Covid 19 - Lasten kiirettä oman lomani lähestyessä

Nyt mennään taas todella vauhdilla huonompaan suuntaan koronan kanssa, kiitos rokottamattomien ja deltavariantin. Massachusettsin Providence Town pääsi oikein koko Yhdysvaltain uutisiin, kun sieltä lähti käyntiin melkoinen tartuntaketju. Niin ärsyttävää. Itse en missään vaiheessa lakannut käyttämästä maskia kaupassa käydessäni, mutta huomaan maskinkäytön lisääntyneen ko. paikoissa jo jonkin aikaa, vaikka CDC:n uusi maskisuositus tulikin vasta viime päivinä. CDC muutti suosituksen sellaiseksi, että korkean tartuntaprosentin kunnissa sisätiloissa pitää kaikkien käyttää maskia rokotuksesta riippumatta. Se ei ole iso juttu meille kenellekään. Republikaanit kävelivät ulos kongressitalosta maskittomina, kun Nancy Pelosi asetti maskipakon uudelleen päälle. On jokseenkin käsittämättöntä, miten isoja tunteita maski aiheuttaa aikuisille ihmisille!

E ja Iso-O tulivat pari viikkoa sitten taas kipeiksi. Joku meistä on ollut kipeänä nyt melkein putkeen aina kesäkuun puolivälistä saakka, itse en oikeastaan koskaan täysin toipunut (Long haul? olen mietiskellyt, mutta puskenut menemään). Iso-O meni meistä ainoana kuuliaisena koronatestiin. Saatuaan negatiivisen tuloksen hänestä näkyivät perävalot. Sen verran oli patoutunutta sosiaalisten suhteiden tarvetta oltuaan kotona karanteenissa kokonaiset viisi päivää. Aivan on mahdollista, että olemme sairastaneet kaikki deltavariantin rokotuksista huolimatta. Ehkä testi oli negatiivinen vain siksi, että se tehtiin niin myöhään. Emme saa koskaan tietää.

E on taklannut läpi alkoholi- ja diversiteettimodulit sekä lukenut kappaleen päivässä ajokorttiteoriakokeen manuaalia jo toista kertaa. Hän teki muutaman harjoituskokeenkin. Perjantaina menimme täytettyjen lomakkeiden ja paperikasan kanssa RMV:lle. Meni hyvin aina siihen saakka, kunnes kysyttiin Social Security Denial Letter:iä. Sellainen hänellä oli vuosien takaa. Mutta kun pitää olla tuore, alle 60 päivää vanha. Miksi? Tyhjin käsin tuli mies ulos. Sitten piti yrittää selvittää, miten sen letterin saa, kun kaikki toimistot ottavat vain kiireellisiä asioita vastaan ja netissä sitä ei voi ulkomaalaisena tehdä. Parin puhelinsoiton jälkeen selvisi, että lähettämällä hakemuksen ja kopiot passista ja viisumista lisäpapereineen, pitäisi letterin saapua kotiin muutamassa viikossa. Uskon, kun/jos letter saapuu. Samanaikaisesti olivat kaikki RMV-ajat menneet viikkojen päähän. Eli, lyhyesti, E:lla ei ole ajolupaa. Oli hieman mielessä, että olisin antanut hänen ajaa osan lomamatkastamme. Nyt ajan itse.

Kaikki AP-testien tulokset saapuivat. Ne menivat todella hyvin (asteikko 1-5). Ranska 5, Statistiikka 5, BC-Calculus 4 (mutta käännettynä AP-Calculustulokseksi 5), AP-Euroopan historia 5, ja viime vuodelta AP-Yhdysvaltain historia 5 ja AP-kemia 4. Kaikki nämä kuusi hyväksytään suoraan osaksi E:n College opintoja BC:llä, mikä mahdollistaa hänelle tutkinnon lyhenemisen vuodella. Hän siis niin halutessaan voi valmistua oman kurssinsa kanssa samaan aikaan 2025, vaikka viettäisi vuoden  Suomen armeijassa. Hän sai oikein "AP Scholar with Distinction"-korkeimman mahdollisen huomion, mikä on aika hienoa. 

E sai itselleen kurssilistan tehtyä ja viimeisteltyä. Päivittäiset urheilutreenit alkuiltapäivästä antavat joitain rajoituksia aikatauluun, joten kaikki kurssit eivät olleet hänelle mahdolliset. Hän valitsi ensimmäiselle jaksolleen seuraavat: Economics, Writing Seminar, Philosophy, French, History of Food(!), ja Art of Physics. Viimeisimmän hän toivoo vaihtavansa History of Art-kurssiin, kunhan opinnot alkavat, mutta se voi tapahtua vain, jos joku vaihtaa silta kurssilta pois, kun se oli ihan täynnä.

Saimme pitkän odotuksen jälkeen hyväksymiskirjeen BC:ltä terveydenhuoltovakuutukseen liittyen; E voi jatkaa minun terveydenhuoltovakuutukseni alla. Hyvä! $3500 on nyt johonkin muuhun käyttöön ensi vuoden aikana. Hän sai lisäksi kuulla, että hänen College-huoneensa on Newtonin kampuksella (pieni pettymys), ensin hän luuli sen olevan talon yhdeksännessä kerroksessa (mikä nauratti, sillä sinne pitää kaiken muun lisäksi raahata juuri saapunut aivan hyvänkokoinen jääkaappi), mutta luettuaan tarkemmin keksi, että se onkin pohjakerroksessa ("Basement" - se nauratti melkein enemmän. Onkohon siellä ikkunaakaan?). Huonekaveriksi tuli juoksukaveri New Jerseystä, niinkuin tiedossa jo olikin, italialaisjuurinen poika.

E:lla ei ollut hyvä päivä. Ruohonleikkuri, joka ei ole koskaan ollut hyvä, on ollut huolloista huolimatta vetelemässä aivan viimeisiään. Sen käynnistäminen on vaatinut lihaksia pitkään. Se alkoi savuttaa ja palaa. E jostain syystä johtuen ei antanut periksi, vaan tappeli sen kanssa tuntikausia. Lopulta ruohoa jäi puolet leikkaamatta. Ruohonleikkuri on nyt viirallisesti tiensä päässä. Ilmoitin vuokraemännälle, joka reagoi asiaan yllättävän positiivisesti. Hän hommaa meille uuden.

