Ensimmäinen viikko koulua takana

Labor Day ja koululaisten kesäloma on ohi. Viikko koulua, Pikku-O:n viimeistä, on takana, ja rutiinit kehittyvät vauhdilla ja toistaiseksi positiivisesti. Opettajat tuntuvat kaikki mukavilta ja motivaatiota hoitaa homma kunnolla tuntuu hänellä olevan. Jopa niin, että lauantaiaamuna hän heräsi hyvissä ajoin valmistautumaan maastojuoksutreeneihin.

Pikku-O:n juttuja

Koulutavaroiden hankkiminen meni kalkkiviivoille ja niiden yli. Itseasiassa koulu oli jo ehtinyt alkaa, kun kysyin, tarvitseeko mitään hommata. Aika hyvin hänellä tuntui kaikkea olevan, mutta vihkoja ja kansioita uupui. Laitoin tilaukseen ja saapuivat viikonloppuna. Tilasin myös koulun Yearbookin, mikä on tänä vuonna tietysti tärkeä, kun nuorin on seniori. Se ilmestyy vasta loppukeväästä, mutta sen sai nyt jo tilaamalla 30% edullisemmin. Pikku-O tästä minua muistutti tekstiviestin koulusta lähettäen.

Senior Sunrise eli auringonnousun yhdessä ihaileminen tapahtui jo nyt, kouluvuoden aivan alussa. Pikku-O lähti kotoa klo 5.30 kaverin kyydillä. Iso osa noin 500 seniorista oli paikalla, kaikki toivat jotain ruokaa, ja mukavaa oli ollut. Koska koulu alkoi tunteja myöhemmin, Pikku-O oli hyödyntänyt ajan koulun punttikselle mennen, ja on mietiskellyt tätä vaihtoehtoa jatkossakin. Saa nähdä. Aika pitkiä päiviä tulee, jos aloittaa punttisalilla ennen koulua ja jatkaa treenien loppuun päivittäin. Itse en tähän kannusta.

Maastojuoksujoukkueiden ensimmäinen Team Dinner oli Jaken luona perjantaina 5. syyskuuta. Perinteiden mukaisesti senioreiden ei tarvitse tuoda mukanaan mitään; nuoremmat huolehtivat ruoista ja juomista. E:n aikana isäntäperheen vastuulle jäi pizzojen tilaaminen kaikille, mikä oli iso asia (molemmat tyttöjen ja poikien joukkueet on kutsuttu), mutta tämä perinne jäi historiaan korona-aikana ja jatkui sellaisenaan sen jälkeen tehden isännöinnin helpommaksi.

Vuosittaista lääkärintarkastusta varten hain Pikku-O:n koulusta klo 13.45, ja vein takaisin klo 15.15. Ajoimme Newton Corner-poliklinikalle, nyt (ehkä) viimeistä kertaa perheemme lastenlääkärin, Eileen Kramerin, siellä tavaten. Nostalgista. Annoin Pikku-O:n mennä itsekseen vastaanotolle. Lopuksi minut kutsuttiin mukaan mahdollisia kysymyksiä varten sekä henkiseksi tueksi, kun hän sai Meningokokki B- ja influenssa-rokotukset. Pituutta oli kertynyt vain hieman, ollen 173 cm, mutta paino 65 kg oli selvästi mennyt ylöspäin vuodessa pelkästään lihasmassasta johtuen.

Olen Pikku-O:n luvalla järjestämässä meillä seniorivuoden aloitusjuhlat hänen kavereilleen ja heidän perheilleen viikon päästä lauantaina. Moneen otteeseen pyysin häntä kysymään Mialtakin yhteistietoja saadakseni hänen perheensä mukaan myös. Pikku-O:n mielestä se oli kummallinen ajatus, sillä kaikki muut ovat poikia. En kuulemma ymmärtänyt. En niin. No, kun Mia tuli meillä käymään, kysyin häneltä suoraan. Hän ilahtui kovasti, ja sain heidän perheeltään heti vastauksen, että ovat mielellään tulossa. Pikku-O:kin alkoi ymmärtää ja on nyt asiasta oikein iloinen.

Minun juttujani

Minulla oli töitä maanantai-aamusta torstai-iltaan. Ashley tuli kierrolle mukaan tiistaina, ja totesi sen jälkeen tykänneensä poliklinikasta enemmän. Potilaiden tilanne oli hänen mielestään "depressing" (*suora lainaus). Kieltämättä niin oli. Hyvin kiireiseen viikkoon mahtui tavanomaista enemmän nuoria (30-50-vuotiaita), erittain monimutkaisia aivoverenvuotopotilaita. Viikko oli muutenkin tosi kiireinen. Useina päivinä potilasmäärä oli sairaalassa niin kriittinen, että aivan johtoporrasta myöten asiaan yritettiin löytää ratkaisua.   

Kausi on alkanut College-urheilun puolella myös. Boston College vastaan Harvard-juoksukilpailu Reservoirin ympäri oli 5. syyskuuta. Kiirehdin paikalle vietyäni Pikku-O:n takaisin kouluun lääkärintarkastuksen jälkeen ja ehdin näkemään sekä poikien että tyttöjen kisat. Koska keli oli helteisen kostea, oli pettymyksekseni päädytty vain yhteen kierrokseen. Kiva oli silti päästä tunnelmaa aistimaan, vaikka kyseessä olikin ns. compliance meet (=joukkueiden saapuminen kampuksille ennen kauden alkua on ok, jos tarpeeksi pian on kisa). Tunnelmaa riitti.

Varasin matkan Prahaan kiitospäiväviikolle - ja vasta varauksen jälkeen googlasin, onko laitonta jättää alle 18-vuotias itsekseen kotiin. Ei ole. Aina se vähän hirvittää, kun poistuu kotoa kauemmaksi, varsinkin maan rajojen ulkopuolelle, mutta olen päättänyt olla elämättä pelon vallassa, vaikka poliittinen tilanne siihen suuntaan puskeekin. Pikku-O selviää kyllä. 

Samalla matkojen varaus vauhdilla varasin itselleni bussit ja lipun Broadway Comedy Clubin iltatilaisuuteen ensi tiistaille, siellä olevan Stephen Colbert-nauhoituksen lisäksi. Olin ensin ajatellut ajavani edestakaisin, mutta tullien, parkkeeraamisen ja bensan kanssa hinta oli melkein tuplat, joten päädyin bussikyytin, vaikka se toki onkin hieman monimutkaista siitä syystä, että Bostonissa pitää ensin päästä bussille ja bussilta takaisin kotiin. Nykyään emme enää asu aivan metron naapurissa. Mutta siis, NYC, tulossa ollaan.

Euroopasta kuuluu

Iso-O:lla on ollut murhetta kasvonäppylöiden johdosta, ja ruokamyrkytys aiheutti yön kestävän oksentamisen. Kuulin hänestä siis päivittäin. Tänään hän oli hyvällä mielellä suunnittelemassa pian tapahtuvaa reissua Wienin ja Berliinin kautta Kroatiaan (*halvemmat liput tällä tavalla) tapaamaan kavereitaan. Opinnoissa on ollut aika kiireistä ja huomenna on edessä tsekinkielen koe.

E:lla oli vauhdikas viikonloppu inttikaverinsa uuden työpaikan juhlinnan johdosta. Tädiltään hän oli saanut hyvää palautetta upean armeija-asenteensa johdosta. Saman asenteen olen huomannut itsekin. Innokkaasti hän on ollut uutta oppimassa.

Minä vietän päivystysvapaaviikkoani. Edessä on sosiaalisesti ja muutenkin vilkas viikko. Sen verran vilkasta on, että jätimme väliin tälle päivälle suunnitellun "Welcome Back"-illallisen kirkolla. Palaamme.

Loman loppu

Minun lomani loppui maanantaiaamuna 25. elokuuta klo 7.30 tavatessani ensimmäisen poliklinikkapotilaani. Pikku-O jatkaa vielä tulevaan tiistaihin saakka, joskin maastojuoksutreeneissä hän on käynyt jo pari viikkoa. Maanantaina on Labor Day, ja perinteiden mukaisesti Massachusettsissa koulu alkaa sitä seuraavana päivänä, tänä vuonna 2. syyskuuta.

Minun lomani loppua

Erehdyin katsomaan työsähköpostiani lomalla ja törmäsin potilasturvallisuusasiamiehen viestiin mahdollisesta potilasongelmasta. Hän ei millään tavalla yksilöinyt asiaa, joten mielessäni muodostin aikamoisen skenaarion. En siis voinut jättää asiaa sikseen, vaan sovin puhelun hänen kanssaan heti seuraavalle päivälle. No, asia sinänsä oli huomattavasti vähemmän huolestuttava, mutta toki on kurjaa olla osallisena asiassa, joka saattaa johtaa isompiin ongelmiin vain siitä johtuen, että pelkkä nimen mainitseminen osana osapuolien, sairaala ja potilas, sopimusta korvauksista ilmoitetaan tahoille, jotka huolehtivat esimerkiksi lääkärilisensseistä tehden tämän joka toinen vuosi tapahtuvan prosessin monta kertaa hankalammaksi. Tiedän tämän, sillä työkaverini oli samalla tavalla epäsuorasti osallisena potilasongelmassa ja nyt lisenssiä uusiessaan joutuu asiaan ottamaan kantaa joka ainoa kerta. On edelleen hyvin mahdollista, että mitään ei oikeasti tapahdu, mutta kurja huoli tietysti. Opin tästä myös sen, että työsähköpostia ei tule lomalla katsoa.

Kelien osalta lomani oli joko mukavan lämmin tai aivan liian kuuma, mutta yksi sadepäivä loi hieman erilaisen tunnelman, ja oli tarpeen, sillä seutu on aika kuiva. Yöt alkoivat olla miellyttävämpiä lämpötilan pudotessa selvästi +20*C alapuolelle. Ikkunat koko asunnossa ovat edelleen jatkuvasti auki, mistä tykkään kovasti, ja sisälämpötila on vaihdellut +19*C ja +26*C välillä mahdollistaen sukattoman elämän jatkumisen.

Lomani viimeistä perjantai-iltaa olin viettämässä tutulla porukalla Soleilin kotona, joka oli juuri tyhjentynyt lapsista nuorimman lähdettyä College-opintojen pariin. Istuimme pitkän illan grilliruoan ja juomien äärellä heidän takaterassillaan. Mukana olivat pariskunnan lisäksi Martha ja Colin, Kia ja Bill sekä Amy. 

Jälleen liian pitkään odottaneen siivouspäivän vein toiselle tasolla laittamalla sohvatyynyjen päällisetkin pesuun. Se toi mukavan puhtaan tuoksun koko asuntoon. Pikku-O kysyi, onko meillä uudet sohvatyynyt.

Töissä olen ollut jo viikon. Se sujui poliklinikalla ensin seuranani E:n kaveri Ashley, joka oli "shadowing" ja toisena päivänä UMASS-lääkisopiskelija. Etäpäiväni torstai oli mukava katkaisu ylikiireiseen poliklinikkatyöskentelyyn. Nämä päivät ovat toistaiseksi saaneet jatkua ja todellakin jatkan niin pitkään kuin saa. On upea parannus koronaa edeltävään aikaan, että yhtenä päivänä poliklinikkaviikolla voin välttää autoilun ja olla kokonaan valmis töiden osalta klo 12. Etävastaanotot toimivat hyvin sellaisten potilaiden osalta, joiden vastaanotto on lähinnä keskustelua nykytilanteesta, lääkevaihtoehdoista ja tulevaisuuden suunnittelusta. Kuten hyvässä hoitotasapainossa olivat migreenipotilaat.

Iso-O:n kokemuksia

Iso-O lensi Madridin kautta Prahaan ja pääsi bussi-metroyhdistelmällä Prahaan ja siellä hostelliin, jossa hän vietti ensimmäisen yönsä ennenkuin pääsi syksyn majapaikkaansa. Ison matkalaukun yksi rengas oli mennyt rikki. Se oli häntä aika paljon naurattanut, sillä olimme tästä mahdollisuudesta edeltävästi keskustelleet, sillä matkalaukku oli pullollaan kamaa ja vain juuri ja juuri alle sallitun painon (*eli tosi painava kannettavaksi).  

Kuultuani hänen päässeen perille, minä maksoin Iso-O:n syyslukukauden maksun hyvin tiedostaen, että hinta samasta olisi murto-osa, jos vaihdon olisi tehnyt joko Suomesta tai suoraan Prahassa opiskellen. Olen harmistukseni kanssa jo sinut. 'It is what it is'.

Hän on soitellut minulle erilaisten 'ongelmien' kanssa, kuten mitä hänen kannattaa tehdä ruoaksi ja mitä ostaa kaupasta. Hyvin hänellä on mennyt. Hän asuu neljän muun kanssa samassa asunnossa. Heistä kolme on Yhdysvalloista - kaksi poikaa jopa DC:stä - ja yksi tsekki.

E:sta kuuluu vapaaviikonlopun aikaan

E:lla on takanaan kaksiviikkoinen jakso osittain metsässä, sisältäen vartiointia yölläkin. Juuri hänen vuoronsa aikaan alueella oli ollut jotain epämääräistä aktiviteettia. Pelottavaa äidin näkökulmasta. Hän on nyt alokasjaksoa seuraavan 6-viikkoiskauden melkein puolivälissä. Parin viikon päästä selviää, jatkuuko koulutus korkeammalla tasolla vai ei. Erikoista, jos ei, mutta mielenkiinnolla odotan (*laitoin päivänkin kalenteriin, heh heh).

Juoksemassa hän on käynyt säännöllisesti koulutuksesta huolimatta, mutta 'vain' 30 mailia (noin 50 km) viikossa. Hän oli juossut puolimaratonin kokelaansa kanssa ja pyynnöstä kirittäen tämän omaan ennätykseensä, 1:30 tuntia.

E:lla oli juuri vapaa viikonloppu, päättyen tänään, johon sisältyi tädin luona oleilun lisäksi L-sedän kanssa saunomista ja jalkapallon katsomista, viimeisin vaarin luona päivällisineen. Tuntuu hyvältä, että hänellä on tähänkin mahdollisuus sedän hyvinajoitetun Jyväskylä-ajan johdosta.

Pikku-O:n loman viimeisimpiä

Pikku-O on lomaillut ja jatkaa lomailua vielä päivän verran. Hän sai rytminkäännöksen suoritettua hienosti ja on ollut hereillä aikuisille normaaleihin aikoihin. Koulunalku pitäisi siis sujua tältä osin aika helposti.

