Menoa ja meininkiä

Pari tapahtumarikasta viikkoa on vierähtänyt ilman itselleni tärkeitä hengähdystaukoja. Arki on siis vahvasti käynnissä.

Pikku-O:n asioita

Pikku-O:n ensimmäinen kilpailu oli Westonissa, Burkhard Park:issa, 10 syyskuuta kolmen koulun kisana - Weston, Newton South ja Acton-Boxboro. JV-tytöt juoksivat ensin. Sitten seurasivat Varsity-pojat, joukkue, jossa Pikku-O nyt juoksee, ainakin toistaiseksi, ja niin myös kisassa Southin kuudenneksi nopeimpana. Matka oli 3k, niinkuin perinteisesti aina ensimmäinen kisa on. Hänen aikansa oli 10:25 min, voittajan 9:39 min. Hän oli 12/25 Varsity-juoksijasta ja oli iloisella mielellä kisan jälkeen, mikä on minulle aina onnistuneen kisan tärkein merkki.

Koulukin on jatkunut positiivisella asenteella. Melkein joka päivä hän on mennyt edeltävästi punttisalille. Jos punttisali on ollut kiinni, hän on silti herännyt ajoissa syömään aamupalaa. Tämä on iso muutos aiempaan. Iltaisin hän on saapunut kotiin noin klo 18.30, poikkeuksetta hyväntuulisena. Hän on myös huomioinut kaiken pakollisen ja hoitanut ne hyvin apua juurikaan pyytämättä. Eräänä iltana hän mm. lähti noin mailin päässä olevaan Star Market:iin ostamaan itselleen vesigallonan "Environmental Science"-tunnin projektia varten, ja ripotteli kuivalinssit kaikille kukille hoitamaan kukkien typensaantia sillä seurauksella, että purkeissa kasvaa nyt kasvien lisäksi linssejä. Välillä voisi tietysti pyytää apua tai ainakin kysyä mielipidettä...

Eräänä arki-iltana, treenien jälkeen hän tuli kotiin paljon normaalia myöhemmin. Meinasin jo huolestua. Hän oli ollut kavereidensa kanssa viettämässä Dashielin 18-syntymäpäiviä ravintolassa ja oli maksanut oman osuutensa löytämällään $20 setelillä. Raha oli kuulemma löytynyt maasta, penkin vierestä edellisenä viikonloppuna Mian kanssa aikaa viettäessä. Hmm.

Team dinner oli perjantaina 19. syyskuuta Nathanin kotona. Puolen yön jälkeen olin saanut vasta aamulla huomaamani tekstiviestin:"Nolan nukkuu meidän talolla". Oli ilmeisesti joukkuekaverille tullut väsymys, ja Pikku-O oli pelastanut. Aamulla pojat olivat jo lähteneet lauantain aamutreeneihin ennenkuin minä heräsin. Löysin vain E:n huoneesta petaamattoman sängyn, muutamia vaatteita ja ämpärin. Kun myöhemmin tapasin Pikku-O:n, hän pyysi, etten sanoisi Nolanin vanhemmille mitään. Pojat olivat päätyneet selitykseen, että aikaisten aamutreenien johdosta Nolan oli päätynyt jäämään yöksi, jotta oli sitten helpompi yhdessä lähteä. Alkoholilta haiseva hengitys-ongelmakin oli 'ratkaistu' suuveden avulla. Nauratti poikien uskominen siihen, että selitys menee huolestuneille vanhemmille läpi, varsinkin kun lenkkarit oli kuitenkin pitänyt kotoa hakea.

Yhdessä hetkellisesti sohvalla vierekkäin istuen ilmoittauduimme kaikkiin ensi kevään AP-testeihin, $115 per testi (olivat $105 Iso-O:n aikaan, ja $100 E:n aikaan). Pikku-O:n testeihin kuuluvat: Statistics, Environmental Science, Biology, European History, ja AB-Calculus. Hän oli edeltävästi miettinyt ranskan tekemistä myös, mutta jätti sen nyt kuitenkin pois, mikä on mielestäni hyvä. En usko, että testi menisi kovin hyvin, kun hänellä olisi tuossa vaiheessa jo vuosi aikaa hänelle muutenkin vastenmielisen kielen opiskelusta.

Samalla sohvaistumisella Pikku-O sai myös avattua Seniori-kuvansa ja tietää nyt, miten niistä voi valita itseään eniten miellyttävän Yearbook:ia varten.

Euroopasta kuuluu

Iso-O oli Kroatiassa ja innokkaasti suunnittelee reissuja Sveitsiin, Alankomaihin, Turkkiin, Marokkoon, Irlantiin, Iso-Britanniaan, Puolaan, Unkariin ja Itävaltaan. Tärkeä ystävä Martha on häntä Austraaliasta saakka menossa tervehtimään. Yleisesti hän on ollut iloisella mielellä ja soitellut melkein päivittäin. Olen tosi ylpeä hänestä. Tapa, jolla hän viettää puolen vuoden mittaisen opiskelijavaihtonsa on paras mahdollinen. Hän konkreettisesti näkee paikkoja ja oppii luentosalien ulkopuolella. Euroopan lisäksi hän tulee käväisemään Aasian (Istanbul) ja Afrikan mantereilla (Marokko). Go Iso-O!

E vietti edellisen viikonlopun Turussa ja sai viikolla kuulla tulleensa valituksi aliupseerikouluun. Viimeksi mainittu ei ole varmaan kenellekään yllätys, mutta sain häneltä monen huutomerkin vahvuisen viestin, joten iso asia se oli hänelle ollut. Tämä viikonloppu sujui taas Jyväskylässä, osittain sedän kanssa, ja vaariakin mökillä tavaten.

Kotona ja lähiseudulla tapahtuu

Järjestimme Pikku-O:n kanssa juhlat meillä. Hain juomia ja ruokaa Wegmansilta, ja Stop and Shop toi lastin päivä aiemmin. Mukaan saapuivat Pikku-O:n kaverit Dashiel, Nathan, Rohan, Charlie, Oliver ja Mia sekä Dashielin ja Oliverin molemmat vanhemmat (Neil ja Jenn sekä Bob ja Beatriz) sekä Rohanin äiti Prita, Charlien äiti Amy ja Mian äiti Renata. Nathan tuli ilman vanhempiaan. Pojat ja Mia ahtautuivat meidän keittiösyvennyksen pöydän ympärille. Siihen oikeasti mahtuu mukavasti kolme, tiiviisti viisi, mutta heitä mahtui 7. Vanhemmat ottivat olohuoneen haltuun. Koska tapojeni vastaisesti olin pystynyt pitämään kutsulistan hallittuna, kaikille löytyi istumapaikka. Syötävää ja juotavaa oli taas aivan liikaa. Juhla alkoi kuudelta, vanhemmat poistuivat noin puolikymmenen aikaan, mutta nuoriso jatkoi puolille öin, välillä liian äänekkäästi ottaen huomioon, että meillä on naapuri.

Sunnuntai alkoi hitaasti juhlasta toipuen. Noin puoli neljän aikaan lähdin hakemaan Kian kotoaan ja menimme yhdessä West Newton Cinema:ssa olleeseen, näyttelijä Marianne Leone:n julkaiseman kirjan lukutilaisuuteen, jossa lukijoina toimivat sekä hän itse että miehensä, näyttelijä Chris Cooper. Olimme tilaisuuden nuorimpia osaanottajia. Hauska kulttuurikokemus itselleni se oli kyllä. Aivan oli elokuvista tuttu kirjailijatapaaminen.

