Pikku-O:n viimeisen kouluviikon aikaan

Kelit ovat vaihdelleet ennätyksillisistä helteistä (Bostonissa oli tiistaina virallisesti 97 Fahrenheitia eli 36*C) viileään kevätkeliin, mutta lämmitystä ei ole tarvinnut laittaa päälle. Tämä taitaa nyt jatkua näin, joten lämmityskauteni on tältä kaudelta ohi. Jee! Kalliin öljyn aikaan osaan sitä entistäkin enemmän arvostaa.

Pikku-O:n viimeisen kouluviikon tapahtumia

Pikku-O:n elämän viimeinen kouluviikko on ohi. Se sisälsi kaikenlaista poikkeavaa. Maanantai-iltana hän lähti kaveriporukalla yönyli-reissulle Cape Cod:ille, sillä tiistaina oli "Senior Skip Day". He olivat viettäneet päivän rannalla, mikä sopi hyvin, sillä kyseessä oli tämän alkavan kesän ensimmäinen tosi kuuma päivä. Hän näytti aika punaiselta kotiin illalla saavuttuaan.

Muutakin sosiaalista on ollut joka ilta. Jos hän ei ole ollut kavereiden kanssa vain hengailemassa, on hän ollut mm. "Senior sunset" tai "Woods"-kokoontumisissa. "Promposal":in hän hoiti alta pois torstaina ja latasi kuvan/videon Instagramiin. Samaisena päivänä koulussa oppilaat laittoivat tulevan Collegensa paidat ja hupparit päälle ja kerääntyivät niiden kanssa koulun kentälle. Viimeisenä päivänä perjantaina 22. toukokuuta lopuksi laskettiin sekunteja ("Senior Countdown") koulun loppumiseen.

Armeijasta saapui kirje, jonka taklaamme läpi tänään. Suomenkielen hirveän pitkät yhdyssanat ovat vaikeita nuoren miehen itse ymmärtää vahvasta itseensäuskomisesta huolimatta. Kirjeessä lienee ohjeita tulevaan palvelukseenastumiseen liittyen.

Pikku-O spontaanisti tarjoutui siivoamaan auton. Sille oli iso tarve, joten otin aktiivisuuden vastaan. Autoni on ollut niin suuressa käytössä monenlaisin tavoin, erilaisilla kombinaatioilla ja monien kuljettajien toimesta, että sotkua on syntynyt. Nyt on siisti.

Iso-O:n asioita

Iso-O sai tehtyä hygienia- ja anniskelu-modulit Alaskaa varten. Maksoin hänen kesäopintomaksunsa Georgetownille - työ Alaskassa huomioidaan hänelle osana opintojaan. Hänellä on viikottaiset sessiot ohjaajan kanssa ja hänen odotetaan tekevän kesästä kirjoitelman.

Iso-O kävi vuositarkastuksessa yleislääkärillään ja sai samassa yhteydessä käydä labrassa. Hurjan korkeat maksa-arvot ja lymfosyyttilukemat mononukleoosin aikaan maaliskuussa olivat palautuneet kokonaan normaaleiksi. Olin helpottunut. Samalle viikolle osui ihotautilääkärikäynti luomien johdosta ja hammaslääkäri, jossa hän aina saa hyvää palautetta upeassa kunnossa olevista hampaistaan.

Kotona Iso-O on huolehtinut kokkaamisesta ja jääkaapin täyttämisestä silloin, kun sieltä ei ole löytynyt hänelle sopivia tuotteita. Olemme syöneet upeita annoksia ja katsoneet yhdessä Gilmore Girls-sarjaa amerikkalaisittain. Ihania hetkiä oman tyttären kanssa.

Sosiaalista aktiivisuuttakin on hänellä ollut päivittäin. Hän kävi spontaanisti Sarahia tervehtimässä sen jälkeen, kun heillä oli yhteinen videopuhelu kolmistaan Marthan kanssa. New Yorkissa Internshipiä suorittavaa Abbya hän näki kävelyreissun aikaan. Sylvieta, Jasonia, Beniä ja Aidania hän kävi tapaamssa torstaina; Jasonin kanssa hän on ollut tekemisissä muutenkin. Eilen lauantaina hän oli Bostonissa Praha-huonekaverinsa Alexan kanssa yömyöhälle.

E:n asioita

E:lla oli sekä nimipäivä että syntymäpäivä viikolla. Ne kuluivat kiinniollessa. Armeijaa ei ole enää pitkään jäljellä, mutta aika intensiivistä se tulee olemaan.