E meinasi olla "depressed" (suora lainaus), kun molemmat pikkusisarukset ovat olleet niin paljon menossa, mutta sitten onneksi tuli menoa hänellekin. Melkein naapurissa asuva, viime vuoden Austraaliassa viettänyt Clair piti juhlat, johon hänetkin kutsuttiiin. Tämä oli taas sillä kaveriporukalla, johon kuuluu huumeystävallisiä jäseniä. Muistutin taas, että on huonoja hetkiä koittaa huumeita ja sitten niitäkin huonompia, kuten juuri ennen college-urheilun lääkärintarkastusta. Hän lähti juhliin 12 Coca Cola tölkin kanssa. Juhlissa oli ollut alkoholiakin, mikä Suomessa heidän ikäisilleen olisi laillista, mutta täällä se on laitonta. Hankala navigoida omien opastusteni kanssa. Nimimerkki kukkahattutäti.

Iso-O oli juuri ennen sairastumistaan Mayan, Alin, Emilyn ja uuden tuttavuuden Gracen kanssa Italia-festivaaleille toistamiseen, ja negatiivisen koronatestituloksen saapumisen jälkeen viikkoa myöhemmin saman porukan kanssa Needhamissa olleilla festivaaleilla itse Dr. Jhan kyydissä. Vitsailemme, että Iso-O varmistaa itselleen pääsyn Brown Universityyn sosiaalisilla suhteiillaan - Maya on ollut meillä lähes päivittäin. Iso-O on ollut menossa joka päivä aivan pisimpiä lastenhoitopäiviä lukuunottamatta. Tytöt menivat takaisin Needhamiin, nyt sen High Schoolin urheiluradalle ilman suunnitelmaa, kuinka he pääsevät sieltä pois. Toisaalta aika ihanan luottavaista. Saivat kyydin ja tulivat taas meille iltaa viettämään. Alin kanssa Iso-O leipoi porkkanakakkua. Keittiö oli aamulla - hmm - sen näköinen, että Iso-O oli ollut siellä viimeisenä. Mutta kakku oli hyvää! Mayan kanssa Iso-O teki köyhiä ritareita. Suussa sulavia. 

Negatiivisen koronatestin jälkeen Iso-O on ollut takaisin lastenhoitohommissakin oikein isolla kädellä. Maanantaina hän vietti pitkän päivän Ryanin kotona Newton Centerissa, tiistaina Ryan ja Chip olivat meillä "Camp Iso-O":ssa ja Iso-O jatkoi vielä illalla Chipin kanssa siten, että päivän kokonaispituudeksi tuli 15 tuntia. Keskiviikkona Chipin kanssa kului 6 tuntia, päivä loppui perheen vanhempien ja koiran kanssa Newton Centeriin suuntautuneeseen kävelyyn. Torstaina Chip ja veljekset olivat meillä. Perjantaina Iso-O oli taas Ryanilla. Töitä on ollut niin paljon, että juokseminen on jäänyt vähemmälle.

Iso-O ensin valitti sitä, että jogurttia ei ollut. Tilasin sitä sitten oikein kunnolla. Muutama päivä myöhemmin hän ilmoitti, että hän on lopettanut kaikkien maitotuotteiden käyttämisen. Hän oli yhtäkkiä keksinyt, mistä maito tulee ja ajatus ällötti. Puhuimme kalsiumin ja D-vitamiinin saannin haasteesta ja hän alkoi tapojensa vastaisesti ottaa päivittäin D-vitamiini- ja multivitamiinitabletit. Katson lähinnä vierestä, kuinka kauan tätä vaihetta kestää. Hän on aika tosissaan, sillä juuston lisäksi hän on ajatellut välttää jäätelöäkin. Samanaikaisesti hän kuitenkin totesi, ettei hän halua tästä tulevan "toxic" (suora lainaus), vaan aikoo syödä esimerkiksi pizzaa, jossa on juustoa tai porkkanakakkua, jossa on Philapelphia-juustoa.

Mayan Cody-koira tuli meille päivähoitoon parina päivänä. Pikku-O oli mielissään. Sama koira tulee meille yökylähoitoon viikoksi elokuun loppupuolella. Koira on sellainen lelukoiran näköinen, pehmoinen pallo. Pikku-O:sta tuli myös virallinen Hollyn (Marthan koira) ulkoiluttaja joka arkipäivä kun olemme täällä. Holly myös tulee meille viikoksi elokuun puolivälin tienoilla viikko ennen Cody-koiraa. Pikku-O:lla on melkoinen kenneli. Se on minusta hienoa, sillä koiraa NIIIIIIN kovasti haluava henkilö pääsee ansaitsemaan rahaa ja saa koiran (tai kaksi) itselleen ihan kunnon ajaksi. Hän kertoi minulle, kuinka tärkeää koiran oleminen meilla on. Aina, kun koira lähtee, "I feel depressed" (suora lainaus). Minäkin olen ollut aika iloinen koirista, mutta osaan kyllä arvostaa sitä, että koiran hoitaminen on jonkun muun vastuulla.

Pikku-O on ilahduttavasti poistunut talosta ja ruudun ääreltä melkein päivittäin. Hän kävi brunssilla Codyn ja Cooperin kanssa ja jatkoi Codyn kanssa läheiselle jalkapallokentälle pelaamaan. Pari päivää myöhemmin hän meni lounalle Codyn ja Nathanin kanssa. Ja uudelleen pari päivää myöhemmin Codylle, jossa oli Cooperin ja Nathanin lisäksi Marco, melko uusi ystävä. Kaikki ovat sellaisia pelinörttejä, mutta onneksi kuitenkin tekevät muutakin. Jaken kanssa hän oli pyöräilemässä poluilla, mutta totesi tiellä polkemisen olevan mukavampaa ja kertoi haluavansa pyöräillä maratonin vielä tämän kesän aikana. Katson, miten ajatus etenee. Kirjastossa hän on käynyt muutamaankin otteeseen. Kirjojen lisäksi hän löysi sieltä palapelejä. Juokseminen on ollut kohtuullisen säännöllistä. Toisin sanoen hän läpäisi hänelle antamani kahden viikon juoksuhaasteen.