Kävin heittämässä Kian kotiin ja tulin kiireellä valmistelemaan illanviettoa meillä. Alle tunnin sisään saapuivat Colin, Bill, ja Kia. Amy, Mark, Julia ja Mike tulivat hieman myöhemmin. Naurua ja meteliä jatkui aivan teinipoikien tyyliin yli kymmeneen asti illalla, mikä oli yläkerran naapurille varmaan vähän harmillista, vain päivä edellisten kekkereiden jälkeen.

Aktiivisen viikonlopun ja kiireisen arkiviikon jälkeen sain itselleni yhden laiskan lauantain. Se oli tarpeen, sillä tänään sunnuntaina olin jo klo 8.30 liikkeellä Colinin ja Marthan kanssa kohti Springfieldiä ja siellä ollutta Big E (Eastern States Exposition) parin viikon mittaista, vuosittain tapahtuvaa jättimäistä messutapahtumaa. Porukkaa oli ihan hirveästi, ja pelkkä alueelle pääseminen otti aikaa. Tapasimme alueella Kian ja Billin. Näimme eläimiä, esityksiä - mm. hypnoosiesityksen - lukemattomia ruokakojuja, ja kaikenlaista tarpeetonta myynnissä. Paikalla olivat kaikkien New Englannin alueen osavaltioiden, Maine, New Hampshire, Vermont, Massachusetts, Rhode Island ja Connecticut, edustusta. Paikalla on myös kaikkien ko. osavaltioiden historiaa rakennuksineen ym. Vaikuttava ja jotenkin tosi amerikkalainen kokemus. Kotiin saavuin vasta noin klo 19, sillä ruuhkan johdosta noin 1,5 tunnin matka venyi tunnin verran pidemmäksi.

Kelit ovat jatkuneet mukavan lämpöisinä. Yöt kuitenkin alkavat laskea +10*C alapuolelle, joten laitoin suuren osan asunnon ikkunoista kiinni pesuhuonetta lukuunottamatta. Otin myös kaksi peittoa käyttööni, joskin yhdellä olen pääosin vielä pärjännyt. Sisälämpötila on liikuskellut +20*C tietämillä jopa aamulla, joten öljykattilan päällelaittamista olen pystynyt siirtämään. Viime vuonna aloitin 7. lokakuuta. Saa nähdä, pystynkö venyttämään pidemmälle. Kaikki hinnat, öljy, kaasu ja sähkö ovat nousussa. Talvesta ennustetaan kallista.

Epämiellyttävää

Sain toisen viestin potilasasiamieheltä koskien toista potilasta, nyt suoraan minua syyttäen aivohalvauksensa aiheuttamisesta. Tällä kerralla minulle osoitettiin Laheyn oma lakimies, joka asiaa lähtee kanssani hoitamaan. Olen aika pitkään päässytkin ilman näitä Amerikalle tyypillisiä hankaluuksia. Asia etenee nyt siten, että lakimies laatii vastineen potilaan lakimiehen kirjeeseen, joka joko johtaa asian viemiseen eteenpäin tai ei. Jos menee, prosessi kestää kuulemma vuosia. Riippumatta ensimmäisistä kontakteista, tässä vaiheessa mitään isoa ei tapahdu, mutta kurjalta tuntuu.  

Alkujärkytyksen jälkeen tunnelmani ovat olleet hieman paremmat, kun olen voinut jutella parinkin sellaisen työkaverini kanssa, jotka ovat samankaltaisessa tilanteessa olleet. Olen myös aivan tietoisesti jättänyt asiaa taka-alalle palaten siihen vain sille varattuina aikoina, kuten tulevan viikon torstaina, kun minulla on etätapaaminen lakimiehen kanssa. Siitä lisää jatkossa.

Aivan hyvällä mielellä siis olen uutta viikkoa aloittamassa. Edessä on mm. kaksi Pikku-O:n kisaa, toinen Rhode Islandissa saakka sekä toivottavasti Pikku-O:n ensimmäisen College-hakemuksen lähettäminen. 

Päivä New Yorkissa

Vietin päivän New Yorkissa tiistaina 9. syyskuuta. Rahaa kului kaikkinensa noin $130, ja sain sillä rahalla kyllä melkoisen kokemuksen. Ainoa miinuspuoli oli se, että toipumiseen tarvitsi aikaa. Onneksi olin sen huomioinut, ja minulla oli vielä yksi päivä vapaata reissun jälkeen.

Lähdin kotoa klo 6.30 kävelemään kohti metroa, joista lähin on meiltä nyt Greenline B. Kävelyä sinne on noin 800 metriä. Metro lähti melko pian ja hitaasti körötteli pitkin Commonwealth Avenueta kohti Bostonin alle menevää tunnelia. Hynes Convention Centerillä jäin pois, ja kävelin OurBus-pysäkille 177 Huntington Avenuella. 

Bussimatka meni aivan hyvin, vaikka bussi narisi ja kilisi jatkuvasti päällä olevan varoitusvalon ja äänen kanssa. Nukuinkin hetken. Viimeinen melkein tunti meni Manhattanille yrittäen ja siellä kävelyvauhtia edeten kohti 34th streetin tasolla olevaa pysäkkiä. Keli oli aurinkoinen ja lämmin. Kello oli tuossa vaiheessa noin 13.15.

Kävelin tunnelmaa aistien hitaasti Manhattania ylöspäin ja saavutin Ed Sullivan Theaterin edessä jo muodostuvan jonon, vaikka lipussa oli kielletty saapumasta paikalle ennen klo 14.15. Tunnelma jonossa oli hilpeä ja vaikka itsekseni olinkin, aika meni kuin siivellä. The Late Show with Stephen Colbert:in työntekijät ilmestyivät ulos noin klo 14 aikoihin ja johdattelivat jonon sille erikseen tuossa vaiheessa aidatulle alueelle. Alkoi lippujen ja henkilötodistusten tarkastus. Ranteeseen kiinnitettiin huvipuistotyylinen ranneke. Tuon jälkeen oli mahdollista hakea ruokaa ja juomaa jonoon, jos yksi porukasta jäi pitämään paikkaa. Minulla ei tuota luksusta ollut.

Sisään aulaan meidät päästettiin noin klo 16 aikoihin. Tuossa vaiheessa, erittain koordinoidusti, meidät päästettiin käymään vessassa ennenkuin noin 16.30 pääsimme sisään itse studioon. Minä sain oikein hyvän paikan toisesta rivistä, josta näin kaiken todella hyvin kameroista ja kameramiehistä huolimatta.  Valmistautuminen oli jostain syystä johtuen myöhässä, joten perinteinen Stephen Colbert:in kysymys-vastaussessio jäi väliin. Itseasiassa lattiaa oltiin vielä puhdistamassa ja lavasteita lavan takana justeeramassa, kun kaiken olisi jo pitänyt alkaa. 

Ensimmäisenä lavalle saapui stand up-koomikko tunnelmaa nostamaan ja yhdessä ohjaajan kanssa ohjeita meille antamaan. Sen jälkeen bandi saapui paikalle vauhdikkaasti lavan takaa ja nauhoitus alkoi. Stephen Colbert saapui heti hänkin, ja alkoi monologinsa jokseenkin suoraan. Se meni melkein yhdellä otolla sisään. Vain kerran hän joutui aloittamaan lauseen alusta sotkeutuessaan sanaan, mutta se vain lisästi tunnelmaa studiossa. Naurua riitti.