Kävin hakemassa meille kaikille New Balance-lenkkarit, kun olivat 'niin edulliset' ("Buy one, get one 50% off"). Kun laitoin E:lle kuvan hänen kengistään ja kerroin niiden olevan hänen syntymäpäivälahjansa, sain vastauksen:"Kiitos äiti!!!! Erittäin hyvä lahja" seuraten hymiöllä "face holding back tears". Ihana nuorimies. <3

Minuun liittyvää

Sain virallisen määräyksen toimia nuoren tutkijan väitöskirjaesitarkastajana Helsingin yliopistolle. Määräyksen saamisen jälkeen väittelijä lähetti minulle materiaalinsa sähköpostitse. Tuo viesti osoitti minulle, että olen ollut pitkään pois Suomen työmaailmasta ja tottunut täkäläiseen hierarkiaan ja tapaan kommunikoida. Viesti oli erittäin ystävällinen ja kunnioittava, mutta tervehdys alkoi ainoastaan etunimelläni. Niin tietysti kuuluukin. Täällä vaan EI KOSKAAN kutsuta itseä vanhempaa etunimellä. Omat lapsenikin kutsuvat kavereidensa vanhempia, opettajia, professoreita ym aina vähintään tittelillä Ms. tai Mr. Huomasin hämmentyneeni asiasta ennenkuin osasin hämmennykselleni nauraa. Minähän olen ollut se, joka on vuosien ajan yrittänyt erikoistuvia lääkäreitä kutsumaan itseäni etunimelläni Dr. H:n sijaan.

Aloitin torstai-iltapäivänä ja lauantaina tuli valmista. Edeltävästi ajattelin sen olevan isompi homma, mutta vuosikymmenten(!) kokemus artikkeleiden arvioinnista eri lehdille on selvästi opettanut minulle jotain. Laitoin paperit tiedekunnalle ja puolsin hänen väittelyoikeuttaan. Onnea hänelle!

Jouduin viikolla tekemään myös jälleen yhden suosituskirjeen. Tällä kerralla tein sen Ribalille. Hän oli samaan aikaan UMASS:issa tekemässä erikoistumistaan ja on ollut jo pitkään Lahey:ssa neuroteholääkärinä. Hän tarvitsi "Letter of Attestation" akateemista affiliaatiota varten. Sellainen pitää olla, jotta voi opettaa lääketieteen opiskelijoita ja erikoistuvia lääkäreitä. Tein suosituskirjeen saatuani sen osalta jo toisen pyynnön. Kun pyysin anteeksi viivettä, sihteeri sanoi anteeksipyynnön olevan tarpeeton. Olen kuulemma yksi eniten käytetyistä suosituskirjeen laatijoista. 

Jotta kirjoittamishommat eivät jäisi yllä mainittuihin, sain lisäksi vuosien takaisen erikoistuvan lääkärin pyynnön suosituskirjeesta Stroke-fellowshipia varten. Hän oli jo käynyt läpi MS-Fellowshipin ja työskenteli erikoislääkärinä, mutta halusi kuulemma tehdä Stroke-fellowshipin siitä syystä, että olin (siis minä olin!) tehnyt aivohalvauksesta hänen kohdallaan niin mielenkiintoisen. Kaikenlaista.

Jatkuvasti huonompaan suuntaan menevän ulkomaalaisten työntekijoiden tilanteen johdosta olen yrittänyt ylläpitää jonkinlaista akateemista aktiivisuutta. Onnekseni minulla on hyvä yhteys UMASS:in mentoriini. Meillä on tarkoitus tehdä pienimuotoinen yhteisprojekti. Harmillisesti vain kaikki mahdollinen on mennyt pieleen. Joka kohdassa olen töpännyt johonkin esteeseen. Login-informaatio, ohjelmien vaihtuminen, vanhentuneet oikeudet ym. ovat olleet liikaa minulle normityön ja -elämän ohella. Asiat aina ratkeavat, mutta energiaa ei  sellaiseen vääntämiseen kyllä olisi. Saa nähdä. Pallo on onneksi taas UMASS:in puolella.

