Joulunaikaa

Jouluaattona olin töissä, mutta onnellisesta sattumasta johtuen (*ei uusia potilaita) jäin kotiin, josta hoidin kaksi telestroke-konsultaatiota sekä iltapäivän 4 jo edeltävästi videovastaanotoiksi vaihdettua potilaskäyntiä. Tämä mahdollisti sen, että pystyin hitaalla aikataululla valmistelemaan jouluaaton aterian yhdessä poikien kanssa. Tiedossa oli, että ateria syödään myöhään, sillä T saapui sitä kanssamme nauttimaan. E kävi hänet koneelta hakemassa klo 18.30, mikä tarkoitti kaiken tullihässäkän, ajomatkan ja asettumisen jälkeen sitä, että istuimme pöytään noin klo 19.45.

Ateria oli perinteinen. Alkupaloiksi oli savulohta, silliä, pikkuperunoita, T:n tuomaa saaristolaisleipää, ja kolmea eri tyyppistä leikkelettä. Pääruoaksi oli porkkana- ja lanttulaatikot, pakollinen rosolli kaikkien toiveista huolimatta, sekä E:n tekemä uunipossu. Jälkiruoaksi oli luumukermasosetta. Ja juomaksi snapsit, viinit ja brändi. Olimme syöneet noin klo 22, minkä jälkeen T meni nukkumaan ja me muut pelasimme Harry Potter Lego-peliä, joka on ollut vuosikausia tauolla siitä johtuen, että Iso-O ei tykkää siitä lainkaan.

Joulupäivänä söimme haudutetun riisipuuron rusinakeitolla ennenkuin avasimme joulupukin perinteisesti yön aikana tuoneet lahjat. Pelasimme Nok Hockey-turnauksen. Ulkona oli upea, talvinen auringonpaistekeli, minkä johdosta pieni lenkki ja kävely sen perään tuntui erityisen hyvältä. E, joka kärsi alaselkäkivusta parin päivän ajan, uskaltautui hänkin itselleen lyhyelle (5 mailia=8 km) lenkille ja oli iloisella mielellä, kun se oli onnistunut. Söimme saman setin ruokaa noin neljän aikaan ja pelasimme korttipeliä ("Golf") ensin 9 kierrosta. Väliajalla söimme jälkiruoan (luumumössön lisäksi taatelikakkua, suklaata ja glögiä), ja pelasimme loput 9 kierrosta. Hyvänmielen peli.

Tapaninpäivänä minä aloitin työpäiväni kotona klo 7, mutta mitään ei tapahtunut aamupäivästä ja pystyin lähtemään kohti sairaalaa vasta puolen päivän aikaan. Pikku-O:lla oli hammaslääkäri, mikä oli hänelle iso ponnistus, hänen aamuyöstään klo 10. Pystyin hänet viemään Westoniin hiihtämään töihin mennessäni hammaslääkärikäynnin jälkeen, mikä paransi hänen tunnelmaansa. E kävi lenkillä Owen Hollandin ja Emory University:ssa juoksevan JO:n kanssa Southilta ja lähti sitten Bostoniin Museum of Fine Arts:iin. Hain Pikku-O:n kotimatkallani Westonista, jossa hän oli hiihtänyt 20 mailia (32 km), ja heitin kamoineen kotiin ennenkuin poimin T:n Wegmansista iltaruokakamoja ostamasta. Iltaruokaa pääsimme syömään vasta noin klo 19, mikä aiheutti sen, että tunnelma oli aavistuksen "hangry". 

Perjantaina oli jälleen upea auringonpaiste ja talvinen maisema heti aamusta. Kävimme T:n kanssa pienellä kävelylenkillä ennenkuin lähdin töihin jälleen lähellä puolta päivää. Poliklinikallakin oli hiljaista ja ajoin valoisalla takaisin ollen kotona reippaasti ennen klo 16. Pikku-O oli lähtenyt jälleen Westoniin. 

Viikonloppu oli minulla vapaa. Pienen lenkkeilyn lisäksi ohjelmaan kuului Boston Collegen koripallopeli. E oli saanut meille liput siten, että istuimme kirjaimellisesti jalat kentällä. Hieno kokemus. Pelin jälkeen kävimme Cityside-baarissa yhdellä. E itse lähti klo 2 aamuyöstä South Stationilta New Yorkiin, jossa BC:n amerikkalaisen jalkapallojoukkueen peli päätyi häviöön, mutta tunnelmaa nosti monien tuttujen läsnäolo. Pelin jälkeen hän oli jäänyt itsekseen ja nähnyt "kaiken, mitä New Yorkissa pitää nähdä" (*suora lainaus) ennenkuin meni elokuviin ennen yöbussin lähtöä. Hain hänet Brooklinesta klo 5 aamulla.

