Uutiset ovat olleet täynnä Afganistania ja Yhdysvaltain katastrofaalista poistumista sekä siihen liittyen Bidenin hallinon kärjekästä kritiikkiä, Haitin maanjäristystä sekä vanhempien täysin käsittämätöntä raivoa koulujen maskienkäyttöä koskien.
Heti ensimmäisenä työpäivänäni koronatodellisuus iski kasvoille. Neurologian klinikan suunniteltu, perheiden yhteinen tapahtuma oli peruttu. Massachusettsin päivittäiset koronaluvut ovat taas reippaasti 1000 huonommalla puolella. Sairaalassa tai ainakaan poliklinikan puolella muutoksia ei kyllä näy. Maskit ovat edelleen samalla tavalla käytössä koko sen ajan, kun sairaalan ovesta astuu sisälle niin työntekijöillä kuin vierailijoillakin. Sairaalaorganisaatiolta tuli virallinen ilmoitus, että koronarokotus on pakollinen työsuhteen jatkumiseksi kaikilla työntekijöillä potilaskontakteista riippumatta. FDA erittäin todennäköisesti hyväksyy kolmannen annoksen tulevalla viikolla, ja olen aika varmasti omani sitten saamassa melko pian, kun edellisistä on aikaa yli 8 kuukautta.
Pikku-O on nukkunut Cody-koiran kanssa olohuoneen sohvalla. Cody liikkuu koko talossa, mutta yöt oli helpompi ratkaista näin. Aamuherätyksetkin ovat olleet Pikku-O:lle mieluisia, vaikka aikamoinen pörröpää sohvalta on noussut. Cody on saanut erityishuomiota Pikku-O:lta siten, että jopa hänen peliaikoinaan koira on saanut olla hänen kanssaan. Tänään se lähtee takaisin omaan kotiinsa ja luulen, että minullakin tulee sitä ikävä.
Iso-O leipoi Marthan kanssa omenapiirakkaa ja kirsikkapiirakkaa ja meni juoksutyttöjen kanssa grillaamaan ennenkuin kolme heistä (Maya, Ali ja Emily) lähtivät viikon mittaiselle juoksuleirille Berkshireen. Iso-O oli minulta kysymättä jättänyt leirille ilmoittautumisen väliin siksi, että tuossa vaiheessa loma Suomessa oli teoreettisesti mahdollinen.
Iso-O teki itselleen kaksi kukkataulua kuivatuista kukista ja kiinnitti seinälleen niiden lisäksi ison taulun. Se oli hienosti seinällä, kun tulin töistä. Ruuvinjälkiä oli neljä kahden tarvitun sijaan. Ensimmäinen oli osunut jonkinlaiseen liian pehmeään kohtaan ja toinen sähköjohtoon. Sitten hän levitti ison määrän lehtileikkeitä lattialle tehdäkseen E:lle seinäkollaasin. Nämä levisivät ensin yläkerran aulaan. Seuraavana päivänä hän soitti minulle töihin:"Kun tulet kotiin, muista äiti, että olen sinun favorite daughter". Projekti oli levinnyt ruokasalin pöydälle ja lattialle siten, että olohuoneessakin oli paperia.
E:n muuttovalmistelut siirtyivät aivan viimeiseen päivään. Hän tilasi itselleen neljä isoa, seinälle laitettavaa valokuvataulua. Hän koki olonsa surumieliseksi, kun illanvietto Saylorin, Alexan, Kritin ja Collinin kanssa peruuntui sunnuntailta, mutta pääsi kuitenkin kahtena seuraavana päivänä näkemään heitä ja muutamaa muuta samaan aikaan Newton Centerissa ollutta luokkakaveriaan, mikä helpotti surumielisyyttä. Isosta asiasta on kyse. E on kanssani samanlainen siinä mielessä, että muutos jännittää ja surettaakin. Kiva, että järjestyivät nämä viimeisten päivien sosiaalisuudet. Ja onneksi tämä muutos on positiivinen.
E:n muuttopäivänä minulla oli aamupäivän ajan etävastaanottopäivä kotona. E sillä välin pakkasi auton täyteen tavaroitaan, mukaan lukien sen jääkaapin, pikkusisarustensa avulla, vaikka satoi kaatamalla, oikein trooppisella tavalla saavista kaataen. Ajoin ensin E:n kanssa kahdestaan BC:n pääkampukselle, jossa hän sai monitoimikortin, jonka avulla voi tunnistautua, lainata kirjoja, päästä sisään omaan huoneeseen, maksaa aterioita ja pyykkitupaa, muun muassa. Hänestä otettiin koronatesti, joka osoittautui onneksi negatiiviseksi. Sitten ajoimme Newtonin kampukselle ja siellä sijaitsevan E:n uuden kodin luo. Nostimme kahdestaan kaikki kamat talon ulkokatokseen, johon E jäi odottamaan pikkusisarustensa saapumista. Minulla meni 7 minuuttia suuntaansa autolla (kyllä, mittasin). Tapasimme lyhyesti E:n Roommate Brianin ja hänen perheensä ennenkuin he lähtivät oman perheensä aterialle ja me saimme huoneen käyttöömme sisäänmuuttoa varten. Koko talossa ei ollut ketään muuta, sillä viralliset muuttopäivät ovat vasta ensi viikolla. Aikaa meni pari tuntia, minkä jälkeen tulimme kaikki kotiin syömään. Iso-O jatkoi megalomaanista seinätaideteostaan E:lle, kun hänellä oli nyt tarkemmat mitat taideteoksen rajoituksiin tiedossaan. Pikku-O halusi aivan välttämättä tehdä Chocolate Chip Cookies E:lle mukaan, vaikkei siihen oikein olisi ollut aikaa. Sitten veimme kaikki E:n takaisin uuteen elämänvaiheeseensa ja tulimme takaisin elämään meidän uuttamme. Aikamoista! Pikku-O totesi, että hänestä tuntuu kuin E olisi vain kavereidensa kanssa menossa, eikä kokonaan muuttanut pois. Taidamme kaikki käydä läpi omaa prosessiamme.
No comments:
Post a Comment