Colgate University - hyväksymiskirje - ja muuta meininkiä reissua edeltäen

Aivan ensimmäisenä haluan jakaa isoimman asian. Colgate University ilmoitti 12.12. klo 7:13 pm (13 on Colgaten sisäpiirijuttu:"In 1817, 13 men met in the frontier settlement of Hamilton, NY, to found the Baptist Education Society of the State of New York. They are said to have backed up their experiment in education with 13 dollars and 13 prayers, which is why 13 is considered a lucky number at Colgate"), että Pikku-O on hyväksytty heidän opiskelijakseen. Hän avasi ilmoituksen ystäviensä kanssa ja videoi tilanteen. Aikamoinen suoritus Pikku-O:lta ja melkoinen helpotus meille molemmille. Nyt ei tarvitse valmistella eikä lähettää yhtään hakemusta, eikä jännittää pitkälle huhtikuuhun. Rahaakin säästyy, kun ei tarvitse hakumaksuja maksaa.

Colgate University on New Yorkin osavaltion alueella sijaitseva yliopisto, Hamiltonin pikkukylässä, kauniilla alueella kukkuloiden ympäröimänä pienten teiden takana, keskellä ei-mitään. Lähin isompi kaupunki on Syracuse noin 60 kilometrin päässä ja lähin urheiluvastustaja, Cornell University 100 kilometrin päässä. Opiskelijoita on noin 3200, joista valtaosa on college-opiskelijoita (undergraduate students); jatko-opiskelijoita on vain 15(!). Vertailuna, E:n opinahjon, Boston Collegen numerot ovat 9600 ja 5200, ja Iso-O:n yliopiston, Georgetown Universityn 7800 ja 12000.

Koska hakemus oli sitova, piti meidän ilmoittaa neljälle yliopistolle (Colorado College, UVM, UC Boulder ja UMich), joihin olimme hakemukset jo lähettäneet, että vedämme Pikku-O:n hakemukset pois. Se oli helppoa hakemusportaalien kautta, mutta molemmille meille isosta ilosta huolimatta pikkuisen haikeaa. Moni kysyi syytä ja yliopistoa, joka ajoi heidän ylitsensä. Colgate:lle laitoimme pyynnön vuoden viiveestä armeijavaatimuksen johdosta - vastausta vielä odotamme.

Viikolla Pikku-O jätti kolmet hiihtotreenit väliin pikkuflunssan johdosta ja löytyi sängystään nukkumasta, kun tulin töistä kotiin. Kun sanoin, että on eettisesti hieman kyseenalaista järjestää joukkueen Team Dinner meillä samaisena perjantaina, mutta hän ei nähnyt asiassa ongelmaa. Olihan hän mennyt kouluun päivittäin.  

Team Dinner oli kuin olikin meillä 19. joulukuuta. Annoin edeltävästi ohjeen, että iltaman pitää olla ohi klo 22 mennessä. Ilta rauhoittui yhdeksän aikoihin, mutta jatkui pienemmällä porukalla suomalaisia lautapelejä ja ristiseiskaa Pikku-O:n opastamana pelaten selvästi hupia aiheuttaen ja harmillisesti johtaen yhtäkkisiin, äänekkäisiin huutoihin aina klo 23 saakka. Tuossa vaiheessa selväsanaisesti totesin Pikku-O:lle, että juhlat ovat nyt ohi. Kurjaa siksi, että oikeasti haluaisin kotimme olevan avoin nuorten ystäville, mutta asuinolosuhteemme on nyt tämä. 

Jääkiekkokausi on meneillään. Pikku-O meni katsomaan Southin joukkueen peliä Dashielin kanssa lauantai-iltana ja jatkoi sieltä Chipotleen syömään. Hän on kavereistaan ainoa, joka jo tietää, mihin on High Schoolin jälkeen menossa. Muiden ensimmäiset hakemukset eivät tuottaneet toivottua tulosta ja he odottavat Iso-O:n ja E:n tavoin aina huhtikuulle saakka.

Maksoin Iso-O:n kevään maksun. Auts. Iso-O oli unohtanut pyytää itselleen majoituksen ja ruoan, mutta sai asian korjattua, kun muutama viikko sitten ensimmäisen laskun saatuani hänelle asiasta huomautin (*laskusta puuttui majoitus ja ruoka). Hän sai kuulla olleensa kuukauden myöhässä asumispyyntönsä kanssa. Hänen kohdallaan se johti siihen, että hän sai asunnon kampuksen parhaasta paikasta.

Pyysin sekä Iso-O:lta että E:lta vaatetoiveita tulevaa matkaamme varten ja niitähän riitti. Saa nähdä, paukkuvatko matkalaukkujen painorajat, kun omaakin kamaa joutuu ulkoilusuunnitelmien johdosta aika paljon mukaan ottamaan. Nyt E onkin jo Iso-O:n kanssa reissussa - ensin pari päivää Prahassa ja sieltä Salzburgin kautta Geneveen 23. päivä aamuksi. Samaisena päivänä meidänkin pitäisi sinne saapua.

E:sta puheenollen. Hänet valittiin AUK-kurssin priimukseksi, mikä on tietysti hieno asia. Hän joutui/sai pitää sen johdosta puheen juhlassa - suomeksi - ja osasi nauraa itselleen kielikukkasten johdosta. Äitinä minua ilahdutti vieläkin enemmän se, että muut pojat olivat valinneet hänet "reiluimmaksi kaveriksi".

Menimme Pikku-O:n kanssa Nathanin perheen pikkujoulujuhlaan 13. joulukuuta. Paikalla oli perheitä ajalta Mason Rice Elementary School, mikä tarkoitti minulle hieman vieraampaa populaatiota - Pikku-O:n kavereiden vanhemmat ovat minulle tulleet tutummiksi vasta High School aikana ja juhlassa olleet eivät olleet niitä, Nathanin perhettä lukuunottamatta. Heillä on upea koti Crystal Lake:n rannalla ja juhlajoukko oli yläluokkaisempaa kuin mihin olen oman ystäväporukkani kanssa tottunut. Minulla oli päälläni Ugly Christmas Sweater ja kaikilla muilla Cocktail mekot. No, aivan mukavaa oli, ruoka oli todella hyvää ja viihdyimme usean tunnin ajan, vaikka Pikku-O:lla oli odotettavissa toinenkin iltameno. 

Viikko myöhemmin meillä oli cocktail-tilaisuus oli Soleilin talolla sunnuntaina 21. joulukuuta. En edeltävästi tuntenut kuin Julian, Miken, Kian, Billin, ja pikaisesti piipahtaneet Amyn ja Markin, mutta mukavaa oli silti jutustella minulle edeltävästi tuntemattomienkin kanssa. Viihdyin pari tuntia. Pikku-O:kin oli kutsuttu, mutta hän valitsi kotiin Mian kanssa jäämisen.

Colinin leivänleivonta on jatkunut. Viimeisimmän saimme sunnuntaina juuri ennen reissua. Hänen oli tarkoitus samalla ottaa veitsemme terotettaviksi - tämä oli lahja, jonka minä 'voitin' Yankee Swap-tilaisuudessa, mutta menimme ristiin. Lahja sanoi:"The bearer of this sheet is entitled to: Monthly sharpening of up to 5 knives. To look at it another way, the bearer of this sheet will receive: 1. Unsolicited criticism about how their knives suck, 2. Suggestions on what (expensive) knives they should have, 3. Comments abouut how they wash their knives incorrectly, 4. Notes on how they use and abuse their knives, and 5. Monthly sharpening of up to 5 knives. Also another gift we're not telling anyone else about. Ask Colin on the way out". (*Tämä viimeisin oli Colinin viime vuonna voittanut, hirveä suklaakeksinhajuinen kynttilä. Lahja nauratti silloin ja nauratti ehkä vieläkin enemmän tällä kerralla). No, olen kerännyt veitsistämme parhaimmat 5 kasaan, jotta kohta numero 1 ei ole liian kivulias, mutta tämä tapahtunee vasta reissumme jälkeen.

Terveydenhuoltovakuutuksemme on sellainen, että erikoislääkärille mennessä täytyy pyytää lähete yleislääkäriltä (*jotkin vakuutukset eivät tätä vaadi). Lääkäriä tähän ei tosin tarvitse vaivata. Asia on niin yleinen, että poliklinikoilla on siihen erikseen systeemi olemassa. Helpointa on pyytää lähete portaalin kautta. Parilla klikkauksella ja muutamalla virkkeellä asia järjestyy pikaisesti. Koska Iso-O ei ollut portaaliaan aktivoinut, meni asia monta astetta hankalammaksi. Yritimme ensin saada asian korjattua, mutta se ei jostain syystä johtuen onnistunut. Niinpä soitin. Aikaa meni helposti puolisen tuntia, mutta onnistui. Onneksi, sillä aika ihotautilääkärille on jo varattuna tammikuun alkuun, melkein heti kotiin saavuttuamme, ja lähetteen pyytäminen tuossa vaiheessa olisi voinut olla myöhäistä.

Päivystysvapaani alkoi 18. joulukuuta iltana. Seuraavan kerran menen töihin vasta 8. tammikuuta. Muutama päivä ennen lähtöä kului levahtäessä ja matkaan valmistautuessa. Iso-O:lta ja Pikku-O:lta yritän oppia toisenlaista tapaa elää - asiat järjestyvät ilman edeltävää stressiä.

Kiireistä joulunalusaikaa

Ensilumi - sellainen, joka säilyi maassa muutaman päivän ajan - satoi 2. joulukuuta. Meidän seudullamme oli vain pieni kuorrutus. Lämpötila laski kuitenkin ihan hirveisiin lukemiin, eikä meinaa helpottaa. En tykkää!

Pikku-O:n puuhailuja

Pikku-O on ajoittain eri huoneissa oleilemassa tai nukkumassakin. Luulen, että hänellä on sisaruksiaan hieman ikävä. Hän on myös moneen otteeseen kysynyt, kuinka pärjään ensi vuonna, kun hänkin lähtee. Vitsillä hän on mm. todennut, että elämäni olisi ihan tylsää, jos minulla olisi vain E ja Iso-O. En ole varsin eri mieltä - hän on pitänyt minut varpaillani syntymästään lähtien.

Eräänä iltana hän kutsui taas kaverinsa meille iltaa viettämään, vaikka olimme vain vähän aikaa sitten puhuneet kovaäänisten juhlien hankaluudesta talossa, jossa on toinenkin asukas. Juhlat olivat jälleen juuri sellaiset. Ryhmä iloisia, äänekkäitä nuoria miehiä valtasi yhteiset tilat musiikki pauhaten. Nathan, Rohan ja Charley jäivät yön yli levähtämään. Dashiel, Jake, Oliver, Brendan ja Gavin lähtivät koteihinsa puolen yön aikaan. Minulla oli aamulla sellainen olo kuin en olisi nukkunut ollenkaan.

Pienen lumisateen sekä kylmien kelien johdosta Westonissa on pieni hiihtämisen mahdollistava, noin 500 metrin mittainen latu. Pikku-O lähti ensimmäisen kerran hiihtämään tällä kaudella Suomen itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta ja meni heti seuraavana päivänä uudelleen. Hiihtojoukkueen treenitkin siirtyivät 8. joulukuuta eteenpäin Westoniin, ja Pikku-O oli niin innokas, että pyysi kyydin kotiin vasta klo 19 (treenit alkoivat 16.30 ja loppuvat noin kuudelta). Samalla sapluunalla olemme sen jälkeen menneet. Kierrämme hakureissun aikana aina koulun kautta, sillä pyörä löytyy sieltä.

Sormeensa hän sai pienen viiltohaavan polkupyörästään laittaessaan sitä Dashielin autoon. Jotta hän ei aiheuttanut sotkua autoon, hän antoi veren valua College-housuilleen. Ajattelevaista tietysti, mutta housujen osalta harmitti. Opastin hänet puhdistamaan ne oikeaoppisesti heti tuoreeltaan, mikä taisi auttaa ainakin joiltain osin.

Joulu- ja talvivalmisteluja

Tilasin meille talvivaatteita. Ne saapuivat kohtuullisen jouhevasti isossa laatikossa ja näyttävät aivan kivoilta. Oman takkini osalta mietiskelin tosin, josko hommasin liian ison. Pikku-O arvioi sitä päälläni, ja kertoi sen näyttävän hyvältä, joten jätin palauttamatta. Mahtuupahan enemmän välikerroksia. Pikku-O sai lasketteluhousut ja pitkät kalsarit (joita hän ei kertomansa mukaan ole vuosiin käyttänyt!).

Vaatepaketti siis saapui ilman hankaluuksia. Sen sijaan toisen tilauksen kanssa jouduin tariffisodan uhriksi. Tilasin Pikku-O:lle syntymäpäivälahjaksi hänen toivomansa Brentford-paidan. Se oli jo alkujaan kallis. Ostovaiheessa hintaan lisättiin suolainen postitushinta. Ajattelin sen sisältävän kaiken. Vaan eipä sisältänytkään. Sain aggressiivisen viestin UPS:lta. Minun kuului maksaa paidan hintainen lisämaksu ennen paketin saapumista, jotta välttyisin lisäkustannuksilta kotiin toimituspäivänä. Summan suuruudesta johtuen ajattelin ensin sen olevan huijausviesti. Kun selvittelin asiaa, vakuutuin, että ihan oikeasti asiasta oli kyse. Yritin sitten peruuttaa tilauksen, mutta se ei onnistunut - Brentford vain pahoitteli asiaa. 

Joulukortit sain postiin joulukuun ensimmäisenä päivänä ja kuulin siskoltani, että ainakin hänen korttinsa oli saapunut perille. Yllättävän nopeasti se tapahtui. Hämmentyneenä kuitenkin ihmettelin sitä, että Tanska lopetti kirjeiden/korttien postittamisen. Mitä niille sitten tapahtuu? Väistämättä joku lähettää jollekin kortin.