Sunnuntaina vietimme Pikku-O:n 17-vuotispäivää päivän liian aikaisin. Kävin hakemassa aamusta bagelit Rosenfeld:ilta ja totesin, että inflaatio oli niihin puraissut - aiemman 11 dollaria per 12 bagelia jouduin pulittamaan $17.50. Hyviä kyllä olivat monipuolisten lisukkeiden kanssa. Pikku-O herätettiin perinteisesti laulamalla. Alkuperäinen sankarin toive oli lähteä hiihtämään, mutta keli muuttui viikonlopun ja alkuviikon ajaksi aivan liian lämpöiseksi ja kosteaksi, ja toive ei toteutunut. E kävi 15 mailin lenkillä yllä mainittujen juoksijapoikien kanssa. Sankarin toiveesta johtuen söimme kotitekoisia hampurilaisia ja jälkiruoaksi kermamansikkasuklaakakkua. E piti veljelle kauniin puheen. Illalla menimme koko porukalla elokuviin (Conclave).

Pienenä harmina joulunpyhien aikaan on ollut pesukoneen poistoveden nikottelu. Syynä on rasvainen ruoka ja vuosien kertymät putkistossa. On se saatu aina toimimaan, mutta isompi puhdistus odottaa tapahtumistaan.

Kohti uutta vuotta.

Joululoma lähestyy

Joululoma alkoi E:lla jo edellisenä viikonloppuna, mutta hän saapui kotiin keskiviikkona 18. joulukuuta. Pikku-O:n lukukausi jatkui perjantaihin 20. joulukuuta saakka. Iso-O:n viimeinen paperi piti palauttaa torstai 19. puolipäivään mennessä, mutta juna kotiin lähti vasta 21. päivä. Loma on nyt alkanut kaikilla. Paitsi minulla. Minä olen töissä muutamia päiviä lukuunottamatta kolmikon lomien läpi aina 10. tammikuuta saakka.

Pikku-O:n viimeinen kouluviikko ja lomanalku

Pikku-O:n sukset kävimme ostamassa aika suolaisella hinnalla ($685) Bikeway Source-liikkeestä Belmontista. Ne ovat paria astetta hienommat ja kilpailuun tarkoitetut. Hän on niin innoissaan hiihtämisestä, että välineet alkavat vaikuttaa. On selvää, että hän kilpailee Varsity-ryhmässä, ja pääsee mukaan osavaltiotason kilpailuihin, mutta toki myöhäinen hiihtämisen aloittaminen - vasta High Schoolissa pikkulapsikauden sijaan - vaikuttaa siihen, ettei hiihtämisestä ehkä hänelle tule yliopistojen ovia aukaisevaa urheilulajia.

Innokkuudesta puheenollen. Pikku-O hiihti 20 mailia (32 km) lauantaina heti liikkeesta poistuttuamme. Se on melkoinen saavutus, kun yhden lenkin pituus oli tuolloin vain noin 500 metriä.  Sunnuntaina hän hiihti 'vain' 9 mailia, kun oli halunnut panostaa nopeuden treenaamiseen. Lupasin hänelle kyydin molempiin suuntiin, sillä pimeän aikaan takaisin pyöräileminen on mielestäni liian pelottavaa - Westoniin mennessä pitää mennä yhden järkyttävän ison risteyksen läpi ja autolla sen päivittäin tekevänä tiedän, kuinka näkymättomiä pyöräilijät ovat.

Jatkoin keskustelua New Yorkin Food Truck-omistajuudesta eteenpäin ja kysyin Pikku-O:lta, mitä hän ajattelee tulevaisuudestaan. Millainen työ häntä oikeasti kiinnostaa ym. Hänen tämän hetken unelma-ammattinsa on "Park Ranger", sillä hän saisi "kulkea metsässä ja huolehtia, etteivat ihmiset tuhoa sitä". Siihen kuuluu myös ajatus siitä, että "saa olla rauhassa". Kuulostaa Pikku-O:lta.

Pikku-O heräsi klo 9.20 myöhästyen - taas - kunnolla. Hän myöhastyi niin paljon, että hänet merkittiin poissaolevaksi. Sain automaattisen ilmoituksen asiasta, mikä aina minua hieman harmittaa. Hän kertoi pyytäneensä opettajalta anteeksi ja oli avoimesti todennut syyn olleen pommiin nukkumisen. Minä en tehnyt ilmoitukselle mitään, vaikka poissaolot pitäisi aina selvittää. Olen oppinut, että tilanne pysyy samana, ilmoitti tai ei, joten valitsen ilmoittamattomuuden aivan periaatteesta.

Pikku-O:n jakson välikommentit saapuivat. Muuten menee hyvin, mutta ranskan ja matematiikan opettajat toivoisivat häneltä enemmän panostusta. (*pyöritän silmiäni, sillä en keksi, mitä voin asialle tehdä).

Iso-O:n asioita

Soitin Social Security hallintoon Iso-O:n kortin tai sen saapumattomuuden johdosta. Kuuntelin hissimusiikkia 3,5 tuntia, ja en onnistunut asiaa ratkaisemaan. Ensimmäiseksi ongelmaksi muodostui Iso-O:n täysi-ikaisyys (toisin sanoen en olisi saanut asiaa joka tapauksessa hoitaa). Toinen ongelma oli se, ettei hän vastannut puhelimeen, kun hänelle tästä syystä johtuen soitettiin. Viimeisin ongelma oli se, että asian kestettyä näin pitkään, on prosessi kuulemma aloitettava alusta; eivät pysty auttamaan. Ihanana isoveljenä E tarjoitui menemään Iso-O:n kanssa toimistoon joululomalla. <3. Sosiaaliturvanumerohässäkästä on muodostunut Iso-O:n kavereille hupia aiheuttava spektaakkeli. Uskon, että yhdymme nauruun mekin ennen pitkää. Onhan tämä ihan absurdia.