Treeneissä hän on käynyt päivittäin, tosin nyt on kolmipäiväinen tauko menossa ennen tiistain koulupäivää. Hyvällä mielellä hän on niissä käynyt, vaikka jäikin kapteeniäänestyksessä juuri rannalle. Kun kerroin hänelle, että pääsen melko helposti kaikkiin hänen tuleviin kilpailuihinsa syksyn aikana, hän totesi:"Kiva!", ja kun jatkoin ainoan hankalan olevan koko Massachusettsin tason kisan, johon kommentoin hänen epätodennäköisesti menevän, hän vain sanoi:"Miksi ei?" 

Mia piipahti seudulla ja Pikku-O hävisi paikalta yhtäkkisesti sanomalla vain:"Menen ulos" tullen takaisin tuntien päästä. Mian poissaollessa kavereiden kanssa on riittänyt aktiviteettia päivittäin - tai oikeammin iltaisin, sillä hän usein vasta lähtee noin klo 20 tai jopa 21.

Yhden iltaman aikaan Pikku-O oli jättänyt polkupyöränsä kaverilleen. Itse asiassa se oli kulkeutunut Dashielin pihalle, vaikka tämä ei ole lähimaillakaan alkuperäistä paikkaa. Hänellä oli suunnitelma hakea se sieltä kävellen samalla kun meni Nathanille. Sinänsä hieno ajatus. Mutta, hän meinasi suuttua minulle, kun tarjosin kyytiä Dashielin kautta Nathanille polkupyörän hakemiseksi, sillä se ei mahtunut hänen sisäiseen malliinsa. Hetken riehuttuaan hän ymmärsi tarjoukseni positiivisuuden, ja sain pienen hetken hänen kanssaan automatkalla Dashielin kautta Nathanille. 

Kävimme Pikku-O:n toiveen mukaisesti melomassa ensimmäistä kertaa neljään vuoteen. Hän halusi itselleen oman kajakin, mistä johtuen - tulin huomanneeksi - matka, jonka pystyi tekemään, jäi huomattavasti aiempaan lyhyemmäksi. Lähdimme Alston/Brighton-paikasta, ja vain Pikku-O pääsi Charles Riverin MIT-sillan merenpuolelle. Minä en ehtinyt. Kolme tuntia yläkroppatreenia tuntui. Jalat, käsivarret ja kasvot paloivat, vaikka aurinko oli ison osan ajasta pilvessä. Mukava yhdessäolo vähäpuheisen teinipojan kanssa.

Kouluunvalmistumiseen on kuulunut joitain etukäteisläksyjä. Englanninkurssille hän luki kirjan Shakespearesta, Environmental Science-kurssille hän sekä kävi kavereidensa kanssa vaelluksella Noanet Woodlands-alueella (jossa itse kävimme korona-aikana syksyllä 2020) että otti kuvia niin pihaltamme kuin Waban Reservoirilta, ja biologiaan oli joitain tehtäviä. Muut kurssit eivät ilmeisesti läksyjä antaneet. 

Lukujärjestys saapui (*ohessa). Koulu alkaa joka päivä klo 9.00 ja päättyy 15.45 paitsi tiistaisin 15.25. Maastojuoksutreenit ovat heti sen jälkeen aina klo 18.15 saakka sekä lauantaiaamuisin klo 8.00. Jokaisen aineen välillä on 5 minuutin siirtymistauko. Lounasaika vaihtelee hieman päivittäin; sille ei ole lukujärjestyksessä paikkaa, mutta se tapahtuu aina jonkin aineen aikana vieden ko. tunnilta noin 30 minuuttia pois. Hieman kevyempiä aineita ovat Advisory maanantaisin, Wellness kolmesti viikossa sekä Lions Block (=mahdollisuus tehdä läksyjä tai tavata opettajia aineissa, joissa tarvitsee apua) neljästi viikossa. Kaikki muut ovat vaativia ja työläitä, Pikku-O:n valinnan mukaisesti (*varoittavia kysymyksia kyllä esitettiin), ja tapahtuvat kolmesti viikossa jokainen. Näihin kuuluvat: AP-Environmental Science (=ympäristötiede), AP-Biology (=biologia), AP-Calculus AB (=matematiikka), H-Shakespeare (=englanti), AP-Statistics (=statistiikka), AP-European History (=historia). AP tarkoittaa College-tason kurssia ja H-tarkoittaa Honors-tason kurssia. Ranskan hän pudotti pois. Suurin osa collegeista vaatii kieliopintoja kolmena High School-vuotena. Vain muutama vaatii neljä, ja niihin hän ei ole pyrkimässä. 

Pikku-O:n arki alkaa tiistaina, spesiaaliohjelman mukaan vasta puolen päivän jälkeen. Minulla on maanantaiaamusta torstai-iltapäivään puolikas päivystysviikko ja sitten viikon verran vapaata jälleen. Lähden tästä nyt iltaa viettämään Marthan kotiin.

Iso-O käymässä

Iso-O piipahti kotona torstai-illasta tiistai-iltaan. Aika oli intensiivinen niin hänelle kuin minullekin. Kaiken mahdollisen ajan seurasin häntä kuin koiranpentu. Mahdollista aikaa ei ollut kuin 1-3 tuntia per päivä, sillä hänellä oli niin paljon kaikenlaista muuta.

Lähdin Loganille autontankkauksen samalla hoitaen klo 18.30. Hikinen keli kulminoitui äkilliseen, rajuun ukkoskuuroon juuri samaan aikaan kuin lentokone oli laskeutumassa. Se huoletti minua autonrattia kentälle ajaessani puristaessani. Hän kuitenkin laskeutui turvallisesti, pääsi ennakko-odotusten vastaisesti tullista läpi jouhevasti ilman minkäänlaisia ongelmia ja oli autolla vain 30 minuuttia myöhemmin. Näin hänen kävelevän vauhdikkaasti aivan väärään suuntaan ohjeeni väärinymmärrettyään, mutta hän tapojensa vastaisesti vastasi puheluuni ja löysimme toisemme ilman liian suurta hankaluutta. Hän oli väsynyt ja huonovointinen, mutta olo parani matkan aikana, kun eteen avautui Bostonin kaunis siluetti sekä kotoisa tunnelma.

Hän söi hieman, halaili pikkuveljen - joka sivu mennen sanoen ei lähtenytkään mukaani siskoa hakemaan, silla oli omalla tuntien mittaisella iltapäiväunellaan - ja hyppäsi Willan kyytiin ja edelleen Ianin talolle, johon Jasonkin tuli. Aikaerorasitus ei tunnu merkitsevän, kun aikaa on rajoitetusti ja kaikki ystävät pitäisi ehtiä näkemään.

Ensimmäisenä aamuna hän heräsi klo 8, mikä on aikaero huomioiden todella myöhään (=Suomen aikaa eli hänen sisäistä aikaansa klo 15), ja alkoi hetken hohhailtuaan paistaa pinaattilettuja. Kun totestin tämän olevan hieman erikoinen aamupalavalinta, hän kertoi Suomessakin pitkään nukuttuaan siirtyneensä suoraan lounaaseen. Hyväntuulisena hän jutteli niin kokemuksiaan Eurooppa-lomaltaan kuin pian alkavaa vaihtoaan Itä-Euroopassa. Minä seurasin perässä yrittäen maksimoida oman aikani hänen kanssaan.

Päivä oli täynnä toimintaa. Ensin hän imuroi ja pesi auton(!) ja kävi sitten Abbyn kanssa kävelemässä ja vaihtamassa ensimmäiset kuulumiset hänen kanssaan kahvimukit käsissään. Kotiin saavuttuaan hän otti Pikku-O:n college essay:n arvioitavakseen, mutta totesi sitä hetken katsottuaan, että tarvitsee aikaa omien ajatustensa kokoamiseen. Essay oli hänen mielestään osittain oikein hyvä, mutta tarina antoi Pikku-O:sta vääränlaisen kuvan. 

Hän jätti läppärinsä lepäämään ja lähti käymään Bank of America:ssa kysymässä vinkkejä syksylle. Tämä kannatti, sillä hän sai Travel Visa-kortti lupauksen ja vieläpä upealla palvelulla varustettuna. Oikeasti kortin olisi pitänyt saapua kotiosoitteeseen kahden viikon sisään, mikä olisi tietysti ollut aivan liian myöhään. Hän kuitenkin sai kaksi pankkimiestä työskentelemään hänen edukseen pyytämättä, ja kortti saapui jo maanantaina merkinnällä "extremely urgent", hyvin ehtien mukaan. Nauroimme, että joskus on hyvä olla nuori blondi.

Pankista hän kävi Jasonia moikkaamassa tämän kesätyöpaikassa kauneudenhoitoliikkeessä, jossa tyypillisesti ei käy ketään koko päivänä, ja tuli sitten kotiin kommentoimaan Pikku-O:n kirjoitelmaa oikein urakalla. Tässä vaiheessa pikkuveli oli kuukahtanut taas tuntien mittaiselle iltapäiväunelleen ja kommentit piti jättää vain kirjallisesti. Minua harmitti, mutta tilanne korjaantui seuraavana aamuna, jolloin sisarukset olivat naamattain.

Kommentit jätettyään Iso-O lähti työstä poispäässyttä Jasonia ja Sylvie:ta tapaamaan. Aamulla kuulin, että vaellusreissu syntymäpäiväänsä viettävän Mayan kanssa onnistuikin, ja aamupalan sekä yllämainitun sisaruskeskustelun jälkeen hän lähti kohti New Hampshireä ja siellä ollutta Mount Shaw-kukkulaa. Melkein neljän tunnin vaelluksen jälkeen he ajoivat takaisin Massachusettsiin ja kotiin. Iso-O kävi syömässä ja iloisesti päivästä kertomassa ennenkuin lähti Soleilia tapaamaan.

Iso-O:n poissaollessa Mia piipahti tuomassa Pikku-O:n kypärän katkaisten nuorenparin 3 viikkoisen yhdessäolotauon. Hän lähti kuitenkin heti eteenpäin. Cape Cod-loma vaihtui Alaska-reissuksi.

Sunnuntaina Pikku-O oli herännyt klo 4 mentyään edellisenä iltana nukkumaan klo 17, ja kertoi tämän olevan hänen strategiansa sisäisen kellon siirtämiseksi kohti kouluaikaa. Hän oli siis meistä ensimmäisenä hereillä. Minä heräsin puoli seitsemän aikoihin linnunlauluun. Iso-O, jolla olisi pitänyt olla aikaerohyöty vielä käytössään, kömpi ylos puoli yhdeksältä. Hitaan aamun jälkeen Abby tuli hänet hakemaan, ja yhdessä Mayan kanssa he matkustivat Stoneham:iin yrittäen sosiaalisesta mediasta tunnetuksi tulleeseen Kennedy's Cafe:hin siinä kuitenkaan onnistumatta, sillä paikalla oli ihan hirveästi väkeä ja pitkä jono. He menivät johonkin toiseen, sillä ajatuksena oli ensisijaisesti kavereiden kanssa rupattelu.

Illalliselle menimme Haywardseille. Colin soitti edeltävästi pyytäen reissua Wholefoodsin kautta, sillä hänen bruchetta leipiensä pohjat olivat palaneet. Iso-O oli tehnyt tofu-lisäkkeen, joka olisi ollut aivan hyvä ellei olisi palanut niin pahasti pohjaan. Veimme keksejä ja jäätelöä ylimääräiseksi jälkiruoaksi. Colin grillasi miekkakalaa lisukkeineen. Sarah ja Iso-O höpöttivät ja nauroivat heti alkuhetkestä lähtien. Sarah kertoi Pikku-O:lle, miksi Middlebury College on niin hyvä vaihtoehto. Ettakin liittyi hetkeksi joukkoon. Mukava ilta jälleen.

Iso-O ajoi meidät kotiin, josta alle puolen tunnin sisään molemmat nuoret lähtivät omiin suuntiinsa. Pikku-O meni Nathanille ja Iso-O Brennereille tullen kotiin vasta aamulla. Maanantai menikin sitten molemmilla lähinnä vaakatasossa, vaikka muitakin suunnitelmia, kuten pakkaus(!) olisi ollut. Kävimme sentään kävelemässä ennenkuin Iso-O lähti uudelleen Brennereille yoksi. Tähän hieman erikoiseen valintaan vaikutti se, että siellä asustaa kesän ajan kiva tsekkipoika Lukas. Pikku-O:n arki alkoi, vaikka koulunalkuun onkin vielä pari viikkoa; maastojuoksutreenit alkoivat.

Viimeisenä Iso-O:n kotonaolopäivänä oli edessä pakkaus sekä jonkinlainen huoneen siivoaminen. Iso-O yllättyi matkalaukkunsa painavuudesta. Pikku-O:n kanssa toin huonekasvit sisälle. Vaikka aivan kivat kelit vielä jatkuvatkin, joinain öinä menee lähelle +10*C, enkä alkukesän hallaöistä jotenkuten selvittyään halua antaa kasveille uutta samanlaista käsittelyä.

Menimme viettämään O'Hara's-ravintolaan lähtöateriaa. Iso-O otti lopun Leone Pizzasta mukaansa. Pikku-O erosi porukasta hypäten Newton Highlands-metroon ja sillä Red Sox-peliin, ja me menimme Loganille. Siellä Iso-O lähti kohti terminaalin ovea kohti uusia seikkailuja. Minä ajoin hiljaiseen kotiin.

Samaan aikaan Iso-O:n piipahduksen kanssa E:lla oli valatilaisuus Viitasaarella 16. elokuuta. Sain kuvia ja videoita siellä mukanaolleilta ja jälkikäteen puhelunkin itse lentosotamieheltä. Hänellä oli onneksi parin yön mittainen mahdollisuus hengähtää Papan mökillä ennenkuin homma jatkui maastoharjoituksessa.

Instagram ehdotti minulle lukemiseksi vanhaa kirjoitelmaa, alunperin julkaistu 2006, mutta sittemmin useasti ja useassa eri paikassa julkaistu äidin tunnelma lasten lähtiessä kodista. Se iski jotenkin ytimeen. Vaikka yksi kolmesta on tukevasti kotona vielä vuoden verran, vahvasti tiedostan, että elämäni on muuttumassa. Prosessi, joka lähti käyntiin 2021 E:n High School valmistumisesta ja BC:n lähellä olevaan asuntolaan muuttamisesta, kulminoituu kesäkuussa 2026 johonkin paljon isompaan. Kurkkuani kuristaa, vaikka samalla tunnekin syvää kiitollisuutta siitä, että kaikki ovat löytämässä oman polkunsa. Näin kuuluukin olla.

Lomalla

Olen ollut lomalla 7. elokuuta lähtien, mikä on varsinkin alkuunsa tarkoittanut lähinnä rästiasioiden hoitamista. Kelit ovat jälleen kuumentuneet ja minä villasukkien käyttäjä olen ollut paljasvarpainen lomanalusta lähtien lenkkejä lukuunottamatta.

