Venäjän outoja uutisia, New Yorkin matka ja kaikenlaista muuta

Venäjän vallankaappausyritys juhannuksen aikaan oli mielenkiintoista seurattavaa ja jätti epäilyksen, että kaikki ei ehkä ole aivan sellaista kuin näyttää. Tästä olemme kuulleet ja arvatenkin kuulemme vielä paljon lisää. 

Paikallisuutisiin kuuluu kolmen iäkkäämmän ihmisen löytyminen kuolleena kotoaan Newtonin Nonantum-kaupunginosassa johtaen moniin sahköpostiviesteihin mm. kirkolta, koululta ja kaupungilta. Hieman jätti huteran olon itselleni. Meillä kun takaovi on aika usein pitkiä pätkiä auki, kun joku meistä on jossain päin menossa aivan ihmeaikoihin.

Iso-O:n asioita

Iso-O heräsi sopivasti ennen puoltapäivää ehtiäkseen House of Tandoor-ravintolaan Jasonin kanssa syömään. Tunnin kotipiipahduksen jälkeen hän lähti Marthan kanssa edellisessä postauksessa mainittuun Lovely the Band-konserttiin ja oli aivan ylimielissään:"Best concert ever!".

Tyhjensin Iso-O:n vaatekaapin kaaosmaisen sisällön vaatehuoneen sängylle, jotta hän pystyi tekemään vaateinventaarion. Kaappiin sai laittaa vain sellaisia vaatteita, jotka joko lähtevät elokuussa mukaan tai ovat harvoin käytettäviä, mutta edelleeen käyttökelpoisia, ja siten säästettäviä. Kaikki muu meni joko eteenpäin laitettavaksi tai roskiin (rikkinäisiä tai huonokuntoisia). Roskiin vaatteita ei Newtonissa saa enää sakon uhalla laittaa (niille on erilliset luovutuslaatikot), mutta roskatasoiset tulkitsin sellaisiksi. Menemme Iso-O:n pyynnöstä viikonloppuna käymään Newtonin Swap Shopissa, joka sijaitsee kierrätyskeskuksella. Sinne viemme mm. kaiken tämän vaatemäärän.

Iso-O:n syntymäpäiviään varten olohuoneen kattoon kiinnittämät leveät serpentiinit, jotka ko. juhlien lisäksi koristivat Vappu-juhlaamme, E:n syntymäpäiväjuhlia sekä Iso-O:n valmistumista, on viimein otettu pois. Juhla-aika on ohi.

Iso-O on aloittanut syksyn kurssien valitsemisen sekä alkaa hieman orientoitua lähestyvään muuttoonsa. Viimein.

Pikku-O:n asioita

Pikku-O oli hellepäivänä jälleen Nathanilla uimassa. Onnea on lammen rannalla asuva hyvä ystävä! 

Keskellä yötä hän oli paistamassa jauhelihapihvejä ja tekemässä suklaakarkkeja. Keittiö on silti ollut aamuisin siisti aivan päinvastoin kuin aiemmin.

Pikku-O:n ensimmäiset kapteenitreenit olivat jo 26. kesäkuuta Cold Spring Parkissa. Sen lisäksi hän on päivittäin käynyt juoksemassa, kaatosateista huolimatta.

Yhteistä

IKEA-reissu oli maanantaina. Pikku-O:kin halusi lähteä mukaan, mikä oli kiva. Molemmat lähtivät suoraan yöuniltaan klo 12. Iso-O keräsi kaikenlaista ruoanlaittoon ja minihuoneeseensa tarvittavaa, mutta mekin Pikku-O:n kanssa löysimme 'tarpeellisia' tavaroita kotiin yli 250 dollarin verran.   

Visa-kuvien ottaminen on ollut aikamoinen ponnistus. Jopa sellainen, että nostin jo käteni pystyyn kertaalleen, toisen yrittämisen jälkeen. Motivaatiokerroin on meillä kaikilla kolmella ollut negatiivinen. No, tarina jatkui mutkikkaana 29. kesäkuuta, kun menimme ensin kolmannen kerran CVS-liikkeeseen, jossa olisimme saaneet kuvat otettua - minun puhelimellani(!) - mutta työntekijä ehdotti sellaista, että otamme kuvat itse ja printtaamme paljon halvemmalla. No, sehän ei viime vuonna onnistunut ollenkaan. Koska Iso-O:lla on hieno järjestelmäkamera, tulimme kuitenkin kotiin yrittämään. Yrittämiseksi se jäi. Varjoja tuli kaikkiin kuviin, värit olivat oudot ja valo ei riittänyt. Meinasimme taas luovuttaa, mutta sitten kuitenkin yhteistuumin lähdimme Wabanissa olevaan valokuvausliikkeeseen (vinkki Marthalta), jossa saimme ensin kuulla, että ajanvaraus pitäisi olla, mutta sitten pienen odottelun jälkeen homma onnistui. Iso-O sanoi olevansa henkisesti niin uupunut, että tarvitsee päiväunet. Minä kiittelin vuolaasti kuvien ottajaa. Nyt on hienot!

Vein huonekasvit ulos kesäkuun puolivälissä, kun viimein alkoi näyttää, että lämpöä riittää öisinkin. IKEA-käynnin jälkeen vaihdoin ne kaikki isoihin ruukkuihin ja laitoin ruukut pulkkien päälle, jotta keräävät sadevettä silloin, kun olemme poissa.