Ns. mainostauon aikana hän kävi ohjaajan kanssa läpi kysymyksiä ym vieraita varten oman pöytänsä äärellä. Musiikki soi koko ajan. Pienen johdantopuheen jälkeen saapui ensimmäinen vieras, korkeimman oikeuden tuomari, Sonya Sotomayor, mikä sattui olemaan erityisen sopiva ajankohta, sillä juuri samana päivänä korkein oikeus oli päättänyt, että ulkomaalaisviranomaisten on ok kohdentaa etsintänsä etnisen taustan, puhutun kielen, ja vähäpalkkaisen työn mukaisesti. Sonya Sotomayor oli nimittäin jättänyt tähän eriävän mielipiteensä. Keskustelun seuraaminen oli minulle, uutisia tiiviisti seuraavalle, antoisa ja mielenkiintoinen.

Toisena vieraana oli kanadalainen näyttelijä Eugene Levy. Kahden koomikon dialogia oli viihdyttävää seurata, vaikken varsinainen fani ole ollutkaan. Kaksi vierasta täytti koko nauhoitusajan, ja kaikki oli ohi klo 18.45. Tuolloin hieman harmittelin, etten ollut uskaltanut ottaa riskiä klo 19.30 lähtevään bussiin tai klo 19 alkavaan Broadway musikaaliin. Harmini ei kuitenkaan kestänyt kauan, kun astuin ulos vielä valoisalle Broadwaylle ja lähdin kävelemään kohti Central Park:ia.

Ehdin tehdä pienen kävelyn tässä itseäni kovasti viehättävässä puistossa ennenkuin päivänvalo vaihtui kaupunginvaloihin. Nämä valot ovat aivan riittävät puistossakin, mutta päädyin kuitenkin käveleskelemään sen alapuolisella alueella nähden mm. Louis Vuitton-laukkutalon.

Olin varannut lipun Broadway Comedy Club:in klo 21 näytökseen. Se sijaitsi hieman hämärällä osalla katua, ja sen aula oli nukkavieru ja melkein huijaukselta vaikuttava. Uskaltauduin kuitenkin sisään nähtyäni, etten ollut ainoa. Klo 20.45 meidät ohjattiin klubin alakertaan. Se oli siistimpi. Tarjoilijat ohjasivat meidät pöytiimme, ja ottivat tilaukset vastaan ensimmäisten kahdesta vaaditusta juomasta osalta ("Two drink minimum"). Tämä oli minulle uusi kokemus, mutta toimi hyvin, ja oli tavallaan osa erittäin edullista lippua. Puolentoista tunnin ajan koomikko toisensa jälkeen nauratti noin 30 hengen yleisöä, minä lukuunottaen, lähes tauotta. Esiintyjinä olivat: Juju Fevry, Steve Marshall, Brian Scott McFadden, Sharon Simon, Julio Diaz, Audrey Mora, ja yksi puoliksi "native american" (en löytänyt hänen nimeään jälkikäteen).

Esityisen jälkeen kävelin Times Squeare:lle ja istuin siellä oleville portaille tarkkailemaan meininkiä, mikä oli yleisesti hyväntuulinen. Takkia ei tarvinnut, niin mukavan lämmin vielä oli. Vietin lopun aikani siellä, ennenkuin noin klo 00.15 lähdin kohti Port Authority-bussiasemaa, ja sieltä klo 1 kohti Bostonia lähtenyttä Greyhound-bussia. Tuossa vaiheessa olin todella valmis olemaan omassa pedissäni.

Bussimatka sujui melko jouhevasti jonkin verran nukkuen, ja saavutimme Boston South Station:in klo 5. Kävelin hiljaisia, ja New Yorkin jälkeen taas puhtailta vaikuttavia Bostonin katuja kohti Bowdoin metropysäkkiä. B-line lähti sieltä noin 10 minuuttia saapumiseni jälkeen, ja saavuin sen päätepysäkille Boston College:lle noin klo 6.30, suunnilleen 24 tuntia sieltä toiseen suuntaan lähtemiseni jälkeen.

New York on upea kaupunki käydä. Asua siellä en kuitenkaan haluaisi. Boston <3

Ensimmäinen viikko koulua takana

Labor Day ja koululaisten kesäloma on ohi. Viikko koulua, Pikku-O:n viimeistä, on takana, ja rutiinit kehittyvät vauhdilla ja toistaiseksi positiivisesti. Opettajat tuntuvat kaikki mukavilta ja motivaatiota hoitaa homma kunnolla tuntuu hänellä olevan. Jopa niin, että lauantaiaamuna hän heräsi hyvissä ajoin valmistautumaan maastojuoksutreeneihin.

Pikku-O:n juttuja

Koulutavaroiden hankkiminen meni kalkkiviivoille ja niiden yli. Itseasiassa koulu oli jo ehtinyt alkaa, kun kysyin, tarvitseeko mitään hommata. Aika hyvin hänellä tuntui kaikkea olevan, mutta vihkoja ja kansioita uupui. Laitoin tilaukseen ja saapuivat viikonloppuna. Tilasin myös koulun Yearbookin, mikä on tänä vuonna tietysti tärkeä, kun nuorin on seniori. Se ilmestyy vasta loppukeväästä, mutta sen sai nyt jo tilaamalla 30% edullisemmin. Pikku-O tästä minua muistutti tekstiviestin koulusta lähettäen.

Senior Sunrise eli auringonnousun yhdessä ihaileminen tapahtui jo nyt, kouluvuoden aivan alussa. Pikku-O lähti kotoa klo 5.30 kaverin kyydillä. Iso osa noin 500 seniorista oli paikalla, kaikki toivat jotain ruokaa, ja mukavaa oli ollut. Koska koulu alkoi tunteja myöhemmin, Pikku-O oli hyödyntänyt ajan koulun punttikselle mennen, ja on mietiskellyt tätä vaihtoehtoa jatkossakin. Saa nähdä. Aika pitkiä päiviä tulee, jos aloittaa punttisalilla ennen koulua ja jatkaa treenien loppuun päivittäin. Itse en tähän kannusta.

Maastojuoksujoukkueiden ensimmäinen Team Dinner oli Jaken luona perjantaina 5. syyskuuta. Perinteiden mukaisesti senioreiden ei tarvitse tuoda mukanaan mitään; nuoremmat huolehtivat ruoista ja juomista. E:n aikana isäntäperheen vastuulle jäi pizzojen tilaaminen kaikille, mikä oli iso asia (molemmat tyttöjen ja poikien joukkueet on kutsuttu), mutta tämä perinne jäi historiaan korona-aikana ja jatkui sellaisenaan sen jälkeen tehden isännöinnin helpommaksi.

Vuosittaista lääkärintarkastusta varten hain Pikku-O:n koulusta klo 13.45, ja vein takaisin klo 15.15. Ajoimme Newton Corner-poliklinikalle, nyt (ehkä) viimeistä kertaa perheemme lastenlääkärin, Eileen Kramerin, siellä tavaten. Nostalgista. Annoin Pikku-O:n mennä itsekseen vastaanotolle. Lopuksi minut kutsuttiin mukaan mahdollisia kysymyksiä varten sekä henkiseksi tueksi, kun hän sai Meningokokki B- ja influenssa-rokotukset. Pituutta oli kertynyt vain hieman, ollen 173 cm, mutta paino 65 kg oli selvästi mennyt ylöspäin vuodessa pelkästään lihasmassasta johtuen.