Pikku-O:n asioita

Pikku-O:lla on ollut joka arkipäivä yksi pikkukirjoitelma ("Supplemental essay"), jokainen 100-300 sanaa pitkä, erilaisista aiheista, 1-3 per College, työnallaan. Niiden pitäisi olla tehtynä tämän viikon loppuun mennessä. Ensi viikolla edessä on hiomista sekä muiden ylimääräisten töiden, kuten videoiden, portfolion ja mahdollisten sosiaalisen median lisätöiden tekemistä, kaikki osana yliopistoihin pyrkimistä. Viimeinen viikko ennen koulua, joka alkaa Labor Dayn jälkeisenä tiistaina 2. syyskuuta, on varattu koulua edeltäville töille. Niitäkin riittää ja useassa aineessa.

Yllä olevasta huolimatta hänellä on riittanyt aikaa muuhunkin, vaikka yöuni onkin jatkunut joka päivä pitkälle iltapäivään. Melkein päivittäin saavuin töistä kotiin todistamaan olohuoneen pöydällä tapahtuvaa maalausta. Hän on aika hyvä ja muutenkin innostunut taiteesta, mikä minua on yllättänyt.

Juoksemassa hän on käynyt epäsäännöllisesti, usein myöhään illalla. Kertaalleen hänelle tuli jääkiekkoilija James kaveriksi. He juoksivat meiltä vain noin 500 metrin matkan ennenkuin Nathan tuli sattumalta vastaan, ja liittyi joukkoon. Lisääntyvästi hänen kaverinsa ovat saapuneet lomareissuiltaan ja illat ovat alkaneet uudelleen täyttyä Mia:n kolmiviikkoisen poissaolon ajallekin.

Pikku-O:n seniorikuva vuosikirjaa varten piti hoitaa alta pois. Varasin vahingossa kuvauksen tehtäväksi kuvaamon pääpaikassa Connecticutissa, kun en huomannut kohtaa, jossa koulu ilmoitettiin. Pitkäkestoisen chatin tuloksena sain sen vaihdettua tälle maanantaille koulun alueelle. Pikku-O oli pahalla tuulella kuullessaan kuvauksesta sekä varsinkin sen ajankohdasta liian aikaisin aamulla (klo 10.45). Itse kuvaus onnistui varsin kivuttomasti. Hänestä otettiin monia kuvia sekä siisteissä vaatteissa että valmistujaisviitta ja -hattu päällään Southin Athletic-sisäänkäynnin edessä olevalla puistoalueella. Häntä harmitti, että kuvaus tapahtui jo nyt. Hän olisi halunnut venyttää sen mahdollisimman pitkälle. (*huokaus).

Suomesta kuuluu

Iso-O, joka on jo matkalla takaisin, on soitellut lähes päivittäin Jyväskylän seudulla viikon vietettyään. Meillä oli joitain virallisiakin asioita hoidettavana, ja niistä yksi iso oli se, että saimme Healthcare Insurance Waiverin anottua ja hyväksyttyä. Tämä on suora melkein $5000 säästö minulle, ja olen kiitollinen Georgetown University:lle siitä, että he eivät tee prosessista niin monimutkaista kuin Boston College teki.

Suomi- ja Eurooppareissullaan Iso-O on oppinut pankkikortin ja luottokortin erot saamalla useita(!) huomautuksia tilillä olevan rahamäärän riittämättömyydestä. Virheistä oppii parhaiten ja mitään katastrofia ei ole tapahtunut, joten homma lienee tältä osin hallussa hänen Praha-aikansa huomioiden. Suomen pankkikortti näyttää Euroopassa toimivan aika ongelmattomasti.

E on myös oppinut jotain. Hän oli lähtenyt iltalomalle tarkastamatta, miten pääsee takaisin kasarmialueelle ajoissa. Hätäpäissään hän oli soittanut jokseenkin kaikille edes hieman mahdollisille ihmisille onnistumatta. Vaari viimein pelasti tarjoamalla kyydin. 

Lomani alun aikaan

Lomani siis alkoi päivystysputken loputtua torstai-iltana 7. elokuuta. Olin ajatellut tulla Suomeen, osallistua E:n viikonlopun valatilaisuuteen ja serkkuni viikko sitten järjestämään juhlaaan Karstulassa sekä tietysti näkemään tärkeitä ihmisiä, mutta kaksi asiaa tapahtui. Ensimmäinen liittyi suunniteltuun Iso-O:n pyrähdykseen tässä suunnassa sattuen juuri lomani ajalle. Toinen oli suora pyyntö tyopaikan lakimiehiltä välttää ulkomaille matkustamista. Tämä tosin vaikutti minuun vähemman, silla olen edelleen suunnittelemassa reissua Eurooppaan joulun ajalle.

Pelkkää ruusuilla tanssimista lomani ei ole ollut. Heti ensimmäisenä päivänä palasin hammaslääkäriin paikkauttamaan lohjenneen etuhampaani sekä pienen takahampaassa olleen reiän. Onnekseni selvisin niistä ilman puudutusta ja aika kepeästi. Nyt näyttää kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Swap Shopissa kävimme Pikku-O:n kanssa viemässä vanhoja tavaroitamme sekä hakemassa jotain tilalle. Etsin ensisijaisesti Iso-O:n huoneeseen hyllykköä, mutta löysin penkin, joka toiminee samassa funktiossa. Tavoitteena on tavarapaljouden hallinta, mikä matamin kohdalla on haastavaa. Varsinkin, kun tavaramäärä jatkuu isona aina vuoden vaihteeseen saakka, kun kotiin jääneiden tavaroiden lisäksi paikalla ovat opiskelija-asuntolan kamat.

Swap Shopista ajoimme New Balance-kauppaan. Saimme hienot kilpakengät molemmille. Myyjän laskuvirheen johdosta sain ne molemmat alle puoleen hintaan, vaikka tarjous oli "buy one, get one 50%". Se on iso juttu, kun OVH on yli $250 per yksi pari, ja kokonaislasku $239 sisälsi kaksien kenkien lisäksi Pikku-O:lle kahdet juoksushortsit. Olen alkanut googlailla meille kilpailuja. Aika todennäköisesti menemme Turkey Trot 5k-juoksuun ennen Thanksgivingiä, mutta harkinnassa on toukokuinen Sugarloaf maratonikin (15k minulle).

Kävin Colinin, Marthan, Kian ja Billin kanssa iltakonsertissa Mason Rice-koulun takana olevalla nurmialueella. Meillä oli picnic-kamat ja tuolit mukanamme. Minä hain Hut:ista meille pienet pöydät. Oli nostalgista käydä talossa sisällä sekä kävellä Mason Ricen ympäristössä muutenkin. Viimeisinkin pääsi alakoulusta jo yli 6 vuotta sitten.

E:n kaveri Fox kävi tuomassa lisää kamojaan kellariin ja käytin päivän hyödykseni kellarin tuulettamisen kanssa. Yläkerran naapurini on hieman työläs tältä osin, sillä hän pelkää eläinten menemistä kellariin, vaikka oven esteenä olikin yli metrin korkuinen verkko. En tietysti itsekään halua kellariin eläimiä, mutta en myöskään halua kaiken siellä olevan homehtuvan. Luulen, että pääsemme tästä jonkinlaiseen konsensukseen, mutta helpompi olisi, kun ei toisen asukkaan mielipidettä tarvitsisi ottaa huomioon. 

Sain lipun Stephen Colbert-nauhoitukseen. Olisin halunnut saada lipun lomani ajalle, mutta harmillisesti heillä on nauhoitustauko juuri nyt. Menen siis seuraavan päivystysvapaani aikana syyskuun alkupuolella. Siitä lisää silloin.

Iso-O saapuu tänään. Pikku-O totesi:"Kiva" ja ilmoitti tulevansa mukaan kentälle.

Kalevan kisojen aikaan

Olen oppinut liian hyvälle. E:n college-aikaisten kilpailujen live-seuranta oli helppoa, ja jopa silloin, kun kuvaa ei ollut tarjolla, oli mahdollista saada väliajat heti niiden tapahduttua vain tietokoneruutua tuijottaen. Oletin saman tietysti olevan mahdollista Kalevan kisoissa, SM-tason kilpailu kun kuitenkin oli kyseessä. Tarjolla oli 'Livetulokset'. Valmistauduin testaamalla systeemiä naisten 10000 m juoksun aikana. OMG!!! Livestä ei ollut tietoakaan, ja väliajat näytettiin vain ko. aikapyykin nopeimpana ohittaneen osalta aivan randomisti. Ilmeisesti tällaiselle palvelulle ei ole kysyntää, kun näin rudimentaariseen systeemiin oli päädytty. 

No, sain onneksi monia kuvia ja videopätkiä kilpailua sekä paikanpäällä että television välityksellä seuranneilta. Iso kiitos!! 10k-juoksun jälkeen kysyin E:lta varovaisesti, millä mielellä juoksija oli. Ilokseni sain vastaukseksi, että hyvällä mielellä, hieno oli ollut kokemus, ja vaikka hänen oma aikansa oli "horrible" (*suora lainaus), oli yleisfiilis jäänyt hyväksi. Siitä tuli minullekin hyvä mieli.

E:n viikonlopun täytti kaiken muun lisäksi puhelimen näyttöasia. Sain monia tekstiviestejä ja puheluita asian tiimoilta. Iso asia hänelle. Samalla hassua ja jotenkin liikuttavaa, että hän edelleen tuntuu ajattelevan, että minulla on äitinä ratkaisu tähänkin ongelmaan. 

Sunnuntaina oli 5k. Etäseuraaminen oli taas käytännössä mahdotonta, mutta näin tietysti tulokset kisan jälkeen. Kysyin ensin Iso-O:lta, millä mielellä E oli. Hän kertoi, ettei muista kertaakaan aiemmin nähneensä veljeään niin hyväntuulisena suboptimaalisesti menneen juoksun jälkeen. Oi, kuinka se tuntui hyvältä kuulla! E itse kommentoi:"Ei ollut onnistunut viikonloppu mutta oli kiva", ja jatkoi:"Hay was in the barn tho, I was just unfit".

Kisojen aikaan meren tällä rannalla kelit ovat helpottaneet hetkeksi kuumasta ja kosteasta todella miellyttävään kuivaan ja mukavan lämpöiseen, aurinkoiseen suuntaan. Mia ja Pikku-O tekivät yhdessä ruokaa. E:n kaveri Fox toi kamojaan meidän kellariin odottamaan syyskuun alun muuttoaan. Ja, minä huolestuneena seuraan jatkuvasti ulkomaalaisvastaisempaan muuttuvaa ilmapiiriä niin College-opiskelijoiden valinnassa kuin omassa elämässänikin.

 

Esseitä ja hampaita

Jouduimme hämähäkkien hyökkäyksen kohteeksi. Sisällä niitä on näkynyt aiemminkin harvakseltaan liikaa tunteita herättämättä. Tunteita kuitenkin oli ilmoilla, kun olohuoneen pöytälampun kuvusta löytyi reippaasti yli 20 pikkuhämähäkkiä. Pikku-O reippaana päästi ne kaikki päiviltä. Inhimillisempää olisi ollut viedä ne ulos, mutta tilanteessa ei ollut aikaa fiilistellä.

Meillä on Pikku-O:n kanssa ollut hieman saman sävelen löytämisen kankeutta. Myrskyisän College Essay-luonnoserimielisyyden jälkeen hän sai aikaiseksi huomattavasti paremman ja paljon enemmän itsensä näköisen kirjoitelman. Se on pian valmis isosisarusten kommentoitavaksi. Tein hänelle aikataulun loman loppuajalle sisältäen joka päivälle yhden Supplemental Essay:n tai muun hakuprosessiin liittyvän aktiivisuuden. Hän ei alkuun tästä tykännyt, mutta on alkanut aktiivisesti siihen itsekin asioita lisäillä.

Yksi syy, miksi saman sävelen löytämisessä on ollut hieman kankeutta on se, että Pikku-O on ollut - ja on edelleen jatkuvasti menossa pikkutunneille saakka joka ainoa ilta. Normihengailujen lisäksi hän meni Italia-juhliin Nonantumiin, Mian perheystävien luo illalliselle, kavereiden luo illanviettoihin ja kertaalleen mm. Northeastern University:iin siellä kesäkurssia suorittavaa kaveriaan tapaamaan.

Kävimme yhdessä hammastarkastuksissa tietäen, että molemmille tulee jotain sanomista. Pikku-O sai heti kaksi paikkausvastaanottoa, jotka hän on jo läpikäynyt, ehdotuksen uudesta hampaiden oikomisesta(!) sekä lähetteen viisaudenhampaidenpoistoon. Minä sain vastaanoton haljenneen etuhampaan korjaukseen, ja saatan joutua samalla kahden takahampaan halkeuman paikkaukseen, joskin en tiedä, selviänkö nielurefleksini kanssa siitä. Etuhampaani, joka koki kovia pienen kivimurun johdosta, korjautan mielelläni. Jos en ihan jääkiekkoilijalta näytä, eroan selvästi kaikista valkoisen hammasrivin omistavista työkavereistani.

Minä olen jatkanut 25 mailia (40 km) viikossa juoksuhaastettani, ja koska se on tarkoittanut 4-6 juoksupäivää viikossa, olen alkanut saada uusia tervehtimistuttuja Reservoirin ympärillä. Tosi moni muukin juoksee aivan ihmeellisiin aikoihin.

Euroopan uutisia

Iso-O:lla oli todella onnistunut matka Ranskasta Espanjaan ja sieltä Brysselin kautta Helsinkiin. Hän oli vaellukseltaan mennyt Barcelonaan päiväksi ja sitten Madridiin, josta lento Brysselin yön yli välilaskun kautta saapui takaisin Suomeen 29. heinäkuuta. Kentältä hän meni suoraan mökille, josta hän soitti hyväntuulisen pulputuspuhelun kertoen matkakokemuksistaan. Upealla asenteella hän oli ollut liikkeellä liikaa suunnittelematta. Mökillä häntä kävivät tervehtimässä serkkutytöt Kintaudelta. Huomenna hän lähtee T:n kanssa kohti Espoota ja siellä olevia Kalevan kisoja.

Iso-O:n kanssa meidän pitää hoitaa syyslukukauden asioita jossain välissä. Toivottavasti saan reipasliikkeisen matamin jossain välissä pysähtymään tietokoneen äärelle. Toisin kuin hän, minä tarvitsen hieman enemmän aikaa suunnitteluun, ja jotkin hänen asiansa ovat minuun liittyviä. Kuten terveydenhuoltovakuutus ja muut infrastuktuurit.

E:lla on ollut hieman vastoinkäymisiä. Ensin hänen toukokuinen, pieni autonkolhaisuasiansa pitkittyi, kun vakuutusyhtiö ei saanut meitä kiinni. Huomautin vakuutusyhtiölle, etten kyllä ollut minkäänlaisia yhteydenottoja saanut. Mutta, harmillisesti hänet todettiin syylliseksi (mikä tietysti pitää peräänajossa paikkansa), ja se johtaa jonkinlaiseen taloudelliseen haittaan sekä merkintöihin ajajan taustatiedoissa vuosien ajan.