Leikkasin nurmikon puolivahingossa lenkin jälkeen. Se on ihan mukavaa hommaa sähköleikkurilla. Heti, kun 10 minuutin värkkäämisen jälkeen keksin, miten se menee päälle. Ukkonen jyrisi, ja auton kohdalla satoi, kun auringonpaisteessa noin 3 metrin päässä leikkasin. En kastunut. Outoa.

Minulla on aika paha maskin aiheuttama "Maskne". Ajattelin, että se häviää, kun maskia ei enää ole tarvinnut jatkuvasti käyttää. Ei ole hävinnyt. Iso-O on antanut ohjeen mennä ihotautilääkärille tai tehdä edes jotain sanoen:"Your face is screaming, please!"

Olen aika ajoin saanut Stroke-lehdeltä pyyntojä toimia käsikirjoitusten arvioijana, mutta erilaisiin syihin viitaten välttänyt niitä usean vuoden ajan. Nyt koin tarpeelliseksi nähdä vaivan ja muutaman tunnin uurastuksen jälkeen sain arvioni lähtemään. Toisin sanoen, aivan hirveän hankalasta hommasta ei ole kyse, mutta jotenkin se on viimeisten vuosien aikana tuntunut liialliselta. Nyt meni hyvin. 

Kävin päiväreissulla New Yorkissa tapaamassa lääkiskavereitani O:a ja M:aa sekä heidän jo nuoriksi aikuisiksi kasvaneita lapsiaan. Lähdin klo 5 metrolla kohti South Stationia, josta klo 6.30 lähteneellä bussilla kohti Manhattania. Tapasimme heti bussilta saavuttuani ja kävelimme Grand Central-terminaalille, josta Stephen A. Schwarzman-rakennukselle, joka on New Yorkin kirjaston päärakennus, ja edelleen jatkuvasti kehittyvälle High Line:lle.  Kävimme syömässä Zoob Zib Thai-ravintolassa. Hyvät annokset ja hinnat oikein kilpailukykyiset. Suosittelut! Kiva päivä ja ihanat ihmiset, mikäpä sen parempaa. Klo 18.40 lähteneellä bussimatkalla jouduin todistamaan tummaihoisen naiskuljettajan huonoa käytöstä. Hän latasi heti lähtiessä tiskiin säännöt matkan ajalle, joista yksi oli puhelimen käyttökielto. No, yksi mies ei tätä noudattanut sillä seurauksella, että nainen agressiivisesti pysäytti bussin kahdesti moottoritien varteen ja uhkasi soittaa poliisit paikalle. Tämän seurauksena toiset matkustajat alkoivat huutaa kuljettajan vaarallisuudesta ja kaikkien meidän tarpeesta päästä perille määränpäähämme. Hän puhisi, palasi paikalleen ja ajoi bussin renkaat vinkuen välillä pelottavankin kovaa, mutta perille pääsimme jokseenkin aikataulun mukaisesti noin klo 23.40. En halunnut jäädä South Stationille odottamaan ensin punaista linjaa vaan kävelin hiljaisen Bostonin keskustan läpi Boylston-asemalle ja onnenkantamoisella ehdin juuri sinne saapuneeseen vihreän linjan D-metroon ja sillä pikavauhtia kotiin. Seuraava päivä meni fyysisesti toipuessa, mutta mieli oli virkeä.

Päivystysvapaani on ohi ja etäpäivä jo ohi. Huomenna fyysisti takaisin. Edessäni on elämäni ensimmäisen Tuberous Sclerosis-diagnoosin antaminen 19-vuotiaalle perusterveelle College opiskelijalle.

Ennen juhannusta

Kummipoika-L pääsi ripille 17. kesäkuuta Jyväskylässä ja veljeni saavutti itseni kanssa saman vuosikymmenen 22. kesäkuuta. Onnea molemmille!

E:n viimeiset hetket kotona ennen Suomeen lähtöä

E lähti Suomeen 19. kesäkuuta aika vauhdikkaasti. Vielä viiden aikaan minun töistä lähtiessäni hän oli BC:llä suihkussa 11 mailin lenkin jälkeen, suunnitteli tulevansa kotiin, pakkaavansa loppuun, tekevänsä eväät - ja onnistui. Lähdimme noin klo puoli seitsemän. Koska valmistautuminen oli niin ripeää, jäi meille molemmille hieman epävarma olo - unohtuiko jotain. No, jos unohtui, ilman selviää. Ystäväni isän hassua ohjetta riittävästä pakkaamisesta seuraten jatkoimme; "kolme kovaa P:tä, passi, pengar ja piljet". Hän laittoi viestiä sekä Islannista keskellä yötä että Suomesta aamulla - perille oli päässyt. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun hän lensi kokonaan itsekseen. Nauroimme, että ehkä jopa helpompi näin kuin pikkusisarusten kanssa.

Ennen lähtöään hänellä oli kaikenlaista menoa. Melkein päivittäin hän kävi BC:n pitkän matkan juoksijapoikien, Healen, Foxin ja Fitzin kanssa juoksemassa, kertaalleen mm. Lexingtonissa 14 mailia, mikä on yli puolimaratoni. Hänen loppukesän mailimäärätavoitteensa on 70 per viikko, muilla pojilla 110 (177 km). Ihan hirveä määrä! Se tarkoittaa, että joka päivä pitää juosta paljon enemmän kuin minä juoksen viikossa. Sitä on vaikea ymmärtää. 

