuorten juurelle. Ensimmäisen kiipeämisen ja noin 9000 jalan (2700 metrin) korkeuden saavutettuamme ja sieltä laskeutuessamme keli parani ja näkymät alkoivat olla melkoisen vaikuttavat. Ajoimme tietä numero 70 lähelle Friscon kylää ja sieltä tietä numero 9 pitkin 9600 jalan (melkein 3 km) korkeudessa olevaan Breckenridgen kylään. Iso-O:lla oli matkapahoinvointi, joten jätimme hänet asunnolle levähtämään, kun menimme Pikku-O:n kanssa käymään Market and Liquer-kaupassa hakemassa ilta-ja aamupalaa.

Kaksi ensimmäistä kokonaista päivää kuluivat Breckenridge Nordic Center:in laduilla. Se on upea paikka. Varsinainen hiihtokausi oli loppunut edellisenä viikonloppuna, mutta osa laduista pidettiin auki vielä lauantaihin 20. huhtikuuta ja hiihtämään pääsi puoleen hintaan. Kaikkialle oli lupa mennä, mutta latu piti sitten tehdä itse. Koska lunta satoi molempina hiihtopäivinä ja öinä, oli hiihtäminen lähinnä suksillä kävelyä. Se ei meitä haitannut. Jaksoimme molempina päivinä hiihtää kolme tuntia. Raskaammalta kuin normaalisti se kyllä tuntui, hiihtäminen tapahtui 10000-11000 jalan (3000-3400 m) korkeudessa.

Iso-O:n opiskelukaveri Jack:in koulukaveri opiskelukavereineen (*monimutkaista) oli laskettelemassa Breckenridgessa. Iso-O oli tämän kaverin nähnyt kertaalleen aiemmin. Pojat opiskelevat Navy University:ssä. Iso-O innostui ajatuksesta lähteä tämän joukon kanssa iltaa viettämään ja meni. Minä yritin olla huolehtimatta ja muistutin itseäni, että en moisesta tempauksesta etukäteen mitään tietäisi, jos se tapahtuisi DC:ssä. En silti saanut nukuttua ennenkuin hän tuli klo 1 yöllä takaisin. Hänellä oli ollut tosi mukavaa ja tarinaa riitti.

Koska viimeisenä kokonaisena päivänä hiihtopaikka oli kiinni ja kukaan ei ollut laskettelufiiliksellä - rinteet olisivat vielä olleet auki - lähdimme vaeltamaan. Googlasin hyviä 'kevät' vaelluksia. Koska lähimmän yli 14000 jalan (4270 m) vuoren, Quandary Peak:in huiputus meidän olemattomilla vaellusvälineillämme ei ollut realistinen vaihtoehto, lähdimme hienoksi reitiksi kehuttua Mohawh Lake-polkua kohti. Lunta oli ihan hirveästi - mistään keväisestä pikkuvaelluksesta ei siis ollut kyse. Menimme polun kohdalla olevaa ja jonkin verran tallustettua polkua pitkin noin 11000 jalan (3400 metrin) korkeuteen, mutta sitten oli pakko luovuttaa. Jälkiä ei enää ollut lainkaan, tilalla oli vain puhdas lumikenttä. Ihailimme hetken maisemia, söimme pikkulounaan, ja lähdimme takaisin alas. Emme siis saavuttaneet Mohawk-järveä, mutta täydellisen kelin, ihanien vuorimaisemien ja mukavan seuran johdosta retkestä jäi pelkästään hyvä mieli.

Iso-O:n illanviettopäivänä söimme asunnolla pastaa. Muina päivinä kävimme ravintoloissa. Italialainen ravintola Michael's Italian Restaurant oli jopa hieman liiankin tehokas. Tarjoilija oli heti kysymässä toiveitamme ja ruokalaji toisensa jälkeen ilmaantui ilman viivettä. Olimme valmiita noin tunnissa. Meksikolainen ravintola Mi Casa Mexican Restaurant ei ollut liian tarkka alkoholitilausten kanssa. Iso-O halusi ottaa alkumaljan, ja se tuotiin hänelle ilman kysymyksiä, vaikka ikä ei täällä hänellä siihen riittäisi vielä kahteen vuoteen. Ruoka oli hyvää ja täyttävää.