Toisena asiana hänen puhelimensa näyttö meni metsäleirin aikana rikki, ja aiheutti tekstiviestien tsunamin minulle sekä päivien mittaisen harmittelun jopa Kalevan kisoja edeltävänä iltana. Tsemppasin jättämään asian taka-alalla, sillä näitä on tapahtunut meille muillekin.

Uutisissa

Lempishowni, Stephen Colbert, peruttiin 'sattumalta' pari päivää yhtiön miljardien hintaisen oikeusjutun sopimisen kanssa. Tämä herätti keskustelua laajalti ja lisäsi hänen suosiotaan ainakin lyhytaikaisesti.

Epstein-juttu paisuu ja mutkistuu Valkoisen talon salailun ja aivan ihmeellisten kommenttien johdosta. 

Huomenna alkavat Kalevan kisat. Harmittaa, etten pääse katsomaan. Tsemppiä E:lle! Ylpeä äiti täällä huhuilee ja seuraa tarkasti etänä.

 

Tutustumassa Colgate-yliopistoon sekä Colby- ja Bowdoin Collegeen

Kävimme viikon sisään kolmessa collegessa. Ensimmäisenä menimme New Yorkin osavaltion, sitten Mainen suuntaan.

Colgate University

Lähdimme kotoa perjantaina 11.7. klo 8 ajamaan, ja saavuimme New Yorkin osavaltiossa sijaitsevaan Hamiltonin pikkukaupunkiin (tai oikeammin kylään) noin klo 12.30, mikä oli hyvä, sillä aikaa oli hyvin käydä syömässä ennen tutustumiskäyntiä. Pikku-O oli googlannut meille dinerin (Broad Street Diner), jossa saimme erittäin hyvää palvelua läpiinsä tatuoidulta, hyväntuulisesti pulputtavalta nuorelta naiselta, joka tarjoilun lisäksi mainosti sekä yliopistoa että aluetta. 

Syönnin jälkeen ajoimme muutaman minuutin ajomatkan päässä olevalle Admission Office:n parkkipaikalle. Colgate-yliopiston kampusalue on saumattomasti Hamiltonin kylän sisällä. Kampusalue on kaunis, hyvinhoidettu ja upeiden maisemien keskellä. E oli useaan otteeseen varoittanut Pikku-O:ta, että Colgate yliopistoa ei kannata harkita, kun se on niin kaukana kaikesta ("you will start using hard drugs"), mutta velipojat ovat toiveiltaan aika erilaisia - itse luulen, että Pikku-O voisi helposti paikkansa Colgaten kampukselta löytää.

Hienossa aulatilassa oli iso näyttö, jossa kaikki osallistujat toivotettiin tervetulleiksi nimellään. Tilaisuus alkoi yleisellä sessiolla, jossa läpikäytiin jo tutuksi tulleella tyylillä kaikki yliopiston yksityiskohdat, hakuprosessi ja 'ainutlaatuisuus".  Kiertokävely oli hassusti jaettu osavaltioittain. Pikku-O:n ja minun lisäkseni seurueeseemme kuuluivat poika isänsä kanssa Lexingtonista ja poika äitinsä kanssa Northhamptonista; esittelijänä oli Iso-O:n ikäinen tyttö Cambridgestä. Kiersimme mäkisellä kampuksella tärkeimmät paikat ja pääsimme katsomaan asuntolan huoneenkin. Se oli paljon normaalia isompi. Kierroksen lopuksi oli loppusessio kysymyksineen sekä kaikille jaetut jäätelöt. 

Ajoimme suoraan takaisin, joskin Pikku-O halusi käydä ostamassa vähän herkkuja matkalle, ja pitkän matkan johdosta autokin piti tankata. Olin miettynyt kiertotietä Cornell-yliopiston kautta, mutta Pikku-O ei ole yliopistosta yhtään kiinnostunut ja ajomatkaa olisi tullut yli 100 mailia lisää, joten jätin suunnitelmani sikseen.  

Colby College

Tiistaina 15.7. lähdimme klo 7 ajamaan kohti Maine-osavaltiota ja siellä sijaitsevaa Colby Collegea. Koska lähdimme ennen pahinta aamuruuhkaa, sujui matka jouhevasti aivan alusta lähtien, vaikka menimmekin Bostonin läpi. Pikku-O nukahti jokseenkin heti, joten seuraa minulla ei matkalla ollut. Hän missasi Bostonin hienot sillat.

Ennen kampukselle ajamista kävimme pikaisesti hakemassa pientä välipalaa. Colby sijaitsee Waterville-pikkukaupungissa ja sen pieni kampus on siisti ja kaunis. Ajoimme Admission Officen takana olevalle parkkipaikalle ja menimme sisään odottamaan. Olimme ensimmäisiä. Parinkymmenen minuutin sisällä paikalle saapui kolme muuta junioria vanhempansa kanssa. Alkuesittelyn piti E:n ikäinen nuori nainen. Kierrokselle lähdimme ensimmäisen vuoden juuri lopettaneen, alunperin Nigeriasta olevan eläväisen tytön kanssa. 

Varsinaista loppusessiota ei ollut, joten lähdimme kierroksen jälkeen suoraan kohti etelää, sillä meillä oli hieman tiukka aikataulu ja jotain tarvitsi saada välissä syötäväksi. Colby College jätti kuitenkin positiivisen fiiliksen minullekin pienuudestaan huolimatta.

Bowdoin College

Ajoimme noin tunnin ajan takaisinpäin kohti Bowdoin Collegea, joka sijaitsee Brunswick-pikkukaupungissa. Pikku-O googlasi meille pizzapaikan (OTTO), josta otimme mukaamme pizzat pikaisesti autossa syöden.

Alkuesittelyn piti ikäiseni nainen. Esittely oli paras näkemämme. Hän kävi läpi sekä hakuprosessia yleisesti että Bowdoin-spesifisesti realistisesti huomioiden, että tutustujat hakevat moniin muihinkin paikkoihin. Tykkäsin erityisesti tästä piirteestä.

Kiertokävely oli Intiasta alunperin olevan, ensimmäisen vuoden juuri lopettaneen mukavan pojan kanssa. Kampusalue ei tehnyt minuun niin hyvää vaikutusta kuin kaksi yllä olevaa, mutta Pikku-O oli positiivisella mielellä ja piti collegen listallaan.

Loppusessiota ei ollut taaskaan, joten lähdimme takaisin kotiin. Matkaseuralaiseni nukkui jälleen ison osan matkasta, joten häneltä jäi huomioimatta tarpeellinen yksityiskohta - kuinka paljon matkaa ja aikaa menee kodin ja collegen välillä.

Olemme nyt käyneet kahdeksassa edelleen Pikku-O:n listalla säilyneessä yliopistossa ja kolmessa sieltä jo tippuneessa. Alla linkit aiempiin käynteihin, tosin löytyen haudattuna yleisempiin sepustuksiin:

- University of Denver ja CU Boulder

- Darthmouth

- Yale ja Brown; UVM ja Middlebury

- Tufts

College vierailut ovat nyt osaltamme ohi. Mahdollisesti osallistumme joihinkin virtuaalivierailuihin, mutta tavoite on nyt siirtymässä kohti valmisteluja. Edessä ovat College Essay, monet lyhyemmät kirjoitelmat, haastattelut, videoinnit ja hakemusten viimeistelyt. Niistä lisää jatkossa.

Kotona itsekseen ja yhdessä Pikku-O:n saapumisen jälkeen

Postauksen aikajanaan mahtui kaksiviikkoinen aika itsekseen. Yksinkertaisen elämän aikana aina huomaan, kuinka tiukoilla olen ollut viimeisen yli kahdeksan vuoden aikana, ja osaan arvostaa helppoutta. Tämä siitäkin huolimatta, että ikävä energista kolmikkoa on välillä kurkkuakuristavan vahva. Mutta siis, vaikka aika oli ehkä ulkopuolisesta näkövinkkelistä tylsä, se ei sellainen ollut minulle. Alla muutamia huomioita ensin ko. ajasta. Loppuosassa tapahtumia Pikku-O:n saapumisen jälkeen.

Sosiaalisella puolella minulla oli mukavasti menoa. Olin mm. Marthalla viettämässä ensimmäistä lauantai-iltaani tutulla porukalla. Mukana olivat Martha-äiti, Colin, Kia, Bill, Amy, Mark, Julia, sekä myöhemmin Mike. Nuorista paikalle pääsivät Tierney, Ava, Ollie, Angus ja Angusin tyttöystävä. Ruoka oli hyvää ja naurua riitti pitkälle yöhön.

Kodin liian pitkään odottanut siivous toi sekä E:n että Iso-O:n huoneet jälleen yhteiseen käyttöön. E:n puolella järjestettävää oli vain vähän, Iso-O:n huoneeseen jouduin keräämään voimia usean päivän ajan. Totesin myös, että niin ihanalta kuin SodaStream ajatuksena vaikuttaakin, on sen huoltaminen sen verran työlästä, että päädyin siitä luopumaan, kun sopiva halukas löytyy. Jos kuplapullot matkustavat viikkotolkulla autonperässä, en todennäköisesti tule niitä täyttämään. Virheostos, myönnän auliisti.

Työkaverini Matt ilmoittautui sairaalan kahvilan ns. Farm Share-ohjelmaan, mikä tarkoittaa kerran viikossa lähimaataloista tuotavaa kasvislaattikkoa. Koska hän oli viikon poissa, hän pyysi minua hakemaan laatikkonsa, sillä muuten se olisi mennyt hukkaan. Mikäpäs siinä. Sain ilmaiseksi ison laatikollisen erilaisia kasviksia, marjoja ja hedelmiä.

Suomesta sain kuulumisia säännöllisesti. Pojat olivat päässeet perille ja Iso-O lopetti työnsä hieman aiemmin mainittua myöhemmin (tai siis ei mennyt mökille poikien kanssa), sillä hän tuli hyväksi ystäväksi ukrainalaisen Annan kanssa, ja loppujen lopuksi kokemus oli ainutlaatuinen monella tavalla jopa siten, että hän harkitsee ensi kesänä samaan paikkaan menemistä(!). M:n häät olivat iso juttu kaikille - sain kuvia hyväntuulisista tanssijoista niin juhlista itsestään kuin jatkoiltakin. Pikku-O:kin oli päässyt baariin mukaan, mikä häntä kovasti ilahdutti. E:n vuosi armeijassa alkoi koko porukan hänet portille saattaen. Loppuajan olivat Iso-O ja Pikku-O viettäneet Jyväskylässä tavaten sukulaisia eri sukuhaaroista ennenkuin Pikku-O:n lento tänne ja Iso-O:n päivää myöhemmin lento Pariisiin olivat nousseet ilmaan Helsingistä. Pikku-O:n mielestä loma Suomessa oli onnistunut, ja hän moneen otteeseen toi esiin erilaisia ehdotuksia tulevaisuuteen, kuten esimerkiksi sukulaisten yhteisen jalkapallo-ottelun ym. Hän kommentoi mökillä olemisen mukavaksi, vaikka (*suora lainaus) "siellä oli liikaa testosteronia". Hän selitti tätä sillä, että Iso-O tasapainottaa niin hyvin, ja hänen poissaolonsa siksi tuntui "liiallisena testosteronina". Tämä kommentti oli hauska siksikin, että E muutama vuosi sitten kotona vieraillessaan totesi kotona olevan liikaa estrogeeniä.

Pikku-O:n saapumisen jälkeen

Pikku-O saapui keskiviikkoiltana 9. heinäkuuta. Olin vaihtanut päivystysyöni pois, jotta pystyin olemaan Loganilla valmiina, jos vaikka kaikki ei sujuisikaan jouhevasti. Ikäänkuin olisin sitten voinut jotain tehdä (*pyörittää silmiään). No, saavuin parkkipaikalle odottamaan samaan aikaan kuin sain viestin Pikku-O:lta:"Olen perillä". Hän oli löytänyt tiensä rajatarkastukseen, jossa oli ollut ihan hirveästi porukkaa:"Tämä jono on tosi pitkä. Tässä ottaa aikaa. Tuntia tule olemaan. Pari ainakin". Jono oli kuitenkin lähtenyt vetämään. Kuullessaan rajavirkailijan sanovan hänelle tervehdyksenä"Sweet heart", hän oli tiennyt pääsevänsä läpi ilman hankaluuksia. Niin oli käynyt - puhelinta ei ollut tutkittu lainkaan epäsopivien kuvien tai sosiaalisen median kommenttien osalta. Häneltä oli kysytty vain muutama tarkennus minuun liittyen, otettu silmäkuva, ja toivotettu tervetulleeksi. Matkalaukku oli löytynyt jouhevasti, ja hän saapui autolle vain muutama minuutti myöhemmin.

Pikku-O:n todistus saapui sekin. Viimeisen neljanneksen A-arvosanan hän sai yllättäen englannista, Graphic Design-aineesta, ja biologiasta. A- tuli historiasta ja kemiasta. B tuli ranskasta ja matematiikasta. Niinpä juniorivuoden loppuarvosanat muodostuivat seuraavanlaisesti. A-arvosana tuli englannista(!), International Cuisine-, ja Wellness-aineista. A- tuli Graphic Design-aineesta, biologiasta ja kemiasta. B+ tuli historiasta (*tätä en ymmärrä, sillä kaikki arvosanat vuoden aikana olivat A-; Pikku-O selitti tämän sillä, että iso loppuprojekti oli ollut B, mutta silti), B tuli odotetusti ranskasta, ja B- matematiikasta. Pikku-O:lla oli vuoden aikana nouseva käyrä. Kasvamista on tapahtumassa, mutta toki GPA 3.53 / 4.00 laittaa hänet hieman altavastaajan rooliin College-hakuprosessissa.

AP-testien tulokset saapuivat nekin. Hän totaalisesti yllätti upealla AP-Chem arvosanalla. Hän sai siitä 5/5. Tämä on iso juttu, sillä testi on vaikea, ja isovelikin sai siitä 4/5. AP-US History arvosana oli 4/5, mikä on hyvä sekin. Hienoa Pikku-O!

Mahdollisesti AP-Chem innoittamana ja jotenkin Suomi-lomaan liittyen, Pikku-O ilmoitti minulle haluavansa lääkäriksi. Katsotaan, miten tämä tästä etenee. Yhtenä perustelunaan hän kertoi sen, että haluaisi keskustella mummojen kanssa samalla tavalla kuin minä. Hauskaa, että tämä osa työstäni on hänelle rekisteröitynyt isoksi jutuksi.