Olen Pikku-O:n luvalla järjestämässä meillä seniorivuoden aloitusjuhlat hänen kavereilleen ja heidän perheilleen viikon päästä lauantaina. Moneen otteeseen pyysin häntä kysymään Mialtakin yhteistietoja saadakseni hänen perheensä mukaan myös. Pikku-O:n mielestä se oli kummallinen ajatus, sillä kaikki muut ovat poikia. En kuulemma ymmärtänyt. En niin. No, kun Mia tuli meillä käymään, kysyin häneltä suoraan. Hän ilahtui kovasti, ja sain heidän perheeltään heti vastauksen, että ovat mielellään tulossa. Pikku-O:kin alkoi ymmärtää ja on nyt asiasta oikein iloinen.

Minun juttujani

Minulla oli töitä maanantai-aamusta torstai-iltaan. Ashley tuli kierrolle mukaan tiistaina, ja totesi sen jälkeen tykänneensä poliklinikasta enemmän. Potilaiden tilanne oli hänen mielestään "depressing" (*suora lainaus). Kieltämättä niin oli. Hyvin kiireiseen viikkoon mahtui tavanomaista enemmän nuoria (30-50-vuotiaita), erittain monimutkaisia aivoverenvuotopotilaita. Viikko oli muutenkin tosi kiireinen. Useina päivinä potilasmäärä oli sairaalassa niin kriittinen, että aivan johtoporrasta myöten asiaan yritettiin löytää ratkaisua.   

Kausi on alkanut College-urheilun puolella myös. Boston College vastaan Harvard-juoksukilpailu Reservoirin ympäri oli 5. syyskuuta. Kiirehdin paikalle vietyäni Pikku-O:n takaisin kouluun lääkärintarkastuksen jälkeen ja ehdin näkemään sekä poikien että tyttöjen kisat. Koska keli oli helteisen kostea, oli pettymyksekseni päädytty vain yhteen kierrokseen. Kiva oli silti päästä tunnelmaa aistimaan, vaikka kyseessä olikin ns. compliance meet (=joukkueiden saapuminen kampuksille ennen kauden alkua on ok, jos tarpeeksi pian on kisa). Tunnelmaa riitti.

Varasin matkan Prahaan kiitospäiväviikolle - ja vasta varauksen jälkeen googlasin, onko laitonta jättää alle 18-vuotias itsekseen kotiin. Ei ole. Aina se vähän hirvittää, kun poistuu kotoa kauemmaksi, varsinkin maan rajojen ulkopuolelle, mutta olen päättänyt olla elämättä pelon vallassa, vaikka poliittinen tilanne siihen suuntaan puskeekin. Pikku-O selviää kyllä. 

Samalla matkojen varaus vauhdilla varasin itselleni bussit ja lipun Broadway Comedy Clubin iltatilaisuuteen ensi tiistaille, siellä olevan Stephen Colbert-nauhoituksen lisäksi. Olin ensin ajatellut ajavani edestakaisin, mutta tullien, parkkeeraamisen ja bensan kanssa hinta oli melkein tuplat, joten päädyin bussikyytin, vaikka se toki onkin hieman monimutkaista siitä syystä, että Bostonissa pitää ensin päästä bussille ja bussilta takaisin kotiin. Nykyään emme enää asu aivan metron naapurissa. Mutta siis, NYC, tulossa ollaan.

Euroopasta kuuluu

Iso-O:lla on ollut murhetta kasvonäppylöiden johdosta, ja ruokamyrkytys aiheutti yön kestävän oksentamisen. Kuulin hänestä siis päivittäin. Tänään hän oli hyvällä mielellä suunnittelemassa pian tapahtuvaa reissua Wienin ja Berliinin kautta Kroatiaan (*halvemmat liput tällä tavalla) tapaamaan kavereitaan. Opinnoissa on ollut aika kiireistä ja huomenna on edessä tsekinkielen koe.

E:lla oli vauhdikas viikonloppu inttikaverinsa uuden työpaikan juhlinnan johdosta. Tädiltään hän oli saanut hyvää palautetta upean armeija-asenteensa johdosta. Saman asenteen olen huomannut itsekin. Innokkaasti hän on ollut uutta oppimassa.

Minä vietän päivystysvapaaviikkoani. Edessä on sosiaalisesti ja muutenkin vilkas viikko. Sen verran vilkasta on, että jätimme väliin tälle päivälle suunnitellun "Welcome Back"-illallisen kirkolla. Palaamme.

Loman loppu

Minun lomani loppui maanantaiaamuna 25. elokuuta klo 7.30 tavatessani ensimmäisen poliklinikkapotilaani. Pikku-O jatkaa vielä tulevaan tiistaihin saakka, joskin maastojuoksutreeneissä hän on käynyt jo pari viikkoa. Maanantaina on Labor Day, ja perinteiden mukaisesti Massachusettsissa koulu alkaa sitä seuraavana päivänä, tänä vuonna 2. syyskuuta.

Minun lomani loppua

Erehdyin katsomaan työsähköpostiani lomalla ja törmäsin potilasturvallisuusasiamiehen viestiin mahdollisesta potilasongelmasta. Hän ei millään tavalla yksilöinyt asiaa, joten mielessäni muodostin aikamoisen skenaarion. En siis voinut jättää asiaa sikseen, vaan sovin puhelun hänen kanssaan heti seuraavalle päivälle. No, asia sinänsä oli huomattavasti vähemmän huolestuttava, mutta toki on kurjaa olla osallisena asiassa, joka saattaa johtaa isompiin ongelmiin vain siitä johtuen, että pelkkä nimen mainitseminen osana osapuolien, sairaala ja potilas, sopimusta korvauksista ilmoitetaan tahoille, jotka huolehtivat esimerkiksi lääkärilisensseistä tehden tämän joka toinen vuosi tapahtuvan prosessin monta kertaa hankalammaksi. Tiedän tämän, sillä työkaverini oli samalla tavalla epäsuorasti osallisena potilasongelmassa ja nyt lisenssiä uusiessaan joutuu asiaan ottamaan kantaa joka ainoa kerta. On edelleen hyvin mahdollista, että mitään ei oikeasti tapahdu, mutta kurja huoli tietysti. Opin tästä myös sen, että työsähköpostia ei tule lomalla katsoa.

Kelien osalta lomani oli joko mukavan lämmin tai aivan liian kuuma, mutta yksi sadepäivä loi hieman erilaisen tunnelman, ja oli tarpeen, sillä seutu on aika kuiva. Yöt alkoivat olla miellyttävämpiä lämpötilan pudotessa selvästi +20*C alapuolelle. Ikkunat koko asunnossa ovat edelleen jatkuvasti auki, mistä tykkään kovasti, ja sisälämpötila on vaihdellut +19*C ja +26*C välillä mahdollistaen sukattoman elämän jatkumisen.

Lomani viimeistä perjantai-iltaa olin viettämässä tutulla porukalla Soleilin kotona, joka oli juuri tyhjentynyt lapsista nuorimman lähdettyä College-opintojen pariin. Istuimme pitkän illan grilliruoan ja juomien äärellä heidän takaterassillaan. Mukana olivat pariskunnan lisäksi Martha ja Colin, Kia ja Bill sekä Amy. 

Jälleen liian pitkään odottaneen siivouspäivän vein toiselle tasolla laittamalla sohvatyynyjen päällisetkin pesuun. Se toi mukavan puhtaan tuoksun koko asuntoon. Pikku-O kysyi, onko meillä uudet sohvatyynyt.