E mietiskeli jonkin aikaa, josko haluaisi lähteä poikien kanssa Springfieldin Six Flags-huvipuistoon, kun matka oli vain päivä ennen hänen lentoaan ja aika kalliskin, mutta meni sitten kuitenkin. Hauskaa oli toki ollut, mutta sen verran huono olo oli höykytyksestä tullut, että hän oli oksentanutkin.  

Asioidenhoitaminen ei myöskään lopu. BC lähetti tiedon, etteivät he pystyneet verifioimaan E:n sairausvakuutusta ja siksi eivät voineet hyväksyä hänen BC:n oman vakuutuksen väistämistä. Tiesin, mistä tämä johtui. Vakuutusyhtiömme oli joutunut hakkeroinnin uhriksi huhtikuussa ja on sen jälkeen ottanut kaiken tiedon pois netistä selvittäessään haitan suuruutta. Olinhan tähän jo Iso-O:n viisaudenhammasarviossa törmännyt. Soitin siis vakuutusyhtiölle; ja saan parin viikon kuluessa "Verification of Coverage"-kirjeen. Pyysin samalla soitolla Iso-O:lle omansa, sillä odotan joutuvani hänen kanssaan samaan ongelmaan. No, toinen osa sairausvakuutuksen ongelmista oli vielä selvittämättä. Halusivat, että E:lla on dokumentointi siitä, että kuoleman sattuessa hänellä on rahaa huolehtia itsensä Suomeen. Sinänsä hassua, että kahden ensimmäisen vuoden aikana tätä ei kysytty lainkaan. Laitoin Karen-tyyppisen sähköpostiviestin asiasta, ja seuraavana päivänä ilman, että minulle olisi vastattu tai vastinetta lähetetty, E oli saanut tiedon, että BC:n omaa vakuutusta ei tarvitse ottaa. Alan selvästi olla aika hyvä virallisten asioiden hoitamisessa.

Seuraava E:n asia, mikä minun piti hoitaa, oli yleislääkärivastaanoton peruuttaminen viime minuutilla. E lähetti minulle saaneensa automaattisen viestin vastaanoton varmistamisesta. Soitin terveysasemalle, tein selväksi, että ko. aikaa emme olleet varanneet (joskin on mahdollista, että E varasi sen vuosi sitten), ja varmistin, että aiemmin varaamani ajat sekä E:lle että minulle samana päivänä lokakuussa ovat edelleen voimassa. Ovat.

E:lta on tullut monta hyväntuulista viestiä Papan mökiltä Hirvensalmelta. Juhannus!

Iso-O lomailee ja 'hoitaa' asioitaan

Iso-O ryntäsi alakertaan ja kertoi Benin odottavan ulkona rannallemenoa varten. Hän meni ulos, tuli takaisin sisään ja huusi yläkerrassa olevalle Pikku-O:lle, josko hänkin haluaisi lähteä. Ben oli ehdottanut. Pikku-O mietti 5 sekuntia, laittoi uimahousut jalkaansa, pyyhkeen mukaansa ja hyppäsi autoon hänkin. Seuraavana päivänä hän kävi Benin ja Jasonin kanssa Mount Monadnockille vaeltamaan koko päiväksi. Joka päivä johonkin hengailemaan. Martha tuli meille yöksi. Ja Lovely the Band konsertti on suunnitteilla huomenna. Hengästyttää ihan vierestä seurata.

Tietokoneen hän sai hommattua, kun käskin hänet istumaan viereeni ja annoin oman läppärini hänen käyttöönsä. Se saapui kahden päivän päästä ja pysyi paketissaan ennenkuin sanoin, että hänen täytyy avata paketti ja katsoa, että se on toimintakunnossa. Toimintakunnossa on, tiedämme, sillä jälleen istuimme vierekkäin sohvalla. Hän toki teki koko homman, mutta aloite piti taas tulla minulta. 

Lopputodistuksen hän on saanut, mutta virallista kaiken opitun sisältävää todistusta Southilta ei voi suoraan saada. Sen sijaan epävirallisen, joka sisältää saman tiedon, voi tilata sähköpostiinsa. Jälleen istutin Iso-O:n viereeni ja kehotin hoitamaan asian kuntoon. Häneltä nimittäin menee pian mahdollisuus tietoihinsa Newton Public School-systeemissä. Aikaa meni noin 2 minuuttia, joten isosta asiasta ei ollut kyse, mutta tämän matamin kohdalla ryhtyminen meinaa olla aika takkuista.

Opiskeluajan huoneeseen tarvitsee hommata kaikenlaista. IKEA-reissua varten pyysin häntä tekemään listan tarvittavista asioista todeten, että matkoja tehdään tasan yksi. Listan hän sai tehdyksi. Kalenteriin aivan laitoin meille päivän matkaa varten; sen verran menevä on tämä matami ollut. Maanantaina menemme.

Hän on toiminut lastenhoitajana pitkästä aikaa parina päivänä, mikä on hyvä, sillä rahaa on viime aikoina hänellä mennyt aikamoisella tahdilla kaikenlaiseen.

Pikku-O:n loma alkoi

Pikku-O:n kesäloma alkoi 21. kesäkuuta, mikä samalla sattui olemaan "First Day of Summer". Hassusti hänellä oli 4 päiväinen viikonloppu ennen viimeistä päivää Juneteenth-maanantaivapaan ja rästitöihin varatun tiistain johdosta. Hänellä ei ollut rästitöitä(!).