Joulukuusen hain tänä vuonna Boston Christmas Trees-myyntipaikasta 3. joulukuuta. Käteisellä piti maksaa, maksoi $100, eli aika paljon enemmän kuin aikaisempina vuosina. Kuusi kannettiin minulle autoon. Ajoin kotiin ja sain sen juuri ja juuri autosta itse ulos. Se olikin ihan hirveän painava. Laitoin sen nojaamaan autoa vasten ja menin sisälle valmistelemaan sille paikan. Ajattelin, että kannamme sen sitten yhdessä sisälle, kun Pikku-O saapuu. Puolisen tuntia myöhemmin etuovelta kuului tervehdys. Huusin takaisin, että hän odottaa kengät jalassaan, jotta saamme puun kannettua sisään. Vaan hänpä oli sen jo tuonut - ja jatkoi yksinään sen kantamista sille asetettuun paikkaan. Puun jalka oli sen verran lyhyt että kolme alaoksaa piti ensin poistaa. Pikku-O haki oman linkkuveitsensä ja sahasi ne sillä poikki. Sitten saimme sen paikalleen avautumaan. Se tuoksuu tosi hyvältä. Usean päivän ajan tuon jälkeen Pikku-O tuli halaamaan ja toteamaan, että kuusi näyttää kivalta. Koristelimme sen yhdessä maltillisesti; vain valot, tontut ja muutama yksittäinen, kivannäköinen koriste vain - pallot jäivät laittamatta.

Tilasin pojille uudet puhelimet. Sain kaksi tekstiviestiä parin tunnin välein perille saapuneista paketeista. Kun itse tulin kotiin, löysin vain toisena tuodun. Aiemmin tuotua ei ollut missään! Kävelin hermostuneena ympäri tyhjää asuntoa toivoen, että Pikku-O olisi käynyt välillä kotona ja ottanut sen talteen. Soitin hänelle melkein kymmenen kertaa saamatta hänta kiinni; aina meni vastaajalle. Hän laittoi hieman myöhemmin viestin ystävänsä kännykästä, kun omasta oli mennyt virta, onnellisen tietämättömänä minun puheluistani ja viesteistäni, ja kertoi tulevansa myöhemmin kotiin. Laitoin heti takaisin viestin, että minulle täytyy soittaa. Hän teki niin, ja kävi nopeasti selväksi, ettei hän ollut käynyt kotona. Aloitin tunteikkaan chattaamisen Applen kanssa. Sen tuloksena meille luvattiin uusi setti. Oloni helpotti hieman. 

Seuraavana päivänä sain kuitenkin viestin, jossa minun kerrottiin pyytäneen puhelimen vaihtamisen ("replacement"), ja että minun pitäisi siksi viedä puhelin liikkeeseen tai postittaa takaisin, jotta saisin rahani takaisin. Hermostukseni tuli takaisin. Vastasin viestiin aika vauhdikkaasti. Yllätys oli iso, kun saavuin kotiin; meille oli saapunut sekä alkuperäinen paketti että uusi paketti. Pikku-O otti käyttöönsä tämän uudemman - alkuperäinen odottaa vielä sitä, että sovin Applen kanssa sen oikeaoppisen palauttamisen. Tarina ei kerro, mitä alkuperäiselle tapahtui sillä välillä, kun sen väitettiin saapuneen meille ja kun se viimeinen päivä myöhemmin ilmestyi. Eikä myöskaan sitä, mikä ihmeen vaatimus tuo "replacement" oli. 

Illasta meillä meni tuntitolkulla aikaa puhelimen kanssa värkkäämiseen (*tämä on se syy, miksi puhelimen, tietokoneen ja kannettavan vaihtaminen on minulle vastenmielistä jopa siten, että olen jatkanut fyysisesti hajoavan kannettavani kanssa aivan liian pitkään), mutta viimein onnistuimme. Nyt on hieno! Sanoin hänelle, että tämän puhelimen täytyy kestää 5,5 vuoden ajan eli High School loppuun, armeija-ajan läpi sekä koko opiskeluajan, mutta historia ei ole hänen puolellaan. Muutaman ensimmäisen päivän aikana on ollut jo kaikenlaisia tilanteita, joissa puhelin olisi voinut ottaa iskun (*huokaus).

Helpottuneena olen siitä, että typerällä (*kiitos OP:n!) maakoodin vaihtamisella edestakaisin saimme kuin saimmekin OP-mobilen Pikku-O:n puhelimeen. Siitä johtuen hänellä on nyt vahva tunnistautumismahdollisuus, mitä tarvitsee jokseenkin kaikkialla Suomessa virallisia asioita hoitaessa. Puolustusvoimien sivuille logattuamme saimme myös selville, että hänellä on palvelukseen astumismääräys Säkylään 6. heinäkuuta ensi vuonna. Olisi tietysti ollut ihan kiva kuulla tästä suoraan - mitään ilmoitusta asiasta ei Pikku-O:lle ole saapunut.

Lähitulevaisuuden muuta suunnittelua, juhlintaa ja virallisten asioiden vääntämistä

Sain meille liput Broadway-musikaaliin. Nyt menemme katsomaan Some like it hot ("Piukat paikat") näytostä. On kiva, kun Pikku-O mielellään lähtee mukaan. 

Ilmoitin Pikku-O hänen toivomuksensa mukaisesti Mainin Sugarloaf-vuoren lähistöllä toukokuun puolivälissä tapahtuvalle maratonille. Itse juoksen 15k, kun maratoni ei minulle (vielä :)) ole mahdollinen. Iso-O lähtee mukaan kannustamaan. Pyysin Pikku-O:a informoimaan kavereitaan, jos vaikka joku lähtisi hänelle juoksukaveriksi. 

Pikku-O:n ajokorttiasia etenee sekin.  Sain hänelle ajan kirjalliseen (Learner's Permit) testiin tammikuun alkuun. Laitoimme myös typerän  Social Security Denial Letter-hakemuksen menemään. Sen pitää olla alle 30 päivää vanha kirjallisen testin aikaan. Opin kantapään kautta E:n ajokorttihässäkässä, kuinka vaikeaa kaikkien paperiasioiden koordinointi on, kun ajat RMV:llekin (Registry of Motor Vechicles) juoksevat viikkojen päässä. 

Yhdysvaltain verottaja lähetti sekä Iso-O:lle että minulle selvityspyynnön ns. Dependent-statuksesta. Kirje oli yllättäen ihan ystävällissävyinen ja antoi ohjeet, miten siihen pitää reagoida. Iso-O täytti uuden lomakkeen, ja minä sitten ne valmistelin postitettavaksi Atlantin tällä puolella. Pikku-O vei kirjekuoren postiin samalla, kun vei oman, yllä mainitun Social Security Denial Letter-hakemuksensa.

Olin viettämässä pikkujoulujuhlaa Haywardsilla. Pakkasin pakettini, tein minulta pyydetyt alkupalat ja laitoin päälleni "Ugly Christmas"-paitani sekä tonttulakin. Hyppäsin Amyn ja Markin kyytiin. Paikalla olivat meidän kolmen lisäksi Colin ja Martha, Kia ja Bill, Julia ja Mike sekä naapurin Becka (jonka olen tavannut useita kertoja aiemminkin) ja Ian (alunperin Englannista, hauska mies). Heti ovesta sisään saapumisen jälkeen kädessäni oli kuohuviinilasi. Hetken napostelujen ja jutustelun jälkeen pelasimme nopeatahtisen pelin, jotta järjestys Yankee Swap-lahjojen vaihtamiseen selvisi. Sen jälkeen menimme pöytään ja söimme perinteiseen tapaan todella herkullista ruokaa. Ennen jälkiruokaa oli lahjojen vaihtaminen ja varastaminen. Naurua riitti. Jälkiruoka oli syöty noin klo 23 mennessä, ja ilta alkoi olla paketissa. Pääsin mukavasti kotiin jälleen Nicolsien kyydillä.

Pienen Praha-reissulta mukaan nappaamani flunssan johdosta siirsin Shingles-rokotuksen toisen annoksen viikolla eteenpäin ja kävin sen kävellen otattamassa edelliseltä kerralta tutusta paikasta, noin 1,5 kilometrin päässä sijaitsevasta CVS-apteekista. Seuraava yö ja pari päivää olo oli aika kurja ja ibuprofeenilla buustasin itseni työkykyiseksi, mutta kolmantena päivänä muistona oli vain aavistuksen arka olkapää. Nyt on sitten elämänmittainen esto vyöruusua vastaan otettu. Suosittelen muillekin. Ei ole kiva tauti.

Aloitan päivystysviikkoni tänään. Sitten onkin aika valmistautua seuraavaan matkaan. Lähdemme juuri ennen joulua Geneven kautta Chamonixiin. Työpaikkani lähetti meille ulkomaalaistaustaisille viestin, kuinka tärkeää on välttää tarpeetonta matkustamista maan rajojen ulkopuolelle. Jätin huomiotta. Minulla on vain yksi elämä. Ja minun lapseni ovat ympäriämpäri maailmaa.

Praha-reissu marraskuussa 2025

Lähdin pitkän päivän (*aamusta olimme heränneet Turkey Trot-kisaa varten) päätteeksi Uberilla Loganille noin klo 17, ja olin aivan liian aikaisin paikalla. Aikaa toki tarvitsee, sillä käveltävää kentällä nykyään riittää terminaali E:n modernisoinnin johdosta, mutta olin tapojeni mukaisesti yliarvioinut ruuhkan ja turvatarkastuksen tehottomuuden - niitä ei ollut. Huomasin samalla, että perusodotuspaikkamme, "Cell Phone Lot" aivan terminaali E:n vieressa oli jonkinlaisena rakennusalueena, joten jatkossa pitänee keksiä jokin toinen paikka perhettä tai ystäviä Loganilta poimiessani.

Olin varannut halvoistakin halvemmat lennot ilman matkalaukkua ja mahdollisuutta vaikuttaa istumapaikkaan tai yhtään mihinkään muuhunkaan, joten olin henkisesti varautunut istumaan kolmipenkkisen istumarivin keskipaikalla aivan koneen perässä. Minut oli kuitenkin sijoitettu 3/4 lennosta ikkunapaikalle ja koneen etuosaan - vain viimeisin lento takaisin oli kolmipenkkisen rivin käytävällä eli ei huono sekään.

Ikkunapaikasta huolimatta ensimmäinen lentoni sujui huonoissa asennoissa koiranunta nukkuen siten, että joka paikkaan sattui. Toisella lennolla ensin nukahdin, mutta heräsin sitten koko kehon kivun lisäksi vatsakipuun, minka vuoksi aika nopeasti hyppäsin ylos ja lähdin kävelemään koneen takaosaan. En päässyt montakaan riviä omalta paikaltani ennenkuin kuulin kahden miehen huudahtavan:"Are you okay?" Minulle oli tullut tunnelinäkö ja jalkani alkoivat muuttua spagetiksi. Miehet ottivat käsivarsistani kiinni ennenkuin kaaduin ja auttoivat minut istumaan lattialle. Tuossa vaiheessa kaksi lentoemäntääkin oli paikalla. Opastin heitä laskemaan minut kokonaan alas ja nostamaan jalkani ylös. Muutaman minuutin kuluttua koin oloni tarpeeksi hyväksi, mutta lentoemännät eivät vielä olleet vakuuttuneita. Heidän kanssaan menin istumaan koneen takaosaan, jossa sain mukillisen mehua ja proteiinipatukan (*jota en vielä tuossa vaiheessa syönyt). Sain heidat uskomaan, että en pyörry uudelleen, ja pääsin vessaan. Oloni ei juuri parantunut, mutta minun annettiin kuitenkin mennä takaisin paikalleni. Kiitin niin lentoemäntiä kuin ystävällisiä miehiäkin heidän avustaan. Mietin kyllä, miten ihmeessä saan itseni lentoasemalta keskustaan, kun niin helposti meinasi taju lähteä. 

Onneksi oloni parani loppulennon aikana sen verran, että pääsin Iso-O:n antamien yksityiskohtaisten ohjeiden mukaisesti ensin bussilla numero 59 kahdeksan pysäkin verran metroasemalle, josta A-metrolla kuuden pysäkin verran keskustaan. Minulle lähetettyä karttapistetta Googlemapsin avulla seuraten löysin sekä siskoni että Iso-O:n aamupalaansa Bond Cafe:ssa lopetellen. Iso-O oli aika iloinen. Molempia nauratti aiheuttamani näytelmä lentokoneessa.

Kello oli tuossa vaiheessa noin 13 sikäläistä aikaa, ja majapaikalle pääsi vasta klo 15. Kävelimme siis kaikkien matkatavaroidemme kanssa parin tunnin ajan vanhassa kaupungissa hieman tuhnuisessa kelissä. 

Majapaikalle (Golden Angel Suites by Adrez Living) pääsi ovikoodilla, jonka tarvitsi ensin kahdesti alakerrassa ja uudelleen toisen kerroksen asuntoon astuessa. Kyseessä oli jonkinlainen vanha linna, joka oli aikoinaan - nyt jo aika kauan sitten - uudistettu pieniksi asunnoiksi kaivaten päivitystä lähitulevaisuudessa. Meillä oli yksi makuuhuone ja olohuone, jossa oli pieni keittiösyvennys. Vessa ja pesuhuone olivat erikseen.

Asettumisen jälkeen Iso-O lähti omalle asunnolleen sitä edellisen reissunsa jäljiltä siivoamaan, ja tapasi meidät sitten illallispaikassamme (U Kašpara). Söimme oikein hyvin ja varsin edullisesti perinteistä ja hyvää tsekkiläistä ruokaa. Vatsat täynnä kävelimme Iso-O:n asunnolle, jota hän innokkaasti esitteli. Muut asukkaat eivät olleet paikalla - pojat olivat Italiassa, ja huonekaveri tulossa siskonsa kanssa reissusta myöhemmin illalla. Asunnossa oli kaksi todella isoa ja yksi hieman pienempi makuuhuone, ja niihin nähden varsin pieni yhteinen tila, jossa oli keittiö ja ovet vessaan ja suihkuun. Pesukone löytyi kellarista.