Iso-O kirjoitti 37 sivuisen tekstin Suomen talvisodasta, jatkosodasta ja Lapin sodasta. E käytti yhteensä 4,5 tuntia sen editoimiseen ja antoi palautetta:"Did you miss the essay writing class in High School?" Tästä huolimatta Iso-O oli sitä mieltä, että tekstistä tuli hänen parhaansa. Itse lähinnä mietin, mitä professori ajattelee noin pitkästä tekstistä (*voi tulla miinuspisteitä). Seuraavalla kerralla ehkä kannattaisi valita yksi aihe. 

Iso-O:n junamatka sujui New Yorkiin saakka mukavasti, sillä opiskelukaveri James oli hänen seuranaan. Sen jälkeen alkoivat hankaluudet. Connecticutissa tarvittiin poliisia selvittämään tappelua, ja Rhode Islandin Providencessa junan sähköt menivät siten, ettei se enää pystynyt jatkamaan matkaansa. Hän lähetti tekstiviestejä kysyäkseen neuvoa. Olin E:n ja Saylorin kanssa autossa kohti Bostonia, ja lupasin tulla hakemaan. Niinpä suuntasin auton Bostonin keskustasta keskellä yötä kohti Rhode Islandin pääkaupunkia. Sieltä, Brown Universityn portilta noin tunti myöhemmin, löysin yllättävän hyväntuulisen Iso-O:n. Hän halusi ajaa, mikä sopi minulle oikein hyvin, sillä en tykkää pimeässä ajamisesta. Saavuimme kotiin noin klo 1.30 aamuyöstä - ja hän lähti jokseenkin suorilta hakemaan E:a ja Sayloria Bostonista.

Aamusta hän kävi tapaamassa Mayaa ja Abbya, ja saapui kotiin klo 13 aiotun klo 11 sijaan. Edessä oli lennon check in, koko pakkaaminen, ja syöminen. Lähdimme klo 16 kaikki häntä viemään, mikä tuntui minusta kivalta (*veljet ehdottomasti halusivat mukaan lähteä). Ajoimme Terminal E:n Cell Phone-parkkipaikalle, jossa kuljettajana toiminut Iso-O keräsi kamansa ja halasi meidät kaikki moneen kertaan ennenkuin lähdimme E:n kyyditsemänä takaisin. Iso-O:n Skotlanti-seikkailu on alkanut.

E:n asioita

E:lle tuli ilmoitus, että hän tarvitsee lähetteen yleislääkäriltä viisaudenhammaspoistoa varten. Se on aivan helppo saada, mutta hän meinasi ottaa kierrokset, kun sai ilmoituksen. Ohjasin laittamaan viestin portaalin kautta, mutta hänelläpä ei ollut se aktivoituna. Ohjasin sitten soittamaan toimistoon, jossa virkailija heti tiesi, mitä piti tehdä. E oppi uuden asian - kuinka hoitaa asioita byrokraattisen terveydenhuollon kanssa. Portaalikin on nyt aktivoituna. Tuoreen lähetteen siivittämänä kävimme pari päivää myöhemmin hänen kanssaan yhdessä konsultaatiokäynnillä Wellesley Oral Surgery & Implant Center:issa. Se johti siihen, että hänellä on aika varattuna kaikkien neljän viisaudenhampaan poistoon valmistumisensa jälkeisenä perjantaina toukokuussa.

Kotona E kävi maanantai-iltana, koska hänellä oli tylsää. Tiistaina hän kävi, sillä hän tarvitsi autoa. Tästä oli minulle se positiivinen vaikutus, että hän kävi sekä tankkaamassa että hakemassa veljensä hiihtotreeneista Westonista. Keskiviikkona hän saapui joululomalleen.

Lauantaina Saylor tuli meille iltaa viettämään. Heitin heidät E:n kanssa BSMNT-baariin ajatuksella, että haen Iso-O:n samalla junalta lähellä olevalta Back Bay-asemalta, mikä ei yllä mainitusta syystä johtuen onnistunut. Kaverusten ilta oli ollut hauska.

Minuun ja kotiin liittyvää

Yritin juosta puolimaratonin (13.11 mailia tai 21,1 km) vapaapäivänäni. Meni ihan hyvin, mutta motivaatio ja ehkä kuntokin loppui ennen loppumäkiä, ja tulin juosseeksi 11.15 mailia (18 km) ennenkuin luovutin. Yritin motivoida itseäni jatkamaan - niin vähän vain lisää olisi pitänyt jaksaa - mutta en onnistunut. Kävelin loppumatkan kotiin kärsien välillä tunnelinäöstä ja surisevasta korvasta. 

