Menoa ja meininkiä

Pari tapahtumarikasta viikkoa on vierähtänyt ilman itselleni tärkeitä hengähdystaukoja. Arki on siis vahvasti käynnissä.

Pikku-O:n asioita

Pikku-O:n ensimmäinen kilpailu oli Westonissa, Burkhard Park:issa, 10 syyskuuta kolmen koulun kisana - Weston, Newton South ja Acton-Boxboro. JV-tytöt juoksivat ensin. Sitten seurasivat Varsity-pojat, joukkue, jossa Pikku-O nyt juoksee, ainakin toistaiseksi, ja niin myös kisassa Southin kuudenneksi nopeimpana. Matka oli 3k, niinkuin perinteisesti aina ensimmäinen kisa on. Hänen aikansa oli 10:25 min, voittajan 9:39 min. Hän oli 12/25 Varsity-juoksijasta ja oli iloisella mielellä kisan jälkeen, mikä on minulle aina onnistuneen kisan tärkein merkki.

Koulukin on jatkunut positiivisella asenteella. Melkein joka päivä hän on mennyt edeltävästi punttisalille. Jos punttisali on ollut kiinni, hän on silti herännyt ajoissa syömään aamupalaa. Tämä on iso muutos aiempaan. Iltaisin hän on saapunut kotiin noin klo 18.30, poikkeuksetta hyväntuulisena. Hän on myös huomioinut kaiken pakollisen ja hoitanut ne hyvin apua juurikaan pyytämättä. Eräänä iltana hän mm. lähti noin mailin päässä olevaan Star Market:iin ostamaan itselleen vesigallonan "Environmental Science"-tunnin projektia varten, ja ripotteli kuivalinssit kaikille kukille hoitamaan kukkien typensaantia sillä seurauksella, että purkeissa kasvaa nyt kasvien lisäksi linssejä. Välillä voisi tietysti pyytää apua tai ainakin kysyä mielipidettä...

Eräänä arki-iltana, treenien jälkeen hän tuli kotiin paljon normaalia myöhemmin. Meinasin jo huolestua. Hän oli ollut kavereidensa kanssa viettämässä Dashielin 18-syntymäpäiviä ravintolassa ja oli maksanut oman osuutensa löytämällään $20 setelillä. Raha oli kuulemma löytynyt maasta, penkin vierestä edellisenä viikonloppuna Mian kanssa aikaa viettäessä. Hmm.

Team dinner oli perjantaina 19. syyskuuta Nathanin kotona. Puolen yön jälkeen olin saanut vasta aamulla huomaamani tekstiviestin:"Nolan nukkuu meidän talolla". Oli ilmeisesti joukkuekaverille tullut väsymys, ja Pikku-O oli pelastanut. Aamulla pojat olivat jo lähteneet lauantain aamutreeneihin ennenkuin minä heräsin. Löysin vain E:n huoneesta petaamattoman sängyn, muutamia vaatteita ja ämpärin. Kun myöhemmin tapasin Pikku-O:n, hän pyysi, etten sanoisi Nolanin vanhemmille mitään. Pojat olivat päätyneet selitykseen, että aikaisten aamutreenien johdosta Nolan oli päätynyt jäämään yöksi, jotta oli sitten helpompi yhdessä lähteä. Alkoholilta haiseva hengitys-ongelmakin oli 'ratkaistu' suuveden avulla. Nauratti poikien uskominen siihen, että selitys menee huolestuneille vanhemmille läpi, varsinkin kun lenkkarit oli kuitenkin pitänyt kotoa hakea.

