Aktiivista meininkiä

Viileä maaliskuu on vierähtänyt tapahtumarikkaana. Alla joitain huomioita erikseen nostettuina hieman sekalaisessa järjestyksessä.

Pikku-O:n puuhailuja

Pikku-O:n ajokortti saapui postissa 9. maaliskuuta. Se on voimassa vuoden 2030 joulukuun loppuun saakka, mikä oli yllätys. Meidän muiden ajokorteista poiketen se ei toimi henkilöllisyystodistuksena. Jostain syystä johtuen hänelle ei sellaista annettu. Saa nähdä, onko tämä jokin poliittinen muutos - voi olla, ettei meillekään enää sellaisia myönnetä.

Koulua on Pikku-O:lla jäljellä enää hieman yli kaksi kuukautta. Osallistuin vanhemmille tarkoitettuun infotilaisuuteen. Siinä käytiin läpi asioita niin kaikenlaisiin vaatimuksiin kuin hauskanpitoonkin liittyen. Asiaa oli Prom:ista, sen jälkeisestä juhlasta ja valmistujaisista. Tilaisuuden johdosta aktivoiduin ja tilasin Pikku-O:lle valmistumishatun tupsun. Viitta ja hattu meillä jo on isosisarusten jäljiltä.

Talviurheilukausi päättyi Winter Sports Awards Night-tilaisuuteen. Sain edeltävästi tietää, että hänet tullaan palkitsemaan 110% palkinnolla, ja yritin keksiä keinoa, kuinka pääsen hänen mukaansa tilaisuuteen, johon en aiemmin ollut kertaakaan mennyt, ilman, että hän alkaisi asiaa ihmetellä. Hänellä kuitenkin sattui olemaan hiihtoliigan gala-tilaisuus Walthamissa samana iltana, joten Dashielin kanssa hänellä jäi palkintonsa juhlassa saamatta. Gala-tilaisuudessa hän sai toisenlaisen palkinnon oltuaan liigan kymmenen parhaan joukossa.

Olin häntä muutamaan kertaan patistanut olemaan Colgate University:n Admissions-toimistoon yhteydessä armeijavaatimuksensa johdosta. Hän tavoilleen uskollisena jätti patisteluni huomiotta - ja kertoi sitten aivan yllättäen soittaneensa heille, laittaneensa saamiensa ohjeiden mukaisesti lykkäyspyynnön, ja saaneensa sen. Jouduin taas toteamaan, että on monta tapaa hoitaa asiat oikein.

Yleisurheilukausi alkoi kaatosateisena päivänä 16. maaliskuuta siten, että hän 'unohti' mennä treeneihin. Löysin hänet kotoa katsomasta jalkapallopeliä, kun saavuin töistä. Samaisena lauantaina hän jätti menematta, kun eihän sitä voi pitkää lenkkiä juosta, kun on juoksutauko takana. Seuraavana lauantaina hänen piti toipua edellisen illan juhlista. Kausi ei siis ole lähtenyt liian hyvin käyntiin. Huokaus.

Autoni on ollut kovassa käytössä. Etäpäivieni aikaan hän on saanut mennä sillä kouluun. Muina päivinä hän on pyöräillyt kouluun, mutta pyytänyt kyydin takaisin. Iltaisin ja varsinkin viikonloppuisin auto on harvoin ollut tallissa. Positiivisena asiana on se, että tankkausta minun ei ole tarvinnut tehdä hetkeen.

Sosiaalisella puolella on ollut vahvasti liikettä. Hän järjesti perjantaina isot juhlat meillä. Juhlioita saapui lähes 40 ja ääntä riitti. Hän oli raahannut ylimääräiset kalusteet kellariin ja laittoi jouluvaloja ovenpieliin. Oli oikein tunnelmallista. Reipas meininki jatkui puolille öin, mutta sitten rauhoittui. Pikku-O siivosi asunnon aika hyvin jo yön aikana ja viimeisteli lauantaina iltapäivällä herättyään vain muutama tunti ennenkuin lähti seuraaviin juhliin Jake:lle.

Osuuspankki-asia *(vittaaus edelliseen postaukseen) jatkuu. Olen käynyt vahvasävyistä kirjeenvaihtoa OP:n kanssa asian edistymättä. Nyt viimeisenä yrityksenä on yrittää sopia, että Pikku-O:n täti tai veli voisi valtuutettuna pankissa käydä asian ratkaisemassa siten, että Pikku-O olisi samanaikasesti puhelimen välityksellä tavoitettavissa. En pidätä hengitystäni. Mutta äärimmäisen harmistunut olen siitä, että nykyaikana etäyhteyksiä ei mukamas ole olemassa pankkimaailmassa.

Omia juttujani

Minä kävin taas vuosittaisessa mammografiassani. Nyt keksin, että pystyn sen tekemään aivan lähellä sijaitsevassa keskuksessa ja vieläpä mukavan jouhevasti. Aikani oli klo 17. Saavuin paikalle klo 16, pääsin heti tiskille, istuin alas, ja minut kutsuttiin sisään 2 minuutia myöhemmin. Olin kokonaisuudessaan valmis klo 16.30 ja kotona pian sen jälkeen.

Kesäkuussa umpeutuvan New Hampshire-lääkärilisenssini uusiminen tuli ajankohtaiseksi, ja jouduin olemaan lakimiehiin yhteydessä, sillä ko. osavaltio vaatii listaamaan oikeiden lisäksi mahdolliset oikeusjutut. Viittaan siis syyskuussa tietoisuuteeni tuotuun ongelmaan. Sain kuulla, että asiassa ei ole tapahtunut mitään. Se voi tarkoittaa ihan mitä vaan, mutta jopa sitä, ettei se koskaan mihinkään johdakaan, ja olen nyt ainakin hetkellisesti varovaisen helpottunut.

Viisumi pitää muutaman vuoden tauon jälkeen uusia, ja sairaala oli väliaikana vaihtanut lakitoimistoa. Hirveä määrä vanhaa materiaalia piti ladata heidän tiedostoihinsa ja aikaa meni aivan tarpeettoman paljon. Asia on vielä alkutekijöissään, mutta suurta ongelmaa ei pitäisi tulla.

Vuokrasopimuksestakin laitoin kysymyksen ja ilokseni sain kuulla, että saan jatkaa kodissani edelleen. Pikku-O:n lähdön ja isosisarusten Washington DC:ssä olemisen johdosta minulla on mukavasti tilaa vieraille jatkossakin. Tervetuloa!

E:n ja Iso-O:n asioita

E:llakin on kaikenlaista virallista asiaa tehtävänään ja olen kuullut hänestä siksi tavanomaista enemmän. Yhdysvaltain veroilmoituksensa hän sai tehtyä helposti siten, että minä sen täällä printtasin ja postasin. Hänen viisumihakemusasiansa ovat hitaasti etenemässä, ja muutaman viikon päästä olevan Boston maratonin järjestelyt ovat lapsenkengissään. Saa nähdä, pääseekö hän tulemaan. 

Armeija- ja yllä olevien virallisten kiireiden lisäksi E:lla on ollut jotain mukavaakin. Hän teki setänsä kanssa 24 tunnin mittaisen reissun Turkuun isänsä väitöstilaisuuteen, ja on lähdössä kaverinsa luo Pariisiin pääsiäiseksi.

Iso-O on soitellut päivittäin vähemmän virallisilla asioilla. Hän löysi netin kautta, mutta omalta kampusalueeltaan samanikäisen kuubalaistaustaisen soutajapojan, jonka kanssa hän on juuri nyt ihailemassa Washington DC:n kukkaloistoa sekä upealla illallisella jälkikäteen. Hän on myös saanut haettua joitain kesätöitä, joista hassuin on työpaikka keskellä ei mitään Alaskassa. Olen kuulolla - ja suunnittelen omaa matkaani sinne, jos niin tosiaankin pääsisi käymään.

V-serkku Bostonissa

Energinen V-serkkuni saapui myöhään torstai-iltana maaliskuun puolivälissä puolentoista viikon mittaiselle Boston-reissulleen. Hän oli viikonloput meillä, mikä tarkoitti erittäin vauhdikkaita viikonloppuja minullekin. Hänellä oli  perjantaina etäpäivä, mikä sopi hyvin, sillä minun piti mennä sairaalalle. Illalla Pikku-O kävi viemässä hänet New Balancelle samalla, kun minä kokkasin meille iltapalaa. 

Lauantaina kävimme aamulenkillä Heartbreak Hill Running Factoryn porukan mukana. Kurvasimme kuitenkin aika nopeasti reitiltä takaisinpäin, sillä ennakkotietojeni vastaisesti reitti lähti aivan toiseen suuntaan. Söimme aamupalan ja lähdimme sitten Blue Hills:ille vaeltamaan. Parituntisen vaelluksen jälkeen ajoimme Wrenthamin Outlet-myymälöihin. Olin henkisesti varautunut siihen, että minä shoppailua karttava ihminen tulen paikassa viettämään aika kauan aikaa. Niin kävikin. Sain itselleni oikean yksityisshoppailijan. Minun piti vain pysyä sovituskopissa, kun V toi sinne vaatteen toisensa jälkeen. Lähdimme kaupasta ison vaatekasan kanssa. Kotimatkalla 'piipahdimme' Sephora:ssa, jossa V:n ja asiantuntevan myyjän avustuksella sain itselleni täyden meikkisetin siten, että ponnahdin heti Sephoran VIP-asiakkaaksi. Nauratti. Illalla menimme Haywards:ille syömään. Näytin niin erilaiselta kuin yleensä, että sain osakseni melkoista huomiota.

