Erikoistumiseemme kuuluu neurologian lisäksi 5 viikkoa psykiatriaa ja 13 viikkoa lastenneurologiaa. Viimeksi mainittu on vielä edessäni, mutta ensimmäisestä minulla on nyt kerrottavaa vietettyäni ajan kiitospäivästä jouluun psykoosien, masennuksen, huumeriippuvuuden ja kodittomuuden parissa. Mikä upea mahdollisuus päästä kurkistamaan tämän mahdollisuuksien maan nurjaan puoleen.
Psychiatric Treatment and Recovery Center (PTRC) sijaitsee sellaisella alueella Worcesterissa, että ajoin autonovet lukittuna aina talolle saakka. Ajaessani näin useita keskuksesta jo poiskirjattuja potilaita vaeltelemassa päämäärättömästi ympäriinsä. Aina ohittaessani Pelastusarmeijan näin sen oven edessä ryhmän siellä yöpyneitä, joista usean tunnistin näöltä. Itse PTRC-talolta oli upeat näkymät kaikkiin suuntiin yli Worcesterin sen kumpuileville muodoille. Potilashuoneet olivat juuri remontoituja ja lähes hotellinomaisia sillä erotuksella, ettei niistä löytynyt mitään terävää tai hirttosilmukaksi sopivaa.
Henkilökunta oli uskomattoman miellyttävää. Minut hyväksyttiin heti osaksi porukkaa. Psykiatrit (Greene, Rizos, Shukair ja Dhakar) ottivat minut mukaansa uusien potilaiden haastatteluihin sekä kiinnostavien potilaiden päivittäisiin seurantatapaamisiin. Sosiaalityöntekijät (Patty, Eden ja Helen) tutustuttivat minut Massachusettsin mahdollisuuksiin ja niiden puutteeseen. Psykologi Bill opasti minua testien maailmaan ja toimintaterapeuttien kanssa pääsin keskustelemaan ryhmien toimintatavoista ja tavoitteista. Minulla oli hyvin aikaa lukemiselle ja sen lisäksi, että ehdin käydä läpi Adams and Victor's Neurology-kirjan psykiatriaosiot, tein 1000 psykiatrian erikoislääkäritenttikysymystä yhteisessä huoneessamme istuessani ja potilastapaamisia odottaessani. Paperityötä minun ei tarvinnut tehdä lainkaan.
Kirkkaasti paras osio jaksossa olivat keskiviikkoaamuiset oikeussali-istunnot (Court Hearings). Massachusettsissa potilas voidaan määrätä kolmeksi arkipäiväksi hoitoon suunnilleen samoin perustein kuin Suomessakin. Sen jälkeen potilas pitää joko päästää pois tai tuomari voi määrätä potilaan hoidettavaksi aina 6 kuukauteen saakka kerrallaan. Erillisen päätöksen perusteella määrätään, mitä hoitoa potilaalle voidaan antaan. Pääosin päätökset menevät sairaalan juristin todistajana toimivan psykiatrin esityksen mukaisesti, mutteivat aina. Joskus potilaan juristi löytää jonkin porsaanreiän (kuten hoitajan epäselvän merkinnän potilaan toiminnasta osastolla), ja umpipsykoottinen potilas päästetään pois ja/tai lääkitystä ei voida aloittaa. Mikä näistä oikeussali-istunnoista teki erityisen kiinnostavia minulle oli se, että ne olivat juuri sellaista teatteria kuin elokuvissakin sillä erotuksella, ettei valamiehistöä ollut. "All rise!" "Raise your right hand!" "Do you swear to tell the truth, and nothing but the truth, so help you God?" "I do". Jne.
Psykoottisten ihmisten tarinoiden kuuntelu oli myös kiehtovaa. Mitä kaikkea ihmismieli voikaan tuottaa. Kuulin lentävistä lautasista, kuun sisällä matkustamisesta, asumista Worcesterin alla mustekalana, AIDS:in parantamisesta ja CIA:n vakoilusta koiran silmien kautta. Eräs krooninen skitsofreenikko oli täysin vakuuttunut hoitavan psykiatrinsa juutalaisuudesta, ja jokainen päivittäisistä tapaamisistamme päättyi hänen vakavaan toteamukseensa, kuinka "you people need to leave Israel".
Surkeampaa oli nähdä, mitä kaikkea huumeriippuvuus aiheuttaa. Aika epätoivoista on yrittää irti erityisesti heroiinista, jonka käyttö on paisunut epidemiaksi niin nuorten kuin vanhempienkin keskuudessa, mutta ei se helppoa ole muistakaan. Samat naamat tulivat uudelleen ja uudelleen hoitoon viiden siellä viettäneeni viikon aikana.
Kolmas porukka olivat itsemurhaa yrittäneet, sitä ajatelleet tai sillä uhanneet. Kodittomien keskuudessa on hyvin tiedossa, miten sairaalaan pääsee sisään. Erityisen yleistä tämä on juhlapyhien lähestyessä ja ilmojen kylmentyessä. Osa toki oikeastikin mietti tai jopa yritti itsemurhaa. Opin, että lääkeyliannoksen sijaan ampumavamma on yleisin syy päättää päivänsä. Näitä ampumavammoja en nähnyt, sillä heidän osallaan on aika paljon enemmän hoidettavaa kuin pelkkä mieli, ja he jäivät yliopistosairaalakampukselle.
Surkeista ihmiskohtaloista huolimatta jaksosta jäi hyvä mieli. Sen hidastempoisuus sopi itselleni hyvin antaen mahdollisuuden prosessoida monia asioita pohjamutia myöten. Ihanaa, kun sellaiseen oli mahdollisuus sekä itseäni että oppimistani ajatellen.
No comments:
Post a Comment