Colgate University - hyväksymiskirje - ja muuta meininkiä reissua edeltäen

Aivan ensimmäisenä haluan jakaa isoimman asian. Colgate University ilmoitti 12.12. klo 7:13 pm (13 on Colgaten sisäpiirijuttu:"In 1817, 13 men met in the frontier settlement of Hamilton, NY, to found the Baptist Education Society of the State of New York. They are said to have backed up their experiment in education with 13 dollars and 13 prayers, which is why 13 is considered a lucky number at Colgate"), että Pikku-O on hyväksytty heidän opiskelijakseen. Hän avasi ilmoituksen ystäviensä kanssa ja videoi tilanteen. Aikamoinen suoritus Pikku-O:lta ja melkoinen helpotus meille molemmille. Nyt ei tarvitse valmistella eikä lähettää yhtään hakemusta, eikä jännittää pitkälle huhtikuuhun. Rahaakin säästyy, kun ei tarvitse hakumaksuja maksaa.

Colgate University on New Yorkin osavaltion alueella sijaitseva yliopisto, Hamiltonin pikkukylässä, kauniilla alueella kukkuloiden ympäröimänä pienten teiden takana, keskellä ei-mitään. Lähin isompi kaupunki on Syracuse noin 60 kilometrin päässä ja lähin urheiluvastustaja, Cornell University 100 kilometrin päässä. Opiskelijoita on noin 3200, joista valtaosa on college-opiskelijoita (undergraduate students); jatko-opiskelijoita on vain 15(!). Vertailuna, E:n opinahjon, Boston Collegen numerot ovat 9600 ja 5200, ja Iso-O:n yliopiston, Georgetown Universityn 7800 ja 12000.

Koska hakemus oli sitova, piti meidän ilmoittaa neljälle yliopistolle (Colorado College, UVM, UC Boulder ja UMich), joihin olimme hakemukset jo lähettäneet, että vedämme Pikku-O:n hakemukset pois. Se oli helppoa hakemusportaalien kautta, mutta molemmille meille isosta ilosta huolimatta pikkuisen haikeaa. Moni kysyi syytä ja yliopistoa, joka ajoi heidän ylitsensä. Colgate:lle laitoimme pyynnön vuoden viiveestä armeijavaatimuksen johdosta - vastausta vielä odotamme.

Viikolla Pikku-O jätti kolmet hiihtotreenit väliin pikkuflunssan johdosta ja löytyi sängystään nukkumasta, kun tulin töistä kotiin. Kun sanoin, että on eettisesti hieman kyseenalaista järjestää joukkueen Team Dinner meillä samaisena perjantaina, mutta hän ei nähnyt asiassa ongelmaa. Olihan hän mennyt kouluun päivittäin.  

Team Dinner oli kuin olikin meillä 19. joulukuuta. Annoin edeltävästi ohjeen, että iltaman pitää olla ohi klo 22 mennessä. Ilta rauhoittui yhdeksän aikoihin, mutta jatkui pienemmällä porukalla suomalaisia lautapelejä ja ristiseiskaa Pikku-O:n opastamana pelaten selvästi hupia aiheuttaen ja harmillisesti johtaen yhtäkkisiin, äänekkäisiin huutoihin aina klo 23 saakka. Tuossa vaiheessa selväsanaisesti totesin Pikku-O:lle, että juhlat ovat nyt ohi. Kurjaa siksi, että oikeasti haluaisin kotimme olevan avoin nuorten ystäville, mutta asuinolosuhteemme on nyt tämä. 

Jääkiekkokausi on meneillään. Pikku-O meni katsomaan Southin joukkueen peliä Dashielin kanssa lauantai-iltana ja jatkoi sieltä Chipotleen syömään. Hän on kavereistaan ainoa, joka jo tietää, mihin on High Schoolin jälkeen menossa. Muiden ensimmäiset hakemukset eivät tuottaneet toivottua tulosta ja he odottavat Iso-O:n ja E:n tavoin aina huhtikuulle saakka.

