Pikku-O:n valmistuminen Newton South High School:ilta ja paljon muuta

Kesäkuu alkoi vahvasti Pikku-O:n valmistumisen ympärille kietoutuen. Maanantaina oli Graduation rehearsal eli logistiikan harjoittelu, minkä jälkeen oppilaat söivät yhdessä. Koska maanantaina minulla oli vapaa yö, menimme yhdessä syömään O'Hara's-ravintolaan. Tilasimme isot alkupalat ja pääruoat sillä seurauksella, että itse olin aivan liian täynnä ja Pikku-O otti jättikokoisesta pizzastaan yli puolet mukaansa.

Valmistumispäivä oli torstai 4. kesäkuuta. Työkaverini otti päivystysvastuun jo klo 13, jotta pääsin kotiin valmistautumaan. Koska Pikku-O:n piti olla koululla klo 16 mennessä ja koska ovet juhlatilaan aukesivat samaan aikaan, lähdimme paikalle jo puoli neljän aikaan. Saimme hyvän paikan aivan lavan vierestä, samasta paikasta kuin kolme vuotta aiemmin Iso-O:n valmistumisen aikaan. Porukkaa virtasi paikalle viiteen saakka ja täyteen juhlatila (*yleisurheilusisähalli) tuli. Klo 17 saapuivat opettajat. Sitten alkoi elokuvista tuttu valmistumismusiikki, joka aina aiheuttaa minussa pienen tunnemylläkän, ja kaikki noin 500 valmistujaa saapui paikoilleen jonkinlaisessa järjestyksessä. Yhdysvaltain kansallislaulun lauloi koulun kuoro. Puheita pitivät rehtori, koulukonsernin johtaja, oppilaskunnan johtajat ja erikseen valittu opiskelija. Sitten alkoivat neljän eri "talon" opiskelijoiden todistustenjako. Pikku-O:n Cutler House oli viimeisenä. Kaikkien saatua todistuksensa hattujen tupsu käännettiin vasemmalta oikealle ja sen jälkeen hatut lensivät (vaikka se oli erikseen kielletty). Loppumusiikin tahdissa opiskelijat ensin, sitten juhlaväki poistuivat tilasta helteiselle pihalle onnittelemaan ja toisiaan tapaamaan. Noin tunti myöhemmin ajoimme kotiin, jossa nostimme maljan ja söimme illallisen.

Varsinaisen valmistumisillallisen kävimme syömässä päivä myöhemmin Pikku-O:n toiveen mukaisessa ravintolassa Buttonwood:issa lähellä entistä kotiamme. Pikku-O:n kaverit Nolan ja Leo perheineen olivat siellä myös. Nostimme taas maljat. Ruoka oli maistuvaa ja hyvä mieli jäi. 

Juhlallisuuksien lisäksi Pikku-O ehti järjestää vähän jännitystäkin.  Tuossa vaiheessa - noin kaksi viikkoa itse tapahtuneen jälkeen - hän tuli maininneeksi, että lompakko on muuten ollut kateissa. Sen mukana hävisivät ajokortti ja luottokortti. Hänellä oli 'aika hyvä' käsitys, missä ne voisivat olla. Koska käsitys ei johtanut nopeisiin ratkaisuihin, hän tilasi uuden ajokortin ($25), ja laittoi luottokorttinsa jäihin. Hän vielä toivoo löytävänsä lompakon (mahdollisesti Cape Codilla kaverin loma-asunnolla), joten uutta luottokorttia hän ei vielä halunnut tilata.

Koska kaverimatka Espanjaan ja Ranskaan lähestyy ja koska yhteys Osuuspankin nettipalveluun katkesi, tuli mieleeni ns. Travel Visa-kortin hakeminen. Kävimme pankissa yhdessä, mutta hylky tuli. Syy ei ole täysin selvä, mutta pari asiaa saattoi vaikuttaa. Aikaa edellisen luottokortin hankkimisesta oli mahdollisesti liian lyhyt aika, ko. luottokortin jäädyttäminen ei ehkä vakuuttanut, ja ehkä sekään ei ollut hyvä juttu, että hän hölmöyksissään kertoi olevansa työtön (*tämä tapahtui yksi päivä valmistumisen jälkeen!). No, virheistä oppii parhaiten!