Pikku-O vietti pitkän päivän Nathanin ja kavereiden kanssa ensin mainitun syntymäpäivää juhlien Level 99-paikassa Natickissa, sen jälkeen TangoMango-ravintolassa ja edelleen heidän kotonaan uiden Crystal Lake:lla. Nathanin perheen koti sijaitsee ko. lammen rannalla.

Pikku-O on alkanut juosta käytännössä pelkästään öisin ja on pysynyt itselleen antamissaan mailitavoitteissa. Olen yrittänyt kertoa yöllä juoksemisen vaaroista (epätasaiset tiet voivat johtaa vammoihin; juokseva nuori mies voi aiheuttaa poliisin väärinymmärrykseen ym), mutta muutosta ei ole tapahtunut. Hänen aikataulunsa on muutenkin muuttunut isosiskon tapaan todella teinimäiseksi. Nukkumaan mennään pikkutunneilla ja herääminen ei tapahdu kuin pakon edessä ennen iltapäivätunteja. Taitaa tulla aikamoinen aikaeroshokki Suomeen saapuessa. 

Minuun liittyvää

Minulle tuli kesäkuun alkupuolella kaksi vuotta täyteen itselle antamaani juoksuhaastetta; joka viikko maanantaisin on plakkarissa 0 mailia, sunnuntaihin mennessä pitää olla vähintään 10. Viimeisen vuoden keskimääräinen juoksumääräni oli 13 (21 km). Se on minulle hieno saavutus ja aion jatkaa. Täytyy tosin sanoa, että yllättävää kyllä en ole mitenkään mielettömän hyvässä kunnossa. Melkein päinvastoin. Esimerkiksi tänään tein oikein typerän teon, kun lähdin yrittämään 12 mailin lenkkia uuteen suuntaan (Bostonin Jamaica Pondille). Meni ihan pieleen ja eksyin. Jaksoin juosta vain 7.5 mailia (12 km), ja sitten kiertelin-kaartelin kävellen takaisin melkein saman verran. En ollut edes ajokorttia, saatikka rahaa/luottokorttia ja puhelinta mukaani ottanut. No, opin, ja opetin lapsiakin tekemään toisin. Väsynyt kyllä olin. Ja todella janoinen.

Töissä kesälomien johdosta päivystysviikkomme tapahtuvat epätasaisesti. Minulla on menossa "q3weeks", mikä tarkoittaa päivystysviikkoa joka kolmas viikko, kolme kertaa peräkkäin. Olen nyt toisen näistä päivystysvapaalla (Jee!). Seuraavan päivystysvapaan aikaan olenkin jo Suomessa.

Uutisia

Uutiset ovat olleet täynnä Titanicin hylylle matkanneen sukelluskapselin etsimistä ja sen paljon löytymisen jälkeen kaikenlaista siihen liittyvän ja liittymättömän puimista. Huoh. 

Muita ihan tosi väsyttäviä uutisia ovat oikeudenkäynnit ja tuomiot liittyen Hunter Bideniin, Hillary Clintonin sähköposteihin (todellakin, vielä keskustelun alla ovat), ja kaikenlaiset Trumpiin liittyvät selittelyt. Ei muuta kuin oranssi puku kaikille päälle ja siirrytään asioissa eteenpäin.

Juhannus on meneillään. 

Juhlaviikko ja sen jälkeinen aika

T saapui myrskysään johdosta monta tuntia aiottua myöhemmin klo 2 aamuyöstä yllättäen kaikki kolme lastaan. Minä olin tietoinen ja yritin parhaani mukaan varjella salaisuutta - hankalaa oli kyllä heille perustella, miksi tietyllä viikolla sopisi olla enemmän kotona ja miksi takaovi jätetään auki keskellä yötä, kun kaikki ovat kotona, mutta onnistuin. Nukkumaan jo mennyt Iso-O huudahti:"Iiisi, iiiisi, iiisi!" eli Isi pidennetyllä alkukirjaimella. Iso ja mieluinen oli siis yllätys. T pääsi osaksi perheemme varsinaista juhlaviikkoa. Kaikenlaista oli meneillään sekä Iso-O:n valmistumiseen että sen ulkopuoliseen liittyen.

Koulua vielä käyvän Pikku-O:n menoja

Pikku-O on ainoa koulua vielä käyvä perheenjäsenemme. Koulu ei kuitenkaan ole häntä 'häirinnyt'. Hän mm. lähti seniori-Frankien kanssa lauantaiaamuna klo 9 pyöräilemään MinuteMan-reitin. Frankie, joka osallistui Triathloniin viikko myöhemmin, pyysi Pikku-O:n parempaa polkupyörää lainaksi, ja Pikku-O lupautui. He menivat siis testaamaan noin 20 mailin ajaksi. Keli oli myrskyisä ja sateinen, mutta menivat silti. Hyvällä asenteella.

MCAS-testipäivät olivat juhlaviikon tiistai ja keskiviikko. Seniorit olivat jo poistuneet, mutta koulun muut luokkatasot, sophomoret ja juniorit, saivat nauttia myöhemmistä aamuista koulun alkaessa heillä vasta puolen päivän aikaan. MCAS-Science oli hänellä fysiikka. Pikku-O:n mukaan testit olivat "helppoja", mikä ei sinänsä ole yllättävää, sillä testit ovat kaikille samat riippumatta millä tasolla fysiikkaa High Schoolissa opiskelee.