Maksoin Iso-O:n kevään maksun. Auts. Iso-O oli unohtanut pyytää itselleen majoituksen ja ruoan, mutta sai asian korjattua, kun muutama viikko sitten ensimmäisen laskun saatuani hänelle asiasta huomautin (*laskusta puuttui majoitus ja ruoka). Hän sai kuulla olleensa kuukauden myöhässä asumispyyntönsä kanssa. Hänen kohdallaan se johti siihen, että hän sai asunnon kampuksen parhaasta paikasta.

Pyysin sekä Iso-O:lta että E:lta vaatetoiveita tulevaa matkaamme varten ja niitähän riitti. Saa nähdä, paukkuvatko matkalaukkujen painorajat, kun omaakin kamaa joutuu ulkoilusuunnitelmien johdosta aika paljon mukaan ottamaan. Nyt E onkin jo Iso-O:n kanssa reissussa - ensin pari päivää Prahassa ja sieltä Salzburgin kautta Geneveen 23. päivä aamuksi. Samaisena päivänä meidänkin pitäisi sinne saapua.

E:sta puheenollen. Hänet valittiin AUK-kurssin priimukseksi, mikä on tietysti hieno asia. Hän joutui/sai pitää sen johdosta puheen juhlassa - suomeksi - ja osasi nauraa itselleen kielikukkasten johdosta. Äitinä minua ilahdutti vieläkin enemmän se, että muut pojat olivat valinneet hänet "reiluimmaksi kaveriksi".

Menimme Pikku-O:n kanssa Nathanin perheen pikkujoulujuhlaan 13. joulukuuta. Paikalla oli perheitä ajalta Mason Rice Elementary School, mikä tarkoitti minulle hieman vieraampaa populaatiota - Pikku-O:n kavereiden vanhemmat ovat minulle tulleet tutummiksi vasta High School aikana ja juhlassa olleet eivät olleet niitä, Nathanin perhettä lukuunottamatta. Heillä on upea koti Crystal Lake:n rannalla ja juhlajoukko oli yläluokkaisempaa kuin mihin olen oman ystäväporukkani kanssa tottunut. Minulla oli päälläni Ugly Christmas Sweater ja kaikilla muilla Cocktail mekot. No, aivan mukavaa oli, ruoka oli todella hyvää ja viihdyimme usean tunnin ajan, vaikka Pikku-O:lla oli odotettavissa toinenkin iltameno. 

Viikko myöhemmin meillä oli cocktail-tilaisuus oli Soleilin talolla sunnuntaina 21. joulukuuta. En edeltävästi tuntenut kuin Julian, Miken, Kian, Billin, ja pikaisesti piipahtaneet Amyn ja Markin, mutta mukavaa oli silti jutustella minulle edeltävästi tuntemattomienkin kanssa. Viihdyin pari tuntia. Pikku-O:kin oli kutsuttu, mutta hän valitsi kotiin Mian kanssa jäämisen.

Colinin leivänleivonta on jatkunut. Viimeisimmän saimme sunnuntaina juuri ennen reissua. Hänen oli tarkoitus samalla ottaa veitsemme terotettaviksi - tämä oli lahja, jonka minä 'voitin' Yankee Swap-tilaisuudessa, mutta menimme ristiin. Lahja sanoi:"The bearer of this sheet is entitled to: Monthly sharpening of up to 5 knives. To look at it another way, the bearer of this sheet will receive: 1. Unsolicited criticism about how their knives suck, 2. Suggestions on what (expensive) knives they should have, 3. Comments abouut how they wash their knives incorrectly, 4. Notes on how they use and abuse their knives, and 5. Monthly sharpening of up to 5 knives. Also another gift we're not telling anyone else about. Ask Colin on the way out". (*Tämä viimeisin oli Colinin viime vuonna voittanut, hirveä suklaakeksinhajuinen kynttilä. Lahja nauratti silloin ja nauratti ehkä vieläkin enemmän tällä kerralla). No, olen kerännyt veitsistämme parhaimmat 5 kasaan, jotta kohta numero 1 ei ole liian kivulias, mutta tämä tapahtunee vasta reissumme jälkeen.