Ensimmäisen viikonlopun sunnuntaina Pikku-O heitti meidät Cambridge:n Red Line:lle. Ajoimme sillä keskustaan, josta bussilla South Bostoniin. Red Line:n oli tarkoitus viedä meidät suoraan St. Patrick's Day-paraatiin, mutta ihmispaljouden johdosta se ei pysähtynyt sopivilla pysäkeillä, ja siksi tarjolla oli bussikuljetus. Ihmisiä oli todellakin paljon. Itseasiassa niin paljon, että meitä jo hieman porukkaa vanhempia ihmisiä suorastaan pelotti. Eipä tarvitse mennä uudelleen. Kävelimme takaisin keskustan puolelle ja menimme Mr. Dooley's-irkkupubiin syömään. Matkustimme hitaalla Greenline B-metrolla takaisin. Minä olisin ollut jo valmis hengähtämään, mutta V:n vahvasta kannustuksesta johtuen kävimme pienellä lenkillä Reservoir:in ympäri. Sitten veinkin V:n Cambridgeen. Hänellä oli siellä vuoden mittaisen MIT-koulutuksen loppusessio. Hän valmistui perjantaina.

Toinen viikonloppu käynnistyi iltaruoalla ja iltakävelyllä lähiympäristössä. Keli muuttui sateiseksi. Aivan pahimman kaatosateen ajan olimme mäen alla olevassa jäätelöbaarissa (New City Microcreamery). Huonomminkin olisi voinut olla.

Launtaina lähdimme pienelle reissulle. Keli oli ihanan aurinkoinen. Ajoimme Bostonin pohjoispuolelle aina Atlantin rantaan saakka, Halibut Point State Park:iin. Sieltä näkyi kaunis meri ja ei vastarantaa. Ajoimme rantaa pitkin pieneen kylään nimeltään Rockport ja menimme syömään sievään Fleur Cuisine-ravintolaan herkullista merellistä ruokaa.  Paikkakunnalla oli myös Tuck's Candy Factory, jossa oli ehkä maailman huonoin myyjä, mutta suklaata tarttui silti mukaan. Paluumatkalla piipahdimme TikTok:ista (*ei minulle) tutussa Kennedy's Cafe:ssa, jossa  olimme aivan viimeiset asiakkaat. Matka jatkui Burlington Mall-ostoskeskukseen, jossa myyjä kysyi, olenko E:n äiti, ja välittömästi kysymyksen jälkeen tunnistin hänet Alexan äidiksi. Tapaaminen oli sen verran hassu meille molemmille, että hän teki pilkkuvirheen, mikä johti erittäin edullisiin housuihin, sekä unohti poistaa niistä hälyttimen. Täyden päivän jälkeen katsoimme elokuvan illalla kotona.

Viimeinen sunnuntai alkoi aamulenkillä, jatkui V:n pakkaamisella, ja lopuksi aikaisella päivällisellä O'Hara's-ravintolassa. Pikku-O:kin lähti mukaan. Palasimme vielä kotiin ennenkuin V lähti Uberilla kentälle ja takaisin Suomeen. Olipa tosi mukava, että hän kävi! Näitä lisää!

Kohti huhtikuuta jo mennään. Maailmalta ja Suomesta kuuluu vain huolestuttavia uutisia. Taidanpa laittaa Netflixin päälle.

 

Iso-O:n kotonaollessa tapahtui paljon

Iso-O saapui perjantaina 27. helmikuuta yli viikon ajaksi kotiin. <3  Alkaen heti ensimmäisestä päivästä, hän nukkui niin yöllä kuin päivälläkin; vain nenä näkyi sohvapeiton alta. Syy tähän selvisi torstaina, kun kävimme lääkärissä muutama päivä maanantaina alkaneiden oireiden jälkeen. Hänella on mononukleoosi maksa-arvojen nousuineen ja lymfosyyttivoitoisine valkosolujen lisääntymisineen kaikkineen! Ja jotta tilanne olisi vieläkin monimutkaisempi, hänellä kasvoi nieluviljelyssä myös pieni määrä beta-hemolyyttisiä ryhmä C-streptokokkeja.

Aika ennen sairastamista

Paljon onneksi ehti tapahtua ennen sairastumista. ACC Indoor Championship-kilpailu oli tänä vuonna Bostonissa, Boston Collegen isännöimänä. Vaikka E ei enää olekaan rosterissa, ajattelin tilanteen olevan liian hyvä huomiotta jättämiseksi. Päätin siis mennä kolmipäiväisen kisan viimeisenä päivänä, lauantaina, siellä käymään. Iso-O ei ollut innosta soikeana lähdössä mukaan, mutta lähti kuitenkin. Hän sai palkinnoksi sosiaalisen kokemuksen. E:n parhaat juoksukaverit, Fitz ja Fox, monien muiden lisäksi olivat paikalla, ja Iso-O oli oikein elementissään heidän kanssa parveillessaan. Tästä tuli minulle todella hyvä mieli. Fox on toipumassa leukamurtumasta, jonka hän sai lenkillä kaatuessaan, ja nauroi hänen olevan E:n kanssa melkoinen tiimi huhtikuun Boston maratonilla (*selityksenä, E on varmaan ainoa mies, jonka kunto menee armeijassa huonompaan suuntaan). Olimme paikalla puolisentoista tuntia - tarpeeksi 3k-kisojen sekä poikien 4x400 metrin viestikisojen katsomiseksi. Tunnelma oli katossa New Balance:n hallissa erityisesti tiukan viestikisan parhaimpien joukkueiden juostessa. 

Iso-O:lla oli yhden kurssityön deadline samaisena lauantaina klo 12 yöllä. Hän oli sen äärellä aivan viimeiseen saakka. Valmiiksi tuli. Viikolla oli muutenkin kaikenlaisia käytännönasioiden hoitoa, joista tärkein, Yhdysvaltain veroilmoituksen tekeminen tuli hänellä tehdyksi ja postitetuksi. Hän tulee saamaan $250 takaisinpäin, mikä on tietysti kiva. Listalla oli myös CV:n päivittäminen, kesätöiden hakeminen, ja vuoden päästä tapahtuvan valmistumisen jälkeisen ajan alustava suunnitteleminen, mutta nämä jäivät taka-alalle sairastumisen hidastettua muutenkin aavistuksen vastahankaista prosessia. 

Kävimme O'Hara's:issa ensimmäisenä Iso-O:n lomasunnuntaina. Onneksi teimme niin, sillä jälkimmäisen viikonlopun suunnitelmat piti sairastumisen johdosta selkeästi kutistaa alkuperaisistä. Pikku-O ajoi meidät viereisen kadun varteen ylpeästi ajotaitojaan siskolle esitellen, ja kävelimme sisään tuttuun ravintolaan. Pöydän saimme heti. Meillä oli kaksi tarjoilijaa, mikä saattoi olla syy siihen, että ruokien koordinointi meni pieleen. Olimme häthätää saaneet alkupalat, kun pääruoat jo saapuivat. Pöytä oli täynnä lautasia. Positiivinen ongelma. Herkullista oli ja tunnelma kolmenhengen porukassamme mukavan leppoisa ja hyväntuulinen. Nämä ovat parhaita hetkiä.

Iso-O:n kotonaolo ei olisi perinteinen, ellei hänen elämänsä leviäisi koko asuntoon. Maanantaina kotiin töistä saavuttuani näin heti ensimmäisenä kollaasit, jotka olivat olohuoneen pöydällä, sohvilla ja lattialla. Niiden äärellä hän työskenteli jopa sairastamisen alettua. Ilmeisesti sen verran valmista tuli, että hän spontaanisti keräsi ne pois ennen jälkimmäistä viikonloppua.

Iso-O:n paikalliset kaverit ovat muualla, osa ulkomailla vaihdossa, osan kevätloma vasta tuloillaan, joten sosiaalinen aktiviteetti oli tavanomaista vähäisempää. Benin kanssa hän kävi kuulumisia vaihtamassa, mutta siihen se jäi.  Oli hyvä, ettei houkutuksia ollut liikaa, jotta aikaa levähtämiselle oli.

Sairastamisen aikaan

Hän tuli kipeäksi maanantain ja tiistain valisenä yönä. Sain viestin hänen huoneestaan:"mom i have a fever i think i'm dying Pikku-O:n pitää löytää uusi kyyti". Aloin kiinnittää asiaan lisääntyvästi huomiota, ja torstaina totesin nielurisojen olevan sen verran turvonneet, että laitoin hänet soittamaan yleislääkärilleen (Beth Israel Needham Primary Care). Hän sai ajan samalle iltapäivälle. Tarjouduin menemään mukaan, minkä hän otti vastaan helpottuneena. Yleislääkärinsä sijaan hän tapasi NP:n (Nurse Practitioner), joka minun tavoin ajatteli taudin olevan streptokokkitonsilliitti. Iso-O:sta otettiin pikanäytteet, jotka olivat negatiiviset tuolle sekä koronalle ja influenssalle että labrat, jotka illan aikana varmistivat niin mononukleoosin kuin sen komplikaationkin (maksa-arvojen selvä nousu). Hän oli saanut antibioottireseptin, ehtinyt yhden annoksen jo ottaa, ennenkuin laboratorioarvot varmistuivat. Seuraavana päivänä hänelle oli soitettu, kehotettu lopettamaan antibiotin (minkä hän oli jo tehnyt), sekä informoitu laboratoriotuloksista ja jatkosuunnitelmasta. Olin varsin tyytyväinen hänen saamaansa hoitoon. Tosin tilanne mutkistui nieluviljelyn tuloksen saapuessa sunnuntai-iltapäivänä. EBV:n lisäksi viljelmässä kasvoi pieni määrä beta-hemolyyttisiä ryhmä C-streptokokkeja. Nämä taitavat olla ns. kolonisaatiota vain ja sellaisena niitä kohtelemme, sillä antibioottihoito samanaikaisen mononukleoosin kanssa on melkoisen haastavaa.