Rauhallisen aamun jälkeen noin kymmenen aikaan lähdimme ajamaan Breckenridge:stä maisemareittiä takaisin Denverin suuntaan. Ensimmäinen etappi oli Arapahoe Basin ja sieltä Loveland Pass:in kautta takaisin päätielle. Todella upea ajomatka. Minulla ei ole sanoja kuvaamaan, mutta voinet kuvitella täydellisen auringonpaisteen, sinisen taivaan, puhtaan ja koskemattoman puuterilumen sekä tasamaan tallustajalle käsittämättömät korkeuserot.

Päätieltä numero 70 poikkesimme tielle, joka vei meidät Nederland-kylän kautta Boulderin kaupunkiin. Ajo oli upea toisella tavalla kuin Loveland Pass. Lunta ei ollut yhtään, mutta ajoimme pienissä kanjoneissa kivipaalien välissä mutkitellen. Aivan uudenlainen kokemus. Boulderissa pidimme tauon ja tutustuimme CU Bolder yliopiston alueeseen.

Kello alkoi olla jo sen verran, että ruokaa piti saada ja nokan piti alkaa suuntautua kohti autonpalautusta ja lentokentälle menemistä. Aivan hassusti ajauduimme taas samaan hampurilaispaikkaan kuin jo kahdesti aiemmin. Sieltä sitten ajoimme luovuttamaan auton, ja vuokraamolta sen tarjoamalla minibussilla viereiselle lentoasemalle, jossa tiemme erosivat Iso-O:n kanssa.

Molemmat lennot sujuivat jouhevasti. Iso-O oli DC:ssä siedettävään aikaan puoli kymmeneltä illalla. Me vasta puoliltaöin, mikä on edelleen vaikuttamassa omaan väsymystasooni. Hieno oli reissu, joten otan aikaero-ja matkaväsymykseni sen pienenä maksuna.

Auringonpimennys ja muuta vilkasta

Täydellinen auringonpimennys oli katsottavissa läpi Yhdysvaltain 8. huhtikuuta. Aivan emme osuneet radalle - Bostonin seudulla pimennys oli 93%, mikä tietysti muutti kokemuksen ainutlaatuisesta 'vain' hienoksi, mutta se ei innostusta vähentänyt. Asiaa puitiin yli viikon ajan uutisissa edeltävästi ja hieman sen jälkeen, ja täytyy tunnustaa, että aika vaikuttava se oli minunkin mielestäni, vaikka pääsin sitä vain lyhyiden hetkien ajaksi katsomaan työkavereiden kanssa laseja vaihdellen. Southin koululaiset pääsivät katsomaan yhdessä koko koulun kanssa. Ei siis tarvinnut Pikku-O:n jättää ranskantuntia väliin ilman lupaa. Sopivat lasitkin oli kaikille järjestetty, mikä oli oikein hieno juttu. Hassu asia sen sijaan oli se, että MIAA:n (Massachusetts Intescholastic Athletic Assosication) alaisuudessa olevat urheilujuokkueet - tai siis käytännössä kaikki High School lajit ja joukkueet koko Massachusettsissa saivat määräyksen viivästyttää treenien ja kisojen alkua auringonpimennyksen jälkeiseen aikaan turvallisuussyistä johtuen. En ymmärrä, miksi.

Heräsin paniikissa. Olin nähnyt unen, jossa kuu putosi maahan ja se itsessaan aiheutti muutoksia, mm. vuoroveden puuttumisen ym, mutta huoleksi tuli myös maapallon mahdollinen suistuminen radaltaan kuun iskuvoiman johdosta. Aika pelottava ajatus.

Pikku-O:n puuhailuja

Erityisen huonon kelin aikaan bussilla kouluun matkustanut Pikku-O oli vihainen, kun lähdin häntä hakemaan Southilta vasta kun hän laittoi viestin, joutuen odottamaan kokonaiset 10 minuuttia. Hän puhisi, että olisi pyörällä ollut jo kotona ja "ei keli ollut ollenkaan paha aamulla" (*satoi räntää ja rakeita vaakasuorassa). Tämän reaktion läpikäytyäni en edes tarjonnut automahdollisuutta tänään perjantaina, kun taas oli kamala kaatosadekeli aamusta.  