Terveydenhuoltovakuutuksemme on sellainen, että erikoislääkärille mennessä täytyy pyytää lähete yleislääkäriltä (*jotkin vakuutukset eivät tätä vaadi). Lääkäriä tähän ei tosin tarvitse vaivata. Asia on niin yleinen, että poliklinikoilla on siihen erikseen systeemi olemassa. Helpointa on pyytää lähete portaalin kautta. Parilla klikkauksella ja muutamalla virkkeellä asia järjestyy pikaisesti. Koska Iso-O ei ollut portaaliaan aktivoinut, meni asia monta astetta hankalammaksi. Yritimme ensin saada asian korjattua, mutta se ei jostain syystä johtuen onnistunut. Niinpä soitin. Aikaa meni helposti puolisen tuntia, mutta onnistui. Onneksi, sillä aika ihotautilääkärille on jo varattuna tammikuun alkuun, melkein heti kotiin saavuttuamme, ja lähetteen pyytäminen tuossa vaiheessa olisi voinut olla myöhäistä.

Päivystysvapaani alkoi 18. joulukuuta iltana. Seuraavan kerran menen töihin vasta 8. tammikuuta. Muutama päivä ennen lähtöä kului levahtäessä ja matkaan valmistautuessa. Iso-O:lta ja Pikku-O:lta yritän oppia toisenlaista tapaa elää - asiat järjestyvät ilman edeltävää stressiä.

Kiireistä joulunalusaikaa

Ensilumi - sellainen, joka säilyi maassa muutaman päivän ajan - satoi 2. joulukuuta. Meidän seudullamme oli vain pieni kuorrutus. Lämpötila laski kuitenkin ihan hirveisiin lukemiin, eikä meinaa helpottaa. En tykkää!

Pikku-O:n puuhailuja

Pikku-O on ajoittain eri huoneissa oleilemassa tai nukkumassakin. Luulen, että hänellä on sisaruksiaan hieman ikävä. Hän on myös moneen otteeseen kysynyt, kuinka pärjään ensi vuonna, kun hänkin lähtee. Vitsillä hän on mm. todennut, että elämäni olisi ihan tylsää, jos minulla olisi vain E ja Iso-O. En ole varsin eri mieltä - hän on pitänyt minut varpaillani syntymästään lähtien.

Eräänä iltana hän kutsui taas kaverinsa meille iltaa viettämään, vaikka olimme vain vähän aikaa sitten puhuneet kovaäänisten juhlien hankaluudesta talossa, jossa on toinenkin asukas. Juhlat olivat jälleen juuri sellaiset. Ryhmä iloisia, äänekkäitä nuoria miehiä valtasi yhteiset tilat musiikki pauhaten. Nathan, Rohan ja Charley jäivät yön yli levähtämään. Dashiel, Jake, Oliver, Brendan ja Gavin lähtivät koteihinsa puolen yön aikaan. Minulla oli aamulla sellainen olo kuin en olisi nukkunut ollenkaan.

Pienen lumisateen sekä kylmien kelien johdosta Westonissa on pieni hiihtämisen mahdollistava, noin 500 metrin mittainen latu. Pikku-O lähti ensimmäisen kerran hiihtämään tällä kaudella Suomen itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta ja meni heti seuraavana päivänä uudelleen. Hiihtojoukkueen treenitkin siirtyivät 8. joulukuuta eteenpäin Westoniin, ja Pikku-O oli niin innokas, että pyysi kyydin kotiin vasta klo 19 (treenit alkoivat 16.30 ja loppuvat noin kuudelta). Samalla sapluunalla olemme sen jälkeen menneet. Kierrämme hakureissun aikana aina koulun kautta, sillä pyörä löytyy sieltä.