Tein pinaattilasagnea sekä perinteistä jauhelihaversiota. Ihan tosi hyvää. Kannattaa kokeilla. E teki yhtenä arkipaivänä "Shrinp Fried Rice", kun pyysin apua ruoanlaitossa. <3. Sekin oli hyvää. Teinit ovat jonkin verran auttaneet ruoanlaitossa, mutta enemmänkin voisivat ja harvoin tekevät sen täysin spontaanisti. Meillä on päivittäinen sellainen rutiini, että töistä kotiin tullessani, keittiön päivän jäljiltä lähes poikkeuksetta kaaoksessa löytäessäni, kutsun kolmikon keittiöön lauseella:"Report for duty!" Yhdessä tyhjennämme ja täytämme astianpesukoneen, joku pesee isot astiat lavuaarista, yksi tekee salaatin, yksi kattaa pöydän ja vaihteleva määrä tekee ruokaa. Syömme aina yhdessä poikkeuksena sellaiset illat, jolloin Iso-O ei ole osannut koordinoida ajankäyttöään ja on jossain muualla. Päivällisen jälkeen teinit kantavat astiansa keittiöön ja tyhjentävät pöydän, mutta häviävät sitten aina paikalta. Keittiön siivoaminen ja astianpesukoneen päällelaittaminen jää jokseenkin aina minulle. Meillä on siis vielä vähän opeteltavaa. Isolla äänellä myös vertaillaan sitä, kuka on kulloinkin tehnyt eniten, ja ketä ei juuri ole hommissa näkynyt. Sisarukset!

Kuivaruokakaapissa oli taas hiiri tai pahemmassa tapauksessa rotta. Niin harmillista. Pysykää ulkona - nyt on vielä kesä ja piha täynnä kaikenlaista syötävää. Nyt kaapissa on kaksi hiirenloukkua, mutta ei ole vielä tärpännyt. Aamuisin raotan ovea varovasti.

Olemme sunnuntainaamuna lähdössä pienelle lomareissulle. Ensin menemme Niagaran putouksille, sitten Lake Placidiin. Olen tehnyt matkavalmisteluja ja suunnitelmia joka päivälle ja sanoin lapsille, että nyt on aika vaikuttaa, mitä lomalla haluaa tehdä, ja jatkoin, että muuten lomasta tulee äidin näköinen. Siihen Iso-O vain totesi:"I love äidin näköisiä lomia!" Lähinnä kai siksi, ettei viitsinyt yhtään alkaa itse selvittää. Sellaisen ovat saamassa.

Loma alkoi. Sille on tarvetta.

Covid 19 - Toipumisviikko

Nukuin Mount Washington vaelluksen jälkeen kotiin saavuttuamme yli 10 tuntia, mutta oloni oli kuin hakattu. Samaan aikaan Iso-O jo piti kesäleiriään ("Camp Iso-O", niinkuin hän sitä perheille kutsuu) ja E lähti taas juoksemaan. Pikku-O:kin kielsi kärsivänsä minkäänlaisista lihaskivuista ja uupumuksesta. Jouduin pitämään 4 kokonaan liikuntavapaata päivää ennenkuin pystyin edes ajattelemaan lenkille lähtemistä. Kun sitten viimein lauantaina lähdin, meni se aivan hyvin. Mutta siis, takana ovat ne ajat, jolloin elämä rasituksen jälkeen jatkuu kuin mitään ei olisi tapahtunut. Saman olen huomannut aikaerosta, päivystysviikon rasituksesta ja ylipäänsä mistään tavanomaisuudesta poikkeavasta palautumisessa. Ei mene enää helposti.

Alkuperäisen suunnitelman sijaan menimme IKEA:an jo keskiviikkona, sillä kaikki halusivat mukaan ja torstaina oli oikomishoitoajat varattu. E keräsi Iso-O:n avustuksella omaan kärryynsä lakanoita, pyyhkeitä ja kaikenlaista tarpeellista ja hieman ylimääräistä lähestyvää muuttoaan ajatellen. Pikku-O työnsi toista kärryä, johon otimme kotiin erilaisia tuotteita. Osalle oli kovakin tarve (mm. paistinpannu ja veitset), mutta vähän luksusta (kuten ihana, pehmeä, iso peitto olohuoneen sohvalle) tuli mukaan myös. Puolukkahilloakin on taas.

Seuraava ostosprojekti oli E:n läppäri. Hän oli tehnyt ihan hyvää selvitystyötä ja osasi perustella melko tyydyttävästi, vaikka ihan kaikkea hän ei ollut osannut ottaa huomioon. Pikku-O kysyi muutaman napakan kysymyksen, kun istuimme kaikki olohuoneen sohvalla kuuntelemassa hänen esitystään. Esityksen päätteeksi hän tilasi läppärin, joka saapunee muutaman päivän sisään. Koska hän sai omat kuulokkeensa 'testosteronihetken' (=antamani kuvaus tilanteesta, jossa on paljon ääntä ja/tai suhteettoman suurta voimankäyttöä) johdosta rikki, painoi vaakakupissa sekin, että hän sai kaupan päälle kuulokkeet, jotka sopivat puhelimeenkin.

Sitten olikin vaatekaapin täyttämisen vuoro.  Mashalls, TJ Maxx ja Sierra Trading Post-kaupoista E löysi alushousut ja LED-valot. Edes sukat eivät häntä "puhutelleet" (*silmäni taas pyörivät päässäni) vaan jäivät nettitilauksen varaan. Pikku-O otti myös LED-valot valmiiksi, kun hän E:n lähdön jälkeen saa ensimmäisen ihan oman huoneensa ikinä.