Iso-O:n sairastaessa Pikku-O on ollut menossa päivittäin, luonnollisesti koulussa, mutta vapaa-aikanaan myös autolla. Autonkäyttö on aktivoinut hänet optimoimaan sen toimintaa ja hän vaihtoi avaimen patterin toimivaksi. Minä en edes tiennyt, että avaimessa oli vaihdettava patteri (*noloa tunnustaa, mutta auto-asiatkaan eivät kuulu kiinnostuksenkohteisiini). Sain myös luennon auton huonosta tehosta ja bensankäytöstä, johon vastasin olevani niistä tietoinen ja jatkavani tällä kärryllä niin pitkään kuin se kuljettaa. Erityisesti koska se toimii mm. hänenkin autouransa alkumenopelinä.

Televisiota katsoessani katseeni nousi sen yläpuolella olevalle hyllylle ja siellä olleeseen uuteen kuvakehykseen. Menin katsomaan sitä lähempää. Kuvassa oli Nathan. Kaveriporukka oli tulostanut useita kuvia Nathanista ja laittanut niitä jokaisen kotiin testatakseen, kuin nopeasti Nathan huomaa. Kuva on edelleen esillä, sillä pojat eivät ole meillä sen saapumisen jälkeen vielä vierailleet. 

Seniorivuoden kevät etenee. Pikku-O:n Prom-lippu tuli ostettavaksi ja promiin liittyvä suostumuslomake allekirjoitettavaksi. Mielenkiintoista, että lomake pitää edelleen allekirjoittaa minun toimestani, vaikka juhlija itse on täysi-ikäinen.

Jotta elämä ei olisi liian helppoa, Pikku-O sai ilmoituksen, että hänen OP-tiliyhteytensä oli lukittu. Sen pystyy uudelleen avaamaan menemällä konttoriin henkilöllisyystodistuksen kanssa. No mepä piipahdamme! Laitoin oman OP-mobiilini kautta viestin ehdottaen, että hän voisi korjata asian sähköisesti esim Teamsin tai What'sApp:in kautta. On melkoisen invalidisoivaa menettää yhteys, joka toimii vahvana tunnistautumisena ja jonka kautta hän on ajatellut hoitaa raha-asiansa Espanjassa ja Ranskassa ennen Suomeen saapumistaan matkustaessaan. Yksiselitteisen vastauksen mukaan pelkästään paikalle saapuminen ratkaisee asian. Voisiko tämä kiusanpito loppua?!?

Jouduin pyytämään toipumassa olevan Iso-O:n avukseni työpäiväni johdosta, ja hän meni Pikku-O:n seuralaiseksi viisaudenhammasleikkaukseen (Wellesley Oral Surgery & Implant Center). Pikku-O otti leikkaukseen valmistautuminen ja sen jälkeisten ohjeiden seuraamisen vakavasti. Edellisenä päivänä hän joi ananasmehua, jonka oli googlannut auttavan turvotukseen. Leikkauspäivänä hän ei syönyt, eikä juonut mitään ennen toimenpidettä ja sen jälkeen kaikenlainen nieleminen oli todella hankalaa. Häneltä poistettiin kaikki neljä kerralla, kolme luusta kaivamalla, joten toipumista riittää. Hänelle määrättiin opioideja kipuun - jälleen annoin niiden jäädä apteekkiin - sekä antibiootti endokardiitin estoon. Kipua on tietysti ollut jonkinverran, mutta sitä enemmän häntä on harmittanut se, että syöminen on niin hankalaa.

Toipilastalossa juhlallisuudet jäivät minimiin. Jouduin itseasiassa perumaan syntymäpäiväaamupalani, johon olisivat meidän lisäksemme osallistuneet ystäväporukkani. Sain lahjaksi Pikku-O:n hankkiman ja isosiskon hyväksymän lompakon. Hän oli kuullut, kun olin asiasta puhunut kuukausia sitten. Hän oli miettinyt, minkälainen minulle sopisi ja harkinnut muutaman vaihtoehdon välillä. Sain sen kaupan ruskeassa pussissa ilman sen suurempia seremonioita maaoravaksi turvonneelta Pikku-O:lta ja kalpeana taustalla hiippailevalta Iso-O:lta. Ihan paras oli lahja! Colin toi meille lisäksi suoraan uunista ottamansa Foccacio-leivän, joka oli niin herkullinen, että molemmat toipilaat osallistuivat sen tuhoamiseen siten, että seuraavana aamuna herätessäni löysin vain tyhjän leipätason.

Ismo Leikola Perseverance Tour pysähtyi Bostonissa 8. maaliskuuta ja olin meille liput hankkinut, kun tiesin Iso-O:nkin olevan paikalla. En tietysti tiennyt, että seuralaiseni ovat suboptimaalisessa kunnossa. Olin ajatellut meidän menevän ravintolaan ennen näytöstä Haywardsien kanssa, mutta sen suunnitelman peruin. Pääsimme heidän kyydillään Bostonin Chinatowniin ja kävelimme siellä Wilbur-teatterille. Teatteri oli lähes loppuunmyyty keski-iästä ylospäin olevalle yleisolle. Iso-O bongasi joukosta ystävänsä Abbyn vanhemmat. Meillä oli Haywardsien kanssa liput siten, että he istuivat täsmälleen takanamme, vaikka olimme ostaneet liput erikseen. Hauska niin. Esitys alkoi paikallisen nuoren naiskoomikon esityksellä. Noin 15 minuuttia myöhemmin Ismo aloitti. Se oli aikamoista tykitystä klo 19.30-21, ja nauratti melkein koko ajan. Suosittelen harkitsemaan, kun mahdollisuus siihen aukeaa - hän esiintyy myös Suomessa säännöllisesti.

Samaan aikaan toipilastalon kanssa E:lla oli seikkailu itsellään. Hän haki ja sai viikon vapaata armeijasta ja käytti sen matkustamalla Espanjaan. Siellä hän tapasi ystävänsä Ashleyn opiskelukavereineen jakaen ajan Marbellassa ja Malagassa. Ilmeisen hauskaa oli ollut. Herätin hänet iltapäiväuniltaan hänen saavuttuaan Jyväskylään tänään sunnuntaiaamuna ennen varuskuntaan uudelleen ilmoittautumista.

Kelit ovat viikon aikana vaihdelleet lumisateesta toisensa jälkeen alijäähtyneeksi vedeksi, sitten vedeksi ja lopulta aurinkoiseksi ja melko lämpimäksi. Lumet ovat vauhdilla sulamassa. Sulamisesta ja uudelleenjäätymisestä aiheutui ajoittoin todella vaarallisen liukas juoksukeli. Kaaduin, vaikka olin ihan ylivarovainen, saaden molempiin polviin hurjannäkoiset asfaltti-ihottumat ja housuihin samalle kohdin isot reiät. Onneksi ei käynyt pahemmin. Vaihtuvien kelien lisäksi kello siirtyi tunnilla eteenpäin ja aamut ovat jälleen pimeitä. :( Ja, Iso-O lähti tänään toipilaana takaisin opintojensa pariin. Vein hänet Loganille aamupäivällä. Nyyhkis.

Uutiset eivät ole olleet kovin positiivisia viime aikoina. Israel ja Yhdysvallat hyökkäsi Iraniin ja koko Lähi-Itä on kaaoksessa. Sodalla on jo aivan lyhyessä ajassa ollut iso vaikutus hintoihin. Secretary of Homeland Security (sisäministeri?) erotettiin. Ja Epstein-saga jatkuu. Sellaista.

Lumimyrsky ja Pikku-O:n ajokortti

Ihan hirveä lumimyrsky meni ylitsemme maanantaiaamuyöstä myöhäiseen maanantai-iltaan jättäen meidät lumen peittämiksi ja aiheuttaen paljon sähkökatkoksia. Kaikki maanantain potilaskäynnit oli vaihdettu etävastaanotoiksi. Minun 13 potilaastani 7 jäi jäljelle. Se sopi hyvin, sillä päivä jäi mukavan väljäksi. Pikku-O:lla oli Snow Day. Hän kävi tekemässä alustavia lumitöitä myrskyn vielä riehuessa, mutta luovutti pian, haki pulkan sekä laskettelu- ja murtomaasuksensa, ja yritti löytää niistä parhaiten toimivat. Pulkka jäi lumikinoksen alle odottamaan lumen sulamista (*se on siellä vieläkin - vain pätkä narua näkyy, heh heh) ja laskettelusukset olivat liian painavat. Murtomaasuksilla hän lähti hiihtämään pitkin Commonwealth Avenue:ta. Myrsky laantui, ja pari tuntiset lumityöt teimme yhdessä naapurimme kanssa klo 19 alkaen (kuva). Kadun muutkin asukkaat olivat samassa hommassa. Muutama Boston Collegen opiskelijapoika kyseli iäkkäämmiltä asukkailta, josko voisivat olla avuksi. Aika kiva.