Mialle hän oli ostanut tuliaiseksi pienen karkkipussin omilla rahoillaan. Aika söpöä. Mia tulikin käymään heti torstaina, ja nuoripari on tavannut toisiaan joka ilta muutenkin, vaikka Mia on töissä kesäleirillä ohjaajana. Sosiaalista aktiivisuutta on riittänyt päivittäin muidenkin kavereiden kanssa. Hikisten kelien aikaan Nathanin Crystal Lake-lammikon rannalla oleva koti on ollut arvokas uintimahdollisuuden johdosta, ja ovat pojat löytäneet tiensä meillekin illanviettoon.

Meillä oli yli puolen vuoden mittainen ajotauko Pikku-O:n rengasepisodin jälkeen, mutta katkaisimme tämän tauon lähiseudun teillä tavoitteena hoitaa kortti pois alta kuljeksimasta heti vuoden vaihteen jälkeen. Luulen, että se on realistinen tavoite - itsevarmuutta häneltä ei todellakaan puutu.

Huomasin mainoksen Broadway-show, Back to the Future, kaksiviikkoisesta Bostonin kiertueesta ja esityksistä Citizen's Opera House:ssa. Halusin varmistaa, että Pikku-O haluaa lähteä mukaani, ja sain vastaukseksi:"Okay". Huomautin hänelle, että liput eivät ole ilmaisia ja että mukaan lähteminen on vapaaehtoista, joten kysyin uudelleen, ja hän laajensi vastauksensa:"Haluaisin".  Niinpä menimme. Ajoimme aivan Bostonin keskustaan, ja helposti löysin meille kadunvarsipaikan Boston Common-puiston varrelta hintaan $2/tunti. Koska olin varannut meille hyvin aikaa mahdolliseen parkkihankaluuteen, ehdimme käydä kylmillä juomilla Caffe Nero:ssa ennen näytökseen menemistä. Aavistuksen harmillisesti istumapaikkamme olivat jonkin kesäleirin ympäröimänä, ja nuoret ajoittain pitivät minulle liikaa meteliä, mutta esitys itsessään oli meille molemmille mieleenjäävä. Tarina noudatti aivan pieniä muutoksia lukuunottamatta elokuvan tarinaa ja oli lavastuksiltaan todella vaikuttava. Hyvä mieli jäi. Pieni säikähdys tapahtui autolle kävellessä. Olimme molemmat muistaneet autonpaikan hieman väärin, ja kohta monen auton mitalta ammotti tyhjänä. Auto löytyi hieman eteenpäin kävellen ja säikähdys jäi noin minuutin mittaiseksi. 

Kelit ovat olleet pääosin kostean kuumia. Tukalan olon lisäksi tällä on ollut sellainen vaikutus, että huonosti ilmastoidussa kellarissa ilma on ollut homeisen vahva. Ikkunoita ei saa auki. Yläkerran naapurin poissaollessa avasin molemmat ovet (kellarin tasossa ja ensimmäisessä kerroksessa) ja sain hyvän läpivedon aikaiseksi. Vuokraisäntä sattui tulemaan pihatöihin juuri samaan aikaan, mutta yllättäen hyväksyi toimenpiteeni ja jopa keksi kellaritason oveen ylimääräisen eläinesteen. Tämä on tärkeää, sillä pihalla liikkuu vaikka minkälaisia pikkukulkijoita. 

Yllä mainittuihin pikkukulkijoihin kuului eräänä yönä todistamani pesukarhuperheen kulkeminen peräkanaa ikkunani alla, alle metrin päässä minusta. Heräsin tämän näkemään siksi, että naapurin erittäin kirkas liiketunnistinvalo ponnahti päälle ja kun ikkunani oli apposen ammoillaan, näin sekä valon että kuulin rapinan. Hauskoja eläimiä ovat, vaikken niitä tietysti pihalle - tai varsinkaan kellariin - haluakaan. 

Colin ilmestyi etuovellemme eräänä iltana tuoreiden oluiden kanssa, ja minä menin heille iltaa viettämään teemalla kaasuputken vuotaminen aivan heidän talonsa edessä. Nämä vuosikymmeniä vanhat kaasuputket vuotavat jatkuvasti, ja aiheuttavat ihan oikeita turvallisuusriskejä. Muutama vuosi sitten 40 taloa tuhoutui ja yksi ihminen kuoli kaasuräjähdyksen johdosta (Merrimack Valley Gas Exlosion). Meillä on kellarissa sekä kaasuputket että öljyä. Mikä voisi mennä pieleen?

Pitkä ja kumpareikkoinen ylennysprosessini tuli päätökseen. Olen nyt virallisesti Associate Professor UMASS Chan Medical School:issa 15. heinäkuuta lähtien. Koska opetan myös Tufts-opiskelijoita ja -erikoistuvia, tulen - todennäköisesti - saamaan saman arvonimen myös Tufts Medical School:issa, tosin lisättynä termillä Adjunct, sillä kahdessa paikassa ei voi olla täysivaltaisesti samalla tittelillä, kuulin. Adjunt tarkoittaa epäsuorasti käännettynä osa-aikaista, minkä vuoksi onkin aika hassua, että Suomen Dosentti-titteli on käännetty "Adjunct Professor" selvästi virheellisen ymmärryksen johdosta. Hups. Kannattaisi ehkä miettiä tätä uudelleen, Suomen dosentit.

Kahdesta vanhemmasta lapsestani olen kuullut säännöllisesti. Erityisesti Iso-O soittelee jos vaikka minkälaisista asioista. Hyvällä mielellä hän on reissannut ensin Ranskassa ja nyt Espanjassa, mutta ongelmilta hän ei ole välttynyt. Niiden eteentullessa hän soittaa aina minulle. Ikäänkuin äidillä olisi ratkaisu kaikkeen. Ensimmäinen ongelma oli Etelä-Ranskassa, jossa hän oli myöhästynyt hostelliin menosta pitkän bussimatkan johdosta, yritti viettää yön lentokentällä vain tullakseen potkaistuksi sieltä ulos myöhään illalla. Hän oli löytänyt hotellin, joskin itselleen ihan liian kalliin, ja asia oli ratkennut. Toinen ongelma oli uuden kaverin kaatuminen espanjalaisen pikkukylän hostellissa päänsä lyöden. Hän soitti minulle, vaikka oikeampi osoite olisi ollut hätänumeroon soittaminen. Hassu nuori aikuinen.

E soitteli ensimmäiseltä lomaltaan ja kertoi tunnelmansa ensimmäisen kahden viikon ajalta. Aivan hyvällä mielellä hän oli. Hänet oli laitettu juoksemaan Cooperin testi 3 kertaa peräkkäin jäniksenä vauhdilla, jolla ainakin osa pojista pääsi yli 3000 m tulokseen. Muutama kirjallinen testikin on jo ohi. Suomenkielen osio oli mennyt aivan penkin alle, mutta muut olivat olleet helpompia. Ruoka on ollut hänen mielestään ihan hyvää; vain kertaalleen oli ollut ylikypsää pastaa. Keittojen iso määrä on hänet yllättänyt, varsinkin kesähelteiden aikaan, mutta toisin kuin muut pojat, häntä eivät ole kasvisruokapäivät hätkähdyttäneet. 

Kohti uusia seikkailuja.

Georgetown Law ja poikien juttuja ennen Suomeen lähtöä

Isoin asia ensin. E hyväksyttiin Georgetown Law-yliopistoon, yhteen maailman parhaista oikeustieteellisistä yliopistoista. Hän tulee siis olemaan siskonsa kanssa samassa kaupungissa vuoden ajan. Se(kin) tuntuu minusta hyvältä. Hän sai pyynnöstä siirrettyä aloituksen vuoden 2026 syksyyn, armeijan jälkeiseen aikaan. Merkityksetöntä ei ole sekään, että tällä tiedolla hänen ei tarvitse mennä uudelleen LSAT-testiin, eikä varsinkaan käydä uudelleen läpi työlästä hakuprosessia, mikä olisi ollut haastavaa armeijan aikana. Enää pitää keksiä, miten kalliit opinnot rahoitetaan. "We'll burn that bridge when we'll get there", niinkuin E aina vitsailee kaksi sanontaa yhdistäen.

Blogin toiseksi isoin asia on se, että pojat lähtivät Suomeen torstai-iltana 26. kesäkuuta. Pikku-O vain piipahtaa olettaen, että rajaselvitykset takaisinpäin sujuvat ilman hankaluuksia, mutta E:a odottaa vähän pidempi pesti armeijan harmaissa. Haikeaa. Yritän olla ajattelematta asiaa liian syvällisesti. E:n huonekin jäi aivan asutun näköiseksi. Palaan alla lähtöä edeltäviin tapahtumiin.

E:n muita asioita

E aloitti viikon juoksutauon jälkeen treenauksen. Lähinnä hän juoksi itsekseen, mutta seuraksi välillä löytyi Purnell sekä hänen uusi Duke-yliopiston juoksukaverinsa, sekä Bostonissa vierailemassa ollut Healey, ja tuolloin myös muutoin juoksutaukoa pitänyt Fox. E on Suomen tulostilastoissa kelpoinen osallistumaan Kalevan kisoissa sekä 5k että 10k kilpailuihin ja mietiskelee vielä strategiaansa. Hän mm. mietti, ettei mene "nolaamaan" itseään. What?!? Kenen silmissä?

E:n armeija-asiat alkoivat todella olla ajankohtaisia. Hänellä oli hyvin heppoiset tiedot suunnilleen kaikesta, alkaen miten, missä ja milloin hänen kuuluisi maanantaina 7. heinäkuuta olla. Materiaaliin tutustuminen toki tätä hieman selvensi, postitse viime minuuteilla saapuneesta kirjeestä puhumattakaan. Armeijasta juuri poispäässeen serkkupojan What'sApp-kuvasta hän oppi termin "TJ", ja voin vakuuttaa, että oppimiskäyrä erilaisten sanontojen osalta tulee hänellä olemaan jyrkkä. Eniten häntä mietityttääkin kielitaidon riittävyys erilaisten käskyjen osalta; hänen voidaan luulla [piip]ttuilevan, jos hän sanoo jotain väärin tai ei edes tiedä, mitä sanoa.

Armeijaan valmistumiseen kuului tietysti myös raha-asioiden hoitaminen. E:n verokorttihakemus saattoi mennä yllättävän jouhevasti. Verottajan sivuilta löytyi - ehkä - oikea hakemuslinkki. Tai sitten ei, sillä vielä ei ole tapahtunut mitään. Heh heh.

Toisin kuin siskonsa, E sai omat kamansa paljon paremmin järjestykseen, vaikka hänen huoneensa on alle kolmasosa siskon vastaavasta. Asiaa auttoi se, että hänen huoneessaan on nyt hyllykkö, joka selvästi helpotti tavarapaljouden organisointia.  

Sosiaalisella puolella E:lla riitti meininkiä. Se tuntui hyvältä. Hän selvästi nautti elämästään ja lomastaan ennen hyvin erilaista vuotta uuden aikakauden alkaessa. Joinain päivinä menoa riitti aivan hengästyttävissä määrin. Esimerkiksi eräänä perjantaina hän oli ensin Foxin luona juokkuepoikien kanssa katsomassa NCAA-kilpailua lähtien sieltä suoraan Alexan ja muiden tyttöjen kanssa Bostoniin perjantai-iltaa viettämään sillä seurauksella, että hän oli yömyöhällä Uberin kalleuden johdosta päätynyt juoksemaan kauluspaita päällään, siistit housut ja kävelykengät jalassaan kotiin. Hänen vauhtinsa oli ollut niin nopea, että se oli herättänyt hupia ohiajavissa autoissa, joista oli kuulunut:"Go get them!" Itseänikin naurattaa ajatus siististi pukeutuneesta nuoresta miehestä juoksemassa ihan liian kovaa varusteisiinsa nähden. Ei ihme, että muutkin siihen kiinnittivät huomiota.

Heti seuraavana päivänä hän lähti puoliltä päivin Adelen hakien Talian työpaikalle kahville, ja menivät sitten Bostoniin LGBTQ-tapahtumaan, mikä tapahtui sekoittuneena No King-mielenosoitukseen. Kotiin hän tuli kuuden kieppeillä, söi, otti pikaunet, ja lähti uudelleen Bostoniin, nyt tapaamaan Healey:a, Jennaa ja muita heidän vieraillessaan Bostonin seudulla. Muutaman tunnin unen jälkeen aikaisin sunnuntaiaamuna hän hyppäsi autokyytiin, ja meni poikien kanssa juoksemaan Minuteman-polulle Lexingtoniin, ja sieltä Foxille hengailemaan. Huh huh.

Ashley:kin ilmestyi kuvioihin parin viikon ajaksi. He kävivät yhdessä rannalla, hengailivat ympäriinsä ja lopulta meilläkin. Ashley uskalsi minunkin kanssani muutaman sanan vaihtaa, ja saatan ottaa hänet jopa työpaikalleni seuraamaan ("shadowin") muutamaan otteeseen. Lääkikseen pyrkimisessä tarvitsee tällaisiakin asioita käydä tekemässä.

Adele piti valmistujaisjuhlansa heidän pihallaan aurinkoisena lauantai-iltapäivänä. Menin E:n mukaan, sillä halusin henkilökohtaisesti huomioida E:n tärkeät kaverit Adelen ja Talian, molemmat läheisiä yläkoulusta lähtien erilaisista kiinnostuksen kohteista, opiskelupaikoista ja tulevaisuuden ajatuksistaan huolimatta. E oli pihajuhlissa melkoinen julkkis. Kaikki tuntuivat hänet tietävän jo ennalta, isovanhempia myöten. Minullakin introverttinä meni oikein hyvin ja koin oloni mukavaksi ja tervetulleeksi. Kolmen tunnin jälkeen lähdin kotiin jättäen E:n jälkeeni. He olivat kolmestaan menneet Talialle, josta yhdessä Bostoniin klubittamaan. Hauskaa oli ollut.  

Viimeinen kokonainen päivä E:lla meni kaikkia mahdollisia täälläolevia ystäviä tavaten jopa siten, että hän lopuksi marssi Foxin huoneeseen hänet herättämään. Kuulin aukiolleesta ikkunasta johtuen, kun Talia ja Adele heittivät E:n kotiin, kuinka liikuttuneita he olivat E:n lähtiessä pois niin pitkäksi ajaksi. <3 

E:a näkyi kotonakin. Hän auttoi minua auton määräaikaishuollon kanssa siten, että hän ajoi auton aamusta korjaamolle ja minä hain sen iltapäivällä takaisin. Tämä järjestely oli hyvä siksikin, että keli muuttui tuolloin hirveän kuumaksi (noin +35*C ja kostea), joten juokseminen korjaamolta ja korjaamolle olisi ollut aikamoinen ponnistus yhdelle ihmiselle.