Sormeensa hän sai pienen viiltohaavan polkupyörästään laittaessaan sitä Dashielin autoon. Jotta hän ei aiheuttanut sotkua autoon, hän antoi veren valua College-housuilleen. Ajattelevaista tietysti, mutta housujen osalta harmitti. Opastin hänet puhdistamaan ne oikeaoppisesti heti tuoreeltaan, mikä taisi auttaa ainakin joiltain osin.

Joulu- ja talvivalmisteluja

Tilasin meille talvivaatteita. Ne saapuivat kohtuullisen jouhevasti isossa laatikossa ja näyttävät aivan kivoilta. Oman takkini osalta mietiskelin tosin, josko hommasin liian ison. Pikku-O arvioi sitä päälläni, ja kertoi sen näyttävän hyvältä, joten jätin palauttamatta. Mahtuupahan enemmän välikerroksia. Pikku-O sai lasketteluhousut ja pitkät kalsarit (joita hän ei kertomansa mukaan ole vuosiin käyttänyt!).

Vaatepaketti siis saapui ilman hankaluuksia. Sen sijaan toisen tilauksen kanssa jouduin tariffisodan uhriksi. Tilasin Pikku-O:lle syntymäpäivälahjaksi hänen toivomansa Brentford-paidan. Se oli jo alkujaan kallis. Ostovaiheessa hintaan lisättiin suolainen postitushinta. Ajattelin sen sisältävän kaiken. Vaan eipä sisältänytkään. Sain aggressiivisen viestin UPS:lta. Minun kuului maksaa paidan hintainen lisämaksu ennen paketin saapumista, jotta välttyisin lisäkustannuksilta kotiin toimituspäivänä. Summan suuruudesta johtuen ajattelin ensin sen olevan huijausviesti. Kun selvittelin asiaa, vakuutuin, että ihan oikeasti asiasta oli kyse. Yritin sitten peruuttaa tilauksen, mutta se ei onnistunut - Brentford vain pahoitteli asiaa. 

Joulukortit sain postiin joulukuun ensimmäisenä päivänä ja kuulin siskoltani, että ainakin hänen korttinsa oli saapunut perille. Yllättävän nopeasti se tapahtui. Hämmentyneenä kuitenkin ihmettelin sitä, että Tanska lopetti kirjeiden/korttien postittamisen. Mitä niille sitten tapahtuu? Väistämättä joku lähettää jollekin kortin.

Joulukuusen hain tänä vuonna Boston Christmas Trees-myyntipaikasta 3. joulukuuta. Käteisellä piti maksaa, maksoi $100, eli aika paljon enemmän kuin aikaisempina vuosina. Kuusi kannettiin minulle autoon. Ajoin kotiin ja sain sen juuri ja juuri autosta itse ulos. Se olikin ihan hirveän painava. Laitoin sen nojaamaan autoa vasten ja menin sisälle valmistelemaan sille paikan. Ajattelin, että kannamme sen sitten yhdessä sisälle, kun Pikku-O saapuu. Puolisen tuntia myöhemmin etuovelta kuului tervehdys. Huusin takaisin, että hän odottaa kengät jalassaan, jotta saamme puun kannettua sisään. Vaan hänpä oli sen jo tuonut - ja jatkoi yksinään sen kantamista sille asetettuun paikkaan. Puun jalka oli sen verran lyhyt että kolme alaoksaa piti ensin poistaa. Pikku-O haki oman linkkuveitsensä ja sahasi ne sillä poikki. Sitten saimme sen paikalleen avautumaan. Se tuoksuu tosi hyvältä. Usean päivän ajan tuon jälkeen Pikku-O tuli halaamaan ja toteamaan, että kuusi näyttää kivalta. Koristelimme sen yhdessä maltillisesti; vain valot, tontut ja muutama yksittäinen, kivannäköinen koriste vain - pallot jäivät laittamatta.