Julkinen liikenne on Prahassa toimivaa ja helppoa käyttää jopa kieltä osaamattomille, joten hyvin löysimme siskon kanssa majapaikalle takaisin. Minulla oli kolmen päivän lippu kentältä jo ostettuna, L:lla vielä tuossa vaiheessa kertalippu. Tämä korjautui L:n osalta seuraavana päivänä kattaen koko loppureissun. Minun piti hankkia 24 tunnin lippu vielä torstaina. Liput pitää leimata ensimmäisen matkan alussa mahdollista tarkistamista varten. Jouduimme tarkastukseen metroasemilla kolmesti saman metromatkan aikana. Eli, kannattaa siis leimata.

Uni tuli asunnolle saavuttuamme helposti, vaikka sisäinen kelloni oli vasta kolme iltapäivällä. Se ei ole ihme, sillä untakin mittaava treenikelloni ei tunnistanut minun nukkuneen yhtään edellisenä yönä matkustaessani.

Tiistaina heräsin varsin virkeänä noin klo 7 aikaan, mikä on erikoista aikaerorasituksesta johtuen, ja lähdimme siitä heti sitten aamulenkille joen toiselle puolelle mäen päällä olevaan puistoon (Letna Park). Näimme muitakin juoksijoita, joista yksi iloisesti tervehti amerikkalaiseen tyyliin, mahdollisesti ollen sellainen.

Aamupalalle menimme edelliseltä päivältä jo L:lle ja Iso-O:lle tuttuun paikkaan (Bond Cafe). Paikka on viihtyisä, vain yksi huone, ja koko ajan täynnä porukkaa. Seinillä on kuvia James Bond-näyttelijöistä - siitä siis nimi. Tilasimme jo omat aamupalamme odotellessamme myöhässä saapunutta Iso-O:a. Saimme ne juuri pöytään, kun hän saapui iloisena pulputtaen. Hän tiesi heti, mitä tilata. Mukavan hetken ja erittäin maistuvan aamupalan jälkeen oli kiva lähteä Iso-O:n järjestämälle ensimmäisen kokonaisen päivän kiertueelle.

Aloitimme menemällä katsomaan vanhassa kaupungintalossa olevaa Astronomical Clock-tornia ja sen joka päivä klo 12 tapahtuvaa noin yhden minuutin mittaista aktiviteettia. Iso-O varoitti meitä sen olevan "underwhelming", ja sitähän se toki oli. Hauska pikkujuttu silti. Keli ei ollut paras mahdollinen. Pilviä riitti ja ajoittaisia sade/lumikuuroja saimme niskaamme. Kävelimme silti Prahan linnalle, jossa on nykyään myös presidentin kanslia ja sielta Vltava-joen yli mennyttä Charles-siltaa pitkin, onnea tuottavaa patsasta (St. John of Nepomuk) koskettaen joen yli takaisin vanhan kaupungin puolelle. 

Tuossa vaiheessa oli sekä tarve jollekin lämpöiselle että nälkä, ja Iso-O:n ohjaamana löysimme itsemme Irlantilais-pubista (Durty Nelly's Irish Pub) lounaalta. Kun tilasimme ruokaa, vaihtoi tarjoilija kielen suomeksi nähtyään mukanamme olleen Marimekon kassin. Hän oli Suomesta toista välivuotta viettävä nuori nainen. Hyva muistutus jälleen siitä, että suomen puhuminen ei ole aina täysin turvallinen salakieli - suomalaisia löytyy aivan kummallisista paikoista.

Tuhdin lounaan jälkeen hyppäsimme raitiovaunuun ja sillä toisen linnan (Vyšehrad) luokse. Kävelimme sen alueella hetken ennenkuin Iso-O lähti käymään asunnolla ja me suuntasimme valmistautumaan illalliseen.

Toisen illan illallinen oli Iso-O:lle tutussa Yami Sushi House-ravintolassa. Se oli reissun kallein, mutta hintansa arvoinen. Tilasimme neljä kahdeksan rullan settiä ja jatkoimme loppuun pienellä suklaakakulla. Vatsa oli jälleen aivan liian täynnä.

Yö ei sujunut aivan niin hyvin kuin edellinen, mutta lähdimme silti reippaina aamulenkille tällä kerralla Vltava-joen piennarta pitkin idän suuntaan pienellä saarellakin piipahtaen. Kauniin vanhankaupungin lisäksi näimme itäblokkiajan betonia ja muuta rumaa aiheuttaen melkoisen kontrastin keskenään.

Aamupalapaikaksi valikoitui majapaikkamme vieressä ollut Černá Madona-ravintola. Olimme jo annoksemme saaneet ennenkuin Iso-O saapui paikalle hieman hikisenä. Hänen raitiovaununsa oli pysähtynyt pitkään raitiovaunujonoon, ja matkustajat oli pyydetty poistumaan - ilmeisesti jokin isompi juttu, sillä sekaannus jatkui tuntikausia. Söimme jälleen oikein makoisat aamupalat herkullisella kahvilla höystettyinä.

Koska keli jatkui epävakaisena lumi/loska/sade-kombinaationa, mietin meille enemmän sisätiloissa tapahtuvaa aktiviteettia. Tämä ei aivan kaikilta osin onnistunut, sillä nimestään huolimatta Historical Oldtown, Medieval Underground & Dungeon Tour oli aikamoisen osan 1,5 tunnin mitastaan ulkona. Oppaamme oli hauska ja ryhmämme sopivan pieni siihen, että kierros oli vaikuttava ja mielenkiintoinen. Kävimme kolmessa erillisessa kohteessa - siksi siis myös ulko-osuus - jotka kaikki olivat maan alla siitä syystä, että Prahan kaupunki nostettiin vuosisatoja sitten kerroksen verran korkeammalle jatkuvien tulvien johdosta. Nämä tulvat ovat kyllä edelleenkin iso juttu - viimeisin oikein vaikuttava oli vuonna 2002, jolloin mm. yllä mainitut huoneet täyttyivät vedellä nekin.

Kierroksen jälkeen kävimme lämpöisillä juomilla Cafe Mares-kahvilassa, jossa Iso-O lisäksi päätyi kakkupalaseen. Viereisen pöydän mies jatkuvasti kääntyi meidän suuntaamme - epäselväksi jäi, miksi. Kahvila oli hieman kolkko ja aivan viimeisen päälle vaikutelmaa siitä ei jäänyt.

Hyppäsimme jälleen raitiovaunuun, jolla jatkoimme Národní Muzeum:ille. Iso-O:lle oli sanottu, että mikäli haluaa vierailla vain yhdessä museossa Prahassa ollessaan, tämä olisi se. Hän myös halusi nähdä 3,2 miljoonaa vuotta vanhan alkuihminen Lucy:n, joka todellakin oli siellä näytillä, joskin väliaikaisesti. Aika vaikuttavaa. Itse rakennuskin oli hieno ja näyttelytilat hallittavan suuria - ei siis liikaa niinkuin useissa Yhdysvaltain museoissa tuppaa olemaan.

Museon jälkeen oli nälkä, joten menimme hieman aikaisemmalle illalliselle. Harmillisesti Iso-O:n valitsema tsekkiravintola oli liian täynnä. Menimme siksi läheiseen ravintolaan (Kávarna Adria), johon Iso-O:lla oli sinänsä hauska aiempi kosketus, sillä he olivat tsekinkielen ryhmän kanssa olleet siellä ravintola-annoksien tilaamista harjoittelemassa. Ruoka oli aivan hyvää.

Ehdotin meille myöhäisillan aktiviteettia teemalla 'sisätiloissa' ja varasin liput Metro Comedy Club:in Open Mic stand up komedia-esitykseen. Komediaa taisi olla sekin, että olimme illan ainoat katsojat. Kellarissa olleessa huoneessa oli lisäksemme vain juontaja ja kuusi esiintyjää. Tilanne oli hassu puolin ja toisin, ja väistämättä johti siihen, ettei mahdollisuuksia toisen selän taakse piiloutumiseen ollut. Siinä oli suomalaisella tekemistä. Esiintyjät olivat hyvin eritasoisia, ympäri maailmaa, ja hyvin eri-ikäisiä. Yhdysvalloista oli juontajan lisäksi kaksi; nuorehko mies ja vanha nainen; huonoin esiintyjä oli Austraaliasta, ja paras ehkä Ukrainasta. Lisäksi oli nuori venäläisnainen ja nuori irlantilaismies.

Torstai-aamun lenkki oli jälleen joen rantaa pitkin samaan itäblokkisuuntaan, mutta kiva oli huomata, että hieman kauempana oli kovasti rakennusten parantamisia ja uudisrakentamista tapahtumassa. Ilmakin alkoi parantua. Pilvisyys muuttui puolipilvisyyden kautta kirkkaaksi auringonpaisteeksi.

Aamupalalle menimme erikoiseen Golden Egg-ravintolaan, jossa teemana oli kananmuna eri muodoissaan. Aivan hyvän aamupalan saimme, mutta ehkä itse olisin kaivannut muitakin vaihtoehtoja.

Iso-O oli suunnitellut meille seuraavaksi kävelyreissun lähempänä hänen asuinaluettaan, joten hyppäsimme raitiovaunun kyytiin ensin. Prahan kaupunginosat on nimien lisäksi numeroitu. Vanhakaupunki on Prague 1, tällä kerralla menimme käymään Prague 2 ja 3 - alueilla. Niissä näimme mm. mielenkiintoisen televisiotornin, jonka rakentaminen tapahtui 1980-1990 luvuilla itäblokin hajoamisen aikoihin. Iso-O vei meidät myös hienoihin puistoihin (mm. Riegrovy Sady jossa Iso-O on ollut ihailemassa auringonlaskua ystäviensä kanssa ja Grébovka (Havlíčkovy sady)-puisto, jossa Iso-O oli viettänyt aivan ensimmäistä Praha-päiväänsä) sekä läheisille joulumarkkinoille.

Tiemme erosivat hetkeksi, sillä Iso-O:n piti lähteä pakkaamaan viikonlopun Slovenia-matkaansa varten. Me matkustimme takaisin vanhaan kaupunkiin ja lähdimme pienimuotoiselle tuliaisten ostamisretkelle. Koska ostoksilla käyminen ei ole kummankaan meistä lempihommaa, oli aika nopeasti paljon parempi vaihtoehto istahtaa kuumalle viinille sekä tapas-naposteluille edelliseltä päivältä tuttuun Černá Madona-ravintolaan.

Iso-O kävi pudottamassa kamansa majapaikkaamme ja lähdimme yhdessä viimeisen illan kunniaksi oikein perinteiseen tsekkiläiseen ravintolaan (U Provaznice) syömään tsekkiläistä ruokaa. Iso-O:n tsekin kielellä tilaamista ja puhumista osasivat hieman iäkkäämmät tarjoilijamiehet arvostaa. Muutama pöydällinen puhui muuta-kuin-tsekkiä, mutta pääosa vieraista oli paikallisia. Ruoka oli raskasta niinkuin arvata saattaa.

Pienen majapaikassa piipahtamisen jälkeen lähdimme kaikki kävellen saattamaan Iso-O:n yöbussille kohti Slovenian Lake Bled:ia. Bussiasemalta kuitenkin hyppäsimme L:n kanssa metroon, jolla parin pysäkin verran matkustettuamme pääsimme aika lähelle. Menimme siitä sitten pian nukkumaan.

Aamusta L lähti ensin, minä pari tuntia myöhemmin samalla metro-bussiyhdistelmällä kentälle. Olimme molemmat kentällä aivan liian aikaisin - minä ehdin L:n vielä kentällä näkemäänkin, ja minun koneeni ei edes vielä ollut taululla, portista puhumattakaan. Huoh.

Kun portti oli tiedossa, minut kuulutettiin ainoana ihmisenä tiskille näyttämään viisumini. En ollut yllättynyt, sillä matkalaukun puutteesta johtuen check in oli tapahtunut netissä, eikä viisumista tuossa vaiheessa kysytty. En siis liikaa häkeltynyt muusta kuin siitä, että he osasivat lausua nimeni melkein oikein.

Itse lento lähti noin 30 minuuttia myöhässä, mutta koska Bostonin konekin Islannista eteenpäin oli myöhässä, oli aikaa aivan tarpeeksi Reykjavikissa siirtyä Schengen-alueelta sen ulkopuoliselle alueelle. Tämä siksikin, kun EU-passilla pääsee helposti elektronisesti jonojen ohi, ja turvatarkastusta ei Islannissa enää vaihtolentojen osalta ole (*arvostan).

Viimeisella lennolla istuin käytäväpaikalla. Torkahdin hetken, kun pienen flunssan ja painevaihteluiden johdosta jouduin lähinnä keskittymään hengittämiseen - sen verran sattui. Pienen paukahduksen jälkeen korvastani alkoi vuotaa nestettä. Pienessä tokkurassa ajattelin sen olevan aivoselkäydin nestetta, mutta eiköhän se vain ollut aamusuihkun jämiä. Kuuloni ei tosin ole vieläkään palannut täysin normaaliksi kummassakaan korvassa ja tukkoisuus ei meinaa helpottaa.

Saavuimme Bostoniin noin 15 minuttia aikataulusta myöhässä. Loganin muutosten johdosta kävelyä portilta rajatarkastuksiin oli ihan hirveästi. Muutaman iäkkäämmän pariskunnan ohittaessani mietin, ettei tilannetta ollut aivan viimeiseen saakka mietitty. Jono viisumi/ESTA-puolella oli lyhyt, paljon lyhyempi kuin yleensä, ja huomattavasti lyhyempi kuin kansalaisten puolella. Siitä huolimatta aikaa meni noin 20 minuuttia (*mikä ei tietysti ole hirvean pitkään), sillä jostain syystä diplomaatteja ja lentojen henkilökuntaa tuli meidän kauttamme vieden 1-2/3 tämän jonon tarkastajasta. Kun pääsin virkailijan kanssa juttelemaan, ei ongelmia ollut. Hän otti ensin minusta kuvan. Annoin hänelle passini, jossa on myös viisumitarra sekä erillisen viisumipaperin. Hän kysyi työstäni ja asumismuodostamme. Sormenjälkiä tai silmäkuvaa ei tarvinnut minun tällä kertaa jättää.  Kännykkääkään hän ei tutkinut epäsopivien sosiaalisen median postausten osalta.