Poikkeustilanne jatkui vielä tiistainakin. Lunta oli niin paljon, että sen poissiirtämiseen meni enemmän aikaa kuin seudulla oli resursseja. Koulut, kirjastot, virastot ym jatkoivat kiinniolemistaan. Minun sen sijaan tuli ilmoittautua työpaikalleni. Tämä oli ok, sillä ruuhkaa ei ollut. 

Lumimyrskyn jälkeen

Jostain syystä johtuen minun piti todistaa työpaikalleni, tai oikeammin varmaan vakuutusyhtiöille, että E, Iso-O ja Pikku-O ovat minun jälkeläisiäni ja siten terveydenhuoltovakuutuksessa huomioitavia "dependents". Onneksi satuin löytämään syntymätodistukset ja vanhan virkatodistukseni, jotka sain ladattua systeemiin. Samalla huomasin myös, että Adobe Acrobatin viimeisin update aiheutti vanhan läppärini nikottelun. Läppärin iästä ja käyttöjärjestelmän vanhuudesta johtuen en enää pysty avaamaan pdf-tiedostoja. Asian pystynee kiertämään - googlasin - mutta tämä on itselleni viimeinen niitti aktivoitua uuden hankkimiseksi.

Iso-O allekirjoitti vuokrasopimuksen ajalle kesäkuu-toukokuu ja muuttaa neljän muun tytön kanssa lähelle Georgetown University:n kampusta. Hän löysi itselleen myös alivuokralaisen kesän ajalle, mikä on hieno juttu. Hänen piti maksaa ensimmäisen kuun vuokra sekä samankokoinen vakuusmaksu ennen helmikuun loppua ja ongelmaksi meinasi tulla hänen itsensä asettama päivittäisten rahasiirtojen raja. Tästäkin 'katastrofista' selvittiin.

Olin tilannut Stop and Shopin arki-illalle klo 18-20. Lumitilanteesta johtuen lasti saapui puolen yön jälkeen. Ihmettelen, etteivat peruneet kokonaan. Peruminen olisi sopinut oikein hyvin, sillä lastin myöhäinen saapuminen sotki nukkumaanmenoni täysin. Tuntui kurjalta myös kuljettajan osalta. Hän kertoi, että Stop and Shop oli määrännyt hänet jatkamaan reitillään, vaikka hän oli tuossa vaiheessa jo kuusi tuntia myöhässä ja yö pitkällä. Menimme Pikku-O:n kanssa molemmat kuljetusautolle ottamaan pussit suoraan häneltä, jotta hän säästi edes muutaman minuutin.

Pikku-O:lla oli perinteinen hiihtojoukkueen juhlatilaisuus, Nordic Banquet, Needhamin Mandarin Cuisine-ravintolassa 25. helmikuuta. Koska päivä sattui olemaan viimeinen ajoharjoitteluiltamme, lähdimme ajamaan ravintolaan niin aikaisin, että pystyimme entisten kotikatujemme alueella treenaamaan taskuparkkeerausta, peruuttamista ja ylipäänsä ajamista. Koska kadut olivat paljon normaalia kapeampia lumimäärän johdosta, kaikkea ei voinut treenata. Esimerkiksi auton kääntäminen 180 toiseen suuntaan ei tullut kysymykseenkään. Ruuhkasta johtuen ajomatka Needhan Streetin läpi kesti, ja kääntyminen ravintolan pihaan monikaistaisen tien yli ei onnistunut. Meidän piti tehdä aikamoinen ylimääräinen kierros. Ilta oli ollut mukava, seuraavat kapteenit ilmoitettu, ja ruokaa Pikku-O toi vielä kotiinkin.

Ajokoe, ajokortti ja vakuutus

Hain Pikku-O:n koululta 26. helmikuuta klo 14. Hän ajoi auton Watertown RMV:n taakse, paikkaan, josta ajokoe tyypillisesti alkaa. Kävelimme rakennuksen ympäri, sisään sen pääovesta, ja RMV:n Road Test alueelle odottamaan. Minuutin sisään virkailija tuli tarkastamaan, että meillä oli tarvittavat paperit mukanamme. Nämä olivat ajokoehakemus täytettynä, aiemmin saatu opetuslupa ("Learner's Permit"), testissä käytettävän auton rekisteriote ja minun ("Sponsor" eli ajokokeessa mukana olevan, yli 21-vuotiaan henkilön) ajokorttini. Paperit todettiin asianmukaiseksi ja koska auto oli jo oikeassa paikassa, pääsimme virkailijan ohjaamana heidän ovestaan autoon odottamaan. Ei siis tarvinnut kävellä pitkää rakennuksen kiertävää reittiä enää. 

Noin viiden minuutin päästä hyväntuulinen tummaihoinen mies saapui autolle. Hän pyysi Pikku-O:n ensin laittamaan hätävilkut päälle, sitten valot, vilkut, jarruvalot ja pyyhkimet. Hänen piti näyttää käsimerkit (oikealle, vasemmalle ja pysähdys) aukiolevasta ikkunasta sekä osoittaa, että käsijarru toimii, kun painaa kaasua. Auto oli todettu turvalliseksi ja asianmukaiseksi, ja lähdimme matkaan hänen istuttuaan Pikku-O:n vierelle.

Pikku-O lähti hienosti vilkkua näyttäen ja taaksensa katsoen liikkeelle. Ensimmäisenä hänen piti näyttää taskuparkkeeraus edessämme olleen auton taakse, erikseen testiä varten laitettujen liikennekartioiden sisään. Se meni hienosti. Pihatien päässä oli isolle tielle johtavat liikennevalot. En takapenkillä istuessani nähnyt niiden vaihtuvan vihreäksi ja spontaanisti huusin:"Stop!" Pyysin heti anteeksi, sillä sponsorin ei kuulu sanoa ja/tai osallistua kokeeseen lainkaan sen hylkäämisen uhalla. Hillitsin itseni jatkossa pakottamalla katseen sivuikkunasta ulos. Jälkikäteen käyttäytymiseni tietysti nauratti. Asia oli sen verran iso, että Pikku-O oli sen jakanut siskolleen. 

Isolta tieltä Pikku-O sai ohjeeksi kääntyä pienemmalle. Siellä hänen kuului näyttää muutaman kymmenen metrin mittainen peruutus, kolmen pisteen käännos, ja parkkeeraus ylä- ja alamäkiin. Matka jatkui takaisin isolle tielle ja sitä useiden liikennevalojen kautta ostoskeskuksen ympäri aloituspisteeseen. Pihatiekäännöksessä Pikku-O otti liian loivasti ja kääntyi vastaantulijoiden kaistan kautta. Se oli hänen ainoa virheensä. Koska niin oli, pienen opastuspuheen jälkeen arvioija totesi hänen läpäisseen kokeen, kirjoitti opetuslupapaperin taakse "Pass", ja kertoi oikean kortin saapuvan parin viikon sisään. 

Iloisella mielellä istuimme autossa hetken tapahtunutta makustelemassa. Sen jälkeen uuden ajokortin haltija ajoi meidät Needham Streetin AAA-toimistoon. Siellä hänet liitettiin autovakuutukseeni ja autolla-ajo virallisesti sai alkaa. Koska polkupyörä oli jäänyt Southille, hän ajoi meidät ensin sinne. Satuimme takaisin koulupäivän loppumisen aikoihin, mikä oli aavistuksen harmillista ruuhkan johdosta, mutta ilo uudesta ajokortista oli harmia isompi. Samalla, kun Pikku-O nosti pyörän autoon, hän poisti auton takana olleen "Student Driver"-magneetin, ja ajoi meidät kotiin.

Hänen ensimmäinen oma autoreissunsa ilman vieressä kiljuvaa äitiä tapahtui jokseenkin heti kotiin saavuttuamme. Yksi hänen kavereistaan ei ollut koskaan elämässään hiihtänyt, ja kavereiden yllyttämänä aikoi niin tehdä. Pikku-O ajoi Westoniin kannustamaan. Sieltä matka oli jatkunut vielä Dave's Hot Chicken-ravintolaan. Tietäen äitinsä hän laittoi viestin:"En elossa. On Dave's hot chicken" (*vapaasti suomennettuna:"Olen elossa. Olen Dave's Hot Chicken-ravintolassa"). Luonnollisesti olin jo alkanut miettiä kaikenlaisia skenaarioita, sillä aikaa hänen lähdöstään oli kulunut jo useampi tunti.

Nyt on kaikilla kolmella ajokortti ja jonkintasoinen ajotaito. Heidän ajouransa alku on hyvin erilainen omastani. Itse aloitin Jyväskylän 'ruuhkassa', he aloittivat yhdessä maailman kaaoottisimmassa paikassa, Bostonissa. Pikku-O lisäksi aloitti pahimpaan lumi-, liukkaus- ja pimeysaikaan. Kaikella tällä on toivottavasti taitoja nopeasti parantava vaikutus. Vakuutuksessani mukana oleminen auttaa heitä jatkossa, sillä kuuden ensimmäisen vuoden aikana vakuutusmaksut ovat huomattavasti korkeampia. Kun aikaa saa 'kulutettua' ennen oman auton hankkimista, tulee vakuutusmaksu heille tuossa vaiheessa siedettävämmäksi.