Kotona tapahtuu

Ison puun kaataminen naapurustossa kesti koko torstaipäivän ja aiheutti hirveän melun etäpäiväni aikaan. Ihmeellistä, että Iso-O pystyi nukkumaan melun läpi. Homma jatkui uudelleen lauantaiaamuna klo 8, kun ison puun kaikkein painavimmat osat käytiin pilkkomassa. Ei ihme, että puun kaataminen on niin kallista. Heillä oli järkyttävän isot koneet, useita miehiä ja heillä vielä pienemmät koneet käytössään.

Olohuoneen ikkunan vieressä pienessä puskassa on linnunpesä. Se näkyy sohvalla istuessa. Pienet tiput odottavat vanhempien tuomaa ruokaa jatkuvasti. Aika kiva.

Meillä on tänään Nicolsien luona illanvietto. Iso-O ja Pikku-O tulevat mukaan. <3

Kaksi viikonloppureissua - Washington DC ja Sugarloaf Mountain - ja viikko kotona välissä

Kaksi reissua eri suuntiin itärannikkoa ovat takanamme. Alla ne ja välissä olleen viikon kiireitä.

Washington DC 

Lähdimme Pikku-O:n kanssa ajamaan lauantaina 9. toukokuuta puoli kymmenen aikaan vaihtelevassa kelissä. Mukaan pakkasimme Iso-O:n polkupyörän. Pikku-O ajoi koko matkan pitäen taukoja tankkauksen aikaan Connecticutissa, hampurilaistauon aikaan pari tuntia myöhemmin New Jerseyssä ja vielä kertaalleen Marylandissä. Ajomatka meni melko jouhevasti aivan loppua lukuunottamatta. DC:n lukemattomat kamerat ja minun aiemmat sakkolappuni aiheuttivat sen, että matka eteni etananvauhdilla, "Granny-driving" siten, että Pikku-O puhisi hermostuksesta, mutta piti tärkeänä, ettei sakkolappuja nyt tule.

Saavutimme Georgetownin portin noin puoliseitsemän aikaan. Iso-O tuli Thomasin kanssa meitä sinne vastaan. Keli oli eteläisen aurinkoinen ja kostea siten, että tiukkaan paikkaan auton taskuparkkeerannut Pikku-O oli aivan hikinen. Ensitapaaminen Thomasin kanssa ei siis ollut liian virallinen. Kävelimme porukalla ensin viemään polkupyörän kesäsäilytykseen ja sitten Iso-O:n huoneeseen, jossa pakkaamista ei ollut Iso-O:n tyyliin sopien tehty vielä yhtään. Kävi myös nopeasti ilmi, että kamat eivät ole menossa ensi vuoden asuntoon vaan matkaavat mukanamme Bostonin seudulle. Olin tätä toki jo ounastellutkin, sillä taidan tuntea tyttäreni aika hyvin.

Iso-O pyysi meitä menemään syömään sillä välin, kun hän Thomasin kanssa pakkaisi kamat. Menimme läheiseen Chipotle-ravintolaan, jossa Pikku-O tilasi minullekin sopivan ruoan istuessani pöydässä odottamassa. Puoli yhdeksän aikaan Iso-O ilmoitti, että valmista on. Ajoimme auton portilta kampukselle sisään ajatuksella ajaa se aina asuntolan ovelle saakka. Tämä kuitenkin torpeedoitui noin 200 metriä aiemmin poliisiauton blokattua tien - kampuksella oli muitakin poismuuttajia vielä tuohon aikaan illalla. Jäin auton kanssa odottamaan, kun Pikku-O käveli auttamaan muutossa, ja parilla erillisellä käynnillä he (Iso-O, Pikku-O ja Thomas) kantoivat kaiken auton vierelle ja sinne sisään. Minun oli vain tarvinnut varmistaa, että yksi takapenkki on istuttavassa kunnossa - kaikki muu tila todellakin tarvittiin Iso-O:n kamoille. Pakkaamisen jälkeen ajoimme auton jälleen parkkiin pääportin viereen (siellä on kahden tunnin paikkoja ma-la 7-21), johon se sai rauhassa jäädä yön yli odottamaan sunnuntaiaamupäivän lähtöämme. Iso-O päästi meidät asuntolaansa, ja lähti saattamaan Thomasin omaansa ennenkuin tuli takaisin lähtien tuossa vaiheessa vielä Pikku-O:n kanssa hampurilaiselle. Minä jo nukahdin ennenkuin he puolen yön aikaan saapuivat. Iso-O tuli omaan huoneeseensa huonekaverin jo tyhjäksi jättämään sänkyyn ja Pikku-O nukkui yhteisen tilan sohvalla. Italialaiset huonekaverit kävivät siivoamassa omaa huonettaan jossain välissä yöllä, menivät takaisin juhlimaan, ja aamusta nukkuivat siten, etten heitä koskaan tullut tavanneeksi.