Pitkä kävely terminaalin sisällä jatkui ennenkuin pääsin taksijonoon ja siellä jonon ensimmäisenä olleeseen taksiin. Se ajoi hieman epätyypillistä reittiä Brightonin läpi, mikä oli ok, sillä Bostonin liikenne oli huomattavan hiljainen Thanksgiving:in jälkeisestä perjantaista johtuen. 

Kotona minua odotti iloinen Pikku-O, joka oli tehnyt minulle valmiiksi ruoan. <3 Mia oli hänen kaverinaan keittiössä, kun saavuin. Pikku-O kertoi, että vaikka hänellä oli mennyt hyvin, oli mukavampaa, että olin takaisin. <3

Kotona oli siis mennyt hyvin. Heti maanantaina olin tosin saanut automaattisen ilmoituksen ja soiton koululta Pikku-O:n poissaolosta (*oli nukkunut pommiin). Torstaina hän oli leiponut ison kasan Chocalate Chip-keksejä, joista oli tullut oikea hitti Thanksgiving-juhlissa, joihon hän oli Mian perheen kanssa osallistunut.

Reissu on ohi. Kiva, että menin. Hienoa on myös se, että annoin itselleni pari päivää toipua ennen huomenna alkavaa arkea. Seuraavaan reissuun on aikaa vain kolme viikkoa. Sitä ennen ehtii tapahtua vaikka mitä.

 

Maastojuoksu-ura muutoskohdassa

Maastojuoksukausi on ohi. Pikku-O totesi:"Äiti, nyt olet saanut meidat kaikki State-kilpailuun". <3 Laitoin valmentajalle ja vaimolleen kiitosviestin vuosista, joiden aikana molemmista pojista on kasvanut todennäköisesti koko elämänmittaisia liikkujia. Alla viimeisiä juoksuja sekä kaikenlaista muuta marraskuussa tapahtunutta.

Pikku-O:n opintoihin liittyvää

Kuulin Pikku-O:n antavan kahdeksasluokkalaiselle tytölle (*hänen STEM-ohjattavansa) hyviä ohjeita, kuinka High Schoolissa kannattaa osallistua erilaisiin asioihin ja kuinka College-hakemukset kannattaa aloittaa jo edellisenä kesänä. Hän kuulosti rauhalliselta, asiansa osaavalta nuorelta mieheltä. Seuraavana sunnuntaina ohjattava ei kuitenkaan enää ilmestynyt tuutorointisessioonsa. Pikku-O ei tiedä, miksi.

Veteran's Day oli tiistaina 11. marraskuuta antaen Pikku-O:lle jälleen yhden arkivapaapäivän. Koska emme tavoitteiden mukaisesti saaneet edellisenä sunnuntaina Dartmouth- ja Duke-hakemuksia tehtyä, annoin hänelle ohjeen hoitaa ne kuntoon töissäollessani. Hän oli tehnyt hommia ja kirjoitelmat olivat menneet eteenpäin. Silti huomasin, että hän hyötyy vieressäistumisesta ja tekstien ääneen lukemisesta. Päivä oli hänellä kulunut nukkumisen, kirjoitelmien ja Netflixin lisäksi Chocolate Chip Cookie:n leipomisella. Mia tuli vasta illalla seuraksi.

Koulu on alkanut juniorivuotta paremmin. Pikku-O:n seniorivuoden ensimmäisen neljänneksen arvosanat saapuivat. AP-European History oli A-. Kaikki muut: Shakespeare, AP-Statistics, AP-Calculus-AB, AP-Biology, AP-Environmental Science, and Wellness olivat A. Hienoa Pikku-O!! Harmi, etteivät nämä näy tässä hakuvaiheessa valintoja jo tekeville collegeille.

Pikku-O:n urheiluja

MIAA XC Meet of Champions-kilpailu oli lauantaina 13. marraskuuta Devens:issä. Se päätti niin Pikku-O:n maastojuoksu-uran kuin minun monivuotisen urani hulluntavoin alueella juoksevana äitinä. Pääsin mukaan, koska työkaverini huolehti päivystysvastuusta usean tunnin ajan lauantai-iltapäivänä. Pikku-O:lla meni aivan hyvin ja mikä tärkeintä, hän oli itse iloinen saavuttuaan maaliin ajalla 17:49.47 min sijalla 155/188. Palkinnoksi hommasimme kilpailulogolliset college-housut. Voittajan aika oli 15:33.28 min, ja Southin nopeimman, Nolanin aika 16:19.70 min. South tuli joukkueena 10/23 sijalle. Newton North oli 14. Tyttöjen joukkueiden sijoitukset olivat toisinpäin - North oli paljon parempi. Samalla täytyy tietysti todeta, että kyseessä oli todellakin koko Massachusettsin (osavaltio, jossa on Suomea enemmän asukkaita, yli 7 miljoonaa) kisa, ja vain parhaimmat koulut olivat edustettuina. Se, että Newtonin molemmista High Schooleista oli sekä poikien- että tyttöjen-joukkueet mukana, oli aikamoinen juttu.

Kisan jälkeen Pikku-O sanoi olevansa "burned out" juoksemisen osalta ja alkoi valmistautua hiihtokauteen menemällä aamuisin ennen koulua punttisalille. Sitten hän tuli kipeäksi, ja punttitreenitkin jäivät.

Omien urheilujen lisäksi Pikku-O on ollut kannustamassa koulun muitakin joukkueita. Hän meni uudelleen jalkapallo-otteluun (*todellakin jalkapallo, ei amerikkalainen jalkapallo, vaikka on hän niissäkin käynyt). Ottelut maksavat jonkin verran. Olin antanut hänelle edellisellä kerralla käteistä mukaan, mutta se ei ollut käynyt - olisi pitänyt olla elektroninen lippu valmiina tai ainakin mahdollisuus maksaa kortilla (*hänen rahatilanteensa on viimeaikoina ollut aika heikko). Hän oli antanut kaverinsa maksaa ja jättänyt asian sikseen. Juttelimme, kuinka tärkeää on huomioida moinen palvelus ja maksaa velkansa takaisin. Keskustelun johdosta hän oli maksanut viimeisimmän ottelun itse.

Maastojuoksukauden palkinnonjakotilaisuus oli 18. marraskuuta. Samalla poikien joukkue huomioi seniorit, ja Pikku-O tuli kotiin kantaen erilaisia, hassuja tuotteita paidasta ja hatusta lippuun. Yhteinen nimittäjä kaikkien näiden kohdalla oli viikinki.

Pikku-O "Shadowing" eli mukana kierrolla

Pikku-O ja koulukaverinsa Netta tulivat mukaani kierrolle sunnuntaina. Olin edeltävästi huolehtinut, että heillä oli tarpeelliset lomakkeet täytettyinä ja allekirjoitettuina. Sovimme, että haemme Nettan kotoaan ja alustavasti lupasin kyydin kotiinkin huomauttaen, että tilanne voi muuttua kaaoottiseksi, minkä vuoksi päivä voi joko pidentyä selvästi tai jonkun muun pitää tulla heidät hakemaan. 

Netta oli valmiina, kun hänet poimimme Newtonin eteläisestä osasta mukaan. Aavistuksen ujo, Pikku-O:n tavoin perheen nuorin hyppäsi takapenkille ja tervehti kohteliaasti. Hetken hiljaisuuden jälkeen Pikku-O totesi:"Are we excited?" ja tilanne keveni. Selitin automatkan aikana, mitä odotettavissa oli, ja pääsimme aloittamaan jouhevasti heti, kun sain työtakin päälle.  

Ennen jokaista potilasta katsoimme kuvat, kävimme läpi sairaalaan johtaneet tapahtumat ja suunnitelman eteenpäin. Näimme suhteettoman paljon aivoverenvuotoja ja emme yhtään akuuttiin aivohalvaukseen tarjolla olevia lääkityksiä (liuotushoito) tai toimenpiteitä (trombektomia), mikä oli aavistuksen outoa. Kiersimme myös teho-osaston ja ensiavun lähinnä esittelytarkoituksessa.  Koska potilaita oli tavanomaista vähemmän, pääsimme lähtemään pois jo ennen puoltapäivää. Molemmat tuntuivat olevan tyytyväisiä kokemaansa.

Euroopasta kuuluu

Iso-O on ollut kipeänä. Koska hänellä oli (taas) edessään uusi matka johonkin, tällä kerralla Irlantiin, hän soitti minulle kysyäkseen, mitä hänen pitäisi tehdä. Annoin ohjeeksi kuulostella vointia ja jättää matka väliin, jos olo niin vaatii, tietäen jo ohjeita antaessani, että hän jättää ne huomiotta. Niinpä en ollut ihmeissäni, kun sain seuraavan snapin Irlannista. Olo oli pitkän yöunen jälkeen kuulemma paljon parempi. 

E:lla on neljän päivän vapaa ennen seuraavan viikonlopun kiinniolemista. Hän on viettämässä vapaataan Turussa ja oli puolioptimistinen, että joulun aikaan hänellä saattaa olla mahdollisuus vähän pidempään vapaaseen. Se olisi tosi upea juttu meillekin, sillä voisimme hänet tuona aikana tavata.

Minuun liittyvää

Vuosittainen lääkärintarkastukseni Beth Israel Needham Primary Care-polinikalla oli 13. marraskuuta. Saavuin tuttuun paikkaan 10 minuuttia ennen vastaanottoaikaani. Koska olin täyttänyt kaikki tarpeelliset esitietolomakkeet jo etukäteen, ohjattiin minut vain istumaan odotustilaan. Aika pian sen jälkeen vastaanottoavustaja, jonka muistan edellisiltäkin vuosilta hyväntuulisena jutustelijana, kutsui minut sisään, tarkasti perusasiat, mittasi verenpaineen, pulssin ja happisaturaation, antoi minulle taakse aukijätettävän sairaalakaavun, ja toivotti hyvät päivän jatkot. Lääkärini, Karen Scanlan, saapui pian hänkin. Hän spontaanisti kyseli E:n armeijasta ja oikeustieteelliseen pääsystä, Iso-O:n vaihdosta ja Pikku-O:n tilanteesta, ja kävi sitten läpi minuun liittyvät asiat, kuten uuden diagnoosini "Epiretinal Membrane" (*molemmat kauhistelimme mahdollista siihen liittyvää toimenpidetta), ja oli iloinen, kun kerroin viimein meneväni ihotautilääkärille maski-ihottumani johdosta. Hän kuin ohimennen totesi laittaneensa viime vuodelle suunnitellut laboratoriopyynnöt uudelleen, jotta voin mennä ne nyt otattamaan. Menin. Laboratoriohoitaja oli tällä kerralla paikalla, ja sain siis asian helposti hoidettua. Arvot olivat kaikkinensa oikein hyviä. Lopuksi varasin itselleni ajan seuraavaan tarkastukseen vuoden päähän.

Kävin hakemassa edeltävästi tilaamani joulukortit Walgreensilta. Takanani ollut nainen koputti olkapäätäni ja sanoi suomeksi:"Hei!!" Hän oli tuttu vuosien takaa; viimeksi tapasimme 2018 heillä illanvietossa heidän upeassa talossaan Lake Avenue:n varrella. Oli outo tunne ymmärtää, että tuosta tapaamisesta on todella vierähtänyt niin paljon aikaa.

Kahdestoista peräkkäinen Newtonin 5k-juoksutapahtuma Turkey Trot oli 23. marraskuuta. Viime vuonna sen juoksi Pikku-O, tänä vuonna menin mukaan minäkin. Kävin hakemassa numerolaput ja paidat edellisenä päivänä Heartbreak Hill Running-kaupasta ja laitoin omat kamani valmiiksi jo edellisenä iltana. Aamulla heräsin hyvissä ajoin syömään puuroa. Pikku-O sen sijaan priorisoi unen, ja kömpi sängystä ylös 10 minuuttia ennen lähtöä. Ajoin auton Zervas-koulun taakse ajaen vanhan kotimme ohi, ja saavuimme lähtöalueelle noin 15 minuuttia ennen lähtösummeria. Porukkaa oli paljon ja tunnelma katossa. Keli oli kirpeä pikkupakkanen, mutta aurinkoinen ja melko tyyni. Pikku-O sanoi, että hölkkää kisan läpi, mutta kun sitten ehdotin hänelle minun kirittämistäni, ei se sopinut, kun ei hän niin hitaasti halunnut hölkätä. No, Southin tyttöjen joukkueen nopein, juniori-Izzy, oli pyytänyt häntä samaan hommaan, ja siihen hän oli suostunut johtaen siihen, että tyttö tuli koko naisten kisan kolmanneksi. Pikku-O hölkkäsi 27/1292 sijalle, ikäryhmässään (15-19-vuotiaat pojat) 8/65 sijalle ajalla 18:40.7 min. Minä juoksin oman 5k-ennätykseni 26:24.8 min saapuen maaliin 386/1292 juoksijasta, ja omassa ikäryhmässäni (50-59-vuotiaat naiset) 14/87. Tunnelmamme oli positiivinen, kun kävelimme takaisin autolle mitalit kaulassamme. Kokonaistulokset löytyvät tämän linkin takaa.

Eräänä aamuna herätessäni näin autotallin valon räpsähtävän päälle. Syynä oli pihaan saapunut kojootti. Koska olen ja tulen olemaan lähikuukausien aikaan pimeän ja hämäränajan juoksija, tuntui tämä aika epämiellyttävältä. Kojootit eivät yleensä kimppuun hyokkää. Mutta kun vesikauhua löytyy tältäkin seudulta, ei hyökkäämattömyyteen voi luottaa.