Koulun loppumisen lähestymisen huomaa Pikku-O:nkin kohdalla siitä, että menossa ovat koeviikot ja varsinaisen opetuksen vähentyminen. Viimeinen koulupäivä on odotettavissa keskiviikkona 21.6., kaksi päivää melko uuden Juneteenth-juhlapäivän jälkeen.

Ajokortin saaneen E:n erilaisia touhuja

E on päässyt ajamaan autoa oikein urakalla toimiessaan perheemme kuljettajana jos vaikka mihin. Hänelle on tullut hyvää harjoitusta Bostonin hankalilla kaduilla ja risteyksissä. Bostonin liikennettä ei ole turhaan arvioitu yhdeksi maailman pahimmaksi. Hänelle tulee siis aika erilainen kosketus ajamiseen kuin itselläni; minä olen oppinut Jyväskylän kaduilta Helsingin kautta Bostonin ja New Yorkin kuljettajaksi - hänellä se menee tasan toisinpäin.

Yksi ensimmäisiä ajoja oli BC:llä tapahtunut illanvietto Foxin, Maxin, ja Healen kanssa. Ajoin auton takaisin. Puolelta öin sain soiton, josko olisin tullut hakemaan vai jäisiko hän yöksi sinne, kun "en jaksa kävellä". En mennyt, kun olin jo nukkumassa. Aamulla hän kuitenkin löytyi kotoa - oli sitten kuitenkin jaksanut. Seuraavana iltana hän lähti ensimmäistä kertaa itsekseen ajaen kaverinsa Adelen luo. Minä koin siirtyneeni uuteen ajanjaksoon. Tämän ajanjakson huonona puolena on se, että auton tankki tyhjenee arvaamattomammin. Hyvä puoli taas se, että saan itselleni tankintäyttäjän vain pyytämällä.

Minua edeltävästi erityisesti jännittänyt E:n itsekseen ajaminen tapahtui viikko kortin saamisen jälkeen, jolloin hän ajoi Pikku-O:n kanssa Boston Commonilta kotiin jätettyään tuolloin lennolle lähteneen T:n sekä konserttiin menneet minut ja Iso-O:n puiston laidalle. Olin antanut ohjeeksi ajaa Beacon Streetiä eteenpäin, vaikkei se nopein reitti olekaan, jottei tarvinnut GPS:n kanssa toimia. Ajo oli mennyt hyvin - jopa ambulanssia hän oli oikeaoppisesti osannut väistää.  

Toinen vieläkin isompi juttu oli, kun hän ajoi pikkusisaruksensa Riveren USCIS-keskukselle sormenjälkiä ja silmäkuvia varten. Minua jännitti edeltävästi niin paljon, että suunnittelin meneväni mukaan, vaikka minulla oli etäpäivä ja telestrokevuoro. E sanoi minulle, ettei siinä mitään järkeä ole, ja sanoi, että pärjäävät. Niin tekivätkin. Pikku-O istui etupenkillä ja toimi kartanlukijana sillä seurauksella, että he olivat tulleet tien 90 tunnelista ulos väärän exitin kohdalla ja ajautuneet tielle numero 93. Sen johdosta he olivat ylittäneet (eivätkä alittaneet) Charlesriverin sellaista siltaa pitkin, jonka E oli "aina halunnut ylittää". Hyvällä asenteella. He olivat päässeet perille suunnilleen samaan aikaan kuin olisivat muutenkin, joten haittaa ei ollut. E oli lähtenyt 7 mailin lenkille Riveren rannoille, pikkusisarukset sitten sormenjälkiään ym antamaan. Heillä oli mennyt sen verran aikaa, että E oli ehtinyt jo takaisin melkein tunti aiemmin. Takaisintulomatkalla he ajoivat Southin kautta ja Pikku-O meni jatkamaan koulupäivää. Minä oli helpottunut, kun auto kaartoi pihaan.

E sai fyysisen ajokorttinsa postissa 15. kesäkuuta, ja meni heti AAA-toimistoon sitä uusimaan. Vaan sepä ei onnistunut, kun ei ole sosiaaliturvatunnusta; pitää mennä RMV-toimistolle. Ja sinne seuraavat ajat ovat neljän viikon päässä, E:n jo Suomessa ollessa. Ja ajanvarausta varten hän tarvitsee taas tuoreen Social Security Denial Letterin, sillä sen pitää olla alle 30 päivän ikäinen. Hirveä palapeli jälleen. Ei vaikea, mutta moniulotteisesti koordinoitava.

Lauantaina meidän konsertissa ollessamme E:lla oli kavereita (Fox, Max ja Fitz) katsomassa joukkuekaveri Kate Mitchellin NCAA-kisojen 800 metrin finaalijuoksua. Juoksu ei ollut mennyt aivan niin hyvin kuin olisi toivonut, mutta pojilla oli mukavaa. Kun saavuimme Iso-O:n kanssa yömyöhällä takaisin, sain lähteä poikia viemään kotiinsa - olivat juuri keskustelemassa vaihtoehdosta. E olisi lähtenyt mukaan joka tapauksessa, mutta Iso-O:kin halusi, ja pojat ahtautuivat kaikki takapenkille. Hilpeää jutustelua oli hauska kuunnella. 

Pääsin uudelleen kuljettajaksi muutama päivä myöhemmin, kun E oli polkenut BC:lle poikien kanssa juoksemaan ja tuli ihan hirveä ukonilma. Lupauduin, ja ajoin sellaisessa kuurossa, jossa tuulilasin pyyhkimet eivät ehtineet vettä siirtämään. Kun saavuin BC:lle, kuuro oli ohi. Melkein hölmöä oli autolla poikia kuljettaa, Heale ja Fitzi kämpilleen, palaten takaisin hakemaan polkupyörän ja ajaa kotiin pikkuripotuksessa.