Iso-O saapui viikon mittaiselle lomalleen perjantaina. <3 Ajasta lisää jatkossa.

Hiihtokausi loppui ennen hiihtolomaa

Pikku-O:n hiihtokausi loppui säärikipujen johdosta juuri ennen hiihtolomaa, vaikka kelit olisivat hiihtämiseen olleet erittäin optimaaliset. Alla ajasta ennen hiihtolomaa ja sen aikana. Siskolle kuitenkin heti alkuun ison syntymäpäivän johdosta onnittelut!

Pikku-O:n puuhailuja ennen hiihtolomaa

Heti ensimmäisenä päivänä ajoluvan saamisen jälkeen Pikku-O törmäsi pieneen hankaluuteen. Hänelle annettu tunnistenumero ei toiminut ja nettiyhteys RMV:n tilille ei siten auennut. Tämä johti siihen, että hän ei päässyt varaamaan itselleen ajokoeaikaa. Onneksi olin varannut meille ylimääräisen Learner's Permit-hakuajan seuraavalle viikolle (*alan olla aikamoinen ekspertti byrokratian nikottelujen kanssa vuosien kokemuksen johdosta), ja menimme uudestaan. Hän sai uuden tunnistenumeron, jonka avulla yhteys alkoi toimia. Olisi tietysti ollut kiva saada sellainen ensimmäisellä yrittämällä. Mutta siis, käynnin jälkeen hänellä oli nettiyhteys ja samalla heti ajokoe ensi viikolle varattuna. Hupsis. Siihen valmistautuen hän on ajanut kaikki mahdolliset matkat, myös moottoritiellä, ja tuli mukaani vaihdattamaan palaneen takavalon, tarkistamaan rengaspaineen ja tankkaamaan. Lisäksi hän sai ohjeeksi siivota auton sekä sisältä että ulkoa - asia, mikä on tarpeen joka tapauksessa, mutta erityisesti tarpeen ajokokeen positiivisen tuloksen optimoimiseksi.

Super Bowl LX oli 8. helmikuuta Los Angelesissa. Vastakkain olivat meidän alueemme New England Patriots ja Washington Staten Seahawks. Pikku-O hyödynsi minun poissaoloni ko. pelin aikaan ja kutsui kaverinsa meille. Peli oli vielä käynnissä, kun saavuin. Tunnelma ei ollut katossa, silla Patriots hävisi.

Lähestyvää osavaltiokilpailua edeltävästi kävimme Westonissa luovuttamassa kilpasukset valmentajalle voideltavaksi ja kisaan erikseen kuljetettavaksi. Pikku-O otti treenisuksensa sekä mononsa mukaan. Meidän kontribuutiomme kilpailuun oli kaksi taitettavaa pöytää. Ne olivat E:n jäämistöä college-ajalta. Maanantaina oli vielä joukkueen tapaaminen ja voitelun viimeistely Westonissa ennen tiistain 10. helmikuuta edessä ollutta Massaschusettsin osavaltion hiihtokilpailua Vermontin Prospect Mountain:illa. 

Pikku-O ajoi meidät Southille aamulla klo 5.40. Bussi siellä jo odotti molempien Newtonin koulujen, Southin ja Northin, joukkueita, ja lähti kohti Vermontia klo 6. Minä tulin vielä hetkeksi kotiin aamupalalle ennenkuin lähdin klo 7.15 matkaan minäkin. Ajomatka oli noin 3 tunnin mittainen ja keli kivan aurinkoinen. Perillä oli busseja ympäri Massachusettsia mukanaan osavaltion parhaat nuoret hiihtäjät. Löysin Southin joukkueen aivan lähtöalueen tuntumasta hyvällä mielellä valmistautumasta. 

Ehdin ennen kisaa kävellä hieman ympäriinsä, ja löysin hyvät kisanseuraamispaikat. Pojat hiihtivät ensin, rivi kerrallaan, minuutin välein lähtien. Ensin oli noin 15 metrin ladunpätkä lykkien ennenkuin vapaa tyyli alkoi. Parinkymmenen metrin sisään oli jo edessä ylämäki. Dashiel lähti ensimmäisessä lähdössä Southin nopeimpana ja oli koko kisan neljäs. Pikku-O lähti minuutin myöhemmin toisessa lähdössä. Hänellä ei mennyt aivan putkeen säärikipujen johdosta, mutta sijoitus 42/128 osavaltiotason kilpailussa ei ole huono; hän oli kolmanneksi nopein Southin pojista. Southin joukkueen kokonaissijoitus oli 9/18, juuri ennen Northia. Matka oli noin 7 kilometriä sisältäen monia ylä- ja alamäkiä Prospect Mountainin rinteillä. Tytöt hiihtivät tunti poikien jälkeen viiden kilometrin matkan. Oli aikamoista seurata kotikisoistakin tuttua Leigh Niedeck:ia, joka aivan ylivoimaisesti voitti kisan. Southin tyttöjen joukkueen sijoitus oli 8/18, Northin 15/18.

En jäänyt palkintojenjakoa seuraamaan, joten olin kotona pari tuntia ennenkuin Pikku-O laittoi viestin heidän lähestyessaan koulua. Otin koululta mukaani pöydät, sukset, Pikku-O:n kamat, ja ajoin ne kotiin sillä välin, kun Pikku-O meni joukkueensa kanssa Bill's Pizzeria:an juhlimaan. Pari tuntia myöhemmin sain viestin:"Ottan kyydin 15 minuttia". Jouduin tarkistamaan, että hän kysyi minulta kyytiä (*kyllä), sillä aivan ei viestistä selvinnyt. 

Hiihtokausi loppui torstaina hassuttelukilpailuun Westonissa erilaisiin pukuihin pukeutuen. Pikku-O oli kapteenin roolissa mukana, vaikkei enää hiihtänytkään, ja tuli kotiinkin vasta yhdeksän aikoihin.

Hieman yllättäen Pikku-O halusikin jatkaa urheilua High Schoolin loppuun, ja ilmoitin hänet siten toiveensa mukaisesti yleisurheilukaudelle. Tämä oli yllättävää siksikin, kun hiihtokausi oli mennyt vähän pipariksi jalkakivuista johtuen. Onneksi kausien välilla on tauko, joten ehkä hän ehtii toipua?

Pikku-O:n hiihtoloma

Pikku-O on nyt lopettelemassa viikon mittaista hiihtolomaasa. Loma alkoi perjantaina 13. helmikuuta kutsumalla kaverinsa meille hengailemaan, sillä iso osa heistä lähti johonkin reissuun ja ei tuon jälkeen enää ollut seurana. Hauskaa riitti puolille öin. 

Hänen lomansa on pääosin kulunut kotona pitkälle nukkuen ja tietokoneella pelaten. Päivittäin meillä on kuitenkin ollut söpö Sophie-tyttö Pikku-O:n seuralaisena. Sophie on Iso-O:llekin tuttu juoksija ja hiihtäjä, joka kiinnitti Pikku-O:n huomion tällä hiihtokaudella.

Olin varannut Pikku-O:lle sekä hammaspuhdistus/tarkistuksen että oikomishoitoarvion. Ensin mainittuun hän meni itsekseen ja sai yllättäen aivan hyvän huomion hampaidensa kunnosta. Jälkimmäiseen menimme yhdessä. Hän ajoi meidät Wellesley Oral Surgery and Implant Center:ille - sama paikka, jossa Iso-O:n viisaudenhampaat poistettiin - ja saimme kuulla, että aikamme oli peruttu. Onneksi toinen hammaskirurgi oli vapaana, Pikku-O sai arvionsa (*yksi hammas kurkistaa, kolme luun sisällä, kaikki poistettavissa), ja varasimme leikkauksen maaliskuun alkuun.

Hiihtoloma loppuu tänään, mutta kouluun ei ole huomenna asiaa. Taas on jokin iso lumimyrsky tulossa. Yhyy. Saa nähdä, mennäänkö yhden vai kahden lumipäivän taktiikalla. Lunta on tiedossa jopa 60 cm jatkuen maanantai-iltaan. Toivon ennusteiden olevan vääriä.

Minuun liittyvää

Vaikka olinkin vapaalla, lupauduin parin tunnin ajan huolehtimaan päivystyshakulaitteista, jotta työkaverini sai vietyä autistisen poikansa sisäoppilaitokseen rauhassa. Mielelläni niin tein - tarvetta on ollut toisinpäinkin muutamaan otteeseen, viimeksi Pikku-O:n maastojuoksukisan aikaan. Meillä on kiva kuuden hengen porukka, jossa autetaan puolin ja toisin. 