Nathanin perheen juhla oli samaan aikaan Marthalla olleen aikuisten juhlan kanssa. Minulla oli tarkoitus ehtiä molempiin, mutta juhla Marthalla jatkui aina klo 23 saakka, jopa siten, että Pikku-O saapui juhlan viimeisen tunnin ajaksi mukaan. Minä jouduin toteamaan, ettei kahden juhlan juhliminen samaan aikaan ole mahdollista. Meitä oli Colinin ja Martha-äidin lisäksi paikalla Julia ja Mike, Mark ja Amy, Kia ja Bill, ja naapurin Becka. Söimme taas tosi hyvin. Illan kruunasi Yankee Swap (lahjojen antaminen ja 'varastaminen' toisilta). Minulle jäi käteeni "On Tyranny"-kirja, mikä oli kyllä parempi kuin Colinin saama Chocolate Chip-keksien hajuinen kynttilä. Naurua riitti tuntien ajan. Ja, kun Pikku-O saapui paikalle, Colin heti huolehti hänelle lautasellisen ruokaa, mikä upposi, vaikka hän oli juuri syönyt hyvin Nathanin kotona.

Ensimmäinen työpäiväni uudella klinikalla oli minun osaltani vasta 20. joulukuuta, vaikka muutto oli tapahtunut pari viikkoa aiemmin. Tilat ovat hienot ja uutuuttaan kiiltävät, mutta ikkunoita ulos ei ole ollenkaan. Valoa riittää hyvän valaistuksen johdosta, mutta se on kuitenkin aivan eri asia kuin aiempi näkymäni seitsemännen kerroksen ikkunasta pitkälle metsiin.

Lunta satoi pienen tauon jälkeen 20.12. ja kylmyydestä johtuen se oletettavasti säilyy maassa vähintään joulupäivään ellei pidempään. Tämä on kiva, sillä Pikku-O suunnittelee hiihtävänsä lomansa (joka alkoi ko. päivänä) aikana melkein päivittäin. Kiusallisena asiana on yläkerran naapurimme innokkuus lumitöiden kanssa. Hän oli jo päivän aikana tehnyt ison osan ja meni uudelleen lumen edelleen tippuessa, kun me istuimme iltaa elokuvan äärellä. Tänä talvena ei taida onnistua aiempi tapani antaa lämpöisten kelien hoitaa lumityöt silloin, kun lunta tulee maltillisesti (eli siten, että yli pääsee autolla). 

Holly-koira saapui vieraaksemme ja Pikku-O:n työtehtäväksi 21. päivä illasta ja asettui taloksi hieman hämmentyneenä ensin kierrellen.  Kylmä keli on vaikuttanut siten, että Holly ei yhtään viitsisi mennä ulos edes pissalle. Ymmärrän hyvin.

Huomenna on jouluaatto. Hyvää joulunaikaa kaikille!

Ensilumen jälkeen

Ensilumi satoi 5. päivä joulukuuta ja pysyi maassa muutaman päivän ennen sulamistaan. Paljon sitä ei tullut toisin kuin suurten järvien ympäristössä, jossa lunta tuli yli 1,5 metriä. Minua ei harmita muuta kuin Pikku-O:n ja muiden hiihtäjien puolesta. Edellisten vuosien tapaan toivon paljon lunta Westoniin ja ei juuri lainkaan Newtoniin.

Pikku-O:n juttuja

Pikku-O halusi menna uudelleen hiihtämään pienen luonnonlumen aikaan, kun hänellä oli lyhyempi koulupäivä. Minä satuin olemaan kotona etäpäiväni johdosta, ja kun päivä oli pulkassa minullakin, lähdin häntä Westoniin viemään. Sovimme, että käyn itse päivän lenkkini Westonissa samalla, kun hän hiihtää pientä pääosin tykitettyä luuppia, ja niin teimme. Hyvä mieli jäi meille molemmille.

Hän on käynyt muutenkin päivittäin hiihtämässä, oli treenit tai ei. Sukset vaan reppuun ja 8 km suuntaansa pyörällä, 16 km hiihtämistä ja sama takaisin. Reipashenkistä. Lauantaina hänellä oli ollut kavereitakin (Dashiel, Nathan ja Rohan), mutta hän on yleisesti mennyt muiden aktiivisuudesta välittämättä. 

Pikku-O on pitkään puhunut tarvitsevansa uudet sukset ja itse asiassa otti käyttöönsä Iso-O:n sukset. Samalla hän spontaanisti myi omat suksensa omalla antamallaan hinnalla ($30) Dashielin pikkusiskolle. Tämä tapahtui ennenkuin hänellä oli mitään tietoa omista uusista suksistaan (*menemme huomenna ostamaan). Kuultuani asiasta pyysin häntä jälleen kerran keskustelemaan ensin kanssani ennenkuin asiat jo menevat eteenpäin. Hän taas lupasi - ja lähti halauksen jälkeen illanviettoon Dashielille. Tämä johti siihen, että Dashielin äiti, joka oli selvästi enemmän kartalla suksien arvosta päätyi maksamaan hänelle $75. Se tuntuu minusta hyvältä, sillä totta on, että Pikku-O on parissa vuodessa muuttunut isommaksi lihaskimpuksi ja pari vuotta vanhat sukset eivät siten enää aja asiaansa. Ne olisivat olleet ylimääräiset meille.