Sunnuntaina oli upea aurinkoinen keli. Huone piti luovuttaa siistinä klo 10 mennessä, mutta me olimme valmiita yhdeksältä. Autoon piti saada vielä mahtumaan patjanpäällinen, kolme isoa peittoa ja lukematon kasa tyynyjä. Lähdimme Pikku-O:n kanssa hakemaan aamukahvit ja bagelit Call Your Mother-kahvilasta samalla, kun Iso-O kävi palauttamassa fyysisen avaimensa.

Lähdimme ajamaan klo 9.30 tietäen, että tankata täytyy aika pian. Granny drivingin etuna oli se, että kyydissä olija ehti mukavasti nähdä ympärilleen. National Mall:in perinteisten nähtävyyksien lisäksi tuli Pentagon ja upea Potomoc-joki nähtyä oikein kunnolla. Pian olimme jo Marylandin puolella ja pikainen tankkaus onnistui (hinnat matkalla vaihtelivat yhteensä kolmen pysähdyksen aikana 4.79 - 4.69 - 4.49 dollarin välillä - Pikku-O kauhisteli joka kerta:"Yli 50 dollaria!"). Liikennettä oli lisääntyvästi ja pyysin meille sen johdosta uuden pysähdyksen New Jerseyn puolella.

Perinteiseksi muodostuneella tavalla pidimme myöhäisen lounastauon Connecticutin Stamford Diner:issä. Samoin kuin kaksi vuotta aiemmin osuimme sinne äitienpäivälounaan aikaan - paikka oli aivan täynnä. Söimme hyvin ja tuhdisti - annokset ovat amerikankokoisia - ja jatkoimme matkaa noin tunti myöhemmin.

Loppumatka sujui jatkuvasti lisääntyvässä liikenteessä yhden tankkaustauon pysäyttämänä ja kotiin saavuimme noin klo 19. Oli vielä valoisaa, ja purimme auton samalla vauhdilla, tosin vain olohuoneen nurkkaan odottamaan sitä, että Iso-O:n viimeisin paperi tulisi lähtetyksi maanantai-iltana 11. toukokuuta.

Arkipäivät välissä

Maanantaina Pikku-O lähti aikaisin kouluun, sillä edessä oli AP-Calculus. Se oli aiempien tapaan mennyt "ihan hyvin". Välipäivät olivat koulua lukujärjestyksen mukaisesti seuraten perjantain AP-Environmental Science testiä. Päivä sitä ennen hän heräsi pää ihan vinossa kovasta niskakivusta kärsien. Se meni onneksi ohi kipulääkkäillä, hieronnalla ja venyttelyllä.

Pikku-O:n Prom Date oli lähettänyt hänelle kuvan puvustaan, mikä viimein aktivoi hänen ajattelemaan omaa pukusuunnitelmaansa. Hän laittoi päälleen tumman pukunsa ja totesi sen "fits like a glove", minkä vuoksi sopivamman hankkiminen tavalla tai toisella tuli monta astetta tärkeämmäksi. Hän oli kuitenkin piipahtanut ostamassa itselleen uuden valkoisen paidan ja useita eri näköisiä kravatteja, jotta plan B, vanhan puvun käyttäminen, olisi mahdollinen. Vuokraushintoja vertaillessamme ja Pikku-O:n toive sinisestä puvusta smokin sijaan huomioiden päädyimme silti uuden puvun ostamiseen - varsinkin, kun sen sai näppärästi tilattua netistä kotiin tuotuna. Se - ja siihen sopivat kengät - saapuivat muutamassa päivässä ja olivat hänelle oikein sopivat.

JV-DCL kilpailu oli Walthamissa 12. toukokuuta kauniissa kelissä. Se oli mukava siksikin, että kilpailu jäi minun yleisurheiluäitiyteni viimeiseksi. Pikku-O juoksi 800 metriä ajalla 2:15 min tullen toiseksi ja oli hyvällä mielellä. Hän jopa ehti juoksunsa aikana huomioida siskonsa siten, että heitä molempia nauratti. Iso-O jutteli hetken tyttöjen avustavan valmentajan kanssa, ja lopuksi tapasimme poikien valmentajan vaimon, jolle Pikku-O palautti kilpapaitansa.  