Pian tuon jälkeen Colin tuli minua Sarahin kanssa hakemaan, ja ajoi meidät ensin South Stationille, josta Sarahin Middlebury College:n bussi lähti. Sen jälkeen ajoimme auton parkkiin Lafayette-parkkihalliin. Meilla oli varaus Estella-ravintolaan, jossa saimme pöydän puolisen tuntia etuajassa. Aikaa oli siis mukavasti syödä pitkän kaavan mukaan. Otimme ensin alkupalat, Estella Calamari-lautasen sekä Burrata-salaatin maukkaan Aeronaut Hop Hop Away-oluen kanssa. Pääruoaksi valitsin Salmon and Shrimp Mosambique:n. Tuossa vaiheessa oli vatsa sen verran täynnä, että jätimme jälkiruoan väliin ja nappasimme cappucinot Starbucks:ista.

Some Like It Hot-musikaali, johon minun siis oli tarkoitus mennä Pikku-O:n kanssa, mutta yllä mainitun Super Bowl-pelin johdosta sainkin kumppanikseni Colinin, oli oikein hauska kokemus. Se noudatteli samannimisen elokuvan tarinaa muutamin muutoksin. Boston Opera House oli vain neljänneksen täynnä. Tämä johtui pelistä - en ole koskaan nähnyt vastaavaa. Tunnelma oli silti iloinen. Illasta jäi kokonaisuudessaan oikein hyvä mieli. 

Laskiaissunnuntain johdosta kutsuin meille ihmisiä syömään hernekeittoa, pannukakkua ja laskiaispullia. Koko päivä meni valmistellessa, mikä ei ole minulle epätyypillistä, huoh. Yliarvioin tapojeni mukaisesti ruoan kulumisen. Paikalle saapuivat Colin, Martha, Kia, Bill, Nathan vanhempineen, ja Rohan äitinsä kanssa. Tiesin vieraiden määrän edeltävästi, mutta valmistin ruokaa noin kolminkertaiselle porukalle. Viikolla tulikin sitten syötyä aika monta kertaa hernekeittoa. Ei tarvitse taas hetkeen niin tehdä.

Seuraavana lauantaina eli eilen meillä oli yllätysillallinen Haywardseilla. Meitä oli yhteensä vain viisi, Colin, Martha, Bill ja Kia minun lisäkseni. Söimme hyvin, pelasimme hassuja korttipelejä, ja lopetimme illan jälkiruokaan.

Pitkällä lenkillani ennen lumimyrskyä olin laittanut päälleni Southin oranssin takin. Se näyttää hieman samalta kuin "Dreamfar"-juoksukoulun varusteet. Dreamfar on eritasoisille High School-ikäisille tarkoitettu aktiviteetti, joka tähtää maratonin juoksemiseen. Takkivalintani johti muutamaan hassuun tilanteeseen, jossa vastaani juosseet kannustivat minua:"Good job! You can make it! You got this!" Nauratti.

Yhdysvaltain vuosittaisen veroilmoituksen sain tehtyä 11. helmikuuta. Olin aloittanut siihen valmistautumisen erilaisia, edellisiltä vuosilta kopioituja taulukoita modifioiden pari viikkoa aiemmin. Käytän TurboTax-ohjelmaa, joka on yksinkertainen, joskin myös kömpelö tapa hoitaa asia kuntoon. Tänä vuonna sain lähetettyä sekä liittovaltion että osavaltion ilmoitukset sähköisesti. Liittovaltiolle jouduin maksamaan, osavaltiolta sain vähän takaisin. 

Uutta lumimyrskyä odotellessa.

Learner's Permit ja lunta riittää

Isoin asia ensin. Pikku-O pääsi läpi Learner's Permit-testistä ja saa nyt virallisesti ajaa kanssani. Hain hänet koulusta perjantaina 6. helmikuuta klo 14.50 ja ajoin meidät Watertown RMV:lle, johon saavuimme aivan liian aikaisin. Tämä aiheutti sen, ettei hän heti päässyt ilmoittautumaan, vaan joutui odottamaan hetken ennenkuin pääsi tiskille paperipinonsa kanssa. Logistiikan hankaluudesta oli todisteena se, että tiliote, yksi asumispaikan todistuksista, oli liian vanha. Virkailija sanoi, että hänen täytyy käydä printtaamassa uusi. Ilmeisesti hän kuitenkin unohti tämän määräyksen, sillä jatkoi hänen papereidensa, viisumin ja passin käsittelyä, ja Pikku-O pääsi odottamaan itse testiä. Testissä on 25 kysymystä, erityisen paljon alle 18-vuotiaiden rikkeisiin liittyvää, ja niistä 18 pitää saada oikein. Pikku-O oli aavistuksen hermostunut siinä vaiheessa, kun virheitä oli jo tullut ja vielä 3 piti mennä oikein. Ne menivät, ja hän tuli iloisena ulos RMV:lta kädessään Learner's Permit. 

Ulkona satoi lunta, oli perjantairuuhka, kadut edellisen lumisateen johdosta tavanomaista kapeampia ja näkyvyys alentunut lumipenkkojen johdosta. Oli siis 'optimaaliset' ensimmäisen ajokerran olosuhteet. Olen ylpeä itsestäni, että annoin hänen silti ajaa. Vanhempien sisarusten kohdalla en olisi uskaltanut, joten olen siis kasvanut ihmisenä.  Hän ajoi hienosti ja minä käyttäydyin melko hyvin. Toki metelöin muutaman kerran lähestyvistä perävaloista tai liian lähellä parkkeerattuja autoja ajamisesta, mutta pääosin olin kannustava. Jännittävin kohta hänen mielestään oli kääntyä pihatiellemme, joka kieltämättä on aika haastava lumipenkkojen ja kapeutensa johdosta. 

Lumesta kylmään ja keleihin ylipäänsä. Punxsutawney Phil ennusti talven jatkuvan. Niin näyttää valitettavasti tapahtuvan. Taas sataa lunta, ja lämpötila säilyy sitkeästi pakkasella siten, että edellinenkään lumimäärä ei ole, eikä tule vähentymään lainkaan. Kylmät kelit näyttävät pysähtyneen alueelle ja helpotusta ei ole hetkeen luvassa. Yhyy.

Pikku-O:n muita puuhailuja

Edellisenä perjantaina Pikku-O meni koripallo-ottelun kautta yleisurheilujoukkueen Team Dinner:ille ja sieltä vielä kaverille. Kotiin noin puolelta öin saavuttuaan hän tuli huoneeseeni kertomaan, että oli nyt kotona. Aika söpöä. Lauantaina sen sijaan kierrolta jo alkuiltapäivänä saavuttuani häntä ei löytynyt mistään. Colinin tuoma patonki oli kyllä puoliksi syöty, ja Amazonilta saapuneet paketit avattu ja todettu tylsiksi käytännönkamoiksi ja äidin uusiksi lenkkareiksi. Hän saapui tunteja myöhemmin, ja kertoi käyneensä sekä luistelemassa että jääkiekkopeliä katsomassa.

Viimeinen hiihtokisa ennen ensi viikon osavaltiokilpailua oli 4. helmikuuta. Keli oli hieman siedettävämpi kuin parin edellisen viikon aikaan, vain pari astetta miinuksella. Ehdin katsomaan päivystyksestäni huolimatta. Hänellä meni aivan hyvin siitä huolimatta, että hänellä on ollut lisääntyvästi säärikipuja, ja tuli kilpailun kymmenenneksi, Southin kolmanneksi. Kaikkinensa Pikku-O oli Mass Bay East League:ssä (South, North, Wellesley, Brookline, Waltham-Weston, Arlington, Dover Sherborn, ja Natick) kahdeksas ja viime vuoden tavoin tulee siitä erikseen huomioiduksi. South oli sekä poikien että tyttöjen puolella toinen; pojilla Wellesley ja tytöillä Brookline kiilasivat kärkeen. Sivumennen sanoen Brookline:ssa hiihtää tyttö (Leigh Niedeck), joka on Yhdysvaltain tasolla huomioitu.

Pikku-O:n Team Dinner - nyt virallisesti Nordic Team:in - oli Nathanilla 6. helmikuuta, ja koska kyseessä sattui olemaan juuri Nathan, jatkoivat pojat siellä puolille öin. Heräsin niin kovaääniseen puheeseen, että luulin juhlien jatkuneen meillä. Hän oli kuitenkin vain siskonsa kanssa puhelimessa, iloisena kertoen ajoluvastaan ja haastavasta ensimmäisestä ajostaan.

Pikku-O sai viimein postitse palveluunastumismääräyksensä. Säkylässä heinäkuun alussa se alkaa. Se oli lähetetty kirjattuna kirjeenä. Itse kirje saapui 2 päivää ennenkuin siihen liittyvä postin ilmoitus. Homma ei toimi samalla tavalla tällä puolen Atlanttia - kirjeen kirjaamisesta ei ole mitään hyötyä.

Minuun liittyvää

Olen taas päivystysvapaalla, minkä johdosta on kivasti aikaa kaikenlaiseen, kuten yllämainittuun Pikku-O:n ajokorttiprosessiin sekä edessä olevaan osavaltiotason hiihtokilpailuun. Kaikenlaista käytännönasiaakin on helpompi vapaalla hoitaa. Kävin mm. taas hammastarkastuksessa, ja tulin kuulleeksi, kuinka minun pitäisi alkaa käydä puhdistuksessa neljän kuukauden välein normaalin puolivuosipuhdistuksen sijaan, kun värjaymiä oli niin paljon. Huoh! Pitänee oikeasti alkaa käyttää sähköhammasharjaa, jotta käynnit olisivat miellyttävämpiä - neuvostoliittotaustainen puhdistaja ei säästänyt sanojaan. Sain myös huomautuksen siitä, että oikomishoitoa kannattaisi harkita, jos ei ulkonäön niin purennan ja tulevaisuuden ongelmien välttämiseksi. Sellaista.