Töissä olen ollut jo viikon. Se sujui poliklinikalla ensin seuranani E:n kaveri Ashley, joka oli "shadowing" ja toisena päivänä UMASS-lääkisopiskelija. Etäpäiväni torstai oli mukava katkaisu ylikiireiseen poliklinikkatyöskentelyyn. Nämä päivät ovat toistaiseksi saaneet jatkua ja todellakin jatkan niin pitkään kuin saa. On upea parannus koronaa edeltävään aikaan, että yhtenä päivänä poliklinikkaviikolla voin välttää autoilun ja olla kokonaan valmis töiden osalta klo 12. Etävastaanotot toimivat hyvin sellaisten potilaiden osalta, joiden vastaanotto on lähinnä keskustelua nykytilanteesta, lääkevaihtoehdoista ja tulevaisuuden suunnittelusta. Kuten hyvässä hoitotasapainossa olivat migreenipotilaat.

Iso-O:n kokemuksia

Iso-O lensi Madridin kautta Prahaan ja pääsi bussi-metroyhdistelmällä Prahaan ja siellä hostelliin, jossa hän vietti ensimmäisen yönsä ennenkuin pääsi syksyn majapaikkaansa. Ison matkalaukun yksi rengas oli mennyt rikki. Se oli häntä aika paljon naurattanut, sillä olimme tästä mahdollisuudesta edeltävästi keskustelleet, sillä matkalaukku oli pullollaan kamaa ja vain juuri ja juuri alle sallitun painon (*eli tosi painava kannettavaksi).  

Kuultuani hänen päässeen perille, minä maksoin Iso-O:n syyslukukauden maksun hyvin tiedostaen, että hinta samasta olisi murto-osa, jos vaihdon olisi tehnyt joko Suomesta tai suoraan Prahassa opiskellen. Olen harmistukseni kanssa jo sinut. 'It is what it is'.

Hän on soitellut minulle erilaisten 'ongelmien' kanssa, kuten mitä hänen kannattaa tehdä ruoaksi ja mitä ostaa kaupasta. Hyvin hänellä on mennyt. Hän asuu neljän muun kanssa samassa asunnossa. Heistä kolme on Yhdysvalloista - kaksi poikaa jopa DC:stä - ja yksi tsekki.

E:sta kuuluu vapaaviikonlopun aikaan

E:lla on takanaan kaksiviikkoinen jakso osittain metsässä, sisältäen vartiointia yölläkin. Juuri hänen vuoronsa aikaan alueella oli ollut jotain epämääräistä aktiviteettia. Pelottavaa äidin näkökulmasta. Hän on nyt alokasjaksoa seuraavan 6-viikkoiskauden melkein puolivälissä. Parin viikon päästä selviää, jatkuuko koulutus korkeammalla tasolla vai ei. Erikoista, jos ei, mutta mielenkiinnolla odotan (*laitoin päivänkin kalenteriin, heh heh).

Juoksemassa hän on käynyt säännöllisesti koulutuksesta huolimatta, mutta 'vain' 30 mailia (noin 50 km) viikossa. Hän oli juossut puolimaratonin kokelaansa kanssa ja pyynnöstä kirittäen tämän omaan ennätykseensä, 1:30 tuntia.

E:lla oli juuri vapaa viikonloppu, päättyen tänään, johon sisältyi tädin luona oleilun lisäksi L-sedän kanssa saunomista ja jalkapallon katsomista, viimeisin vaarin luona päivällisineen. Tuntuu hyvältä, että hänellä on tähänkin mahdollisuus sedän hyvinajoitetun Jyväskylä-ajan johdosta.

Pikku-O:n loman viimeisimpiä

Pikku-O on lomaillut ja jatkaa lomailua vielä päivän verran. Hän sai rytminkäännöksen suoritettua hienosti ja on ollut hereillä aikuisille normaaleihin aikoihin. Koulunalku pitäisi siis sujua tältä osin aika helposti.

Treeneissä hän on käynyt päivittäin, tosin nyt on kolmipäiväinen tauko menossa ennen tiistain koulupäivää. Hyvällä mielellä hän on niissä käynyt, vaikka jäikin kapteeniäänestyksessä juuri rannalle. Kun kerroin hänelle, että pääsen melko helposti kaikkiin hänen tuleviin kilpailuihinsa syksyn aikana, hän totesi:"Kiva!", ja kun jatkoin ainoan hankalan olevan koko Massachusettsin tason kisan, johon kommentoin hänen epätodennäköisesti menevän, hän vain sanoi:"Miksi ei?" 

Mia piipahti seudulla ja Pikku-O hävisi paikalta yhtäkkisesti sanomalla vain:"Menen ulos" tullen takaisin tuntien päästä. Mian poissaollessa kavereiden kanssa on riittänyt aktiviteettia päivittäin - tai oikeammin iltaisin, sillä hän usein vasta lähtee noin klo 20 tai jopa 21.

Yhden iltaman aikaan Pikku-O oli jättänyt polkupyöränsä kaverilleen. Itse asiassa se oli kulkeutunut Dashielin pihalle, vaikka tämä ei ole lähimaillakaan alkuperäistä paikkaa. Hänellä oli suunnitelma hakea se sieltä kävellen samalla kun meni Nathanille. Sinänsä hieno ajatus. Mutta, hän meinasi suuttua minulle, kun tarjosin kyytiä Dashielin kautta Nathanille polkupyörän hakemiseksi, sillä se ei mahtunut hänen sisäiseen malliinsa. Hetken riehuttuaan hän ymmärsi tarjoukseni positiivisuuden, ja sain pienen hetken hänen kanssaan automatkalla Dashielin kautta Nathanille. 

Kävimme Pikku-O:n toiveen mukaisesti melomassa ensimmäistä kertaa neljään vuoteen. Hän halusi itselleen oman kajakin, mistä johtuen - tulin huomanneeksi - matka, jonka pystyi tekemään, jäi huomattavasti aiempaan lyhyemmäksi. Lähdimme Alston/Brighton-paikasta, ja vain Pikku-O pääsi Charles Riverin MIT-sillan merenpuolelle. Minä en ehtinyt. Kolme tuntia yläkroppatreenia tuntui. Jalat, käsivarret ja kasvot paloivat, vaikka aurinko oli ison osan ajasta pilvessä. Mukava yhdessäolo vähäpuheisen teinipojan kanssa.

Kouluunvalmistumiseen on kuulunut joitain etukäteisläksyjä. Englanninkurssille hän luki kirjan Shakespearesta, Environmental Science-kurssille hän sekä kävi kavereidensa kanssa vaelluksella Noanet Woodlands-alueella (jossa itse kävimme korona-aikana syksyllä 2020) että otti kuvia niin pihaltamme kuin Waban Reservoirilta, ja biologiaan oli joitain tehtäviä. Muut kurssit eivät ilmeisesti läksyjä antaneet. 