Istuimme yhdessä alas ja katsoimme ensi kevään testipäivät ja -paikat valmiiksi. Samalla istumalla Pikku-O ilmoittautui molempiin, SAT- ($68) ja ACT-testeihin ($69). Ensimmäinen on maaliskuun 8. päivä Southilla ja toinen huhtikuun 5. Northilla. Niihin pitäisi nyt sitten valmistautua. Huoh! Hän periaatteessa tietää, miten. Khan Academy:ssa on mahdollisuus valmistautua juuri niin syvällisesti kuin haluaa.

Yhden illan hän käytti läksyjen ja testitreenien sijaan pastan valmistamiseen. Siis pastan, ei kastikkeen. Se onnistui paljon edellistä kertaa paremmin. Hän kysyi, mitä sanoisin, jos hänestä tulisi "Food truck owner in New York City" (*suora lainaus). Sanoin, että mikäs siinä, mutta pidetään Plan B kuitenkin mielessä. 

Hiihtojoukkueen ensimmäinen Team Dinner tilaisuus on tänä iltana meillä. Iloista pulputusta kuuluu oman huoneeni oven takaa.

E:n asioita

E:lla oli ensimmäinen sisähallikauden kisa New Balance radalla. Hän juoksi 5k. Valmentajan antamana tavoitteena oli pysyä kahden huomattavasti nopeamman juoksijan mukana. Hän pysyi 2 kierrosta. Loppujen 23 kierroksen aikana välimatka piteni ja piteni, ja juoksija toisensa jälkeen meni hänen ohitseen. Hän meni samalla tavalla "backwards" (*E:n oma termi) kuin miten hän huusi Iso-O:lle aikoinaan. Aika 15:07.41 oli kaukana hänen tavoitteestaan. Harvardin Graham Blanks juoksi saman matkan BU:n radalla vauhdilla 12:59.89. Se on tietysti aivan hullu aika; E:n kisan voittajan aika oli 14:40.28. Epäonnistuneesta kisasta huolimatta E:n tunnelma oli onneksi aivan hyvä. Sain tekstiviestin:"Time off, we'll be back".

E, Max (joka sivumennen sanoen juoksi BC:n 600 metrin ennätyksen 1:18.70 min), ja Ian (E:n ranskalainen huonekaveri) saapuivat meille lauantai-illan aloitukseen ennenkuin jatkoivat eteenpäin varsinaisiin kaudenaloitusjuhliin. Pääjuhla, joka viime aikaisista tapahtumista johtuen rajoittui vain yli 21-vuotiaisiin, oli tyttöjen juoksija Roshnin luona. E tarjosi pojille mm. terästettyä glöginkorviketta. Hauskaa tuntui pojilla olevan. Max:kin uskaltautui juttelemaan minulle huomattavasti aiempaa enemmän, kun onnittelin häntä hienosta juoksusta. Sain pääjuhlasta keskellä yötä puhelun E:lta. Hän kysyi, josko lähtisin heitä viemään Bostoniin yökerhoon. En lähtenyt.

Iso-O:n asioita

Iso-O:n sosiaaliturvakortti ei ole saapunut, vaikka aikaa on kulunut 6 viikkoa. Huolettaa hieman, ettei se (taas) mennytkään liian jouhevasti. Kun juttelin hänen kanssaan ja lupasin auttaa selvittämisessä, hän puolihuolimattomasti pyysi minua katsomaan, ovatko passi ja muut viralliset paperit kotona. Ensisilmäyksellä eivät olleet. Hän soitti minulle videopuhelun, jonka avulla 'löysimme' tärkeiden papereiden kansion yhden kollaasimateriaalikasan alta lattialta. Muistutin, että ko. paperit ovat kohtalaisen tärkeitä. Ilman niitä hän ei pääse mihinkään. Ja, varsinkin tammikuusta eteenpäin on hyvä, että voimassa oleva viisumi on lähistöllä ihan vaan siksi, että joku saattaa kysyä. (*viittaus viime aikaiseen uutiseen siitä, että monet yliopistot ovat kehottaneet ulkomaalaisia opiskelijoitaan saapumaan maahan ennen 20. tammikuuta varmuuden vuoksi, varsinkin jos sattuvat olemaan maista, joihin Muslim Ban osui 2017 alussa).

Yhtenä päivänä Iso-O soitti vain todetakseen, että hänellä on liikaa tekemistä. Hän ei varsinaisesti ollut asiasta huolestunut; halusi vain jakaa tilanteen. Totesin itsestään selvyyden "yksi asia kerrallaan", ja hän lähti hyvällä mielellä jatkamaan. 