Kouluviikon jälkeen hän oli kuitenkin hyvällä tuulella ja aika pian kotiin saapumisen ja syömisen jälkeen hän lähti Nathanille iltaa viettämään. Sieltä saavuttuaan pahantuulisuus palasi, sillä olin mennyt nukkumaan huoneeseen, jossa iso pelitietokone on. Totesin vain, että lienee paras hänenkin mennä aikaisemmin nukkumaan, sillä treenit olivat jälleen odotettavissa lauantaiaamuna klo 8. Hetken mutistuaan ja oven hieman liian isolla kädellä suljettuaan hän kolisteli alakertaan, ja valvoi aivan liian myöhään.

Sophomore-tanssit olivat lauantaina 6. huhtikuuta. Hän pääsi molempiin suuntiin ystävänsä Dashielin perheen kyydillä. Tansseissa oli ollut hauskaa. Siinä kaikki minulle jaettu informaatio. Hän saapui kotiin hieman ennen klo 11 illalla mukanaan $50 dollarin lahjakortti pizzeriaan ja kolme pussia sipsejä. 

Pikku-O:n kauden ensimmäinen yleisurheilukilpailu oli Southin radalla. Säärikivun johdosta hän päätyi juoksun sijaan heittämään kiekkoa ja keihästä. Hän oli hyvällä asenteella mukana. Keihäänheitossa hän heitti 52'7" (16 m) ja kiekko lensi 57'5" (17.5 m). Hän oli iloisella mielellä, vaikka keihäässä hän jäi aivan jumboksi. Hän jatkoi heittolajien treenaamista seuravien treenien aikaan ja suunnittelee loppukaudesta sekä juoksevansa mailin että heittävänsä keihästä ja kiekkoa.

Hänen kolmannen neljänneksensä arvosanat jatkoivat samaa ei-niin-hohdokasta linjaa. Olemme hänen kanssaan niin erilaisia oppijoita ja työskentelijoitä, että todella kamppailen hänen auttamisensa kanssa. Häneltä tuntuu puuttuvan kaikenlainen huoli koulumenestyksen vaikutuksesta jatkoon. Ainoa A tuli International Cuisine:sta. A- tuli kemiasta ja matematiikasta. Historia oli pudonnut B+:ksi. Englanti oli B ja ranska putosi B-:ksi. Huokaus. Kirsikkana kakun päälle hän ei saanut mistään aineista 'credits' sillä poissaoloja oli liikaa. Tämän syynä oli koulun poissaolopolitiikan muuttuminen ja asianmukaisesti ilmoitettujen poissaolojen huomioiminen "unexcused"-katekoriassa. Näen punaista, sillä olen asiasta täysin eri mieltä koulun kanssa. Isovelikin totesi minulle, kun kerroin asiasta, että tulee mielellään minun kanssani Southin toimistoon "selvittelemään asiaa".

Polkupyöräilijänä Pikku-O on kyllä aika reipas. Kelissä kuin kelissä valittamatta hän pyöräilee. Koska pyörää on käytetty niin paljon, alkavat sen kuluvat osat kaivata vaihtamista. Yksi niistä on varsin tärkeä, jarrupalat. Koska hän ei saanut uusia nopeasti hankittua, otti hän käyttöönsä E:n pyörän. Viime minuutilla kouluun lähtiessään näin hänen pumppaavan aivan tyhjäksi mennyttä pyöränkumia. Kun kysyin, tarvitseeko hän kyydin, minut hätistettiin takaisin sisälle. Oli ilmeisesti ehtinyt, sillä en saanut asiasta automaattista huomatusta koululta.

Pikku-O:n sai tarjouksen kahden viikon "Tutustu ja tienaa"-kesätyörekryssä paikasta Turun Wiklundin Herkussa. Pienimuotoiseksi ongelmaksi muodostui se, että sinne pitäisi menna henkilökohtaisesti käymään paikalla huhtikuussa. Pienen säätämisen jälkeen saimme sovituksi niin, että T käy nyt ja Pikku-O ennen työnalkua heinäkuussa. Hieman erikoinen pyyntö työpaikalta nykyaikana, kun videoyhteys on niin helppo järjestää, mutta pelaamme peliä ja olemme iloisia mahdollisuudesta. Tämä on Pikku-O:n ensimmäinen virallinen työpaikka.