Olin varannut meille liput Broadway-musikaaliin "Some like it hot" tälle sunnuntaille. Pikku-O ei alkujaankaan ollut älyttömän innostunut kavaljeeri, mutta kun kävi ilmi sen olevan täsmälleen samaan aikaan kuin Super Bowl-peli, hän alkoi todenteolla yrittää keksiä keinoja, miten päästä pälkähästä. No, yön yli nukuttuani tulin siihen johtopäätokseen, etten voi häntä musikaaliin raahaata, kun vaihtoehtona on kavereiden kanssa Patriots:in (tämän alueen joukkue) Super Bowl-peli. Laitoin viestin ystäväporukalleni ja hassua kyllä Colin tarttui tähän. Menen siis hänen kanssaan. Pikku-O oli huomattavan helpottunut saatuani seuraa.

Töissä oli päivystykseni aikaan sen verran rauhallisempaa, että sain tehdyksi meidän kevään 2027 päivystysaikataulun. Erikoista on suunnitella jotain niin pitkälle eteenpäin, mutta sellainen toive nykyään on, kun poliklinikka-aikojen pitäisi olla auki 13 kuukautta eteenpäin. Keväällä 2027 on edessä Iso-O:n valmistuminen. Jos sukulaisia kiinnostaa Washington DC-matka, kannattaa se ajoittaa 20.-23. toukokuuta 2027 ympäristöön. Silloin näkisi myös hassua hattua kantavan ja viittaan kietoutuneen matamin, ja pääsisi kokemaan elokuvista tutun valmistumisseremonian. Washington DC on muutenkin kiva kaupunki kokea; paljon nähtävää aivan ilmaiseksi. Aikataulua tehdessäni hämmentävää oli se, että Newton Public Schools-kalenteria ei enää 17 edellisen vuoden tavoin täydy ottaa huomioon lainkaan. Aikamoista.

Talviolympialaiset ovat alkaneet Milanon ja Cortinan seuduilla aikamoisessa maailmantilanteessa. Mielenkiintoista nähdä, miten se näkyy.

 

Lunta ja kylmää

Huomenna saapuvaa "Bomb Cyclone":a odotellessamme aloitan viime viikonlopun "Once in the Lifetime" lumimyrskyn kuvauksella. Pieniä hiutaleita alkoi tippua sunnuntaina 25. tammikuuta noin klo 10. Aika pian ne muuttuivat isommiksi ja niitä tuli alas noin 2-5 cm tuntivauhdilla aina seuraavaan aamuun saakka. Kokonaislumimäärä (23"=58 cm) Bostonin seudulla ei varsinaisesti ylittänyt mitään elinajan ennätyksiä, mutta paljon sitä tuli. Kävimme Pikku-O:n kanssa tekemässä lumitöitä ensimmäisen kerran sunnuntaina klo 16-18, naapuri näkyi samassa hommassa noin klo 21 aikoihin, ja aamulla näytti siltä kuin mitään ei olisi tehty. Naapuri oli tavoilleen uskollisena aloittanut aikaisin, joten minä sängystä ylös kömmittyäni en voinut tehdä muuta kuin mennä mukaan aamukahvin puutteesta huolimatta. Yöksi Jaken luokse jäänyt Pikku-O saapui pian hänkin ja usean tunnin aikana saimme lumen siirrettyä ajoteiltä ja kävelyteiltä pois. Pikku-O oli iloinen lumenmäärästä, minä en niinkään. Olemattomat yläkropan lihakseni olivat kipeät. Kiitollinen olen Pikku-O:lle siitä, että päivän mittaan lisäksi sataneen noin 20 cm ja aura-auton tekemän vallin hän vielä kävi iltamyöhään poislapioimassa.

Pikku-O:lla oli odotetusti Snow Day 26. tammikuuta lumimäärän, koko osavaltioon jo edeltävästi julistetun etäpäivän, ja maanantaina edelleen jatkuneen lumisateen johdosta. Pienenä yllätyksenä tuli se, että lumipäiviä olikin kaksi peräkkäin, Newtonin kaupungin toivoessa lisää aikaa lumimäärän kanssa. Seniorina hän osaa näitä päiviä erityisesti arvostaa, sillä koulun loputtua ennen alempiluokkalaisia, niitä ei tarvitse kesällä korvata. Minustakin oli kiva, kun satuin olemaan päivystysvapaalla samaan aikaan.

Pikku-O:n neljäs kilpailu oli lumimyrskyn jälkeisessä, kauniissa, mutta kirpeän kylmässä Westonissa. Hänellä meni tavanomaista huonommin säärisäryn johdosta, mutta tuli silti kisan yhdeksänneksi. Koska hän oli tällä kerralla Southin kolmas, minulle kävi pieni hasardi videoidessani vahingossa väärää poikaa - ihmettelin vain pipoa, joka ei näyttänyt tutulta. Kilpailun jälkeen oli Senior Night, jossa juniorit antoivat senioreille tekemänsä julisteet, toinen toistaan hassumpia. Kakkuakin oli, mutta kylmän kelin johdosta se jäi monilla väliin. Pikku-O meni kavereidensa kanssa jatkamaan Dave's Hot Chicken-ravintolaan, josta hänet myöhemmin hain. 

Toisen neljänneksen arvosanat saapuivat. Pientä "Senior Slump"-meininkiä on ilmoilla. Aivan hyvät arvosanat Pikku-O silti sai. A tuli matematiikasta ja biologiasta. A- irtosi Environmental Science-kurssilta, statistiikasta ja Euroopan historiasta. Shakespeare (eli englanti) oli pudonnut A:sta B:hen. Hmm. Hän ei tykännyt, kun huomautin asiasta.

Pikku-O:lle oli varattuna aika RMV:lle keskiviikkoaamulle Learner's Permit-hakemusta ja -testiä varten, mutta vain päivä aiemmin hän keksi, että hänellä onkin tuolloin Courageous Conversations on Race-tilaisuus, mistä ei missään tapauksessa voinut olla pois. Meinasin hermostua, sillä on melkoinen palapeli saada kaikki paperit ja monta viikkoa edessäpäin juoksevat ensimmäiset vapaat ajat RMV-toimistolla logistisesti toimimaan papereiden aikavaatimusten kanssa (*Social Security Denial Letter ei saa olla yli 30 päivää vanha, ykkösluokan postileima ei saa olla yli 60 päivää vanha, koulun todistus pitää olla viimeaikainen jne). Aika tiukkaan sävyyn totesin, että uusi aika pitää varata heti ja että tuolloin testistä käydään pääsemässä läpi. Paineita hänellä ei omaan tyyliinsä sopien taaskaan ole. Sain palautteen:"Sinä äiti aina sanot, että jos voisit, tekisit testin/SAT:n/hakemuksen puolestani, kun se olisi sinulle niin paljon helpompaa". Auts. Mutta siis, meni hyvät riehumiset taas ihan hukkaan - hän sai seuraavan ajan jo aivan helmikuun alkuun melkoisella mäihällä - joku oli sopivasti oman aikansa perunut.

Pikku-O on suunnittelemassa ystäviensä (Dashiel, Oliver, Jake, Rohan, Nathan) kanssa koulun loppumista juhlistavaa matkaa Espanjaan ja Ranskaan kesäkuussa. Pientä logistista hankaluutta suunnitelma aiheuttaa siitä syystä, että hänen pitää jotenkin keksiä, miten hän saa seuraavana vuotena tarvitut kamansa Suomeen, sillä armeija alkaa alle viikon kuluessa matkan päättymisestä. Mutta, rennolla meiningillä, kuten hänelle sopii. Lentoliput on jo varattu. Dashielin äidin kanssa nauroimme, että jonkun ehkä pitää auttaa poikia pienentämään suunnitelmiaan. Pelkkä Mont Blancin ympärikävely veisi helposti heidän koko kahden viikon matkansa ajan. Mutta siis kiva, että hänellä on tuollainen kaveriporukka. Haikeaa, että matkan jälkeen jokainen lähtee omaan suuntaansa.

Aivan liian pitkään jo jatkuneet ja edelleen jatkuvien kylmien kelien aikaan selvästi huomaa, kuinka nykyinenkin kotimme on rakennettu ilman sen suurempia tiivistämisiä. Erityisesti joidenkin ikkunoiden kohdalla käy selväksi, miksi lämpötila niin helposti päivän aikana laskee. Öljykattila on joutunut laittamaan parastaan. Ei ihme, että täydennystä tarvitsee niin usein. Huomattavasti tavanomaista enemmän olen nähnyt eri öljy-yhtioiden autoja pörräämässä ympäriinsä.