Sain viimein ilmoitettua Harvard Pilgrim-vakuutusyhtiölle, että Iso-O on muualla opiskelemassa. Siitä on etua siten, että hänellä on nyt oikeus saada apua myös vähemmän kiireellisiin asioihin DC:ssä. Tämä tuli mahdolliseksi vasta syksylla, mutta olisin tietysti voinut hoitaa kuntoon jo kuukausia sitten.

Minuun, töihini tai kotiin liittyvää

Maksoin molempien opiskelijoiden kevätlukukausimaksut ja onnittelin itseäni siitä, että ensi vuonna maksuja on vain yksi. Välihengähdys.

Glöginkorvikejuomaa (Winter Wassail) kävin hakemassa perinteisesti Trader Joes:ista Burlingtonista. IKEA:n glögi olisi tietysti parempaa, mutta en viitsi sitä varten vain lähteä IKEA-reissua tekemään. Tämä korvike maistuu yllättävän hyvältä ja toimii ko. tehtävässään tarpeeksi hyvin.

Mikroaaltouuni alkoi pitää hirveää ääntä, eikä lämmittänyt sinne laittamaani juomaa. Kun se sitten rupesi haisemaankin, otin sen nopeasti seinästä ja totesin käyttökelvottomaksi. Meilla oli onneksi toinen samansorttinen kellarissa. Pikku-O haki sen ja asensi paikalleen. Hän iloisella naamalla kysyi, josko hän saisi purkaa vanhan mikron ja katsoa, mikä siinä meni rikki. Tälläisen kiinnostuksen täytyy olla sisäsyntyistä - minulla ei käynyt mielessänikään. Hän värkkäsi tunnin verran sen parissa. Hänen toimintansa johdosta se oli helpompi hävittää. Monta osaa meni suoraan kierrätykseen. 

Juuri ennen päivystysviikkoani meidän piti pakata kaikki poliklinikan kamat laatikoihin ja ottaa tärkeät tavaramme pois sairaalalta. Neurologian poliklinikka nimittäin muutti 41 Mall Road-sairaalalta 29 Mall Road-rakennukseen noin 400 metrin päähän ja affiliaatiomme muuttui Burlington-sairaalalta Beverly-sairaalaksi. Outoa. Beverly-sairaala nimittäin sijaitsee 35 kilometrin päässä.  Molemmat kuuluvat Beth Israel Lahey Health-sairaaloihin, joten päältäpäin muutosta ei näy. Tilat ovat juuri remontoidut ja siten kivat. Meillä on kaikilla sähkökäyttöinen "standing desk" ja pieni oma huone. Menetin huonekaverini, mutta en oikeasti. Huoneeni on hänen ja toisen stroke lääkärin, Collinin välissä. Razaz, sudanilaislähtöinen entinen huonekaverini, ei tosin ole hetkeen töissä. Hän sai muutama päivä sitten ensimmäisen vauvansa. Kyllä, hän on minua reippaasti nuorempi. 

"Miten oli sinun päivä, äiti?" Ihana kysymys, jonka nykyään saan päivittäin. Yleensä pystyn vastaamaan, että aivan hyvä päivä on ollut, mutta nyt päivystysvapaalla ollessani se on erityisen helppoa. 

Uutisissa on viime aikoina seurattu United Healthcare-vakuutusyhtiöpomon murhaa, murhaajan viikon mittaista etsintää sekä sen jälkeen ihan kaikkea ko. henkilöön liittyvää. Toisena maailmanlaajuisesti paljon isompana on käsitelty Syyrian vallankumousta, mikä on tietysti aikamoinen juttu. 

 

Thanksgiving aikaa

Iso-O saapui junalla Bostonin Back Bay:hin. Martha kävi hänet hakemassa ja he saapuivat meille käytännössä heittämään Iso-O:n kamat ja syömään hieman ennenkuin lähtivät Marthalle illaksi ja yöksi. Tuon puolituntisen aikana hän halaili kaikkia meitä vuorotellen, ja hyppi ja pomppi iloisena. Myös Pikku-O oli iloisella mielellä, mitä oli kiva seurata sitäkin, ja otti vastaan isosiskon halaukset ilman liian äänekästä kritiikkiä. Hän hyppäsi tyttöjen kyytiin ja meni Nathanille illaksi. Olin vauhtipyrähdyksen jälkeen yhtäkkisesti itsekseni hiljaisessa kodissa.

Aiemmin samana päivänä Pikku-O oli käynyt Northin skandinaavijuhlissa, hakemassa sunnuntain juoksulappunsa ja juossut kaakaomailin. Tämä tarkoittaa yleisurheiluradalla 4 kierrosta juosten siten, että joka 400 metrin jälkeen juodaan iso lasillinen kaakaota. Kukaan ei ollut tällä kerralla oksentanut ja Pikku-O:n aikakin, 7 min, oli oikein kelpoinen. Hän oli menossa melkein 6 tuntia ennenkuin saapui kotiin syömään ja Iso-O:n vastaanottamaan.