Lukujärjestys saapui (*ohessa). Koulu alkaa joka päivä klo 9.00 ja päättyy 15.45 paitsi tiistaisin 15.25. Maastojuoksutreenit ovat heti sen jälkeen aina klo 18.15 saakka sekä lauantaiaamuisin klo 8.00. Jokaisen aineen välillä on 5 minuutin siirtymistauko. Lounasaika vaihtelee hieman päivittäin; sille ei ole lukujärjestyksessä paikkaa, mutta se tapahtuu aina jonkin aineen aikana vieden ko. tunnilta noin 30 minuuttia pois. Hieman kevyempiä aineita ovat Advisory maanantaisin, Wellness kolmesti viikossa sekä Lions Block (=mahdollisuus tehdä läksyjä tai tavata opettajia aineissa, joissa tarvitsee apua) neljästi viikossa. Kaikki muut ovat vaativia ja työläitä, Pikku-O:n valinnan mukaisesti (*varoittavia kysymyksia kyllä esitettiin), ja tapahtuvat kolmesti viikossa jokainen. Näihin kuuluvat: AP-Environmental Science (=ympäristötiede), AP-Biology (=biologia), AP-Calculus AB (=matematiikka), H-Shakespeare (=englanti), AP-Statistics (=statistiikka), AP-European History (=historia). AP tarkoittaa College-tason kurssia ja H-tarkoittaa Honors-tason kurssia. Ranskan hän pudotti pois. Suurin osa collegeista vaatii kieliopintoja kolmena High School-vuotena. Vain muutama vaatii neljä, ja niihin hän ei ole pyrkimässä. 

Pikku-O:n arki alkaa tiistaina, spesiaaliohjelman mukaan vasta puolen päivän jälkeen. Minulla on maanantaiaamusta torstai-iltapäivään puolikas päivystysviikko ja sitten viikon verran vapaata jälleen. Lähden tästä nyt iltaa viettämään Marthan kotiin.

Iso-O käymässä

Iso-O piipahti kotona torstai-illasta tiistai-iltaan. Aika oli intensiivinen niin hänelle kuin minullekin. Kaiken mahdollisen ajan seurasin häntä kuin koiranpentu. Mahdollista aikaa ei ollut kuin 1-3 tuntia per päivä, sillä hänellä oli niin paljon kaikenlaista muuta.

Lähdin Loganille autontankkauksen samalla hoitaen klo 18.30. Hikinen keli kulminoitui äkilliseen, rajuun ukkoskuuroon juuri samaan aikaan kuin lentokone oli laskeutumassa. Se huoletti minua autonrattia kentälle ajaessani puristaessani. Hän kuitenkin laskeutui turvallisesti, pääsi ennakko-odotusten vastaisesti tullista läpi jouhevasti ilman minkäänlaisia ongelmia ja oli autolla vain 30 minuuttia myöhemmin. Näin hänen kävelevän vauhdikkaasti aivan väärään suuntaan ohjeeni väärinymmärrettyään, mutta hän tapojensa vastaisesti vastasi puheluuni ja löysimme toisemme ilman liian suurta hankaluutta. Hän oli väsynyt ja huonovointinen, mutta olo parani matkan aikana, kun eteen avautui Bostonin kaunis siluetti sekä kotoisa tunnelma.

Hän söi hieman, halaili pikkuveljen - joka sivu mennen sanoen ei lähtenytkään mukaani siskoa hakemaan, silla oli omalla tuntien mittaisella iltapäiväunellaan - ja hyppäsi Willan kyytiin ja edelleen Ianin talolle, johon Jasonkin tuli. Aikaerorasitus ei tunnu merkitsevän, kun aikaa on rajoitetusti ja kaikki ystävät pitäisi ehtiä näkemään.

Ensimmäisenä aamuna hän heräsi klo 8, mikä on aikaero huomioiden todella myöhään (=Suomen aikaa eli hänen sisäistä aikaansa klo 15), ja alkoi hetken hohhailtuaan paistaa pinaattilettuja. Kun totestin tämän olevan hieman erikoinen aamupalavalinta, hän kertoi Suomessakin pitkään nukuttuaan siirtyneensä suoraan lounaaseen. Hyväntuulisena hän jutteli niin kokemuksiaan Eurooppa-lomaltaan kuin pian alkavaa vaihtoaan Itä-Euroopassa. Minä seurasin perässä yrittäen maksimoida oman aikani hänen kanssaan.

Päivä oli täynnä toimintaa. Ensin hän imuroi ja pesi auton(!) ja kävi sitten Abbyn kanssa kävelemässä ja vaihtamassa ensimmäiset kuulumiset hänen kanssaan kahvimukit käsissään. Kotiin saavuttuaan hän otti Pikku-O:n college essay:n arvioitavakseen, mutta totesi sitä hetken katsottuaan, että tarvitsee aikaa omien ajatustensa kokoamiseen. Essay oli hänen mielestään osittain oikein hyvä, mutta tarina antoi Pikku-O:sta vääränlaisen kuvan. 

Hän jätti läppärinsä lepäämään ja lähti käymään Bank of America:ssa kysymässä vinkkejä syksylle. Tämä kannatti, sillä hän sai Travel Visa-kortti lupauksen ja vieläpä upealla palvelulla varustettuna. Oikeasti kortin olisi pitänyt saapua kotiosoitteeseen kahden viikon sisään, mikä olisi tietysti ollut aivan liian myöhään. Hän kuitenkin sai kaksi pankkimiestä työskentelemään hänen edukseen pyytämättä, ja kortti saapui jo maanantaina merkinnällä "extremely urgent", hyvin ehtien mukaan. Nauroimme, että joskus on hyvä olla nuori blondi.

Pankista hän kävi Jasonia moikkaamassa tämän kesätyöpaikassa kauneudenhoitoliikkeessä, jossa tyypillisesti ei käy ketään koko päivänä, ja tuli sitten kotiin kommentoimaan Pikku-O:n kirjoitelmaa oikein urakalla. Tässä vaiheessa pikkuveli oli kuukahtanut taas tuntien mittaiselle iltapäiväunelleen ja kommentit piti jättää vain kirjallisesti. Minua harmitti, mutta tilanne korjaantui seuraavana aamuna, jolloin sisarukset olivat naamattain.

Kommentit jätettyään Iso-O lähti työstä poispäässyttä Jasonia ja Sylvie:ta tapaamaan. Aamulla kuulin, että vaellusreissu syntymäpäiväänsä viettävän Mayan kanssa onnistuikin, ja aamupalan sekä yllämainitun sisaruskeskustelun jälkeen hän lähti kohti New Hampshireä ja siellä ollutta Mount Shaw-kukkulaa. Melkein neljän tunnin vaelluksen jälkeen he ajoivat takaisin Massachusettsiin ja kotiin. Iso-O kävi syömässä ja iloisesti päivästä kertomassa ennenkuin lähti Soleilia tapaamaan.

Iso-O:n poissaollessa Mia piipahti tuomassa Pikku-O:n kypärän katkaisten nuorenparin 3 viikkoisen yhdessäolotauon. Hän lähti kuitenkin heti eteenpäin. Cape Cod-loma vaihtui Alaska-reissuksi.

Sunnuntaina Pikku-O oli herännyt klo 4 mentyään edellisenä iltana nukkumaan klo 17, ja kertoi tämän olevan hänen strategiansa sisäisen kellon siirtämiseksi kohti kouluaikaa. Hän oli siis meistä ensimmäisenä hereillä. Minä heräsin puoli seitsemän aikoihin linnunlauluun. Iso-O, jolla olisi pitänyt olla aikaerohyöty vielä käytössään, kömpi ylos puoli yhdeksältä. Hitaan aamun jälkeen Abby tuli hänet hakemaan, ja yhdessä Mayan kanssa he matkustivat Stoneham:iin yrittäen sosiaalisesta mediasta tunnetuksi tulleeseen Kennedy's Cafe:hin siinä kuitenkaan onnistumatta, sillä paikalla oli ihan hirveästi väkeä ja pitkä jono. He menivät johonkin toiseen, sillä ajatuksena oli ensisijaisesti kavereiden kanssa rupattelu.