Kävimme T:n ja E:n kanssa juoksemassa Lynn:in ja Nahantin rannoilla, kun oli hetkellisesti hieman parempi keli muutoin niin sateisen ja viileän kesäkuun viikon aikana. Muutoin juokseminen on E:llakin jatkunut lähinnä kotoa käsin tai BC:llä paitsi Reveren reissun aikaan.

Sosiaalinen aktiivisuus on vain kiihtynyt, kun Suomeen lähtö lähenee. Adelen ja Talian kanssa hän jopa meni manikyyriin ja juuri vein hänet Jennan syntymäpäiville. Hän otti Iso-O:n mukaansa, mikä on aika söpöä.

Keittiöremontin ensimmäinen vaihe tapahtui 16. kesäkuuta, kun saimme uuden lieden. Liesi saapui muutama päivä aiemmin etuverannalle. Pyysin E:a huolehtimaan sen sisään. Illalla hän kysyi, koska ystäväni saapuu. Kävi ilmi, että hän ei ollut tunnistanut sanaa "liesi" vaan luuli sen olevan joku tuttavani. 

Iso-O on todella ollut menossa

Juhlaviikon päähenkilö Iso-O on ollut menossa päivittäin ja joskus yönläpikin. Monien ystävien valmistumisjuhlien lisäksi hän on käynyt mm. Marielin tanssiesityksessä Jasonin ja Benin kanssa, eri ystävien luona tai kanssa päivittäin, ja Mason-Rice Graduate-juhlissa eli ko. alakoululta eri suuntiin lähteneiden kokoontumisessa erään perheen takapihalla - perinteisesti sen ajan rehtorikin (Mark Springer) oli paikalla. 

Viikon toinen iso juhlallisuus oli Iso-O:n Prom 6. kesäkuuta. Hän lähti Marthan hakemana klo 16.45 meiltä ensin Benille kuvattavaksi. Sieltä Martha ajoi heidät Soleilille, jossa kuvaaminen jatkui. T meni E:n kanssa sinne. Soleilin äiti oli antanut hänelle Prom-lahjaksi limusiinin, johon mahtui noin 10 tyyppiä. Sillä he pääsivät Bostonin Fairmont Copley Plaza hotellin juhlatilaan ja takaisin. Ilta jatkui Southilla "South Fest"-juhlissa aina klo 2.30 saakka. Sieltä Iso-O meni Brennereille ja lopulta auringonnousua Millenium Parkiin katsomaan. Kotiin hän saapui puoli kuuden aikaan ja nukkui pitkälle iltapäivään.

Promin ja valmistumisjuhlan välisenä iltana Marthan perhe kutsui meidat Bostonin Silver Dove Afternoon Tea-ravintolaan juhlimaan Marthan ja samalla vähän Iso-O:nkin valmistumista. Alkuun vain Iso-O oli kutsuttu, mutta kun perhe kuuli T:n täälläolosta, mekin saimme kutsun. T tuli ravintolaan suoraan Isabella Steward Gardner Museum - ja Museum of Bad Art-näyttelyistä. Me muut saavuimme Pikku-O:n koulupäivän jälkeen Uberilla juuri sopivasti ennen pöytävarausta. Tarjolla oli teetä ja erilaisia pieniä makupaloja. Hieman liian paljon oli makeaa suolaisen kustannuksella, mutta sinänsä kiva idea ja vähän erilainen ravintolailta.

Iso-O:n valmistumisjuhla oli 8. kesäkuuta klo 17 alkaen. Paikalle kuitenkin piti mennä jo klo 16, jotta sai hyvän paikan. Me saimme. Juhla sisälsi perinteisen, elokuvista tutun kappaleen koulun orkesterin soittamana, muutamia puheita ja sitten 500 valmistuneen huomioimisen. Iso-O:lla oli hieman suurempi rooli oman 'koulunsa' (Cutler House) marshalina ja ohjeiden näyttäjänä, mutta pääosin hän sai vain istua eturivissä ja katsoa koulukavereidensa loputonta kättelyjonoa. Viimein tuli hänen vuoronsa. Hän otti tilanteen haltuunsa, ja näyttävästi ilmestyi todistuksensa vastaanottamaan ja kättelemään rehtorin, Newtonin kaupunginjohtaja Ruthanne Fullerin sekä Cutler Housen dekaanin ja muun johtoväen, kävelemään pois näyttämöltä, poseeraamaan kuvassa ja palaamaan paikalleen. Juhla loppui pian sen jälkeen tupsun siirtämiseen hatun toiselle puolelle osoittamaan valmistumista ja sen jälkeen hatun heittämiseen ilmaan, ja valmistuneiden marssimiseen ulos. Ulkona valmistuneet ottivat kuvia toisistaan ja itsestään erilaisilla kombinaatioilla ennenkuin kaikki lähtivät omiin suuntiinsa.

Yllättäen Iso-O ei heti lähtenytkään ystäviensä kanssa juhlimaan, joten pääsimme koko porukalla O'Hara's-ravintolaan. Ravintola oli ihan täynnä, ei niinkään valmistuneita, vaan aivan toisenlaisia porukoita, ja jouduimme odottamaan pöytää melkein 20 minuuttia. Söimme perinteisesti hyvin ja tulimme vasta sitten kotiin nostamaan kuohuviinilasit ja syömään mansikat. Sitten Iso-O toki lähti eteenpäin.

