Iso-O:n jatkoi sosiaalista aktiivisuuttaan ja viimeiset kaveritapaamiset jatkuivat myöhäiseen maanantai-iltaan saakka. Hän haki koristelemansa keramiikkalautasen Brooklinesta, hoiti viimeisiä virallisia asioitaan joten kuten onnistuneesti ja aloitti pakkauksen lähtöpäivänään. Huone ei jäänyt siistiksi, eikä hän yhtään valmistautunut syksyn vaihtoonsa, mutta jokainen tyylillään.
O'Hara's:issa kävimme jälleen lähinnä siksi, että se on meille perinteinen, tärkeä paikka. Tietoa seuraavasta, juuri tällä porukalla käynnistä ei ole, mutta yritin olla sitä faktaa miettimättä. Söimme oikein tuhdisti, joskin Iso-O teki jälleen perinteisen, hänelle tyypillisen virheen ja söi jogurttia vain noin tunti ennen lähtöä sillä seurauksella, että poikien kolmen ruokalajin päivällisen sijaan hän söi vain yhden tonnikalaleivän. Harmittelin tätä siksikin, että lisäsyy ravintolakäyntiin oli hänen lähestyvä lentonsa - olisi ollut hyvä syödä tuhdisti etukäteen. Edelleen, jokainen tyylillään (*pyörittelee silmiään).
Suoraan ravintolasta Iso-O vietiin koko porukalla Loganille. Minä hyvästelin hänet autolla (Cell Phone Lot) vain pientä kurkunkuristusta tuntien, ja pojat menivät hänen mukanaan sisään terminaaliin. Siellä E oli hävinnyt vessaan, ja Pikku-O käytti tilanteen hyväkseen isosiskon kiusoittelulla. Hän oli tarttunut Iso-O:n laukkuun ja huutanut isoon ääneen:"Who are you?!? Why are you taking my bag?!?" Tilanne ei (*onneksi) eskaloitunut, ja molempia oli naurattanut. Iso-O sai laukkunsa tsekattua, halasi molemmat veljensä, ja lähti kohti turvatarkastusta soittaen meille vielä kotiin ajaessamme, että oli päässyt portille.
Seuraavana aamuna Iso-O herätti minut soittamalla Helsingin lentokentältä. OP-kortti ei ollut toiminut, kun hän ei muistanut sen pin-koodia. Niinpä junalipun ostaminen Helsingin lentokentältä Helsinkiin ei onnistunut. Ehdotin vr.fi-palvelun kautta pankkitunnuksilla ostamista sillä välin, kun itse kaivelen tietoa koodista. Koodi löytyi kuitenkin sen verran nopeasti, ettei pankkiyhteyttä tarvittu, ja hän pääsi jatkamaan matkaansa kohti Helsinkiä.
Helsingissä Iso-O pääsi serkkuni E:n luo yöksi ja oli tavannut samalla pikkuserkkunsakin. He olivat käyneet yhdessä syömässä, ja olivat kaikki iloisia tapaamisesta. Seuraavana päivänä Iso-O:lla oli englanninkielinen hygieniapassitesti, jonka hän läpäisi arvosanalla 39/40. Olin itsekin tehnyt harjoitustestin netissä ja todennut, että maalaisjärjellä pärjää, ja hän todisti sen oikeaksi - valmistautuminen jäi hänella kovin heppoiseksi (*lue, olemattomaksi). Verokorttiasiakin järjestyi - hän sai lupauksen 0% aina 6000 euroon saakka.
E on yrittänyt löytää paikkaansa valmistumisen jälkeisessä maailmassa, ja on ollut paljon menossa niin täällä olevien opiskelukavereidensa (Fox koko kesän, Fitz käymässä ennen New Yorkiin muuttoaan, ja Purnell vielä ennenkuin jatkaa Duke-yliopistossa jatko-opiskelijana ja pitkänmatkan juoksijana) kuin koulukavereidensa Saylorin (joka on pian lähdössä Montanaan Zipline-oppaaksi) ja toisaalta Adelen ja Irlannista takaisin tulleen Talian kanssa. Hän kirjoitti pyynnöstä JKU:n lehteen jutun itsestään. Hänen oli myös tarkoitus mennä viisaudenhammasleikkaukseen, mutta aiemmin saadun hinta-arvion ($265) sijaan maksettavaa olisikin tullut yli $1700, joten pienen keskustelun ja puhelinsoiton jälkeen jätimme tässä vaiheessa väliin. E saa harkita armeijakandin hampaidenvetoa vähemmän mukavasti tai palaamme asiaan armeijan jälkeen paremmin asiaan valmistautuen.
Minulla oli Tufts Neurology-ohjelman viimeisen vuoden erikoistuvien valmistumisjuhla 5. kesäkuuta Newtonissa, Brae Burn Country Club:illa. Se oli minulle oikein sopiva paikka; ajomatkaan meni kokonaiset 8 minuuttia. On tärkeää, että menin, sillä kukaan muu stroke-erikoislääkäri ei ollut saanut itseään paikalle. Tapahtumassa oli ensin hengailua baarin äärellä, sitten syötiin hyvin, kuunneltiin puheita, ja huomioitiin jokainen erikoistuja erikseen. Lopuksi oli keveämpää ja vähemmän virallista. Tässä vaiheessa minä lähdin paikalta.
Heilutan valkoista lippua. Sain taas sakon DC:stä. Automaattikamerat eivät anna anteeksi mitään, vaikka olen viime käyntieni aikana ollut oikea itseänikin ärsyttävä, hieman nopeusrajoitusten alapuolella ajava granny driver. Tällä kertaa virhe oli laskun mukaan se, etten pysähtynyt Stop-merkin kohdalla. Olen eri mielta jopa kuvat nähtyäni, mutta en lähde valittamaan, ja maksoin jo pyydetyn $100. On tarpeeksi harmillista, että olen aktiivinen DC:n tiedostoissa kahden seuraavan vuoden ajan, kun melkein sain itseni sieltä pois (*toinen nopeussakkoni 'vanhenee' syyskuussa).
Olen ollut hieman kipeänä. Sain saman taudin kuin Pikku-O:lla oli ennen maratonia. Erikoista sairastamisessa on ollut se, etten muista, milloin olin viimeksi. Porskutin talven läpi ilman mitään, vaikka sairaalalla oli viikkojen ajan melkein kriittinen tilanne influenssan, koronan ja RSV:n yhteishyökkäyksen johdosta, ja Pikku-O:llakin oli vaikka mitä.
Hinnat ovat yleisesti nousemassa. T-Mobile nosti kännykkähintojaan pari kuukautta sitten (nyt neljä liittymää maksaa $155/kk, kun aiemmin se oli $140/kk), ja kotinetti/kaapeli on nousemassa $158/kk johonkin - varoitus tuli, mutta konkretiaa vielä odotan. Kotinetti/kaapeli asiaa toki voi justeerata pyytämällä tarjouspyyntöjä eri palveluntarjoajilta, mutta se on aina iso prosessi, mikä lannistaa jo etukäteen.
Saimme E:n armeija-asiota eteenpäin, Pikku-O valmistautuu jälleen uuteen ACT-testiin, ja minulla jatkuu arki. Palaamme.
No comments:
Post a Comment