Kun muistutin, että huomenna lauantaina lähdemme Koloradoon, hän sanoi:"Pitääkö?" No, pitää! Kysyin asiaa syksyllä ja hän oli mielellään lähdössä mukaan. Nyt sitten ei enää haluakaan. Iloista matkaa meille.

College-opiskelijoiden kuulumisia

Iso-O:n toinen kesätyöhaastattelu oli pesulatyöntekijän tehtävään. Pidimme pienen pre-haastattelupalaverin todennäköisiä kysymyksia varten - hän kirjoitti joitain vastauksia ylös - ja niitä oli kysyttykin. Haastattelu oli perjantaiaamuna klo 5 - eivät osanneet ottaa aikaeroa huomioon. Palaverissa kävimme läpi mm. sellaisia kysymyksiä kuten "mikä on pesula". Iso-O totesi minulle myös puolitosissaan, että hän voisi sanoa osaavansa pestä itse pyykkinsä. Ehdotin, että jättää tämän mainitsematta. Haastattelun jälkeen sain viestin:"meni tosi hyvin!!!" Siitä huolimatta hän soitti 2.5 tuntia myöhemmin hyperventiloiden:"äiti, minä luulen, että nukuin pommiin!!" Herättyään puhelun aikana, hän rauhoittui ja muisti, että haastattelu oli tosiaan jo ollut. Nyt peukut pystyyn - olisi kiva, jos tärppäisi.

E ei päässyt Kaliforniaan, mutta pääsi Providence College:n Friar Invitational-kisaan. Kisa alkoi vasta klo 17, ja E:n 3k juoksu oli jo pimeän tultua klo 20.50. Liian myohään minulle, mutta halusin mennä, kun siihen oli mahdollisuus. Ajamisen kannalta tietysti parempi, sillä ruuhkat olivat jo menneet. Keli oli aamusta vielä ihan hirveä, mutta parani siedettäväksi, joskin tuulenpuuskat aiheuttivat omat haasteensa ja oli tosi kylmä. Maaliinpäässeitä juoksijoita oli yhteensä 27, joista E oli 14. nopein. Juoksu ei mennyt hyvin, eikä aika, 8:39:86 min, häntä tyydyttänyt, mutta tuli hän silti kanssani juttelemaan. Hän vielä soitti jälkikäteen bussista pettyneenä, kun halusi ventiloida asiaa jonkun kanssa. Ihana, että se "joku" oli äiti. <3

Minun puuhailujani

Meinasin jättää väliin illanvieton Soleilin perheen kotona päivystyksen ja väsymykseni johdosta, mutta pakotin itseni menemään. Hyvä, että pakotin. Perinteisesti minulla oli taas oikein mukavaa. Paikalla olivat Soleilin vanhemmat ja naapurinsa, Marthan vanhemmat, ja Tierneyn vanhemmat. Istuimme ensin olohuoneessa alkupalojen äärellä pari tuntia, sitten toisen mokoman ruokapöydässä syömässä. Jouduin yhden puhelun hoitamaan, mutta muutoin pystyin osallistumaan ilman häiriöitä. Virkistävää.

Päivystysviikon päätteeksi kävin lenkin jälkeen tuplasession hierontatuolissa. Sen jälkeen jalkani tuntuivat niin kevyiltä, että jouduin sitä kommentoimaan lapsille. Konkreettisesti sain kokea, että venyttely ja rentoutus ovat tärkeä osa urheilua. Kunpa uskoisin tämän nyt. Pakkaamisen jälkeen lähdin ajamaan kohti Rhode Islandia E:n yllämainittua iltakilpailua varten. 