Yhdessä hetkellisesti sohvalla vierekkäin istuen ilmoittauduimme kaikkiin ensi kevään AP-testeihin, $115 per testi (olivat $105 Iso-O:n aikaan, ja $100 E:n aikaan). Pikku-O:n testeihin kuuluvat: Statistics, Environmental Science, Biology, European History, ja AB-Calculus. Hän oli edeltävästi miettinyt ranskan tekemistä myös, mutta jätti sen nyt kuitenkin pois, mikä on mielestäni hyvä. En usko, että testi menisi kovin hyvin, kun hänellä olisi tuossa vaiheessa jo vuosi aikaa hänelle muutenkin vastenmielisen kielen opiskelusta.

Samalla sohvaistumisella Pikku-O sai myös avattua Seniori-kuvansa ja tietää nyt, miten niistä voi valita itseään eniten miellyttävän Yearbook:ia varten.

Euroopasta kuuluu

Iso-O oli Kroatiassa ja innokkaasti suunnittelee reissuja Sveitsiin, Turkkiin, Marokkoon, Irlantiin, Puolaan, Unkariin ja Itavaltaan. Tärkeä ystävä Martha on häntä Austraaliasta saakka menossa tervehtimään. Yleisesti hän on ollut iloisella mielellä ja soitellut melkein päivittäin. Olen tosi ylpeä hänestä. Tapa, jolla hän viettää puolen vuoden mittaisen opiskelijavaihtonsa on paras mahdollinen. Hän konkreettisesti näkee paikkoja ja oppii luentosalien ulkopuolella. Euroopan lisäksi hän tulee käväisemään Aasian (Istanbul) ja Afrikan mantereilla (Marokko). Go Iso-O!

E vietti edellisen viikonlopun Turussa ja sai viikolla kuulla tulleensa valituksi aliupseerikouluun. Viimeksi mainittu ei ole varmaan kenellekään yllätys, mutta sain häneltä monen huutomerkin vahvuisen viestin, joten iso asia se oli hänelle ollut. Tämä viikonloppu sujui taas Jyväskylässä, osittain sedän kanssa, ja vaariakin mökillä tavaten.

Kotona ja lähiseudulla tapahtuu

Järjestimme Pikku-O:n kanssa juhlat meillä. Hain juomia ja ruokaa Wegmansilta, ja Stop and Shop toi lastin päivä aiemmin. Mukaan saapuivat Pikku-O:n kaverit Dashiel, Nathan, Rohan, Charlie, Oliver ja Mia sekä Dashielin ja Oliverin molemmat vanhemmat (Neil ja Jenn sekä Bob ja Beatriz) sekä Rohanin äiti Prita, Charlien äiti Amy ja Mian äiti Renata. Nathan tuli ilman vanhempiaan. Pojat ja Mia ahtautuivat meidän keittiösyvennyksen pöydän ympärille. Siihen oikeasti mahtuu mukavasti kolme, tiiviisti viisi, mutta heitä mahtui 7. Vanhemmat ottivat olohuoneen haltuun. Koska tapojeni vastaisesti olin pystynyt pitämään kutsulistan hallittuna, kaikille löytyi istumapaikka. Syötävää ja juotavaa oli taas aivan liikaa. Juhla alkoi kuudelta, vanhemmat poistuivat noin puolikymmenen aikaan, mutta nuoriso jatkoi puolille öin, välillä liian äänekkäästi ottaen huomioon, että meillä on naapuri.

Sunnuntai alkoi hitaasti juhlasta toipuen. Noin puoli neljän aikaan lähdin hakemaan Kian kotoaan ja menimme yhdessä West Newton Cinema:ssa olleeseen, näyttelijä Marianne Leone:n julkaiseman kirjan lukutilaisuuteen, jossa lukijoina toimivat sekä hän itse että miehensä, näyttelijä Chris Cooper. Olimme tilaisuuden nuorimpia osaanottajia. Hauska kulttuurikokemus itselleni se oli kyllä. Aivan oli elokuvista tuttu kirjailijatapaaminen.