Red Lentil-ravintola oli edeltävästi varattuna Iso-O:n perhejuhlaa varten. Hän oli sen saanut itse valita - perhe seurasi perässä tähän kasvis-vegaaniravintolaan. Emme pettyneet; hyvää oli ja syömistä ei enää illalla tarvinnut miettiä. Illalla nimittäin menin Iso-O:n kanssa hänen toivomaansa Bryan Adamsin konserttiin. Alkuun näytti, että Iso-O oli katsomon nuorin ja minä toiseksi nuorin, mutta kyllä sinne sitten muutama muukin hieman nuorempi saapui. Konsertti oli juuri sellainen kuin Iso-O lähti hakemaan. Minulle se oli vieläkin isompi kokemus. Tunnistin melkein kaikki kappaleet, vaikken Bryan Adams fani ole koskaan ollutkaan. Oli suorastaan nostalgista.

Iso-O:lla on huonekaveri tiedossaan! Tapaamisviikonlopun aikana hän oli törmännyt mukavaan tyttöön Connecticutista; tyttö otti yhteyttä, ja pitkän videopuhelun perusteella tytöt tulivat siihen tulokseen, että ovat tarpeeksi sopivia jaettuun huoneeseen. "I can sometimes become a little disorganized", sanoi Iso-O. Sometimes?!?!

Noise Canceling korvakuulokkeet saapuivat ja läppäriä on mietitty ja käyty katsomassakin. Hyvä, sillä aika meinaa loppua kesken. IKEA-reissua olen suunnitelleet tämän menossa olevan päivystysviikkoni jälkeiselle ajalle. Kaiken kun pitäisi olla täysin valmista ennen Suomi-lomaa. Kun tulemme takaisin, lähdemme heti seuraavana päivänä kohti etelää. 

Kollaasimateriaali on aivan levähtäneenä yläkerran huoneessa. Yksi taideteos juuri valmistui. Toinen on työn alla. Olen antanut ohjeeksi siivota huoneen ennen lähtöä, mutta en pidätä hengitystäni. Realistisesti ajattelen, että huone jää odottamaan hänen opintolomiaan.

Lääkärikäynti Iso-O:n ja Pikku-O:n kanssa sujui jouhevasti valmistumisjuhlan jälkeisenä aamuna, vaikka teinit pitikin herättää täysin kesken unien. Iso-O sai Meningokokki-B-rokotteen kakkosannoksen, Pikku-O säästyi kaikelta pistämiseltä. Iso-O ei oikeasti ole kasvanut vuosiin, mutta hänen pituudekseen kirjattiin nyt virallisesti tasan 5'10" (178cm) - aiemmin on aina jäänyt jonkin verran alle. Pikku-O, joka on mennyt pituudessaan minun ohitseni, sai viralliseksi tulokseksi minun kanssani saman, 5'6" (168cm), mikä häntä hieman harmitti.  

Trump sai 13. kesäkuuta 2023 Yhdysvaltain liittovaltiotason syytteen Miamissa, 37 syytekohtaa. Oranssia pukua hän tosin tuskin joutuu päälleen laittamaan.  

Kolmipäiväinen viikonloppu alkoi Pikku-O:lla, E ja Iso-O ovat juhlimassa, ja minä suunnittelen nukkumaanmenoa, kun hakulaitteen aktiivisuudesta ei koskaan voi tietää. 

 

Iso-O:n koulu loppui ja E sai ajokortin

Iso-O:n koulu-ura on ohi. E sai ajokortin. Ja juhlia riittää.

Boston Celtics-koripallojoukkue nousi 3-0 tilanteesta 3-3 tilanteeseen. Heillä oli mahdollisuus tehdä historiaa voittamalla 4-3 Memorial Day-maanantaina Miamin joukkue. E kutsui Sailorin ja Alexan meille katsomaan. Iloista keskustelua kuului parin tunnin ajan, mutta suurta huutoa ei. Arvasin siis, että historia ei muuttunut nytkään. Aamulla kuulin uutisista, että NBA:ssa on ollut 150 samanlaista tilannetta ja kertaakaan ei ole altavastaaja voittanut. 

Heti seuraavana iltana E:n Coctail Party alkoi klo 21 ja jatkui pikkutunneille. Musiikki oli kovalla ja bassoäänet aiheuttivat yläkerran resonoinnin siten, että jouduin tavaroita stabiloimaan tyynyjen avulla. Paikalle saapuivat Saylor, Kriti ja Alexa vanhoina High School-kavereina, ja Healey ja tyttöystävänsä Jenna, Fox, ja Max sekä kolme minulle aiemmin tuntematonta BC-tyttöä, kaikki urheilijoita BC:llä. Iso-O osallistui pitkän kaavan mukaan, Pikku-O:kin piipahti pariin otteeseen. E oli valmistanut hyvät ja hyvännäköiset tarjoilut (kuva), ja kirjoittanut ohjeet ruokasaliin siirtämänsä minijääkaapin yläpuolelle monia drinkkejä varten. Aamulla herätessäni paikat oli siivottu, joskin jonkinlaista juhlakampetta oli edelleen esillä. 