Tilasin pojille uudet puhelimet. Sain kaksi tekstiviestiä parin tunnin välein perille saapuneista paketeista. Kun itse tulin kotiin, löysin vain toisena tuodun. Aiemmin tuotua ei ollut missään! Kävelin hermostuneena ympäri tyhjää asuntoa toivoen, että Pikku-O olisi käynyt välillä kotona ja ottanut sen talteen. Soitin hänelle melkein kymmenen kertaa saamatta hänta kiinni; aina meni vastaajalle. Hän laittoi hieman myöhemmin viestin ystävänsä kännykästä, kun omasta oli mennyt virta, onnellisen tietämättömänä minun puheluistani ja viesteistäni, ja kertoi tulevansa myöhemmin kotiin. Laitoin heti takaisin viestin, että minulle täytyy soittaa. Hän teki niin, ja kävi nopeasti selväksi, ettei hän ollut käynyt kotona. Aloitin tunteikkaan chattaamisen Applen kanssa. Sen tuloksena meille luvattiin uusi setti. Oloni helpotti hieman. 

Seuraavana päivänä sain kuitenkin viestin, jossa minun kerrottiin pyytäneen puhelimen vaihtamisen ("replacement"), ja että minun pitäisi siksi viedä puhelin liikkeeseen tai postittaa takaisin, jotta saisin rahani takaisin. Hermostukseni tuli takaisin. Vastasin viestiin aika vauhdikkaasti. Yllätys oli iso, kun saavuin kotiin; meille oli saapunut sekä alkuperäinen paketti että uusi paketti. Pikku-O otti käyttöönsä tämän uudemman - alkuperäinen odottaa vielä sitä, että sovin Applen kanssa sen oikeaoppisen palauttamisen. Tarina ei kerro, mitä alkuperäiselle tapahtui sillä välillä, kun sen väitettiin saapuneen meille ja kun se viimeinen päivä myöhemmin ilmestyi. Eikä myöskaan sitä, mikä ihmeen vaatimus tuo "replacement" oli. 

Illasta meillä meni tuntitolkulla aikaa puhelimen kanssa värkkäämiseen (*tämä on se syy, miksi puhelimen, tietokoneen ja kannettavan vaihtaminen on minulle vastenmielistä jopa siten, että olen jatkanut fyysisesti hajoavan kannettavani kanssa aivan liian pitkään), mutta viimein onnistuimme. Nyt on hieno! Sanoin hänelle, että tämän puhelimen täytyy kestää 5,5 vuoden ajan eli High School loppuun, armeija-ajan läpi sekä koko opiskeluajan, mutta historia ei ole hänen puolellaan. Muutaman ensimmäisen päivän aikana on ollut jo kaikenlaisia tilanteita, joissa puhelin olisi voinut ottaa iskun (*huokaus).

Helpottuneena olen siitä, että typerällä (*kiitos OP:n!) maakoodin vaihtamisella edestakaisin saimme kuin saimmekin OP-mobilen Pikku-O:n puhelimeen. Siitä johtuen hänellä on nyt vahva tunnistautumismahdollisuus, mitä tarvitsee jokseenkin kaikkialla Suomessa virallisia asioita hoitaessa. Puolustusvoimien sivuille logattuamme saimme myös selville, että hänellä on palvelukseen astumismääräys Säkylään 6. heinäkuuta ensi vuonna. Olisi tietysti ollut ihan kiva kuulla tästä suoraan - mitään ilmoitusta asiasta ei Pikku-O:lle ole saapunut.

Lähitulevaisuuden muuta suunnittelua, juhlintaa ja virallisten asioiden vääntämistä

Sain meille liput Broadway-musikaaliin. Nyt menemme katsomaan Some like it hot ("Piukat paikat") näytostä. On kiva, kun Pikku-O mielellään lähtee mukaan. 