Kävin heittämässä Kian kotiin ja tulin kiireellä valmistelemaan illanviettoa meillä. Alle tunnin sisään saapuivat Colin, Bill, ja Kia. Amy, Mark, Julia ja Mike tulivat hieman myöhemmin. Naurua ja meteliä jatkui aivan teinipoikien tyyliin yli kymmeneen asti illalla, mikä oli yläkerran naapurille varmaan vähän harmillista, vain päivä edellisten kekkereiden jälkeen.

Aktiivisen viikonlopun ja kiireisen arkiviikon jälkeen sain itselleni yhden laiskan lauantain. Se oli tarpeen, sillä tänään sunnuntaina olin jo klo 8.30 liikkeellä Colinin ja Marthan kanssa kohti Springfieldiä ja siellä ollutta Big E (Eastern States Exposition) parin viikon mittaista, vuosittain tapahtuvaa jättimäistä messutapahtumaa. Porukkaa oli ihan hirveästi, ja pelkkä alueelle pääseminen otti aikaa. Tapasimme alueella Kian ja Billin. Näimme eläimiä, esityksiä - mm. hypnoosiesityksen - lukemattomia ruokakojuja, ja kaikenlaista tarpeetonta myynnissä. Paikalla olivat kaikkien New Englannin alueen osavaltioiden, Maine, New Hampshire, Vermont, Massachusetts, Rhode Island ja Connecticut, edustusta. Paikalla on myös kaikkien ko. osavaltioiden historiaa rakennuksineen ym. Vaikuttava ja jotenkin tosi amerikkalainen kokemus. Kotiin saavuin vasta noin klo 19, sillä ruuhkan johdosta noin 1,5 tunnin matka venyi tunnin verran pidemmäksi.

Kelit ovat jatkuneet mukavan lämpöisinä. Yöt kuitenkin alkavat laskea +10*C alapuolelle, joten laitoin suuren osan asunnon ikkunoista kiinni pesuhuonetta lukuunottamatta. Otin myös kaksi peittoa käyttööni, joskin yhdellä olen pääosin vielä pärjännyt. Sisälämpötila on liikuskellut +20*C tietämillä jopa aamulla, joten öljykattilan päällelaittamista olen pystynyt siirtämään. Viime vuonna aloitin 7. lokakuuta. Saa nähdä, pystynkö venyttämään pidemmälle. Kaikki hinnat, öljy, kaasu ja sähkö ovat nousussa. Talvesta ennustetaan kallista.

Epämiellyttävää

Sain toisen viestin potilasasiamieheltä koskien toista potilasta, nyt suoraan minua syyttäen aivohalvauksensa aiheuttamisesta. Tällä kerralla minulle osoitettiin Laheyn oma lakimies, joka asiaa lähtee kanssani hoitamaan. Olen aika pitkään päässytkin ilman näitä Amerikalle tyypillisiä hankaluuksia. Asia etenee nyt siten, että lakimies laatii vastineen potilaan lakimiehen kirjeeseen, joka joko johtaa asian viemiseen eteenpäin tai ei. Jos menee, prosessi kestää kuulemma vuosia. Riippumatta ensimmäisistä kontakteista, tässä vaiheessa mitään isoa ei tapahdu, mutta kurjalta tuntuu.  

Alkujärkytyksen jälkeen tunnelmani ovat olleet hieman paremmat, kun olen voinut jutella parinkin sellaisen työkaverini kanssa, jotka ovat samankaltaisessa tilanteessa olleet. Olen myös aivan tietoisesti jättänyt asiaa taka-alalle palaten siihen vain sille varattuina aikoina, kuten tulevan viikon torstaina, kun minulla on etätapaaminen lakimiehen kanssa. Siitä lisää jatkossa.

Aivan hyvällä mielellä siis olen uutta viikkoa aloittamassa. Edessä on mm. kaksi Pikku-O:n kisaa, toinen Rhode Islandissa saakka sekä toivottavasti Pikku-O:n ensimmäisen College-hakemuksen lähettäminen.