Turkey Trot -juoksutapahtuma oli 24. marraskuuta Zervas-alakoulun ympäristössä. Lähdimme Pikku-O:n kanssa kotoa klo 8, jotta hän ehti hieman lämmitellä ennen klo 9 alkanutta pääkisaa (5 k). Puoli tuntia ennen pääkisaa oli lasten maili, 1609 metrin mittainen kilpailu. Sitä oli kiva katsoa. Nuorin kilpailija oli 2-vuotias ja 9-vuotias voittaja tuli maaliin vain hieman yli 6 minuttia juostuaan. Pikku-O oli omaan juoksuunsa tyytyväinen. Hänellä oli taustalla parin viikon mittainen juoksutauko, ja hän silti tuli kokonaiskilpailun 18. nopeimpana maaliin yhteensä 1128 maaliinpäässeestä ajalla 18:26.1 min. 15-19 vuotiaiden poikien sarjassa hän oli 7. nopein yhteensä 64 juoksijasta. Iso-O ja Martha olivat kannustamassa, mikä ilahdutti meitä molempia.

Joulukuusen kävimme Pikku-O:n kanssa hakemassa samana päivänä meille uudesta paikasta. McKay's Christmas Trees on Ihopin parkkipaikalla kuukauden verran toimiva myymälä, josta saa joulukuusien lisäksi niihen liittyvät tilpehöörit. Saimme $65 hinnalla vähintään yhtä kivan kuusen kuin vuosi sitten Volante Farmilta selvästi kalliimmalla. Maksaminen onnistui vain käteisellä, mikä oli hieman epäilyttävää, varsinkin, kun kuittiakaan ei saanut, mutta en kysellyt. Kuusi tuotiin suoraan paikalleen ja valot sytytin sekä siihen että muualle asuntoon samana päivänä. Koristelu tapahtui loman aikana hitaasti koriste kerrallaan, mutta tuli valmiiksi ennen ensimmäistä adventtia. Kuusesta tuli aivan kiva.

Iso-O kävi alkuun BC:llä opiskelemassa, kuuntelemassa E:n esityksen, hengailemassa E:n kavereiden kanssa ja kiipeilemässä Foxin ja E:n ranskalaisen huonekaverin kanssa käyttäen E:n opiskelukorttia. Marthaa hän näki päivittäin ja Jasonia, Abbya, Soleilia, Taliaa, ja Benia kaikkia vähintään kerran. Hän myös aloitti uuden kollaasin tekemisen, osana yhden kurssin lopputyötä. 

E kävi hammaslääkärissä ja laittoi viisaudenhammasleikkausasiansa eteenpäin ajatuksella, että pääsisi hampaista eroon amerikkalaiseen tyyliin miellyttävästi vielä ennen valmistumistaan. Paljon pitäisi kyllä tapahtua, kun ei operaatioon noin vain voi ilmoittautua.

Kotiin lomalle kävin E:n ja kamansa hakemassa tiistai-iltana 500 metrin päästä. Hän pyörähti kotona ja lähti heti eteenpäin Iso-O:n kyydillä. Ensin hän meni Sayloria ja Alexaa tapaamaan, sieltä Adelea ja Taliaa. Adele tuli vielä jatkamaan meille ja kovaäänistä hauskanpitoa jatkui aina pikkutunneille.

Saylor tuli uudelleen seuraavana iltana ja lyhyen istuskelun jälkeen (minutkin hyväksyttiin mukaan viinilasin äärelle) he lähtivät Iso-O:n ja Marthan kyydillä kohti Fenway:ssä olevaa yökerhoa. Ilta oli ollut todella hauska, kuulin useaan otteeseen jälkikäteen. E oli ensin Saylorin kanssa käynyt kahdessa ravintolassa istuskelemassa ja pelaamassa biljardia ennenkuin menivät yökerhoon, jossa oli "koko South". Hän oli tavannut monia vanhoja kavereitaan ja tuttaviaan vuosien takaa. Automatkalla takaisin E istui Iso-O:n vieressä etupenkillä. Takapenkillä oli viisi tyttöä, kun E oli joviaalisti tarjonnut heillekin kyydin. Poliisiauto oli ajanut pari autoa edempänä, mutta ongelmia ei syntynyt, kun eivät huomanneet.

Öljy-yhtion tyyppi oli käynyt minun työpäiväni aikana huoltamassa polttimon. Minä keskustelin firman sihteerin ja lopulta omistajan kanssa puhelimitse huolistani ja sain kuulla, että kyseessä todellakin on ns. avoin systeemi, jossa vesimäärää säädellään automaattisesti. Niinpä menetetty vesi vuotaneesta patterista ei ole mikään muu huoli kuin vesivaurio kellariin, jossa ko. vaurioita on muutenkin aivan tarpeeksi. Huoltoreissun jälkeen poltin on tosin ollut mielestäni hieman hiljaisempi, joten ehkä siinä oli kuitenkin jotain mennyt pieleen, kun vesimäärä niin dramaattisesti väheni.