Iso-O alkoi heti maanantaiaamusta ja jatkoi koko päivän oman historiapaperinsa työstämistä. Viime minuuteille se meni, mutta tuli lähetetyksi. Kesäloma virallisesti alkoi tuolloin. Kesäloman alkuun kuului tavaroiden 'järjestämistä' Iso-O:n tyyliin sopien siten, että ensin kaikki näytti pahemmalta ja sitten mitään ei olisi tapahtunut, ellei sopivaa syytä olisi löytynut. Onnekseni sellainen löytyi.  Hän nimittäin lähti Worcesteriin perjantai-iltana pikaisesti tapaamaan siellä kilpailureissulla viikonloppua viettänyttä Thomasia sopien jo sunnuntai-illan vierailusta meillä(!). Tämä aiheutti sen, että tavarat löysivat hienosti paikkansa ja paljon saimme määrää pienennettyäkin.

Iso-O kävi Watertownin RMV-toimistossa näyttämässä Social Security-korttinsa, jotta jatkossa ajokortin uusiminen onnistuu helpommin. Melkein kysymättä ja yllättäen hän sai samalla ajokorttinsa uusittua Pikku-O:n tyyliin viisivuotiseksi. Sen pitäisi saapua parin viikon sisään.

Alaska-järjestelyt ovat edenneet siten, että hänellä on kaksi moduulia varattuna (vastaavat Suomen Hygieniapassia ja Anniskelupassia) ja lento Seattlen kautta Fairbanksiin toukokuun aivan viimeisenä päivänä. Vielä paljon pitää tapahtua, mutta jostain pitää aloittaa. Chicken, Alaska, ole valmis!

Minä kävin silmälääkärissä, jossa tilanteeni todettiin vakaaksi, mutta sellaiseksi, että toimenpidettä aletaan hieman selväsanaisemmin minulle suositella. Varasin puolivuotiskäynnin, mutta mietin, josko kuitenkin päätyisin operaatioon sen sijaan. Mitäpä sitä seurannassa käymään, jos tilanne ei odotusarvon mukaisesti tule muutoin korjautumaan.

Iloitsin liian aikaisin oikeusjuttuni katoamisesta. Ei ole kadonnut. Minusta on nyt tehty virallinen valitus. Mikäli en olisi pyytänyt lakimiehiä hyväksymään tietoa puolestani, olisi joku tullut minulle paperin tuomaan fyysisesti joko työpaikalleni tai kotiin. Koska - tietysti - annoin heille valtuudet ottaa tiedon vastaan, he hoitavat asiaa puolestani ensin - näin minulle kerrottiin - vastaamalla kaikkiin väitteisiin ne kieltäen, ja sitten jatkamaan asian kaipaamalla tavalla. Seuraava askel on se, että saan käsiini kirjeen, joka käsittelee minun osuuttani asiassa, ja voin sen jälkeen tarvittaessa jutella lakimiesten kanssa uudelleen. Minulla on mahdollisuus vakuutusyhtiön tarjoamaan terapiaankin, jonka otan mielelläni vastaan. Kurjalta tuntuu olla tässä tilanteessa, mutta yritän muistuttaa itseäni lakimiehen rauhallisella sanomisella:"We will get you through this".

Sugarloaf 

Heräsin spontaanisti ihan hirveän aikaisin, mikä oli hyvä, sillä ehdin hyvin lajitella poismenevää kamaa pinoihin Iso-O:n vietäväksi Swap Shop:iin vielä ennen lähtöämme. Pikku-O kömpi ylös yhdentoista jälkeen ja lähti Iso-O:n saavuttua Swap Shop:ista vielä viemään posteria Oliverille sekä hakemaan sinne unohtuneen lompakkonsa. Ajatus oli lähteä ajamaan klo 12, mutta se hieman viivästyi, ja olimme liikkeellä noin tunti myöhemmin. Pikku-O ajoi yhden bensatauon pitäen edeltä valitsemaani ravintolaan Farmingtonissa, The Homestead Kitchen and Bar. Söimme siellä seuraavaa päivää ajatellen pastaa, joskin Pikku-O otti lisäksi kaksi settiä tortilloja, minä alkusalaatin, ja Iso-O söi salaatin lisäksi hampurilaisen.