Boston Collegen Parent Orientation-sessiot jatkuvat lähes päivittäisten webinaarien välityksellä. En ole niihin livenä osallistunut vaan katsonut niitä jälkikäteen. Tunteja olen niihinkin käyttänyt. Olen oppinut asumisesta, ruokailusta, terveydenhuollosta ja kaikesta muusta. Harmittelen mm. sellaista yksityiskohtaa kuten ruokailu. E tulee saamaan kaiken ravintonsa BC:n ravintoloiden tarjoamana aina aamupalasta iltapalaan saakka. Siihen nähden $32 dollaria/päivä ei ole paljon. Mutta kun miettii meidän ruokalaskuamme (noin $300 / viikko eli noin neljännes tuosta hinnasta per henkilö ja en todellakaan pihistele ruokakauppaostosteni kanssa), on ero aika selvä ja periaate harmittaa. Samanlainen rahastus tulee ihan jokaisessa muussakin kohdassa. E pystynee säilymään minun terveydenhuoltovakuutuksen alla (mikä on sinänsä noin $3500 dollarin säästö), mutta joutuu silti maksamaan BC:lle terveydenhuoltomaksua vakuutuksen ulkopuolisista palveluista. Ihan hyvät, lähes terveyskeskuksen tasoiset palvelut heillä on, mutta kun vähemmälläkin selviäisi. Ei ihme, että yliopistokoulutus Yhdysvalloissa on niin järjettömän kallista!

Iso-O halusi käydä oikomishoitoarviossa, sillä hänen alahampaansa ovat hieman epäjärjestyksessä. Yllätyksettömästi arvioksi tuli se, että hänelle sitä suositeltiin. Vaihtoehdoiksi tarjottiin joko Invisalign tai oikea raudoitus. Hän haluaa Invisalignin. Hinta on taas erittäin amerikkalainen, $6300 vuoden hoidosta. Vaikea niellä. Mutta taidan silti niin tehdä. Pikku-O on lähestymässä oman hoitonsa loppua. Raudat todennäköisimmin poistetaan jo kuukauden kuluttua ja E:n tuntaita nostattaneesta hoidonlopusta tuli juuri kuluneeksi kokonainen vuosi.

Kaikki Iso-O:n istuttamat auringonkukat on syöty. Muilla kukilla menee hieman paremmin ja sekä kukkapenkki että ulkopöydän vierellä oleva ruohoa kasvamaton alue ovat vihreitä ja jopa osaltaan näyttävät ensimmäisiä merkkejä värikkäista kukista tai ainakin niiden aluista. Oma avokadoni ei selvinnyt maaoravien hyökkäykseltä - söivät sen siemenen, mikä selvästi oli aika olennainen osa kasvin hyvinvointia. Harmillista.  

Iso-O/Maya-kaksikko kilpailee Ali/Emily-kaksikkoa vastaan erityyppisin juoksutreenein. Ensimmäiset juoksevat kesän aikana pitkiä matkoja, toiset treenaavat radalla ja lähinnä sprinttejä. Voittaja kaksikko on se, jonka yhteisaika syksyn ensimmäisessä Crosscountry Meetissa on pienempi. Hauska idea. Muutenkin on kiva, kun Iso-O on saanut juoksutytöistä itselleen uusia ystäviä. Varsinkin, kun Martha on taas monta viikkoa pois sirkusleirillä Vermontissa. Iso-O on ollut pariin otteeseen Mayalla hengailemassa, ja lauantai-iltana Maya tuli meille, sitten Ali, ja spontaanisti päätyivat lähtemään "Italian Carnevale"-juhlaan Nonantumiin minun kyydilläni kello 21 pimeällä ja sateella. "There was nothing Italian in it", sanoi Iso-O saavuttuaan kotiin yhdentoista jälkeen, mutta hauskaa oli ollut.

Pikku-O viilsi syvän haavan sormeensa uudella terävällä veitsellä ja melkein pyörtyi nähtyään verimäärän. Sain hoidettua asian aika tyylikkäästi ilman paniikkia ja yhteistyöllä E/Pikku-O sormi sidottiin. Annoin ohjeen pitää sidottua kätta sydämen yläpuolella, mikä johti hassunnäköiseen tilanteeseen. Pikku-O kulki ympäriinsä oikea käsi 90 asteen kulmassa ylöspäin ja joka kerran, kun hänet illan aikana näki, tuli ensimmaisena mieleen:"I solemnly swear to tell the truth, the whole truth, and nothing but the truth, so help me God!" Nauratti, joka kerran, ja meitä kaikkia, myös Pikku-O:a, mikä oli kiva, sillä mieli meni pois tilanteesta. Hän sai haavan pidettyä puhtaana ja koska reunat olivat veitsen terävyydestä johtuen niin siistit, se umpeutui vuorokaudessa ja on tällä hetkellä vain pieni kosmeettinen haitta. Kipukin lähti muutamassa tunnissa.

EU meni rokotekattavuudessaan Yhdysvaltain ohi tällä viikolla. Ei ihme, sillä poliittisesta pelistä ja salaliittoteorioista johtuen rokottamattomat on lähes mahdotonta saada muuttamaan ajatuksiaan.  Näillä tunnelmilla kohti uutta viikkoa. Minulla on tiedossani poliklinikkaviikko muuttuen suoraan päivystysviikoksi ennenkuin pääsen pienelle lomalleni perjantaina heinäkuun 30. päivä. Lapsilla jatkuu lomameininki kotona entiseen tapaan  E:lla se tarkoittaa penkkiurheilutaukoa(!), treenausta, erilaisten modulien tekemistä BC:lle sekä ajokorttiasioden eteenpäin viemistä, Iso-O:lla Camp Iso-O:n pitoa sekä omia treenejään Mayan kanssa, ja Pikku-O:lla pelaamista tietokoneella sekä lyhyitä lenkkejä Cold Spring Parkin ympäri (antamani haaste hänelle).

 

Covid 19 - Mount Washington

Koronavirustilanne on taas kääntynyt huonompaan suuntaan ja uusien positiivisten päivittäinen määrä on 300 yläpuolella Massachusettsissa. Tämä huonontunut tilanne ei näkynyt lainkaan New Hampshiren puolella. Se ei tietysti ole suuri yllätys, onhan kyseessä New Englannin omalaatuinen osavaltio ("Live Free or Die"). Maskeja ei ollut kenelläkään Iso-O:aa ja muutamaa Mount Washingtonin huipun auto/junaturistia lukuunottamatta. Jätän siis koronan taakseni ja suuntaan reissuumme.