Kertaalleen velipojat kävivät yhdessä aikaa viettämässä. E hommasi opiskelijaliput Red Sox-peliin. Vein heidät Fenway:lle, ja he tulivat metrolla takaisin. Heillä oli ollut oikein mukava "Brother Bonding", ja kuulin E:n kertovan kavereilleen myöhemmin, kuinka kiva on, kun Pikku-O on kasvanut niin paljon viimeisen vuoden aikana.

Pikku-O:n kouluvuoden loppua

Pikku-O:n juniorivuoden viimeisiin kuuluivat mm. seniorien viimeinen päivä jättäen Pikku-O:n ikäiset parin viikon ajaksi koulun vanhimmiksi, sekä lopputestit siten, että mukaan mahtui tyhjiä päiviä. Maanantai 23.6. oli yhden loppumispäivää siirtäneen snow day:n johdosta viimeinen koulupäivä. 10 minuttia per aine käytiin sanomassa opettajille hyvää kesälomaa. Erillistä kevätjuhlaa ei tyypillisesti ole muille kuin valmistuville.

ACT-testi numero kaksi oli Brocktonissa 14. kesäkuuta. Lähdimme ajamaan klo 7 ja olimme paikalla hyvissä ajoin ennen klo 7.45 saapumisaikaa. Pikku-O oli hieman jännittynyt ja hiljainen autossa, mikä toki osittain selittyi myös hänelle aivan liian aikaisesta ajankohdasta. Pikku-O:n Brocktonin High Schoolin ovelle jätettyäni ajoin koulun suuren parkkialueen laidalle kasvot kohti pientä metsikköä, ja otin läppärini esiin. Kolmen tunnin ajan tein pitkälti yliajalle jäänyttä tiedostojeni järjestelyä. Koska Pikku-O oli sanonut, että testi kestää kolme tuntia, aloin klo 11.30 miettiä, että kohta tapaamme, ja ajoin lähemmäksi ovea odottamaan. Sain kuitenkin viestin vasta noin tunti myöhemmin:"Olen valmis", ja antamieni ohjeiden mukaisesti hän saapui autolle. Ajoimme Brocktonin keskustassa olleen mielenosoituksen ("No Kings") läpi lisääntyvässä ruuhkassa kotiin. 

ACT-tulos saapui puolitoista viikkoa myöhemmin: 33/36. Se oli paljon aiempaa parempi, ja jäänee hänen viimeisekseen. Englanninkieli oli odotetusti hänen suurin hankaluutensa; matematiikka ja luonnontieteet menivat oikein hyvin. Koska näin on, luulen, että menemme tällä nyt eteenpäin.

Pikku-O heräsi ACT-testin jälkeisenä päivänä valitellen voivansa huonosti. Kurjaa. Vain muutama viikko aiemmin, juuri ennen maratonia, hän oli myös kipeänä. Tämä huonovointisuus ei onneksi kestänyt kuin pari päivää. Saattoi olla väsymyskin kyseessä.

Sosiaalista menoa riitti Pikku-O:llakin. Erilaisia juhlia oli eripuolilla Newtonia erilaisilla kokoonpainoilla. Nathanin syntymäpäivät olivat Boxaroo:ssa. Sinne hän sai kyydin Nathanin perheeltä pyöräiltyään ensin hikihatussa heille. E usein huolehti kyydeistä. Yksiin juhliin vein hänet Westonin rajalle sillä lupauksella, että hän tulee yömyöhällä Nathanin kanssa takaisin. Olin jo mennyt nukkumaan, kun sain viestin:"Voisin ottaa kuudin kohta". Oli ollut niin kivaa, että Nathan oli lähtenyt hänelle liian aikaisin. Menin siis hakemaan. Hakureissu meni hieman haastavammaksi, sillä bensavalo syttyi jo kotona ja joka bensa-asema ei suinkaan ole auki klo 1 sunnuntaita vastaisena yönä.

Suomessa jo olevasta Iso-O:stakin kuului

Iso-O:n ensimmäinen työpäivä oli 10. kesäkuuta. Sain tuolloin viestin:"Menee ihan hyvin. Paitsi tää on vähän sketchy. Little bit of orjuus meininkiä". Soitin heti perään. Tilanne oli vielä kehittymässä ja Iso-O iloisella mielellä. Muutama päivä myöhemmin kuitenkin hän sattui soittamaan E:lle juuri sopivasti saapuessani töistä, ja kertoi meille molemmille syvällisemmin, miten oli mennyt. Kaikki suomalaiset työntekijät olivat jo poistuneet saarelta. Iso-O:n lisäksi työntekijöitä oli kaksi Kreikasta, yksi Ukrainasta ja yksi Puerto Ricosta - määrä on sittemmin vähentynyt tuostakin. Työtunteja oli epämääräinen, usein liian vähäinen määrä per päivä, tuntipalkalla vain aktiivituntien osalta, mutta saarelta ei saanut poistua, ja koko ajan sunnuntaita lukuunottamatta piti olla tavoitettavissa, ilman varallaolopalkkaa. Työtehtaviin kuului kaikkea tarjoilijana, tiskaajana, siivoajana ym toimimista. Hän mietti jättävänsä työn poikien Suomeen saapumisen aikaan, ja vaikka minua harmittaakin, että hänellä taas kävi näin huono säkä kesätöiden kanssa, olen samaa mieltä.

Iso-O:n kesasuunnitelmat kehittyivät siten, että hän saa viettää viikon yhdessä velipoikien kanssa mökillä ja osallistua sedän häihin. E:n lähtiessä armeijaan ja Pikku-O:n takaisin tännä, hän lähtee Ranskan kautta (*näkee E:n huonekaveri Ianin Pariisissa) Espanjaan kävelemään pyhiinvaellusreittiä ystävänsä Izzyn kanssa pariksi viikoksi. Sieltä hän saapuu Suomeen vielä siten, että ehtii Kalevan kisoihin, jos veli siellä juoksee, ja viettää lopun ajan Jyväskylän seudun serkkujaan tavaten - tai ainakin niin hän toivoo. Reipasta meininkiä. 

Pieniä suomenkielen kukkasia. Hän oli saanut viestin pikkuserkultaan sisältäen sanan "loparit". Hän joutui soittamaan minulle, jotta ymmärsi, mistä oli kyse ja miten siihen reagoida. Tämä menee samaan sarjaan kuin E:n ripariaikainen "läsnäolo", joka hänelle tarkoitti "läski", tai "sukupolvenvaihdos" muuttuen "sukupuolen vaihdokseksi".  

Kotona tapahtuu

Aiemmin mainittu rottaongelma ratkesi sillä, että autokatoksen roskat mahtuvat nyt aina niille varattuihin pönttöihin. Sen sijaan sisällä asunnossa vieraili hiiri. Kuulin rapinaa edellisenä iltana takan alueelta, mutta en nähnyt mitään. Seuraavana aamuna sohvalla istuessani kuulin rapinaa uudelleen, ja näin pienen, tumman otuksen vilahtavan olohuoneen puolelta E:n huoneeseen. E oli tuolloin onneksi Iso-O:n huoneessa nukkumassa (*se on hieman viileämpi hikisillä keleillä), mutta oma aamuni meni uusiksi. Hiirtä en enää tavannut - livahti jostain kolosta ulos - mutta laitoin hiirenloukkuja ja -karkotetta sen reitille. Niin harmillista! Olisin oikein mielelläni jättänyt jyrsijäongelman edelliseen kotiin! 

Viimeisenä poikien täälläolopäivänä minulla oli etäpäivä puoleen päivään saakka. E kävi pikaisesti tervehtimässä Purnellia ja kävi lenkillä. Pikku-O pelasi pitkän tauon jälkeen isolla tietokoneella Minecraftia. Matkalaukut he olivat pakanneet jo edellisenä päivänä ja jättäneet avoimina olohuoneen lattialle viimeistelyä varten. Puoli viiden aikaan pakkasimme auton ja ajoimme O'Hara's-ravintolaan tukevalle illalliselle. Sieltä lähdimme valtavan ruuhkan aikaan kohti Logania, johon saavuimme 20 minuuttia ennen boardingin alkua. Halasin molemmat monta kertaa parkkipaikalla ja yritin olla miettimättä pitkää tapaamistaukoa isomman kanssa. Hän poistui Bostonin seudulta ensimmäisen kerran yli 16 vuoteen näin pitkäksi ajaksi, ja palatessaan takaisin nokka suuntautuu maan pääkaupunkiin.

Nokka kohti uusia seikkailuja uuden aikakauden alussa.

Porukka kotona pienenee

Iso-O:n jatkoi sosiaalista aktiivisuuttaan ja viimeiset kaveritapaamiset jatkuivat myöhäiseen maanantai-iltaan saakka. Hän haki koristelemansa keramiikkalautasen Brooklinesta, hoiti viimeisiä virallisia asioitaan joten kuten onnistuneesti ja aloitti pakkauksen lähtöpäivänään. Huone ei jäänyt siistiksi, eikä hän yhtään valmistautunut syksyn vaihtoonsa, mutta jokainen tyylillään.

O'Hara's:issa kävimme jälleen lähinnä siksi, että se on meille perinteinen, tärkeä paikka. Tietoa seuraavasta, juuri tällä porukalla käynnistä ei ole, mutta yritin olla sitä faktaa miettimättä. Söimme oikein tuhdisti, joskin Iso-O teki jälleen perinteisen, hänelle tyypillisen virheen ja söi jogurttia vain noin tunti ennen lähtöä sillä seurauksella, että poikien kolmen ruokalajin päivällisen sijaan hän söi vain yhden tonnikalaleivän. Harmittelin tätä siksikin, että lisäsyy ravintolakäyntiin oli hänen lähestyvä lentonsa - olisi ollut hyvä syödä tuhdisti etukäteen. Edelleen, jokainen tyylillään (*pyörittelee silmiään).

Suoraan ravintolasta Iso-O vietiin koko porukalla Loganille. Minä hyvästelin hänet autolla (Cell Phone Lot) vain pientä kurkunkuristusta tuntien, ja pojat menivät hänen mukanaan sisään terminaaliin. Siellä E oli hävinnyt vessaan, ja Pikku-O käytti tilanteen hyväkseen isosiskon kiusoittelulla. Hän oli tarttunut Iso-O:n laukkuun ja huutanut isoon ääneen:"Who are you?!? Why are you taking my bag?!?" Tilanne ei (*onneksi) eskaloitunut, ja molempia oli naurattanut. Iso-O sai laukkunsa tsekattua, halasi molemmat veljensä, ja lähti kohti turvatarkastusta soittaen meille vielä kotiin ajaessamme, että oli päässyt portille.

Seuraavana aamuna Iso-O herätti minut soittamalla Helsingin lentokentältä. OP-kortti ei ollut toiminut, kun hän ei muistanut sen pin-koodia. Niinpä junalipun ostaminen Helsingin lentokentältä Helsinkiin ei onnistunut. Ehdotin vr.fi-palvelun kautta pankkitunnuksilla ostamista sillä välin, kun itse kaivelen tietoa koodista. Koodi löytyi kuitenkin sen verran nopeasti, ettei pankkiyhteyttä tarvittu, ja hän pääsi jatkamaan matkaansa kohti Helsinkiä.

Helsingissä Iso-O pääsi serkkuni E:n luo yöksi ja oli tavannut samalla pikkuserkkunsakin. He olivat käyneet yhdessä syömässä, ja olivat kaikki iloisia tapaamisesta. Seuraavana päivänä Iso-O:lla oli englanninkielinen hygieniapassitesti, jonka hän läpäisi arvosanalla 39/40. Olin itsekin tehnyt harjoitustestin netissä ja todennut, että maalaisjärjellä pärjää, ja hän todisti sen oikeaksi - valmistautuminen jäi hänella kovin heppoiseksi (*lue, olemattomaksi).  Verokorttiasiakin järjestyi - hän sai lupauksen 0% aina 6000 euroon saakka.

E on yrittänyt löytää paikkaansa valmistumisen jälkeisessä maailmassa, ja on ollut paljon menossa niin täällä olevien opiskelukavereidensa (Fox koko kesän, Fitz käymässä ennen New Yorkiin muuttoaan, ja Purnell vielä ennenkuin jatkaa Duke-yliopistossa jatko-opiskelijana ja pitkänmatkan juoksijana) kuin koulukavereidensa Saylorin (joka on pian lähdössä Montanaan Zipline-oppaaksi) ja toisaalta Adelen ja Irlannista takaisin tulleen Talian kanssa. Hän kirjoitti pyynnöstä JKU:n lehteen jutun itsestään. Hänen oli myös tarkoitus mennä viisaudenhammasleikkaukseen, mutta aiemmin saadun hinta-arvion ($265) sijaan maksettavaa olisikin tullut yli $1700, joten pienen keskustelun ja puhelinsoiton jälkeen jätimme tässä vaiheessa väliin. E saa harkita armeijakandin hampaidenvetoa vähemmän mukavasti tai palaamme asiaan armeijan jälkeen paremmin asiaan valmistautuen.

Minulla oli Tufts Neurology-ohjelman viimeisen vuoden erikoistuvien valmistumisjuhla 5. kesäkuuta Newtonissa, Brae Burn Country Club:illa. Se oli minulle oikein sopiva paikka; ajomatkaan meni kokonaiset 8 minuuttia. On tärkeää, että menin, sillä kukaan muu stroke-erikoislääkäri ei ollut saanut itseään paikalle. Tapahtumassa oli ensin hengailua baarin äärellä, sitten syötiin hyvin, kuunneltiin puheita, ja huomioitiin jokainen erikoistuja erikseen. Lopuksi oli keveämpää ja vähemmän virallista. Tässä vaiheessa minä lähdin paikalta.

Heilutan valkoista lippua. Sain taas sakon DC:stä. Automaattikamerat eivät anna anteeksi mitään, vaikka olen viime käyntieni aikana ollut oikea itseänikin ärsyttävä, hieman nopeusrajoitusten alapuolella ajava granny driver. Tällä kertaa virhe oli laskun mukaan se, etten pysähtynyt Stop-merkin kohdalla. Olen eri mielta jopa kuvat nähtyäni, mutta en lähde valittamaan, ja maksoin jo pyydetyn $100. On tarpeeksi harmillista, että olen aktiivinen DC:n tiedostoissa kahden seuraavan vuoden ajan, kun melkein sain itseni sieltä pois (*toinen nopeussakkoni 'vanhenee' syyskuussa). 

Olen ollut hieman kipeänä. Sain saman taudin kuin Pikku-O:lla oli ennen maratonia. Erikoista sairastamisessa on ollut se, etten muista, milloin olin viimeksi. Porskutin talven läpi ilman mitään, vaikka sairaalalla oli viikkojen ajan melkein kriittinen tilanne influenssan, koronan ja RSV:n yhteishyökkäyksen johdosta, ja Pikku-O:llakin oli vaikka mitä. 