Iso-O:n tilanne kehittyi valtavalla nopeudella. Ensin hän sai haastattelupyynnön opiskelijakoordinaattorin hommaan -> meni hyvin. Sitten hän sai kuulla, 3. kesäkuuta(!), että työlupa annettiinkin. Hän oli pikaisesti yhteydessä työnantajansa, joka totesi työpaikan olevan hänen, jos hän pääsee Fairbanks:iin 7. kesäkuuta mennessä. Ei mennyt kauan ennenkuin hän löysi lennon ensin Seattleen ja sieltä seuraavana päivänä Fairbanks:iin. Molemmissa paikoissa hän yöpyi, ja hyppäsi maanantaina 8. kesäkuuta autonkyytiin kohti Chicken:iä. Todistetusti hän oli sinne saapunut - ensimmäinen Snap tuli tiistaiaamuna päällään lämpöinen takki huppuineen. Aikamoinen seikkailu jo tähän mennessä.

Kaikenlaista muutakin tapahtui. T:n avustuksella sain viimein tilattua itselleni uuden tietokoneen. Prosessi on ollut käynnissä jo pari vuotta, joten kiitollinen olen viimeisestä tönäyksestä. Tilasin Lenovo Yoga 7i 2 in 1 Touchscreen-läppärin. Se tuli päivässä, kun liityin samalla Amazon Prime:n jäseneksi (*perun 30 päivän sisään, sillä en halua siitä mitään maksaa). Nyt on hieno!

Kävimme pikkukävelyllä Echo Bridge:illa, muutama päivä myöhemmin Corey Hill:illä, ja lopuksi Bunker Hill:illä juuri ennen T:n koneenlähtöä. Lenkkeilimme useaan otteeseen, viimeksi Newtonin maratonmäet juosten.

Minimatka Newburyport:iin E:n vihjeen mukaisesti tapahtui hikisenä päivänä. Tai no, Newtonissa oli hikistä, Atlannin rannalla ei niinkään. Newburyport on kiva rantakaupunki, jossa sattui samaan aikaan Pride-paraati. Kävimme syömässä Port Tavern-ravintolassa ennenkuin menimme viereiselle Plum Island:ille aivan Atlantin rantaan. Upea kokemus kaikkinensa.

Talo on hiljentymässä. Iso-O lahti lauantaina, T maanantaina, ja Pikku-O:n viimeinen kotonaoloviikko alkoi. Mahanpohjassa kaivertaa. 

Toukokuun viimeinen viikko

Memorial Day-viikonloppu jatkui Nicolseilla iltaa viettämässä. Siella olivat perusporukka (Colin, Martha, Bill, Kia, Julia, Mike, Amy ja Mark) sekä seuraavaa sukupolvea (Iso-O, Pikku-O, Tierney, Sarah, Soleilin pikkusisko, Ollie ja Angus). Tarjolla oli alkupaloina Colinin tekemää hyvää Focaccia-leipää ja tortilla-sipsejä guacamolella. Pääruoaksi oli Jambalaya-ruokaa ja salaattia. Jälkiruoaksi kolmea erilaista kakkua, joista yksi oli Iso-O:n tekemä porkkanakakku. Juomaksi oli muiden lisäksi "Hurricane". Viihdyimme pitkälle iltaan. On kiva, että nuorisokin on niin luonnollinen osa porukkaa.

Itse Memorial Day piti sisällään sadetta ja auringonpaistetta. Iso-O oli tuossa vaiheessa aktiivisesti alkuperäisen Alaska-suunnitelmansa äärellä hion kaikkea, mitä pystyi. Työlupaa ei kuulunut ja viimein päiviä myöhemmin hän kysyi sen perään. Vastaus oli tyrmäävä - lupaa ei irronnut ja matkaan ei sopinut siksi lähteä. Han sopi vielä ylimääräisen keskustelun asiasta enemmän tietävän virkailijan kanssa perjantaille 29. toukokuuta -> sama vastaus. Isku oli hänelle suuri. Iskusta huolimatta hän sai kuitenkin informoitua työnantajaansa, peruttua lentonsa ja aloitettua kesän muunlaisen suunnittelun. Se rakentuikin aika vauhdilla siten, että hänellä oli aika hyvä runkosuunnitelma valmiina niin sosiaalisten suhteiden (*Marthakin on tulossa täällä käymään) että pienen työtehtävänkin osalta. Han sai myös haettua opiskelijakoordinaattorin hommaan Georgetown:ille, tyhjennettyä valokuvia puhelimeltaan ja ylitäydeltä pilvipalvelulta tietokoneelle, jotta se jälleen toimii kamerana, ja hoidettua ensi vuoden asuntoon liittyviä tavaroiden hankkimisasioita ja koordinoitua kesän alivuokralaistytön kanssa kustannuksista. Kaiken liikenevän ajan hän vietti täkäläisiä ystäviään tavaten. Niihin kuuluivat ainakin Talia, Soleil, Ian, Willa, Sophie, ja Sarah. Pikku-O:n valmistumisjuhlallisuuksiin liittyvät koordinoinnit veivät ajatuksia pois pettymyksestä myöskin.