Iso asia. Aloitin uuden aikakauden ja chattasin ensimmäisen kerran elämässäni AI:n kanssa kysymällä kysymyksiä Loganille menosta ja sain sekunnin murto-osassa aivan järkeenkäyviä vastauksia. Juttelin nuoren huonekaverini kanssa muutoinkin AI:sta viikolla, sillä olen lisääntyvästi huomannut, että olen putoamassa kehityksen kärryltä. Hän on käyttänyt AI:ta mm. suosituskirjeiden kirjoittamiseen, ja sanoi, että on erittäin todennäköistä, että muutaman vuoden sisällä kaikki potilastekstit syntyvät AI:n avulla. Sitä vastaan minulla ei ole mitään, mutta pitää oikeasti alkaa ryhdistäytyä, jotta ymmärrän, mitä on tapahtumassa.

Huomenna alkavaan Koloradon matkaan olen valmistautunut hieman heppoisesti, mutta jonkinlaista runkoa kuitenkin kehittelin päivystyksen lomassa. Olihan minulla toki jo majoitukset, autonvuokraukset, lentoliput ym hommattuna, mutta niistä on jo aikaa ja välissä on ollut niin paljon kaikenlaista muuta, että tuntuu kuin olisimme lähdössä matkaan aivan extempore. Ja kun matkakumppanini on niin vastahankainen, ei tässä kyllä lähtötunnelmaan ole oikein päässyt.

Alicen yllättävä savupiipun kunnostusremontti alkoi telineiden ilmestymisellä ja savupiipun purkamisella tiistaina, ja jatkui savupiipun muuraamisella sen jälkeen. Tänään perjantaina kukaan ei tullut, joten kysyin asiaa työnjohtajalta, joka vastasi projektin olevan valmis maanantaina. Alice toivoi kuvia etenemisestä ja pystyin niitä hänelle lähettämään, kun olin itsekin tarpeeksi kiinnostunut ja niitä ottanut.

Stubb oli CNN:lla haastateltavana aiheista Venäjä, Ukraina ja Trumpin mahdollinen paluu. Vaikka en varsinainen fani olekaan, täytyy sanoa, että hänen englanninkielentaitonsa sekä kansainvälinen kokemuksensa huokuivat hänen esiintymisestään positiivisella tavalla. Hyvä Suomi!

Pääsiäislomalla ja hieman sen jälkeen

Pääsiäisen aika oli tänä vuonna aiemmasta poikkeava siten, että Iso-O ei tullut lomalle ollenkaan ja E:kaan ei viettänyt öitään meillä. Iso-O:n kohdalla päätökseen vaikuttivat matkan pituus, loman lyhyys sekä tietoisuus siitä, että tapaamme pian Koloradossa. E:lla taas oli kisa lauantaina ja juoksukaverit siten myös paikalla läpi loman. Näin häntä kuitenkin päivittäin, mikä oli kiva tietysti.

Pitkäperjantaina hain E:n meille pesemään pyykkiä, syömään, pelaamaan tietokoneella(!), ja täyttämään juomapussinsa lauantai-illan kaverin syntymäpäivää varten minun juhlistani ylijääneillä juomilla. Pikku-O oli samaan aikaan kaverinsa syntymäpäivillä (Boston Paintball), joten ajoitus oli täydellinen pelisession kannalta. Poikien ei tarvinnut taistella tietokoneajasta. Hassua, mutta tietokoneaika edelleen aiheuttaa heidän välilleen 'keskustelua'.

Lauantaina Pikku-O:lla oli treenit heti aamusta. Minä lähdin myös aikaisin liikkeelle, sillä E:n juoksu Tufts Snowflake Classic-kisassa oli jo klo 9.30. Sprintterit olivat Teksasissa kilpailemassa. Valmentaja laittoi vain muutaman juoksemaan 1500 metriä - kaikki loput juoksivat saman kuin E, 10k, mutta siten, että iso osa suunnitellusti juoksi lyhyemmän matkan. Ensimmäiset pudottautuivat pois 4 mailin jälkeen, seuraavat 5 mailin kohdalla ja vain 3 juoksi koko matkan. E:n tavoitteena oli aika alle 31 minuuttia, mutta se ei toteutunut mm. tuuliolosuhteista johtuen. Hyvin hän juoksi - aika oli 32:05:77 min ja sijoitus kolmas 13 maaliin päässeestä. Aika oli kuitenkin liian hidas Kaliforniaan suuntautuvaa kilpailumatkaa ajatellen, mikä tuotti E:lle suuren pettymyksen.