Hinnat ovat yleisesti nousemassa. T-Mobile nosti kännykkähintojaan pari kuukautta sitten (nyt neljä liittymää maksaa $155/kk, kun aiemmin se oli $140/kk), ja kotinetti/kaapeli on nousemassa $158/kk johonkin - varoitus tuli, mutta konkretiaa vielä odotan. Kotinetti/kaapeli asiaa toki voi justeerata pyytämällä tarjouspyyntöjä eri palveluntarjoajilta, mutta se on aina iso prosessi, mikä lannistaa jo etukäteen. 

Tämä viimeinen osio on vain juoksunörteille, lähinnä itselleni, sillä minulla tuli juuri neljä vuotta säännöllistä lenkkeilyä täyteen. Olen juossut viikottain >10 mailia (>16km) kesäkuusta 2021 lähtien. Alla eriteltyinä joitain matka-ja vauhtitietoja.

- Ensimmäisen vuoden aikana (2021-2022) vauhtini kasvoi selvästi ja kokonaisjuoksumääräni oli 610 mailia (982 km). Keväällä 2022 oli ensimmäinen South 5k, jossa pääsin maaliin vauhdilla 27:36 min. Pikku-O:n, tulloin vielä yläkoululaisen, tulos oli 24:04 min.

- Toisen vuoden (2022-2023) aikana vauhdinkasvu pysähtyi, mutta maileja kertyi kuitenkin 693 (1115 km). Southin 5k toukokuussa 2023 meni melko samalla vauhdilla 27:44 min. Freshman Pikku-O ylitti maaliviivan 20:29 min. Iso-O:kin oli tuolloin mukana ajalla 23:01 min.

- Kolmannen vuoden (2023-2024) aikana aloin hidastua ja laiskistua, ja vuosimailimääräni putosi tasolle 644 (1036 km). Southin 5k 2024-kilpailussa sain vielä samansorttisen ajan 28:10 min. Pikku-O:n aika oli 18:38 min.

- Neljäs vuosi (2024-2025) jatkui hitaana ja vasta viimeisen kahden kuukauden aikana lisäsin juoksumääräni siten, että päädyin edellisen vuoden vuosimailimäärään 644 (1036 km). Southin 5k ei mennyt hyvin, ajaksi tuli 29:35 min (sijoitus 161/302, naisten sarjassa 31/115, ja ikäryhmässä 5/20). Pikku-O:lla meni hyvin. Hän tuli koko kilpailun kolmanneksi ajalla 17:51 min. 

- Viides juoksuvuosi on nyt alkanut. Se alkoi sen verran hyvin menneellä puolimaratonilla, että toivon jatkavani juoksemista hieman suuremmilla viikkotavoitteella. Talvi, pimeys ja kylmyys voivat tuoda realismin eteeni, mutta siihen on vielä vähän aikaa

Saimme E:n armeija-asiota eteenpäin, Pikku-O valmistautuu jälleen uuteen ACT-testiin, ja minulla jatkuu arki. Palaamme.

Maritime Marathon 2025 ja siihen liittynyt minikesälomareissu Wisconsiniin

Koska kesälomareissu ei ole kaikille meille mahdollinen (*lue minä), ja koska aikakausi on E:n valmistumisen ja armeijaanmenon johdosta vaihtumassa, päädyin tekemään hieman kummallisen ratkaisun. Koska E kavereineen halusi kvalifioitua Boston Marathonille ensi keväänä ja koska siihen sopivia maratoneja ei alkukesästä ole siedettävän välimatkan päässä tarjolla, he ilmoittautuivat Wisconsinista löytyneeseen Maritime Marathon-tapahtumaan. Minä keksin, että voimme tehdä minireissun samaan paikkaan. Sillä kuka ei haluaisi mennä Wisconsiniin?!? (*heh heh).

E lähti Foxin kanssa Chicagon-lennolle torstaiaamuna 29.5. klo 4 saaden kyydin Iso-O:lta. Heitä vastassa oli Fitz siskonsa Mollyn kanssa. Matkalta he poimivat mukaan Fitzin tyttöystävän Sophian, ja ajoivat pitkälle pohjoiseen, Fitzin perheen kesämökille Fish Creek:in alueella olevaan Little Sweden Resort:iin, jossa he viettivät ajan ennen sunnuntain maratonia juosten, pelaten golfia(!) ja Shuffleboardia(!!!). Sprintteri Max tuli heidän seurakseen lauantaina. 

Meidän lentomme Chicagon välilaskun kanssa Milwaukee:n kaupunkiin lähti aikaisin lauantaiaamuna, ja menimme kentälle Uberilla. Lennot olivat mielenkiintoisia. Istuimme kaikki keskipenkeillä tuntemattomien välissä, tosin Iso-O sai siirryttyä ikkunapaikalle, kun juuri se penkki jäi tyhjäksi. Kaikki nukuimme. Pariin otteeseen näin Pikku-O:n nukkuvan syvässä unessa pitäen päätään vierustoverin olkapäällä. Vierustoveri, nuorehko mies, ei tästä ollut hätkähtänyt, ja Pikku-O oli asiasta onnellisen tietämätön. Toinen lento Chicagosta Milwaykeen kentälle oli aikataulun mukaisesti tunnin mittainen. Iso-O huomasi, että autolla olisi mennyt sama aika. Ja totta, pieni 12 istumarivin lentokone nousi ja melkein heti laskeutui herättäen kysymyksen sen mielekkyydestä. Täynnä se kyllä oli. Iso-O kysyi, miksi emme vuokranneet autoa Chicagosta, ja ajaneet suoraan sieltä, mutta kun olin saanut suoran paluulennon Milwaukeesta Bostoniin, oli autonvuokraaminen Milwaukeesta mielekkäämpää.

Olin saanut hyvin epämääräiset ohjeet nettivarauksen tehtyäni, mistä auton saa, mutta koska autonvuokraaminen on niin yleistä, olivat merkinnät lentoasemalla niin selviä, ettei eksyä voinut. Saimme käyttöömme yhdeksi vuoden rumimmiksi autoiksi äänestetyn (*Iso-O:n mukaan) Kia Soul-pikkuauton. Se toimi kuitenkin oikein hyvin tehtävässään vieden meidät Milwaukeesta Manitowokiin ja takaisin. Autonvuokraaminen kuuluu edelleen epämukavuusalueeseeni, mutta nyt jo useamman kokemuksella alan oppia siihen liittyvän infrastruktuurin vakuutuksineen, joita selvästi EI kannata varata netistä, vaan joko huolehtia oman autovakuutuksen kattavuudesta tai hommata tiskiltä.

Ajomatka Milwaukeesta kohti Manitowokia oli suoraan kohti pohjoista, tietä numero 43 pitkin, nähden Lake Michiganin (yksi Yhdysvaltain suurista järvistä) useaan otteeseen. Maisemat olivat lähinnä peltoja ja lehmiä, vaikkakin viimeksi mainittuja vähemmän kuin olisi olettanut johtuen ehkä siitä, että kesä on vasta alkamassa. Toisin sanoen, Wisconsinissa on paljon tilaa ihmisille asua.  Wisconsinin väkiluku on Suomen kokoluokkaa, alle 6 miljoonaa, ja suurin osa asuu kaupungeissa. Eniten Milwaukeessa, sitten pääkaupunki Madisonissa ja muissa kaupungeissa, kuten Green Bay ja Kenosha. Manitowocin väkiluku on noin 34000.

Menimme heti ensimmäisenä pikkukaupunkiin saavuttuamme Wisconsin Maritime Museum:in konferenssihuoneessa olleeseen maratoni-ilmoittautumiseen. Kävimme hakemassa maratonille ilmoittautuneiden Pikku-O:n, E:n ja kavereidensa Foxin ja Fitzin paketit numerolappuineen, rantapyyhkeineen ja muine pikkutavaroineen, sekä erikseen minun puolimaratonpakettini samoine tuotteineen. Tunnelma oli hyväntuulinen ja ilmoittautumisia vastaanottavat miehet kiinnostuneita niin eripuolilta Yhdysvaltoja (Massachusetts - me, Colorado - Fox ja Michigan - Fitz) heidän tapahtumaansa osallistumisen syistä.

Meillä kaikilla oli nälkä tuossa vaiheessa ja koska hotelliin ei vielä voinut mennä, lähdimme etsimään sopivaa lounaspaikkaa. Kiertelimme alueella, joka oli nähnyt parhaat päivänsä. Kävelimme ensin sisään pubiin, jossa Iso-O arvioitiin päästä varpaisiin poydissä olleiden keski-ikäisten miesten toimesta, ja seinillä oli sinisiä Yhdysvaltain lippuja, jotka viittaavat tietynlaiseen, itselle vieraaseen ideologiaan. Käännyimme aika nopeasti kannoiltamme, ja jatkoimme etsimistä. Eteemme osui Dali's Cafe, joka oli menossa kiinni tunnin sisään, mutta saimme hyvää palvelua ja vatsat liiankin täydeksi. Paikka oli siisti ja selvästi ulkomaalaistaustaisten hallussa keittiöstä kuuluneen itäeurooppalaisen kielen sekä tarjoilijan aksentin perusteella arvioituna.

Lounaan jälkeen meillä oli vielä noin tunti aikaa ennenkuin hotellille (The Inn on Maritime Bay) pääsi. Käytimme sen maraton-reittiä kävellen ja Lake Michigania ihaillen. Keli oli kaunis, mutta viileä, niinkuin ilmeisesti tähän aikaan vuodesta alueella on. Järvi on ihan hirveän iso. Vastarantaa ei näy. Kävimme muutamalla hiekkarannalla kävelymatkan varrella, ja tunnelma oli kuin valtameren rannalla. Sen verran kuitenkin alkoi väsyttää, että alkuperäisen suunnitelman mukaisesti kävelyreitti maratonin alkuun (noin 4 km) ei houkuttanut, ja olimme hotellilla takaisin jo klo 16. Jonoa oli jonkinverran, sillä tiskillä oli vain yksi mies, joka verkkaisesti jonosta hermostumatta palveli jokaista erikseen. Pyysin meille mahdollisuuden myöhäisempään uloskirjautumiseen, ja sain sen aivan helposti.

Hotellihuoneessa oli tarkoitus vain piipahtaa, mutta molemmat Pikku-O ja Iso-O nukahtivat nopeasti. Pikku-O meni niin syvään uneen, ettei häntä saanut enää mihinkään. Iso-O sen sijaan heräsi, ja tilannetta yhdessä puidessamme (suunnitelma oli alunperin mennä hyvälle maratonia edeltävälle pastaillalliselle) päädyimme ruokakauppaan ja sieltä meille iltapalan hakien. Tämä toimi oikein hyvin, sillä lounas oli ollut aiottua raskaampi, vaikka toki kaikkia edeltävästi saatujen neuvojen vastainen.

Pienen iltapalan jälkeen Iso-O suunnitteli hotellilta näkyvälle majakalle (Manitowoc Breakwater Light) kävelyä. Pikku-O ei saanut itseään enää ylös, joten vain minä lähdin seuraksi. Majakalle pääsi pitkin pientä osittain rakennettua, osittain luonnon muodostamaa kaistaletta, joka samalla toimi aallonmurtajana. Saimme seuraksemme hieman harmillisesti kokonaisen High School luokan, joka tuhosi muutoin niin rauhanomaiseksi ja idylliseksi ajateltua käyntiä. Kuvia silti saimme niin majakasta kuin matkan varrelta isosta järvestä ja erilaisista lintukokoontumisista. Takaisin hotellille saavuimme auringon antaessa viimeisiä purppuraisia säteitään.

Yö meni yllättävän hyvin ilman suurempaa jännitystä. Heräsin itse jo klo 4.30 syömään aamupuuroa marjoilla ja banaanilla höystettynä ja juomaan kahvia. Maratoonari Pikku-O heräsi vasta klo 5.30, mutta söi silti hänkin. Iso-O kävi tsekkaamassa hotellin aamupalan, jonka hän totesi köyhäksi. Luulen, että hän meni väärään paikkaan, sillä hän oli löytänyt vain kahvia, vettä ja keksejä aulatilasta, mutta ei sillä ollut väliä; olimme varustautuneet hyvin, ja aikaa/mahdollisuutta aamupalalle ei oikeasti ollut kuin hänellä.

Maraton-päivä

Lähdimme hotellilta klo 6 ja tapasimme University of Wisconsinin Green Bay-Manitowok-kampusalueella E:n juoksukavereineen (Fox ja Fitz) sekä kannustusjoukkoineen (Molly, Sophia, Max, ja Fitzin vanhemmat) noin klo 6.30. Paikan ja järjestelyt nähtyään Fox, joka ehdotti kisaa muille pojille, totesi:"How is this event in the internet?" viitaten ihmismäärään, joka maratoneissa on tyypillisesti tuhansia/kymmeniätuhansia, ja nyt puhuttiin kokonaisuudessaan alle tuhannesta osallistujasta kaikkiin sarjoihin (maraton, puolimaraton, 5k ja viestijuoksu). 

Järjestäytyminen lähtöviivalle oli klo 6.45. Alkuun oli meitä kaikkia hämmentänyt, republikaanisenaattori Ron Johnsonin suosittama/määräämä(?) rukoushetki seuraten aina esitettävää ja siten hyvin tuttua Yhdysvaltain kansallislaulua. Tasan klo 7 kuului tööttäysääni, ja juoksijat lähtivät matkaan, E kavereineen eturivistä, mutta Pikku-O:kin vain muutama metri taaempaa. Iso-O lähti kannustusjoukkojen mukana reitin varrelle kannustamaan ja huolehtimaan mailien 8 ja 18 kohdalla valmiiksi tehtyjen elektrolyyttijuomien antamisesta pojille. Tämä tuntui minusta hyvältä, sillä häntä on aika paljon harmittanut se, ettei juokseminen onnistu polvikipujen johdosta, ja nyt hänellä oli mielekästä tekemistä koko ajalle.

Muiden jo lähdettyä, minä aloin hitaasti valmistautua omaan kisaani, puolimaratoniin. Järjestäyminen lähtöviivalle oli klo 7.15, ja samainen summeri lähetti meidät matkaan klo 7.30. Reitti oli edestakainen, puolet lyhyempi kuin maraton, pitkin Lake Michiganin rantamia. Seurasin oman ikäistäni äitiä, jonka nopeus oli minulle sopiva (hieman minun normaalia nopeampi), ja jonka perhe oli häntä - ja samalla minua - kannustamassa monessa kohdassa. Vaikka itse siis missasinkin kannustuksen omiltani aivan viimeisiä maileja lukuunottamatta, sain hyviä buustauksia niin hänen perheeltään kuin muiltakin reitin varrella olleilta. Läpsyjä tuli annettua moneen otteeseen eri ikäisille lapsille. Seuraamani äidin vauhti alkoi hiipua mailin 6 (noin 10 km) kohdalla ja yllätin itseni jatkamalla samalla vauhdilla eteenpäin valiten aina jonkun seurattavan. Jotkut juoksivat hirveän epätasaisesti ja menivät ohitseni ja taas taakseni jääden useaan otteeseen. Juomapisteitä oli paljon, isot mukit liian täynnä sekä vettä että Gatoradea, ja kun joka kerran huomasin juomisen hankaluuden vauhdissa sekä sen faktan, että neste ei mennyt mahasta eteenpäin jääden hölskymään, lakkasin ottamatta nesteitä jo noin 8 mailin kohdalla. Oma juoksuni meni hyvin 9 mailiin saakka. Sen jälkeen alkoi jalkateriin sattua, koko jalat tuntuivat raskailta, ja motivaatio alkoi loppua.