E:n ajokoetta kävimme treenaamassa päivä ennen naapuruston kaduilla. Hermostuneisuutta oli ilmoilla. Huomasin, kuinka moni ajamisen toiminto itselläni tapahtuu automaattisesti, mutta hänellä ne ovat erillisiä. Illalla hän meni Google Maps:in avulla Brocktonin RMV:n ympäriston kaduilla. Seuraavana päivänä hän ajoi meidät isoja, monikaistaisia teitä pitkin Brocktoniin. Siellä meidät otettiin vastaan yhdessä noin 10 muun kokelaan kanssa, ja määrättiin autoon odottamaan. Autossa oli kuuma, kun ulkonakin oli reippaasti yli 30*C. 40 minuutin odottelun jälkeen tuntui siltä, että aivotoiminta sumentuu. Viimein oli E:n vuoro. Minä istuin määräysten mukaisesti E:n takana. Ensin hän näytti käsimerkit, sitten vilkut ja valot. Miehen istuttua autoon vielä käsijarrun toiminta, lyhyet/pitkät valot ja pyyhkimet piti esitellä. Sitten lähdimme liikkeelle. Aivan heti alkuun oli taskuparkkeeraus tolppien väliin. Hankala, mutta meni hyvin. Ajomatka RMV-alueelta pois ja päätielle meni hyvin. Sivutiellä piti ajaa tiensivuun ja pysäyttää. E pysäytti laittamalla parkin päälle, kun auto oli vielä pienessä liikkeessä. Arvioijalta tuli kommenttia. E ajatteli, että hylky tuli, ja tuli tosi hermostuneeksi. Mies kuitenkin käski hänen peruuttaa 10 metriä. Meni hyvin. Sitten hänen piti näyttää, kuinka auto parkkeerataan ylämäkeen, jossa on tienreunus. Hän pysäytti auton ja laittoi parkin päälle. Mies ei tykännyt. Oli tarkoitus vain pysähtyä ja näyttää, ei parkkeerata. No, tilanne jatkui 3-point-turn-testaamisella. Meni hyvin. Sitten ajo takaisin. Sponsorin eli takapenkin matkustajan ei kuulu testin aikana puhua. Vastasin kuitenkin kysymykseen, olenko ajajan äiti. Sen jälkeen en ymmärtänyt kysymystä ja jäin hiljaiseksi. Kysymys oli ollut, josko äiti kokee poikansa olevan turvallinen kuljettaja. E oli aika allapäin. RMV:n pihalla hänet käskettiin pysähtymään parkkeerattujen autojen taaksi, ja testaaja kertoi E:n päässeen läpi. E kiitteli vuolaasti, päästi tyypin ulos, parkkeerasi auton ja mietti, ettei pysty tärinältään ajamaan takaisin. Hetken hengittelyn jälkeen menimme takaisin RMV:lle, jossa hänelle kerrottiin, että hänen kädessään ollut paperi oli nyt hänen ajokorttinsa siihen saakka, kunnes oikea saapuu pari viikon sisään postissa. Ympärillä olleet jonottajat hurrasivat ja taputtivat E:n ilon nähtyään. Hermostus oli vaihtunut iloksi ja E ajoi meidät samoja isoja teitä takaisin. Nyt hänellä on kortti - elokuun loppuun saakka, kiitos paperiasioiden. Hän loggasi RMV:n sivuille, joissa kortin omistaminen ja uusimisen tarpeellisuus todettiin. Kun olin jo hoitanut vakuutusasiamme ajamisen osalta kuntoon, laittoi hän heti uuden ajokorttihakemuksen eteenpäin ja menee kahden viikon päästä 'uusimaan' korttinsa samaan AAA-toimistoon kuin missä minä olen vuosittain omani uusinut. Se on sitten viisumipapereiden ja passin näyttämisen jälkeen voimassa ensi toukokuuhun, 21-vuotispäivään, jolloin täytyy käydä taas uusi, vaakatasossa oleva kortti hakemassa. Lievästi sanottuna on ollut kumpareikkoinen E:n ajokortin hankinta - ensimmäisen kerran menimme RMV-toimistoon kaksi vuotta sitten- mutta nyt hän saa laillisesti ja vakuutettuna ajaa. Hieno homma!

Iso-O kamppaili vielä päivä ennen deadlinea Edinburgh-ratkaisunsa kanssa, huomasin Instagramista. Me emme olleet asiaan palanneet, mutta juttelin sitten postauksen huomattuani. Plan B on sellainen, että opintojen aikana hän lähtee lukukaudeksi Edinburghiin (Georgetownilla on sellainen vaihtoehto olemassa) tai menee tekemään jatko-opintonsa sinne.

Iso-O:n elämän viimeinen High School-opintopäivä oli 31. toukokuuta ja aivan viimeinen Check-in tänään 2. kesäkuuta. Nyt se on ohi. Väliin jääneen päivän hän vietti Marthan kanssa mennen Bostoniin johonkin konserttiin. Jälkikäteenkään hän ei osannut liikaa bändistä kertoa - olivat menneet spontaanisti, kun tilaisuus avautui.

Pikku-O:lla oli kevätkauden Sports Nights-ilta yleisurheilukauden päätteeksi. Hänen kiekonheittodebyyttiään ei huomioitu. :)

Minulla alkoi pieni miniloma. Olen päivystysvapaani jatkoksi vapaalla aina 12.6. aamuun saakka Iso-O:n valmistumisjuhlan johdosta. Lähdin minilomani alkua juhlimaan Tufts Universityn neurologian erikoistuvien tilaisuuteen Woburnin Hilton-hotelliin. Mukavaa oli.