Epstein-tarina on ollut uutisissa lisääntyvästi, ja sai jonkinlaisen etapin päätökseen, kun sekä kongressi että senaatti äänestivät lähes yksimielisesti, että kaikki paperit pitää julkaista. Tämä jää nähtäväksi - aikaa on 30 päivää. Asia oli siksikin iso, että demokraatit ja repuplikaanit pystyivat hetken toimimaan yhdessä ja viemään jotain eteenpäin. Tästä yhdessä toimimisesta oli erikoinen esimerkki myös New Yorkin uuden kaupunginjohtajan Mamdanin vierailu Valkoisessa talossa, ja ystävällinen vastaanotto kamerien edessä.

Minä lähden tänään reissuun. Pikku-O jää itsekseen huolehtimaan kodista, koulusta ja itsestään. Pyysin häntä olemaan keksimättä mitään uutta ja ihmeellistä poissaollessani.

Lämmityksestä, autosta, kilpailuista ja monesta muusta

Lämmitys lähti päälle maanantaina 27. lokakuuta. Laitoin termostaatin ensin ylikuumalle ja ilmasin patterit sitten. Sen jälkeen laitoin aiempien vuosien tavoin viikkoaikataulun siten, että aamut ja illat ovat asunnossa lämpöisempiä kuin yöt nukkuessamme ja päivät poissaollessamme. Huoneiden ovet laitoin ensin kiinni, sillä termostaatti on täkäläiseen tapaan vain yhdessä paikassa. Pikku-O kuitenkin kyseenalaisti tämän, ja googlaamalla aloin kyseenalaistaa itsekin. Ehkä ovien sulkeminen oli tärkeämpää monikerroksisessa talossa kuin yksitasoisessa? No, sen verran vakuutuin, että palasin takaisin ovet-saavat-olla-auki-tilanteeseen varsinkin, kun tykkään kodistamme enemmän näin.

Kylmien kelien saapuessa tuli tuskaisen selväksi, että meiltä on hävinnyt hyviä aktiviteetteihin sopivia hanskoja. Selitystä tähän ei ole, sillä ei niitä poiskaan ole laitettu. Meillä ei myöskään näytä olevan 'sopivia' sadettapitäviä housuja. Oikeasti on, muttei Pikku-O:n mieleisiä johtaen sellaiseen hassuun tilanteeseen, että hän meni sateella shortseissa kouluun ja vaihtoi kuivat housut koululla. Itse en niin vilukissana tekisi. Mutta siis, vaateinventaariolle on tarvetta.

Pikku-O:n opintoihin liittyvää

Ensimmäisen hakemussetin lähtemisen jälkeen olemme Pikku-O:n kanssa työstäneet seuraavia. Vaikka hän aiemmin oli niiden kanssa puuhastellut, kävi aika nopeasti selväksi, että aikamoisista raakileista on vielä kyse. Dartmouth-hakemus piti laittaa pakettiin jo viikko sitten, mutta jatkamme sen parissa tänään aikatauluun aiemmin laitetun Duke-hakemuksen lisäksi. Jotta hän välttäisi isosiskon - ja minun - kriisitilanteen, hänen pitäisi saada yksi per viikko valmiiksi. Toivon, että saamme siis molemmat tänään valmiiksi.

Hakemusten valmistelua edeltävästi hänen kuitenkin pitää hoitaa pois alta toisenlainen asia. Hän nimittäin ilmoittautui spontaanisti STEM-tuutoriksi kahdeksasluokkalaisille, ja ensimmäinen sessio virtuaalisesti on tänään. Hieno asenne! Tietysti aikaa ja energiaa voisi käyttää omaankin opiskeluun, mutta ei tästä voi harmissaan olla.

Harmissaan ei voi olla siitäkään, että vaikka opettajilta ei ehkä jatkuvasti tule täysin positiivista palautetta, on hän saanut upeaa palautetta useammaltakin äidiltä, viimeksi Nolanin äidiltä. Hän sanoi, että aina, kun hän tapaa Pikku-O:n, tämä tervehtii häntä kohteliaasti ja vastaa kysymyksiin kunnon lauseella. Minulla oli taas ylpeä äiti-hetki. 

Pikku-O:n kilpailuja ja urheiluun muuten liittyvää

Coaches Invitational-kilpailu oli Wrenthamissa 1. marraskuuta. Vein Pikku-O:n bussille klo 9.30, mutta lähdin itse noin tunnin ajomatkan päähän vasta puolen päivän aikaan, sillä Pikku-O juoksi seniorikisassa, joka oli klo 14.30. Hänellä meni aivan hyvin, 5k ajalla 17:24.9 min, mikä on puoli minuuttia viime vuoden saman radan ennätystä hitaampi, mutta tuulisessa kelissä oikein hyvä. Hän tuli 18/170 sijalla maaliin. Nolan voitti ajalla 16:22.4 min. Ennen kisaa lyhytsanaisesti minulle ärahtelevä Pikku-O oli oikein iloisella mielellä ja sain siksi meistä jopa muutaman yhteiskuvan.

Massachusettsin itäosan D1-koulujen (isot koulut) kilpailu oli samassa paikassa Wrenthamissa viikko myöhemmin, 8. marraskuuta. Southilta juoksijoina olivat Pikku-O:n lisäksi Nolan, Cody, Gavin, Patrick, Carl ja Harry, näistä kaksi viimeistä alkujaan Pikku-O:a hitaampia. Dashielia ei valittu - valmentaja oli maininnut tälle kapteenille, että hänen mielensä oli selvästi ollut jo tulevassa hiihtokaudessa, ja siksi kilpailunäyttäminen ei ollut jatkoon vakuuttanut. 

Vein Pikku-O:n bussille klo 11.30,  ja lähdin samalla vauhdilla itse ajamaan kohti Wrenthamia, sillä siellä olivat jo pienempien koulujen kilpailut käynnissä ja keli oli vaihtunut pilvisestä tihkusateesta aurinkoiseksi ja lämpimäksi. Olin jo kertaalleen kiertänyt alueen, kun näin Southin poikien raahaavan painavaa telttaa heidän perinteiselle paikalleen, ja pian näin Pikku-O:nkin. Hän oli paremmalla tuulella kuin viikko aiemmin. Heidän kisansa alkoi klo 14. Pikku-O:lla meni aivan hyvin, vaikka aika (17:36.30 min) oli huonompi, eika sijoitus (70/157, Southin seitsemäs) häntä ilahduttanut. Joukkueella meni kuitenkin tarpeeksi hyvin - olivat 6/23 - ja kun 7 parhainta pääsee koko Massachusettsin tason kisaan ensi lauantaina Devens:issä, aukesi ovi heillekin. Se ilahdutti tietysti. Näin kilpailun jälkeen iloisen joukkueen ja Mian, joka oli tullut kaverinsa kanssa Pikku-O:a kannustamaan.

Talvikauden urheiluilmoittautuminen on auki, ja ilmoitin kapteeni-Pikku-O:n joukkueeseen hiihtäjäksi. Olimme aiemmin ilmoittaneet hänet New England Nordic Ski Association:in (NENSA) jäseneksi, sillä hänellä on tavoitteenaan osallistua hieman isompiinkin kisoihin kuin 'vain' Massachusettsin osavaltiotason kisoihin. Sitä varten pitäisi olla sekä luistelu- että murtomaahiihtosukset. Jälkimmäisiä yritin ostaa Dashielin perheeltä, mutta näyttää siltä, että edellisen vuoden tavoin hän saa suksia heiltä lainata, mikä on ostamista parempi vaihtoehto minulle. 

Juhlia ja haavereita

Pikku-O oli 31. lokakuuta perjantaina Halloween-juhlissa. Lauantaille heillä oli tiedossa isommat juhlat, mutta ne peruuntuivat viime minuuteilla bileiden pitäjän sairastumisen johdosta. Pikku-O jovelina miehenä lupasi juhlat meille. He menivat ensin "pre-gaming" Nathanin luokse, ja saapuivat meille vähän ennen klo 22 isoäänisinä musiikki pauhaten. Kaduin, että olin tämän luvannut sekä itseni (nukkumisesta ei tullut mitään ennenkuin juhlat loppuivat, korvatulpista huolimatta) että varsinkin yläkerran naapurimme johdosta. Pidin pienen neuvottelusession hänen kanssaan jälkikäteen ja pyysin naapuriltamme anteeksi.

Viikolla Pikku-O kertoi kaatuneensa pyöränsä kanssa pimeässä. Kun kysyin, sattuiko, totesi hän, että sattuminen ei ollut ongelma. Puhelin oli. Se oli ottanut kontaktin taskussa ollessaan, ja näytön yläosa ei enää toimi. Huokaus. Tämän vain kaksi vuotta vanhan puhelimen oli tarkoitus porskuttaa High Schoolin ja armeijan läpi, mutta niin ei käynyt. Harmittaa, vaikka tietysti olen iloinen, ettei Pikku-O loukannut itseään.

Minuun liittyvää

Kävin ensimmäistä kertaa Yhdysvalloissaolon aikana miesgynekologilla (*OK, TMI). Aikaa on vierähtänyt suomalaisesta versiostakin (1990-luvulla!), joten täysin en voi verrata, mutta kokemus oli erilainen ja siten mielenkiintoinen. Vastaanotto alkoi perinteisesti avustajan mittaamilla verenpaineella, pulssilla ja happisaturaatiolla sekä lääkitysten ym perusasioiden tsekkaamisilla. Lääkäri tuli sen jälkeen sisään haastattelemaan minut. Kun tuli tutkimuksen aika, hän pyysi naispuolisen avustajan huoneeseen. Tämä oli selvästi poikkeavaa verrattuna aiempiin kokemuksiini naislääkärin kanssa. Mietin, onko tämä pitkäaikainen käytäntö vai vasta METOO-liikkeen ja monituisten hyväksikäyttösyytosten aikaansaamaa. Mietin myös, tehdäänkö näin nykyään myös Suomessa. En tiedä. Mutta sen tiedän, että aavistuksen ihmettelen, mikä saa miehen valitsemaan tämän erikoisalan. Pahaa sanottavaa minulla ei lääkäristäni tosin ole - vuoden päästä sitten uudelleen.

Olin oikein perinteinen äiti-hahmo sosiaalisen median kanssa. Ensin vahingossa postasin kuvani Snap Chatin kaikille näkyväksi tarinaksi sillä seurauksella, että sain Iso-O:lta välittömästi tunteikkaat viestit asiasta - ja sitten avun, kuinka saada sen pois näkyviltä. Kun kerroin Pikku-O:lle asiasta illalla, hän avasi Instagramin ja näytti minulle, kuinka olin postannut jonkin aivan erikoisen saitin oman sivuni kautta. Nauratti kyllä kovasti.

Kävin nostamassa rahaa, kun käteiselle on edelleen ajoittain tarvetta ja minulla ei sitä spontaanisti ole. Tällaisia tilanteita ovat mm. yllämainitut Cross Country-kisat Wrenthamissa, jossa parkkeeraaminen pitää maksaa seteleillä, ja jotkin koulun tapahtumat, kuten jalkapallopelit tai näytelmät.

Benefits eli terveydenhoito-, hammashoito-, ym. vakuutukset ensi vuodelle piti taas valita. Otin toistaiseksi vielä kattavammat vakuutukset sekä hammashuoltoon että lääketieteellisiin asioihin, mutta ensi vuonna aion harkita alaspäin menemistä varsinkin, kun kustannukset kasvavat hirveällä vauhdilla. Jo nyt jätin näönhuoltoon liittyvän vakuutuksen pois, sillä keksin tämän vuoden aikana, että siitä on hyötyä vain optikkotasolla - silmälääkärit ja niihin liittyvat asiat menevät terveydenhuoltovakuutuksen kautta.

Auto piti katsastaa. Samalla oli edessä myöhästynyt 115k tai liian aikainen 120k tarkastus, mutta maksettavaa tuli hurjasti, sillä huolto isoine korjauksineen oli yli $2000. Auton omistaminen on hirveän kallista ja harmillista, mutta ilman ei pärjää. Koska minun autollani on kohta kolme muutakin käyttäjää Pikku-O:n lähestyvän ajokortin johdosta, auton pitää olla mahdollisimman turvallisessa kunnossa. Maksoi, mitä maksoi.

Autovakuutuskin oli taas kallis, $3360, vaikka kalliit nuoret ajajat ovat poissa maasta. En halunnut heitä kuitenkaan vakuutuksesta pudottaa, sillä jokainen vuosi vakuutuksessa mukana oleminen halventaa heidän ensimmäisiä omia vakuutuksiaan sitten, kun niiden aika joskus on. Kuusi vuotta on vakuutuksissa huomattava korotus. 

Marthan isä Colin on käymässä läpi jonkinlaista tuoreen leivän leipomisvaihetta, ja on itseään "Bread Fairy":ksi kutsuen jo usean viikonlopun ajan, molempina päivinä, tuonut meille uunituoreen patongin. Olemme Pikku-O:n kanssa osanneet tätä isosti arvostaa.

Myönnän olevani hieman hidas AI:n käyttöönotossa - sain perjantaina mm. huomautuksen, että "Heidi" (AI potilastekstikirjoittaja)-koulutukseni on overdue. Olen kuitenkin löytänyt sen suoman huomattavan edun suosituskirjeiden kirjoittamisessa. Laittamalla sisään erikoistujan tai lääketieteen opiskelijan CV:n ja saatekirjeen, saan nopeasti hyvän pohjan, jonka editoimiseen ei mene juurikaan aikaa. En koe tätä epäeettisenä, sillä editoin kirjeen aina omannäköisekseni. Aikaa menee murto-osa siitä, mikä aiemmin, eikä enää tarvitse pyytää luonnosta hakijalta itseltään (minkä voi ajatella enemmän epäeettiseksi kuin tämän toiminnan).