Noin kahden mailin päässä maalista näin Ftizin äidin, joka kannusti minua juuri ennenkuin kuulin ohi ajavasta autosta Iso-O:n riemukkaan kannustushuudon. Kun matkaa maaliin oli noin 1.5 mailia (2,5 km), takaani kuului ääni:"Go to the left, first marathoners are coming". Pian sen jälkeen kuului:"äiti, äiti, äiti!!", ja E juoksi ohitseni Foxin kanssa sellaisella askeleella kuin takana ei olisi jo ollut 25 mailia (40 km). Oma askeleeni keveni ja loppumatka sujui helpommin. Tai ei oikeasti, mutta motivaatio tuli takaisin siten, että loppusuoralla Iso-O:n, E:n ja poikien kannustamana otin jopa itselleni epätyypillisen loppukirin. Oma aikani, 2:08:11.2, oli paljon parempi kuin uskalsin toivoa. Minulla oli Plan A (sub 2:15), Plan B (sub 2:30) ja Plan C (Finish), ja tein paremmin. 

Poikien maaliintulo, jonka siis missasin, oli ollut hieno. E ja Fox tulivat loppusuoralle yhtä aikaa. Vain kaksi askelta ennen maalia Fox oli hidastanut, nostanut kätensä herrasmiesmäiseen asentoon, ja antanut E:n mennä maaliviivan yli ensin todeten jälkikäteen:"This was his race", viitaten siihen, että sekä hän että Fitz olivat kärsineet juoksun aikana oksentamisesta ja vaikka mistä, ja E oli vain edennyt suunnitelman mukaisesti. Fitz tuli maaliin 3 minuuttia poikien jälkeen ottamalla helposti kolmannen sijan kisassa, ja meni hänkin minun ohitseni noin minuutti ennen omaa maaliviivan ylitystäni. 

Pikku-O:lla oli ollut hankaluuksia pienen vessatauon jälkeen. Vaikka pysähdys oli ollut lyhyt, se oli lyönyt hänen jalkansa niin jumiin, että matka mailikohdan 18 jälkeen oli ollut melkoista tuskaa. Hän oli joutunut kävelemäänkin jonkin verran. Sitkeänä nuorena miehenä, ja koko kisan ainoana alaikäisenä poikana hän kuitenkin jatkoi loppuun saakka saaden upean buustauksen siskoltaan, joka juoksi hänen kanssaan viimeisen, noin puolen mailin (800-1000 m) matkan. Lisäbuustausta tuli maalialueella koko kannustusjoukolta kaikkien odottaessa häntä maaliin. Hänen aikansa oli oikein kelpoinen. Moni maratoniin valmistautuva ei saa sellaista aikaa, ja hän ei valmistautunut millään tavalla. 

Oheisen linkin takaa löytyvät meidän kaikkien tulokset. Hyvä me! Kaikkien sarjojen voittajat koko kisojen voittajien kanssa huomioitiin, joten E:n lisäksi Pikku-O:kin sai palkinnon. E:n voittoaika oli: 2:34:05.9, Pikku-O:n aika (sijoitus 67/231, miesten sarjassa 47/123, ja oman ikäisten sarjassa 1/1) oli 3:47:42.6, ja minun puolimaratoonini meni aikaan 2:08:11.2 (sijoitus 153/267, naisten sarjassa 64/146, ja oman ikäisteni joukossa 4/16).

Kuvien ottamisen ja fiilistelyn jälkeen kannustusjoukot lähtivät kohti kotejaan, tosin E ja Fox menivät Maxin luo Milwaukeen suihkuun ja syömään. Me menimme takaisin hotellille suihkuun ja syömään hieman ennenkuin lähdimme takaisin kohti Milwaukeeta mekin. Pikku-O oli aika kaikkensa antanut, eikä meinannut saada mitään syötyä tai juotua, mutta puolipakolla (*minä) sai jotain sisäänsä. Kun hän sitten nukkui melkein koko matkan autossa ja verensokeri lähti nousuun, hän oli jälleen täydessä iskussa. Minä jo olin hieman kyseenalaistanut omaa hyvää äitiyttäni, kun annoin hänen mennä juoksemaan tuollaisen matkan niin kepein valmisteluin. Hänen arvionsa maratonista oli alkuun hirveä nousten tasolle hmm, ehkä uudelleen, ja luulen, että muilta (=kaverit) saadut kannustusviestit tekevät kilpailusta suorastaan helpon.

Saimme auton palautettua lentokentälle, joka muutenkin oli pieni ja helppo navigoida. Ihmisiä kentällä oli aivan eri määrä kuin Bostonissa tai Chicagossa, ja kaikki sujui helposti. E ja Fox saapuivat hekin liian aikaisin portille, kun minkäänlaisia viiveitä ei tullut vastaan. Kone oli ihan täynnä, mutta sen verran pieni, että kapteeni ilmoitti meidän lähtevän 20 minuuttia etuajassa. Se tarkoitti, että olimme Bostonissakin liian aikaisin, ja jouduimme sitten odottamaan kentällä vapautuvaa porttia. 

Asemalta otimme taksin, ajoimme kaikki meille, ja pikaisen tavaroiden pudottamisen jälkeen E lähti Foxille Iso-O:n kyydittämä illanviettoon. Olivat siellä nostaneet maljat itselleen. Niin kuuluikin, sillä pojat varmistivat helposti sen, että Boston Marathon on heille mahdollinen ensi keväänä.

 

Juhlien jälkeen

Aika E:n valmistumisen jälkeen on ollut hektistä. Ulko-ovi on auennut ja sulkeutunut monta monituista kertaa milloin kenenkin toimesta ja ihan mihin aikaan vaan. Minä olin töissa päivittäin keskiviikon ja seuraavan viikon perjantain välisen ajan, välillä saaden kyydin töihin 'kaikki voittaa' lupauksella, että auto oli käytössä tyopäiväni aikaan. Autonavaimet aina löysin niille sovitulta paikalta aamuisin ja tankki oli tarpeeksi täynnä siten, että itse minun tarvinnut tankata moneen viikkoon.

Pikku-O:n asioita erikseen

Pikku-O:lla on viimeisen kuukauden aikana kaikenlaista poikkeavaa. E:n valmistumisviikolla hänellä oli myöhäisemmat koulupäivät 10. luokkalaisten matematiikan ja englannin MCAS-testien, ja tulevalla viikolla on sama edessä 9. luokkalaisten Fysiikan MCASS-testin johdosta. Hänellä itsellään ovat kaikki lopputentit edessään. Hän kertoi spontaanisti minulle, kuinka matematiikan opettaja oli huomioinut hänen lisääntyvän panostuksensa.

Pikku-O selvästi nauttii erityisesti Iso-O:n kotonaolemisesta. Isosisko otti hänet mukaansa vaateostoksille, ja hän sitten otti isosiskon katsomaan Southin Candicorn-esitystä, jossa Mia esiintyi. 

Iso-O:n asioita erikseen

Iso-O:n kaverit, Jack ja James, olivat meilla yön huonojen ja kylmien kelien aikaan. He viettivät ison osan ajasta Bostonissa, josta E heidät kävi illalla hakemassa, ja lähtivät seuraavana päivänä kohti Lenoxia, aivan Massachusettsin länsiosassa olevaa kuntaa, Jackin kotia. Kelit eivät suosineet sielläkään, mutta mukava oli reissu. Junamatka takaisin toki otti aikansa ja oli ehkä (*oma tulkintani) vaikuttamassa siihen, ettei hän lähtenyt vain muutama päivä myöhemmin kohti New Yorkin Albanya ja siellä olleita Georgetown-kaverin syntymäpäiviä.

Hirveästi hän on ollut menossa, vaikka kelit olivat viikon ajan ihan hirveät. Hän kävi mm. Blue Hillseillä vaeltamassa Benin kanssa, valmisteli ja esitti slide shownsa hiihtojoukkuekavereidensa kokoontumisessa, ja erityisesti Abbyä ja Mayaa, Soleilia ja Jasonia hän on nähnyt useisiin otteisiin. Bostonissa hän kävi tekemässä keramiikkalautasen Georgetownista tutun ystävänsä kanssa, ja iltaisin häntä ei juuri ole näkynyt.

Hoidettavia asioita minulla oli hänelle listalla. Olen tarttunut ohimeneviin hetkiin saadakseni niitä pois omalta kontoltani ja heittänyt hänelle pallon mm. torstaisen hygieniapassitestin osalta. Hänen verokorttiasiansa on jostain syystä jumiutunut, mutta pankkiasiat ja suunnitelmat ensi syksyä varten ovat (kai) jonkinlaisessa järjestyksessä.

E:n asioita erikseen

E on totutellut elämään valmistumisen jälkeen hitaasti järjestellen omia tavaroitaan paikoilleen. Tämä on melkoinen haaste, sillä hänen huoneensa on pieni. Tilaongelmaa toivottavasti tulee helpottamaan huoneeseen tilaamani, seinän mittainen hyllykkö rekkeineen, mutta sitä ennen tilanne on aika pursuava jopa tämän erittäin organisoituneen kaverin osalta.

E kävi hakemassa uutta ajokorttia ymmärtäen, että viisuminpäättymisen johdosta se ei ehkä onnistu. Hän kuitenkin sai vuoden pidennyksen kortilleen. Virkailija oli pahoitellut voimassaolon lyhyyttä ja E oli hymistellyt samankaltaisesti tietäen, että kortti on nyt voimassa vuoden pidempään kuin olisi sallittua. Pystyn nyt helposti pitämään E:n ajovakuutuksessa mukana, sillä jokainen vuosi voimassaolevaa vakuutusta vähentää sen kustannuksia nuorelle kuljettajille (6 vuotta menee ennenkuin normaalitasoinen).

Ennen seuraavassa postauksessa kommentoitua maratonia, hän kävi Foxin kanssa juoksemassa ja muutenkin päivittäin hengailemassa ottaen kertaalleen Adelenkin mukaan. Adelen kanssa hän on viettänyt muutenkin aikaa ja odottaa Taliaa takaisin Irlannista heidän kolmikkonsa yhteiseen hengailuun. Saylorin kanssa hän kävi rannalla, kun kelit viimein alkoivat parantua ja otti kuvia Iso-O:n kameralla Saylorista, kun UVM-valmistumisjuhla oli ollut niin sateinen.

Maratoniin valmistautuessaan kävi ilmeiseksi, ettei hänellä ole juuri tuollaiseen matkaan sopivia lenkkareita, ja hän mietti lainaavansa pikkuveljen kenkiä muistaen kuitenkin heti, että kengät ovat pikkuveljen käytössä samaan aikaan. Koska yksi entinen joukkuekaveri on töissa Heartbreak Hill Company:ssä, sai hän Foxin ja Fitzin kanssa itselleen todella viimeisen päälle maratonkengät 20% alennuksella. Kun hän oli lisäksi saanut käyttöönsä uuden Polar V3-kellon, ei valmistautuminen ollut ainakaan varusteista kiinni.

Lakikouluhakemustilanne on kehittynyt siten, että Stanfordilta saapui perinteinen kevyt kirje, jossa hänen valitsemattomaksi jäämistään pahoiteltiin monisanaisesti. BC:lle hän ilmoitti, ettei ole kiinnostunut varasijalle jäämisestä, UPenn ilmoitti varasijalta poistamisesta, ja Columbia vielä odotuttaa. Georgetownilta hän sai kutsun ryhmähaastatteluun epäsopivasti silloin, kun lennon oli oletettu laskeutuvan Chicagoon. Hän sai osallistumisensa siirrettyä seuraavalle päivälle, ja oli tehnyt sen Wisconsinin mökillä ollessaan. Ryhmähaastattelussa oli 6 osallistujaa ohjaajan lisäksi, ja he olivat saaneet yhdessä ratkaistavakseen 3 lakitapausta. Hänen mukaansa se oli mennyt hyvin. Tulos ei ole vielä tiedossa.

Yhteisiä juttuja

Koska kaikki sattuivat olemaan paikalla sunnuntaina ennen Memorial Day-vapaapäivää, menimme Hayward-perheen luokse illalliselle. Mukana meidän lisäksemme olivat Haywardsit miinus Australiassa oleva Martha ja plus Ettan puoliso, Tierney vanhempineen ja puolisoineen, Nicolsit poikineen, ja Mike ilman perhettään. Hauskaa oli ja meteliä riitti melkein klo 23 saakka, mikä päivystysiltanani oli ihan liian myöhään. Sain kuitenkin viettää melko rauhallisen yön vain kahden lyhyen puhelun katkaisemana. E istui "aikuisten" pöydässä ja oli hyväntuulinen, varsinkin kun hänen suunnittelemansa maraton innosti pöydän muut maraton-juoksijat, Colin, Bill ja Mike, antamaan hänelle kaikenlaisia ohjeita. 

Aiheutimme kammottavan ongelman valmistujaisjuhlien jälkeisen roskapaljouden johdosta. Rotta vieraili autokatoksessamme monena yönä siten, että vierailut sai videolle Iso-O kahdesti myöhään kotiin saapuessaan. Epämiellyttävää! Tilanne on nyt korjattu, joten rotta saa etsiä itselleen paremmat ruokailumahdollisuudet.

Juhlien vuoksi ulos viemäni sisäkukat paleltuivat ulkona, kun kelit olivat niin kylmiä melkein viikon ajan. Saa nähdä, toipuvatko. Harmillista, kun en ehkä olisi niitä kesäksi ulos vienyt ollenkaan, jos juhlia ei olisi ollut.

Uutiset ovat hengästyttäviä monella tavalla. Itseä eniten huolettava juuri nyt on Harvardin kaikkien ulkomaalaisten viisumien peruminen sekä kaikkien ulkomaalaisten opiskelijoiden viisumihaastattelujen jäädyttäminen. Ymmärrän, että olemme eri asemassa kuin opiskelijat Aasiasta, Afrikasta ja varsinkin Lähi-Idästä, mutta varmuutta mistään ei enää oikein ole. Surullista, että tähän on tultu.