Illalliselle menimme Haywardseille. Colin soitti edeltävästi pyytäen reissua Wholefoodsin kautta, sillä hänen bruchetta leipiensä pohjat olivat palaneet. Iso-O oli tehnyt tofu-lisäkkeen, joka olisi ollut aivan hyvä ellei olisi palanut niin pahasti pohjaan. Veimme keksejä ja jäätelöä ylimääräiseksi jälkiruoaksi. Colin grillasi miekkakalaa lisukkeineen. Sarah ja Iso-O höpöttivät ja nauroivat heti alkuhetkestä lähtien. Sarah kertoi Pikku-O:lle, miksi Middlebury College on niin hyvä vaihtoehto. Ettakin liittyi hetkeksi joukkoon. Mukava ilta jälleen.

Iso-O ajoi meidät kotiin, josta alle puolen tunnin sisään molemmat nuoret lähtivät omiin suuntiinsa. Pikku-O meni Nathanille ja Iso-O Brennereille tullen kotiin vasta aamulla. Maanantai menikin sitten molemmilla lähinnä vaakatasossa, vaikka muitakin suunnitelmia, kuten pakkaus(!) olisi ollut. Kävimme sentään kävelemässä ennenkuin Iso-O lähti uudelleen Brennereille yoksi. Tähän hieman erikoiseen valintaan vaikutti se, että siellä asustaa kesän ajan kiva tsekkipoika Lukas. Pikku-O:n arki alkoi, vaikka koulunalkuun onkin vielä pari viikkoa; maastojuoksutreenit alkoivat.

Viimeisenä Iso-O:n kotonaolopäivänä oli edessä pakkaus sekä jonkinlainen huoneen siivoaminen. Iso-O yllättyi matkalaukkunsa painavuudesta. Pikku-O:n kanssa toin huonekasvit sisälle. Vaikka aivan kivat kelit vielä jatkuvatkin, joinain öinä menee lähelle +10*C, enkä alkukesän hallaöistä jotenkuten selvittyään halua antaa kasveille uutta samanlaista käsittelyä.

Menimme viettämään O'Hara's-ravintolaan lähtöateriaa. Iso-O otti lopun Leone Pizzasta mukaansa. Pikku-O erosi porukasta hypäten Newton Highlands-metroon ja sillä Red Sox-peliin, ja me menimme Loganille. Siellä Iso-O lähti kohti terminaalin ovea kohti uusia seikkailuja. Minä ajoin hiljaiseen kotiin.

Samaan aikaan Iso-O:n piipahduksen kanssa E:lla oli valatilaisuus Viitasaarella 16. elokuuta. Sain kuvia ja videoita siellä mukanaolleilta ja jälkikäteen puhelunkin itse lentosotamieheltä. Hänellä oli onneksi parin yön mittainen mahdollisuus hengähtää Papan mökillä ennenkuin homma jatkui maastoharjoituksessa.

Instagram ehdotti minulle lukemiseksi vanhaa kirjoitelmaa, alunperin julkaistu 2006, mutta sittemmin useasti ja useassa eri paikassa julkaistu äidin tunnelma lasten lähtiessä kodista. Se iski jotenkin ytimeen. Vaikka yksi kolmesta on tukevasti kotona vielä vuoden verran, vahvasti tiedostan, että elämäni on muuttumassa. Prosessi, joka lähti käyntiin 2021 E:n High School valmistumisesta ja BC:n lähellä olevaan asuntolaan muuttamisesta, kulminoituu kesäkuussa 2026 johonkin paljon isompaan. Kurkkuani kuristaa, vaikka samalla tunnekin syvää kiitollisuutta siitä, että kaikki ovat löytämässä oman polkunsa. Näin kuuluukin olla.

Lomalla

Olen ollut lomalla 7. elokuuta lähtien, mikä on varsinkin alkuunsa tarkoittanut lähinnä rästiasioiden hoitamista. Kelit ovat jälleen kuumentuneet ja minä villasukkien käyttäjä olen ollut paljasvarpainen lomanalusta lähtien lenkkejä lukuunottamatta.

Pikku-O:n asioita

Pikku-O:lla on ollut joka arkipäivä yksi pikkukirjoitelma ("Supplemental essay"), jokainen 100-300 sanaa pitkä, erilaisista aiheista, 1-3 per College, työnallaan. Niiden pitäisi olla tehtynä tämän viikon loppuun mennessä. Ensi viikolla edessä on hiomista sekä muiden ylimääräisten töiden, kuten videoiden, portfolion ja mahdollisten sosiaalisen median lisätöiden tekemistä, kaikki osana yliopistoihin pyrkimistä. Viimeinen viikko ennen koulua, joka alkaa Labor Dayn jälkeisenä tiistaina 2. syyskuuta, on varattu koulua edeltäville töille. Niitäkin riittää ja useassa aineessa.

Yllä olevasta huolimatta hänellä on riittanyt aikaa muuhunkin, vaikka yöuni onkin jatkunut joka päivä pitkälle iltapäivään. Melkein päivittäin saavuin töistä kotiin todistamaan olohuoneen pöydällä tapahtuvaa maalausta. Hän on aika hyvä ja muutenkin innostunut taiteesta, mikä minua on yllättänyt.

Juoksemassa hän on käynyt epäsäännöllisesti, usein myöhään illalla. Kertaalleen hänelle tuli jääkiekkoilija James kaveriksi. He juoksivat meiltä vain noin 500 metrin matkan ennenkuin Nathan tuli sattumalta vastaan, ja liittyi joukkoon. Lisääntyvästi hänen kaverinsa ovat saapuneet lomareissuiltaan ja illat ovat alkaneet uudelleen täyttyä Mia:n kolmiviikkoisen poissaolon ajallekin.

Pikku-O:n seniorikuva vuosikirjaa varten piti hoitaa alta pois. Varasin vahingossa kuvauksen tehtäväksi kuvaamon pääpaikassa Connecticutissa, kun en huomannut kohtaa, jossa koulu ilmoitettiin. Pitkäkestoisen chatin tuloksena sain sen vaihdettua tälle maanantaille koulun alueelle. Pikku-O oli pahalla tuulella kuullessaan kuvauksesta sekä varsinkin sen ajankohdasta liian aikaisin aamulla (klo 10.45). Itse kuvaus onnistui varsin kivuttomasti. Hänestä otettiin monia kuvia sekä siisteissä vaatteissa että valmistujaisviitta ja -hattu päällään Southin Athletic-sisäänkäynnin edessä olevalla puistoalueella. Häntä harmitti, että kuvaus tapahtui jo nyt. Hän olisi halunnut venyttää sen mahdollisimman pitkälle. (*huokaus).

Suomesta kuuluu

Iso-O, joka on jo matkalla takaisin, on soitellut lähes päivittäin Jyväskylän seudulla viikon vietettyään. Meillä oli joitain virallisiakin asioita hoidettavana, ja niistä yksi iso oli se, että saimme Healthcare Insurance Waiverin anottua ja hyväksyttyä. Tämä on suora melkein $5000 säästö minulle, ja olen kiitollinen Georgetown University:lle siitä, että he eivät tee prosessista niin monimutkaista kuin Boston College teki.