Sunnuntaina heräsin aikaisin laittamaan lampaan marinoitumaan. Tai oikeammin, poistamaan siitä ensin luun, sillä tiesin, että monituntiseen ruoanlaittosessioon ei ollut varaa E:n jo sopiman oman kaveri-illallisen johdosta. Luun poistaminen ei onnistunut aivan yhtä sievasti kuin YouTube-videossa, joten syömme jossain välissä soppaa, joka on tehty luun ympärille jääneistä lihapaloista. No, marinadi onnistui kyllä oikein hyvin, joten herääminen ei mennyt hukkaan. Klo 9.10 herätin Pikku-O:n, joka oli valmiina lähtemään 5 minuuttia tuon ajankohdan jälkeen ilman valituksen häivää. Ajoimme E:lle, josta poimimme hänet mukaamme, ja olimme kirkolla 10 minuuttia etuajassa. Pääsiäismessu oli kiva ja perinteinen. Kaksi virsistä toi mieleeni puuttuvan Iso-O:n ja hänen "urge to sing". Hauskaa, sillä ihan hirveän usein emme kirkossa käy. Kirkosta ajoimme suoraan kotiin ja yhdessätuumin valmistimme aterian. Pikku-O teki salaatin, E paistoi lampaan pannulla, ja minä lämmitin edellisenä päivänä valmistetut valkosipuliperunat, ja tuoreena toiselle uunipannulle ladotut ruusukaalit ja pitkät pavut. Rosmariinilla maustetut snapsit alkuun, punaviinilasit ruoan kanssa, ja maistui kyllä! Lihaa jäi ihan hirveästi yli. Ei tarvitse Pikku-O:n valittaa proteiininpuutosta lähiviikkojen aikana. Pienen lepohetken jälkeen E lähti takaisin, ja me Pikku-O:n kanssa jäimme kotiin sulattelemaan. Koska ateria oli niin aikaisin, Pikku-O:lle mahtui vielä uusi, vieläkin isompi satsi, kunhan hän ensin kypsytti lampaan uunissa itselleen paremmin maistuvaksi. Lihakimpale, jonka hän imuroi sisäänsä, oli noin kilon painoinen. 

Samaan aikaan Iso-O oli ystävänsä  Izzyn luona New Jersey:ssä. He olivat käyneet kirkossa hekin. Koska ystävä on katolinen, oli kyseessä pääsiäislauantain 3 tunnin mittainen messu. Kulttuurikokemus, niinkuin meillä on tapana todeta. Hänella oli kaiken kaikkiaan ollut oikein onnistunut reissu, mistä tuli hyvä mieli, sillä koin vahvasti hänen puuttumisensa pääsiäispöydästä.

Maanantaina Pikku-O meni kouluun ja minä menin avoimin mielin vaihtoehtohoitoihin (The Indoor Oasis) saamani lahjakortin turvin. Auliisti myönnän, että pidän niitä jokseenkin hulipulina erilaisia terveyshyötyjä toitottaessaan, mutta rentoutuminen ja hyva olo eivat ole pieni asia nekään ja tuovat vähintäänkin mielenterveyttä, jos ei muuta. Tai niin ajattelin edeltävästi. Jouduin allekirjoittamaan vastuunpoistolomakkeita, joissa todettiin jokseenkin kaikki mahdollinen sivuvaikutus, kuoleman lisäksi, mutta aika harmittomana niitä pidin. Hieman kyllä mietiskelin Halo-terapiaa, jossa hengitellään mineraaleja, mutta luotin keuhkorakkulani sietävän niitäkin 20 minuutin ajan. 