Farmingtonista oli noin 50 minuutin matka Sugarloaf-hiihtokeskuksen ala-asemalle, jossa oli numerolappujen ja oheistuotteiden hakeminen klo 15-19. Ehdimme viimeisten joukossa. Hotellimme, Sugarloaf Mountain Hotel, oli aivan ala-aseman vieressä, joten majoittuminen oli helppoa. Huoneeseen päästyämme seuralaiseni jämähtivät sängyilleen, eivätkä innostuneet ehdotuksestani ajaa maratonin lähtöpaikkaan tai edes mennä ulos kävelemään. Menin itsekseni. Mieleni oli nostalginen, sillä olemme viimeksi olleet siellä aikana, jolloin elämämme oli suuressa muutoksessa, ja koin kävelyn jotenkin puhdistavaksi. Saavuin takaisin, kun aurinko oli laskemassa. Pikku-O oli jo nukahtanut ja Iso-O:kin iltahommissa. Pikku-O ei ollut valmistautunut aamuun mitenkään, mutta minä halusin katsoa juoksukamat ja aamupalasuunnitelman valmiiksi.

Heräsin spontaanisti klo 4. Koska herätyksen olin laittanut 4.15, nousin ylös ja aloin mikropuuron keittoon. Paloittelin sinne banaanin ja join termariin valmiiksi laittamaani kahvia. Sain tarvittavan ajan valmistautumiseen, herätin muut klo 5.30, ja lähdin klo 6 itsekseni hotellin edestä kohti 15k-juoksun lähtöpaikkaa. Maraton-bussi olisi lähtenyt jo klo 5.45, mutta sovimme Iso-O:n ajavan Pikku-O:n paikalle, jotta unta sai puoli tuntia pidempään.

Keli oli upea, joskin juoksun kannalta liian kuuma. Maraton-juoksijat lähtivät juoksemaan klo 7, me lyhyemmän matkan juoksijat 16.9-mailikohdalta klo 7.30. Reitti meni Mainin tietä numero 27 siten, että autoilua ei ollut estetty. Tämä toimi hyvin, sillä muita kuin juoksijoihin liittyvää liikennettä ei juuri ollut. Iso-O sai siten kannustettua pikkuveljeä ainakin kymmenessä eri kohdassa, mikä tuntui minusta hyvältä, sillä hän lähti taas matkaan käytännössä ilman minkäänlaista treenaamista. 

Minä lähdin juoksemaan liian nopealla vauhdilla, minkä johdosta vauhtini hidastui maili toisensa jälkeen. Juoksin silti alle tavoitteeni, mikä oli <90 minuuttia. Aikani oli 1:25:39 vauhdilla 9:11 minuuttia/maili, ja olin 6. nopein omassa ikäryhmässäni 22 maaliinsaapuneista. Pikku-O:kin juoksi oman ennätyksensä 3:39:45. Hän juoksi kovassa sarjassa, alle 29-vuotiaat miehet, joten sijoitus 51/108 maaliinpäässeestä ei kuulosta kummoiselta, mutta jos katsoo ko. sarjan alle 20-vuotiaat, oli hän 3/6 maaliinsaapuneesta. Hän oli juossut pitkään itseään 5 vuotta vanhemman Harvard Medical School-opiskelijatytön kanssa toinen toistaan kannustaen. Maaliin saavuttuaan hän rojahti maahan makaamaan, eikä saanut edes nestettä oikein sisälleen, mikä johti ensin lääkintämiehen saapumiseen hänen vierelleen, ja sitten oksentamiseen vessassa. Hänen olonsa parani sen verran, että nestettä alkoi mennä sisään, ja pääsimme matkaan kotia kohti. Pikku-O ehti alkuun kertoa, että hänen elämänsä juoksut on nyt juostu, niin hirveää taas oli, mutta loppumatkasta häneltä alkoi tulla iloisempia huomioita. Saa nähdä. Armeijassa on kai pakko jonkin verran liikkua.

Iso-O ajoi meidät lisääntyvässä liikenteessä 4.5 tunnin matkan ensin Mainin pikkuteitä kohti Yhdysvaltain itärannikkoa seuraavaa tietä numero 95, pikkupätkän New Hampshiren läpi ja lopuksi Massachusettsin rannikkoa kohti teitä numero 1, 93 ja lopuksi 90. Boston näytti upealta eri suunnista sitä ihaillen. Iso-O huomautti tästä moneen otteeseen, ja en ole eri mieltä.