Pikku-O:lla riitti menoa. Useiden kavereiden valmistumisjuhlat alkoivat jo viikko ennen varsinaista päivää.  Senior Checkout oli koululla 26. toukokuuta. Tuolloin palautettiin kaikki jäljellä olevat kirjat ja tabletti. Maksettavaa niistä ei tällä kerralla tullut. Saimme yhdessä armeijaan liittyvän esitietolomakkeen täytettyä ja lähetettyä, ja valmistumista varten meille saapunut T toi mukanaan hänen uuden pankkikorttinsa.

Mason-Rice Class of 2019 Kids and Parents Reunion/Graduation Party oli keskiviikkona 27. toukokuuta. Olin ilmoittanut meidän vievän sinne pöydän. Aamulla ennen töihinlähtöä kysyin Pikku-O:lta, josko ottaisin pöydän autoon ja toisin mukanani, mutta hän totesi voivansa viedä sen jonkun kaverin kyydillä. Vaan sellaista kaveria ei löytynytkään. Kun soitin töistä klo 16 lähtiessäni, hän totesi olevansa paikan lähellä. Ymmärsin jälkikäteen, että hän oli hellekelissä raahannut pöydän meiltä kävellen. Paikalla oli lasten alakouluaikainen rehtori Mark Springer, joka oli aivan erityisen hyvä nimien kanssa. Tämä tuli todistetuksi taas, kun hän tuli kanssani juttelemaan tervehtien minua nimelläni sekä kysyen E:n, Iso-O:n ja Pikku-O:n nykytilanteesta ja jatkosta käyttäen heidän nimiään. Keskustelin hetken myös Pikku-O:n toisen luokan opettajan, Ms. Ceglian kanssa, ja nauroimme molemmat Pikku-O:n tuonaikaisille hassutuksille. En tuntenut paikalta kovinkaan montaa vanhempaa, ja hetken Nathanin äidin Innan kanssa juteltuani liukenin paikalta. Pikku-O jäi jatkamaan pitkän kaavan mukaan.

Prom oli heti seuraavana päivänä, torstaina 28. toukokuuta. Iso-O vei hänet ensin Nathanille ja sieltä Summerin talolle. Summerin isä vei parin sekä Beckan parineen Boston Marriot Copley Place-hotelliin viralliseen juhlaan. Sieltä he saivat kyydin takaisin Summerin talolle vaihtamaan vaatteensa ja edelleen Southille yömyöhälle kestäneeseen South Fest:iin. Juhlasta he olivat menneet metsän kautta Nathanille aina Senior Sunrise-tilaisuuteen eli epäviralliseen auringonnousua yhdessä odottamiseen. Kotiin hän saapui klo 6 soittaen ovikelloa hyvällä mielellä.

Iso-O osallistui pikkuveljen preprom-aktiviteetteihin ensisijaisesti kuljettajana, mutta oli löytänyt juttukavereita kaikista paikoista hänkin. Pikku-O:n Summerin luokse jätettyään hän ajoi Loganille hakemaan isänsä. Pienen iltapalan jälkeen Iso-O lähti ventiloimaan Alaska-katastrofiaan Sarahin kanssa Haywardsien talolle.

Minulla alkoi tuolloin harmillisesti päivystys. Se oli onneksi aika kevyt, joten ehdin ja pystyin osallistumaan kotihommiin minäkin.  T jopa lähti mukaani Burlingtoniin aivan hirveässä kelissä lauantaina.

Sunnuntaina heitin Pikku-O:n vuosittaiseen Lions 5k-juoksutapahtumaan koululle. Itse juoksu meni meiltä molemmilta ohi, mutta Pikku-O olikin siellä oikein mielellään vain kannustamassa ystäväänsä, joka joutui juoksemaan painihaalarissa vedonlyönnin johdosta. Kierrolta menin suorilta Oliverin äidin, Bea:n 50-vuotisjuhliin, joissa Pikku-O oli jo valmiina. Hänellä oli ollut 5k:n jälkeen jo yhdet juhlat, ja näiden meille yhteisten jälkeen hän lahti seuraaviin.  Iso-O ja T olivat samaan aikaan Bostonin seudun saarilla.

Viikko päätti vuosijuoksuseurantani. Kokonaismailimääräksi muodostui 1325, mikä on noin 2132 kilometriä. Alkoi uusi, nyt jo kuudes peräkkäinen juoksukausi.