Rentoutumissessioni alkoi 4D Massage Pods-tuolissa. Se oli kiva ja olisin jatkanut mielelläni pidempään. Siitä siirryin Halo-terapiaan. Sekin oli aivan miellyttävä, mutta en kyllä kokenut mitään maata mullistavaa. Ainoat asiat, josta tiesin osallistuneeni sessioon, olivat suolan maku huulillani sekä hieman karhea iho. Infrared sauna oli aivan kuin sähkösauna ilman löylynheittoa, eritasoisia lauteita sekä viilentymismahdollisuutta. Lämpötila oli mittarin mukaan vain 153 Fahrenheitia (67*C), mutta hikoilin todella paljon. Alkoi olla hieman hutera olo, vaikka join vettä kaikkien hoitojen väleissä. Lopuksi menin 90 minuutin ajaksi suolavesisammioon kellumaan (Float Therapy). Tai oikeasti pystyin sinnittelemään vain 75 minuuttia, sillä kärsin lisääntyvästi merisairaudesta. Jälkikäteen oli tosi huono olo pitkään. Vieläkin vähän, kun mietin millaista sammiossa oli. Minulla on lahjakortistani vielä hyvä summa jäljellä, mutta toisin kuin edeltävästi ajattelin, en pystynytkään varaamaan seuraavaa aikaa samaan settiin. Päädyin siihen, että vaihtoehtohoidot ovat jatkossakin muiden kuin minun apunani. Minä aion panostaa perinteiseen hierontaan ja hierontatuoliin. Tosin pahoinvoinnin lisäksi kärsin myös vieläkin jatkuvasta alaselkäkivusta, ja mietin, oliko se sittenkin se hierontatuoli, mikä tämän aiheutti.

Tiistaina oli hampaiden vuoro. Olin ajatellut mennä lenkille ennen klo 13 ollutta hampaiden puhdistamis-ja tarkastusvuoroani, mutta selkäsäryn johdosta päädyin kävelemään juoksukamppeet päälläni hammashoitolaan ja köpötin - kirjaimellisesti - vasta sen jälkeen kirjaston ja lähipuiston kautta kotiin. Kirjastosta hain Liz Cheney:n Oath and Honor-kirjan, ja taapersin se kainalossani näyttäen varmasti aika hassulta, eikä vähintään siksi, että jouduin varomaan tiettyjä asentoja selän johdosta.

Iso-O:lla oli syntymäpäivä, ja puhelun perusteella se oli mennyt mukavasti ystävien kanssa, vaikka päivä oli tietysti ollut täynnä opiskeluja ja keliltäänkin suboptimaalinen. Minä kävin omassa lääkärintarkastuksessani, pitkällä lenkillä selkäkipuni johdosta vain lähiympäristössä pyöriskellen, ja tein puolivahingossa Suomen veroilmoituksen. Sen tarkastaa vero.fi:n mukaan tänä vuonna AI (tekoäly). Pikku-O pyöräili myrskysäässä Wegmansiin yrittäessään löytää laseja, joilla huhtikuun 8. päivän täydellistä auringonpimennystä voisi ihailla. Hän sanoi aikovansa skipata ranskantunnin, jos löytää lasit. Ehdotin avoimuutta ja opettajalle jo etukäteen asiasta ilmoittamista, mutta hän ei lämmennyt. "Opettaja ei ymmärrä! Palautin tehtävän 24 tuntia deadlinen jälkeen ja sain 0 pistettä", sanoi hän tuohtuneena. Hmm. Meillä taitaa olla erilainen käsitys deadlinen merkityksestä.

Ihan kamala myrsky siis meni ylitsemme keskiviikkona ja tänään torstaina, ja toi meille lunta! Onneksi minulla oli etäpäivä. Kävin herättämässä Pikku-O:n hieman liian aikaisin ja sanoin, että kannattaa harkita bussikyytiä polkupyöräilyn sijaan, sillä räntää ja rakeita tulee vaakasuorassa vastaan. Hän suostui ilman sen suurempaa meteliä. Lupasin hakea treeneistä, mikä taisi vaikuttaa sekin tähän tavanomaista helpompaa äidin ehdotusten hyväksymiseen. Keli oli myös syynä siihen, että Pikku-O:n kauden ensimmäinen yleisurheilukilpailu siirtyi keskiviikolta viikonlopulle.

Päivystysvapaani on ohi, ja seuraava päivystysviikko alkamassa tänään suoraan etäpäiväni jälkeen. Huh. Melkein kuin olisin Fellow uudelleen. Saan syyttää tästä päivystysaikataulumme tekijää eli minua. Halusin optimoida vapaani siten, että saan helposti suoraan konferenssin jälkeen jatkaa Koloradon vuorille. Saatan olla optimoinnistani toisenlaista mieltä muutaman päivän kuluttua.