Suomi- ja Eurooppareissullaan Iso-O on oppinut pankkikortin ja luottokortin erot saamalla useita(!) huomautuksia tilillä olevan rahamäärän riittämättömyydestä. Virheistä oppii parhaiten ja mitään katastrofia ei ole tapahtunut, joten homma lienee tältä osin hallussa hänen Praha-aikansa huomioiden. Suomen pankkikortti näyttää Euroopassa toimivan aika ongelmattomasti.

E on myös oppinut jotain. Hän oli lähtenyt iltalomalle tarkastamatta, miten pääsee takaisin kasarmialueelle ajoissa. Hätäpäissään hän oli soittanut jokseenkin kaikille edes hieman mahdollisille ihmisille onnistumatta. Vaari viimein pelasti tarjoamalla kyydin. 

Lomani alun aikaan

Lomani siis alkoi päivystysputken loputtua torstai-iltana 7. elokuuta. Olin ajatellut tulla Suomeen, osallistua E:n viikonlopun valatilaisuuteen ja serkkuni viikko sitten järjestämään juhlaaan Karstulassa sekä tietysti näkemään tärkeitä ihmisiä, mutta kaksi asiaa tapahtui. Ensimmäinen liittyi suunniteltuun Iso-O:n pyrähdykseen tässä suunnassa sattuen juuri lomani ajalle. Toinen oli suora pyyntö tyopaikan lakimiehiltä välttää ulkomaille matkustamista. Tämä tosin vaikutti minuun vähemman, silla olen edelleen suunnittelemassa reissua Eurooppaan joulun ajalle.

Pelkkää ruusuilla tanssimista lomani ei ole ollut. Heti ensimmäisenä päivänä palasin hammaslääkäriin paikkauttamaan lohjenneen etuhampaani sekä pienen takahampaassa olleen reiän. Onnekseni selvisin niistä ilman puudutusta ja aika kepeästi. Nyt näyttää kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Swap Shopissa kävimme Pikku-O:n kanssa viemässä vanhoja tavaroitamme sekä hakemassa jotain tilalle. Etsin ensisijaisesti Iso-O:n huoneeseen hyllykköä, mutta löysin penkin, joka toiminee samassa funktiossa. Tavoitteena on tavarapaljouden hallinta, mikä matamin kohdalla on haastavaa. Varsinkin, kun tavaramäärä jatkuu isona aina vuoden vaihteeseen saakka, kun kotiin jääneiden tavaroiden lisäksi paikalla ovat opiskelija-asuntolan kamat.

Swap Shopista ajoimme New Balance-kauppaan. Saimme hienot kilpakengät molemmille. Myyjän laskuvirheen johdosta sain ne molemmat alle puoleen hintaan, vaikka tarjous oli "buy one, get one 50%". Se on iso juttu, kun OVH on yli $250 per yksi pari, ja kokonaislasku $239 sisälsi kaksien kenkien lisäksi Pikku-O:lle kahdet juoksushortsit. Olen alkanut googlailla meille kilpailuja. Aika todennäköisesti menemme Turkey Trot 5k-juoksuun ennen Thanksgivingiä, mutta harkinnassa on toukokuinen Sugarloaf maratonikin (15k minulle).

Kävin Colinin, Marthan, Kian ja Billin kanssa iltakonsertissa Mason Rice-koulun takana olevalla nurmialueella. Meillä oli picnic-kamat ja tuolit mukanamme. Minä hain Hut:ista meille pienet pöydät. Oli nostalgista käydä talossa sisällä sekä kävellä Mason Ricen ympäristössä muutenkin. Viimeisinkin pääsi alakoulusta jo yli 6 vuotta sitten.

E:n kaveri Fox kävi tuomassa lisää kamojaan kellariin ja käytin päivän hyödykseni kellarin tuulettamisen kanssa. Yläkerran naapurini on hieman työläs tältä osin, sillä hän pelkää eläinten menemistä kellariin, vaikka oven esteenä olikin yli metrin korkuinen verkko. En tietysti itsekään halua kellariin eläimiä, mutta en myöskään halua kaiken siellä olevan homehtuvan. Luulen, että pääsemme tästä jonkinlaiseen konsensukseen, mutta helpompi olisi, kun ei toisen asukkaan mielipidettä tarvitsisi ottaa huomioon. 

Sain lipun Stephen Colbert-nauhoitukseen. Olisin halunnut saada lipun lomani ajalle, mutta harmillisesti heillä on nauhoitustauko juuri nyt. Menen siis seuraavan päivystysvapaani aikana syyskuun alkupuolella. Siitä lisää silloin.

Iso-O saapuu tänään. Pikku-O totesi:"Kiva" ja ilmoitti tulevansa mukaan kentälle.

Kalevan kisojen aikaan

Olen oppinut liian hyvälle. E:n college-aikaisten kilpailujen live-seuranta oli helppoa, ja jopa silloin, kun kuvaa ei ollut tarjolla, oli mahdollista saada väliajat heti niiden tapahduttua vain tietokoneruutua tuijottaen. Oletin saman tietysti olevan mahdollista Kalevan kisoissa, SM-tason kilpailu kun kuitenkin oli kyseessä. Tarjolla oli 'Livetulokset'. Valmistauduin testaamalla systeemiä naisten 10000 m juoksun aikana. OMG!!! Livestä ei ollut tietoakaan, ja väliajat näytettiin vain ko. aikapyykin nopeimpana ohittaneen osalta aivan randomisti. Ilmeisesti tällaiselle palvelulle ei ole kysyntää, kun näin rudimentaariseen systeemiin oli päädytty. 

No, sain onneksi monia kuvia ja videopätkiä kilpailua sekä paikanpäällä että television välityksellä seuranneilta. Iso kiitos!! 10k-juoksun jälkeen kysyin E:lta varovaisesti, millä mielellä juoksija oli. Ilokseni sain vastaukseksi, että hyvällä mielellä, hieno oli ollut kokemus, ja vaikka hänen oma aikansa oli "horrible" (*suora lainaus), oli yleisfiilis jäänyt hyväksi. Siitä tuli minullekin hyvä mieli.

E:n viikonlopun täytti kaiken muun lisäksi puhelimen näyttöasia. Sain monia tekstiviestejä ja puheluita asian tiimoilta. Iso asia hänelle. Samalla hassua ja jotenkin liikuttavaa, että hän edelleen tuntuu ajattelevan, että minulla on äitinä ratkaisu tähänkin ongelmaan. 

Sunnuntaina oli 5k. Etäseuraaminen oli taas käytännössä mahdotonta, mutta näin tietysti tulokset kisan jälkeen. Kysyin ensin Iso-O:lta, millä mielellä E oli. Hän kertoi, ettei muista kertaakaan aiemmin nähneensä veljeään niin hyväntuulisena suboptimaalisesti menneen juoksun jälkeen. Oi, kuinka se tuntui hyvältä kuulla! E itse kommentoi:"Ei ollut onnistunut viikonloppu mutta oli kiva", ja jatkoi:"Hay was in the barn tho, I was just unfit".

Kisojen aikaan meren tällä rannalla kelit ovat helpottaneet hetkeksi kuumasta ja kosteasta todella miellyttävään kuivaan ja mukavan lämpöiseen, aurinkoiseen suuntaan. Mia ja Pikku-O tekivät yhdessä ruokaa. E:n kaveri Fox toi kamojaan meidän kellariin odottamaan syyskuun alun muuttoaan. Ja, minä huolestuneena seuraan jatkuvasti ulkomaalaisvastaisempaan muuttuvaa ilmapiiriä niin College-opiskelijoiden valinnassa kuin omassa elämässänikin.