Kotona purimme auton, jolla Iso-O lähti kohti Worcesteria katsomaan Thomasin viimeisimmän kilpailun viimevetoja. Thomasin joukkue lähti bussilla kohti Georgetownia, mutta Thomas tuli meille suihkuun ja syömään ennenkuin Iso-O vei hänet Loganille lentokoneeseen. 

Pikku-O:n viimeinen varsinainen kouluviikko alkaa nyt. 

Bensan hinta nousee ja AP-testit alkoivat

Bensan hinta on noussut muutaman päivän välein ja viimeisin tankkaukseni oli hinnalla 4.59 dollaria/gallona, kun helmikuun alussa hinta oli 2.99/gallona. Lentojen hinnat ovat menossa ylöspäin, mikä huolettaa hieman siksikin, että Iso-O:n Alaska-työ on vielä mahdollinen pienistä eteentulleista haasteista huolimatta ja E:kin pitäisi saada tälle puolelle Atlanttia kesän aikana. Kaikki tämä hintapaine johtuu sodasta, jonka syyt ja tavoitteet eivät ole selviä oikein kenellekään.  

Pikku-O:n viimeisimpiä

Pikku-O oli salaperäisenä myyntimiehenä pakaten 3 T-paitaansa lähetettäviksi uusille omistajilleen. Hän oli löytänyt nettisaitin, jonka kautta myyntejä voi koordinoida. Ehdotin, että mietimme parempia rahalähteitä, mutta keskustelu ei johtanut oikein mihinkään.

Kaksiviikkoinen AP-testiperiodi alkoi 4. toukokuuta. Pikku-O:lla oli heti tuolloin kaksi testiä saman päivän aikana. Aamusta oli AP-European History ja iltapäivästä AP-Biology. Ne olivat menneet "ihan hyvin". Tiistaina ja keskiviikkona hänellä ei ollut testejä; silloin piti ilmoittautua normaalisti kouluun lukujärjestyksen mukaisesti. Torstaina oli iltapäivästä AP-Statistics. Sekin oli mennyt "hyvin". Perjantaina, jolloin hän sai mennä autolla kouluun minun vapaapäiväni johdosta, hänen päivänsä meni taas lukujärjestyksen mukaan.

Pikku-O ilmoitti College Board:ille, että hänen AP-testitulokseksensa voi lähettää Colgate:lle. Se maksoi $15, sillä ilmoitus olisi pitänyt tehdä jo vuosi sitten ennen AP-US History ja AP-Chemistry testejä, tai siis ennenkuin arvosanat kaikkien testien osalta ovat tiedossa, mutta emme tienneet.

Koulusta on tullut ärsyttäviä automaattisia ilmoituksia puuttuvista kirjoista ja tabletista päivittäin. Iso osa niistä on sellaisia, jotka hänellä vielä ovat AP-testien johdosta, mutta listalla ovat myös Hamlet-kirja ja toinen tabletti (*Pikku-O oli joutunut vaihtamaan omansa uuteen sen ohjelmien toimimattomuuden johdosta), jotka olivat jääneet opettajilta systeemiin loggaamatta. Jokaisen kirjan ja tabletin kohdalla on hinta, jonka joudumme maksamaan, jos niitä ei palauta. Laitoin sihteerille viestin kahdesta tuotteesta, joita Pikku-O:lla ei enää ole, mutta hän ei suostunut auttamaan - opettajien kanssa pitää asia hoitaa kuntoon.

Kisoja on ollut viikon välein kaksi, molemmat Southilla. Concord-Carlisle ja Waltham kouluja vastaan ollut kilpailu oli viileässä ja hieman harmaassa kelissä 5. toukokuuta. Pikku-O juoksi JV-kisassa 800 metriä ja oli hyvällä mielellä. Hänen juoksunsa näytti rennolta pitkän matkan juoksulta, mutta ei tietysti toimi täydellisesti keskipitkällä matkalla. Hänen aikansa, 2:18 min todisti tämän. Katsoimme ottamani videon yhdessä jälkikäteen ja jatkoimme samalla vauhdilla vuosien takaisilla juoksuvideoilla. Oi, mikä ihana pikkujuoksija hän oli New Yorkin Footlocker-tapahtumassa 2019 ja varsinkin Mason-Ricen Fun Run:issa 2017!