E lähti sunnuntaina aamusta Kritin, Kiranin ja Kritin poikaystävän kanssa New Hampshiressa olevaan Canobie Lake-huvipuistoon. Samaan, johon Brown Middle School normaalisti tekee retken 8. luokan päätteeksi. Kävin itse vielä lenkillä, Pikku-O kävi ulkoiluttamassa Holly-koiran ja Iso-O valmistautui muuten ennenkuin uunituoreet pizzat ja vaelluskamat auton takaboxiin pakattuina lähdimme itsekin ensin kohti huvipuistoa ja sieltä E kyydissä Woodstock Inn Brewery-ravintolaa.  Täydensin olutvarastoni useilla panimon tuotteilla samalla kun E kannusti Italian jalkapallon Euroopan mestariksi paikan television äärellä muutaman muun asiaan vihkiytyneen kanssa. Ilman sen suurempaa odottelua (vrt. maaliskuu 2020, jolloin odotimme pöytää yli 1.5 tuntia) oli hyvä istua alas ja syödä tuhdisti. Iso-O valitsi Impossible Burgerin, E ja minä Chicken and Broccoli Alfonson ja Pikku-O Chicken Pesto Linguin. E maksoi visa-kortillaan keräten siten lisää pisteitä kohti ylimääräistä $200 bonusta 3% Dining in-bonuksensa lisäksi. Isoja rahoja opiskelijalle.

Olin valmistautunut siihen, että on jo pimeää, kun ajamme vuorialueen läpi, muttei ollutkaan. Ihanasti näkyivät Cannon Mountain, Lafayette Mountain ja monet muut kukkulat, kun ajoimme tieltä 93 tielle 3 ja sieltä edelleen tielle 2, jossa majapaikkamme, Mount Jefferson View-motelli sijaitsi. Se oli aika nukkavieru ja huone pieni, mutta näköala oli hieno, sänky oli kaikille, ja kylpyhuone, pieni keittiö ja televisio riittivät hyvin, kun tavoitteena oli ihan jokin muu kuin hotellilla oleskelu. Edes ulkoallas ei vetänyt kolmikkoa puoleensa toisin kuin ehkä olisi vielä muutama vuosi sitten.

Aamulla kaikki olivat autossa klo 7.15, mikä on aikamoinen saavutus nykyään mielellään pitkään nukkuville teineille. Ajomatkaa Pinkham Notchille oli yli 20 minuuttia, joten kaiken alkusäätämisen jälkeen olimme reput selässämme matkalla kohti huippua vähän ennen klo 8. Keli oli ihan hyvä. Ei satanut ollenkaan ja aurinkokin pilkisti. Pilviä oli kyllä sen verran, ettei tälläkään kerralla näkymä huipulta liikaa huimannut. Kävelimme ensin Tuckerman Ravine Trail:ia lähelle Hermit Lake-vaellustupaa, josta Lion Head Trailia pitkin jälleen Tuckerman Ravie Trailia aina huipuille (6288 feet = 1917 m) saakka. Aikaa meni 3.5 tuntia, mikä on ihan hyvin, kun korkeuseroa tuli noin 1300 metria. Ylhäällä on ravintola ja sinne pääsee sekä autolla että junalla, joten ihmisiä oli melko paljon. Vaelluspoluilla oli paljon hiljaisempaa. 

Alaspäin menimme koko ajan Tuckerman Ravine Trail:ä pitkin, mikä oli aika jännää sen jyrkimmässä, melkein pystysuorassa kohdassa. Jäin porukasta jälkeen seuranani vain Pikku-O, joka hänkin olisi mennyt nopeampaa, ja en pystynyt pitämään yhtään taukoa ennen Hermit Lakea, sillä aina kun tavoitin isoimmat, lähtivät he iloisina eteenpäin. Tuossa vaiheessa olin kävellyt 2.5 tuntia tauotta. Muillahan oli ollut taukoja vaikka minkä verran minua odotellessaan. Teinejä nauratti, kun vastasin kysymykseen "Miten menee, äiti?" lakonisesti:"Ei hyvin" ja totesin, että tarvitsen kunnon tauon. Olin melkein huolissani, etten jaksa alas autolle. Ihana auringonpaiste kasvoilla ja upea naköala Tuckerman Ravinen seinamälle elvytti kipeät lihakseni ja mustuneet isovarpaani siten, että jaksoin kuin jaksoinkin teinien perassä lopun 2 tunnin matkan. Huomasin, ettei ole kiva olla porukan huonokuntoisin. Samalla olin tietysti hirmu ylpeä siitä, että  kolmikko, Pikku-O mukaan luettuna, on sellaisia menijöitä.

Ajoin meidät takaisin motellille, jossa kaikki kävivät pesulla, Iso-O soitti teinipuhelun ystävälleen Israeliin (oli kuulemma tilanne päällä), ja sitten lähdimme kohti legendaarista Mr. Pizza-ravintolaa. Jouduimme hetken odottamaan pöytää, mutta saimme sitten paikan parhaan, ulkoterassilta tunturipuron varrelta. Kaikki ottivat alkuun pienet salaattiannokset. Pääruoaksi Pikku-O otti pekoniburgerin, minä ja E "All Dressed Burger"-annoksen ranskalaisilla, ja Iso-O Eggplant Parmigianan. E taas maksoi visa-kortillaan. Hieno oli ilta sinisen taivaan alla auringon paistaessa lämpöisesti. Vaelluskokemus alkoi tuntua pelkästään hienolta.

Seuraavana aamuna ei ollut kiire herätä, mutta ilman herätyskelloa olimme kaikki pystyssä heti kohta kahdeksan jälkeen. Hitaan aamupalan jälkeen oli tarkoitus ajaa Emerald Poolille hyppimään, mutta keli oli vaihtunut sateeseen ja raskaisiin pilviin, joten emme menneet. Ajoin meidät suoraan kotiin hieman huolissani siitä, että kipeät lihakseni eivät anna minun vaihtaa jalkaa kaasulta jarrulle tarpeeksi rapsakkaasti. Jokseenkin suoraan tavaroiden paikalleen laittamisen jälkeen E laittoi juoksukamat päälleen ja lähti 4 mailin lenkille. Minä hädintuskin pääsin portaita ylös tai alas. Iso-O teki saman 5 tuntia myöhemmin. Ei ehkä muuten olisi tehnyt, mutta kun juoksukaverit, Maya, Ali ja Emily odottivat. Aikamoisia ovat nämä teinit!