Järjestin itselleni tarpeettoman aktiviteetin perjantai-iltana. Ensin puuro kiehui yli. Kun sitä siivosin, tulin hanganneeksi etupanelia sen verran raivokkaasti, että uunin paneli meni sekaisin. Vain väärinpäin oleva C-näkyi ja mikään nappula ei toiminut. Huolestuin, että joudun olemaan vuokraisäntään asian osalta yhteydessä, sillä hajotin edellisen version heti tänne muutettuamme. Otin uunin pois seinästä, ensin muutaman minuutin ajaksi, sitten pidemmäksi, mutta vikailmoitus säilyi. Pyysin Pikku-O:n avukseni asiaa ratkomaan. Mikään ei muuttunut ja Pikku-O menetti kiinnostuksensa. Jatkoin googlaamista, seurasin ohjeita ja tulin lopulta oppineeksi, että olin siirtänyt uunin "Sabath"-moodiin. Tästä pääsi eroon Settings-nappulaa tarpeeksi pitkään painaen. Mietin, että vaikka taas opin uuden asian, olisin oikein mielelläni jatkanut elämääni ilman ko. oppia. Aikaa meni hukkaan helposti tunnin verran.

Uutisissa on paljon Minnesotan kaaosmaisista tapahtumista sekä Etelä-Karolinan tuhkarokkoepidemiasta. Viimeksi mainittu johtuu rokotuskattavuuden laskemisesta alle kriittisen 95%. Tuhkarokko on erittäin tarttuva, joskus kuolemaan tai vieläkin pahemmin elämänmittaisiin seuraamuksiin SSPE:n (Subacute Sclerosing Panencephalitis) johtava sairaus, joka on rokotuksilla kokonaan vältettävissä. Harmittaa oikeasti! Tilanne ei mene paremmaksi, kun vallankahvassa on henkilö (RFK Jr), joka kylvää epävarmuutta ja -uskoa rokotuksiin ja luonnontieteisiin ylipäänsä. Tämä samainen henkilö käänsi ruokapyramidinkin päälaelleen painottaen lihatuotteiden tärkeyttä ravinnonlähteinä. Tämä on johtanut siihen, että monessa osavaltiossa, Massachusetts mukaan lukien, on nopeaan tahtiin laitettu kilpailevat, enemmän kasviperäiseen ruokavalioon perustuvat suositukset eteenpäin.

Ennen lumimyrskyä

Kelit ovat olleet todella vaihtelevat. Nyt odotamme "Once in the Lifetime"-lumimyrskyn saapumista sunnuntaista maanantaihin. Sitä ennen kelit olivat ensin hieman lämpimämmät aiheuttaen edellisen lumen häviämisen. Westonissa on ollut joka viikko aivan eri näköistä Pikku-O:n viikottaisten kisojen aikaan. Pienen lämpöpiipahdusten jälkeen mentiin kylmää kohti,  luntakin tuli kunnolla (kuva olohuoneen ikkunasta kadulle 19. tammikuuta) jo ennen yllä mainittua myrskyä, ja nyt on minulle taas ihan liian kylmä. Kaunista ulkona toki on auringon paistaessa siniseltä taivaalta ja kaiken ollessa valkoisen lumen peitossa. Tämä ja kaikki alla oleva siis ennen ennustettua myrskyä.

Pikku-O:n kilpailuja

Pikku-O:n toinen hiihtokilpailu oli 14. tammikuuta vähäisen lumen aikaan. Ehdin paikalle, kun viimeisin poliklinikkapotilas ei saapunut vastaanotolleen. Varsity-pojat hiihtivät ensin. Dashiel voitti, Pikku-O oli taas kahdeksas. Alku oli dramaattinen, kun noin kymmenen poikaa kaatui yhdeksi kasaksi juuri ennen pienen ylämäen alkua. 

Kolmas hiihtokilpailu 21. tammikuuta taas oli niin kylmässä kelissä, että sen jälkeinen "Senior Night" piti siirtää eteenpäin. Lunta sen sijaan oli nyt oikein hyvin, Westonin ladut olivat auki laajalti, koko Golf-kentän alueella. Pikku-O:lla meni hienosti. Hän lähti hirveällä vauhdilla Dashielin kanssa kärkiporukkaan ja vaikka Dashiel taas voittikin aivan ylivoimaisesti, tulivat seuraavat pojat, Pikku-O niiden mukana paljon lähempänä toisiaan maaliin. Pikku-O jäi loppukirissä vain hieman viidenneksi tulleesta ja oli siis kisan kuudes. Hänen hiihtonsakin näyttää ihan oikeanlaiselta kilpahiihdolta. Oli hauska verrata videota hänen elämänsä ensimmäisestä kisasta kolme vuotta sitten ja nyt. Aikalailla erilaiselta näyttää.

Virallisia asioita

Pikku-O:n luottokortti saapui. Hän käytti sitä ensimmäisen kerran tilatessaan joukkueen tämän vuoden hiihtotakin. Minä keksin käyttää sitä ilmoittautuessani seuraavaan AAN-konferenssiin ja sen kalleudesta johtuen, olemme heti lähellä vaadittua $1000 käyttorajaa ylimääräisen $200 ansaitsemiseksi. Pari Stop and Shop-tilausta vaan ja raja ylittyy huomattavasti ennen 90 päivän deadlinea.

Pikku-O:n Social Security Denial Letter saapui noin tunti ennenkuin hänellä oli varattu aika Social Security-toimistoon Cambridgessä. Jotta välttäisimme mitään tarpeetonta viivettä Learner's Permit-hakemuksen kanssa, menimme silti toimistossa käymään. Pikku-O pääsi heti sisään ja tiskille, toisin kuin toimistossa jo yli kaksi tuntia odottanut, aikaa varaamaton henkilö, ja sattui samalle virkailijalle, joka oli hänen postissa tulleen päätöksensä laatinut. Pikku-O pelimiehenä esitti yllättynyttä, kun virkailija totesi päätöksen hänelle jo lähettäneen, ja heidän kommunikaationsa oli positiivissävytteinen virkailijan antaessa hänelle leimatun Denial-letterin, kertoneen sen olevan oikea Learner's Permit-hakemusta varten, ja lopuksi vielä varoitti Bostonin liikenteen olevan Yhdysvaltain pahin (*tämän tietysti jo tiesimme). Odotin häntä autossa toimiston edessä. Hän saapui autoon ennenkuin hänen varattu aikansa edes oli.

Sosiaalista meininkiä

Colin teki kurpitsakeittoa lisukkeineen ja kutsui meidät kaikki syömään. Pikku-O ei lähtenyt mukaan, mutta paikalle saapuivat lapsista talossa asuvan Ettan lisäksi Ava ja Ollie. Colinin ja Marthan lisäksi Julia ja Mike, Kia ja Bill sekä Amy olivat jälleen ison pöydän ääressä nauttimassa kulinaarikokin tarjoamisista. Aika kiva. Minulle ilta oli siksikin kiva, että päivystyspäivä (sunnuntai) oli ollut ihan hirveän kiireinen ja itse asiassa ajoin suoraan sairaalalta heille. Normaalisti pääsen helposti lähtemään alkuiltapäivästä.

Yllätin introvertti-itseni ilmoittautumalla Georgetown yliopiston Bostonin seudun vanhempien aamukahvitilaisuuteen Brae Burn Country Club:illa 23. tammikuuta. Arvasin edeltävästi, että yritän keksiä kaikenlaisia tekosyitä, miksi en sinne mene, mutta laitoin vaatteet päälleni ja kävelin autolle antamatta ajatuksilleni liikaa tilaa. Kiva, että en antanut. Tilaisuudessa oli noin 30 ihmista cocktail-tyylillä seisten. Tarjolla oli oikein hyvä aamupala lisukkeineen, mutta harva otti mitään kahvin lisäksi. Yhteinen nimittäjä paikalla olijoille oli se, että rahasta ei ollut puutetta. Kuin ohimennen muutama mainitsi tilanneensa kaiken vietäväksi kotoa tai yliopiston ehdottamasta kaupasta kampukselle - kukaan ei ollut ajanut Bostonista yliopistolle kamojen kanssa. Perheiden Georgetown-nuoret ja vielä kotona olevat olivat yksityiskoulujen oppilaita. Tilaisuus oli jälleen uusi kulttuurikokemus minulle. Pisimpään juttelin meille jo ennalta tutun, Hillside Roadilla asuvan ja Georgetownilla itse asiassa etänä työskentelevän, meidän viimeisen lastenhoitajamme äidin kanssa, mutta juttua riitti myös Southin vieressä asuvan kiinalaisisän kanssa. Sain kuulla, että Georgetownin opiskelijoista noin 100 per vuosi on Bostonin seudulta. Se on aika paljon, kun vuosikoko on 1600 ja DC on kaukana.

Samana iltana minulla oli vuosittainen klinikan Holiday Party Burlingtonin Marriott-hotellilla. Tarjolla oli hyvää ruokaa ja leppoisaa jutustelua. Tänä vuonna minkäänlaista muuta ohjelmaa ei jostain syystä ollut ja ilta loppui aika lyhyeen jo noin klo 20.30. Viihdyin silti hyvin. On kiva nähdä työkavereita leppoisammissa olosuhteissa - kaikki avustajista johtajiin oli kutsuttu.

Päivystysvapaani on vahvasti meneillään ja sopii nyt oikein hyvin, kun lumimyrskyn odottaminen on jo aiheuttanut sen, että maanantai on julistettu etäpäiväksi koko osavaltiossa kuvernoori Maura Healey:n toimesta ja oletan sen olevan Snow Day myös Pikku-O:lla. Minun ei vapaani johdosta tarvitse muuttaa toimintaani lainkaan. Viikon juoksutkin olen jo juossut. Palaamme myrskyn jälkeen.