Seuraava kilpailu oli 12. toukokuuta Cambridge ja Boston Latin kouluja vastaan. Hän juoksi jälleen JV-kilpailussa 800 metriä voittaen helposti ajalla 2:22 min ja oli erittäin hyvällä mielellä. Kelikin oli katsojalle ihanan lämmin ja aurinkoinen. Kilpailun jälkeen seniorit Pikku-O heidän mukanaan huomioitiin, sillä kyseessä oli viimeinen "Home Meet". Juttelin radan varrella Dashielinin kilpapyörävarusteihin pukeutuneen 'mummon' kanssa sekä hänen seuraansa hetken päästä liittyneiden Dashielin vanhempien Jennin ja Neilin kanssa. Neil sivumennen sanoen juoksi Boston maratonin hieman E:a nopeammin ajalla 2:35:16 tuntia ollen omassa ikäsarjassaan (45-49-vuotiaat miehet) 14. nopein.

Pikku-O tuli huoneeseeni juuri ennenkuin menin nukkumaan ja kertoi auton naarmusta. Syy siihen, että hän halusi asiasta kertoa, ei ollut pelkästään huoli siitä, että saattaisin asiasta hermostua, vaan se, että hän halusi varmistaa, etten luule hänen törmänneen toiseen autoon. Vaurio oli tapahtunut 'pienellä' hipaisulla autokatoksen seinään. "Ei siis hätää, äiti!"

E:n ja Iso-O:n asioita

E soitti saadakseen henkistä tukea aiheuttamaansa silmätulehdukseen. Hän myös kertoi edessä olevasta armeijan SM-kilpailusta, joka tapahtuu kesäkuun alussa Porin Säkylässä. Hän juoksee siellä 4km maastojuoksukilpailussa. Jos pääsee mitaleille, saa siitä jonkinlaisen huomion. Hänen hieno maratonsuorituksena oli puheen tasolla huomioitu usean henkilön toimesta, mutta virallisia huomioita siitä ei saanut. Olisi pitänyt juosta alle 2:30 tuntia perushuomioon ja alle 2:20 tuntia korkeimpaan huomioon. Ei taida kovin moni ko. huomioita saavuttaa.

Iso-O on työstänyt papereitaan ja valmistautunut viimeisiin testeihinsä, jotka jatkuvat huomiseen lauantaihin 9. toukokuuta saakka. Samanaikaisesti hän on värkännyt Alaska-työhönsä liittyviä asioita, joihin ovat kuuluneet lopullisen työtarjouksen saaminen Alaskasta, kahden eri dekaanin Summer Internship-hyväksyntä, sekä varsinaisen työluvan hakeminen. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Hän on myös viettänyt viimeisiä kesälomaa edeltäviä yhteisiä päiviä Thomasin kanssa. Me Pikku-O:n kanssa tapaamme hänet huomenna.

Omia ja kotiasioita

Olen jatkanut 25 mailia (40 km) per viikko juoksemistani omaa hidasta vauhtiani. Yhden niistä aikana oikeaan nilkaani tuli pistävä kipu. Sen johdosta nilkutin noin 200 metrin matkan ennenkuin se meni pois. Vaihdoin lenkkarit vähemmän käytettyihin ja kipu on pysynyt poissa. Ei varmaan ollut mikään liian vakava juttu.

Kävin Longwoodissa BIDMC:n rokotetutkimuspaikassa antamassa ison määrän verinäytteitä, nenänielunäytteen sekä sylkinäytteen. Nostalgista oli pyöriä paikassa, jossa työskentelystä on kulunut jo 10 vuotta. Sain parkkeerattua auton ilmaiseksi kalliiseen parkkihalliin. Se on saamani korvaus osallistumisestani. Seuraava käynti on edessä johonkin aikaan kesällä. Kaikkeen sitä tuleekin lupauduttua!

Vuokraisäntä kutsui öljy-yhtiön huoltamaan sekä meidän että naapurin öljykattilat. Työmies vietti aikaa tuntien ajan kellarissa siten, että jouduin pyytämään häntä siirtämään autoaan syrjään, jotta pääsin yllä mainitulle BIDMC-käynnilleni. Vaikka olin poissa helposti pari tuntia, hän oli edelleen tekemässä jotain. Taisi tulla todellakin huolletuksi.

Huomenna launtaina lähdemme Pikku-O:n kanssa kohti Washinton DC:tä. Hän halusi yllättäen lähteä seurakseni. Syynä on todennäköisesti se, että lupasin hänelle ajamisen. New Yorkin läpi ajaminen ei kuulemma huoleta yhtään.