Kesäloman ensimmäinen matka on nyt ohi. Seuraavat pari viikkoa menevät kodin lähellä, kun olen itse töissä, ja Iso-O pitää kesäleiriään.

Covid 19 - Jäimme tänne

Jäimme jo toiseksi kesäksi peräkkäin tänne menettäen mahdollisuuden läheistemme näkemiseen, Suomi-lomaan ylipäänsä sekä Iso-O:n rippileiriin (x2). Syynä ei ole se, ettemmekö voisi tulla Suomeen. Olemme kaikki kokonaan rokotettuja ja Suomen kansalaisia. Meidän ongelmamme satojen tuhansien samankaltaisessa tilanteessa olevien Yhdysvalloissa asuvien eurooppalaisten kanssa on se, ettemme pääse tänne takaisin, jos lähdemme. Kysyt ehkä, miksi pitäsi päästä, ja se on ihan validi kysymys. Vastaus ei ole yksioikoinen, eikä varsinkaan yksinkertainen, eikä minulla ole siihen ratkaisua. 12 vuotta pois Suomesta on pitkä aika, erityisesti täällä kasvaneille nuorille. Takaisin täytyy päästä. Toisin sanoen, ei ole mahdollista lähteä. Tilanne ei tule korjautumaan nopeasti. Yhdysvaltain Helsingin suurlähetystöllä on 15 kuukauden verran viisumihaastatteluja jonossa jo tässä vaiheessa, eikä jono ole lyhentymässä ennenkuin suurlähetystö aukeaa ja alkaa haastatteluja tarjota. Eivät kaikki jonossa olleet tietenkään enää viisumia tarvitse, mutta aika surkealta näyttää.  

Lasten peruselämään ja turvallisuuden tunteeseen näillä isoilla asioilla ei onneksi näytä olevan suurta vaikutusta. Hyvin meillä täällä menee. Ja se tuntuu minusta äitinä tosi hyvältä. Alla viimeisten päivien, näihin isojen linjojen asioihin liittymättömiä tapahtumia.

E on jatkanut penkkiurheiluaan hyvin intensiivisesti. Jos ei tule jalkapalloa, pyöräilyä tai jääkiekkoa, jopa tennis käy.  Parin viikon päästä alkavat olympialaiset. Televisio on jokseenkin koko ajan päällä. 

E:n OP-tunnukset tulivat ja hän sai sen asian hoidettua kuntoon, kiitos avuliaan OP Oulussa työskentelevän henkilön johdosta. Jee! Taas yksi huoli vähemmän. Hänellä on nyt mahdollisuus sähköiseen tunnistautumiseen Suomessa, mikä on iso asia, kun kutsunnat ovat ajankohtaiset ja muutenkin tietysti asia on tärkeä. "Minä teen isojen poikien hommia", sanoi hän ylpeänä.  

E sai todistettua amatööriurheilijastatuksensa NCAA:lle saatuaan lähetettyä SAT-, ACT-, ja High School Transcriptinsä sähköisesti ja saatuaan niiden perillesaapumisesta varmistuksen sekä saatuaan testitulokset Sickle Cell-statuksestaan ja TB;stä, molemmat negatiivisiä oletusarvon mukaisesti. Kuulin omasta "keski-ikäisyysradiostani" eli NPR:lta (National Public Radio, jota kuuntelen autossa), että Boston College opastaa urheilijoitaan brändinsä muodostamisessa. E oli tästä jo tietoinen saatuaan BC:lta sähköpostin asiaan liittyen. Tämä muutos johtui siitä, että oikeuden päätöksellä College-urheilijoilla on nyt oikeus korvauksiin, jos heitä hyödynnetään markkinoinnissa. College-urheilu on miljardibisnes Yhdysvalloissa. Urheilijat eivät niistä rahoista saa mitään. Paitsi epäsuorasti ne, jotka saavat urheilua varten stipendin. Yleisurheilua harrastavat eivät usein kuulu tähän, ei myöskään E.

Tietokoneen valinnassa hän on tehnyt hyvää työtä ja valinnut itselleen kandidaatin, minulle kerrottiin. Kuulen hänen perustelunsa ensi viikolla. En ymmärrä, miksi en jo nyt, mutten jaksanut vääntää. Vaatekaapin sisällön valinta ja College-huoneen sisustaminen ovat lisäksi olleet hänen mielensä päällä. Annoin ohjeeksi tehdä lista valmiiksi, kun ensi torstaina menemme IKEAan.

Iso-O pörrää ympäriinsä jopa hirveässä kaatosateessa. Hän sai tehtyä aivotärähdysseulan (mikä mielestäni täyttä humpuukia antaen väärän turvallisuuden tunteen vanhemmille) koulun urheilua varten. Hän myös aloitti pienten poikien (joskus tyttöjen) 'kesäleirin'. Hänellä on leiritettävänään naapurin 6-vuotias Chip, ja vaihteleva määrä muita lapsia. Ensimmäisellä kerralla oli Chipin samanikäinen kaveri ja kaverin 4-vuotias veli. Palkkaa hän saa 10 dollaria/tunti/lapsi eli melko hyvin, jopa hiljaisempina päivinä. Ensimmäisenä päivänä aktiviteetti kesti kuusi tuntia ja Iso-O koki olonsa sekä henkisesti että fyysisesti täysin loppuunimetyksi. Kaikki suunniteltu tekeminen oli tehty jo puolen tunnin jälkeen. Olin häntä tästä varoittanut. Seuraavana päivänä hän meni naapurin äidin kyydillä Doveriin perheen isoäidin luo, jossa Iso-O sitten piti seuraa Chipille ja Chipin samanikäiselle serkkutytölle. Päivä oli ollut paljon mukavampi ja tekemistä oli riittänyt. Se oli myös poikinut hänelle uuden perheen, johon hän meni perjantaina klo 8. Hän hassusti katsoi osoitteen siten, että luuli sen olevan Bostonissa. Onneksi keksi ennenkuin lähti metrolla aamutuimaan puksuttamaan. Oikea paikka oli Newtonin keskustassa. Vein hänet autolla, kun satoi kaatamalla (Elsa hurrikaanin rippeet tulivat meillekin saakka). Hyvin oli mennyt perheen 6-vuotiaan pojan kanssa.

