AAN 2025 San Diegossa

Tämän vuoden AAN (American Academy of Neurology)-kongressi oli San Diegossa aivan Meksikon rajalla. Lähdin Loganille melko suoraan E:n esityksen jälkeen Uberilla, jonka kanssa jouduin perjantai-iltapäiväruuhkaan. Olin kuitenkin perillä hyvissä ajoin ja koska otin itselleni tyypillisesti mukaani vain käsimatkatavarat, pääsin portille jouhevasti. Alaska Airlinesin lento oli aivan täynnä. Yritin nukkua, mutta ei siitä oikein mitään tullut ja koska keli oli pilvinen, en päässyt aiempien Yhdysvaltain ylilentojen tapaan edes maisemia ihailemaan. 

Aikaero itärannikon ja länsirannikon välillä on 3 tuntia, joten iltaa vielä riitti, vaikka lento Bostonista lähtikin vasta klo 17. San Diegon lentokentän ympärillä oli rakennustyömaa, ja ruuhka sen mukainen. Taksi-ja uber-jonot olivat pitkiä. Sain viimein alleni oman taksin, joka vei minut hotellilleni. Kun maksunaika tuli, harmistui kuljettaja aika paljon, kun kerroin, ettei minulla ollut käteistä tarpeeksi mukanani. Olisi tainnut mennä matka pimeänä, jos olisi ollut.

Hotellini (Kasa Little Italy San Diego) oli mielenkiintoinen kokemus. Aulassa ei ollut ketään, kommunikointi tapahtui virtuaalisesti ja ovet avautuivat koodeilla. Käytössäni oli studioasunto, johon olisi helposti mahtunut muitakin. Itse asiassa olin varannut sen juuri tuolla ajatuksella, kun mietin, josko olisin jonkun kombinaation lapsistani saanut mukaani. Pikku-O hauskasti oli hieman loukkaantunut, kun hän ymmärsi minun lähtevän itsekseni, sillä hän ajatteli konferenssin olevan jälleen kevätloman aikaan, ja ihmetteli, kun en hänelle ensisijaisesti sänkypaikkaa luvannut.

Aikaero oli hyödyksi konferenssin kannalta. Olin joka aamu konferenssikeskuksessa (San Diego Convention Center) aamupalalla ennen klo 7 ja luennolla sen alkaessa tuohon aikaan. Ensimmäisenä päivänä kävelin, mutta muina päivinä hyppäsin tarjottuun bussiin, joka sattui lähtemään aivan hotellini ulko-oven edestä, vaikka oma hotellini ei edes kuulunut AAN:n virallisiin majoitusvaihtoehtoihin.

Osallistuin jälleen kaikkiin muihin paitsi aivohalvauksia koskeviin opintokokonaisuuksiin. Päivittäisten kaikille tarkoitettujen pääesitysten lisäksi kävin kuuntelemassa dementiaan, neuro-oftalmologiaan, tekoälyyn, liikehäiriöihin, sairauksien koodaukseen, opioidien väärinkäyttöön, palliatiiviseen hoitoon, Long-Covid:iin, neurologian filmihistoriaan, selkäytimen kuvantamiseen, ALS:iin, aivokasvaimiin, unihäiriöihin, kortikaalisiin näköongelmiin ja neuroreumatologiaan liittyviä esityksiä. Viimeisenä päivänä alkoi olla aivokapasiteetti käytettynä. Tarpeellisen määrän CME (Continuing Medical Education)-pisteitä lisenssini säilyttämiseksi sain täyttämällä jokaisesta arviolomakkeen konferenssin App:in kautta.

Konferenssi on aina myös sosiaalinen tapahtuma. Menin itsekseni luennolta toiselle, mutta tapasin niiden välillä ja lounasaikaan tuttujani ja ystäviäni eri puolilta maailmaa. Suomestakin olivat paikalla Lauri ja Helena, joiden kanssa sain viettää monta mukavaa ja arvokasta hetkeä. UMASS-mentorini Nils Henninger oli hänkin yllättäen paikalla. Yllättäen siksi, että hän on niin tutkimus-ja aivohalvausorientoitunut, että yleisneurologinen konferenssi ei häntä normaalisti kiinnosta. Selityksenä oli sitten tietysti se, että hän moderoi yhden aivohalvaussession. Mielenkiintoista oli hänen kanssaan jutella käynnissä olevasta tutkimustyöhön ja yliopistoihin kohdistuvasta hyökkäyksestä. Hän oli varsin pessimistinen tieteen tulevaisuudesta ylipäänsä Yhdysvalloissa.

AAN järjesti illanvieton vuokraamalla alueen ja ravintolat San Diegon historiallisesta Gaslamp-alueesta. Nolona tunnustan, että jätin väliin. Olin tehnyt sen virheen, että menin luentojen ja juhlan välillä hotellille ja sieltä juoksemaan, ja en sitten saanut lähdetyksi. Tästä oppineena huolehdin, etten tehnyt samaa virhettä ennen Tufts Neurology-ohjelman isännöimää ravintolailtaa The Blind Burro-ravintolassa. Ajattelin, että ilta oli tarkoitettu nykyisille ja jo valmistuneille erikoistujille, mutta huomasin aika nopeasti, että paikallaoloni oli ko. henkilöille tärkeää. Tunsin siis oloni oikein tervetulleeksi. Tarjolla oli niin juomia kuin kunnon illallinenkin. Hyvä mieli jäi.

Parina päivänä kävin juoksemassa. Ensin menin Balboa Park:iin, jossa on erilaisia, toisistaan poikkeavia paikkoja ja aktiviteetteja. Minä en meinannut päästä yli siitä faktasta, että maasta kasvoi palmujen lisäksi erilaisia minua isompia kaktuksia. Jouduin pysähtymään useita kertoja kuvia ottamaan. Toinen lenkkini oli pitkin San Diegon monen mailin mittaista rantabulevardia pohjoiseen. Samaa bulevardia pitkin kävelin päivittäin konferenssikeskukselta hotellille. Aivan upea se oli. 

Konferenssi päättyi keskiviikkona täyden päivän jälkeen. Lähdin viimeiseltä luennolta hieman kesken, kun ulkona oli upea keli ja huomasin, etten enää kuunnellut. Lentokentälle oli matkaa vain 3 mailia (5 km) ja matka sinne oli rantabulevardia pitkin. Koska minulla oli aikaa, lähdin hitaasti kävelemään ottaen upean auringonpaisteen ja merinäkymän sekä ihmeelliset kasvit täysin palkein sisälleni ja melkein huomaamattani olin lentokentän vieressä. Siihen se sitten töppäsi. Alueelle ei ollut mitään asiaa ilman autoa. Jouduin siis tilaamaan Uberin noin 200 metrin matkaa varten. Hintaa kyydille tuli saman verran kuin keskustasta. 

Jetblue-lento oli myös täynnä. Se oli ns. "red eye flight" eli lähti illalla ja oli perillä aamulla, menettäen kolme tuntia aikaeron johdosta. Loganille saavuimme ennen klo 5 aamulla. Taksin sain jouhevasti ja pääsin kotiin, jossa en mennyt nukkumaan vaan hitaan aamuvalmistumisen jälkeen avasin työkoneeni etäpäivää varten. En suosittele.

Hyvä mieli jäi reissusta. Nykyisen kaaoksen keskellä on kiva, kun jotkin asiat tuntuvat normaaleilta.