Kaasumittari piti vaihtaa; se pitää kuulemma tehdä joka 7. vuosi. Sain 4 tunnin aikaikkunan, mikä oli ok, sillä minulla oli etäpäivä ja olin potilastyön jo saanut alta pois hoidettua. Mittarinvaihtaja tuli aikaikkunan alkupuolella, joten pystyin paremmin nauttimaan vapaasta torstai-iltapäivästäni itsekseni kotona. Mutta yleisesti ottaen jatkan sen asian ihmettelemistä, että jotkin työalat voivat toimia näin, antaen käsittämättömän pitkän aikaikkunan - joskus koko päivän mittaisen - kun itse pitää tiukasti yrittää pysyä poliklinikka-aikataulussa.

Euroopasta kuuluu

Iso-O:n kanssa soittelimme videopuhelun Marthan lähdön jälkeen. Jack oli saapunut vierailulle samana päivänä, viikonlopuksi oli tiedossa reissu Amsterdamiin (*jossa hän hassusti totesi välttävänsä "Srooms"-nauttimista), ja sitten olikin jo neljän päivän ohjelmaan kuuluva Unkari-reissu edessä. Asuinkaverien (huonekaveri Elon-yliopistosta ja pojat Georgetownista ja George Washingtonista) kanssa on ollut hauskaa ja sama sävel löytynyt. Huonekaverin sanoin:"Being a blond is an outfit itself".

E jäi juuri rannalle RUK-valinnoissa. Kolme oli valittu, ja hän sai samat, korkeat kokonaispisteet kuin viimeisin valittu, mutta jäi silti ulkopuolelle. Asia oli hänelle iso, sillä hän on tottunut menestymään kovan työn tuloksena. Hän soitti minulle pitkän, tunteikkaan puhelun. On hirveän vaikea sietää oman lapsen pettymystä ja tuskaa. Paljon helpompi on läpikäydä omaansa.  Onneksi hänellä alkoi heti vapaa, ja hän pääsi pitkäksi viikonlopuksi Turkuun ollen paljon paremmalla mielellä viikonlopun puheluiden aikaan.

Uutisia

Yllättävä uutinen saapui sähköpostiini Newtonista. Kaupunginjohtaja Setti Warren (kaupunginjohtajana 2010-2018) kuoli yllättäen 2. marraskuuta vain 55-vuoden iässä. Ajoittain olin miettinyt, josko hänestä joskus kuullaan vähän isommassa postissa Yhdysvaltain tasolla. Vaan eipä nyt sitten kuullakaan. Elämä on arvaamatonta ja sen pituus selviää joskus yllättäen.

Yhdysvaltain Government Shutdown jatkuu. Se on jo reippaasti yli kuukauden mittainen ja ei näytä päättyvän ihan pian. Tämä on vaikea käsittää, mutta alkaa jo henkilökohtaisestikin huolettaa. Yritän nimittäin päästä viikon mittaiseen reissuun parin viikon päästä ja varsinkin takaisin kotiin, mutta lisääntyvät lentojen perumiset voivat tämän torpeedoida. Huoleni on tietenkin eritasoinen kuin palkattomasti työskentelevien oikeat huolet rahan riittämisestä ruokaan tai miljoonien ruokakupongeista riippuvien perheiden hätä, joten lopetan valitukseni tähän.

Pikku-O:n ensimmäiset hakemukset on lähetetty

Hirveästi erilaista on tapahtunut edellisen postauksen jälkeen kelien vaihtuessa kammottavasta syysmyrskystä upeaan auringonpaisteeseen ja melkein hellekeliin. Sisälämpötila on pysynyt mukavasti hyvänä jopa öisin, joten olen yllätyksekseni pystynyt venyttämään lämmityksen aloittamista. Tämä on siksikin erikoista, sillä yläkerran naapurimme on lämmityskautensa jo aloittanut, vaikka hänen termostaattinsa on säädetty tasolle 16*C.

Pikku-O:n College-puristuksia

Olemme olleet kiireisiä ensimmäisten College-hakemusten kanssa. Ensin lähetimme Transcript-pyynnön Southille, jotta he lähettävät todistuksen 12 Collegeen. Pikku-O:lla oli listansa valmiina jo jonkin aikaa toisin kuin siskollaan kolme vuotta sitten, joten asia ei ottanut kovasti aikaa. Harmillisesti silti monen College:n sivuilla on maininta, että todistus ei ole saapunut perille.

Sitten täytin kyselylomakkeen Pikku-O:n College Counsel:ille. Hän on yksi kolmesta Pikku-O:n suosituskirjeiden kirjoittajista. En muista tehneeni samaa isosisaruksille, mutta arvostin mahdollisuutta kertoa Pikku-O:sta enemmän, sillä olen ollut hieman huolissani juuri tämän kirjoittajan kirjeestä. Hänellä kun on tiedossaan vain Pikku-O:n arvosanat, ei niinkään pidempää henkilökohtaista suhdetta, niinkuin hänen opettajillaan on. Suosituskirjeita tulee siis olla kahdelta opettajalta ja tältä Counsel:ilta. Joihinkin collegeihin voi pyytää lisäsuosituksia. Pikku-O on jo pyytänyt kirjeen sisaruksiltaan, samoin kuin Iso-O pyysi E:lta. Aika söpöä.

Lähetimme muutaman viikon hieromisen jälkeen Colgate University-hakemuksen (Early Decision I). Hakemus on sitova. Erikseen piti lähettää digitaalisesti allekirjoitettu (Pikku-O, minä ja koulun edustaja) lomake, jossa todettiin, että mikäli hakemus hyväksytään, Pikku-O ottaa paikan vastaan. Kävimme läpi jokaisen kirjoitelman (College essay ja 3 lisäesseetä) siten, että Pikku-O luki ne ääneen ja samalla korjasimme. Isosisarukset, jotka olivat jo aiemmin antaneet vinkkejään, osallistuivat viime hetken korjauksiin hekin <3. 

Pikku-O oli jo aiemmin tehnyt itselleen musiikkia ja taidettaan esittelevän nettisaitin, mutta oli erehdyksessä käyttänyt siihen Instagramia, ja joutui työstämään asian uudelleen. Niinpä meillä meni paljon aiottua enemmän aikaa. Mutta, olin tähän henkisesti varautunut. Hän myös teki videon Glimpse-ohjelmalla. Siitä lienee hyötyä jatkossakin, jos ovi Golgate University:iin ei aukea. Video toimii haastattelun sijaan.

Colgaten Early Decision-hakemuksen lisäksi hän halusi lähettää Colorado College-, UC Boulder-, UVM-, ja University of Michigan-hakemukset jo nyt, sillä ne tarjosivat "Early Action"-mahdollisuuden. Early Action tarkoittaa sitä, että hän kuulee kouluista aiemmin, mutta hakemus ei ole sitova. Iso-O:lla oli iso rooli vinkkien antamisessa. Niidenkin kanssa meni aikaa, sillä siskolla oli tietysti omiakin kiireitään.

Nyt on viisi hakemusta lähetetty. Seuraavien seitsemän Deadline on ennen joulua. Annoin Pikku-O:lle ohjeeksi työstää yksi hakemus per viikko kerrallaan valmiiksi. Lähettämisen teemme kuitenkin vasta Colgate-päätöksen saapumisen jälkeen joulukuun puolivälissä. Suomen hakemukset tulevat eteen tammikuun alkupuolella (kahden viikon ikkuna). Armeijastakin pitäisi joskus jotain kuulua...

Pikku-O:n kilpailuja

Kilpailu Concord-Carlisle High Schoolilla oli keskiviikkona 8. lokakuuta. Pojat (sekä Varsity että JV) juoksivat yhdessä ja ensin, tytöt sen jälkeen. Ehdin hyvin katsomaan, sillä viimeinen potilaani saapui melkein tunnin etuajassa, ja minulla sattui olemaan sopiva tauko tavata hänet heti tuolloin. Neljän hellepäivän jälkeen oli paljon viileämpi syyskeli - koko päivän satoi melkein kaatamalla - mutta juuri ennen kisaa keli krkastui ja aurinko ilmestyi takaisin. Pikku-O:lla meni oikein hyvin. Hän oli Southin 7. nopein (koko kisan 19/61) matkalla 2.7 mailia ajalla 15:40 min, ja oli hyvällä mielellä.

Viimeinen Dual Meet oli Cold Spring Park:issa 16. lokakuuta Lincoln-Sudbury- ja Westford Acedemy-kouluja vastaan. Se oli samalla viimeinen kotikilpailu, joten seniorit huomioitiin erikseen, tosin tämä tarkoitti vain tyttöjä, sillä pojat perinteisesti tekevät tämän vasta Sports Nights-tapahtuman yhteydessä. Kisassa oli jälleen päädytty yhteiseen Varsity/JV-kilpailuun, mikä on hyvä, sillä erikseen juoksuttamalla viimeiset alkavat kärsiä illan hämäryydestä. Pikku-O oli aivan iloinen, vaikka muutama aiemmin JV-tasoinen juoksija onkin syksyn aikana kehittynyt häntä nopeammaksi, ja hän saapui Southin kahdeksantena, koko kilpailun yhdeksäntenä maaliin ajalla 17:47 min omalla Cold Spring Park 5k-ennätyksellään.

DCL-kilpailu oli Franklin Park:issa 24. lokakuuta. Minulla oli vapaapäivä, joten ehdin hyvin paikalle. Pikku-O oli kipeänä, mutta ei kuunnellut minun piipitystäni, ja juoksi Varsity-kisassa. Franklin Park:in reitti oli muutettu perinteisestä, sillä alueella on iso työmaa vanhan stadionin modernisoimiseksi. Pikku-O tuli Varsity-sarjassa ajalla 17:15.70 min maaliin 26. nopeimpana yhteensä 41 juoksijasta voittaen Dashielin. JV-sarjassa Harry ja Fran olivat nopeampia kuin hän, joten Southin pojista hän oli 8. nopein. Hieno suoritus tietysti.

Pikku-O:n vapaa-aikaa

Pikku-O:lla on takanaan muutama arkivapaa. Yom Kibburin aikaan hän leipoi ja lähti sitten Mian kanssa Isabella Stewart Gardner-museoon. Indigenous Peoples' Day (entinen tai nyt Trumpin johdosta taas Columbus Day) kului suurelta osin kotona laiskotellen ja herkullisia lihapullia ilman reseptiä valmistaen.

Muutama viikko sitten Pikku-O:lla oli ensin Team Dinner Hannahin (hiihtäjätyttö ja Pikku-O:n Freshman-vuoden ihastus) luona. Sieltä pojat tulivat meille jatkamaan, hyvinkin äänekkäästi lähtien eteenpäin noin klo 23 aikoihin. Puolenyön aikaan kuulin Pikku-O:n olevan puhelimessa Mian kanssa samaan aikaan kuin hän oli oksentamassa. Aamulla ymmärsin tämän tapahtuneen pesuhuoneen lavuaariin sillä seurauksella, että se ei vetänyt enää ollenkaan. Kiva haju leijaili vessan lisäksi ympäri asuntoa. 

Samaisena aamuna Pikku-O lähti reippaana Dashielin kyydillä Nahantoniin, jossa pojat olivat juosseet 13 mailin (=puolimaraton) lenkin. Nuorena sitä pystyy! Itselleni tuotti samana päivänä vaikeuksia jaksaa huomattavasti lyhyempi pyrähdys, vaikka takanani oli aivan hyvä yöuni. 

Viikko edellisen jälkeen joukkueella oli taas Team Dinner. Pikku-O saapui treeneistä Dashielien kanssa meille noin tunti normaalia myöhemmin, ja epäselvästi sanoi, että Team Dinner alkaa. Luulin hetken, että meillä. Hän oli käynyt treenien jälkeen Dashielin kotona, tulivat meille vain tuomaan Pikku-O:n polkupyörän, hän kävi pikasuihkussa, ja lähtivät heti eteenpain. Ilta oli huomattavasti edellistä rauhallisempi.

Seuraava Team Dinner oli 17. lokakuuta E:n juoksukaverin Owen Hollandin kotona (Sophomore pikkuveli on Pikku-O:n juokkueessa). Se oli perinteinen Varsity teamin hiustenvalkaisu-illanvietto. Tällä kerralla Pikku-O kuului tähän joukkoon. Hän otti mukaansa kaksi tuolia ja gallonan maitoa ja tuli kotiin vetyperoksidiblondina.

Mia kaverinsa kanssa tuli eräänä iltana ovelle virallisesti kysymään Pikku-O:n partnerikseen Home Coming-iltamaan. Tilaisuus oli lauantaina 25. lokakuuta. Hän meni ensin Jake:n luo ottamaan kuvia, ja sieltä South:illa olleeseen juhlaan. Klo 21 sain Pikku-O:n puhelimesta soiton. Hän puhui itse ensin lyhyesti ja epäselvästi, ja antoi puhelimen sen jälkeen opettajalleen. Sydämeni jätti pari lyöntiä väliin ennenkuin ymmärsin, että opettaja halusi vain varmistaa, että minulle sopii ystäväporukan lähteminen juhlista aiemmin. Sopihan se tietysti. He olivat menneet Charleyn kautta johonkin isompiin bileisiin. Kotiin hän silti oli tullut ennen klo 1.

Pikku-O oli viimeisen viikon ajan kipeänä, ja jätin hänet lopulta päiväksi kotiin vain todetakseni, että hän oli koulun jälkeen mennyt treeneihin. Hän oli tehnyt siksi, että seuraavana päivänä oli odotettavissa iso yllä mainittu Franklin Park:in DCL-kisa, ja koska valmentaja ei ollut paikalla. Pyöritin silmiäni.

Minun asioitani

Pitkästä aikaa kävimme työn jälkeen Tavern-ravintolassa juomilla keskustelemassa meille suunniteltuja työmuutoksia. Mukana olivat Matt, Collin, Sid, Razaz ja minä - vain Arham puuttui. Vaikka aiheena olivatkin työasiat, totesimme kaikki, että sosiaalisille kokoontumisille on tarvetta. Toivottavasti asia ei jää vain puheen tasolle.