Pikku-O on pelannut shakkia päivittäin konetta vastaan ja on saavuttanut aika hyvän tason. Hän teki uuden valomiekan puukepistä ja leipoi Brownies-suklaakakkua. Kirjastosta hän kävi hakemassa palapelin ja tilaamiaan kirjoja, mutta kyllä aika puhelimella ja tietokoneella pääosin kuluu. Hän raaputti puupöytään kämmenen kokoisen piirrustuksen. Mitään kunnon selitystä hän ei osannut kertoa. Hänen osaltaan on oikein hyvä, että intensiivinen päivystysjaksoni on ohi ja teemme jotain oikeasti yhdessä.

Sain ajokortin tänä vuonna ilman dramatiikkaa varaamalla ajan lähimpään AAA-toimistoon. Koska edelliset ajokorttini ovat jo jonkin aikaa olleen ns. Real-ID, en tarvinnut kuin vanhan ajokortin, AAA-kortin, passin, viisumin ja viisumijatkopaperin. Minusta otettiin taas kuva, mutta näkökykyä ei jostain syystä johtuen testattu. 20 dollarin maksun jälkeen sain käteeni väliaikaisen kortin, vaikka minulla on edelleen voimassa oleva vanhakin. Kun kysyin, mihin sitä tarvitsen, sanoi iäkäs virkailija, että se on hyvä olla, jos vaikka hukkaan vanhan. Hmm. 

Teinien kanssa kävimme pitkästä aikaa ajamassa. Osaavat hyvin kontrolloidussa tilanteessa. Kaduilla ja liikenteessä emme tietenkään ilman laillista lupaa ole olleet. Taskuparkkeeraus on edelleen se kaikkein haastavin ja muutama "Oops!" tapahtui, kun jarru ja kaasu menivät sekaisin, mutta homma etenee. Ja on arvokasta äiti-lapset aikaa.

Bazassa tein heräteostoksen, kun edessäni oli pino erivärisä Long Drink-tölkkejä. Lonkero ei koskaan oikein kuulunut menneisyyteeni, mutta jotenkin se tuntui nostalgiselta. E innostui aika paljon ja otti tölkeistä kuvan. Varmaan laittoi Snap Chatiin, hassu.

E on Bostonissa tapaamassa Michelleä, Mason-Ricesta jo neljännen jälkeen Wellesleyhin muuttanutta tyttöä, Iso-O Newtonin keskustassa tapaamassa Middle School-juoksukaveriaan Sarahia, Pikku-O pelaamassa (huoh!), ja minä lähden lenkille. Illalla pakkaamme, sillä suuntana on White Mountains-alue New Hampshiressa ja alueen korkeimman vuoren, Mount Washington, huippu. Palaamme.

Covid 19 - Holly meillä ja Iso-O muualla

Viikko on mennyt sumussa, kun olen ollut niin paljon töissä ja vielä puolikuntoisena. Syynä suureen sairaalatyömäärään ovat kesälomat, joiden ansiosta jaamme konsultaatioviikot ja päivystysviikot pienemmällä porukalla. Siihen kun vielä lisää ylimääräisen Telestroke-päivystyksen, ei ihme, että vähän väsyttää. Tämä vielä jatkuu torstaihin saakka, mutta laitan kuitenkin muutamia rivejä tapahtumista viikolta.

Uutisissa on ollut erityisesti Floridan romahtaneen rakennuksen puintia. Hirveä asia tietysti varsinkin perheille. Tähän mennessä on löydetty 24 uhria ja yli 120 on vielä kateissa. Yhden hyvän hetken katastrofi aiheutti. Biden ja Floridan ristiriiitainen republikaanikuvernööri puhalsivat hetken samaan hiileen. Harvinaista yhteenkuuluvuutta kaiken jakautuneisuuden keskellä. Massachusetts pääsi otsikoihin 11 kahdella autolla Mainiin matkustaneen miehen pidättamisen ja 9 tunnin piirityksen johdosta, kun autoista löytyi täysi lasti erilaisia armeijatason aseita, miehet olivat täysissä hyökkäysvarusteissa, eikä heillä ollut oikeuksia aseisiin. Massachusettsissa ei tosin muutenkaan saa kuljetella aseita ympäriinsä, oli lupa tai ei. Kolmas viikon iso juttu oli Trump-organisaation rikossyyte, mikä valitettavasti ei varmaan taaskaan johda yhtään mihinkään ("Teflon Don"). Bill Cosbykin vapautettiin vankilasta. Positiivisiin uutisiin kuului Stephen Colbertin palaaminen täysien salien Late Show-nauhoituksiin. Mukaan pääsee, kun on kokonaan rokotettu. 20 osavaltiota, Massaschusetts niiden mukana saavutti Bidenin antaman "70% asukkaista saanut vähintään yhden annoksen 4th of July-päivään mennessä".

Melkoiset hellepäivät ovat takana. Kun yölämpotila meni alimmillaan +25*C, oli minullakin hankalaa, vaikka lämmöstä tykkäänkin. Ilmastointilaite poikien huoneeseen laitettiin paikoilleen 30. kesäkuuta. Tällä kerralla en roikkunut laitteessa rystyset valkoisena kuten aiemmin. Pari yötä sitä käytettiin. Sitten tuli kylmä, päivän korkein lämpötila oli kaksi päivää peräkkäin +14*C. Siirryin paljaista varpaista ja hellemekosta takaisin fleecen ja sisätossujen käyttäjäksi.

E:lla on menossa kahden viikon juoksutauko. Hän on nyt jokseenkin sen puolivälissä ja totesi olevansa "fat". Iso-O ensin nauroi, mutta sanoi sitten, että niinpäs oletkin ja osoitti E:n ruoan jälkeen pulleaa vatsaa. Rasvaa hänestä saa edelleen etsiä. Hassuja ovat. Viikon päästä hän aloittaa 25 mailia viikossa lisäten määrää 5 mailia viikossa kohti 60 mailia viikossa tavoitteeseen.