Thanksgiving-päivä alkoi sateisena ja harmaana. Muiden vielä nukkuessa kävin lenkillä. Kun tulin takaisin, E oli lähtenyt omalle lenkilleen, ja oli tavannut vanhan juoksukaverinsa, nykyisen kilpakumppaninsa Owen Hollandin (Colgate Universityn pitkänmatkanjuoksijan, joka sivu mennen sanoen voitti yllä mainitun Turkey Trot-kilpailun ylivoimaisesti). Kaikki olivat hereillä ja/tai suihkusta valmiina klo 12 mennessä. Iso-O:n tehtäviin kuului kasvispääruoka. Hän teki herkullisen kikhernesössön. E valmisti alkupalat, joihin kuuluivat tomaatti-mozzarellasalaatti, sekä keksit raejuusto- ja hummustäytteillä. Pikku-O oli yöllä tehnyt tiramisun. Veimme kaikki nämä sekä kolme piirakkaa (kirsikkapiirakka, amerikkalainen omenapiirakka, ja murotaikinaomenapiirakka), suklaanapit sekä kaksi pulloa viiniä. Colin oli valmistanut herkullisen kanan, uunikasviksia useita sortteja, perunamuusin, vihreän paistoksen, ja kastikkeen. Pienen pelisession jälkeen söimme yllä mainittuja jälkiruokia, Colinin karpalopiirakkaa ja Marthan suussa sulavaa suklaakakkua. Colin kasasi E:lle mukaan kolme pulloa viiniä sekä kassillisen olutta, kaikki sellaisia, joita hän oli saanut, mutta ei välittänyt juoda. Tuntien jälkeen vyöryimme autoon mukanamme Martha, joka tuli meille illaksi. 

Marthan kotiinlähdön jälkeen istuimme kaikki olohuoneessa. Pikku-O teki elämänsä ensimmäistä kollaasia. Iso-O teki opintoihinsa liittyvää työtä. E:n kanssa otimme selvää armeijan erikoisjoukoista ja niihin pyrkimisprosessista ja totesimme, että jotkin niistä menevät ohi jo ihan siitä syystä johtuen, että hakuaika umpeutuu jokseenkin nyt. Taustalla pyöri kaksikin eri elokuvaa. Oli kiva ja arvokas hetki minulle äitinä.

Vastoin periaatteitani menin Black Fridayn kunniaksi ostoksille, mutta vain yhteen liikkeeseen. Kävin nimittäin hakemassa 40% alennuksella itselleni, Iso-O:lle ja Pikku-O:lle lenkkarit. Olisin halunnut löytää Pikku-O:lle myös samalla alennuksella New Balancen FuelCell SuperComp Elite-kengät treenausta ja kilpailuja varten, mutta niitä ei ollut ja netissä olivat vain omalla hinnallaan ($250) tai vain ääripääkokoja vapaina halvemmalla. Harmi.

E:n kanssa saimme yhteistuumin lähetettyä yhden erikoisjoukkohakemuksen. Urheilukoulun, mikä olisi tietysti hänelle sopivin, hakuaika on helmikuussa. Sitä varten hän sai suosituskirjepyynnön valmentajalle menemään ja tietää nyt, minkä verran vaivaa itse hakemus vielä/enää vaatii (*ei paljon).

Iso-O järjesti Friendsgiving-tilaisuuden meillä lauantai-iltana alkaen klo 19 ja jatkuen pitkälle iltaan. Pikku-O oli saanut ohjeen kutsua omia kavereitaan myös. Kaikki toivat mukanaan jotain tarjottavaa. Usean tunnin ajan kuului äänekästä keskustelua ja paljon naurua. E oli ensin pari tuntia hengailemassa BC:lla, mutta tuli takaisin juhlien vielä ollessa käynnissä.

Loman viimeisenä päivänä sunnuntaina oli kaunis ja kylmä päivä. Aamu alkoi pojilla Liverpool-ottelua katsoen. Minä varasin minulle ja Pikku-O:lle kiertokäynnit Darthmouth-, MIT-, Yale- ja UVM-yliopistoihin keväälle. Iso-O katsoi yhden Netflix-sarjansa loppuun ja vei minut Soleilin kotiin Thanksgiving-rääppiäisiin. Paikalla oli ydinjengin lisäksi Julian (Soleilin äiti) kaksi ystävää ja toisen saksalaismies. Iso-O, E ja Pikku-O tulivat minut sisältä hakemaan klo 20.30 ja joutuivat monien ympäröimäksi. Sitten ajoimme hieman kiireellä Brooklineen, jossa bussi jo odotti. Aivan täysi bussi lähti aikataulun mukaisesti klo 20.55 New Havenin, New Yorkin, Philadelphian ja Baltimoren kautta Washington DC:hin, johon sen aikataulun mukaan kuuluisi saapua maanantaiaamuna klo 6. 

Thankgsgiving-loma on ohi. Talo on tyhjentynyt kovaäänisestä keskustelusta ja ympäriämpäri leviävistä kamoista. Arki on palannut muutamaksi viikoksi ennen joulua. Postilaatikossa odotti kirje Floridan kuvernööri Ron Desantisilta ja salaliittoteoreetikko Surgeon Generalilta, Joseph Landapolta vahvistaen sen, että minulla on nyt Floridan lääkärilisenssi videovastaanottoja varten.