Ilmoitin Pikku-O hänen toivomuksensa mukaisesti Mainin Sugarloaf-vuoren lähistöllä toukokuun puolivälissä tapahtuvalle maratonille. Itse juoksen 15k, kun maratoni ei minulle (vielä :)) ole mahdollinen. Iso-O lähtee mukaan kannustamaan. Pyysin Pikku-O:a informoimaan kavereitaan, jos vaikka joku lähtisi hänelle juoksukaveriksi. 

Pikku-O:n ajokorttiasia etenee sekin.  Sain hänelle ajan kirjalliseen (Learner's Permit) testiin tammikuun alkuun. Laitoimme myös typerän  Social Security Denial Letter-hakemuksen menemään. Sen pitää olla alle 30 päivää vanha kirjallisen testin aikaan. Opin kantapään kautta E:n ajokorttihässäkässä, kuinka vaikeaa kaikkien paperiasioiden koordinointi on, kun ajat RMV:llekin (Registry of Motor Vechicles) juoksevat viikkojen päässä. 

Yhdysvaltain verottaja lähetti sekä Iso-O:lle että minulle selvityspyynnön ns. Dependent-statuksesta. Kirje oli yllättäen ihan ystävällissävyinen ja antoi ohjeet, miten siihen pitää reagoida. Iso-O täytti uuden lomakkeen, ja minä sitten ne valmistelin postitettavaksi Atlantin tällä puolella. Pikku-O vei kirjekuoren postiin samalla, kun vei oman, yllä mainitun Social Security Denial Letter-hakemuksensa.

Olin viettämässä pikkujoulujuhlaa Haywardsilla. Pakkasin pakettini, tein minulta pyydetyt alkupalat ja laitoin päälleni "Ugly Christmas"-paitani sekä tonttulakin. Hyppäsin Amyn ja Markin kyytiin. Paikalla olivat meidän kolmen lisäksi Colin ja Martha, Kia ja Bill, Julia ja Mike sekä naapurin Becka (jonka olen tavannut useita kertoja aiemminkin) ja Ian (alunperin Englannista, hauska mies). Heti ovesta sisään saapumisen jälkeen kädessäni oli kuohuviinilasi. Hetken napostelujen ja jutustelun jälkeen pelasimme nopeatahtisen pelin, jotta järjestys Yankee Swap-lahjojen vaihtamiseen selvisi. Sen jälkeen menimme pöytään ja söimme perinteiseen tapaan todella herkullista ruokaa. Ennen jälkiruokaa oli lahjojen vaihtaminen ja varastaminen. Naurua riitti. Jälkiruoka oli syöty noin klo 23 mennessä, ja ilta alkoi olla paketissa. Pääsin mukavasti kotiin jälleen Nicolsien kyydillä.

Pienen Praha-reissulta mukaan nappaamani flunssan johdosta siirsin Shingles-rokotuksen toisen annoksen viikolla eteenpäin ja kävin sen kävellen otattamassa edelliseltä kerralta tutusta paikasta, noin 1,5 kilometrin päässä sijaitsevasta CVS-apteekista. Seuraava yö ja pari päivää olo oli aika kurja ja ibuprofeenilla buustasin itseni työkykyiseksi, mutta kolmantena päivänä muistona oli vain aavistuksen arka olkapää. Nyt on sitten elämänmittainen esto vyöruusua vastaan otettu. Suosittelen muillekin. Ei ole kiva tauti.

Aloitan päivystysviikkoni tänään. Sitten onkin aika valmistautua seuraavaan matkaan. Lähdemme juuri ennen joulua Geneven kautta Chamonixiin. Työpaikkani lähetti meille ulkomaalaistaustaisille viestin, kuinka tärkeää on välttää tarpeetonta matkustamista maan rajojen ulkopuolelle. Jätin huomiotta. Minulla on vain yksi elämä. Ja minun lapseni ovat ympäriämpäri maailmaa.