E valmistautuu tai olisi tarpeen niin tehdä (*äiti repii hiuksia päästään) syksyyn. Lomakkeita piti minun printata hänelle oikein kunnon pino ja hän meinasi henkisesti hukkua niiden alle. Amerikka! Hän ensin innostui aika paljon kurssien valitsemisesta ja tapasi College Advisorinsa (opinto-ohjaaja), mutta ahdistui sitten aika paljon, kun yhdelle kurssille hän ei mahtunut lainkaan ja toisen (yhdistetty filosofia-teologia) kurssin ilmoittautuminen kaatui ja sen jälkeen täyttyi, eikä hänellä ole varmuutta moneen viikkoon, mahtuuko sille. Hän myös melkein hermostuneena syytti minua, etten täytä hänen lomakkeitaan esim. terveysvakuutukseen tai terveydenhuoltoon ylipäänsä liittyen. Juttelimme, kuinka minunkin mielestäni paperiasiat voivat olla ylivoimaisilta tuntuvia, mutta niistä selviää kyllä ja autan, mutten tee puolesta. Aikuiseksi kasvamisen tuskaa. Han myös oletti, että minä kerron hänelle, milloin ja minkä läppärin hän hankkii ja niin edelleen. Herätys, herra aikuinen! Samaan huoneeseen tuleva juoksukaveri oli kysynyt häneltä, josko ostaisivat yhdessä pienen jääkaapin ja mikron, mutta hän oli liian "overwhelmed" ja sanoi ei. Epäilen, että tulee aika jyrkkä oppimiskäyrä nuorelle miehelle aika monen asian kanssa. 

Yksi ylimääräinen hoidettava oli oikomishoidon jälkeen hampaiden taakse liimatun "retainer":in irtoaminen yhdeltä reunalta. Hän sai varattua ajan ja käytyä hammaslääkärissä asian hoitaen. Hän sai lisäksi hoidettua (neuvoja toki kysyen) itselleen lähetteen laboratorioon sekä Sickle Cell Trait-testiä että tuberkuloosi-testiä varten. Eläköön BCG-rokote ja sen haitallinen ihoreaktio! Itse jouduin vuosia sitten taistelemaan, etten joutunut aloittamaan 9 kuukauden mittaista tuberkuloosiestohoitoa.

Minä varasin E:lle ajan RMV:lle heinäkuun lopulle. Menemme yrittämään, josko hän saisi tehtyä kirjallisen osion ja saisi "Lerner's Permit" oikeuden ajaa. Asiaa mutkistaa se, ettei hänellä todennäköisimmin tule olemaan paperiasiat järjestyksessä vielä tuolloin, mutta ei ainakaan onnistu, jos ei yritä. Peukut pystyyn. Tein ilmoittautumisen hänen puolestaan töissä ollessani ja sain tekstiviestin E:lta:"What's with all these RMV messages".

E:n sosiaaliseen puoleen ja aktiivisuuteen on kuulunut elokuvailta Saylorin takapihalla, 4th of July ilotulitusten katsominen Bostonissa tänään illalla sekä kaikki television kautta menossa oleva urheilu (Ranskan ympäriajo aamusta, Euroopan jalkapallomestaruuskisat iltapäivisin ja NHL-ottelut iltaisin). Tämä kaikki on vienyt aikaa asioiden hoitamiselta. Huokaus.

Iso-O oli lomailemassa Marthan perheen kanssa Winnepesaukee-järvellä ja sen ympäristössä viikon. Hän oli käynyt kertaalleen Collinin kanssa juoksemassa 5.5 mailia vauhdilla 8 min/maili (=huomattavasti minua nopeampaa), vaeltamassa kukkulalle porukalla Collin ja tytöt. Melomassa Marthan kanssa. Ziplinella roikkumassa. Kivaa oli ollut.  Hän jatkoi aktiivisena heti lomalta saavuttuaan. Ensin hän meni Mayan kanssa juoksemaan, sitten Abby tuli meille, minkä jälkeen hän meni poikien kanssa Marthalle syömään ja lopuksi Mayalle iltanuotiolle, kaikki tämä saman päivän aikana.

Pikku-O:n viikon täytti Holly-koiran hoitaminen ja flunssaoireitaista kärsiminen. Koira lähti eilen lauantaina pitkien halausten jälkeen ja Pikku-O on nyt 350 dollaria rikkaampi. Aikamoinen palkka mieluisasta työstä. Seuraavana päivänä hän yhtäkkiä vain hävisi kotoa töissä ollessani. E:lle hän ilmoitti menevänsä Codyn luo, mutta senkin vain siksi, kun E kysyi, mihin hän oli reppuineen menossa. Minä en saanut edes tekstiviestiä, puhelusta puhumattakaan, eikä puheluihini vastattu. Kun heidän jo piti olla menossa Marthalle syömään, Iso-O totesi, että "Pikku-O on MIA (=Missing in Action)". No, melko pian ulko-ovi kolahti ja takaisin tuli iloinen nuori mies. Sovimme, että jatkossa informoimme moisista, jottei tarvitse huolehtia.

En saanut ladattua E:n viimeisen jakson todistusta, kun en huomannut tehdä sitä ennen kuun vaihdetta. Nyt sitä ei enää ole netistä saatavilla. E:n nimi oli kadonnut Newton Public Schoolin perhetiedoista. Hurjaa! Nuorempien todistukset sieltä löytyivät. Iso-O:lla kaikki olivat A: 3D Exploration, Advisary, English ACP, Honors Public Speaking, Honors French, Latin 2 ACP, Honors World History, Honors Mathematics, Wellness, ja Honors Chemistry. Pikku-O:llakin kaikki olivat nousseet A:ksi. Yksi oli jopa A+ (History/Social Science), vaikkei sellaista tänä vuonna olisi voinut saadakaan.Opettajien kommentit olivat järjestäin erittäin positiivisia toistuvana teemana "engaged", "actively participating" ja "brings a sense of fun and positivity".

Omat juoksuni loppuivat kuin seinään 28.6., kun minäkin tulin kipeaksi E:n ja Pikku-O:n tavoin. Yskä on vielä jäljellä, mutta muuten helpottaa. Positiivisesti ajattelen, että tulevalla viikolla pääsen takaisin tavoitteeseeni. 

Yhdysvaltain itsenäisyyspäiväjuhlinta on meneillään kaikkialla. E on Bostonissa, Iso-O on Mayan luona nuotiolla ja me Pikku-O:n kanssa kotona CNN:n kautta ilotulituksia katsomassa.