Halloween on vasta ensi perjantaina, mutta juhlissa olin jo. Noin 15 ihmistä oli pukeutunut asianmukaisesti ja kokoontui Soleilin kotiin. Minä pukeuduin Suomi suomalaisille-hahmoksi ("Finnish version of MAGA"), ja hauskaa riitti.

Kelit ovat vaihdelleet kylmästä syysmyrskystä lähes hellesäihin siten, että parin päivän välein juoksukamppeeni ovat olleet piposta ja hanskoista hihattomaan paitaan. Tyypillinen New England syksy ja ensimmäinen kunnon NorthEastern-myrsky! Olen erityisen ylpeä itsestäni, sillä juoksin ennen klo 7.30 Burlingtonissa alkaneita työpäiviäni päivittäin pimeässä, kylmässä, sateisessa ja tuulisessa säässä. Tämä kombinaatio on minulle identtinen kidutuksen kanssa. Go me!

Sisarusten ja sukulaisten kuulumisia

E oli ensimmäisen AUK-viikonlopun kiinni missaten mahdollisuuden matkustaa Prahaan, mutta sai sitten 3 päivää vapaaksi, ja heti perään normaalin viikonlopun. Viikko sitten Jyväskylässä ei hänelle majapaikkaa löytynyt, mutta Muurame pelasti. Hänellä oli tuolloin selvästi aika yksinäistä, sillä minun lisäkseni Pikku-O sai häneltä pitkän puhelun. Hän oli soittanut monille täkäläisille ystävilleenkin, mikä on tietysti kiva. Tänä viikonloppuna hän oli päässyt takaisin tätinsä luokse ja saanut henkistä tukea kaatumisen aiheuttamien vaurioiden hoitamisessa. Armeija-asenne hänellä on vielä säilynyt hyvänä.

Iso-O on jatkanut Euroopan haltuunottoa. Hän sai isänsä vieraakseen viikonlopun ajaksi, ja lähti pian sen jälkeen ohjelmaan kuuluvalle 10 päivän Puola-Itävalta-kiertueelle. Martha Austraaliasta saapui kaveriksi parin viikon ajaksi. Prahan lisäksi he suuntasivat Istanbuliin. Tulevalla viikolla taitaa edessä olla ohjelmaan kuuluva Unkariosio.

Lasten serkkujen syntymäpäiviäkin on tullut ja mennyt. O-serkkupoika saavutti täysikaisyyden. J:n nuorin 8-vuoden iän ja toisiksi nuorin 12-vuoden iän.

Yhdysvalloissa on meneillään Government Shutdown. Lokakuun Netflix-sarjani, Grace and Frankie, tyylillä hengittäen:"Peace in, joy out".

Ruska-aika alkamassa, kilpailuja riittää ja rokotukset otettu

Ruska-aika on alkamassa. Työmatkallani 95-tien varrella on paikka, pieni laakso, jossa värit ensimmäisenä vaihtuvat. Myös kodin ympäristössä on ensimmäisiä merkkejä havaittavissa. Mielenkiintoista, sillä lämpötilat ovat pysyneet kesäisinä ja jopa yöt ovat olleet +10*C ympärillä. 

Pikku-O:lla oli vapaapaiva tiistaina 23.9. Rosh Hashanahin johdosta ja seuraava edessä jo tulevana torstaina (Yom Kippur). Jakson puolivälin kommentit opettajilta ovat odotettavissa nekin. Alamme myös lähestyä ensimmäisen College-hakemuksen lähettämispäivää. Olen yrittänyt motivoida hakijaa viimeistelemään kirjoituksiaan ym, mutta en usko hänen niin tehneen. 90 sekunnin videokin pitäisi tehdä, ja olen ehdottanut, että hän videoisi itseään, kun olen poissa, mutta sen sijaan hän on käyttänyt samaa strategiaa kuin pikkupoikana saksofonia 'päänsä sisällä' harjoitellessaan. Toisin sanoen, video on 'tehty', mutta mitään evidenssiä siitä ei ole ulkopuolisille. Huokaus.

Kisoja on ollut kahden päivän välein yhteensä kolme kappaletta. Kisa Cambridgessa meni hyvin rankkasateesta huolimatta. Saavuin paikalle hyvissä ajoin ja sain auton parkkiin aivan lähtöalueen lähelle, mikä on Cambridgessa hieno saavutus. Kisa oli Fresh Pond-lammikon ympäristössä ja kirjaimellisesti sen ympäri, pituudeltaan 3 mailia (eli hieman alle 5 k). Kaikki pojat molemmista kouluista (South ja Cambridge High School) juoksivat yhtäaikaa. Pikku-O juoksi matkan ajalla 16:49 min, ja oli Southin kuudenneksi nopein, mikä on hänen normaali sijoituksensa. Juoksu näytti hyvältä ja hänellä oli iloinen mieli sen jälkeen. Minä otin ison osan hänen läpimäristä kamoistaan mukaani, ja pari tuntia myöhemmin hain hänet ja polkupyöränsä Southilta läpimärkänä. Sivumennen sanoen, hän oli ollut koulupäivän juoksusortseissaan, sillä farkut olivat kastuneet läpimäriksi jo aamulla koulumatkalla.

Seuraava kisa, Ocean State Invitational 2025, oli Rhode Islandissa, ja vain valituille juoksijoille. Edellisenä päivänä hän oli lyhytsanainen ja vältti minkäänlaista keskustelua kanssani. Aamulla vein hänet bussille klo 6.15. Poikien joukkue edusti Freshman-kisassa, JV-kisassa, V-kisassa ja Championship-kisassa. Pikku-O juoksi tässä viimeksi mainitussa vasta klo 12.15, joten minä lähdin ajamaan Rhode Islandiin monta tuntia myöhemmin ehtien silti hyvin näkemään sekä poikien että tyttöjen V-kisat ennen tapahtuman pääkilpailua. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, mutta muutaman sadepäivän johdosta ilma oli kostean kuuma, mikä ei tietysti ollut paras mahdollinen juoksusää. Pikku-O:lla meni silti oikein hyvin. Matka oli 5 k, jonka hän juoksi ajalla 17:59.1 min ollen Southin neljäs (Nolan loukkaantui ja Dashieliella meni aikaa kaverin auttamiseen), kokonaisuudessaan 86/119. Voittajan aika oli 15:38.1 min, ja Southin parhaan 17:19.1 min. Koska nopein juoksija loukkaantui, Southin kokonaissijoitus oli 14/16, mikä ei valmentajaa ilahduttanut.  Mutta, Pikku-O alkoi jälleen puhua minulle ja iloisena jonotti kanssani kilpailutakkia (joka oli aivan kivannäköinen, mutta ylihintainen, niinkuin nämä aina ovat, $80). Hän jäi joukkueen kanssa kisapaikalle, kun minä jo lähdin ajamaan takaisin 1.5 tunnin kestoista paluumatkaa. Hain hänet Southilta pari tuntia oman kotiinsaapumiseni jälkeen. 

Kolmas kisa oli maanantaina Cold Spring Park:issa Acton-Boxboro-koulua vastaan. Valmentaja vaimoineen tervehti minua iloisesti ja jäi juttelemaan niin E:sta kuin Pikku-O:stakin. Hän on yleisesti aika vähäpuheinen mies, joten koin tämän oikein hyvänä. Pikku-O:lla meni hyvin. Hän tuli Southin viidenneksi ja koko kisan kuudenneksi ajalla 18:06 min. Matka oli perinteinen 5k, ensin nurmikenttien ympäri, sitten kaksi kertaa Cold Spring Park:in reitti, ja lopuksi nurmikenttien ympäri tenniskenttien vierellä olevaan maaliin. Lähdin kotiin heti Pikku-O:n juoksun jälkeen päivystysyöni johdosta. Pikku-O sai kyydin kotiin, mutta koska pyörä oli Southilla, kävimme sen sieltä erikseen hakemassa.

Tapasin lakimiehen ja hänen ryhmänsä torstaina 25.9. Tapaaminen oli oikein positiivinen. En saa jakaa asiasta mitään kenellekään, joten jätän tämän nyt tähän, mutta tulen jatkossakin mainitsemaan ympäripyöreästi asiasta. Odotettavissa on nimittäin 3-5 vuoden mittainen prosessi.

Kävin hakemassa rokotukset, influenssa, korona ja vyöruusu (=Shingles) sunnuntaina 28. syyskuuta, kun niistä ensimmäisen tarvitsin työtä varten (on pakollinen), toinen oli toistaiseksi tarjolla, ja viimeisin suositeltu minunikäisilleni. Varasin ajan lähimpään CVS-apteekkiin ysitien varrella, ja kävelin sinne edestakaisin. Vyöruusurokotteen toisen annoksen haen marraskuuun lopulla. Influenssa ja korona (Moderna-versio) annettiin vasempaan olkavarteen, vyöruusu oikeaan. Sain ohjeeksi ottaa rauhassa ja varoituksen siitä, että varsinkin vyöruusurokote voi saada voimaan aika huonosti. Ei saanut, mutta pienen päänsäryn ja kuumeen johdosta otin lääkkeen niin iltapäivästä kuin seuraavana aamunakin. 

Iso-O vietti pitkän viikonlopun Sveitsissä upeissa maisemissa. E juoksi 3850 metriä Cooperin testissä ja aloitti AUK:n. Lokakuu jo alkaa.

Menoa ja meininkiä

Pari tapahtumarikasta viikkoa on vierähtänyt ilman itselleni tärkeitä hengähdystaukoja. Arki on siis vahvasti käynnissä.

Pikku-O:n asioita

Pikku-O:n ensimmäinen kilpailu oli Westonissa, Burkhard Park:issa, 10 syyskuuta kolmen koulun kisana - Weston, Newton South ja Acton-Boxboro. JV-tytöt juoksivat ensin. Sitten seurasivat Varsity-pojat, joukkue, jossa Pikku-O nyt juoksee, ainakin toistaiseksi, ja niin myös kisassa Southin kuudenneksi nopeimpana. Matka oli 3k, niinkuin perinteisesti aina ensimmäinen kisa on. Hänen aikansa oli 10:25 min, voittajan 9:39 min. Hän oli 12/25 Varsity-juoksijasta ja oli iloisella mielellä kisan jälkeen, mikä on minulle aina onnistuneen kisan tärkein merkki.

Koulukin on jatkunut positiivisella asenteella. Melkein joka päivä hän on mennyt edeltävästi punttisalille. Jos punttisali on ollut kiinni, hän on silti herännyt ajoissa syömään aamupalaa. Tämä on iso muutos aiempaan. Iltaisin hän on saapunut kotiin noin klo 18.30, poikkeuksetta hyväntuulisena. Hän on myös huomioinut kaiken pakollisen ja hoitanut ne hyvin apua juurikaan pyytämättä. Eräänä iltana hän mm. lähti noin mailin päässä olevaan Star Market:iin ostamaan itselleen vesigallonan "Environmental Science"-tunnin projektia varten, ja ripotteli kuivalinssit kaikille kukille hoitamaan kukkien typensaantia sillä seurauksella, että purkeissa kasvaa nyt kasvien lisäksi linssejä. Välillä voisi tietysti pyytää apua tai ainakin kysyä mielipidettä...

Eräänä arki-iltana, treenien jälkeen hän tuli kotiin paljon normaalia myöhemmin. Meinasin jo huolestua. Hän oli ollut kavereidensa kanssa viettämässä Dashielin 18-syntymäpäiviä ravintolassa ja oli maksanut oman osuutensa löytämällään $20 setelillä. Raha oli kuulemma löytynyt maasta, penkin vierestä edellisenä viikonloppuna Mian kanssa aikaa viettäessä. Hmm.

Team dinner oli perjantaina 19. syyskuuta Nathanin kotona. Puolen yön jälkeen olin saanut vasta aamulla huomaamani tekstiviestin:"Nolan nukkuu meidän talolla". Oli ilmeisesti joukkuekaverille tullut väsymys, ja Pikku-O oli pelastanut. Aamulla pojat olivat jo lähteneet lauantain aamutreeneihin ennenkuin minä heräsin. Löysin vain E:n huoneesta petaamattoman sängyn, muutamia vaatteita ja ämpärin. Kun myöhemmin tapasin Pikku-O:n, hän pyysi, etten sanoisi Nolanin vanhemmille mitään. Pojat olivat päätyneet selitykseen, että aikaisten aamutreenien johdosta Nolan oli päätynyt jäämään yöksi, jotta oli sitten helpompi yhdessä lähteä. Alkoholilta haiseva hengitys-ongelmakin oli 'ratkaistu' suuveden avulla. Nauratti poikien uskominen siihen, että selitys menee huolestuneille vanhemmille läpi, varsinkin kun lenkkarit oli kuitenkin pitänyt kotoa hakea.

Yhdessä hetkellisesti sohvalla vierekkäin istuen ilmoittauduimme kaikkiin ensi kevään AP-testeihin, $115 per testi (olivat $105 Iso-O:n aikaan, ja $100 E:n aikaan). Pikku-O:n testeihin kuuluvat: Statistics, Environmental Science, Biology, European History, ja AB-Calculus. Hän oli edeltävästi miettinyt ranskan tekemistä myös, mutta jätti sen nyt kuitenkin pois, mikä on mielestäni hyvä. En usko, että testi menisi kovin hyvin, kun hänellä olisi tuossa vaiheessa jo vuosi aikaa hänelle muutenkin vastenmielisen kielen opiskelusta.

Samalla sohvaistumisella Pikku-O sai myös avattua Seniori-kuvansa ja tietää nyt, miten niistä voi valita itseään eniten miellyttävän Yearbook:ia varten.

Euroopasta kuuluu

Iso-O oli Kroatiassa ja innokkaasti suunnittelee reissuja Sveitsiin, Alankomaihin, Turkkiin, Marokkoon, Irlantiin, Iso-Britanniaan, Puolaan, Unkariin ja Itävaltaan. Tärkeä ystävä Martha on häntä Austraaliasta saakka menossa tervehtimään. Yleisesti hän on ollut iloisella mielellä ja soitellut melkein päivittäin. Olen tosi ylpeä hänestä. Tapa, jolla hän viettää puolen vuoden mittaisen opiskelijavaihtonsa on paras mahdollinen. Hän konkreettisesti näkee paikkoja ja oppii luentosalien ulkopuolella. Euroopan lisäksi hän tulee käväisemään Aasian (Istanbul) ja Afrikan mantereilla (Marokko). Go Iso-O!

E vietti edellisen viikonlopun Turussa ja sai viikolla kuulla tulleensa valituksi aliupseerikouluun. Viimeksi mainittu ei ole varmaan kenellekään yllätys, mutta sain häneltä monen huutomerkin vahvuisen viestin, joten iso asia se oli hänelle ollut. Tämä viikonloppu sujui taas Jyväskylässä, osittain sedän kanssa, ja vaariakin mökillä tavaten.

Kotona ja lähiseudulla tapahtuu

Järjestimme Pikku-O:n kanssa juhlat meillä. Hain juomia ja ruokaa Wegmansilta, ja Stop and Shop toi lastin päivä aiemmin. Mukaan saapuivat Pikku-O:n kaverit Dashiel, Nathan, Rohan, Charlie, Oliver ja Mia sekä Dashielin ja Oliverin molemmat vanhemmat (Neil ja Jenn sekä Bob ja Beatriz) sekä Rohanin äiti Prita, Charlien äiti Amy ja Mian äiti Renata. Nathan tuli ilman vanhempiaan. Pojat ja Mia ahtautuivat meidän keittiösyvennyksen pöydän ympärille. Siihen oikeasti mahtuu mukavasti kolme, tiiviisti viisi, mutta heitä mahtui 7. Vanhemmat ottivat olohuoneen haltuun. Koska tapojeni vastaisesti olin pystynyt pitämään kutsulistan hallittuna, kaikille löytyi istumapaikka. Syötävää ja juotavaa oli taas aivan liikaa. Juhla alkoi kuudelta, vanhemmat poistuivat noin puolikymmenen aikaan, mutta nuoriso jatkoi puolille öin, välillä liian äänekkäästi ottaen huomioon, että meillä on naapuri.

Sunnuntai alkoi hitaasti juhlasta toipuen. Noin puoli neljän aikaan lähdin hakemaan Kian kotoaan ja menimme yhdessä West Newton Cinema:ssa olleeseen, näyttelijä Marianne Leone:n julkaiseman kirjan lukutilaisuuteen, jossa lukijoina toimivat sekä hän itse että miehensä, näyttelijä Chris Cooper. Olimme tilaisuuden nuorimpia osaanottajia. Hauska kulttuurikokemus itselleni se oli kyllä. Aivan oli elokuvista tuttu kirjailijatapaaminen.

Kävin heittämässä Kian kotiin ja tulin kiireellä valmistelemaan illanviettoa meillä. Alle tunnin sisään saapuivat Colin, Bill, ja Kia. Amy, Mark, Julia ja Mike tulivat hieman myöhemmin. Naurua ja meteliä jatkui aivan teinipoikien tyyliin yli kymmeneen asti illalla, mikä oli yläkerran naapurille varmaan vähän harmillista, vain päivä edellisten kekkereiden jälkeen.

Aktiivisen viikonlopun ja kiireisen arkiviikon jälkeen sain itselleni yhden laiskan lauantain. Se oli tarpeen, sillä tänään sunnuntaina olin jo klo 8.30 liikkeellä Colinin ja Marthan kanssa kohti Springfieldiä ja siellä ollutta Big E (Eastern States Exposition) parin viikon mittaista, vuosittain tapahtuvaa jättimäistä messutapahtumaa. Porukkaa oli ihan hirveästi, ja pelkkä alueelle pääseminen otti aikaa. Tapasimme alueella Kian ja Billin. Näimme eläimiä, esityksiä - mm. hypnoosiesityksen - lukemattomia ruokakojuja, ja kaikenlaista tarpeetonta myynnissä. Paikalla olivat kaikkien New Englannin alueen osavaltioiden, Maine, New Hampshire, Vermont, Massachusetts, Rhode Island ja Connecticut, edustusta. Paikalla on myös kaikkien ko. osavaltioiden historiaa rakennuksineen ym. Vaikuttava ja jotenkin tosi amerikkalainen kokemus. Kotiin saavuin vasta noin klo 19, sillä ruuhkan johdosta noin 1,5 tunnin matka venyi tunnin verran pidemmäksi.

Kelit ovat jatkuneet mukavan lämpöisinä. Yöt kuitenkin alkavat laskea +10*C alapuolelle, joten laitoin suuren osan asunnon ikkunoista kiinni pesuhuonetta lukuunottamatta. Otin myös kaksi peittoa käyttööni, joskin yhdellä olen pääosin vielä pärjännyt. Sisälämpötila on liikuskellut +20*C tietämillä jopa aamulla, joten öljykattilan päällelaittamista olen pystynyt siirtämään. Viime vuonna aloitin 7. lokakuuta. Saa nähdä, pystynkö venyttämään pidemmälle. Kaikki hinnat, öljy, kaasu ja sähkö ovat nousussa. Talvesta ennustetaan kallista.

Epämiellyttävää

Sain toisen viestin potilasasiamieheltä koskien toista potilasta, nyt suoraan minua syyttäen aivohalvauksensa aiheuttamisesta. Tällä kerralla minulle osoitettiin Laheyn oma lakimies, joka asiaa lähtee kanssani hoitamaan. Olen aika pitkään päässytkin ilman näitä Amerikalle tyypillisiä hankaluuksia. Asia etenee nyt siten, että lakimies laatii vastineen potilaan lakimiehen kirjeeseen, joka joko johtaa asian viemiseen eteenpäin tai ei. Jos menee, prosessi kestää kuulemma vuosia. Riippumatta ensimmäisistä kontakteista, tässä vaiheessa mitään isoa ei tapahdu, mutta kurjalta tuntuu.  

Alkujärkytyksen jälkeen tunnelmani ovat olleet hieman paremmat, kun olen voinut jutella parinkin sellaisen työkaverini kanssa, jotka ovat samankaltaisessa tilanteessa olleet. Olen myös aivan tietoisesti jättänyt asiaa taka-alalle palaten siihen vain sille varattuina aikoina, kuten tulevan viikon torstaina, kun minulla on etätapaaminen lakimiehen kanssa. Siitä lisää jatkossa.

Aivan hyvällä mielellä siis olen uutta viikkoa aloittamassa. Edessä on mm. kaksi Pikku-O:n kisaa, toinen Rhode Islandissa saakka sekä toivottavasti Pikku-O:n ensimmäisen College-hakemuksen lähettäminen. 

Päivä New Yorkissa

Vietin päivän New Yorkissa tiistaina 9. syyskuuta. Rahaa kului kaikkinensa noin $130, ja sain sillä rahalla kyllä melkoisen kokemuksen. Ainoa miinuspuoli oli se, että toipumiseen tarvitsi aikaa. Onneksi olin sen huomioinut, ja minulla oli vielä yksi päivä vapaata reissun jälkeen.

Lähdin kotoa klo 6.30 kävelemään kohti metroa, joista lähin on meiltä nyt Greenline B. Kävelyä sinne on noin 800 metriä. Metro lähti melko pian ja hitaasti körötteli pitkin Commonwealth Avenueta kohti Bostonin alle menevää tunnelia. Hynes Convention Centerillä jäin pois, ja kävelin OurBus-pysäkille 177 Huntington Avenuella. 

Bussimatka meni aivan hyvin, vaikka bussi narisi ja kilisi jatkuvasti päällä olevan varoitusvalon ja äänen kanssa. Nukuinkin hetken. Viimeinen melkein tunti meni Manhattanille yrittäen ja siellä kävelyvauhtia edeten kohti 34th streetin tasolla olevaa pysäkkiä. Keli oli aurinkoinen ja lämmin. Kello oli tuossa vaiheessa noin 13.15.

Kävelin tunnelmaa aistien hitaasti Manhattania ylöspäin ja saavutin Ed Sullivan Theaterin edessä jo muodostuvan jonon, vaikka lipussa oli kielletty saapumasta paikalle ennen klo 14.15. Tunnelma jonossa oli hilpeä ja vaikka itsekseni olinkin, aika meni kuin siivellä. The Late Show with Stephen Colbert:in työntekijät ilmestyivät ulos noin klo 14 aikoihin ja johdattelivat jonon sille erikseen tuossa vaiheessa aidatulle alueelle. Alkoi lippujen ja henkilötodistusten tarkastus. Ranteeseen kiinnitettiin huvipuistotyylinen ranneke. Tuon jälkeen oli mahdollista hakea ruokaa ja juomaa jonoon, jos yksi porukasta jäi pitämään paikkaa. Minulla ei tuota luksusta ollut.

Sisään aulaan meidät päästettiin noin klo 16 aikoihin. Tuossa vaiheessa, erittain koordinoidusti, meidät päästettiin käymään vessassa ennenkuin noin 16.30 pääsimme sisään itse studioon. Minä sain oikein hyvän paikan toisesta rivistä, josta näin kaiken todella hyvin kameroista ja kameramiehistä huolimatta.  Valmistautuminen oli jostain syystä johtuen myöhässä, joten perinteinen Stephen Colbert:in kysymys-vastaussessio jäi väliin. Itseasiassa lattiaa oltiin vielä puhdistamassa ja lavasteita lavan takana justeeramassa, kun kaiken olisi jo pitänyt alkaa. 

Ensimmäisenä lavalle saapui stand up-koomikko tunnelmaa nostamaan ja yhdessä ohjaajan kanssa ohjeita meille antamaan. Sen jälkeen bandi saapui paikalle vauhdikkaasti lavan takaa ja nauhoitus alkoi. Stephen Colbert saapui heti hänkin, ja alkoi monologinsa jokseenkin suoraan. Se meni melkein yhdellä otolla sisään. Vain kerran hän joutui aloittamaan lauseen alusta sotkeutuessaan sanaan, mutta se vain lisästi tunnelmaa studiossa. Naurua riitti.

Ns. mainostauon aikana hän kävi ohjaajan kanssa läpi kysymyksiä ym vieraita varten oman pöytänsä äärellä. Musiikki soi koko ajan. Pienen johdantopuheen jälkeen saapui ensimmäinen vieras, korkeimman oikeuden tuomari, Sonya Sotomayor, mikä sattui olemaan erityisen sopiva ajankohta, sillä juuri samana päivänä korkein oikeus oli päättänyt, että ulkomaalaisviranomaisten on ok kohdentaa etsintänsä etnisen taustan, puhutun kielen, ja vähäpalkkaisen työn mukaisesti. Sonya Sotomayor oli nimittäin jättänyt tähän eriävän mielipiteensä. Keskustelun seuraaminen oli minulle, uutisia tiiviisti seuraavalle, antoisa ja mielenkiintoinen.

Toisena vieraana oli kanadalainen näyttelijä Eugene Levy. Kahden koomikon dialogia oli viihdyttävää seurata, vaikken varsinainen fani ole ollutkaan. Kaksi vierasta täytti koko nauhoitusajan, ja kaikki oli ohi klo 18.45. Tuolloin hieman harmittelin, etten ollut uskaltanut ottaa riskiä klo 19.30 lähtevään bussiin tai klo 19 alkavaan Broadway musikaaliin. Harmini ei kuitenkaan kestänyt kauan, kun astuin ulos vielä valoisalle Broadwaylle ja lähdin kävelemään kohti Central Park:ia.

Ehdin tehdä pienen kävelyn tässä itseäni kovasti viehättävässä puistossa ennenkuin päivänvalo vaihtui kaupunginvaloihin. Nämä valot ovat aivan riittävät puistossakin, mutta päädyin kuitenkin käveleskelemään sen alapuolisella alueella nähden mm. Louis Vuitton-laukkutalon.

Olin varannut lipun Broadway Comedy Club:in klo 21 näytökseen. Se sijaitsi hieman hämärällä osalla katua, ja sen aula oli nukkavieru ja melkein huijaukselta vaikuttava. Uskaltauduin kuitenkin sisään nähtyäni, etten ollut ainoa. Klo 20.45 meidät ohjattiin klubin alakertaan. Se oli siistimpi. Tarjoilijat ohjasivat meidät pöytiimme, ja ottivat tilaukset vastaan ensimmäisten kahdesta vaaditusta juomasta osalta ("Two drink minimum"). Tämä oli minulle uusi kokemus, mutta toimi hyvin, ja oli tavallaan osa erittäin edullista lippua. Puolentoista tunnin ajan koomikko toisensa jälkeen nauratti noin 30 hengen yleisöä, minä lukuunottaen, lähes tauotta. Esiintyjinä olivat: Juju Fevry, Steve Marshall, Brian Scott McFadden, Sharon Simon, Julio Diaz, Audrey Mora, ja yksi puoliksi "native american" (en löytänyt hänen nimeään jälkikäteen).

Esityisen jälkeen kävelin Times Squeare:lle ja istuin siellä oleville portaille tarkkailemaan meininkiä, mikä oli yleisesti hyväntuulinen. Takkia ei tarvinnut, niin mukavan lämmin vielä oli. Vietin lopun aikani siellä, ennenkuin noin klo 00.15 lähdin kohti Port Authority-bussiasemaa, ja sieltä klo 1 kohti Bostonia lähtenyttä Greyhound-bussia. Tuossa vaiheessa olin todella valmis olemaan omassa pedissäni.

Bussimatka sujui melko jouhevasti jonkin verran nukkuen, ja saavutimme Boston South Station:in klo 5. Kävelin hiljaisia, ja New Yorkin jälkeen taas puhtailta vaikuttavia Bostonin katuja kohti Bowdoin metropysäkkiä. B-line lähti sieltä noin 10 minuuttia saapumiseni jälkeen, ja saavuin sen päätepysäkille Boston College:lle noin klo 6.30, suunnilleen 24 tuntia sieltä toiseen suuntaan lähtemiseni jälkeen.

New York on upea kaupunki käydä. Asua siellä en kuitenkaan haluaisi. Boston <3